Yhdysvalloissa, Kalifornian osavaltiossa koronarokotukset keskeytetään toistaiseksi Modernan mRNA-geeninanorokotteen aiheutettua allergisen reaktion useissa ihmisissä. Terveysviranomaiset kuvailevat reaktioita vakaviksi – kaikki tarvitsivat lääkärin apua. Käyttökieltoon menneen erän numero on 041L20A.
Modernan koronarokote on uuden teknologian tuote, jonka testauksia ei ole viety vielä loppuun asti. Rokotteella on väliaikainen, ehdollinen ja eräkohtainen myyntilupa, joka voidaan perua mikäli haittavaikutuksia alkaa ilmaantua liikaa. Rokotevalmistajat on vapautettu korvausvastuusta.
USAn tartuntatautivirasto (CDC) ohjeistaa pitämään rokotteita annettaessa anafylaktisen shokin hoitoon tarvittavan välineistön käsillä. Lisäksi rokotteen ottaneita tulee tarkkailla vähintään 15 minuuttia rokotteen antamisen jälkeen.
OIKAISU/PÄIVITYS 19.1.2021 klo 21:39: Tarkennettu sekaannuksen välttämiseksi otsikon muotoilua ”Kalifornia keskeyttää koronarokotukset” > ”Kalifornia keskeyttää koronarokotuksia” (sillä jotkut ymmärsivät – tai halusivat ymmärtää – alkuperäisen tahtovan tarkoittaa kaikkien koronarokotusten keskeytystä osavaltiossa). HUOM Artikkelin URL-osoite ei muutu.
LÄHDE
Williams, Michael | San Francisco Chronicle (18.1.2021): California calls for pause in use of huge batch of Moderna vaccines after allergic reactions. https://www.sfchronicle.com/health/article/California-calls-for-pause-in-use-of-huge-batch-15878735.php
Irlannin hallitus joutui myöntämään, että CoVid-19 virusta ei ole eristetty tieteellisten periaatteiden mukaisesti tavalla joka todistaisi sen olemassaolon.
https://rumble.com/vcmrzl-government-in-ireland-forced-to-admit-covid-19-does-not-exist.html
TykkääTykkää
Eikä oma-aloitteisesti kertonut ennen kuin kansalaisten taholta tuleva painostus lävi liian suureksi.
Avoimen ja läpinäkyvän tiedotuksen strategia, tiedäthän…
TykkääTykkää
Onneksi tälläistä ei voisi tapahtua Suomessa,. Meillähän on sentään kunnollinen Mediapooli.
TykkääTykkää
Jep, avoimesti ja läpinäkyvästi yhtenäisnarratiivista huolehtiva Mediapooli varmistaa ainoan oikean tiedonsaannin. Ja jos joskus jotain lipsuu muista lähteistä, meillä on BigTechin yhteissensuurivirasto huolehtimassa ettei somessa aleta ihmetellä ja ajatella, onhan ajatteleva ihminen vallan vihollinen!
viite: https://twitter.com/fbnewsroom/status/1239703497479614466/photo/1
TykkääTykkää
Ettei mene liian synkistelyksi:

TykkääTykkää
😀 Am I a vigilant then as I am writing in the alt-side?
TykkääTykkää