Ei uutta Attendolla – paitsi syntipukki ja puhuva pää

 

Suomen Attendon silloinen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen kommentoi Attendon hoivakodissa tapahtuneita kuolemantapauksia vuoden 2019 helmikuussa:

 

”Muutot ovat aina vaikeita”

 

 

Nyt vuonna 2020 vastuunsiirto silkalle traagiselle sattumalle on vieläkin helpompaa:

”Attendon Kallionsydän-hoivakodin asukkaista yhdeksän on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin.”
IL 10.4.

 

Vain reilu viikko sitten Karjalaisen pallille siirtynyt, aiemmin yhtiön liiketoiminnasta vastannut Virpi Holmqvist ottaa osaa omaisten suruun ja muistuttaa, että ikääntyneelle ja hauraalle asukkaalle lieväkin koronavirus voi olla kohtalokas.

 

Vastuu ja maksut julkiselle

Ja näinhän tämäkin päätyy veronmaksajien rästiksi – sinne pitkään ja vauhdilla pitenevän ”koronajonon” päähän. Aluehallintoviraston mukaan kyseessä olevan hoivakodin toiminta on nyt keskeytetty Attendon omalla ilmoituksella, mikä siirtää toimintavastuun Ylä-Savon sote-kuntayhtymälle.

Sen lisäksi, että kuntayhtymä joutuu vastuuseen hoivakodin tulevaisuudesta, Attendo vuokraa omat – tj Holmqvistin mukaan jo nyt ”ylikuormittuneet” – työntekijänsä sen johdettaviksi. Peseekö Attendo kätensä – tuottoa tehden?

Kumman tilille henkiin jääneiden asiakkaiden asumismaksut tulevat päätymään: Attendon vai Ylä-Savon sote-kuntayhtymän? Minä vain kysyn!

 

 

Lähteet

Gråsten, Hanna | Iltalehti (10.4.2020): Vakavia puutteita hoidossa ja hygieniassa, 9 hoivakodin vanhusta kuollut koronaan – Näin Attendon toimitusjohtaja vastaa. https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/d6c041d6-9863-44b9-a974-266db847cd40

Vartiainen, Niko | Helsingin Sanomat (9.2.2019): Suomen Attendon toimitus­johtaja HS:lle: Suljetun hoiva­kodin ongelmat johtuvat liian kiireellisestä muutosta. https://www.hs.fi/talous/art-2000005995889.html

Attendo: Virpi Holmqvist Attendo Suomen toimitusjohtajaksi. https://www.attendo.fi/arkisto/uutiset/uutisarkisto/virpi-holmqvist-attendo-suomen-toimitusjohtajaksi

 

 

2 comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s