Härmälänojan ajattelija
Alkueläinten, bakteerien, lintujen, ihmisten ja ylipäänsä elollisen olemassaolon elottomat seuralaiset ovat kaikkialla. Ihmisen geenistöstä lähes kymmenesosan katsotaan olevan virusperäistä, siis niiltä ”lainattua”.
Virukset tuhoavat elämää, kyllä. Mutta elämä myös on täysin riippuvainen maapallon viromista.
Missä levät laajentavat lauttojaan, kohta ne omien virustensa valikoiden tappamina (Kill the Winner) vaipuvat pohjaan. Missä ihmisen monokulttuuri on rakentanut epäluonnollisia, valtavia yhden lajikkeen tai lajin viljelyksiä, siellä virustaudit etenevät estoitta, tuhoavat satoja ja uhkaavat kokonaisten laji(kkeid)en säilyvyyttä.
Modernille, ainakin itse itseään järjen hallitsemana pitävälle ihmiselle ei ole järin vaikea asia omaksua maailmankuvaansa tieteellistä otaksumaa: virukset säätelevät merien ravinnepitoisuuksia ja niiden hiilikiertoa sekä (viljelys)maan pieneliöstön koostumusta. Virukset ovat osa luontoa.
Ihminen on niin tunteidensa hallitsema laji, että maailmallisen mittakaavan tieteellisen pohdinnan puitteissakin on epäkorrektia huomioida, että kun katsellaan pitkän pitkällä aikajanalla ihmislajia pelkistettynä osana biomassaa – ei ole lapsia, rakkaita eikä empatiaa – virusten tekemä tuho ihmispopulaatioissa koituu hyödyksi.
Toki on – tunteelliselle eläimelle – vaikea ajatus, että yksittäiselle ihmiselle karmeita tauteja ja ihmisyhteisöille kaaosta, surua ja tuskaa aiheuttavat tapahtumat olisivat lajillemme hyväksi. Mutta vahingolliset virukset aiheuttamineen sairauksineen tekevät suurimman tuhonsa ihmispopulaatioissa, jotka ovat ylittäneet ympäristönsä rajat.
Välihuomiona (post)modernin maailmanjärjestyksen kieroutuman todistus: edellä mainituista populaatioista nousee monelle mieleen Afrikka, etenkin ”musta Afrikka”. Ei, en ole poliittisesti korrekti sanankäytössäni, mutta kitiskääpä siitä, kun – alkuperäisasukkaat eivät kotiaan pilanneet vaan rikkaan Lännen kauppaedut.
Köyhyys lisää väestönkasvua, sillä köyhyyden mukana tulee tarve käyttää aikaa perustarpeiden, kuten ravinnon hankkimiseen. Moderni yhteiskunta ei salli ”elää metsästä” vaikka olot olisivat alkeelliset: ora et labora, siis töihin vain. Ja kun omat kädet ei riitä tyhjästä nyhtämään, on luontevaa tehdä jälkikasvua auttamaan.
Köyhät yhteiskunnat ovat myös niitä, joissa työn arvo on pienin – tekijöitä riittää kyllä. Ne, jotka omistavat työt, omistavat ihmiset – ja työn omistaa raha. Afrikassa pääasiassa edelleen Lännen ”sivistynyt raha”, joka kierii omahyväisyydessä, kun Euroopassa on puhdasta ja tauditonta ja ruokaa riittää – muiden maanosien kustannuksella, aina vain.
Takaisin siihen ihmisestä kiinnostumattomaan maailmaan, planeettaan joka pyörii ja biomassaan pyörimässä sen mukana. Ja viruksiin. Ehkäpä – mikäli ei ole ihan täysi kusetus – SARS-Cov-2 on maailman immuunipuolustuksen reaktio, kun se viimein jäljitti kehonsa epätasapainon juurisyyn ihraisan pseudohyvinvoivaan Länteen.
Taolaisuudessa maailmankaikkeuden tasapainoa pitää yllä kaksi toisiinsa kietoutunutta, toisistaan riippuvaista, mutta olomuodoiltaan vastakkaista voimaa. Aikalailla kaikissa luonnonkulttuureissa nähdään maailma kokonaisuutena, jossa kuolema on vain uuden elämän alku eikä mikään joskus ollut koskaan kokonaan katoa, vain lihan muistista.
