Hallituksen koronaepäonnistuminen

Ekonomisti ja kirurgian erikoislääkäri käyvät läpi hallituksen koronapolitiikan epäonnistumisen syitä ja kyseenalaistavat hallituksen nykyisen linjan koronaviruksen torjunnassa taloustieteen ja lääketieteen näkökulmasta.

Tuomas Malinen
& Ville-Veikko Elomaa

Hallitus ilmoitti jälleen poikkeusolojen julistamisesta ja kolmen viikon sulkutilasta. Vaikka sulkutila ilmeisesti koskee vain osaa maata, toistaiseksi, olisivat sen vaikutukset esimerkiksi moneen pieneen ja keskisuureen, eli ns. PK-sektorin yritykseen huomattavia. Sulkutoimilla olisi myös todennäköisesti erittäin haitallisia pidemmän aikavälin vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Kun päätämme rajoitus- ja sulkutoimista, niin emme punnitse keskenään vain ihmishenkeä ja rahaa, vaan ihmishenkeä ja ihmishenkeä. Tämän olemme unohtaneet. Yksinkertaistettuna: talous on yhtä kuin ihmiset.

Kiinasta kaikki alkoi

Tammikuussa 2020 Kiina julkisti tiedon, että sen yhdeksänneksi suurimmassa kaupungissa, Wuhanissa, oli käynnissä uuden viruksen aiheuttama epidemia. Uskottavien raporttien mukaan virusepidemia olisi alkanut jo joulukuussa:

Chinese doctor who tried to raise alarm on coronavirus in Wuhan dies on ‘front line’ of medical fight
Gerry Shih | Washington Post (7.2.2020)
The coronavirus threatens the Chinese Communist Party’s grip on power
Cary Huang | South China Morning Post (9.2.2020)
Report 5: Phylogenetic analysis of SARS-CoV-2
Imperial College London COVID-19 Response Team (15.2.2020)

Tiedon julkistamista lykättiin ilmeisesti, jotta se ei häiritsisi loppuvaiheessa olleita kauppaneuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa. Ensimmäisenä toimenaan Kiina asetti yhdeksänneksi suurimman kaupungin Wuhanin 11 miljoonaa asukasta karanteeniin 23. tammikuuta 2020.

Ensimmäisenä poikkeustoimista Kiinan ulkopuolella ilmoitti Etelä-Korea aloittamalla ne neljänneksi suurimmassa kaupungissaan Daegussa sekä yli kahdeksan miljoonan asukkaan Cheongdossa helmikuun puolenvälin jälkeen. Iran ilmoitti helmikuun lopussa, että se epäili viruksen levinneen kaikkiin sen suuriin kaupunkeihin. Samanaikaisesti Wuhaniin suoraan liittymättömiä tartuntoja alkoi paljastua sekä Italiassa että Yhdysvalloissa. Maaliskuun 2020 puoliväliin mennessä virus oli levinnyt käytännössä koko maailmaan.

Myös Suomessa virustartuntatilanne oli heikentynyt maaliskuuhun tultaessa. Suomi otti 17.3.2020 käyttöön valmiuslain ja julisti 19.3.2020 laajan talouden sulun, joka kesti kaksi kuukautta – suunniteltu kesto alun perin oli yksi kuukausi.

Sulkutoimien taloussokki

Sulkutoimien isku talouteen oli musertava. Suomen talous sukelsi vuoden 2020 kahdella ensimmäisellä neljänneksellä yli viisi prosenttia. Vastaavia lukuja nähtiin viimeksi vuosien 2007–2009 globaalin finanssikriisin aikaan. Talous sukelsi siitä huolimatta, että hallitus tuki taloutta käsittämättömällä yli 20 miljardilla eurolla vuonna 2020. Huomautettakoon, että valtiomme budjetti on noin 57 miljardia euroa, joten kyseessä oli valtava elvytystoimi.

Sulkutoimista kärsiville yrityksille jaettiin koronatukea, mutta aluksi jakoperusteet olivat niin leväperäiset, että tukea meni paljon myös kyseenalaisille yrityksille. Huomattava osa kriisin alussa jaetusta tuesta oli jostain käsittämättömästä syystä kehittämis- ja investointitukea. Tämä tarkoitti, että suluista eniten kärsineiden ravintola- ja viihdealan yritysten oli yritettävä keksiä jotain investointeja korvatakseen hallituksen sulkutoimien aiheuttamia kustannuksia.

Tilanne oli absurdi. Valtio pakotti yrittäjät sulkemaan ovensa ja sen jälkeen keksimään investointikohteita kattaakseen valtion pakkotoimien kustannukset! Valtiokonttorin myöntämä kustannustuki on ilmeisesti toiminut paremmin.

