Ekonomistit ovat usein riskinkaihtajia. Suomessa mukaan sekoittuu vielä ajatus, että ”venettä” ei ole syytä keikuttaa. Toinen asia on leimaantumisen pelko. Euro- tai EU-kriittisyys johtaa edelleen helposti ”persun” tai jopa ”Venäjän trollin” leimaan.
Tuomas Malinen
Toukokuussa aloin kritisoida Saksan ja Ranskan ehdotusta ”elpymisvälineeksi”, ja motiivieni kyseenalaistaminen alkoi. Hyökkäykset lisääntyivät, kun kohdistin kritiikkini pääministeriimme, joka tieten tahtoen ohitti perustuslakivaliokunnan EU:n rahastoneuvotteluissa.
Minua on epäilty Venäjän trolliksi.
…Asemani dosenttina yliopistossa on kyseenalaistettu.
Jokainen pätevyyttäni epäilevä voi halutessaan tarkistaa julkaisuluetteloni. Ensimmäinen syytös vaatii laajemman selityksen. Tämän vuoksi päätin selittää mistä tulen ja mitä olen oppinut.
Korostettakoon että en ole hakemassa nyt tai tulevaisuudessa mitään poliittista virkaa.
Elämäni ”vuoristoradalla” kolme opetusta on noussut ylitse muiden. Viimeinen näistä on äärimmäisen tärkeää etenkin nyt vuonna 2020:
1) On tärkeää ottaa riskejä ja kokea epäonnistumisia – joista ottaa oppia, nöyrtyä ja jatkaa.
2) Jokainen tarvitsee joskus apua, ja yhteistyö on avain kaikkeen.
3) Valtarakenteiden ja pelon korruptoivaa vaikutusta ei pidä aliarvioida.
Jos emme jatkuvasti kyseenalaista auktoriteettien ”totuuksia”, etenemme sokkona – kuten poliittiset johtajamme tällä hetkellä haluaisivat.
Maalainen kaupunkilaisduunari
Synnyin Joensuun keskussairaalassa, mutta kasvoin Hyvinkäällä. Isäni kuoli, kun olin kaksikuukautinen. Äitini teki uransa yläasteen historian ja yhteiskuntaopin lehtorina.
Kasvoin kaupungissa, mutta vietin huomattavan osan ajastani isovanhempieni maatilalla Kaakkois-Suomessa – käytännössä kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni kesät. Eläinten ja maan kanssa työskentely sekä karjalaisessa kylässä vallinnut lämmin, yhteisöllinen ja vastaanottavainen tunnelma vetivät minua puoleensa. Nämä kesät opettivat minulle yhteistyön, vastuun sekä kovan työnteon tärkeyden.
Armeijan (panssaripioneeri, sotilasarvo: alikersantti) jälkeen suuntani oli hukassa. En päässyt lukioon. Hyvinkään kauppaopistossa löysin julkistalouden ja oikeusopin opettajan Jussi Hievasen vahvalla myötävaikutuksella taloustieteen. Hain turhaan yliopistoon kaksi kertaa työskennellen varastolla ja myöhemmin puhallusvillatehtaassa. Vuonna 1999 pääsin opiskelemaan Oulun yliopistoon.
Yliopisto ja väitöskirja
Yliopiston vaatimukset tuntuivat aluksi mahdottomilta. Ensimmäisenä lukuvuotena piti käydä läpi lähes koko lukion pitkän matematiikan oppimäärä, ja aloitin etumerkkisääntöjen kertaamisesta. Tein kovasti töitä ja kunnianhimoni kasvoi. En koskaan ollut hyvä opiskelija, mutta minusta alkoi kuoriutua tutkija. Graduohjaajani, professori Mikko Puhakan kautta päätin tarttua tilaisuuteen, kun tie taloustieteen jatko-opintoihin avautui.
Jatko-opintojen alussa kohtasin jälleen samat ongelmat. Opiskelijoiden pitää läpäistä kolme jatko-opintokurssia kansallisessa jatkokoulutusohjelmassa, joilla oli kaksi tarkoitusta: opettaa tarvittavat menetelmälliset (matemaattiset) valmiudet ja karsia osa opiskelijoista. En kuitenkaan luovuttanut. Laskin ja opiskelin lähes vuorokaudet ympäri ennen tenttejä. Pidin tauon kerran viikossa sunnuntaina, jota usein edelsi baarissa istuminen muiden helsinkiläisten jatko-opiskelijoiden kanssa. Se oli hauskaa, mutta raskasta.