Nykyisen tietotekniikan aikakaudella tätä ”universumin koodin” ajatusta ei pitäisi olla mahdoton ymmärtää länkkärimmänkään mielen: Matrix-elokuva räjäytti Lännen kollektiivisen tajunnan ajatuksella siitä, että ehkä sittenkin kaikki lihallisena kokemamme – elämämme – onkin vain illuusio, pitkiä riviä nollia ja ykkösiä.
0 ja 1, valo ja pimeys, elämä ja kuolema, luovuus ja tuho… Jäykällä aabrahamilaisella putkinäöllä ”hyvä ja paha”, ikään kuin yksi pieni osa biomassaa voisi arvottaa kaikkeuden koodia. Valistuksen mekaniikalla evoluutionsa ohittanut yli-ihminen asetti vastakkain ruumiin ja hengen, hyläten jälkimmäisen merkityksen elämälle lähes tyystin.
Mekaanisesti replikoituvat, elottomina – syömättä ja kakkimatta – olemassa olevat virukset voidaan nykyisin ”nähdä” elektronimikroskoopin avulla. Jo aiemmin ”nähtiin” solun sisään, ja nyt jo kouluissamme kerrotaan solun – elämän – perustoiminnoista itsestäänselvän maailman itsestäänselvinä totuuksina, kemiallisina reaktioina.
Viruksia – tappajia ja taudinaiheuttajia – vastaan rokotetaan rutiininomaisesti. Jotkut virukset, esimerkiksi isorokon aiheuttaja, ovatkin lähes kadonneet ihmiskunnan näköpiiristä. Solun kemiallisia toimintoja tunnetaan häkellyttävän tarkasti, mutta ei täysin. Maailman viromin kokonaisuuden ja moninaisuuden suhteen olemme häkellyttävän pihalla.
”Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla.” Viisas huomio, ja pätee myös ihmiskunnan taisteluun viruksia vastaan. Virustasapainon muuntelu ihmistiedon varassa – useimmiten kaupallisin ja poliittisin perustein ja päämäärin – on juuri sitä, kun ihminen leikkii jumalaa. Ehkä hävittämällä ihmisen ”haitta”viruksia onnistummekin sairastuttamaan maailman?
Ennen Mesopotamian–Ateenan alkuperäkseen lukevan ihmislajin (Homo controlfriikkus) ylimielisyyden globalisoitumista – pääasiassa espanjalaisten ja englantilaisten toimesta – ihmiskunta näki vähemmän, mutta ymmärsi enemmän. Idässä ”Kalin ajanjakson” loppuna nähty (post)moderni maailma näkee tarkasti, mutta ymmärtää näkemästään kovin vähän.
Voimme poliittisesti korrektisti hehkuttaa solua elämän kiertokulun ilmentymänä, mutta mitätöimme merkityksen ja olemassaolon oikeuden yhtä perustavanlaatuiselta elämän kiertokulun ilmentymältä, virukselta. Tuntematta maailman viromia ja sen merkitystä ekosysteemissä liki lainkaan, ihmiskunta muokkailee sitä lyhytnäköisen mielensä mukaan.
Amerikoissa ei ollut isorokkoa – tai vastustuskykyä siihen – ennen eurooppalaisia, joista suuri osa oli tuttu aiheuttajaviruksen kanssa. Eurooppa oli jo ”sivistynyt”: maanviljelykseen oltiin opittu valitsemaan vain satoisimmat lajikkeet, ja ihmiset olivat pakkautuneet ahtaisiin, likaisiin kaupunkeihin yhtäkkiä luonnosta – elämästä – irti nykäistyinä.
Modernissakin maailmassa virustaudit ilmaantuvat usein juuri siellä, missä tuhoa kuitenkin aiheuttaisi sodat, köyhyys ja/tai nälkä. AIDS tappaa Afrikassa, mutta enemmän maanosan elämää on riistetty Lännen hyvinvointimarkkinoille kaupattavaksi kuin kaikki pahisvirukset yhteensä. Virukset toimivat varoittajina – mitä luonto ei kestä, ne tuhoavat.
