Desinfioimalla sairaaksi

AvoinMedia julkaisee sosiaalisessa mediassa julkaistun koosteen uusimman tutkimustiedon antamista tuloksista, jotka kertovat jatkuvan sterilisoinnin lisäävän riskiä Covid-19-taudin kehittymisestä vakavaan muotoonsa. Arkielämän PÖPÖKAMMOinen ylipuhdistaminen ei muutenkaan vaikuttaisi järin terveelliseltä elämäntapavalinnalta – PITKÄLLÄ JUOKSULLA.

Largo Winch

Käsidesin ja muiden sterilisoivien aineiden käytön on huomattu edistävän COVID-19-taudin vakavan muodon syntymistä. Tämä johtuu siitä, että desinfioivat aineet heikentävät suoliston mikrobiomia, joka on immuunijärjestelmän yksi merkittävä osa.

Heikko ja/tai häiriintynyt suolistomikrobisto ei kykene torjumaan viruksia. Virus kuolee perus-palasaippuaan – kannattaa käyttää sitä ja opetella olemaan näpläämättä naamaansa sormilla, jos pöpöt kammottavat. Käsihygienialle siis iso plussa, mutta ylidesinfiointi arjessa näyttää tutkimuksien mukaan vain aiheuttavan lisää vakavia koronatapauksia.

Suolen mikrobiomi-koostumus on yhteydessä immuunisysteemin toimintahäiriöön ja COVID-19-taudin vakavan muodon syntymiseen.

Tutkijat esittivät, että suoliston mikrobiomin vahvuus/heikkous on yhteydessä COVID-19-taudin vakavuuteen sekä jälkioireisiin. Gut-tiedelehdessä julkaistu tutkimus esittää, että suoliston mikrobiston epätasapainotilalla on yhteys taudin vakavan muodon kehittymisessä. Lisäksi mikrobiomin epätasapaino vaikuttaa infektion jälkeisiin, pitkittyneisiin oireisiin.

Tutkijat kertovat, että suoliston mikrobien on todettu olevan yhteydessä tulehdustauteihin suolistossa ja sen ulkopuolella. Suoliston mikrobiomin epätasapainon korjaaminen voisi heidän mukaansa toimia apuna taudin jälkioireiden hoitamisessa.

Koronapotilaiden bakteeriston koostumuksessa on havaittu pitkäaikaisia muutoksia. Tutkimusta varten kerättyjen ulostenäytteiden analyysi paljasti, että näiden koronapotilailla mikrobiomi oli merkittävästi erilainen kuin terveiden verrokkien. COVID-19-tautia sairastavien suolistossa oli merkittävästi vähemmän immuunivasteeseen vaikuttavia bakteerilajeja.

Koronapotilailta kerättyjen verinäytteiden analyysi paljasti lisäksi, että mikrobiomin epätasapaino oli yhteydessä kohonneisiin tulehdusvälittäjäaineen, sytokiinin tasoihin ja kudosvaurioista kertoviin markkereihin. Osaa potilaista seurattiin vielä kuukausi taudista toipumisen jälkeen, mikä paljasti mikrobiomin muutosten jatkuvan vielä akuutin infektion jälkeenkin.

Tämä vihjaa, että mikrobiomin häiriöt voivat vaikuttaa jopa kuukausia jatkuvien jälkioireiden taustalla. Myös aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että COVID-19-tauti voi vaikuttaa suoliston mikrobiomiin, kertoo tiedelehti New Atlas.

Suoliston bakteeristolla tiedetään olevan merkitystä monien sairauksien taustalla vaikuttavassa elimistön matala-asteisessa tulehdustilassa – joka taas on taas yhdistetty kohonneeseen riskiin sairastua COVID-19-taudin vakavaan muotoon. Muun muassa reilu ylipaino aiheuttaa matala-asteista tulehdusta. Tämä lienee yhtenä syynä siihen, että teho-osastohoitoon (Intensive care unit, ICU) päätyvistä valtaosa on ylipainoisia tai liikalihavia.

