Vainokäräjät: Julkisesta salailuksi

Vainokäräjien alkaessa tiistaina 8.9.2020 Helsingin käräjäoikeuden tuomari Petra Spring julisti oikeudenkäynnin julkiseksi. Maanantaina 21.9.2020 linja muuttuu yllättäen: tuomari Spring julistaa julkisen oikeudenkäynnin ”asiakirjat” salaisiksi.

Syytetyltä, Juha Molarilta, kysymättä ”asiakirjojen” – julkisesta oikeudenkäynnistä tehtyjen julkisten kuulemistallenteiden – salaus toimeenpannaan ”kiireellisenä turvaamisasiana”, koska ”asianomistajat pelkäävät puhua” Reformi-studion julkaistua Saara Jantusen kuulemisen. Mitä he pelkäävät, palautettako?

Juha Molarin kannalta tuomarin päätös on suukapula – hän ei voi puolustautua avoimuudella.

Vainokäräjät ovat yhteiskunnallisesti merkittävä prosessi, sillä asianomistajien taustavoimat ovat Suomen valtiollinen media Yle ja Suomen Puolustusvoimat. Lisäksi oikeudessa haetaan linjaa – ennakkotapausta – OM Anna-Maja Henrikssonin uutuutena rakentelemaa maalittamislakia varten.

Poliittisten oikeuksien toteutuminen vaarantuu, mikäli joitain yhteiskunnan julkisen vallankäytön sektoreita aletaan suojella kritiikiltä oikeuslaitoksen ja lainsäädännön voimin – rajoittamalla kansalaisten sananvapautta köykäisin perusteluin ja todisteluin.

AvoinMedia on tehnyt pyynnön käräjäoikeudelle sekä kuulemistallenteista että tuomarin salauspäätöksestä. Tarvetta avoimuudelle näiden ja oikeusprosessin kulun suhteen yleensä AM perustelee oikeudenkäynnin yleisellä merkittävyydellä ja toivoo näkevänsä kunnioitusta kansalaisten tiedonsaantioikeutta kohtaan.

PÄIVITYS 24.9.2020 klo 07:43 MV-lehden päätoimittajana hetken aikaa toiminut Juha Korhonen, joka on Molarin todistajana käräjäoikeudessa, kertoi spostisviestissä pyytäneensä ”erikseen vielä minun todistustani julkiseksi” ja olevansa sillä kannalla että ”ehdottomasti pitää saada kaikki nauhoitukset julkiseksi!”.
Korhonen vetoaa perusteluna oikeusturvaansa, koska ”jo nyt todistuksestani valehdellaan somessa”.

Salauspäätöksen vuoksi kokoan tämän artikkelin ottamalla poimintoja muiden lähteiden tiedoista, joihin voi verrata asianosaisten kuulemisessa antamia lausuntoja niin, että lukija saisi mahdollisuuden muodostaa parempaa kokonaiskuvaa. Lähdeviitelinkit upotettu asianmukaisiin kohtiin.

Tässä artikkelissa vain Jessikka Aron kuulemisesta. Molarin ja todistajien kuuleminen sekä loppulausunnot tulevissa artikkeleissa sitä mukaa, kun materiaalia saadaan ja prosessoidaan.

Pikakertaus

Vainokäräjillä on kyse Ylen toimittaja Jessikka Aron ja Puolustusvoimien pääesikunnan tutkimuslaitoksessa vanhempana tutkijana työskentelevän Saara Jantusen käräjöinnistä teologian tohtori Juha Molaria vastaan. Aro ja Jantunen syyttävät Molaria vainoamisesta vuosina 2014–2017.

Aron ja Jantusen vainoaminen on ilmennyt mm. Molarin yrityksenä omissa blogiteksteissään oikaista heidän Molarista sekä MV-lehdestä esittämiä virheellisiä väitteitä. Näitä on levitetty julkisesti seminaareissa ja konferensseissa (myös ulkomailla), Aron ja Jantusen kirjoittamissa kirjoissa sekä sosiaalisessa mediassa, mikä on aiheuttanut Molarille maineen menetyksen ja taloudellisia vahinkoja.