Nykyisin metsästämme milloin tätä milloin tuota virusta kansalaisoikeuksien kustannuksella, miljardien hintalapuilla ja liki aina yhtä tehottomasti – virukset muuntuvat ja saattavat vaikka huomenna sulaa ulos ikiroudasta. Ihmiskunnan tulisi käyttää samat resurssit selvittääkseen, mitä maailman vironomi meille kertoo sen tilasta – miten löytää tasapaino.
Sen sijaan että juostaisiin WHOn hämärien motiivien ympäröimien julistusten perässä, tulisi meidän lopettaa ja tuomita IMFn globaali talouskuripolitiikan pakkosyöttö, joka vertautuu tikkarin ryöstämiseen halvaannuttamaltaan vauvalta. EU-suomenkin kehitys kulkee kohti kansalaisköyhyyttä ja epäarvoistumista, joita seuraa rikollisuus, sodat, taudit…
Ihmiskunta on ylpeä teknologisesta kehityksestään ja sivistyksestään, mutta ihmislajin ylemmyydelle ja elämän arvon mittaamiselle sen luoman tuoton mukaan perustuva maailmankuva ei ilmennä kehitystä vaan kekseliäisyyttä ja ahneutta – opportunismia. Kehitystä on se, kun ihmiskunta sekä näkee tarkasti että ymmärtää etsiä ymmärrystä näkemälleen.
Ihmiskunta ei voi kehittyä eteenpäin ennen kuin tajuaa, että se ensimmäinen teoria on vain ensimmäinen arvaus eikä tieteen peruskivi. Ja ettei se kovaäänisin – vallakkain – ole eniten oikeassa. Totuutta tuskin voimme koskaan nähdä, mutta ainakin voisimme yrittää opetella ymmärtämään ennen kajoamista ja käyttämistä.
Kuva: Gerd Altmann, mohamed Hassan via Pixabay. Kuvanmuokkaus: Johanna L
Pitkän kitinän kirjoittelin kommentiksi lauantai-aamuna. Ei näy. Oliko hänessä jotain pahaa vai tapahtuiko tässä vain jokin tekninen ihme?
TykkääTykkää
Ei ole ilmestynyt tuonne hyväksyttävienkään joukkoon mitään kommenttia tähän kirjoitukseen, eli on tapahtunut jotain teknistä, mitä ilmeisemmin.
Harmillista, etenkin jos kyseessä oli pidempi kommentti. 😦 …suosittelen aina tallentamaan pitemmät nettiin tarkoitetut kirjoitukset (esim. fb-postaukset ja näköjään myös wp-kommentit) omalle koneelle tekstinä, niin jos tapahtuu jotain tällaista ikävyyttä, saa sitten vain kopioitua ja yritettyä uudestaan.
(Harmittaa sitä kovemmin kuulla kommenttisi kohtalosta, kun tähän kirjoitukseen ei oikein kukaan mitään ole kommentoinut, vaikka tarkoitus oli juurikin herättää ajatuksia aiheesta – siis keskustelua.)
AM ei missään tapauksessa sensuroi kommentteja piiloon täältä, edes asiattomampia rölläyksiä, saati sitten asiallista kitinää (kuten ymmärsin olleen kyseessä.) Jos on tarpeeksi painava syy poistaa kommentti, kerromme kyllä sen julkisesti siinä paikalla, mihin kommentti on alunperin jätetty.
TykkääTykkää
Johanna, kiitos kirjoituksesta ja vastauksesta. Asenne ja sydän on kohdillaan. Teknisistä yksityiskohdista kitisin. Pirulainen kun piilee pienellä painetussa.
Jotta ensin,
——————————HUONOJA UUTISIA———————————————–
Kirjoitit: ”..– olemassa olevat virukset voidaan nykyisin ”nähdä” elektronimikroskoopin avulla.”
Väitetysti VAIN elektronimikroskooppi (EM) pystyy erottelemaan viruskokoluokan (5-300nm) kohteita.