Uusien sulkutoimien uhan alla tilanne on käymässä monelle yritykselle sietämättömäksi. Tilannetta pahentaa, että monet yritykset joutuvat maksamaan talousahdingossaan takaisin lepsusti myönnettyä tukea viime vuodelta. Kun kesällä asetettu konkurssilain velallisen suoja päättyi tammikuun lopussa, konkurssit kääntyivät nopeaan kasvuun. Uudet sulkutoimet johtaisivat hyvin todennäköisesti konkurssien aaltoon.

Tämä olisi tuhoisaa taloudellemme, koska pk-sektorin yritykset ovat huomattavia työllistäjiä. Esimerkiksi vuonna 2019 alle 250 hengen yritykset työllistivät lähes 70 prosenttia maamme työvoimasta. Laajamittaiset pk-yritysten konkurssit suistaisivat maamme lamaan ja suurtyöttömyyteen. Siihen hallituksen uudet sulkutoimet hyvin todennäköisesti johtavat, ymmärsivät päättäjämme sitä tai eivät.

Kokonaan toinen asia tarvitsemmeko äärimmäisen tuhoisia sulkutoimia ollenkaan.

Kuinka vakava pandemia todellisuudessa on?

Muistaako kukaan, miten yhteiskunnan sulkutoimet meille myytiin keväällä 2020? Käytännössä meille kerrottiin, että mikäli terveydenhuollon kantokyky ylitetään, romahtaa koko Suomen yhteiskunta taloutta myöten.

Avoimeksi kysymykseksi jäi, miten taloutemme olisi voinut romahtaa, vaikka sairaaloiden käytävillä olisi maannutkin potilaita? Normaaliolosuhteissakin käytävillä makaa vuosittain potilaita. Sairaalat täyttyivät esimerkiksi TAYSissa vuonna 2018. Kuka huomasi paniikin? Suljettiinko Pirkanmaa? Ei.

Suomessa kuoli vuoden 2020 aikana alle 600 henkilöä diagnoosiin korona. Näiden kuolleiden keski-ikä kuolinhetkellä oli 84 vuotta eli tilastollisesti kannatti olla koronan kantaja, koska eli kaksi vuotta keskimääräistä suomalaista pidempään. Vuonna 2019 Suomessa kuoli noin 54 000 ihmistä eli noin 148 ihmistä joka päivä. Pelkästään oman käden kautta kuoli 746 henkilöä.

Suurin yksittäinen kuolinsyy vuonna 2019 oli sydän- ja verisuonisairaudet, jotka niittivät suomalaisia yhteensä 18 267 ihmisen edestä, eli 50 ihmisen päivävauhdilla. Hengitysteiden sairaudet veivät hautaan 1969 ihmistä. Jos koronakuolemia olisi ollut vuonna 2019, niin ne olisivat todennäköisesti hautautuneet tilastoihin eikä kukaan olisi niitä edes noteerannut. Nyt media ja viranomaiset ovat jaksaneet muistuttaa meitä jokaisesta tapauksesta.

Suomessa päästiin koronakuolemien osalta vuonna 2020 paljon vähemmällä kuin Ruotsissa. Tästä on kiitelty loistavia yhteiskunnan rajoitustoimia. Onkin kiistatonta, että viime vuonna meillä on ollut huomattavan ylipäätänsä vähemmän kaikkia virusinfektioita, koska emme ole olleet tekemisissä toistemme kanssa. Kokonaiskuolleisuuteen sillä ei kuitenkaan ole ollut selkeää vaikutusta, koska hengitysteiden sairauksiin kuolee verrattain vähän ihmisiä muutoinkin.

Tarkemmin tilastoja tutkiessa edes Ruotsissa ei viime vuoden kuolleisuus noussut historiallisessa vertailussa ennätyslukemaan, vaikka käytössä ei ollut merkittäviä sulkutoimenpiteitä. Suurempia kuolleisuuslukuja koronan seurauksena oli esim. Belgiassa, Iso-Britanniassa sekä useissa muissa maissa, joissa päädyttiin tiukkoihin sulkutoimiin. Toisinaan esiin nostetaan ns. pitkittynyt koronavirusinfektio (long-covid), mutta influenssojen pitkän aikavälin oireet eivät ole mitään uutta.

Sulkutoimien kyseenalaiset hyödyt ja suuret kustannukset

Sulkutoimilla ei hyvin todennäköisesti ole niin suurta vaikutusta kuin olemme luulleet. Esimerkiksi pandemian toinen aalto alkoi hiipua maailmalla useissa maissa samanaikaisesti vuodenvaihteessa hyvin pitkälti riippumatta siitä toteuttivatko maat laajoja sulkutoimia vai eivät. Vaikka sulkutoimista on varmasti ollut jotain hyötyä, niin se on tullut karmealla hinnalla. Hinnalla, jota ei mitata vain rahassa vaan myös ihmishengissä.

