Veroparatiisifirmat: ”Antakaa lisää rahaa!”

Eurooppalainen finanssimarkkinayhdistys (Association for Financial Markets in Europe, AFME) on julkaissut maanosan taloustilanteesta raportin nimeltä ”EU-alueen yritysten uudelleenpääomittaminen Covid-19:n jälkeen”. Vain noin kymmenellä prosentilla yrityksistä on 2–6 kuukauden peruskuluja varten riittävä puskurirahasto.

Raportti on kirjoitettu yhteistyössä EU-komissiota veroneuvovan kirjanpitoyrityksen, PricewaterhouseCoopersin (PwC) kanssa. PwC:lla oli vuonna 2014 toimintaa 81 verokeitaassa.

AFMEn mukaan Euroopassa ei ole tehty kylliksi yritysten pelastamiseksi: vaikka (suur-)yrityksiä on tuettu sadoilla miljardeilla, vähintään 600 miljardia euroa lisää pitäisi saada. Yritykset tarvitsevat karkeasti arvioituna ainakin biljoona (trillion) euroa paikatakseen koronatoimien aiheuttaman kassavajeen, AFME arvioi.

Julkisella sektorilla (lue: veronmaksajien takaama valtioiden ottama velka, toim.huom) on useita potentiaalisia lähteitä, joista antaa yrityksille. Puolet tuesta voisi olla avustuksina ja puolet lainoina, raportissa vinkataan.

EU-elvytys tukee suuryrityksiä
yhteiskunnan kustannuksella

AvoinMedia 22.8.2020

Tähän mennessä koronatoimien aiheuttamien taloudellisten tappioiden laastaroimiseen lisävelalla Euroopan keskuspankki (EKP) osallistunut ylimääräisellä 1,9 biljoonan euron likviditeettituella pandemiahätätilaosto-ohjelman (PEPP) kautta, jälleenrahoitusoperaatioilla (TLTRO III) ja kohdentamattomilla pitkäaikaisilla jälleenrahoitusoperaatioilla (PELTROs).

The ECB has also provided additional liquidity support through the €1.9tr pandemic emergency purchase programme (PEPP), targeted longer-term refinancing operations (TLTRO III) and non-targeted pandemic emergency longer-term refinancing operations (PELTROs). In addition, the EIB Group has also provided a €25bn Pan-European Guarantee Fund (EGF) which focuses on finance for small and medium-sized EU corporates.

AFME 19.1.2021
Recapitalising EU businesses post COVID-19

Summat tulevat edellisten kriisien kulujen päälle: vuosina 2008–2010 Euroopan unioni käytti finanssi-instituutioiden tukemiseen 1,2 biljoonaa euroa (10,5% EU:n bkt:sta), eikä sillä vielä päästy kestävälle kasvu-uralle.

Eihän nyt suoraan pk-yrityksille, ei se sovi

Euroopan investointipankki (European Investment Bank, EIB) on luonut 25 miljardin euron takausrahaston (Pan-European Guarantee Fund, EGF), joka ”keskittyy eurooppalaisten pk-yritysten rahoittamiseen”. Pk-sektorille – ylivoimaisesti suurimmalle työllistäjälle – satojen miljardien pottitoiveesta voisi AFMEnkin alustavien kaavailujen mukaan lohkaista 25 miljardia euroa.

EIB, joka saa alkuvaransa EU-mailta, käyttää toiminnassaan välikäsinä yksityisiä, verokeitaista käsin toimivia sijoitusrahastoja sen sijaan, että rahoittaisi projekteja suoraan itse. EIBn verokeidasyhteistyökumppaneista useat ovat sekaantuneet rahanpesuun, järjestäytyneeseen rikollisuuteen, petoksiin, korruptioon ja ”aggressiiviseen verosuunnitteluun” eli verojen välttelyyn.

Suuri osa EIBn sijoituksista (67 % vuonna 2015) eli pk-yrityksille tarkoitettu lainoitus ei päädy pk-yrityksille, vaan verokeitaista käsin toimiville asiakkaille, kertoo Counter Balance, vuonna 2007 yksityisten investointipankkien – erityisesti EIBn – toimia valvomaan perustettu järjestö. EIB itse ei tarjoa tietoja siitä, mihin sen hallinnoimat varat päätyvät.