AvoinMedian aiemmat artikkelit Vainokäräjistä ovat Vainokäräjät alkoivatVainon valtakunnassaVainokäräjät vai vainoharhakäräjät, Vainokäräjät: Peilisali sekä Kuka saa sanoa, kuka ei? Artikkeleissa tarjotaan lainopillisia ja muita näkökulmia Vainokäräjien tarkasteluun – lukijan tehtäväksi jää muodostaa oma mielipiteensä, AM ei pyri ratkaisemaan syyllisyys-kysymystä.

AvoinMedian lisäksi käräjäsalin tapahtumia voi seurata Reformi-studion Twitterlive-seurantana. Linkit eri päivien seurannasta artikkelin jälkeen lähdeviitteinä.

Aron kuuleminen, tiistai 22.9.2020

Tuomari Petra Spring pahoittelee viime keskiviikon tapahtumia todeten, että hänen olisi pitänyt keskeyttää Jantunen aina kun Jantunen alkoi herjata Juha Molaria. Tuomari varoittaa asianosaisia: vastaava käytös ei saa enää toistua.

Kuultavana ovat Jessikka Aro, ja myöhemmin hänen todistajansa, Aron terapeutti, sairaanhoitaja Juha-Pekka Teräväinen sekä Saara Jantunen.

Asianajaja Martina Kronström johdattelee Aroa kertomaan urastaan:

Twitter

Aro kertoo ensimmäisestä Venäjän trollit-artikkelistaan, jonka Yle julkaisi syyskuussa 2014. Kyse on joukkoistus-artikkelista, jossa pyydettiin ihmisiltä kokemuksia Venäjän trolleista ja annettiin kontaktia varten Aron työsähköpostiosoite. Tähän sähköpostiin (19.9.2014) Juha Molari lähetti ainoan Arolle lähettämänsä sähköpostiviestin, joka sisälsi linkin Molarin blogiin “Miksi Putin ei hyväksynyt minua mahtavaan Venäjän trolliarmeijaansa Suomessa?

Blogissa ei mainita Aroa lainkaan, se käsittelee Molarin joutumista nettikiusaamisen kohteeksi.

Blogi on syyttäjän todiste Aroon kohdistetusta vainosta, kanteessa väitetään (väärin) Molarin lähettäneen linkin blogiinsa Aron henkilökohtaiseen sähköpostiin.

Myöhemmin Aro analysoi Molarilta saamaansa ainoaa sähköpostiviestiä: Aro koki että Molari oli identifioinut itsensä Venäjän tiedustelupalvelun agentiksi lähettämällä linkin blogitekstiinsä. Hän ei kuitenkaan tarkistanut käsityksensä oikeellisuutta kysymällä Molarilta, ja levitti (väärää) tulkintaansa mm. NATO-konferenssissa.

Aro on nimenomaan vältellyt puhumasta Molarin kanssa. Molari ei ole soitellut Arolle, ei lähettänyt tekstiviestejä eikä ole pyrkinyt lähestymään. Vaino on tapahtunut ”yhteydenottoon rinnastettavalla tavalla” kirjoittamalla omia blogeja ja artikkeleita, joissa Aro on mainittu käsittelyssä olleen asian yhteydessä – kuten European Values -raportti.

Aro myöntää näyttäneensä puhujamatkoillaan sakeaksi salaliittoteoreetikoksi kutsumaansa Molaria esittävää diaa esitellessään Venäjän informaatio-operaatioita Suomessa. Aro on omasta mielestään käsitellyt Molaria asiallisesti pamfletissaan Putinin trollit.

Aro on mm. väittänyt, että Molari kuuluu rikollisjärjestöön. Loppulausunnossaan Aro esittää Molarin osana järjestäytynyttä rikollisryhmää (s. 879), joka yllyttäisi ”Pohjoisen vastarintaliikkeen uusnatseja ja Soldiers of Odinin jäseniä Aron kimppuun sosiaalisessa mediassa” (s. 881). Jantusen todistaja, Valtioneuvoston tilannekeskuksen johtaja Ari Lahtela sanoo todistuksessaan, ettei ole nähnyt Molarin nimeä järjestäytyneen rikollisuuden yhteydessä.