Jokainen elämä ja jokainen elinvuosi on arvokas. Niin arvokas, ettei sitä saisi mitata rahassa. Elämme kuitenkin maailmassa, jossa raha määrittää saammeko töitä ja mitä yhteiskunta voi meille tarjota. Me teemme töitä ja perustamme yrityksiä ansaitaksemme rahaa. Tarvitsemme työpaikkoja ja yrityksiä ostaaksemme yhteiskunnan palveluja ja rahoittaaksemme yhteiskunnan kulut verotuloilla.

Jos oletamme, että valtion asettamista sulkutoimista olisi hyötyä, niin se hyöty ei tule ilmaiseksi. Tuotantotalouden professori Paul Lillrankin laskujen mukaan, mikäli pelastimme viime vuonna noin 600 henkeä elämään 1–2 vuotta pidempään, maksoimme tästä yhdestä elinvuodesta noin 32 miljoonaa euroa!

Sulkutoimien ja pelon lietsonnan haitat eivät myöskään rajoitu suoriin kustannuksiin. Ne ovat rajoittaneet ihmisten lääkäripalveluiden käyttöä monissa sairauksissa, ja sitä hoitovelkaa tulemme maksamaan pitkään. Esimerkiksi keväällä 2020 ensiavussa oli puolet vähemmän potilaita sydän- ja aivotapahtumien johdosta. Ihmiset eivät uskaltaneet tulla hoitoon koronan pelossa. Myös esimerkiksi syöpäpotilaiden hoito vaikeutui:

Oncology during the COVID-19 pandemic:
challenges, dilemmas and the psychosocial impact on cancer patients
US National Library of Medicine / NIH 8.5.2020
Impact of the COVID-19 Outbreak on the Management of Patients with Cancer
US National Library of Medicine / NIH 22.5.2020
Korona-aika on pidentänyt sydämien ja syöpien leikkausjonoja
– kasvaimet ovat pidemmälle edenneitä ja isompia kuin aiemmin, sanovat lääkärit
Helsingin Sanomat 9.11.2020

Yleisesti hoitoon pääsy vaikeutui sairaaloiden muun toiminnan rajoittamisen johdosta. Eikä tämä rajoittaminen johtunut sairaaloiden kuormittuneisuudesta vaan poliittisista päätöksistä sekä pelottelusta.

Rajoitustoimilla on myös laajoja yhteiskunnallisia haittoja. Vastikään tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että koulujen sulku haittaa opiskelua ja se voi johtaa lasten ja nuorten huonoon ravitsemukseen, stressiin ja sosiaaliseen eristyneisyyteen. Kotiväkivallan riski kasvoi monissa maissa.

The effects of social deprivation on adolescent development and mental health
Lancet 12.6.2020
Education and COVID-19: Focusing on the long-term impact of school closures
OECD 29.6.2020
Adverse consequences of school closures
UNESCO

COVID-19 Lockdowns and Domestic Violence: Evidence from Two Studies in Argentina
Inter-American Development Bank 07/2020
Coronavirus: Domestic violence ’increases globally during lockdown’
BBC 11.6.2020
Unintended Consequences of Lockdowns: COVID-19 and the Shadow Pandemic
National Bureau of Economic Research 07/2020
Surviving in place: The coronavirus domestic violence syndemic
Asian Journal of Psychiatry 30.4.2020

Kuten yllä todettu, myös moniin tärkeisiin hoitoihin pääsy vaikeutuu johtaen terveys- ja jopa kuolemanriskin kohoamiseen. Sulkutoimien vaikutuksilta ja haitoilta eivät säästy yhteiskunta, talous eivätkä ihmisoikeudet. Ja kaikilla näillä on haitallisia seuraamuksia myös terveyteen.

Sulkutoimien toimivuudesta tai pikemminkin niiden toimimattomuudesta on myös julkaistu ensimmäinen kokoomatutkimus. Artikkelia ei ole vielä vertaisarvioitu, mutta se nostaa esille mielenkiintoisen huomion: suurin vaikutus (91 %) koronatartuntojen kasvun vähenemiseen on ollut vapaaehtoisilla ihmisten tekemillä rajoitustoimilla, kuten etäisyyden pitäminen, käsienpesu ja maskien käyttö. Valtion pakkotoimilla, kuten talouden ja yritystoiminnan suluilla oli huomattavasti pienempi vaikutus (9 %) koronatartuntojen kasvun vähenemiseen.

Esimerkiksi Nature-lehdessä tammikuussa julkaistu laaja, vertaisarvioitu tutkimus vahvistaa kokoomatutkimuksen löydökset. Suurin väheneminen koronatartuntojen kasvussa saatiin aikaiseksi kieltämällä massakokoontumiset, sulkemalla opetuslaitoksia, rajoittamalla maahantuloa sekä lisäämällä henkilökohtaisten suojavarusteiden, kuten maskien, saatavuutta. Näiden toimien käyttöönoton jälkeen talouden sulun vaikutus koronaviruksen leviämiseen oli pieni. Tutkijat suosittavatkin, huomioiden talouden ja esimerkiksi koulujen sulkemisten suuret negatiiviset vaikutukset, että viruksen leviämistä olisi pyrittävä estämään muilla keinoilla, joita on paljon.

