Suomessa kun ollaan, Kremlin kätyreiden maalittamisesta monille noussee mieleen tutkivana journalistinakin esitelty, tuoreimmin kirjailijana tunnettu ”putinintrollinmetsästäjä” Jessikka Aro – asiantuntija-aloissaan myös muun muassa ”toimittajan turvallisuus”.

 

Vaan ei, kremlinkätyrin-kiljunnan alkuperä ei suinkaan johdu sosiaalisen median tai edes internetin aikakaudelta, vaan sillä on pitkät perinteet ja globaali historia – ja ylevä historia onkin! Amerikan Yhdysvaltain presidentti vuosina 1963–1969, Lyndon B. Johnson on nimi, joka on signeerattu ”Kremlin kätyri!” -huutajainklubin jäsenkirjaan napalmikirjaimin.

 

Tutkivaa journalismia ja sen vaarallisuuttakin tämänkertaisesta katsauksestamme poliittisen maalittamisen historiaan löytyy, mutta – eroten modernin journalismin normaalista – Vietnamin sodan eskaloittamisen aikaan se oli toimittaja, jota venäläisten kätyriksi lännen sydämessä mustamaalattiin.

 

Netflixiltä (kuukausimaksullinen suoratoistopalvelu) löytyy (tällä hetkellä) ohjelmistosta Ken Burnsin ja Lynn Novickin 18-tuntinen dokumentti Vietnamin sodasta. 3. osassa (1:13:46) esitellään CBS:n kirjeenvaihtaja Morley Safer. Vanhan liiton sotareportteri seuraa kuvausryhmänsä kanssa Etelä-Vietnamin maaseudulle partioimaan komennettuja USAn merijalkaväen sotilaita.

Tähän mennessä suurin osa televisiolähetyksistä Vietnamista oli muistuttanut 2. maailmansodan aikaisia uutislähetyksiä – hallinnon propagandaklippejä:

innokkaat, kyseenalaistamattomat hyvikset taistelevat pahaa (diktaattoria) vastaan ja päihittävät pahikset.

 

Nyt pahikset – pohjoisvietnamilaiset ja/eli Vietkong – Neuvostoliiton aseistamina ja Kiinan kansantasavallan vahvistamina olivat USAn vihollisia kylmässä sodassa kommunismin maailmanvalloitusta vastaan. Tämä jalo syy vielä hopeoitiin – hallinnollisesti kaaoksellisen ja sisäpoliittisesti tulipaloherkän – Etelä-Vietnamin auttamisella koko Kaakkois-Aasian pelastamisessa ”lännen demokraattisia arvoja” uhkaavalta punaiselta kouralta.

Kotona USAssa vastavalitun johtajan päätös lähettää lisäjoukkoja maahan aiheutti myös varauksia: ”Viittaako se muutokseen nykyisessä linjassa käyttää joukkoja USAn tukikohtien vartioimiseen ja hätäapuna toimimiseen”, Johnsonilta kysyttiin tv-lähetyksessä. ”Se ei viittaa mitenkään minkään linjauksen [tai päämäärien] muutokseen”, presidentti vastasi hermostuneen oloisena.

 

Saferin reportaasi tapahtumien keskeltä pakotti myös kotiyleisön muuttamaan käsitystään sodan luonteesta ja pohtimaan sen oikeutusta. 5. elokuuta vuonna 1965 Safer näytti heille omien sanojensa mukaan ”Vietnamin sodan pienoiskoossa” merijalkaväen päivän operaatiossa. Sotilailla oli käsky etsiä ja tuhota ”Vietkongin käyttöön tarkoitettuja” aseita ja riisiä neljästä kylästä.

 

Vielä Burnsin ja Novickin dokumentin kautta suodatettunakin, yli 50 vuotta myöhemmin Saferin esitys kauhistuttaa, tekee vihaiseksi ja toivottomaksi. Ensin kuvassa viivähtää vietnamilaisen talon olkikattoa tuleen liekinheittimellä sytyttävä merijalkaväen sotilas (U.S. Marine).

