Biden: puolet väestöstä kohta kuollut

Yhdysvaltain presidentinvaalien 2020 toinen – istuvaa republikaanipresidenttiä Donald Trumpia vastaan kisaava demokraattien – ehdokas Joe Biden aiheutti epäilyksiä mielensä selkeydestä sunnuntaina Philadelphiassa.

Trumpin hallinnon covid-19-tilanteen hoitoa moittivassa puheessaan Biden ennustaa 200 miljoonan yhdysvaltalaisen kuolevan covid-19-viruksen takia ”mahdollisesti” jo tuolloin pitämänsä lyhyehkön puheen loppuessa.

Yhdysvaltain hallituksen väestölaskurin datan perusteella Bidenin puheessa kertoma luku tarkoittaisi, että yli puolet koko liittovaltion populaatiosta – 60 prosenttia yhdysvaltalaisista – kuolisi koronaan (kymmenissä minuuteissa).

Hallinnon sivuilta löytyvä laskuri kertoi 22.9. 11.51 (Suomen aikaa) liittovaltion väkiluvuksi 330 333 330.

RT kertoo Bidenin matematiikkahupsiksesta ja huomauttaa, että Biden todennäköisesti tarkoitti viitata jo tähän mennessä Yhdysvalloissa koronaan kuolleeksi noin 199 000 ilmoitettuun. RT:n YouTube-tilillä jaetulta videolta voi katsoa kyseisen kohdan demokraattijohtajan puheesta ja arvioida Bidenin esiintymisen itse.


Lähteet

RT (20.9.2020): Biden claims 200 MILLION Americans will die of Covid-19 ‘by the time I finish THIS TALK’. https://www.rt.com/usa/501231-biden-millions-die-covid-speech

https://youtu.be/nAsfevphmXo

U.S. Census Bureau: U.S. and World Population Clock. https://www.census.gov/popclock

Kuva: kaappauksista videosta yllä
Kuvanmuokkaus: JohannaL

2 comments

  1. Presidenttiehdokas Joe Biden vaikuttaisi maallikon silmin hiukan jo höpsähtäneeltä, kuten ennen oli tapana kutsua vanhuksia joilla oli vaikeuksia lauseen muodostamisessa ja joiden muistikin teki välillä tepposia. Herääkin kysymys miksi häntä kuitenkin ajetaan vaativaan virkaan vaikka on vaara, että ei kykenekään tehtäväänsä jolloin radikaalinakin tunnettu mahdollinen varapresidentti Kamala Harris (nomen est omen?) astuukin hänen saappaisiin. Mielenkiintoinen asetelma mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa, kumpi voittaa presidenttiyden, Venäjän sanavalmis vai Kiinan höpsähtänyt ehdokas.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s