Aro syyttää Molaria Aroa esittävien kuvien manipuloimisesta, mutta ei pysty todistamaan tai yksilöimään yhtään Molarin manipuloimaa kuvaa.

Aro kertoo käräjäoikeudelle Pietarin trollitehtaasta, jota hän kävi kuvaamassa haastatellen ihmisiä, jotka mahdollisesti, siis ehkä, työskentelivät trollitehtaalla. “Aro väittää, että Pietarissa toimi jonkinlainen trollitehdas, josta johdetusti syötetään länsimaihin Venäjän intressejä hyödyntävää someviestintää salaprofiilien turvin.”

Aron artikkeleissa oletetun trollitehtaan kerrottiin operoivan Pietarissa, Savushkina 55:ssa sijaitsevassa rakennuskompleksissa, jossa toimii monenlaisia yrityksiä. Alun perin väite trollitehtaasta esitettiin Venäjän hallituksen vastaisessa The Anonymous International -blogissa vuonna 2014. CIA:n kylmän sodan aikana perustama informaatio- ja psykologisen sodankäynnin yksikkö Radio Free Europe/Radio Liberty (RFE/RL) levitti tarinaa englanninkielisenä.

Yhdysvaltain oikeusministeriön erikoissyyttäjä Robert Mueller nosti 16.2.2018 syytteen venäläistä Concord Managementia vastaan trollitehtaan pyörittämisestä. Kahden vuoden tutkimisen jälkeen Yhdysvaltain oikeusministeriö veti alkupuolella vuotta 2020 syytteen pois: todisteita trollitehtaasta ei esitetty.

Twitter: Tavoitteena sananvapaus vain rajatulle ryhmälle?

Aro myöntää yrittäneensä saada Molarin Twitter-tiliä suljetuksi ilmiantokampanjoilla ja tehneensä vuonna 2017 Molarista rikosilmoituksen. Aro kertoo käräjäoikeudelle tehneensä Molarista ilmiantoja estääkseen tämän osallistumisen seminaareihin.

Twitter

Aro asiantuntijana eduskunnan Hallintovaliokunnalle:

Hybridi- ja informaatiovaikuttamiseen varautuminen lainsäädännön ja Suomen kansalaisten perussoikeuksien näkökulmasta

[…] Vaikuttamisen kohteeksi valittujen kansalaisten oikeuksia sen sijaan loukataan järjestelmällisesti. Samankaltaisia – osin laittomia ja osin lain rajoja hipovia – keinoja on käytetty mm. suomalaisia toimittajia, järjestöaktiiveja, sotilaita, bloggaajia, tutkijoita, virkamiehiä, poliiseja, syyttäjiä, tuomareita, pappeja, poliitikkoja ja tavallisia mielipiteitä ilmaisevia kansalaisia vastaan. Näin suomalaista järjestelmää, kansalaisten luottamusta ja mm. sananvapautta rapautetaan kohde kerrallaan.

Hybridi- ja informaatiovaikuttamiselle on ominaista lainvastaisen ja epäeettisen toiminnan piilottaminen ja sen oikeuttaminen viestinnällä luonteeltaan lailliseksi sekä asialliseksi […]

Kohdehenkilö pyritään disinformaation, julkisen mustamaalauksen, työnantajalle esitettyjen erovaatimusten ja valepaljastusten keinoin myös eristämään omasta ammatillisesta tai fyysisestä työyhteisöstään sekä marginalisoimaan yhteiskunnallisessa keskustelussa. […]

Jessikka Aro 8.2.2017
Ihan eri asia?

Aro hahmotteli eduskunnalle: viranomaisten tulisi jättää vale(kansalais)palaute ja valekantelut tutkimatta ja käsittelemättä, koska ne ovat poliittista häirintää; valtakunnansyyttäjän tulisi nostaa syytteitä valemedioita ja somekiihotusryhmiä vastaan. Aro ei täsmennä, mitä hän sisällyttää termeihin vale(kansalais)palaute, valekantelut, valemediat ja somekiihotusryhmät.

Kansalaiset eivät tarvitse tiedonsaantioikeutta, koska käyttävät sitä väärin, tuntuu Aro sanovan – ja: “Samaan aikaan tulee huolehtia, että asialliset toimittajat saavat jatkossakin tarvitsemansa tiedot yhteiskunnallisesti merkittävää valvontatehtäväänsä varten.”

