J-P

Suurin osa aikamme uutisista ja konflikteista liittyy uskontoon. Nizzassa murhattiin uskonnon nimissä, Donald Trump Yhdysvalloissa hakee tukea protestanteilta, ortodoksijuutalaiset hallitsevat Israelia, Turkki tukee Azerbaidžania uskonnon nimissä, ja sen johtaja Recep Tayyip Erdoğan lisää kannatustaan tekemällä Hagia Sofiasta moskeijan, ja niin edelleen.

Kaiken järjen mukaan 2000-luvun ihmiskunnan olisi jo pitänyt hylätä uskonnot. Näin kävi Länsi-Euroopassa, jossa katolisten ja protestanttien väliset veriset yhteenotot erottivat kirkon valtiosta. Euroopassa kirkko tai saarnaajat voivat vaikuttaa vaalien tulokseen, mutta yleensä uskonnot haluavat irtautua poliittisesta pelistä.

Itä-Euroopassa tilanne on erilainen – kirkosta on tullut tärkeä osa politiikkaa ja suurta geopoliittista peliä, kuten entisen Jugoslavian alueella ja Ukrainassa niin sanotuissa ”värivallankumouksissa”. Ateistisen neuvostokauden jälkeen seurasi uskonnollinen renessanssi ja pesäero entiseen.

Balkanilla, Ukrainassa, Moldovassa ja Georgiassa uudet vallanpitäjät tarvitsivat kirkon tuen, hinnalla millä hyvänsä. Kaikki sodat entisen Neuvostoliiton alueella, kuten Itä-Ukrainassa, liittyvät sivilisaatioiden ja uskontojen väliseen konfliktiin.

Hyvä esimerkki uskonnon käytöstä geopoliittisiin päämääriin ovat Ukrainan paikallisvaalit 25.10.2020. Nationalistien vaalikampanjaa rahoitti 50 miljoonalla dollarilla USAn hallinnon kesäkuussa perustama järjestö ”Kansainvälinen uskonnonvapauden liitto” (International Religious Freedom Alliance).

Järjestö tukee entisen presidentin, Petro Porošenkon perustamaa uutta ortodoksikirkkoa, joka tekee pesäeroa Venäjän ortodoksiseen kirkkoon – joka on kuitenkin kannatukseltaan suurin Ukrainassa. Tuloksena radikaalit ukrainalaiset nationalistit valtasivat avaintehtävät uudessa hallinnossa jatkaen painostusta Venäjän ortodoksikirkkoa vastaan.

Myös Valko-Venäjällä katoliset papit kannattivat avoimesti katuprotesteja, kun ortodoksinen kirkko kannatti sovintoa. Minsk kielsi arkkipiispa Tadeusz Kondrusiewiczin maahantulon, koska hänen pelättiin lietsovan mellakoita. (Kondrusiewiczin sallittiin palata takaisin jouluna 2020, toim.huom.) Balkanilla ongelman muodostavat yritykset erottaa Pohjois-Makedonia, Montenegro ja Albania kanonisesta Serbian ortodoksisesta kirkosta.

Kaikesta tästä länsimainen valtamedia vaikenee, koska uskonnollinen teema halutaan sensuroida uutisista.

Nykyisin konfliktien ennustaminen on mahdotonta ilman uskonnollista tekijää. Analyytikot puhuvat tästä harvoin, vaikka tämä pätee myös Venäjän ja Ukrainan väliseen konfliktiin, jossa uskonnollisella tekijällä on tärkeä rooli.

Suurimmalle osalle entisen Neuvostoliiton alueen asukkaita kansallisen identiteetin ydin on ortodoksisuus. Kirkkoa arvostetaan ja siihen luotetaan enemmän kuin armeijaan. Ukrainan ortodoksien suurin tapahtuma oli Moskovan ortodoksikirkon alainen rauhan ja rakkauden kulkue heinäkuussa 2016. Se yhdisti enemmän ukrainalaisia kuin Maidan.

Rauhan vastustajat

Yhdysvaltain ulkoministeriön raportti uskonnonvapaudesta Ukrainassa vuonna 2016 kertoo kulkueesta:

Moskovan ortodoksikirkko (UOC-MP) juhli 27.7.2016 Pyhän Vladimirin (Volodymyr) juhlapäivää pyhiinvaelluksella Kiovan luolaluostarille (Petšerskin lavra). Viranomaiset ilmoittivat 14 000 ihmisen osallistuneen ”Rauha, rakkaus ja rukous Ukrainan puolesta -kulkueeksi” nimetyn tapahtuman viimeiselle etapille. Kulkue aloitti matkansa Moskovan patriarkaatin luostareista Donetskissa ja Ternopil Oblastsissa heinäkuun alussa.