Koronapaniikin kustannukset ovat erittäin korkeat

Tilastojen ja viimeisimmän tutkimuksen valossa näyttää siis siltä, että olemme todennäköisesti pahasti ylireagoineet koronavirusepidemiaan. Tauti on kieltämättä vakava, mutta mikään ei viittaa siihen, että se vaatisi talouden sulkemista. Vapaaehtoisilla toimilla olemme todennäköisesti jo saavuttaneet suurimman osan rajoitustoimien hyödyistä, ja niitä voidaan vielä lisätä ilman talouden sulkemista. On myös todennäköistä, että toteutetun ja kohta uusittavan taloussulun pitkän aikavälin negatiiviset vaikutukset yhteiskuntaamme, yrityssektoriimme ja ihmisten terveyteen ovat huomattavasti pahemmat kuin mitä koronavirus pystyisi tuottamaan.

Mikäli lähdemme tälle polulle, sieltä ei välttämättä ole enää paluuta. Joka vuosi vastaavanlaiset kulkutaudit koettelevat meitä, eivätkä rokotteet tule pysymään perässä yhä uusien mutaatioiden ja uusien virusten saavuttua asuinalueillemme.

Olemme 8.3.2021 alkaen siirtymässä uudelleen sulkutilaan kolmeksi viikoksi, näin alkajaisiksi. Tätä on perusteltu epidemian pahenemisella. Meillä oli 26.2.2021  tehohoidossa 38 koronapositiivista koko Suomessa. Suomessa on tehohoitopaikkoja noin 300 kpl. Tarvittaessa tämä määrä on kasvatettavissa jopa 667 paikkaan. Emme ole siis edes lähellä sairaaloidemme kantokyvyn ylärajaa.

Suomalaisten olisikin nyt aika herätä heille myydystä painajaisesta. Maailmassa on aina ollut ja tulee aina olemaan kulkutauteja.

Tämä on tosiasia, joka meidän on pakko hyväksyä. Sen sijaan meidän ei pidä hyväksyä elinkeinojemme, taloutemme sekä nuortemme terveyden ja koulutuksen – eli heidän tulevaisuutensa – tuhoamista sulkutoimilla.


Kirjoitus on julkaistu alunperin 27.2.2021 Tuomas Malisen US-blogissa.

Kuva: rijksoverheid.nl (CC0), Azim Khan Ronnie (CC BY-SA 4.0) via Wikimedia Commons, Esther Merbt via Pixabay. Kuvanmuokkaus Johanna L

21 comments

  1. Arvioisin (Huom! Thl myös ainoastaan arvioi eikä suinkaan todenna koronaan liittyvät kuolemat), että Suomessa ei ole tapahtunut kuin ehkä yksittäisiä koronasta johtuvia kuolemia. Thl ei tosin ole tilastoinut vielä yhtäkään. Tämän vuoksi on aivan turha pitää etäisyyttä kehenkään, ja varsinkin maskien käyttö on melkeinpä osoitus järjen menettämisestä. Niiden käyttö kun on ensiksikin niin virheellistä, että se on ennemminkin haitallista terveydelle. Myöskin edes rokotuksista puhuminen näiden kausi-influenssojen tapauksessa tulisi melkeinpä kriminalisoida, koska kyseessä on bisnes ja verovarojemme kavallus. Jokainen voi niin halutessaan kyllä omalla rahallaan ostaa rokotteen.
    Jos lehdistöä, mediaa ja riviä maskiensa takana nauravaa hyödyllisten idioottien tiedotus (propaganda) akkalaumaa ei olisi, niin kukaan ei tietäisi mitään koko viruksesta.

    Tykkää

    • Kun ei etsitä, ei löydetä. THL-Nohynekin selitys sille, mihin kausi-influenssat ovat kadonneet.

      Seuraavaksi sama selitys kuullaan Marinin hallitukselta kun kysytään talouskasvusta, perusoikeuksista, velkamiljardien loppusijoituksesta, vaalirahoitusilmoituksista jne

      Tykkää

  2. Pääministeri Sanna Marin-Hyde, STM ja THL on ilmeisesti rokotettu gramofonineulalla kun jatkuvasti toistelevat paikkansapitämättömiä väitteitä. Sannalla ei ole muotikuvauksiltaan aikaa keskustella Malisen kanssa itsenäisyyden, elintason ja hyvinvointivaltion vievästä EU-avustuspaketista Suomea paljon rikkaammille maille, joiden bkt on 20-30% pienempi harmaan talouden vuoksi. Miksi Suomi on samassa arvoyhteisössä Italian ja Kreikan kanssa? Tehyn hoitajista 60% ei aio ottaa koronarokotetta. He asiantuntijoina tietävät parhaiten. Miksi Sanna ei kuuntele heitä? Laittaako Supo tehyläisetkin kansioihinsa? Hybridikeskuksen johtaja globalisti Teija Tiilikainen on ahkera Bilderberg-kävijä. EU suunnittelee Suomeen vihapuhelakia kieltämään totuuspuhetta. Nettialustoille tulossa kolmannen osapuolen ennakkosensuuri.

