AvoinMedia julkaisee uudelleen vapaan keksijän artikkelin omasta innovaatiostaan, jonka saattaminen moderniin maataloustuotantoon saattaisi olla yksi vastaus suoma(a)laistenkin selviämisessä hyvinvoivana pitkälle nykyisin niin epävarman tuntuiseen tulevaisuuteen.

Henri Lentonen

Suomessa on monta kasvihuonetta, jotka talvisinkin tuottavat satoa. Kasvit tarvitsevat lämpöä ja valoa talvella, silti niiden kasvattaminen on taloudellisesti kannattavaa. Miksi ei ole mikrolevähuoneita?

Mikrolevä kasvaa huomattavasti tehokkaammin kuin mikään kasvi. Varsinkin sinilevät – kuten spirulina – ovat superyhteyttäjiä: 98% tehokkuus tietyillä pigmenteillä. Vertauksen vuoksi kerrottakoon, että kasveilla maksimi on 12%.

Spirulina tuottaa tehokkaasti proteiinia – se sisältää sitä jopa 70% sekä erityisen runsaasti myös B1- ja B2-vitamiineja ja rautaa – monien muiden vitamiinien ja hivenaineiden lisäksi.

Innovaatiot kuuluvat meille

Aloitin tutkimaan spirulinaa noin 8 vuotta sitten ja sen kasvatuksen ja testailun käytännössä viitisen vuotta sitten. Tähän mennessä olen kasvattanut sitä akvaarioskaalassa, isoimpana akvaariomallina 200 litrainen. Päätarkoituksena on ollut opiskella levänkasvatus käytännössä, luoda oma ravinnesarja ja kehittää uudenlainen allas- sekä PBR-malli. Testieni perusteella levää voidaan tuottaa Suomessa jopa edullisemmin kuin Aasiassa. Kuitenkin nykyinen teollinen levänkasvatus on yhä melkeinpä samoissa kantimissa kuin yli puoli vuosisataa sitten – asiat eivät ole edistyneet samoin kuin ”vihreästä vallankumouksesta” on puhuttu ja puhutaan.

Näitä asioita olisi hyvä saada eteenpäin, koska niiden tuloksista potentiaalisesti riippuu jo lähitulevaisuuden hyvinvointi: ei voida sanoa enää ”tulevien sukupolvien murhe”. Yhä selvempänä tiedemaailman konsensuksena näyttäytyy se, että asioiden on dramaattisesti muututtava jo tämän sukupolven sisällä. Mikrolevät ovat kiistatta yksi ilmastoviisaan talouskasvun peruspilareista, niiden potentiaali on tiedetty jo 60-luvulta saakka. Suomi on hyvä maa kokeilla uusia ratkaisuja. Itsekin olen ns. hyödytön yhteiskunnalle, kun olen eläkkeellä. Toisaalta minulla on taito keksiä uusia asioita ja myöskin taito nikkaroida prototyyppejä.

Uskon että kaltaisiani ”hullujä keksijöitä” on Suomessa moniakin, ja meillä olisi paljon potentiaalia muuttaa asioita. Olen alusta asti pitänyt linjan, että mitään minun tekemää projektia ei patentoida/suojata, vaan tuloksien on oltava vapaasti hyödynnettävissä niin Suomessa kuin Afrikassa.

Ekososiaaliset innovaatiot

*Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja lajikadon estämiseksi tarvitaan nopeaa ekososiaalista siirtymää. *Paikallistason innovaatiot voivat vauhdittaa siirtymää sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla, jos ne onnistuvat yhdistämään ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoitteita. Monissa Euroopan maissa siirtymää rakennetaan ruohonjuuritasolla. *Ekososiaalisilla innovaatioilla tarkoitetaan sellaisia voittoa tavoittelemattoman talouden toimijoita ja toimintatapoja, jotka pyrkivät yhdistämään sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden tavoitteita käytännön toiminnassa. *Ekososiaalisissa innovaatioissa luodaan ekologisesti kestäviä tuotanto- ja elämäntapoja…