EM-tekniikka toimii tyhjiössä. Vesi höyrystyy tyhjiössä. Elävissä otuksissa tuppaa olemaan vettä. ELÄVÄ biologia ei toimi tyhjiössä.
Tätä pientä yhteensopivuusongelmareikää paikataan ”näytteen valmistelulla” [EM1].
”näyte” = jotakin on otettu pois luonnollisesta ympäristöstään.
Esim. Luonnossa, suonissa, veri on neste. HETI kun otat sen suonesta pois, se tuppaa hyytymään. Näyte muuttuu. Pätee muullekin biologialle. Vapaa eläin luonnossa on vähän eri otus kuin häkkiin näytteistetty.
”valmistelu” = näyte tapetaan, tavalla tai toisella. Tapettu eläin on aivan eri otus kuin elävä.
Sitten itse kuvaus. Elektronisäteen hipaisu kylvää tuhoa [X1,EM2]. 10Mt vetypommi lienee aika iso röntgensäteilylähde [X2]. En seisoisi vieressä.
K: Jotta mitä tällä EM:lla, niinku itse asiassa ja loppupeleissä, näkee?
V: Pysäytyskuvan murjotusta, myrkytetystä ja kuolleesta näytteestä.
(disclaimer 1):
näytteessä voi olla objekteja, joita ei ole luonnossa. luonnossa voi olla objekteja, joita ei ole näytteessä.
(disclaimer 2):
näytteen objektit saattavat muistuttaa luonnossa tavattavia objekteja. ehkä. tai voi ne kyllä olla ihan erilaisiakin.
(disclaimer 3):
kuvauslaite saattaa muuttaa näytteessä olevia objekteja. muutos voi näkyä kuvassa. tai voi olla näkymättä.
(disclaimer 4):
kuvauslaite saattaa tuhota näytteessä olevia objekteja. muutos voi näkyä kuvassa. tai voi olla näkymättä.
(disclaimer 5):
kuvauslaite saattaa luoda näytteeseen uusia objekteja. muutos voi näkyä kuvassa. tai voi olla näkymättä.
(disclaimer 6):
kuvauslaite altistaa sekä käyttäjänsä että näytteen röntgensäteilylle. tästä olemme melkoisen varmoja!
K: Mitä EM:lla ei näe? Eikä tulla koskaan näkemään?
V: Elävän biologian toimintaa. Etenkään luonnossa.
K: Jos kuitenkaan en halua käyttää EM:a, niin mitä muita vaihtoehtoja minulla on kuvaustarpeisiini?
V: Ei. Vaihtoehtoja ei ole.
K: Kuulostaa hyvältä. Eli jos nyt kuvaan kamerallanne iloisen eläväistä hääseuruettani.. niin mitä saan?
V: Lienette nähneet ”Texasin moottorisahamurhat”? Ja zombie-elokuvia?
Jos susidosentin AINOA havainto susista – IKINÄ – olisi eläintarhan häkkiin näännytetty luuranko.. niin mihin ymmärryksensä suden elämästä perustuisi? Mistäpä dosentti tietäisi, onko metsässä susia ollenkaan?
Jos kellomekaanikon AINOA työmenetelmä olisi säkitetyn kellon moukarointi lekalla – niin olisiko yllättävää, jos säkistä avatessa löytyisi katkenneita vietereitä ja hampaattomia hammasrattaita? Mitäpä mekaanikko osaisi meille kertoa kellojen toimintaperiaatteista?
Jos laivabongarin AINOA työmenetelmä olisi kylvää laivaväylälle torpedoja ja merimiinoja, sokkona – niin mitäpä hän bongaisi? Merenpohjan täynnä hylkyjä ja aallot täynnään hukkuneita ja pelastusveneitä? Radio huutaisi S.O.S:ää ja mayday:tä kaikilla kanavilla?
