Lisää pakkoa: pakollinen terveystarkastus

Eduskunnassa keskustellaan tänään tiistaina 23.2.2021 klo 14 alkaen lisämuutoksista tartuntatautilakiin. Lähetekeskustelussa mm. esitys tartuntatautilain 16 ja 22 §:n muuttamisesta. Keskustelussa pyritään täsmentämään aluehallintovirastolla olevaa mahdollisuutta määrätä pakollinen terveystarkastus.

Suoraa lähetystä voi seurata netin kautta. Keskustelu saattaa olla mielenkiintoinen, sillä eduskunnassa on pakkorokotusten kannattajia, sekä niitä, jotka eivät halua vastata vaikeisiin kysymyksiin.

Viime viikolla päätettiin pakkotestauksista, ja sitä ennen muista pakkokeinoista.

Euroopan unionia laajemman – 47 jäsenvaltiosta yksi on Venäjä – eurooppalaisten valtioiden yhteistyöelimen, Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous (The Parliamentary Assembly of the Council of Europe, PACE) kerääntyi COVID-19-asioiden äärelle 27. tammikuuta.

Päätöslauselmassa (Resolution) 2361 (2021) todetaan selkeästi, että sen lisäksi että koronarokotusten on oltava kansalaisille vapaaehtoisia, ketään ei myöskään saa ”poliittisesti, sosiaalisesti tai muilla tavoin painostaa rokotuksen ottamiseen vastoin tahtoaan”.

Lisäksi samassa kohdassa (7.3.1) päätöslauselmaa sanotaan, että kansalaisten täytyy olla informoituja koronarokotusten ottamisen vapaaehtoisuudesta.

Myös Suomen sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla on luvattu koronarokotusten olevan ”kaikille – myös terveydenhuollon henkilöstölle – vapaaehtoinen ja maksuton”, AvoinMedia uutisoi 30.1.2021.


24 comments

  1. Oikeusoppineiden mukaan pakkotestaus on ollut mahdollista rajoilla koko ajan. Korona olisi alunperin pitänyt tukahduttaa heti rajoilla. Vieläkään ei ole sitä Niinistön koronanyrkkiä joka myös olisi pitänyt heti luoda. Valtamedia hehkuttaa WEF-Sannaa suurena sankarina. Kuitenkin Suomi nyt hehkuu koronakartoissa punaisena maskeista ja rokotteista huolimatta. Jokin on mennyt pieleen. Koronarokote johtaa sähköiseen rokotetodistukseen, mikä taas ajan mittaan johtaa globalistien haaveilemaan digitaaliseen ID:hen. Saksassa lockdowneja rikkoville suunnitellaan leirejä. Kuullostaa jotenkin tutulta… Vapauksia ollaan siis todenteolla viemässä, pitäisi tämä nyt viimein kaikkien tajuta. Vielä kiinnittäisin huomiota kansainväliseen patenttiin WO/2020/060606, jota Microsoft haki 20.6.2019. Patentin kuvaus: cryptocurrency system using body activity data. En ryhdy rautalangasta vääntämään mitä tämä tulee merkitsemään jatkossa. Vetäkööt kukin omat johtopäätöksensä. Big PR muuten koordinoi maailmanlaajuisesti tätä koronahärdelliä.

    Tykkää

  2. Koronassa ei ehkä ollut mitään tukahduttamista, sen verran lievälle vaikuttaa kaikkinensa.

    Mutta paniikkia täytyy pitää yllä, muuten on vaikea perustella kaikkea, mitä on tulossa.

    Tykkää

  3. Tukahduttamista ei tarvita koska ei ole mitään tukahdutettavaa. Kuolisyiden ja tautien nimet vain huomaamatta vaihdettiin. Mediakontrolli on niin täydellinen että ihmiset elävät kuin narkoosissa. Älykkäitäkään ei enää saa hereille millään.