    Tykkää

    • Tiedät hyvin, ettei Sanna M. voi sanoa, että ”olemme solidaarisia” teidän piikkiinne siksi, että Italia ja Espanja ovat niin hervottomasti velkaa Ranskalle ja Saksalle.

      Mietipä seurauksia, kun EU laittaa Silakat, Takut, Varikset ja Rasmukset ”kolmansina osapuolina” vahtimaan vihapuhetta! Ei mene kauan kun on rakennettu kokonaan uusi internet niille, jotka sensuroitiin vanhasta pois. Asian voi nähdä tahattomana, vapauden tielle vievän kehityksen sysäyksenä 😉

      Tykkää

  3. Viruksen alkuperää ja leviämistä arvioitaessa tulee ottaa huomioon, että Kiinan suljettuasisäiset rajat Wuhanissa, pidettiin kansainvälinen lentokenttä auki niin pitkään, kunnes kansainvälinen paine pakotti sulkemaan sen. Edelleen epäilyksenalainen laboratorio oli ranskalaisten rakentama. Ranskalaista laadunvalvonta kulttuuria kuvannee oivasti yli vuosikymmenen laadunvalvonnan vuoksi myöhässä oleva kotoinen ydinvoimala projekti. Ranskalaiseen ”suur’piirteisyyteen” yhdistettynä Kiinan tunnetusti olematon laadunvalvonta(poislukien muutama kansainvälinen yritys) kulttuuri on jo itsessään sen luokan riskitekijä, että kun siihen yhdistettiin amerikkalaisrahoitteinen virustutkimus olivat kaikki katastrofin ainekset kasassa.

    Tykkää

    • Sir Richard Dearlove on entinen SIS:n (MI6) johtaja ja Bilderberg-ryhmän jäsen. Hänen mukaansa COVID-19 on peräisin Wuhanin laborotoriosta. Suomalaiset johtavat poliitikot ja yrityspomot käyvät salaisissa Bilderberg-kokouksissa talousrikollisten (esim. Deutsche Bankin johtaja), sotarikollisten (Kissinger) ja vieraiden valtioiden vakoilijoiden (SIS, NSA) kanssa. Tämä näyttää olevan OK Suomen kaltaisessa demokratiassa. Elina Lepomäestä tuli innokas liittovaltion kannattaja hänen käytyään kuuntelemassa isojen poikien globalistista ilosanomaa.

      Tykkää

  4. Sanna Marin aloitti sensuurin. Oikeusoppinut Matti Muukkonen sanoo että päätös siirtää viestintä valtioneuvoston kansliaan on laiton sensuuritoimenpide. Vanha kunnan Martin Schein pitää hallituksen lainsäädäntötoimia vallankaappauksena. Antti Rinne laittoi humanistin STM:n johtoon vaikka tarjolla oli lääketieteen tohtori. Koronaspedeilyä jatketaan jotta kansaa voidaan hallita pelolla. Kuu Kiurusta ulkonaliikkumiskieltoon. Soros on sanonut että mihinkään entiseen normaalin ei palata.

    Tykkää

    • 1) ”Nämä kaksi pykälää tulevat nyt soveltuvilta osin käyttöön. Ei kuitenkaan täysimääräisesti sellaisten valtuuksien osalta, jotka vaatisivat sitten käyttöönottoasetuksen viemistä eduskuntaan mutta sekin on mahdollista”, pääministeri [Sanna Marin (sdp)] sanoi.

      Valtioneuvosto ei kuitenkaan anna niistä eduskunnalle käyttöönottoasetuksia, vaikka valmiuslaki sitä edellyttää.”

      ”– Jos asetuksia ei anneta, on valtioneuvoston toimintamalli yksiselitteisesti laiton, Muukkonen kommentoi Iltalehdelle maanantaina.
      … kyseessä on kansankielellä vaiennus-, propaganda- ja sensuuripykälä viranomaisia kohtaan.

      – Tällä pystytään hiljentämään viranomaiset ja keskittämään viestintä valtioneuvoston kanslialle ja sitten taas 107-pykälällä pystytään muuttamaan lakiin perustuvia toimivaltajakoja.”