Kulkue kyllä yhdisti, mutta myös erotti – kaikki eivät uskonvapautta tue, vaikka perustaisivatkin (fasismia idolisoivan) aatteensa ”jumalattoman” Neuvostoliiton (ja venäläisten?) vihaamiseen ja (aseelliseen) vastustamiseen. Seuraavassa esiintyvällä nats.. nationalistipoppoolla on juuret ja esikuva vanhassa, Eurooppalaisessa fasismissa. Організація Українських Націоналістів/The Organization of Ukrainian Nationalists (ОУН/OUN) perustettiin Wienissä vuonna 1929, Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun (Central Intelligence Agency, CIA) mukaan vuonna 1928 Prahassa.

Natsiyhteistyötä tutkinut Russ Bellant kertoo vuoden 2014 haastattelussa mm. OUNn antaneen vuonna 1941 kakkosjohtajansa Jaroslav Stetskon nimissä julistuksen, jossa ylistettiin Saksan johtajaa, Adolf Hitleriä. OUN myös johti sodan viimeisinä vuosina monikansallista, Natsi-Saksan joukkojen puolesta toimivaa liittoumaa (Committee of Subjugated Nations). Stetsko johti vuonna 1946 nimensä muuttanutta (Anti-Bolshevik Bloc of Nations, ABN) ryhmittymää kuolemaansa, vuoteen 1986 asti.

19. heinäkuuta Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) ja sen vapaaehtoispataljoonan (OUN Volunteer Movement) johtaja Mykola Kokhanivski ilmoitti ryhmänsä estävän kulkueen saapumisen pääkaupunkiin. Hän sanoi marssiin osallistuvien ihmisten olevan “pelkkiä Kremlin kätyreitä”.

Tammikuussa 2015 tämä mies oli Ukraine Crisis Media Centerin (UCMC) järjestämän paneelin puhujana aiheesta ”Vapaaehtoispataljoonien laillisen toiminnan puitteet”.

UCMCn tukijoikseen mainitsemia ovat mm: USAID, NED, EED, NATO, UNICEF, German Marshall Fund, UNHCR; USAn, Hollannin, Sveitsin, Suomen, Norjan, Ruotsin ja Saksan lähetystöt sekä Ison-Britannian puolustusministeriön rahoittama Institute for Statecraft – joka tietovuodon perusteella koordinoi YLEn toimittaja Jessikka Aron kautta Suomeenkin ulottuvaa läntistä informaatiosota-verkostoa.

Haastattelussa vuonna 2018 Kokhanivski kuvailee OUNia: ”Koska emme aio pysyä hiljaa, me toimimme. Me poltamme heidän pankkinsa, viemme heidän toimistonsa ja otamme heidän aseensa ja lähdemme vapaaehtoisina sotaan, isänmaan puolesta. Jos se on oikeistoradikalismia – niin kyllä, sitten olemme oikeistoradikaaleja.” Tosin seuraavan vuoden syksyllä OUNin vapaaehtoinen pataljoona luovutti aseensa Donetskin kansalliselle poliisille.

Heinäkuun 20. päivä Kiovan patriarkaatti (UOC-KP) toisti tuomitsevansa väkivallan lietsonnan Moskovan patriarkaatin kulkuetta, papistoa ja jäseniä kohtaan.

Heinäkuun 26. päivä AutoMaidanin tukijat Odessassa estivät noin viiden sadan Moskovan patriarkaatin jäsenen nousun busseihin, joiden piti viedä juhlijat Kiovaan. AutoMaidan-aktivistien uhkaus polttaa bussit sai useimmat kuskeista perumaan matkan. Moskovan patriarkaatin tiedotuksen mukaan viranomaiset olivat paikalla, mutta eivät tehneet mitään uhkailun lopettamiseksi.

Kylmän sodan aikaisen CIAn psykologisesta operaatiosta syntynyt, ”USAn hallintojensa alistamiin maailmankolkkiin tarjoilemaksi oikeaksi journalismiksi” Helsingin Sanomien Uuden kylmän sodan vuonna 2020 valkopesemä Radio Free Europe/Radio Liberty (RFE/RL) ja OUN-johtajan paneelinsa puhujaksi kutsunut UCMC kertovat AutoMaidanista lähinnä hyvää vuonna 2014 – Ukrainan sodan syntyvuonna. UCMCltä saa kuvan AutoMaidanista kansalaisaktivismina, sympaattisena, ”West Wing” -aloitteen nimiä EU-jäsenyysaddressiin keräilevänä poliittisena toimijana.