Kommentti

Näin menetellen päädyttäisiin totaaliseen Tietämättömyyden demokratiaan, jossa portinvartijamedia valvoo, mitä tietoa jaetaan, miten keskustelu kehystetään.

Sosiaalisessa mediassa on nurja puolensa, mutta se on kuitenkin rikkonut mielipiteiden ohjailun monopolia mahdollistamalla horisontaalisen viestinnän vertaisverkostoissa.

Vääntö perusoikeuksiin kuuluvista asioista on nyt siirretty lainsäädäntöpuolelle. Kun lait oikeista mielipiteistä ja luvallisista tavoista ilmaista mielipiteitä on säädetty, eri mieltä olemisesta ja sen julkituomisesta tulee rikos, josta voi tulla rangaistuksellisia seurauksia.

RS

Aro kertoo käräjäoikeudelle olevan sadismia, että Molari saa katsoa häntä tai kuvata julkisen esiintymisen aikana. Aro kokee, että häntä alistetaan, jos Molari on yleisössä. Aro ei kertomansa mukaan ole julkisuushakuinen henkilö. Kaikista häntä vainonneista henkilöistä Molari on pahin ja pelottavin. 60% Aron kärsimyksistä johtuu vain Molarista. Kanne kattaa vuodet 2014–2017. Molari kirjoitti ensimmäisen tekstinsä Arosta 3.10.2016.

MV-oikeudenkäynnissä syylliset Aron kärsimyksiin olivat eri henkilöt. 23. lokakuuta Hovioikeus käsittelee jälleen eri henkilöitä – Reformi-studion Panu Huuhtasta ja Tiina Keskimäkeä – syyllisinä Aron kärsimyksiin.

Onko todella niin, että Aron ja Jantusen tekemisillä ja sanomisilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään eikä keneenkään ilman Molarin myötävaikutusta?

Aro kertoo puhuneensa noin kolmessasadassa julkisessa tilaisuudessa, ja olisi puhunut vielä 300:ssa lisää, ellei Molari olisi häirinnyt. Aro on puhunut myös NATOn tilaisuuksissa mutta ei muista, keitä muita puhujia tilaisuuksissa oli.

Aron asianajaja Martina Kronströmin mukaan Aro ei ole julkisuuden henkilö.

Julkisen sanan neuvoston (JSN) linjauksen perusteella toimittaja on julkisuuden henkilö, jonka tulee sietää työrooliinsa liittyvää ikävää kritiikkiä.

Kommentti

Kronströmin väite siitä, että Aro ei olisi julkisuuden henkilö ei pidä vettä.

Omalla kohdallani – ja AvoinMedian kohdalla – Aron kiinnostavuus ei nouse hänen henkilöstään vaan hänen roolistaan valtakunnallisen yleisradioyhtiön työntekijänä.

Lähinnä kiinnostaa, onko ja miten Yle on kytkeytynyt ja/tai sitoutunut informaatiosotaan esimerkiksi NATO-isäntämaasopimuksen kautta.

RS

Syyttäjä vaatii Molarille Jantusen kohdalla 80–100 päiväsakkoa, Aron kohdalla 6 kk vankeutta ehdollisena sekä sakkoa. Molari ansaitsi ennen lomautustaan 10 € per päivä brutto, joten sakot menisivät muuntoon ja niistä tulisi lisää vankeutta.


Kommentti

Vainoamisen tunnusmerkistö – jatkuvuus ilman taukoja, toistuvuus – ei mielestäni täyty. Uhkaa on ehkä tunnettu, mutta ei ole osoitettu, että uhka olisi ollut todellinen. Syyttäjäpuoli siirtyikin lennossa ajamaan toissijaista syytettä törkeästä kunnianloukkauksesta.

On puolustuksen kannalta ongelmallista ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen kannalta kyseenalaista, sopiiko syytettä ”vaihtaa” kesken oikeudenkäynnin. Kirjallisen viestinnän arviointi ja arvostelu ei tavallisen tallaajan oikeustajun mukaan täytä törkeän kunnianloukkauksen tuntomerkkejä.