Länsi-Suomi 21.8.2019
Tutkijat: Nuorten oivallukset pitäisi saada hyödyntämään meitä kaikkia

Spirulinalla maatilan juuriongelmien kimppuun

Spirulinan kasvatuksessa maatalouteen ei voi käyttää suolaa, koska levä levitetään pellolle, eivätkä kasvit pidä suolasta. Happosateiden vuoksi Suomessakin pelloilla käytetään kalkkia (pH 9) maaperän happamuuden neutralointiin (pH 7). Emäksisempänä (pH 10–11) spirulina on tehokkaampaa, eikä sitä kalkin tavoin tarvitse louhia maaperästä ja tuottaa ulkopuolelta – tilan omavaraisuusaste kasvaa, polttoainekulut ja hiilijalanjälki pienenevät. Betonin raaka-aineenakin käytetty kalkki lisäksi kovettaa maaperän ”mururakenteen”, joka on edellytys maan hyvälle ja terveelle mikrobi- ja pieneläintoiminnalle.

Maaperässä on sähkökemiallinen häiriötila nimeltä ”kationin vaihto-ongelma”, jonka vuoksi – kalkista huolimatta – pelloille ajetaan monta kertaa enemmän ravinteita kuin mitä kasvit oikeasti tarvitsevat, jotta edes osa saataisiin imeytymään kasvien käyttöön. Asiassa ollaan menty ojasta allikkoon. Ylimääräiset ravinteet valuvat vesistöihin ja aiheuttavat rehevöitymistä, mikä vaarantaa järvien ekosysteemin. Tuhoutumista odotellessa järviä on alettu ilmata: pohjaan pukataan paineella ilmaa, jotta koko järvi ei mädäntyisi elävältä. Ratkaisu ei tietenkään voi olla se, että tuhansista Suomen järvistä tehdään ilmattuja akvaarioita – pelkästään jo energiantuotantoon tarvittaisiin pari ydinvoimalaa lisää.

Spirulina edesauttaa ravinteiden imeytymistä kasveihin samalla tavoin kuin esim. Biolanin tarkoitukseen myymä merileväuute. Ravinnevalumat vähenevät, ja maan mikrobisto elpyy. Luonnollisesti tulee luopua synteettisistä valmisteista lopulta koko kasvinviljelyssä – ilman elävää maaperää eivät ravinteetkaan imeydy. Luonnollinen tuholaistorjunta-ainekin löytyy luonnosta: nikotiini, jonka vaikutus perustuu ötököiden hermoston tappamiseen – kasveissa ei ole hermosoluja, joten niihin se ei vaikuta. Vähemmän ravinteita; vähemmän osto- ja kuljetuskuluja, hiilijalanjälki kutistuu ja vesistöjen tila parantuu. Vähiin käyvää, yhä kalliimpaa fosforiakaan ei liene järkevää valuttaa vesistöihin.

Toinen maatalouden ongelma on lantakasojen ilmakehään erittämä hiilidioksidi ja ammoniakki. Lantalat pukkaavat lannoitetta harakoille, taivaan tuuliin typpeä sisältävänä ammoniakkina, joka hiilidoksidin tavoin on myös ilmastonmuutosta aiheuttava kaasu. Jotkut tilat käyttävät mädätystä ja biokaasua, mutta koska mädätysjätös kompostoituu aerobisesti vielä pellolla itsekseen, se ei ole niin hyvä menetelmä. Hiilijalanjälki on erittäin iso, koska lannan kompostointi ilmakehän avulla lopulta vaatii suuren määrän happea ja tuottaa ison määrän hiilidioksidia. Osittain kompostoituneen lannan levittäminen pellolle aiheuttaa myös hajuhaittoja – loppuunkäynyt kompostituote ei haise.

Kompostireaktorissa elämä kiertää

Kompostireaktori on erillinen sammio, jossa lannan ja kuivikkeiden muodostamaa kiintoainesta huuhdotaan vedellä, joka kerääntyy sammion pohjalle. Kun lantaa ja kuiviketta huuhdotaan vesipumpun avulla kompostoinnin ajan, ravinteet siirtyvät pääosin nesteeseen. Myös syntynyt kiintoaines levitetään pelloille maanparannusaineena, sillä se on kuohkeaa ja näin ollen parantaa maaperän fyysistä rakennetta.

