ISON-BRITANNIAN ULKOMINISTERIÖSTÄ HAKKEROITUJEN ASIAKIRJOJEN SISÄLTÖ VALOTTAA MEDIAN OSUUTTA INFORMAATIOSODANKÄYNNISSÄ. ”OBJEKTIIVINEN, RIIPPUMATON JA LUOTETTAVA” MEDIA TOIMII INFOSODAN PALKKASOTURINA.
Brittihallituksen hakkeroitujen, vuodettujen asiakirjojen sisältö osoittaa itseään riippumattomina, puolueettomina toimijoina mainostavien uutistoimisto Reutersin ja brittien yleisradioyhtiö BBC:n osallistuvan maksua vastaan brittihallituksen Venäjän vastaisiin operaatioihin. Kokemusta oli…
…sillä Ison-Britannian hallitus rahoitti salaa riippumattomana tietolähteenä esiintyvää uutistoimistoa Reutersia myös 1960- ja 1970-luvuilla. Tuolloin salarahoitusta ohjasi Neuvostoliiton vastaista tiedottamista harjoittava propagandaorganisaatio, jolla oli yhteyksiä Britannian tiedustelupalveluun (MI-6). Reutersin maksua vastaan brittihallitukselle antaman propaganda-avun tultua ilmi sen puhehenkilö David Crundwell lausui, ettei tällainen vuonna 1969 käytössä ollut rahoitusjärjestely MI6:n kanssa ”ollut yhteensopiva luottamusperiaatteidemme kanssa, emmekä enää lähtisi tällaiseen”.
2000-luvulla Venäjän vastaisessa toiminnassa mukana on ollut myös riippumattomina tutkijoina esiintyvä Bellingcat-ryhmä sekä joukko analyysi-, turvallisuus- ja tiedustelualan alihankkijoita: M&C Saatchi, Orb International, Albany ja ZINC Network omine alihankkijoineen. Asiakirjojen perusteella venäläistä propagandaa on kaikki, mistä Venäjä esittää erilaisen näkemyksen kuin länsimaat.
Asiakirjat muistuttavat vuosina 2018–2020 hakkeroitujen ja julkisuuteen vuodettujen, brittien trolliverkoston toimintaa valottaneiden asiakirjojen sisältöä. Samainen Anonymous-hakkerilegioona on ilmoittanut olevansa tuoreidenkin asiakirjavuotojen taustalla. Thomson Reuters -säätiön (TRF) puhehenkilö Jenny Vereker tuli epäsuorasti vahvistaneeksi asiakirjojen aitouden. Nyt hakkeroiduissa asiakirjoissa saadaan vahvistus myös aiemmin vuodetuille:

ZINC antaa epäsuoran vahvistuksen ZINCin Suomi-kytkökselle – josta artikkelissa myöhemmin – vahvistamalla aiemman hakkeroinnin. ZINC monitoroi sosiaalista mediaa tietovuoto-mainintoja etsien ja seuraten.
The Consortium – Yhtymä
Ison-Britannian ulkoministeriö (Foreign and Commonwealth Office, FCO) on sponsoroinut BBC:tä ja Reutersia suorittaakseen sarjan salaisia operaatioita, joiden tarkoitus on ollut edistää vallanvaihtoa Venäjällä sekä heikentää Venäjän hallituksen vaikutusvaltaa Itä-Euroopassa ja keskisessä Aasiassa, Max Blumenthal kirjoittaa The Grayzonessa.
Tavoitesuunnitelmat Venäjän epävakauttamisesta olivat valmiina jo vuonna 2015, ja tiedot operaatioon sopivista ”vivuista” hankittuna. Uutisointia seuranneet huomaavat, että brittihallituksen luetteloimia keinoja on käytetty Venäjää vastaan:




Vuodetut materiaalit osoittavat hyväntekeväisyysjärjestönä esiintyvän Thomson Reuters -säätiön ja BBC:n kansainvälisen hyväntekeväisyyssiiven (BBC Media Action) osallistuneen Venäjän vastaiseen informaatiosotaan – jälkimmäisen toimintaa ohjaavat BBC:n toimitukselliset standardit, kaiketi sellaisina kuin ne nyt tietovuotojen valossa näyttäytyvät. Ulkoministeriön hämäräperäisen ”vastainformaatio ja mediakehitys” -ohjelman (Counter Disinformation & Media Development, CDMD) ohjaamina mediatoimijat operoivat yhdessä tiedustelualihankkija-joukon kanssa. Liittouma tunnettiin nimellä The Consortium (Yhtymä).
Reuters muun muassa koulutti venäläisiä journalisteja tuottaakseen ”koulutusohjelmaan osallistuvissa asennemuutoksen” ja vaikuttaakseen ”positiivisesti heidän havaintoihinsa Isosta-Britanniasta”. ”Nämä paljastukset osoittavat, että samaan aikaan kun parlamentaarikot raivosivat Venäjän käymästä hybridisodasta, brittiagentit käyttivät BBC:tä ja Reutersia täsmälleen samojen taktiikoiden levittämiseen, joista poliitikot ja media syyttivät Venäjää”, totesi entinen työväenpuolueen parlamenttiedustaja Chris Williamson The Grayzonelle.
Williamson yritti saada aikaan julkista tarkastelua CDMD:n toimiin työväenpuolueen silloisen johtajan, Jeremy Corbynin jouduttua brittien oman trolliverkoston hyökkäyksen kohteeksi, mutta hänet torjuttiin vetoamalla kansalliseen turvallisuuteen. BBC:n vastahakoisuus uutisoida Jeremy Corbyniin kohdistetusta vihakampanjoinnista selittyy näiden hakkeroitujen, vuodettujen asiakirjojen kautta: BBC on osa trolliverkostoa ja olisi joutunut uutisoimaan yhteistyökumppaniensa demokratian vastaisesta toiminnasta. Sen oma, eettisesti kyseenalainen journalistinen toiminta olisi saattanut myös paljastua.
Arvostetut, luotettavina pidetyt uutislähteet BBC ja Reuters solmivat monen miljoonan dollarin sopimukset, joita vastaan ne avustivat Ison-Britannian hallitusta ”parantamaan kykyään vastata ja edistää [brittihallituksen] viestiä Venäjällä” sekä vastatoimissa ”Venäjän hallituksen kerrontaa” vastaan, päämääränä heikentää Venäjän vaikutusvaltaa sen naapurimaissa. Myydessään itseään brittiulkoministeriön hankkeeseen Reuters kehui itsellään olevan 15 000 journalistin globaali vaikuttajaverkosto, joista 400 Venäjällä, Max Blumenthal kirjoittaa.
Ulkoministeriön projektit vietiin läpi salavihkaa, katseilta suojassa, yhteistyössä korkean profiilin online-mediana pidettyjen sivustojen kanssa – sivustojen kuten Bellingcat, Meduza ja kirkossa kuseskelleen Pussy Riot -tyttöbändin kahden jäsenen perustama MediaZona. Bellingcat oli ilmeisesti mukana myös brittiministeriön NATO-myönteistä kandidaattia tukevassa interventiossa Pohjois-Makedonian vaaleissa vuonna 2019, toteaa Blumenthal.


Ennen Pohjois-Makedonian parlamenttivaaleja Bellingcat julkaisi (4.7.2020) artikkelin ”Russian interference in North Macedonia: A View Before the Elections” jossa selvitettiin äänestäjille Venäjän ulkopolitiikan kytkeytyvän tiukasti Kremlin energiastrategiaan, varoitettiin vaikutus- ja värväysyrityksistä sekä esitettiin Venäjän yrittäneen vaikuttaa, myös rahoituksella, makedonialaisiin medioihin.

Propagandatoiminnan alihankkijoita koordinoinut ZINC Network (aiemmin Breakthrough Media) kerskaili perustaneensa tubettajien verkoston Venäjälle ja Keski-Aasiaan tukien operaatioon osallistuvia ”saamaan kansainvälisiä maksusuorituksia ilman, että niitä rekisteröitiin ulkoa tuleviksi maksusuorituksiksi”. Toisin sanoen brittihallituksen alihankkija kehuskeli brittien ulkoministeriölle auttavansa ulkomailla toimivia propagandistejaan kiertämään asuinmaansa lakeja. Kenties myös veroja?
Edelleen ZINC kehuskeli kykenevänsä ”aktivoimaan valikoiman [media]sisältöä” tukemaan hallituksen vastaisia protesteja Venäjän sisällä. ZINC on toiminut samassa roolissa Syyriassa, kouluttaen propagandisteja maan epävakauttamiseksi ja hallituksen kaatamiseksi, kun taas Ison-Britannian sisällä ZINC kohdisti maan muslimeihin ”radikalisoitumista ehkäisevää” propagandaa.

ZINCin – perustajiin kuuluva – toimitusjohtaja, länsirahoitettujen propagandistien toimintaa ohjaava Robert Stephen Elliot on myös Bill Gatesin säätiön rahoittaman The Guardianin avustaja – alueenaan Venäjän disinformaatio. ZINCin yhteyksistä Suomeen tämän artikkelin lopussa.
Yhtymään kuuluu myös Albany Communications, joka ZINCin lailla on työskennellyt Syyrian propagandatehtävissä. Albany on mm. perustanut Ylenkin lähteenään käyttämän Meduza-sivuston edistämään kehittämiensä satiiristen, ”interaktiivisten pelien” kuten Putin-bingon levittämistä, Blumenthal kertoo. Rahoitusta Meduza saa Ruotsin kansainvälisen kehitysyhteistyön keskusviraston (SIDA) kautta samoin kuin OAK -hyväntekeväisyyssäätiöltä, joka saa rahaa säätiöiltä ja rahastoilta, joista moniin sopii luonnehdinta NATO-mielinen.