EIBtä voinee hyvällä syyllä kutsua EU:n ikiomaksi rahanpesulaitokseksi, jonka kautta jäsenmaiden varoja ohjataan verosalaisuusvaltioihin – vaikka sen omassa säännöstössä on sijoituskielto verotusasioissa yhteistyöhaluttomille ja läpinäkymättömille tahoille eli verokeitaisiin. Suomen entinen pääministeri Alexander Stubb (kok) nimitettiin EIBn varapääjohtajaksi (vice-president) syksyllä 2017.

Raportin sisältöä arvioivan kannalta oleellisin tieto on, että EUn lobbausrekisterissä kategoriasta II ”Yritysten omat edunvalvontayksiköt sekä ammatilliset, talous- ja elinkeinoyhdistykset” löytyvä AFME on Euroopan finanssimarkkinoiden ääni ”johtavia globaaleja ja eurooppalaisia pankkeja sekä muita merkittäviä finanssitoimijoita” edustaen.

AFMEn pääasiallinen työ ja pyrkimys on edistää Euroopan pääomamarkkinoiden integraatiota palvellen yrityksiä ja sijoittajia – toimien ”siltana poliittisten päättäjien ja markkinatoimijoiden välillä”.

Kuulostavatko ”koronaelvytyksen” myötä yhteisvelkainen EU-liittovaltio ja tallettajat korvausvastuullisiksi sijoittajiksi tulkitseva pankkiunioni edelleen mahtavilta ideoilta?


Lähteet

AFME (19.1.2021): AFME: Equity and hybrid markets hold solution to European COVID-19 corporate recapitalisation. https://www.afme.eu/news/press-releases/AFME-Equity-and-hybrid-markets-hold-solution-to-European-COVID-19-corporate-recapitalisation (.pdf)

Söyring, Riikka (14.11.2014): Eu-komission verotuskonsulttina verokeidasfirma PwC. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/179983-eu-komission-verotuskonsulttina-verokeidasfirma-pwc

Press Release | European Central Bank ECB (10.12.2020): Monetary policy decisions. https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2020/html/ecb.mp201210~8c2778b843.en.html

Millaruelo, Antonio & del Río, Ana | Banco de España (6.4.2017): The cost of interventions in the financial sector since 2008 in the EU countries. (.pdf) https://www.bde.es/f/webbde/SES/Secciones/Publicaciones/InformesBoletinesRevistas/ArticulosAnaliticos/2017/T2/files/beaa1702-art10e.pdf

European Investment Bank EIB (26.5.2020): EIB Board approves €25 billion Pan-European Guarantee Fund in response to COVID-19 crisis. https://www.eib.org/en/press/all/2020-126-eib-board-approves-eur-25-billion-pan-european-guarantee-fund-to-respond-to-covid-19-crisis

European Investment Bank: Coronavirus outbreak: EIB Group’s response. https://www.eib.org/en/about/initiatives/covid-19-response/index.htm

Counter Balance (text closed 10.7.2016): The dark side of EIB funds: How the EU’s bank supports non-transparent investment funds based in tax havens (.pdf). https://counter-balance.org/uploads/files/Reports/Flagship-Reports-Files/2016-The-dark-side-of-EIB-funds.pdf

Counter Balance: Our history and mission. https://counter-balance.org/about

European Investment Bank EIB (1.8.2017): Alexander Stubb is new Vice-President of the European Investment Bank. https://www.eib.org/en/press/all/2017-219-alexander-stubb-is-new-vice-president-of-the-european-investment-bank

European Union: Transparency Register (search). https://ec.europa.eu/transparencyregister/public/homePage.do

LobbyFacts: Association for Financial Markets in Europe (AFME). https://lobbyfacts.eu/representative/b6ef67d9a37c49a6bf7421f62c479576

Lehtonen, Johanna (23.1.2021): Veteraanimepiltä velkaunionille ”ei”. https://avoin.media/2021/01/23/veteraanimepilta-velkaunionille-ei

Söyring, Riikka (8.12.2014): Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/181906-pankkiunioni-vaarantaa-talletuksesi

Söyring, Riikka (6.1.2015): Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi 2. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/183752-pankkiunioni-vaarantaa-talletuksesi-2

Kuva: Meridith Nalls (CC0) via Pixy; PublicDomainPictures via Pixabay. Kuvanmuokkaus: Johanna L

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s