Reaktorin pohjalla olevaan ilmaajaan ohjataan leväreaktorin happirikas ilma, jotta prosessi kompostissa pysyy aerobisena eikä biomassa ala mätänemään. Vastaavasti taas hiilidioksidirikas ilma johdetaan leväreaktoriin. Kompostoitumisessa valmistunut ravinneneste syötetään levälle, joka taas kerätään pellolle ja karjalle syötettäväksi. Koska spirulina on prebiootti, se saattaa vähentää lehmien metaanin muodostusta – asiaa tulisi jonkun opinahjon Suomessa tutkia.

Kehittämäni kompostireaktori säästää luontoa ja hyödyttää tilallista – kyseessä olisi merkittävä askel kohti hiilineutraalia maataloutta. Koska spirulina kykenee käyttämään ammoniakin typen lähteenä, saadaan lannasta enemmän irti. Hyödyntää voi myös kesantopeltoja, jolloin sinänsä arvoton biomassa saadaankin muutettua arvokkaaksi mikroleväksi.

Huomaamme siis, että kun asiat tehdään maalaisjärjellä ja luonnonmukaisesti, lopputuloksena seuraa lopulta myös taloudellista hyötyä viljelijälle. Myös yleisten toimintatapojen on muututtava – pelkän spirulinan integrointi maatalouteen ei auta, jos teollisessa maataloudessa jatketaan maaperää tuhoavia käytäntöjä.

Luonnollisen hygieeninen massakasvatettava

Spirulina kasvaa verrattain hyvin sen luonnollisissa olosuhteissa, alkaalijärvissä. Alkuperäisasukkaat mm. Afrikassa ovat keränneet mattoina vesistön pinnalle kerrostuvaa levää, joka muovataan kakuiksi, kuivataan auringossa – ja syödään. Eräässä luonnonvaraisessa spirulinaesiintymässä Etiopiassa biomassan tuotannon on mitattu olevan päivässä 43–57 grammaa per neliömetri (g/m²). Spirulinaa pystyisi siis suuremmin virittelemättä tuottamaan teollisesti merkittävästi isompia biomassoja kuin nykyisin.

Optimaalisissa olosuhteissa spirulina kykenee triplaamaan biomassansa päivässä. Tällaisia olosuhteita ei kuitenkaan ole saatu aikaan kuin laboratoriossa, pienessä mittakaavassa: tuloksien hyödyntäminen ei ole kyennyt skaalautumaan ylöspäin kustannustehokkaasti. Spirulina on Suomessa yhä suhteellisen marginaalisessa asemassa ”superfoodina”, vaikka maataloudessa sen tuotantomäärät voisivat olla suuriakin.

Normaali tuotanto kaupallisessa spirulina-altaassa on päivässä n. 10–30 g/m², sen voidessa kuitenkin nousta jopa 60 grammaan. Mittaustapana käytetään joskus myös grammaa per litra päivässä, mutta avonaisissa altaissa – joita me käytämme – mittaus tehdään yleensä neliömetrien perusteella.

Tehdään ensin tuottolaskelma olettaen, että leväsatomme olisi hyvin huono (10 g/m²/päivä): 500 neliömetrin hallitilasta varataan altaalle tilaa 300m², kompostireaktorille 100m² sekä toiset sata liikkumiseen ja kuivaustilaksi. Päivätuotto olisi 300m² x 10g = 3 kg, mikä tekisi kuukaudessa (30 päivässä) 90 kiloa spirulinaa.

Kilohinnan ollessa 83 euroa (Food) tuottoa syntyy noin 7500 e/kk. Vastaavasti, jos tekemäni keksinnöt spirulinan ravinteiden ja kompostireaktorin osalta toimivat hyvin myös tässä mittakaavassa, voidaan päivätuotanto nostaa 60 grammaan biomassaa per neliömetri. Tuotto olisi tällöin noin 45 000 euroa kuukaudessa.