FRE/RLn mukaan AutoMaidan on marraskuussa 2013 Ukrainan eurooppalaistumista ja virkavallan kanssa nahistelevia aatetovereita tukemaan perustettu motoristiryhmä, jonka aktivistit rutiininomaisesti tapaavat oppositiojohtoa ja ovat puheissa USAlaisten ja eurooppalaisten lähetystöjen kanssa. Ennen muuta RFE/RL kertoo jälkiä jättämättä kadonneesta tiedottajasta tunteisiin vedoten: omaiset kaipaavat. Murhattu, mahdollisesti kidutettu ”opposition sympatiseeraaja” mainitaan myös alussa – ilmeisesti vain propagandatuutin perinnetehtävän täyttämiseksi, yhteyttä ei ole.

Myös heinäkuun 26. päivä Moskovan patriarkaatin vastustajat heittelivät kulkuetta munilla sen ohittaessa Boryspilin. Viranomaiset pitivät hyökkääjät turvallisen välimatkan päästä marssijoista ja Moskovan patriarkaatti kiitti heitä turvallisuuden säilyttämisestä.

Kulkue saapui turvallisesti Kiovaan 27. heinäkuuta.

U.S. Department of State:
2016 Report on International Religious Freedom: Ukraine

– Johanna / AM

Uskonnollisen vastakkainasettelun rintamalinjat

Maailmassa on 15 tunnustettua ortodoksista kirkkoa, muun muassa Venäjän, Gruusian, Serbian, Romanian, Bulgarian, Kyproksen, Puolan ja Amerikan ortodoksiset kirkot. Niillä ei ole yhtä yksittäistä johtaja, kuten paavi on katolilaisille, eivätkä niiden rajat vastaa valtioiden tai muiden maallisten yksiköiden maantieteellisiä rajoja.

Suurin osa ukrainalaisista pitää itseään ortodokseina. Valko-Venäjän ja Ukrainan alueella toimi 1990-luvun alkuun saakka Moskovan patriarkaatin alaisia kirkkoja – näihin aikoihin alkoi sisäinen hajaannus.

Ukrainan kirkon päänä toiminut metropoliitta Filaret sai potkut ja hakeutui nationalistien ja Ukrainan autokefaalisen ortodoksikirkon piiriin. Hänestä tuli ”vaihtoehtoisen” nationalistisen ortodoksikirkon patriarkka. Nationalistien rauhoittamiseksi Moskova antoi Ukrainan ortodoksikirkolle autonomian.

Presidentti Porošenko päätti 2014 vallankumouksen jälkeen perustaa oman kirkon ja pyysi Konstantinopolin patriarkaatilta itsenäisyyttä Ukrainan ortodoksikirkolle – rikkoen Ukrainan perustuslakia, joka kieltää valtion puuttumisen kirkon toimintaan. Samaa pyysi myös tuolloin nationalistien hallussa ollut Ukrainan parlamentti (Verkhovna Rada). Näin syntyi aivan uusi Ukrainan ortodoksinen kirkko, nationalistien poliittinen projekti.

Mutta uusi kirkko ei kiinnostanut uskovaisia. Suurin osa pysyi Moskovan partiarkaatin alaisessa, laillisessa ortodoksikirkossa. Kaikkialla Ukrainassa nationalistit alkoivat vallata aseellisesti ortodoksikirkkoja ja luostareita ja siirtää niiden omaisuutta uuden kirkon haltuun. Uuden kirkon pyhiksi nostettiin tietenkin Stepan Bandera ja Roman Shuhevich, jotka tunnetaan juutalaisten murhaajina ja natsien apulaisina, joilla ei koskaan ollut uskontojen kanssa mitään tekemistä.

Tänään hajaannus jatkuu poliittisen ortodoksikirkon sisällä Ukrainassa. Patriarkaksi ajetaan Porošenkon kaveria. Oppositioon joutunut ex-presidentti Porošenko on tyytymätön perustamaansa kirkkoon. Se on jäänyt kannattajamäärältään vähäiseksi, kansallismieliseksi lahkoksi. Poliittinen ortodoksikirkko vaatii myös Donbassin tilanteeseen aseellista ratkaisua.

Ukrainan presidentiksi vuoden 2019 huhtikuussa nousseen, alunperin koomikkona tunnetuksi tulleen Volodymyr Zelenskyin kannatus on romahtanut. Liikahtaisiko heiluri Venäjän suuntaan?

Sen kehityksen estämiseksi ortodoksiuskon politisoiminen tullee lähiaikoina vain voimistumaan.

---

Linkitykset ja kielelliset/tyylittelevät muokkaukset toimituksen tekosia.

Kuva: Tommes (CC BY-SA 4.0) via Wikimedia Commons

PÄIVITYS 25.1.2021 klo 11:23: Korjattu julkaisun pvm ja kellonaika – alunperin päivämääräksi tullut 3.1.
(en tiedä mitä tapahtui –Johanna)
PÄIVITYS 25.1.2021 klo 12:23: Korjattu kategoria: Peilihuone > Kaikuluotain.
(Neiti editaattori nukkuu nyt vähän välillä.)