Kommentti

Suoliston mikrobiomin saa helposti häiriintymään antibiooteilla ja kemikaaleilla. Turvalliset rajat glyfosaatti-jäämille ravinnossa, ruoan ulkonäköä ja säilyvyyttä parantaville e-koodeille, antibiooteilla kasvatetun lihan myyntiin… 

Italian ”koronainferno”, Lombardia ja Bergamo, on intensiivisen lihankasvatuksen keskus, jossa antibioottien käyttöä ei säästellä. Poliitikot eivät ole tehneet ongelmalle vahingossakaan mitään. Alueen sairaalat ovat kuuluisia siitä, että niissä pesii massiivinen määrä antibiooteille resistentteja bakteereita – joita ei siis voida hoitaa lääkkein.

Largo Winch

Arjen lika on tervettä

Toimitus huomauttaa * Viime vuosina pimeän nykyajan tieteellinen konsensuskin on alkanut silloin tällöin muistaa tieteen teossa olennaisempaa olevan uteliaisuuden, tutkimuksen ja kokeilun – auktoriteettien, rahoittajien eli vallan mediansa kanssa asettaman ”oikean mielipiteen” puolustamisen sijaan. Näin ollen ollaan päästy (takaisin) suuremman ymmärryksen jäljille myös tässä aiheessa: lika kuuluu terveeseen elämään, eivätkä pöpöt pääasiassa ole vihollisia vaan eliöitä, joiden kanssa ihmislaji elää jatkuvassa, täydellisessä symbioosissa. Mikrobiomi on ystävämme.

On tiedetty kauan, että ihmisen hyvinvointi ja ahdistuneisuus voivat vaikuttaa suolen toimintaan. Mutta uutta on, että informaatio kulkee myös toiseen suuntaan. Suoliston mikrobit, mm. bakteerit, sienet ja hiivat ovat tärkeitä myös aivoille [sillä ne] osallistuvat toimintaan, jossa elimistö valmistaa aivoille välttämättömiä välittäjäaineita.

Suolistobakteerit saavat suolen erittämään viestiaineita, kuten rasvahappoja ja hormoneja. Esimerkiksi valtaosa onnellisuushormoniksi nimitetystä serotoniinista syntyy suolistossa… On esitetty, että 90 prosenttia aivojen välittäjäaineista olisi suoliston alueella.

Aivoliitto 21.9.2018
Suolisto – toiset aivomme

Desinfioimiskiihkon vaaroista varoiteltiin peräti Suomen vallanmediassa vuosia sitten – tosin nyt kun putiniakin pelottavampi virus – ”the VID” – on saanut kaikki sekoamaan ja tukehtumaan, jos ei hysteriaan niin viruksia estämättömiin maskeihinsa, näistä aiheista on taas vaiettu julkisessa keskustelussa.

Ei pitäisi… MTVn ohjelmassa vuonna 2014 Jukka Lumio varoittaa ylihygienian saattavan avata tietä allergioille, atopioille – ja entistä vaarallisemmille taudeille. Hän kehoittaa ”pöpökammoista lopettamaan yli-innokkaan jynssäämisen ja heivaamaan desinfektioaineet kaapista roskiin”.

Lumion ammatillinen arvovalta on niin huikea, että tämän infektiotautien erikoislääkärin näkemys – varoitus, sillä ajankohta on maaliskuu 2020 – COVID-19-viruksen ”leviämisen estämiseksi” tehtävien sulkutoimien tarpeettomuudesta kerrottiin peräti YLEllä:

”Virusten leviäminen ihmisiin noudattaa usein samaa kaavaa”, Lumio sanoo. Aluksi virus löytää muutamassa kuukaudessa alttiina olevat ihmiset, jolloin pieni osa väestöstä sairastuu. Lisäksi osa ihmisistä saa tartunnan mutta saavat siitä suojan, vaikka eivät varsinaisesti sairastukaan.

”Loput eivät ole missään riskissä sairastua.” Sitten tauti sammuu. Näin käyttäytyy esimerkiksi influenssa. Näin voi käydä koronallekin, joka on influenssavirusta huonommin tarttuva. 

YLE 10.3.2020

Loputtoman desinfioinnin elämää tuhoavaa vaikutusta spesifisemmin käsidesin ylenmääräisen lutrauksen haitallisesta vaikutuksesta suomalaisten ihon terveydelle huolissaan on Helsingin yliopiston mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen, ”Ihmisen iholla tulisi olla neliösenttiä kohti kymmenen miljoonaa bakteeria, joilla on tärkeä tehtävä ihmisen immuunijärjestelmässä”, hän kertoo Ilta-Sanomissa vuonna 2016.