Spirulina kasvaa parhaiten pienessä suolaisuudessa, joka itsessään edesauttaa nesteen – siis kasvualustan – pysymistä hygieenisellä tasolla. Nesteen ylitettyä 4 prosentin suolapitoisuuden spirulinan kasvu alkaa hidastua. Vertailun vuoksi: maustesilli säilyy hyvin suojassa mikrobikasvulta noin 7 prosentin suolapitoisuudessa.

Spirulinan korkea eli emäksinen optimi-pH 10–11 pitää nesteen hygieenisena. Historia ei tunne yhtään saastumistapausta spirulinan osalta, mutta esim. klorella-levää on Suomessakin vedetty pois myynnistä. Klorella kasvaa parhaiten neutraalissa happamuudessa (ph 7), joten sen tuottaminen on mikrobiologisesti huomattavasti haastavampaa.

Spirulina tarvitsee noin sata kertaa enemmän hiilidioksidia kuin ilmakehä sisältää, ja teollisessa tuotannossa riittävä CO₂-taso saadaankin aikaan painepulloin. Menetelmä on tehoton, sillä jopa 60–80% nesteeseen pumpatusta hiilidioksidista saattaa vapautua ilmakehään.

Kompostireaktorin tuottama hiilidioksidi on kustannustehokasta ja ekologista. Kompostireaktorin aerobinen mikrobisto tuottaa huomattavasti lämpöä. Talvella saavutetaan merkittävä säästö lämmityskustannuksissa, koska ilmastointi on suljettu – komposti ja levä hengittävät siis keskenään.

Keksinnöstä käytäntöön

Spirulinan optimikasvun lämpötila on n. 30 celsiusta, mutta vähintään 25 astetta – alle 20 asteessa kasvu jo lamaantuu. Altaan syvyyttä voi vaihdella, mutta valon tehokkaan läpäisyvyyden raja on n. 30 senttiä, jota syvyyden ei pidä ylittää.

Spirulina elää parhaiten tiheydessä n. 3 grammaa per litra. Yli 6 gramman tiheydessä sen kasvu alkaa merkittävästi hidastua – tuottavuus siis määrittää keruutahdin. Koska korkea levätiheys on hyödyksi nesteen hygienian ylläpitämisessä, yleisesti ottaen se kannattaa pitää mielummin liian korkealla kuin liian matalalla.

Pienen magnetismin on havaittu edesauttavan levän kasvua – altaisiimme asennetaan muutamia magneetteja. Lisäksi LED-valojen välkyttäminen lisää biomassan tuotantoa. Vertailualtaaseemme tulee normaalit LED-valot eikä magneetteja, jolloin voidaan todentaa menetelmän tehokkuus tässä mittakaavassa ja laskea syntynyt hyöty verrattuna lisäkustannuksiin (magneetit ja piirilevyt, joilla LED-valot saadaan vilkkumaan).

Levää liikutetaan siipirattaalla nopeudella 30-40 cm sekunnissa. Siipiratas tehdään metallista ja asennetaan akselistaan kahden 12 voltin sähkömoottorin väliin. Kaikki altaan asennukset ovat nk. pienjänniteasennuksia, joita voi lain mukaan suorittaa kuka tahansa, ilman ammattipätevyyttä tai luvanvaraisuutta. Olen harrastanut pienelektroniikkaa lapsesta asti, joten teen asennukset itse.

Luonnon emäs

Teollisen mittakaavan ongelmat kasvatuksessa ovat lopulta pääosin yksinkertaisia: esimerkiksi ruokasoodaa käytetään sen emäksisyyden ja sisältämiensä bikarbonaattien takia. Ruokasoodalla kuitenkin saadaan vain happamuusarvo (pH) 9, joka ei ole spirulinalle optimi ja laskee mikrobiologista turvallisuutta. Se on natriumbikarbonaattia, joten levälle syntyy liialliset määrät natriumia. Lisäksi tehtaassa valmistettuna ruokasooda on myös epäekologinen vaihtoehto.