Pakollisten jatko-opintokurssien jälkeen pääsin Suomen Akatemian tutkijakoulutuspaikalle. Se oli yllättävää, koska en ollut pärjännyt kursseilla erityisen hyvin. Valintaani vaikuttikin keskeisesti, että olin jatko-opintokurssien aikana kirjoittanut tutkimussuunnitelman (tätä yhdistelmää en suosittele kenellekään). Kova työ palkitsi.
Kansantaloustieteen valtakunnallisen jatkokoulutusohjelman (Kava) johto kyseenalaisti sekä tutkimukseni että opintojeni suunnan. Uhkana oli rahoitukseni katkaisu. Tilanne helpottui vasta, kun käyttämieni menetelmien, paneeliekonometrian huippututkija, professori Jörg Breitung vahvisti väitöskirjani olevan oikealla linjalla.
Sain Suomen Akatemian rahoittaman vaihto-opiskelupaikan New Yorkin yliopistosta. Yhdysvalloista palaamiseni jälkeen viimeistelin väitöskirjani 10 kuukaudessa.
Tutkija ja yrittäjä – liian suuri pala?
Syksyllä 2011 mietin suuntaa väitöksen jälkeen. Olin vakuuttanut sopivia henkilöitä keskeisissä suomalaisissa ekonomisti-instituutiossa, kuten Suomen Pankissa, mutta ne eivät miellyttäneet. Palo sisälläni työnsi jatkamaan akateemisen tutkimuksen parissa, ja laajentamaan osaamistani. Joulukuun alussa 2011 perustimme neljän muun osakkaan kanssa GnS Economics-yrityksen, jonka vetäjäksi jättäydyin.
Alku oli luonnollisesti vaikea. Jouduin käyttämään säästöni sekä lainaamaan rahaa selvitäkseni, sillä yrityksemme ei tuottanut alkuvaiheessa kovinkaan hyvin. Huhtikuussa 2012 tilanne muuttui perustavanlaatuisesti: sain OP Ryhmän tutkimussäätiön tutkijatohtoripaikan, joka takasi tutkimusrahoituksen neljäksi vuodeksi.
Rakastin tutkijantyötä, mutta myös yrityksemme ennustetoiminnan kehittämistä ja maailmantalouden analysointia – seuraavat viisi ja puoli vuotta tein kahta työtä. Vuosina 2015 ja 2016 hain töitä taloustutkijoiden kansainvälisiltä työmarkkinoilta. Mitään mielekästä ei auennut.
Epäonnistuin täysin. Olinko sittenkin haukannut liian suuren palan?
Kaikki epäonnistuvat. Ne, jotka eivät epäonnistu, eivät koskaan ole todella yrittäneet. En edes jaksa muistaa, kuinka monta kertaa minun on pitänyt epäonnistumisen jälkeen myöntää virheeni, nöyrtyä, oppia ja jatkaa.
Tutkijana olin oppinut valtavasti, mutta tie nousi pystyyn. Politisoitunut ilmapiiri oli alkanut vaikuttaa tieteelliseen julkaisutoimintaan, mikä söi motivaatiotani. Vuonna 2017 apurahani loppuivat, mikä pakotti minut vaihtamaan suuntaa – onneksi.
Keväällä 2017 minua lähestyttiin erään suuren luottoluokittajan toimesta. He halusivat tietää, olisiko minulla kiinnostusta alkaa Pohjoismaiden luokitustiimin vetäjäksi. Mietin asiaa kaksi päivää, ja kieltäydyin. Vuoden 2017 lopussa jäin päätoimisesti yrityksemme palvelukseen.
En halunnut jättää yritystämme ja altistaa itseäni loppuelämän kestävälle arvuuttelulle ”olisiko meistä sittenkin voinut tulla jotain?” Minun piti saada tietää yrityksemme kohtalo. Osa ystävistäni ja kollegoistani piti minua hulluna, osa kannusti. Ymmärsin molempia. Minusta tuli startup-yrittäjä.