Asianomistajien Molariin oikeussalissa kohdistamat solvaukset eivät ole käsittelyssä (Jantunen kutsui Molaria mm. limaiseksi useaan otteeseen. Aro dehumanisoi Molarin käyttämällä Molarista ”se” -pronominia ja jopa kutsui Molaria kummitukseksi). Tuomari Petra Spring ei puuttunut solvaamiseen itse tilanteessa, mutta muistutti seuraavan istunnon alussa, ettei moinen saa toistua.

RS

Reformi-studion Twitterlive-seuranta Vainokäräjiltä

Maanantai 14.9. 2020 Syytteen luku, kantajien esittämät vahingonkorvausvaatimukset ja muut vaatimukset. Molarilta vaaditaan yli sataa tuhatta euroa.

Tiistai 15.9. 2020 Kirjalliset todisteet, pääkäsittely

Keskiviikko 16.9. 2020 Asianomistajien kuuleminen

Maanantai 21.9. 2020 Vastaajan kuuleminen, asianomistajien todistajien kuuleminen

Tiistai 22.9. 2020 Asianomistajien todistajien kuuleminen

Keskiviikko 23.9. 2020 Vastaajan todistajien kuuleminen, Molarin loppulausunto

Kuva: mullica (CC BY 2.0) via Wikimedia Commons, Pikist (CC0), Pixabay (CC0), Pikist (CC0), YLE, Maria Mitrunen(?)
Kuvanmuokkaus: Johanna L
*[Tekijänoikeuslaki 25 § (24.3.1995/446) Julkistetun tai luovutetun taideteoksen käyttäminen (22.5.2015/607) Julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia:1) arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen; sekä2) sanomalehteen tai aikakauskirjaan selostettaessa päiväntapahtumaa, edellyttäen ettei teosta ole valmistettu sanomalehdessä tai aikakauskirjassa toisinnettavaksi.]

21 comments

  1. Juha Molarin haastattelu loppulausuntopäivän iltana https://www.youtube.com/watch?v=rHtjJaC0LRg

    Syyttäjä antanut loppulausunnossa vääriä lauseita todistaja Jussi Parviaisen suuhun, vääriä tekstejä Molarin kontolle ja vääriksi osoitettuja tietoja Molarin toiminnasta. Kyseessä on kuitenkin rikosoikeudenkäynti, jossa tuomitaan seuraamuksia; virheitä ei saisi olla.

    Rikostutkinnassa ei ilmennyt vainoamista.

    Syyttäjä yritti pidentää tekoaikaa koska tekstit ovat ”edelleen saatavilla netissä” webarchiven kautta. Kirjoja ”pidennetty tekoaika” ei väärien tietojen osalta tunnu koskevan.

    Tykkää

  2. Miten lienee edes mahdollista, että julkisen oikeudenkäynnin asiakirjat ovat salaisia? Salaamisen ymmärtäisi, jos kyseessä olisi kansallinen turvallisuus tai yksityishenkilöiden terveystiedot, tms. Mistään tällaisesta ei kuitenkaan liene kyse – vaikka Jantunen onkin PV:n tutkija. Prosessi näyttää perustuvan Aron ja Jantusen subjektiivisiin kokemuksiin vainoamisesta, vaikka mitään yksikäsitteistä näyttöä todellisesta vainoamisesta ei ole (ainakaan tässä blogissa) esitetty. On kai kohtuullista toivoa, että Petra Spring tekee ratkaisunsa kiistattoman näytön, eikä kantajien henkilökohtaisten vaikutelmien tai kuvitelmien perusteella.

    Tykkää

    • Toivomme AvoinMediassa, että Petra Spring tekee ratkaisunsa näytön perusteella, eikä kantajien tuntemusten perusteella. Oikeusvaltiossa toimittaisiin niin.

      Valitettavasti on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella on aihetta olettaa, että tuomari syytetyn lailla suukapuloitu ja määrätty hankkimaan tuomio, sanoisinko ”tarveperusteisena”. Palaan aiheeseen erillisessä artikkelissa.