Lipeällä happamuusarvo (pH) saadaan riittävän korkealle spirulinan optimikasvuun. Lisäksi lipeä sisältää pienen määrän fosforia ja vähän runsaammin kaliumia. Kompostireaktorista taas saadaan riittävä typpi levälle.

Tuhka tuotetaan osana omaa sähköntuotantoa – puukaasugeneraattorilla. Lipeään saadaan bikarbonaatteja ohjaamalla puukaasugeneraattorin savukaasut sen lävitse. Pienhiukkasia ei joudu ympäristöön, sillä ne jäävät nesteeseen ja lopulta asettuvat pohjalle – mistä ne sitten käytetään betoniksi. Lipeän pohjalle jäävä sakka sisältää myös raskasmetallit puun tuhkasta, eikä niitä kerry levään.

Tarvittava tuhka voidaan tässä skaalassa vielä hommata yksityisiltä puunpolttajilta, mutta seuraavan skaalan vaiheessa tuotanto on jo niin isoa, että tuhkan saatavuus pitää turvata muilla tavoin, esimerkiksi tekemällä omat sähköt puukaasugeneraattorilla. Puukaasun tuotanto myös antaisi lämpöä, jota voitaisiin käyttää levän kuivaukseen. Ylimääräinen lämpö voidaan talvisin muuttaa sähköksi peltier-elementeillä (thermoelectric generator).

Kaasuongelman ratkontaa

Spirulinan kasvatuksen eräs ongelma on kaasujen riittävä vaihto. Spirulina kerryttää nesteeseen happea, joka alkaa muuntua mm. vetyperoksidiksi, ellei sitä saada haihdutettua nesteestä. Vetyperoksidi on myrkyllistä levälle, ja liian vähäinen ilmaus siis hidastaa merkittävästi levän kasvua, vaikka muut parametrit olisivatkin kunnossa. Ilmaajat kannattaa asentaa siipirattaan alle, jotta ne olisivat mahdollisimman tehokkaita.

Happea irtoaa nesteestä siis samalla mekanismilla, jolla hiilidioksidia pumpataan altaaseen. Spirulina ei siedä pientä kuplakokoa – pitkulaisen muotonsa vuoksi se on herkkä rikkoontumaan. Toisaalta taas pienempi kuplakoko edesauttaisi kaasujen vaihtumista. On kuitenkin järkevintä käyttää mahdollisimman isoa kuplakokoa, koska tällöin levä voi kasvaa jopa 2 cm pitkäksi.

Tutkimusten mukaan isompi kuplakoko on myös yhteydessä parantuneeseen tehokkuuteen biomassan tuotannossa. Isompi koko myös helpottaa levän keräämistä verkolla. Kun levää ei kuole pienen kuplakoon takia, se myös uusiutuu nopeammin, ja taas kasvatuksen tehokkuus lisääntyy. Pientä kuplakokoa käytetään, kun halutaan mahdollisimman tehokkaasti sitoa kaasu nesteeseen – kun CO₂ on iso kuluerä levän tuotannossa.

Meillä ei ole tätä ongelmaa, sillä kompostista syntyy riittävästi hiilidioksidia, jonka ei myöskään tarvitse murehtia haihtuvan ilmaan. Happi kierrätetään kompostireaktoriin, jossa se taas muuntuu hiilidioksidiksi.

Vesiputous-reaktori

Spirulinaa kasvatetaan pääosin matalissa altaissa, jossa on ilmaus ja siipiratas (ns. ”raceway pond” -tekniikka). Toinen metodi on fotobioreaktori (Packed Bed Reactors, PBR), jossa levä on altaan sijasta lasiputkissa. PBRssä tuotantoa voidaan skaalata myös vertikaalisesti, jolloin käytännössä 2-ulotteisesta allastuotannosta saadaan 3-ulotteinen. Ongelmana näissä reaktoreissa on kuitenkin kaasujen vaihtumisen lisäksi mm. putkiin kertyvä sakka ja muu mönjä, joka estää lopulta valon tehokkaan pääsyn levälle. Myös tavalliset altaat pitää pestä 2–4 kertaa vuodessa, mutta se on paljon helpompaa kuin ison putkiston peseminen.