    Tykkää

  4. Jaa että vain 1% koronakuolleista löytyi koronaa? Ei sattuisi linkkiä löytymään? Kuulostaa nimittäin aika oudolta ettei tuollainen uutinen olisi herättänyt lainkaan huomiota.

    Tykkää

    • https://www.n-tv.de/wissen/Fast-alle-Corona-Toten-waren-vorerkrankt-article22371530.html

      ntv (Donnerstag, 18. Februar 2021): Obduktionen in Hamburg Fast alle Corona-Toten waren vorerkrankt

      ————
      Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta https://www.facebook.com/pertti.ronkko/posts/10158302542528542

      ”Lähes kaikilla koronakuolleilla oli ennestään muu sairaus. Kuolevatko potilaat koronaan vai koronan kanssa, kysytään n-tv-uutiskanavan jutussa, jossa kerrotaan hampurilaisen yliopistoklinikan (Hamburg-Eppendorf) tutkimuksesta. Sen mukaan 99 prosenttia „koronakuolleista“ kärsi ennestään yhdestä tai useammasta muusta sairaudesta. Tutkimusaineisto koostui viime vuonna avatuista 735 vainajasta, joista 618 oli luokiteltu koronaan kuolleiksi. Pelkästään koronaan kuolleita oli todellisuudessa yksi prosentti.

      Tykkää

      • Puhuit omiasi, kuten uumoilinkin. Artikkelissa ei todeta että vain 1% koronaan kuolleiksi väitetyistä olisi löytynyt virusta. Sen sijaan siinä sanotaan, että vain 1% kuolleista ei ollut pohjalla jotakin vakavaa sairautta. Kaikilla oli korona kuitenkin.

        Tykkää

    • Sinä kuulostat oudolta. Ihan molemmilla trollinimilläsi. Sanoit kuitenkin kaiken tarpeellisen.. kaukosäädin. Tuskin montaakaan mieltä näillä palstoilla muutat, mutta en estäisi yrittämästä vaikka voisin. Saitko muuten paljon enemmän karkkeja lapsena, kun aikasi sätit niitä jotka sinua huolsivat?

      Tykkää

      • Ei viitsitä tapella keskenämme tai meitä luullaan fundamentalistisuvakeiksi 😉

        Tappeleminen harvoin johtaa mihinkään hyvään. Yritetään kaikki pysyä kohteliaina toisillemme — vaikka, sen myönnän — se toisinaan vaatii ponnistuksia 😀

        Tykkää

  5. Näistä edellä mainituista patologisista tutkimuksista on Saksassa puhuttu jo kauan. Ao. johtava lääkäri Hampurista on ollut paljon esillä ja haastatteluissa viime keväänä. Lieneekö jo eläkkeellä, oli siirtymävaiheessa.

    Tykkää

  6. Jep,

    muotoiluni oli epäselvä (”Vain 1% niistä avatuista, jotka oli kirjattu koronakuolemiksi, oli koronaa.”). Tosiaan tarkoitin, että 1% korona ainoana kuolinsyynä.

    Pahoitteluni epäselvästä ilmauksesta. Hyvä puoli on, että halutessasi osoittaa minun olevan väärässä, vaivauduit tutustumaan asiaan itse. 😀
    Nyt tiedät omakohtaisesti, että kaikki ”koronaan liittyvät kuolemat” (THL:n käyttämä muoto) eivät ole pelkän koronan aiheuttamia, ja luet median kirjoittelua tuo mielessäsi.

    Flunssa/kausi-influenssakin olisi voinut aiheuttaa nuo kuolemat. Ehkä aiheuttikin, kiertäähän koronaviruksia joka vuosi.

    (Influenssakin saattaa aiheuttaa haju- ja makuaistin menetyksen — tuli muistikuva vuosia sitten luetusta)

    Tykkää

    • Onkohan tutkittu hyväkuntoisten ja terveiden koronaan kuolleiden geenejä, olisiko joku yhteinen tekijä niillä joihin se on iskenyt pahimmin ja joilla ei ole ollut muuta perussairautta?

