Positiiviset korona-testitulokset saattavat olla vääriä

(Olli Tammilehto)

Koronavirustestin tuloksesta on nykyisin tullut yhtä merkittävä kuin pilkun paikasta tsaarin ajan oikeuskirjurin lauseessa: ”Armoa ei Siperiaan”. Se ratkaisee sekä yksittäisten ihmisten että yhteiskuntien kohtalon. Siksi onkin olennaista, että testi on luotettava.

Valitettavasti yleisesti käytettyyn RT-PCR-testiin liittyy suuri ongelma: se on aivan liian herkkä. Oxfordin yliopiston Evidenssiin perustuvan lääketieteen keskuksen johtaja professori Carl Heneghan kiinnitti tähän hiljattain huomiota Britannian vaikutusvaltaisessa Spectator-viikkolehdessä.

Hän viittaa muun muassa kanadalaiseen tutkimukseen, jossa on havaittu testin löytävän koronan palasia vielä viikkoja sen jälkeen, kun ihmisen immuunipuolustus on torjunut viruksen, eikä se enää voi aiheuttaa tautia. Eli ihmisiä voidaan määrätä karanteeniin ja yhteiskunnan toimintoja pysäyttää, vaikka tautia tai sen leviämisvaaraa ei todellisuudessa ole.

Testin ongelmat liittyvät siihen, ettei se kerro koronaviruksen löytymisestä vaan viruksen perimässä olevan lyhyen RNA-molekyyliketjun esiintymisestä. Tämä ketju voi olla peräisin muualta kuin toimintakykyisestä SARS-COV-2-viruksesta – esimerkiksi viruksen palasesta.

Ihmisestä otetussa näytteessä virus-RNA:n määrä on niin vähäinen, ettei sitä voida havaita. RT-PCR-testi kasvattaa määrää, jotta esiintyminen voidaan todeta. Testi perustuu siihen, että RNA muutetaan ensin vastaavaksi DNA-molekyyliketjuksi. Sitten DNA:n määrä monistetaan ensimmäisellä kierroksella kaksinkertaiseksi. Seuraavalla kierroksella tämä kaksinkertainen määrä monistetaan taas kaksinkertaiseksi ja niin edelleen. Näin DNA:n määrä kasvaa kiihtyvää tahtia. Testi on sitä herkempi, mitä useampia monistuskierroksia suoritetaan.

Mainitun kanadalaisen tutkimuksen mukaan testiä ei pitäisi ajaa enempää kuin 23 kierrosta (sykliä). Tällöin DNA-määrä on kasvanut jo 8,4 miljoonaa kertaa alkuperäistä suuremmaksi. Jos syklejä on enemmän kuin 23, löydetty DNA ei enää liity elävään virukseen.

Kuitenkin monet koronavirustestit tekevät 35 kierrosta eli monistavat alkuperäistä määrää 34 miljardia kertaa suuremmaksi, jotkut jopa 45, mikä merkitsee määrän kasvamista 35 biljoona-kertaiseksi. Myös Suomessa käytetyt testit tekevät ylikierroksia. Esimerkiksi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ajetaan 45 sykliä.

Näin ollen useimmat viime aikoina saadut positiiviset testitulokset voivat olla vääriä. Voisiko olla niin, että tällä hetkellä koronaan liittyvät pelot, suositukset ja rajoitukset ovat turhia?


Kirjoitus on julkaistu alunperin 31.8.2020 kirjoittaja omassa blogissa otsikolla ”Lähes kaikki positiiviset korona-testitulokset saattavat olla vääriä.

Lähteet

Heneghan, Carl & Jefferson, Tom | Spectator (12.8.2020): Could Mass Testing for Covid-19 Do More Harm than Good?. https://www.spectator.co.uk/article/could-mass-testing-for-covid-19-do-more-harm-than-good-

Bullard, Jared ym. | Oxford Academic (22.5.2020): Predicting Infectious Severe Acute Respiratory Syndrome Coronavirus 2 From Diagnostic Samples. doi:10.1093/cid/ciaa638

Kuva: Tmaximumge (CC0) via pxhere, OpenClipart (CC0) via creazilla, Tistip (CC BY-SA 4.0) via Wikipedia Commons, rottonara (CC0), klimkin via Pixabay, Dr. Lyle Conrad (CC0) via Pixnio
Kuvanmuokkaus: Johanna L

10 comments

  1. PCR-testin kehittäjäkin on tuonut esiin sen, että testiä EI ole tarkoitettu AKUUTIn Infektion ilmaisemiseen. Eli kyseessä on testi, jolla voidaan saada vain mahdollisia Viitteitä sairastetusta taudista. Mikäli niitä löytyy, niin jokainen tapaus pitäisi varmistaa tarkemmin mm. seerumitesteillä.