Edellä mainittuja pikku lastentauteja lukuun ottamatta, 80-vuotias EM on hieno ostos. Suosittelen. Vaikkapa ratakiskon tai pihakiven tarkkailuun. Mutta olisin hyyyyyvin varovainen ratkoessani ”EM” + ”nähdä” = ”olemassa oleva” -sanayhtälöitä. Etenkin biologian tunnilla. Varoitus ei tietysti koske susisatudosentteja ja moukarimekaanikkoja. Heille maksetaan hyvistä tarinoista ja irronneista vietereistä.
Sivuhuomio-analogia perinteisestä valomikroskopiasta ja isommista pieneliöistä.
Maallikko ehkä törmää bakteerien luokitteluun ohimennen, silloin kun valkotakki valitsee pöpölleen antibioottia.
Labra tekee näytteelle luokittelutestin, ”Gram-värjäyksen”. Bakteerin pirulaiset kun on värittömiä. Väriaineesta, ”kidevioletista”, wiki sanoo:
”..myös antibakteerisia ominaisuuksia…myrkyllistä ja nieltynä aiheuttaa huonovointisuutta, vatsakipua, nenäverenvuotoa ja kosketusherkkyyttä .. myös mutageeninen ja karsinogeeninen.”
Pampampam. Hienomekaanikot pajallaan: ”ojennatko sitä zyklon-b:eetä tännepäin..”
Nyt, viimeinkin,
———————————HYVIÄ UUTISIA———————————————
On optiikkaa, jolla sekä a) erottelukyky riittää, että b) kuvauskohde säilyy hengissä.
Bonuksena pieniä elollisia ei tarvitse edes myrkyttää näkyville. Heitä härnätään ja he valaisevat itse itsensä. Koneita on ollut olemassa semmoiset 100 vuotta. Yleiseen jakeluun tutkijoille ne eivät ole ihan vielä ehtineet. Ehkäpä posti tuo jo ensi viikolla?
Nerot heitä rakensivat ja käyttivät.
Royal Raymond Rife (1888-1971) [RIFE]
-”universal microscope”, erottelukyky 31000X, suurennus 60000X [R1].
(0,2mm(silmän erottelukyky)/31000 = 6,5nm = riittävä)
Gaston Naessens (1924-2018) [NAESSENS]
-”somatoscope”, erottelukyky 15nm = riittävä
Koneiden suorituskyky meni heittämällä yli optiikan teoreettisesta maksimista. Hups no.1.
Käyttäjien havainnot poikkesivat puolueen linjasta aikasta paljon. Hups no.2.
Hups no.1 + Hups no.2 = miehiä, koneita ja havaintojaan ei puolueen oppikirjoista löydy.
—————HYVIN HUONOJA UUTISIA HYVISTÄ UUTISISTA————————
Havaintonsa näyt-täi-si-vät.. minusta.. johtavan masentavan ikäviin filosofisiin totuuksiin.
Kestämmekö me ”hyväsydämiset” ikäviä totuuksia itsestämme, yksilöinä ja kollektiivina? Ihanko oikeesti?
Nicholsonin Jack saattaa olla asian ytimessä bravuurissaan. ”You want the truth? You cant handle the truth!”
Ensimmäistä kertaa myönnän, että puolueella voi olla hyvä peruste linjalleen. Toivon erehtyneeni.
—————————-LÄHTEITÄ—————————————————————
[X1] https://www.fda.gov/radiation-emitting-products/resources-you-radiation-emitting-products/television-radiation
”X-rays may be produced when electrons, accelerated by high voltage, strike an obstacle while traveling in a vacuum, as in a TV containing a cathode ray tube (CRT).”
[X2] https://news.mit.edu/2009/electron-microscope
”The radiation dose received by a specimen during electron microscope imaging is comparable to the irradiation from a 10-megaton hydrogen bomb exploded about 30 meters away. When exposed to such energetic electron beams, biological specimens experience rapid breakdown, modification of chemical bonds, or other structural damages.”
[EM1] https://www.sciencelearn.org.nz/resources/500-preparing-samples-for-the-electron-microscope
[EM2] https://www.sciencelearn.org.nz/resources/500-preparing-samples-for-the-electron-microscope
”.. the temperature can get up to 150°C where the beam hits the sample..”