      Tykkää

  3. Ylen ja puolustusvoimien toiminta bulvaaniensa kautta muistuttaa Göbbelsin natsipropagandavaihetta. Yhden totuuden yhteiskuntaan antaa lähihistoria surullisia esimerkkejä. Keskitysleirejä voidaan rakentaa nykyteknisin välinein uudella tavalla.
    Omat tiedustelupalvelutavat projisoidaan julkisesti vastustajaksi koettuun itsenäiseen arvioijaan ja ajattelijaan ja syytetään uhria siitä, mitä itse tehdään. Näin voi valkopestä omaa mafiavaikuttamista, kun ei ole eettisiä arvoja yhteisestä hyvästä kansakunnassa.

    Tykkää

    • Molari eilen VK:ssa: ”Nyt minulla on virallista tietoa, että viime vuosina meikäläinen tavallinen suomalainen on aiheuttanut hälytyksen, jossa seurantaan ovat ottaneet osaa: poliisi, SUPO, KRP, Puolustusvoimien Ulkomaatiedustelun vastavakoilu. Hyvä päivää, täällä ”kummitus”!” https://vk.com/id157941374?w=wall157941374_7178

      Kysymyksiä:

      1) mikä tekee Molarista niin tärkeän, että tällaiseen seurantaan on lähdetty? Mitään ei ole löytynyt, ei FSB:ta eikä rikollisjärjestöjä. Onko esim. Heidi Hautala laittanut porukat Molarin perään KavkazCenterin takia?

      2) ovatko Jantunen ja Aro niin tärkeitä, että tällaiseen seurantaan on lähdetty? Jos ovat, niin miksi Aro ja Jantunen ovat niin tärkeitä — Ylen toimittaja ja PV:n tutkija? NATO-yhteyksien takiako?

      3) Miksi koko oikeusprosessi? Tuolla tutkinta- ja tutkijamäärällä on täytynyt jo ennen oikeusprosessin aloittamista, että mitään vainoa ei ole ilmennyt, ei uhkaa kansalliselle turvallisuudelle tmv.

      Työhypoteeseja kenelläkään?

      Tykkää

  4. Oikeuslaitoksemme valikoiva suhtatuminen niin tosiasioihin, kuin lain kirjaimiin on käynyt tuskallisen selväksi jo aiemmin, esimerkiksi ns. Bodom järven murhaoikeudenkäynnissä, jossa syyttäjä piilotteli DNA todisteita saadakseen tuomion ansioluetteloonsa. Oikeusvaltiossa tälläiseen toimintaan syyllistyneet olisivat menettäneet virkansa ja saaneet syytteet kaupanpäälle. Mielenkiinnolla haluaisin tietää, kuinka moni Molarin oikeudenkäyntiin virka-asemassa osallistuneista on DemLa:n jäseniä?

    Tykkää

  5. HOT: Yritetäänkö salailulla peitellä sitä että Valtakunnansyyttäjällä on vakava krooninen lukuvamma ?

    Vainokäräjät: Julkisesta salailuksi

    https://avoin.media/2020/09/24/vainokarajat-julkisesta-salailuksi/

    3 ESIMERKKIÄ:

    1. Vainomisesta on säädetty rikoslain 25 luvussa ”Vapauteen kohdistuvista rikoksista”  

    Joten vain sellainen vainoaminen on rikos, joka täyttää myös ”vapauteen kohdistuvasta rikoksista” tunnusmerkistön. 

    Esim. kirja-arvostelu ei rikos vapautta vastaan. Joten vainoamista ei ole tapahtunut.

    2. 

    Kiihotamisesta kansanryhmää vastaan on säädetty rikoslain 11 luvussa ”Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.”
      

    Joten vain sellainen kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos, joka täyttää myös ”sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan” tunnusmerkistön.” 

    Valtakunnansyyttäjän 227 OIKEUSMURHAA:

    Yhteensä 227 rikosasiaa nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan  

    https://yle.fi/uutiset/3-11164186?origin=rss  

    3. 
    Suomen rikoslain 1 luvussa on säädetty Suomen rikoslain soveltamisalasta. Luvun otsikko on ”Suomen rikoslain soveltamisala.”  Eli sen mukaan päätetään soveltuuko Suomen rikoslaki.
    Luvun mukaan Suomen rikoslakia sovelletaan jos ”on tehty rikos.”

    Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikelassa on säädetty että:
    Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.
    Euroopan ihmisoikeussopimus on ylintä oikeutta EU:ssa. Kaikki sen vastainen lainsäädäntö on suoraan mitätöntä. Se sitoo kaikkia viranomaisia EU:ssa suoraan mm. tuomareita ja syyttäjiä.
    Joten ei viranomaiset ( mm. syyttäjät ja tuomarit) saisi enään soveltaa suomen rikoslakia epäiltyiin sen jälkeen kun heitä on alettu syyttämään.

    Oikeuslaitos on viimein ymmärtänyt otsikon merkityksen:

    Käräjäoikeuden päätöksestä sivulta 37   ( lähestymiskielto Panu&Tiina case):
    Vainoaminen on lähestymiskieltolain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu vapauteen kohdistuva rikos. 

    Lähteitä:
    Lainkirjoittajan oppaan mukaan sanan merkitystä ei saa määritellä muuksi kuin se on yleiskielessä ( Lainkirjoittajan opas s.455 )

    Click to access lainkirjoittajan_opas_low_20130904.pdf

    Kotimaisten kielten keskus on kertonut otsikoista näin:
    Otsikot ojennukseen
    Otsikoilla on monenlaisia tehtäviä. Otsikon täytyy kertoa lyhyesti, mistä
    tekstissä on kyse ja mikä on tekstin tarkoitus ja näkökulma. Sen täytyy
    myös houkuttaa lukemaan. Otsikoiden avulla lukija saa nopeasti
    yleiskuvan jutusta.
    http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=2483  

    KKO:2014:7

    17. Rikoslain 3 luvun 1 §:n esitöiden mukaan
    rikosoikeudellinen «laillisuusperiaate» tarkoittaa muun muassa sitä,
    ettei tuomioistuin rangaistussäännöstä soveltaessaan saa mennä lain
    kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia
    analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa
    lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridis-teknisestä merkityksestä.
     Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen
    tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen,
    edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa.
    Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan
    laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 29 ja 34).

     http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2014/20140007?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=laillisuusperiaate

    Tykkää

  6. Hybridiosaamiskeskuksen johto kokee ilmeisesti olevansa Jumalan sijainen eli Paavi valtakunnassa, ”Meidän arvot” toistuu jatkuvasti. Kenen meidän ? Sitten ”länsimainen demokratia”-höpinä. Kuvitteleeko hän, että kansalainen näkee tuollaisessa puheessa muuta kuin läntisen rahavallan ja NATOn propagandaa. Siihen hybridisotavirkaan kansalaisten nujertamiseksi on haluttu ja siihen pääsee vain, jos… No, tällaisia virkoja on ollut ennenkin. Surullista kuultavaa lauantain ykkösaamussa. Kenet Teija Tiilikainen haluaa vangita seuraavaksi ? Kukaan ei kansanvallan taholta kontrolloi tätä nykyajan SS- joukkoa. Heillä lienee myös syytesuoja. Voidaan puhua diktatoorisesta elementistä yhteiskunnassa, joka on luikertellut hiljentämään terveen mielipiteen vaihdon. Todella erittäin huolestuttavaa.

    Tykkää

    • Kyllä, yhteiskunnan kehitys näyttää todella huolestuttavalle. Kehitellään lainsäädäntöä niin väljällä muotoilulla, että tarvittaessa kuka tahansa voidaan asettaa syytteeseen mistä tahansa. Syyllisyyden langettamisessa todellinen näyttö ei ole enää oleellista.

      Toimittajat politikoivat ja kehottavat helposti liikuteltavaa somen parviälyttömyysväkeä tekemään ilmiantoja sellaisten henkilöiden some-tileistä, joiden mielipiteistä he eivät tykkää. Tehtävä on entisestäänkin Suomessa helpottunut, kun fb:n sensuurijohtoon saatiin Aura Salla (kok).