Syksy 2019 toi minut vanhan kysymyksen eteen: Olinko haukannut liian suuren palan?
Elämän murros
Olimme varoittaneet talouskriisistä jo vuoden 2017 alkupuolelta lähtien.
”Vuonna 2019 kriisi pääsisi täyteen vauhtiin, kun keinot globaalin talouskuplan kannattelemiseksi olisi käytetty loppuun.”
GnS Economics 19.12.2017: Maailmantalouden suhdanneanalyysi
Keskuspankkien ja Kiinan jatkuva markkinatuki ja pelastusoperaatiot sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin elvytysohjelma pitivät kuitenkin maailmantalouden rattaat pyörimässä.
Syyskuussa 2019 yrityksemme talousnäkymät olivat synkät, kunnes edellisenä vuonna aloittamamme kansainvälinen suuntautuminen alkoi kantaa hedelmää. Aloimme saada ulkomaalaisia tilaajia. Kun taloustilanteemme alkoi helpottaa, iski henkilökohtainen kriisi: erosin 20-vuotisesta parisuhteesta vuodenvaihteessa.
Korona-pandemia kiritti yrityksemme kovaan kasvuun (olimme varoittaneet sen vakavista talousvaikutuksista jo tammikuun lopussa). Eristäytyminen, ero, valtava työmäärä ja kovat paineet kuitenkin mursivat minut. Pohjakosketus oli lyhyt mutta raju. Nousin ystävieni korvaamattomalla tuella.
Se oli suuri nöyrtymisen hetki. Jokaisella on rajansa.
Euroopan murros
Toinen valtava murros seurasi keväällä 2020. Olin tutkinut euroalueen kehitystä käytännössä Suomen eduskuntavaaleista 2011 lähtien. Seuraavana vuonna yrityksemme julkaisi simulaation euron vaikutuksesta vientiimme (ks. päivitetty versio). Silloin tajusin, kuinka haitallinen euro oli maallemme ollut.
Vuonna 2013 liityin EuroThinkTank-tutkijaryhmään. Tarkoituksenamme oli selvittää, mihin euroalue oli menossa ja miten Suomi asemoituisi kehityksessä. Vuonna 2014 julkaisimme kirjan ”Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot”, jossa totesimme, että euro voi kestää kasassa ainoastaan, jos etenemme tulonsiirtounioniin. Meille naurettiin.
Monet johtavat talousasiantuntijat ja kommentaattorit antoivat lausuntoja, joiden mukaan euro ei tarvitse tulonsiirtounionia. Jokainen ryhmämme jäsenistä tiesi, että tämä oli tietämättömien puhetta. Vuonna 2018 julkaisimme tutkimuksen, jossa kartoitimme miten Suomi, tai mikä tahansa jäsenmaa, voisi lähteä euroalueesta.
EU:n (piilotettu) tulonsiirtounioni kummitteli kuitenkin koko ajan taustalla, ja toukokuussa 2020 kauhun hetki iski: Ranskan ja Saksan johtajat ehdottivat, että EU ottaisi lainaa, takauksellamme, ja jakaisi sitä vastikkeettomasti jäsenmaille, joiden talouskehitys oli ollut heikkoa.
Tämä oli se kauhuskenaario, josta olimme ETT:ssä varoittaneet: EU ehdotti perussopimustensa ohittamista ja tulonsiirtounionin perustamista ilman kansanäänestyksiä. Tämä lähes varmasti kääntäisi Euroopan kansat, jälleen kerran, toisiaan vastaan.
Jotain piti tehdä.
Uhraus
Ekonomistit ovat usein riskinkaihtajia. Suomessa mukaan sekoittuu vielä ajatus, että ”venettä” ei ole syytä keikuttaa. Voimakkaan kriittisiä puheenvuoroja kaihdetaan, ja niistä saa helposti ei-toivotun henkilön (persona non grata) leiman.