      ” [Martin] Scheinin ihmettelee myös, kuinka oikeuskansleri [Pöysti] on voinut hyväksyä valmiuslain sovellettavaksi ottamisen ilman, että hän olisi voinut tarkastaa yhdenkään käyttöönottoasetuksen laillisuuden”

      ”Mielestäni valmiuslain kuudennen pykälän perusteella on täysi selvä asia, että näitä säännöksiä ei voida valmiuslain nojalla ottaa käyttöön, vaikka valtioneuvosto sellaista väittää. Sellainen ajatus, että jokin oikeusnormi otetaan käyttöön vain osittain soveltuvin osin, on käsittämätön. Joko oikeusnormi otetaan käyttöön tai sitten sitä ei oteta käyttöön”

      ” Valmiuslaissa säädettyjä toimivaltuuksia voidaan käyttää vain, jos viranomaisten tavanomaiset toimivaltuudet eivät ole riittäviä.”

      * Tartuntatautilakia ”uudistettiin” antamalla viranomaisille lisää valtuuksia — eli siltäkin osin Marinin (tämäkin) selitys ontuu. Pyrkivät selvästi kiertämään lakia tuolla ”soveltuvin osin” -varauksella: tehdään, mutta tehdään niin ettei jouduta hyväksyttämään eduskunnalla. Syyt eivät taida kestää päivänvaloa.

      * Ei se Sale turhaan Pöystiä kansleriksi. Nyt on Pöystillä maksun aika.

      2) STM:n korvaava, Valtioneuvoston agendan markkinointitiimi aloitti työnsä nimellä Valtioneuvoston uusi strategisen viestinnän tiimi:

      ” Strategisen viestinnän tiimin vetäjänä toimii viestintäpäällikkö Päivi Tampere. Hän on aiemmin työskennellyt Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksessa viestintäpäällikkönä sekä Viron valtioneuvoston kansliassa strategisen viestinnän neuvonantajana. Tampereella on pitkä kokemus projektinhallinnasta, kriisiviestinnästä sekä informaatioturvallisuudesta eri viranomaisorganisaatioista.

      Viestinnän erityisasiantuntija Johanna Kaprio-Papageorgiou on aiemmin työskennellyt EU- ja kansainvälisen viestinnän tehtävissä. Hän toimi muun muassa sisältöpäällikkönä EU-puheenjohtajakauden viestinnässä valtioneuvoston kansliassa, sekä ulkoministeriössä viestintäkoordinaattorina vuoden 2020 Afganistan-apukonferenssissa.

      Viestintäasiantuntija Jenny Thuneberg on ennen siirtymistään valtioneuvoston kansliaan työskennellyt muun muassa Eduskuntatiedotuksessa mediapalveluista ja kriisiviestinnästä vastaavana tiedottajana sekä Keskuskauppakamarin viestintäpäällikkönä. Lisäksi Thuneberg on työskennellyt pitkään erilaisissa politiikan taustatehtävissä eduskunnassa.

      Viestintäasiantuntija Alma Snellman on aiemmin työskennellyt viestintätehtävissä poliisilla, jossa hän on viranomaisviestinnän lisäksi kerryttänyt kokemusta kriisiviestinnästä ja mediaviestinnästä. Aiempaa työkokemusta häneltä löytyy myös viestintätoimistosta.

      Viestintäasiantuntija Tiina Varhee siirtyy Suomi toimii -tiimiin valtioneuvoston kanslian viestintäavustajan paikalta. Aiemmin hän on työskennellyt markkinointiviestinnän parissa.”

      https://valtioneuvosto.fi/-/10616/valtioneuvoston-viestintaan-strategisen-viestinnan-tiimi

      Tykkää

  5. Ville-Veikko Elomaalle pitää nostaa hattua. Lääkäreiden kollegiaalisuus on haitallinen ilmiö kun lääkäreiden sana painaa enemmän kuin muiden, paitsi tietysti byrokraattien. THL, Valvira, Fimea, satoja lääkäreitä jotka näkivät potilaan viimeksi tuhansia vuosia sitten. Toivottavasti kunnollista ”Koronan historiaa” ei tarvitse odottaa kuin vuosikymmeniä. Mutta se kirjoitetaan varmasti jos Elomaan tasoiset ihmiset pääsevät voitolle.

    Liked by 1 henkilö

  6. Kiinan sulkutoimet saattoivat olla ylimitoitettuja mutta ne myös purettiin nopeasti. Kun länsimaista uuttavuotta juhlittiin myös Wuhanissa kadut olivat aivan täynnä väkeä. Ja Kiinan talous kasvoi myös v. 2020. Kiinalainen ja siellä asuva tuttavani on luetellut läjäpäin virheellisiä uutisia Kiinasta ja heidän väitetyistä lepakoistaan y.m. joita länsimedia auliisti tehtaili. Kiinassa ei syödä lepakoita, eikä niitä myydä toreilla. Ja Wuhanin omat lepakot ovat niin mitättömän kokoisia ettei niitä voisi syödä vaikka mieli tekisi.

    Kiinassa palvelujen ja tiedottamisen digitalisaatio on edennyt paljon pidemmälle, jonka vuoksi sulku voitiin toteuttaa kattavasti ja siedettävästi. Oliko se yliampuva on toinen kysymys mutta Aasian maat kärsivät edellisen koronavirusepidemian ja olivat sen vuoksi tarkkoina. Esim. Vietnamissa tapauksia oli todella vähän mikä tosin voinee johtua myös aiemmin hankitusta immuniteetista.