Safer, vieressään kotinsa liekkeihin katoamisesta kauhistunut vietnamilainen vanhus, kertoo: ”Tästä Vietnamin sodassa on kyse. Vanhoista ja hyvin nuorista. Merijalkaväki on polttanut vanhan pariskunnan mökin, koska täältä tulitettiin. Kun kylään nyt menee, ei näe nuoria missään.”

”Päivän operaatiossa paloi 150 taloa, haavoittui kolme naista, yksi vauva kuoli, yksi merijalkaväen sotilas haavoittui ja nämä neljä vankia jäivät kiinni.”

Hän viittaa sanalla ”nämä” sotilaiden taluttamiin, käsistään ja silmiltään sidottuihin, hyvin laihoihin, vietnamilaisiin, nuorehkoihin miehiin. Safer jatkaa: ”Ei ole epäilystäkään, etteikö amerikkalaisten tulivoima yllä sodan voittoon täällä. Mutta vietnamilaiselle talonpojalle, jonka koti merkitsee elinikäisen raadannan tulosta, vaaditaan paljon muutakin kuin presidentin lupaus, jotta hän vakuuttuu, että olemme hänen puolellaan.”

 

Dokumentissa siirrytään vallan korkeimmalle tasolle kuvailemaan presidentti Johnsonin seuraavan aamun puhelua CBS-mediayhtiön toimitusjohtajalle Frank Statonille: ”Hei Frank, tässä presidenttisi. Yritätkö kusettaa minua?” / ”Hello, Frank. This is your president. Are you trying to f*ck me?” Johnson väitti Saferin häpäisseen Yhdysvaltain lipun.

Hän oli luultavasti Kremlin agentti, joka piti erottaa.

 

Merijalkaväki väitti Saferin ojentaneen Zippo-sytyttimen [liekinheittimelle?! toim.huom.] ja pyytäneen sotilaita polttamaan majan kameran edessä. Majuri merijalkaväen lehdistötoimistossa Vietnamissa kutsui CBS:ää kommunistien yleisradioksi. Burns ja Novick kuitenkin korostavat, että uutisoimansa operaation jälkeen Safer haastatteli joitain kylän polttaneista merijalkaväen sotilaista näiden omista ajatuksista, udellen kaduttaako näitä jättää köyhiä ihmisiä kodittomiksi. Yksi heistä vastaa:

”En tunne katumusta. Tuskin kukaan muukaan tuntee. Ei voi tehdä työtään, jos säälii näitä ihmisiä.”

 

CBSn johtajan kurmuuttaminen tehosi, selviää dokumentin 4. osan alussa. Helmikuussa 1966 presidentti Johnsonin vanha ystävä – ja sotaa vastustamaan kääntynyt – J. William Fulbright, senaatin ulkoasiain valiokunnan vaikutusvaltainen puheenjohtaja, järjesti oikeuskäsittelyn Vietnamin sodasta ja kutsui arvostetun ex-diplomaatin George Kennanin todistamaan. Televisiokanavat aikoivat lähettää käsittelyn kokonaisuudessaan.

Juuri ennen kuulustelujen alkamista Johnson päätti jatkaa pohjoisvietnamilaisten kohteiden pommittamista 37 päivän aselevon jälkeen, ja kun käsittely alkoi, presidentti yritti kääntää huomion pois televisioidulla tapaamisella kahden – tällä kertaa – Saigonin hallintoa johtaneen kenraalin kanssa Honolulussa. CBS-kanavalla näytettiin – Vietnamin sotaa kritisoineen – Kennanin todistuksen sijaan The Real McCoys, The Andy Griffith Show ja Lucy Show -uusintoja. NBC antoi kameroiden käydä:

”Paitsi ettei tämä asia kuulu meille, en usko että onnistumme siinä…

…pelkäänpä, että ajatuksiimme koko ongelmasta vaikuttavat edelleen jonkinlaiset illuusiot voittamattomuudestamme.”