      Tykkää

      • Juncker–Katainen–Salla. Siinäpä jatkumo. Ja Suomen nujertamiseksi. Kokoomus ja ruotsalaiset- kaikki puolueet eduskunnassa ajavat EUSSSR: ää. Uusbolshevistinen rakennelma ei salli hallitseviin kohdistuvaa kritiikkiä.
        Henrikson miettii nyt, miten uudelleenkoulutusleirit Suomessa toteutetaan muutoinkin kuin Ylen kautta. – -Rangaistusleiriksi koko maa, samantien ! Käräjäoikeudet politrukeiksi valvomaan ja pienestäkin sananlipsahduksesta heilahtaa häkki.

        Tykkää

  7. SM Ohisalo haluaa vihreän KRP:n päällikön. Haluvatko jonkun, joka lakkauttaa UM Haaviston (vihreä) toimien rikostutkinnat, jonka jälkeen voi keskittyä tuomitsemaan mielipide- ja sananvapausvankeja hanhipeltoja hoitamaan? Valkokaulusrikolliset lapioivat rahaa, velkavangit on lähetetty perunantaimia istuttamaan Iso-Nallen ranchille.

    Suomaalla kuuluu kuikan lohduton vaikerrus.

    Tykkää

  8. Miss EU, Heidi Hautala, tuo Suomeen vihreitä kovan linjan virikkeitä, kuten periaatteellinen Venäjä – vastaisuus, meille vahingolliset talouspakotteet. Itänaapurista eilenkin massoittain saapuneita hanhilaumoja kuitenkin suojellaan, vaikka ne aiheuttavat pelloilla pahaa tuhoa. Suomalaisen työttömän (kuten Molarin) ruokapöytään voisi lahjoittaa tätä riistalintua, kun organisoitaisiin metsästys ja hyödynnettäisiin saalis solidaarisesti.
    Vihervasemmisto ei kuitenkaan ole kovin talonpoikaisjärkistä ihmisten ja luonnon suojelun suhteen. Talvivaaran ja muiden kaivosten myrkyt
    vesistöissä, ilmassa ja maassa vaietaan, unohdetaan ja maaperän ja väestön ryöstö saa jatkua läntisen ihannemallin, perinteisen kolonialismin, mukaisesti. Tähän sitten vihreä KRP- päällikkö valvomaan ylikansallista globalistien etua.

    Tykkää

    • Minulla ei ole mitään hanhia vastaan. Parina päivänä katsellut hanhien isojaisoja muuttoletkoja, kuunnellut kun huutelevat tervehdyksiä yli lentäessään.

      Juttelin joskus erään Ylen toimittajan kanssa mm. siitä, miksi maaseudulla asuvat eivät äänestä vihreitä. Johtuu siitä, sanoin, että maaseudun asukkaan silmissä vihreät eivät ymmärrä luontoasioista mitään. Tosi on; Ylen toimittaja hekotteli vielä poistuessaan.

      Talvivaaraa ei saa moittia, sehän myytiin vihreänä bioliuotus-kaivoshankkeena. Kai muistat?

      Tykkää

  9. Pahalta tuntui, kun viime kesänä olin kerran kaupungin uimarannalla ja pojanpoika huusi minua katsomaan laituria. Se oli aivan täynnä valkoposkihanhien jätöksiä, samoin viereinen laituri ja muuallakin yleisellä virkistysalueella. Jos häädät hanhen pois, tulee sakko:EU- vihreä-direktiivi.

    Tykkää

    • Ymmärrän tuon näkökannan. Toisaalta hanhien jätökset luontoontuvat nopeammin ja ovat vähemmän haitallisia kuin esim. Talvivaaran ”vahingossa”päästöt.

      Tykkää

  10. Sanoin pojalle, että juokse vaan ottamaan sukellukseen vauhtia kakkojen välistä, niinkuin tekikin. Nykyiseen hysteeriseen käsien pesuun ja käsidesin käyttöön verrattuna tässä on kuitenkin aikamoinen ristiriita. Mikä on ongelma ja mikä ei ? Kaupungeissa uimarannat ja puistot ovat olleet aina kuitenkin paikkoja, joissa yleinen siisteys on vallinnut. On olemassa järjestyssäännöt asiasta. Jos nurmikolla ei ole kakatonta paikkaa, mihin makuualustan kesällä heittää, on jotain vialla. Kaikilla ei ole kesämökkejä eikä varaa, aikaa tai voimia lähteä maalle.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s