    Koronan alkuperä on edelleen selvittämättä eikä se välttämättä ole Kiinassa. Se ei myöskään ollut niin uniikki kuin aluksi väitettiin. Off-guardian puolestaan kirjoittaa, että tapaukset ovat lähteneet nopeaan laskuun. Koska lasku alkoi ennen rokottamisia ne eivät selitä sitä. Eivät myöskään sulut koska lasku on tasaista myös missä sulkuja ei ole. Laskun selittää WHO:n asettamat uudet vaatimukset testaamisessa, jolloin virheelliset positiiviset alkoivat karsiutua pois luvuista.

    Suomessa viritellään jo ulkonaliikkumiskieltoa eli suunta on yhä syvempään hysteriaan. Tähän asti Keski- ja Etelä-Euroopan maiden pahimmat ylilyönnit on vältetty mutta nyt hallituksella prakaa. Me seniorit jotka olemme hoivanneet pikkulapsia vastoin ohjeita koko ajan ihmettelemme. Missä se virus luuraa, kun ei ota tarttuakseen ? Eikä tunneta ketään joka tuntisi ketään joka olisi sairastanut ?

    Kiittäkäämme niitä maita joita johtavat uppiniskaiset vastarannan kiisket. Koska muuten olisi mahdotonta jälkeenpäin arvioida eri toimenpiteiden vaikutuksia. Ottamatta mitenkään kantaa näiden toimijioiden muihin ansioihin tai niiden puutteeseen näitä ovat niinkin sekalainen seurakunta kuin Brasilia, Tansania, Valko-Venäjä, Floridan osavaltio sekä kakun kruununa naapurimme Ruotsi, joka pystyi samaan ilman mainittua vastarannan kiiskeä.

    Tykkää

    • FB-kaverilleni THL vastasi jokin aika sitten, että se 40 sykliä on käytäntö, ei ohjeistus, ja 1.3.21: ”Mikään taho, WHO, ECDC tai THL, ei ohjeista PCR-testissä käytetyistä syklimääristä. Käytetyt syklimäärät ovat testi- ja laitespesifisiä ja jokainen laboratorio optimoi käyttämänsä testin oman laitteistonsa mukaan.”

      Tykkää

    • Mietin juuri tänään tuota. En tunne ketään joka olisi sairastunut koronaan 2019-2021 enkä tunne ketään, joka tuntisi jonkun sairastuneen.

      Jos kysyy syövästä samaa, niin tunnen monta.

      Tykkää

  7. Kaikesta näillä sivuilla kirjoitetusta paskasta herra Nybondas tuottaa ehkä kaikkein löysintä, visvaisinta, veriroiskeisinta ripuliulostetta. Vai että Brasilia, jossa porukkaa kuolee koronaan kuin pipoa, on nyt ihannemaa. Muu spekulaatiosi on kuin jonkin seniilin dementikon höperehdintää.

    Kuulut niihin poikkeuksellisiin yksilöihin (kai sekin jokin meriitti on) jotka ovat sekä pohjattoman tyhmiä että vaarallisia. Ja kun kerran ”ei tunneta ketään joka olisi sairastunut”, toivon sinun saavan koronan ja kituvan pitkään ja tuskallisesti. Revi siitä.

    Tykkää

    • Etunimi on ”Särjen”, sukunimi on ”ääni”? Kahden ihmisen toimittamassa lehdessä pitää kommentoida paremmin, ellei tarkoitus ole lehden loppuminen.

      Tykkää

    • Et sitten jaksanut lukea pääartikkelia jossa ounastellaan, että taudin torjuntatapa tulee aiheuttamaan suuremmat vahingot menetetyissä elinvuosissa ja todennäköisesti myös ihmishengissä kuin itse tauti. Brasilia ei varmaankaan ole mallimaa mutta kysymys onkin riskiryhmien suojelusta joka on epäonnistunut monissa maissa, olivat sulut voimassa tai eivät.

      Jaksamista vaan, kyllä tämä tästä, ei se tilanne parane jakelemalla muille kuolontoivotuksia. Salille vaan periaatteella ”tanner tömisee ja aitaa kaatuu”, siitä se sinunkin mielesi kohenee. Hyvää kevättä sinulle.

      Tykkää

  8. ”Yksinkertaistettuna: talous on yhtä kuin ihmiset.”

    Ei ole, tuo on loogisesti virheellinen ajatus. Ihmiset ovat yhtä kuin ihmiset. Talous taas, tarkoitetaan sillä sitten luontaista kotitalouden sfääriä tai rahaa, ei ole yhtä kuin ihmiset. Raha on luonteeltaan velkaa, eikä velka ole todellista, vaan puhtaasti uskon ja sopimuksen varaista.

