Jyrääkö Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymässä (Siun SOTEssa) rahoittajien tuotto-odotuksien kautta rakentuva ”harvempien hyvinvointi” kaupunkien historiallisen, sosiaalisen rakenteen kaupunkikuvineen?
(Hannu Ikonen)
Lieksan tilaisuus (18.8.) SOTE-kiinteistöjen omistamisesta, kunnosta ja niiden toiminnallisesta tehokkuudesta loi kuvan, että kaikki rakennukset alkavat olemaan tiensä päässä, ne on purettava ja uutta rakennettava.
Johtajien suilla esitetty asia voi olla rakennusteknisesti tieteellinen, mutta kun kysymys on ihmisten asumisesta ja elämisestä, sen tulisi olla sosiaalitieteellisestikin tukevalla pohjalla. Sitä se ei ollut, ennemminkin sijoittajien ideologissävytteinen puheenvuoro siitä, kuinka sijoitetun rahan täytyy jollekin tuottaa.
Johtajien luoma ”kriisikuva” antaa ymmärtää, että historiassa on ”ajateltu väärin” ja luotu SOTE-järjestelmä; rakennuskanta, joka on perustunut yhteisvastuseen kenellekkään voittoja tuottamatta, kytkeytyen yhteiskunnan sosiaaliseen rakenteeseen.
Historiallinen käsitys ”kodinomaisuudesta” on muuttunut aikojen saatossa. Nyt ihanne lähtee steriliydestä, yksityisyydestä ja tehokkuudesta. Onko tämä kuva ”kodinomaisuudesta” kestävällä pohjalla ihmisten, ”asiakkaiden” näkökulmasta?
Kaupunkikuvaan on vanhukset ja ”vaivaiset” haluttu historian saatossa tuoda mukaan, pois Vaivaistalosta (nyk. Kotiseututalo) keskusta-alueille, omaisten läheisyyteen (Toukola, Partalanmäki, Terveyskeskuksen alue). Jos mainitut rakennukset purettaisiin ja korvattaisiin uusilla, kaupunkikuva muuttuisi oleellisesti ja niissä työskentelevien ihmisten sekä ”asiakkaiden” sosiaalinen/fyysinen ympäristö muuttuisi ”vieraaksi”.
Epäilemättä on niin, että ”remonttivelkaa” on jätetty päättämättömyydellä rakennuksiin, mutta tässä tapauksessa on kysymys yksityisen rahan invaasiosta – hyökkäyksestä – tuottavalle alueelle, sijoittajana ja vuokranantajana. Tulevat SOTE-maakunnat tuskin muuttavat tätä tilaa?
Veronmaksajille uskotellaan, että tämä raha on edullisempaa kuin miinuskorkoinen euribori.
Hyvinvoinnista voidaan puhua kauniita sanoja, mutta todellisuus on raadollisempi: rahoittajien tuotto-odotuksien kautta rakentuva ”harvempien hyvinvointi”, jonka edessä saa kaupunkien historiallinen sosiaalinen rakenne väistyä kaupunkikuvineen.
Siun SOTE johtajineen ja päättäjineen on tuottajaroolin ongelmien edessä, omistaa vai vuokrata.
Kirjoitus on julkaistu 21.8.2020 Facebook-ryhmä Avoin Tilannehuoneessa.
Kuva(kaappaus): Jari Turpeinen via Vimeo
AM 
Miksi sisustusoppaiden ja -lehtien kodit vaikuttavat usein lavasteilta, eivätkä kodeilta? Miksi ne eivät ole viihtyisiä? Niistä puuttuu kerroksellisuus, jonka ihmisen elämä kotiin kasvattaa. On perittyä, on hassuja tavaroita jotka jostain syystä ovat miellyttäneet, on uutta, on lahjaksi saatua.
Kaupunkikuvan laita on samoin. Se on kasvanut kerroksellisena eri sukupolvien aikana ja edustaa yhteisön yhteistä historiaa, toimien samalla yhteisön ”perhealbumina”. ”Perhealbumin” sivujen irti repimisellä on epäilemättä monenlaisia psykososiaalisia vaikutuksia.
Sodissa valloittaja pyrkii yleensä hävittämään edeltäjien rakentamat monumentaalirakennukset, poistamaan katukuvaan kuuluneet patsaat ja muun edeltäjästä sekä hänen ajastaan muistuttavan, ilmoittaakseen sillä tapaa konkreettisesti ”omistajan vaihtuneen”. Myös virastokieli saatetaan muuttaa valloittajan kieleksi. Kielen vaihtaminen tekee sitä osaamattomista alamaisista helpommin hallittavia.
Homerakennusta purkaminen on toki perusteltua. Silti joskus tulee tunne, että rakenteita revitään vain koska ”kehitys”.
TykkääTykkää