Olen kehitellyt uudenlaista reaktorimallia nimeltä ”vesiputous”, jossa neste ei kulje putkien sisällä vaan ohuena kerroksena kouruissa – jotka on paljon helpompi putsata. Ohut leväkerros mahdollistaa valon jakaantumisen levälle täydellisesti, kuten myös kaasujen tehokkaan vaihtumisen. Vesiputous-mallissa ei tarvita erikseen ilmausta, sillä levä vaihtaa kaasunsa tippuessaan lyhyen matkan kourulta toiselle.

Neste pumpataan kourujen päälle kalvopumpulla, sillä muut pumppumallit rikkovat levän. Hallivaiheeseen pitää hankkia tuhansien eurojen arvoinen, kalanpoikasten siirtämiseen tarkoitettu pumppu, joka ei riko levää. Ainakin yhteeseen huoneeseemme tulisi siis ”vesiputousreaktori” ja kompostireaktori, jotta voidaan arvioida onko kyseinen tekniikka ylivertainen allasmalliin.

Rakennus- ja rahoitustarpeita

Kaikkea ei voi eikä pidäkään automatisoida, mutta altaan optimiparametrien säätelyn on hyvä jo tässä vaiheessa kulkea tietokoneen kautta – datan keräämiseksi, ja jotta automaatiota säätelevää softaa voidaan alkaa ohjelmoimaan.

Aluksi huoneita olisi siis kolme: yksi allas, jossa välkkyvät LED-valot ja magneetit, toisena tavallinen allas ja kolmantena ”vesiputous”. Leväntuotanto olisi saatava toimimaan PBR-mallissa, jotta ala voisi edetä.

Kustannusarvio: 3 testihuoneen rakentaminen

• lattian, seinien ja katon kosteuseristys (kaksi kaksiota ja yksiö, yhteensä 135m²) = 3000 euroa
• altaan rakennus (väliseinien purkaminen ja altaan muuraus) = 2000 euroa
• asiantuntijapalvelut (PP Monitoimi Joensuu hoitaa myös ylläolevat toimenpiteet) = 2000 euroa
• asiantuntijapalvelut Joensuun yliopistolta ja Geologian tutkimuskeskukselta (GTK) sekä vedenlaadun mittaus (Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy) = 5000 euroa
• 3 kpl (500e/kpl) happi- ja 3 kpl (1150e/kpl) hiilidioksidimittareita = 5000 euroa
• pimeäkenttä-mikroskooppi = 5000 euroa
• LED-valot ja -tarvikkeet = 4000 euroa
• happipullo ja välineet = 2000 euroa
• nettisivut + grafiikat = 1000 euroa
• muu (mm. kompostireaktorin rakennustarvikkeet ja yllätyskustannusvara) = 2000 euroa
  
  ******************** YHTEENSÄ 31 000 euroa

Kustannusarvio: 3 testihuoneen ylläpito / kk

• vuokra = 200 euroa
• sähkömaksu = 500 euroa
• kompostimateriaalin hankinta = 200 euroa
  
  ******************** YHTEENSÄ 900 euroa

Huoneiden ilmanvaihto on suljettu ja ne eristetään kosteustiloiksi. Koska ilman hiilidioksidipitoisuus voi nousta korkealle, tarvitaan levä/kompostireaktorihuoneissa käydessä sukelluslaitteet. Spirulinan optimi-CO₂-taso (n. 4%) on ihmiselle haitallinen. Prosessin häiriintyessä hiilidioksidia saattaa kerääntyä enemmänkin, jolloin tilaan astuminen voi olla hengenvaarallista. Myös liiallinen happi on vaarallista.

Kun paras metodi kolmen eri testihuoneen välillä on selvinnyt, tekisimme seuraavan vaiheen sille varattuun 500 m² halliin, josta tulisi varsinainen tuotantolaitos levälle. Huoneita, mihin testialtaat on rakennettu, voidaan yhä käyttää erilaisiin tutkimuksiin ja prosessien kehittelyyn kohti optimaalista.