Professori kieltäisi käsidesin käytön muualla paitsi ammattimaisessa sairaanhoidossa.

Suomalaiset ovat muuten pöpö-tolkun pioneereja: ensimmäinen laatuaan tutkimus kertoo, että ”elävän luonnon” lisääminen päiväkodin pihaympäristöön parantaa lasten immuunijärjestelmää jo kuukaudessa – taimen istuttaminen on superlääkettä. Tutkimus joutui luomaan tieteellisesti mitattavan ympäristön hallittavine muuttujineen, ja tällainen touhu saattaa vaikuttaa tavan talliaisesta teennäiseltä hymistelyltä.

Lokakuussa 2020 julkaistusta tutkimuksesta kertova Satakunnan Kansa kuitenkin huomauttaa, että aiempi – ”oikean elämänkin” – tieto vahvistaa liian korkean hygieenisyystason ja erillisyyden luonnosta köyhdyttävän ihmisen elimistön hyvää pöpökantaa, mikä näkyy immuunijärjestelmän häiriöiden lisääntymisenä. Monissa tutkimuksissa maaseudun lapsilla onkin todettu pienempi riski sairastua esimerkiksi allergioihin, diabetekseen ja keliakiaan. *


Kirjoittajan toiveesta artikkeli julkaistaan nimimerkillä ja ilman alkuperäislähdettä (somessa).

Lähteet (L.W.)

Zuo, Tao & … | Gastroenterology (19.5.2020): Alterations in Gut Microbiota of Patients With COVID-19 During Time of Hospitalization. https://www.gastrojournal.org/article/S0016-5085(20)34701-6/fulltext

Gu, Silan & … | Clinical Infectious Diseases (4.6.2020): Alterations of the Gut Microbiota in Patients With Coronavirus Disease 2019 or H1N1 Influenza. https://academic.oup.com/cid/article/71/10/2669/5851452

Yeoh, Yun Kit & … | Gut (11.1.2021): Gut microbiota composition reflects disease severity and dysfunctional immune responses in patients with COVID-19. https://gut.bmj.com/content/early/2021/01/04/gutjnl-2020-323020

Haridy, Rich | New Atlas (11.1.2021): COVID-19 severity linked to gut bacteria in first-of-its-kind study. https://newatlas.com/health-wellbeing/gut-bacteria-microbiome-covid19-severity-coronavirus-inflammation

LÄHTEET (AM)

Studio 55 | MTV (15.07.2014): Ylihygienialla vaarallisia seurauksia – lääkäri varoittaa jynssäämästä liikaa. https://www.studio55.fi/terveys/article/ylihygienialla-vaarallisia-seurauksia-laakari-varoittaa-jynssaamasta-liikaa/3518384#gs.q9xawo

Keränen, Timo | YLE Uutiset (10.3.2020): Infektiotautien erikoislääkäri Jukka Lumio: Massatapahtumien peruminen saattaa olla turhaa – “Virus jyllää kolmesta kuuteen kuukautta ja sitten se katoaa”. https://yle.fi/uutiset/3-11246000

Härkönen, Minna-Riikka & Karjalainen, Katariina | Ilta-Sanomat (25.2.2016): Professori: Käsidesin liiallisella käytöllä voi olla rajuja seurauksia suomalaisille. https://www.is.fi/terveys/art-2000001125775.html

Jokinen, Jami | Satakunnan kansa (14.10.2020): Päiväkodin pihalle tuotiin kunttaa, ja lasten immuunijärjestelmä vahvistui kuukaudessa – Luonto parantaa vastustuskykyä nopeasti. https://www.satakunnankansa.fi/terveys/art-2000007064966.html

Kuva: lisa runnels, StockSnap via Pixabay, SnappyGoat (CC0)

2 comments

  1. Kyse on rahasta. Ei siitä rahasta, jonka sinä joka tapauksessaa veroinasi maksat, vaan siitä rahasta, josta isot lääkeyhtiöt ottavat leijonanosan korruptoituneen järjestelmän kautta ja tietysti siitä rahasta, jonka järjestelmä säästää, kuoltuasi välittömästi sen jälkeen, kun sinusta on otettu kilowattitunnit irti. Eläkeikää on siis pakko nostaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s