      Tykkää

      • Geneettinen tekijä on aina mahdollisuus, joka on syytä huomioida.

        Jossain päin maailmaa asiaa jo ehkä tutkitaan.

        Tykkää

  7. ”Hyvä puoli on, että halutessasi osoittaa minun olevan väärässä, vaivauduit tutustumaan asiaan itse. 😀”

    No jaa, lähtökohtaisesti tiedän kyllä että kaikki kirjoittelusi on tietoista vääristelyä ja huomion kiinnittämistä toissijaisiin seikkoihin 😀

    ”Flunssa/kausi-influenssakin olisi voinut aiheuttaa nuo kuolemat. Ehkä aiheuttikin, kiertäähän koronaviruksia joka vuosi.”

    Koronakuolleisuus on tosin yli kolme kertaa kovempi kuin kausi-influenssassa. Mutta ei hätää, tiedän jo että kieltäydyt uskomasta tätä, koska sinulla on arvatenkin yliaistillisin keinoin omaksuttua asiantuntemusta, joka painaa vaakakupissa enemmän kuin terveydenhuollon ammattilaisten näkemys 😀

    Tykkää

    • Tiedät lähtökohtaisesti, että kaikki kirjoitteluni on tietoista vääristelyä ja huomion kiinnittämistä toissijaisiin seikkoihin […] koska kieltäydyn uskomasta terveydenhuolloin ammattilaisten näkemystä.

      Sinusta ”toissijaisia seikkoja” ovat lääkeyhtiöiden, eri maiden viranomaisten, tutkijoiden ja terveydenhuollon ammattilaisten omat materiaalit, joihin perustaen kerron rokotteiden olevan kokeellisia, pikakehitettyjä tuotteita joiden tehosta ja turvallisuudesta ei ole tietoa?

      Ihmettelenpä, mikä sinusta on oleellista tietoa.

      ———
      Koronakuolleisuudesta ei toistaiseksi ole saatavissa luotettavaa tietoa. Ehkä se ajan mittaan selviää.

      Tykkää

  8. Hei tänään me kansa facebook sivulla aika alussa, Venäjällä useissa ruumiinavauksissa tehty tärkeä löytö, käykää lukemassa,ei ole kysymyksessä virus,vaan bakteeri ja 5G. Ja siinä selvitetään kuinka kuolema aiheutuu,kun veri pakkautuu, keuhkoihin, tai sydämmeen, ym

    Tykkää

  9. Tohtori, THL:n entinen tutkija: https://www.bitchute.com/video/39wrKmPtsrrm/

    Terveystalouden tohtori, lääketeollisuudessa ja THL:ssä toiminut tutkija: Rokotuspassilla yhteiskunnan sulkeminen on ihmisarvon vastaista. https://www.bitchute.com/video/39wrKmPtsrrm/

    Terveystaloustieteen tohtori, lääketeollisuudessa ja THL:ssä toiminut tutkija. ”En aio ottaa kokeellista koronarokotetta itselleni, enkä lapsilleni…näkemykseni perustuu syvälliseen ymmärrykseen.” https://www.bitchute.com/video/39wrKmPtsrrm/

    Tykkää

  10. Johns Hopkins Researchers engineer tiny machines that deliver medicine efficiently

    ”Theragrippers” are inspired by a parasitic worm that clamps onto its host’s intestines

    Johns Hopkins Medicine

    https://www.eurekalert.org/pub_releases/2020-11/jhm-jhr110320.php?fbclid=IwAR2MpTkLsjHnhLrhg1XdAoqmGVoB55FZF3QIUKdYC_UCOWaEZoHiL0Nlef0

    Eurekalert, 3 November 2020

    Näitä tällaisia voisi kaiketi laittaa nenän ja peräaukon pyyhkäisytestipuikon avulla, ilman että ihminen huomaa, oletan.

    Tykkää

Jätä kommentti