Pesu ja kuivaus

Yksi tuotantovaiheen iso kustannus on, kun levä ensin kerätään ja sitten pestään vedellä muutamaan otteeseen. Spirulinan muu mikrobikanta syntyy juuri tuossa vaiheessa, kun se ensin pestään vedellä ja sitten kuivataan: levää ei enää pesemisen jälkeen suojaa korkea pH, ja muut mikrobit alkavat nopeasti kasvamaan siinä. Koska teemme täysin luonnonmukaista lannoitetta levälle, ei meidän tarvitse suorittaa vesihuuhteluita.

Levän kuivaamisessa piilee ongelma. Euroopan avaruusjärjestön mukaan spirulinan tietyt proteiinit alkavat tuhoutua jo 40 celsiuksessa, mutta Aasiassa spirulina yleisesti kuivataan 120 asteessa. Spirulina sisältää pienen määrän C-vitamiinia, joka ei myöskään kestä tuollaista kuumuutta. Kun me kuivaamme mikrobimassaa, se jauhetaan ensin hienoksi, asetetaan sitten mahdollisimman ohuena kerroksena levyille – ja kuivataan noin 35 celsius-asteessa.

Kompostireaktorissa kompostoidaan vain heinää, kun se myydään ihmisille – suurin syy tähän on kulttuurillinen. Suomen opinahjojen tekemien tutkimusten mukaan aerobinen kompostointi tuhoaa patogeenit sataprosenttisen varmasti myös lannasta. Yliopisto sitten vielä varmentaa tuloksillaan, että levämme on mikrobiologisesti ja raskasmetallien osalta turvallista. Tällaisten tarvittavien asiantuntijapalveluiden ostaminen nielee oman osansa rahoituksesta.

Yliopisto voisi myös tahallaan istuttaa levään omassa labrassaan mm. salmonellaa ja tutkia, pystyykö terve spirulinakanta tuhoamaan itsessään taudinaiheuttajat. Maitohappobakteerien ja spirulinan aineenvaihduntatuotteiden on huomattu edesauttavan kummankin organismin kasvua. Seuraavan skaalan vaiheessa emme kuivaa levää sellaisenaan, vaan sekaan tulee maitohappobakteereja ja bacillus subtilis, joka sisältää mm. C-vitamiinia ja K-vitamiinia.

Mikrobimassaa ei kuivata heti, vaan sen annetaan ”kohota kuin pullataikina”. Vertauskuva on kirjaimellinen, koska mikrobimassa kasvaa, kunnes eliöt ovat tyhjentäneet aineenvaihduntatuotteensa ja niiden elintoiminnot alkavat hidastua. Koska spirulina on prebiootti, alamme siis myymään maailman ensimmäistä ”multibioottista vitamiini- ja kivennäisvalmistetta”.

Ei ihan omin voimin

Tarvitaan jonkin verran rahaa ja tukea, ennenkuin varsinainen yritystoiminta voi alkaa.

Yritys tuottaisi ihmisille superfoodiksi spirulinaa, sekä rakentaisi laitteistoja maatiloille. Alussa eräs kaveri rahoitti muutamalla tonnilla alkututkimuksia, kiitos hänelle. Kiitos Ruohonjuuri Oy heidän viime vuonna myöntämästään 3000 euron apurahasta. Ilman sitä emme olisi näin pitkällä ja valmiina uuteen askeleeseen.

Tärkein asia, mitä pääsin testailemaan Ruohonjuuren rahojen turvin, oli muut mikrolevät. Odotusteni mukaan, niiden kasvatus oli kuitenkin huomattavasti haasteellisempaa kuin spirulinan, joten en tässä vaiheessa vielä lähtisi niitä enempää kasvattamaan. Toki nekin ovat laajenemismahdollisuus yritykselle: kasviplanktonin hinta (Food) on 639e/kg.

---

Kirjoitus on julkaistu alunperin 25.8.2020 kirjoittajan omilla sivuilla.
Otsikointi, asettelu, korostukset ja linkitykset toimituksen, samoin muutokset kieleen, kappalerakenteeseen ymv.
Artikkelin koko kuvitus: Henri Lentonen