Tein tietoisen uhrauksen, kun päätin käynnistää kampanjani EU:n tulonsiirtorahastoa – jota myös ”elpymisvälineeksi” kutsutaan – ja Suomen eurojäsenyyttä vastaan:
Tuomas Malinen 20.5.2020
Suomalaisille eurojäsenyydestä kerrottujen valheiden ja rahaston epäkohtien paljastaminen tekisi minusta epätoivotun henkilön (häirikön) niin valtamedian kuin keskeisten ekonomistien työllistäjien (tutkimuslaitoksien, valtionvarainministeriön ja SP:n) keskuudessa. Uhrasin käytännössä urani Suomessa.
Mitä on pakko tehdä on pakko tehdä. ”Elpymisväline” on, hyvin suurella todennäköisyydellä, tuhoisa sekä EU:lle että erityisesti Suomelle. Keskustelu siitä oli saatava käyntiin. Se vaati radikaaleja avauksia, ja ne tein.
Oikea mielipide tekee asiantuntijan
Talouspolitiikan virheistä hinnan maksavat aina tavalliset kansalaiset, ja yleensä etenkin heikoimmassa asemassa olevat.
Nyt jo myönnetään, että rahasto muuttaa EU:ta perustavanlaatuisella tavalla, mutta silti esimerkiksi Helsingin Sanomat saa kaivettua ekonomisteja, jotka tukevat sitä. Tässäkin suomalaisille valitettavasti valehdellaan. Asiaa on usein kysytty ekonomisteilta, jotka tietävät asiasta hyvin vähän (Nobel ei ole tae) tai eivät voi kertoa mielipidettään vapaasti.
Taloustiede jakaantuu käytännössä kahteen alueeseen: makrotaloustieteeseen ja mikrotaloustieteeseen. Makrotaloustiede tutkii kansantalouksia ja mm. taloudellista elvytystä ja rahaliittoja. Mikrotaloustiede tutkii yritysten ja kuluttajien käyttäytymistä.
Jälkimmäisen tutkijoilla ei useinkaan ole mitään käsitystä siitä, olisiko EU:n rahasto tehokas elvytyskeino – mitä se ei ole – ja mitä se unionille merkitsisi.
Jos Suomessa haluttaisiin kuulla taustainstituutioista riippumattomia makrotaloustieteilijöitä aiheesta, heitä (jätän kohteliaisuussyistä itseni pois tästä listasta) on vain muutama kuten Vesa Vihriälä, Peter Nyberg, Heikki Koskenkylä, Mikko Puhakka, Pentti Pikkarainen, Vesa Kanniainen, Antti Ripatti, Sixten Korkman, Matti Viren ja Juha Tervala. Näistä rahastoa tukee vain kolme (Kanniainen, Korkman ja Ripatti).
On merkillepantavaa, että vaikka Helsingin yliopiston taloustieteen kandidaattiohjelman johtaja Juha Tervala on Suomen johtava fiskaalielvytyksen tutkija, häneltä valtamediamme ei rahastosta juuri kysy. Syykin lienee selvä: Juhan mielestä rahastossa ei ole mitään järkeä.
Toinen asia, mikä estää ekonomisteja kommentoimasta asiaa vapaasti, on leimaantumisen pelko. Euro- tai EU-kriittisyys johtaa edelleen helposti ”persun” tai jopa ”Venäjän trollin” leimaan. Tämä on aivan uskomattoman typerää – ja takapajuista. Se tuo mieleen tarinoita ajoista, jolloin Neuvostoliittoa ei saanut kritisoida. Keskustelukulttuurimme ei ole juuri edennyt YYA-ajoista.
Toivon, että olen tällä kirjoituksella avannut riittävästi motiivejani toimia niin kuin toimin. Olen syvästi isänmaallinen, mutta samalla kansainvälinen tutkija ja yrittäjä.
Haukku ei haavaa tee, mutta on turha uskotella minun ajavan mitään muuta kuin Suomen (ja Euroopan) etua. Joka sitä ei ymmärrä, on hänen syytä tutkia kantojaan kriittisesti.
Tosiasioitten tunnustaminen on kaiken viisauden alku!
Kirjoitus on julkaistu alunperin 15.8.2020 Malisen omassa blogissa otsikolla
”Uskalla epäonnistua, ja nousta (henkilöhistoriani)”
Kuva: Johanna L (CC0), Laura Kotila (CC BY 4.0) via Wikimedia Commons, Pikist (CC0)
Kuvanmuokkaus: Johanna L
AM 