[RIFE]
Barry Lynes: ”The Rife Report. The Cancer Cure That Worked”, Marcus Books, Canada, 1987. ISBN 0-919951-30-9.
Click to access Lynes-Barry-The-Cancer-Cure-That-Worked-The-Rife-Report.pdf
R.E.Seidel, M.Elizabeth Winter: ”The New Microscopes”, Journal of Franklin institute, Vol. 237, issue 2, February 1944, p.103-130.
Click to access thenewmicroscopes-rife.pdf
[R1] https://www.frequencyrising.com/rifemachine_smithsonian.html
”The universal microscope, of course, is the most powerful Rife scope, possessing a resolution of 31,000 diameters and magnification of 60,000 diameters.”
[NAESSENS] http://www.normanallan.com/Med/714.html
”somatoscope.. can view live material with a resolution of 150 Angstroms” (150 Angstrom = 15 nm)
TykkääTykkää
Vau. Muuta ei voi tähän kitinään vastata, kiitos vaivannäöstä, tuossa on paljon tutkittavaa itse kullekin.
Niin vähän kuin yksityiskohdista ymmärsinkin, minulle tuli aavistus, että se mistä ”kitiset” tässä, on tavallaan minunkin tekstissäni jo olemassa… Ensimmäiset nähdä-sanat ovat lainausmerkeissä juurikin siksi, että minulla on aavistuksenomainen käsitys siitä, että välineillä näkeminen ei koskaan ole todella näkemistä. Siitä en lähde (vielä) sanomaan mitään, kuuluvatko silmät tuohon väline-kategoriaan vai jonnekin muualle…
Mutta, nähdä lainausmerkeissä… Tätä pätkää tarkoitan uskomattoman sekavalla selitykselläni:
Mekaanisesti replikoituvat, elottomina – syömättä ja kakkimatta – olemassa olevat virukset voidaan nykyisin ”nähdä” elektronimikroskoopin avulla. Jo aiemmin ”nähtiin” solun sisään, ja nyt jo kouluissamme kerrotaan solun – elämän – perustoiminnoista itsestäänselvän maailman itsestäänselvinä totuuksina, kemiallisina reaktioina.
TykkääTykkää
Uskomattomassa pitkäpiimäisyydessäni, tarkoitin sanoa: vitut tuommoisilla vekottimilla mitään näe.
Hyvä huomio silmistä. Tarinan mukaan, satoja vuosia eristyksissä eläneet Tulimaan intiaanit eivät aluksi nähneet eurooppalaisten laivoja. Ei, vaikka sormella osoitettiin; ”katso, tuolla me tulimme”. Päässään ei ollut käsitettä isolle-kelluvalle-esineelle. Joten silmänsäkään ei nähnyt. Silmä on yhtä luotettava instrumentti kuin siihen kiinnitetty pää. Sydämellä näkee tarkimmin. Intuitiolla mennään.
Mihin liittyen,
——–HUONOJA UUTISIA HYVISTÄ UUTISISTA———–
Syystä tai toisesta, käyttämäni sana ”härnäys” jäi vaivaamaan.
Tällä tarkoitin, että uusien mekaanikkosankarieni koneet käyttivät UV-valaisua. Ja pöpöjen reaktiona on valaista itse itsensä. Resonanssi. Mikäs tässä sitten? Hieno homma?
Tuotatuota. Ei tämäkään ihan harmitonta taskulamppuleikkiä ole. Pöpöjen vinkkelistä. Wikistä:
”..ultraviolettisäteilyä käytetään DESINFIOINTIIN; suurienerginen UVC-säteily on tehokas keino BAKTEERIEN TAPPAMISEEN..”
Just. AINA on jotain. Havainnoitsija vaikuttaa havainnoitavaan. Mitä sängyn alla oikeasti on, ennen lampun sytyttämistä.. taitaa jäädä pimeään.
Jotta samaan lopputulokseen päädymme. Kaiken KAIKKIEN oraakkelien ”näkemän” voinee mapittaa suoraan yksisarviskansioon. Jotkut tietävät tämän aavistuksenomaisesti. Toiset oppivat kantapään kautta. Jos oppivat.
TykkääTykkää