McKinsey&Co konsultoi: ”Lisää tehomyyntiä opiaattien suurkuluttajille”

Konsulttiyhtiö McKinsey&Co selviää ”sovittelumaksulla” roolistaan Yhdysvaltain opioidikriisissä. McKinsey&Co maksaa 573 miljoonaa dollaria ”sovittelumaksua” syytejutussa, jossa vastapuolena on 47 osavaltiota, Kolumbian piirikunta ja viisi aluetta Yhdysvaltain sisällä.

Vuonna 2019 McKinsey&Co:n liikevaihto oli 10,5 miljardia. Yksi miljardi on tuhat miljoonaa, joten McKinsey&Co on päästetty helpolla. ”Sovittelumaksu” ei ole rangaistus, se on kuin koira veräjästä -maksu, jolla kuitataan olemattomiin rangaistus ja rikostuomio.

Yhdysvaltain opioidikriisillä on pitkät juuret. 1990-luvulla lääkeyhtiöt vakuuttivat lääketieteelliselle yhteisölle, etteivät opiaatteja sisältävät kipulääkkeet aiheuta riippuvuutta. Seurauksena lääkärit alkoivat määrätä niitä enemmän (ja enemmän). Laittomien ja laillisten (reseptit) opioidien käyttö lisääntyi. Osoittautui, että opioidit aiheuttavat vaikeaa riippuvuutta.

Vuonna 2018 opioidi-yliannostukseen kuoli peräti 128 ihmistä päivässä. Yliannostukset johtuivat reseptikipulääkkeistä, heroiinista ja synteettisistä opioideista kuten fentanyyli, raportoi lääkkeiden väärinkäytön kansallinen instituutti (National Institute on Drug Abuse).

Kuvan lähde: US Department of Health and Human Services (HHS): What is the U.S. Opioid Epidemic?

Kuoleman konsultti

Suomen hallitustakin hallitusohjelmien laatimisessa avustamaan palkatun konsulttiyhtiö McKinsey&Co:n rooli opioidikriisissä oli neuvoa lääkeyhtiöitä myynnin kasvattamisessa. McKinsey mm. avusti suurta roolia opioidikriisissä näyttelevän Oxycontin-kipulääkkeen valmistajaa, perheyritys Purdue Pharmaa kasvattamaan myyntiä. Oxycontinin liikakäytön arvioidaan johtaneen noin 450 000 ihmisen kuolemaan Yhdysvalloissa.

McKinsey&Co muun muassa neuvoi Purdue Pharmaa keskittymään suuremman määrän opioideja sisältävien pillereiden myyntiin – vaikka Purdue Pharma oli jo vuonna 2007 myöntänyt johtaneensa lääkäreitä ja lääkevalvontaviranomaisia harhaan Oxycontinin riskeistä liittovaltion nostamien rikossyytteiden kuvaamalla tavalla. Purdue Pharma määrättiin tuolloin maksamaan 8,3 miljardia dollaria, mutta yritys julistautui konkurssiin, ja raha jäi saamatta.

McKinsey neuvoi mm. markkinoimaan opioideja stressiä vähentävinä tuotteina, jotka lisäävät optimistisuutta ja lieventävät eristyneisyyttä. (mieleen nousee auttamatta Huxleyn soma, toim.huom). McKinsey&Co työskenteli lääkeyhtiöiden toimitusjohtajien kanssa kehittääkseen viestintää, jolla vastata ”teini-ikäisten, yliannostukseen kuolleiden nuorten äitien tunteelliseen viestintään.”

McKinsey kehotti myös kohdentamaan tehomarkkinointia henkilöihin, jotka käyttivät runsaasti reseptiopioideja.

Purdue Pharman ohella McKinsey&Co työskenteli muidenkin lääkevalmistajien – mm. Johnson & Johnson, Endo International sekä Mallinckrodt Pharmaceuticals – kanssa pyrkien muodostamaan yhteisrintamaa, jotta valvontaviranomaisten liian ”tiukkaa kohtelua” vastaan olisi helpompi puolustautua.

McKinsey&Co on ollut tietoinen riskistä, että se yhtiönä saattaisi jonain päivänä joutua vastuuseen osallisuudestaan. Vuonna 2018 lääkeyhtiöiden kanssa työskentelevän osaston johtaja, Martin Elling, kirjoitti sähköpostiviestin työkaverilleen Arnab Ghatakille: ”Olisi luultavasti järkevää käydä nopea keskustelu riskinhallintakomitean kanssa” siitä, voiko tehdä ”jotain muuta kuin tuhota kaikki dokumentit ja sähköpostit”.


Lähteet

Commonwealth of Massachusetts | Superior Court C.A (4.2.2021): ASSENTED-TO MOTION FOR ENTRY OF JUDGMENT (.pdf). http://freepdfhosting.com/e30e90992f.pdf

(Press release) | State of California Department of Justice (4.2.2021): Attorney General Becerra Announces $573 Million Nationwide Settlement with McKinsey & Company for its Role in the Opioid Epidemic. https://oag.ca.gov/news/press-releases/attorney-general-becerra-announces-573-million-nationwide-settlement-mckinsey

Forsythe, Michael & Bogdanich, Walter | Pittsburgh Post Gazette (4.2.2021): Consultant McKinsey agrees to $573 million settlement over role in opioid crisis. https://www.post-gazette.com/news/crime-courts/2021/02/04/McKinsey-Settles-for-573-Million-settlement-Opioid-Crisis/stories/202102040103

Kuva: Gordon Johnson via Pixabay; 401(K) 2012 (CC BY-SA 2.0), Michael Tam (CC BY-NC-SA 2.0) via Flickr. Kuvanmuokkaus: Johanna L

2 comments

  1. McKinsey on Goldman Sachsin ohella yksi maailman vaikutusvaltaisimmista yhtiöistä. Molemmat ovat osa globalistieliitin luomaa lajaa verkostoa. McKinsey on ollut edustettuna Bilderberg-kokouksissa. Yhtiö tykkää palkata erityisesti Oxfordin Rhodes-stipendiaatteja. Chelsea Clintonkin päätyi McKinseylle hommiin. McKinsey on tietääkseni myös ollut kirjoittelemassa Suomen hallitusohjelmaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s