 

Burnsin ja Novickin mukaan vuoden 1966 alkuun mennessä sodassa oli kaatunut 2344 amerikkalaista. Miesvahvuus oli lähes 200 000, ja lisää joukkoja oli matkalla paikalle. Yhä useammat amerikkalaiset alkoivat kyseenalaistaa tapaa, jolla sotaa johdettiin, mahdollisuutta voittaa – ja pitäisikö Yhdysvaltojen ylipäänsä olla Vietnamissa.

Mainittakoot, että Amerikan Yhdysvallat hävisi tämän pitkäksi venyneen, mielettömiin tuhon mittakaavoihin yltäneen sodan – riisinviljelijöille.

Suomenkielisen Wikipedian mukaan Pohjois-Vietnamin pommittaminen lopetettiin vuonna 1968 ja keskityttiin moukaroimaan Vietkongin tärkeää huoltotietä. Vuonna 1973 yhdysvaltalaiset aloittivat rauhansopimuksen jälkeen vetäytymisen, jonka loppukiri koitti 30. huhtikuuta 1975, kun Vietkongin ja Pohjois-Vietnamin joulukuussa 1974 hyökkäykseen lähteneet joukot saavuttivat Etelä-Vietnamin pääkaupungin Saigonin, ja 81 Yhdysvaltain helikopteria kuljetti pois 1000 yhdysvaltalaista ja 6000 etelävietnamilaista 19 tunnissa.

 

Olivatko Vietnamin sodan kriitikot ja vastustajat Kremlin kätyreitä, hyödyllisiä idiootteja ja trolleja?

 

Vai olivatko he vain huolissaan siitä, mitä ja miten heidän omassa maassaan – josta jokainen haluaisi voida olla ylpeä – päätettiin politiikan ja vallan korkeimmilla tasoilla? Olivatko he vain huolissaan siitä, että heidän johtajansa valehtelevat omalle kansalleen ja laskelmoivat hyötyä omille piireilleen sotilaidensa hengen ja kaukaisen maan asukkaiden elämän kustannuksella?

 

 

Kirjoittajan kommentti Pitäisikö kokea olevansa ”Kremlin kätyri” tai pelaavansa Venäjän pussiin kertoessaan oman näkemyksensä maailmallisista asioista? Pitäisikö kokea olevansa ”Kremlin kätyri”, koska ei purematta niele virallisen Suomen – USAn sotilaallisen salarakkaan ja liittolaisen – kesyttämien ns. journalistien resonointia Venäjän ja sen liittolaisten pahuudesta? Pitäisikö kokea olevansa ”Kremlin kätyri”, koska ei sokeasti usko, että Venäjän uhka läntiselle järjestykselle olisi niin akuutti ja väistämätön, että köyhimmänkin läntisen kansankerroksen tulee luopua omastaan ja vapaudestaan – vähintään itsesensuurin verran – sen edessä? Pitäisikö kokea olevansa ”Kremlin kätyri” , koska kertoo ääneen kuinka omassa maassamme totuuden vuoksi totuutta etsiviä, viralliseen viestintään luottamuksensa menettäneitä kansalaisia leimataan vieraan vallan kätyreiksi, kun he etsivät ja jakavat tietoa ohi virallisten tahojen (tuoton)?   Ei. Ei hemmetissäkään pitäisi kokea olevansa ”Kremlin kätyri”, koska ajattelee että on väärin, että valtamedian auktoriteetin takaa yksittäisiä suomalaisia mustamaalataan korkean tason virallisissa yhteyksissä ja maalitetaan julkisuudessa jopa alaikäisiä kansalaisia – koska ajattelevat ”väärin” (tai väärässä paikassa).