    Pandemiaksi nimetty sota on sotaa, ja sodan tarkoituksena on alistaa, ryöstää ja tappaa. On hyvin kätevää sotia jokavuotista kausiflunssaa vastaan tai ilmastonmuutosta vastaan, sillä nämä flunssakaudet ja ilmastonmuutos ovat aina varmasti olemassa. Kun luonnolliset asiat hyväksytään sodan syyksi, sotaan on aina syytä.

    Tämäkin sota on selvästi taloussota, ja sen tarkoituksena on rikastuttaa rikkaimpia ja köyhdyttää tai tappaa köyhät. Köyhyys tappaa varmasti rahataloudessa, jossa rahaa tarvitaan elämiseen. Maailman rikkaimmat ihmiset ovat kasvattaneet omaisuuksiaan huomattavan paljon viime vuoden aikana, ja he tarvitsevat lisää rahaa ja omaisuutta, mammonaa.

    Vastaavasti vallanahneet tarvitsevat aina lisää valtaa itselleen. Sitä on ahneus, kohtuuttomuus, oikeudentunnon puute ja eriarvoisuus.

    Tykkää

  9. Mitä jos tämä onkin hyvä asia. Jos talous romahtaa, tulee vallankumousta tai sotaa tms. Jos ihmiset lopettaisivat rahan omistamisen ja palaisivat alkujuurilleen, metsästämäån, viljelemään, keräämään kasveja, kasvattamaan lapsia jne. Viettämään laatuaikaa läheisten kanssa. Osa kuolisi sitten, jotka eivät tuommoisessa maailmassa pystyisi elämään. Mahdotonta, että noin kävisi, mutta ei minua ainakaan haittaisi päästä eroon isosta yhteiskunnasta, joka ohjaa ja sanelee ihmisille tavat elää. Ahneuteen ja omistamiseen kannustamisen voisin laittaa nykyisen kaltaisessa maailmassa yhdeksi persoonlalisuushäiriöksi, josta täytyy päästä eroon. Kukaan ei tarvitse oikeasti muutakun, vaatteet, ruoan, asunnon, mahdollisen harratuksen. Identiteettiään voi kehittää myös ilmaiseksi, ilman merkki autoja ja tuotteita. Monet jolle jää tuhansia palkasta käteen ovat manipuloitu kuluttamisen illuusioon. Ihmisten järjetön tapa kuluttaa tuhoaa rauhan ihmisten ja luonnon välillä. Suomen kaltaisessa maassa yli puolet väestöstä elää liian isoilla tuloilla tuossa kuluttamisen maailmassa (ei toki tahallaan, vaan manipuloituna) parasta olisi että rahan merkitys katoaisi, tulisi sotaa tms. ja ihmiset kehittäisivät uuden yhteikunnan, jossa elettäisiin muita ihmisiä ja luontoa arvostaen. Taitaa mennä yli monen hilseen, mutta itse fantasioin vapaudesta ja siitä, että ihmisten moraalintaju olisi parempi.

    Tykkää

    • Periaatteessa samaa mieltä, ihmiset ovat alistettu pelkiksi kuluttajiksi ja tämä on syvältä perseestä.
      Toisaalta en jaa yhtä ruusuista kuvaa yhteiskunnan romahtamisesta, kuten sanoit harvassa ovat ne ihmiset jotka pärjäisivat siinä vaiheessa kun viimeiset säilykkeet on syöty ryöstetystä kaupasta ja näitä vastaan on lukematon määrä muita jotka ovat valmiita riistämään sen kerätyn marjaämpärin tai ansastetun jänöjussin heidän käsistään. Vahvempien ja röyhkeämpien valta olisi vain konkreettisempaa, ilman terveydenhuoltoa ja menneet opit unohtaneina kuolisimme ja sairastuisimme tauteihin ja vammoihin joita tänään pidämme mitättöminä. Elannon repiminen luonnosta vailla sukupolvien kokemusta olisi kokopäivähommaa, saattaisi laatuaika jäädä kortille, muutamassa sukupolvessa olisimme kadottaneet suurimman osan nykyisestä tiedosta luultavasti myös luku-ja kirjoitustaidon. Tämän maailman vallasväki taasen porskuttaisi valitsemassaan paikassa turvassa rahvaan barbarialta ja muutaman tuhannen vuoden päästä oltaisiin taas samassa tilanteessa.
      Ei tässä tarvitse syöksyä pimeyden ytimeen, riittää kun tajuaa kuinka vähän ihminen lopulta mitään härpäkkeitä tarvitsee onnensa vuoksi, niin kuin sanoit ruokaa vaatteet katto pään päälle ja rakkaita ihmisiä, kun vielä vaihtaa sieltä mielestä pelon ja vihan rakkauteen ja toivoon niin tarpeeksi laajalle levitessään maailma muuttuu ympärillä kuin itsestään, eikä vallasväki kykene enään saamaan otetta ihmiskunnasta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s