    Myös esim. sikiöiden kehityshäiriöiden kohdalla on siirrytty kromosomitutkimuksista näihin PCR-tutkimuksiin nopeuden (ja varmaan edullisuudenkin) vuoksi. Mutta silti nämä PCR-testit ovat vain suuntaa antavia/haarukoivia tutkimuksia (toisin kuin nyt siis koronassa niiden perusteella tehdään..) ja näiden antamia tuloksia pitääkin sitten varmistaa kromosomitutkimuksella..

    ”Trisomia-PCR-tutkimus

    Monet sairaalat ovat siirtyneet kromosomitutkimuksesta ns. trisomia-PCR-tutkimukseen tutkiessaan sikiön kehityshäiriöseulaan jääneitä äitejä. Trisomia-PCR-tutkimuksella selvitetään vain kromosomien 21, 13, 18, X ja Y lukumäärät. Trisomia-PCR-tutkimus ei kerro mitään kromosomeista 1-12, 14-17, 19-22, eikä se paljasta kromosomien 21, 13, 18, X ja Y rakenteellisia muutoksia.

    Trisomia-PCR-tutkimuksen tulos saadaan 3-7 vuorokaudessa eli nopeammin kuin kromosomitutkimuksen tulos. Trisomia-PCR-tutkimusta käytetään, koska valtaosa sikiön kromosomipoikkeavuuksista liittyy juuri kromosomien 21, 13, 18, X ja Y muutoksiin.

    Äidin korkea ikä lisää riskiä lähinnä ylimääräiseen 21-, 13- ja 18-kromosomiin, eikä se niinkään lisää muiden kromosomihäiriöiden mahdollisuutta. Jos ultraäänitutkimuksessa nähdään sikiöllä jotain rakenteellista poikkeavuutta (esim. vatsapeitteissä, luustossa, munuaisissa), täydennetään trisomia-PCR-tutkimusta edelleen kromosomitutkimuksella.

    Viimeksi päivitetty 25.03.2014”

    https://www.verneri.net/yleis/trisomia-pcr-tutkimus?fbclid=IwAR1BwrNCiDPytca4-g3Njaa2RwGGOl-y4sinvTzMnvQbsuMgF8xw9QwZm80

    Tykkää

  2. Australian hallituksen sivu (28.8.2020) terveydenhuollon ammattilaisille kertoo, että toistaiseksi on ratakaisematta korreloiko positiivinen testitulos potilaan infektoituneen tilan kanssa:

    ”The extent to which a positive PCR result correlates with the infectious state of an individual is still being determined. Clinical resolution and in special situations, consecutive negative PCR tests in a previously positive individual are currently being used as criteria when considering release from isolation. However, this may change with increasing knowledge around SARS-CoV-2.”

    ja edelleen

    ”There is limited evidence available to assess the accuracy and clinical utility of available COVID-19 tests.”
    https://www.tga.gov.au/covid-19-testing-australia-information-health-professionals

    Tykkää

    • PCR testin luotettavuutta voidaan manipuloida niin kutsuttua CT-arvoa(Cycle Threshold[CT] value) säätämällä. Mitä pienempi CT-arvo, sitä enemmän viruksia näytteessä. Suomessakin käytetty yli 40:n ”viljelykierroksen” testillä on saatu aikaan omituisia testituloksia, mm. Koronaa sairastava papaija hedelmä.
      Nyrkkisääntönä, mitä useampi ”kierros”, sitä epävarmempi testi.
      Lääkeyhtiö Phizerin entinen varatoimitusjohtaja ja tieteellinen johtaja, parlamentaarikko Tri Wolfgang Wodarg on jättänyt ”hätätila pysäytys hakemuksen” EU:lle pysäyttääkseen Phizerin Korona rokotteiden testauksen ja tutkimuksen ihmisillä.
      RNA rokotteen teho perustuu koronaviruksen soluihintunkeutumiseen käyttämän proteiinipiikin toiminnan estämiseen. Koska istukan alkuvaiheen toiminta perustuu samanlaiseen proteiinipiikkiin, on seurauksena hänen ja monien muiden asiantuntijoiden mukaan määrittelemättömän mittainen hedelmättömyys naisille.

      https://www.zerohedge.com/medical/ex-pfizer-exec-demands-eu-halt-covid-19-vaccine-studies-over-indefinite-infertility-and

      https://www.zerohedge.com/medical/tested-positive-covid-19-be-sure-ask-question

      Tykkää

  3. Tuosta jopa WHO on sittemmin sanonut että korkeat CT luvut johtavat vääriin positiivisiin. Miksi Suomesta ei kuulu viralliselta taholta tästä mitään? Eivätkö ole korvaansa lotkauttaneet? Vai johtuuko nämä tämän hetken verrattain vähemmät ”keissit” täällä siitä että olisivat vaivihtaa alentaneet kierroksia? Ja kätevästi juuri kun rokotukset on aloitettu, niin voivat sanoa että katsokaa, voitamme taudin kun ihmiset on rokotettu!

    Tykkää

Jätä kommentti