Baltic Centre for Media Excellence toimii kauttakulkurahastona Yhdysvaltain toimintaohjelman ”Itsenäisen median vahvistaminen Balteissa” (Strengthening Independent Media in Baltics Action, SIMBA) jakamalle rahalle, jota kohdistetaan Virossa, Latviassa ja Liettuassa toimiville medioille.
Albanyn tarjouksessa ulkoministeriölle luetellaan MediaZonan ja Meduzan ohella Baltian maissa tuettavina venäjänkielisinä medioina mm. ETV+, LTV, LRT, Re:Baltica, Delfi, Aru TV ja TV Dozhd’. Albanyn kumppanitoimija, voittoa tavoittelematon Yhtymän jäsen Memo 98 arvioi tuettujen medioiden suorituksia ja eri formaattien vaikuttavuutta. Memo 98:n kouluttamat markkinatutkijat monitoroivat medioiden suoritetta. ”Tämä helpottaa luomaan kentälle kestävän kapasiteetin […] luoden kehikon tuleville aloitteille.”
Media ei kuitenkaan ole ainoa käytössä oleva vaikutuskeino. Asiakirjoista selviää, että Baltian, Valko-Venäjän, Moldovan, Gruusian (verkostoon kuuluvat kanavat: UA:PBC, Hromadske, Adjara TV, IAB, TV8, DCN, Abo jne), Ukrainan ja monen muun maan venäjänkielisiin väestöihin vaikuttamiseksi ja kohdeyleisön kokoamiseksi samaan karsinaan perustettiin sosiaalisen median alustoja (kuten ZAG Baltic), elokuva- ja animaatioprojekteja, Äiti-tytär-teekutsuja, huviretkiä, media-, demokratia- ja elokuvafestivaaleja sekä stand up -koomikkoja – hakukoneiden ”uudelleenoptimoinnin” ja sisällöntuotantotehtaiden ohella. ”Strategista viestintää” kohdistetaan myös kumppani- ja NATO-maiden väestöön.
Asiakirjat antavat kriittistä taustatietoa NATO-maiden, kuten Ison-Britannian, roolista värivallankumous-tyyppisessä liikehdinnässä Valko-Venäjällä vuonna 2020 – herättäen kysymyksiä myös länsimedian hellimän Aleksei Navalnyin ympärillä tapahtuvan juonittelun ja liikehdinnän suhteen, The Grayzonen Max Blumenthal miettii. Varsinkin asiakirjojen paljastama herättää kysymyksiä Reutersin ja BBC:n riippumattomuuden ja luotettavuuden suhteen.

Reuters parantamassa venäläistä journalismia
Brittien ulkoministeriö (FCO) piti ainakin kahteen otteeseen, vuosina 2017 ja 2019, tarjouskilpailun, jossa haettiin toimijoita opettamaan venäläisille journalisteille ja online-vaikuttajille eettisiä toimintatapoja sekä parantamaan heidän journalistisia kykyjään. Vuonna 2019 haettiin toimijoita, jotka kykenisivät toimimaan vastavoimana Venäjän hallituksen narratiiville sekä media- ja informaatiotilan dominanssille Venäjällä.
(Suomessa linkkinä viranomaisten ja elinkeinoelämän välissä toimiva Mediapooli yhteistyössä toimittajajärjestöjen kanssa järjesti vuosina 2017 ja 2019 ”Varaudu valeuutiseen” -koulutuksia, joihin kerrottiin tulleen kouluttajia mm. NATOn strategisen kommunikaation keskuksesta ja EU:n strategisen informaation osastolta.)
Blumenthal selkokielistää FCO:n pyrkineen soluttamaan Venäjän median propagoidakseen omaa kerrontaansa Isossa-Britanniassa koulutettujen venäläisjournalistien ja online-vaikuttajien kautta. Reuters osallistui sekä vuoden 2017 että 2019 tarjouskilpailuun. Asiakirjojen perusteella operaatiot on kuitenkin aloitettu viimeistään vuonna 2016.



Reuters kertoo FCO:lle järjestäneensä jo kymmenen teemakiertuetta 80 venäläiselle journalistille Ison-Britannian Venäjän lähetystön puolesta. Se ehdottaa 64 journalistia käsittävälle ryhmälle kahdeksaa kiertuetta lisää brittikulttuurin ja poliittisten arvojen promotoimiseksi sekä sellaisen ”journalisti-verkoston luomiseksi Venäjällä”, jota ”sitoisi yhteen kiinnostus Ison-Britannian asioihin”. Näin venäläisiä journalisteja autettaisiin ”tuottamaan tasapainotettua, faktapohjaista ja eettistä journalismia”. Reuters kehuu onnistuneensa kapasiteetinrakentamis-interventioissaan: heillä on väkeä sijoitettuna harjoittelijatasolta vanhempaan toimituskuntaan ja -johtoon, mikä takaa sidosryhmien tuen mediaorganisaatioissa.



Thomson Reuters -säätiön (TRF) tarjouskilpailuun lähettämä uusi tarjous ”Conflict, Stability and Security Fund (CSSF), ITT 2315: Framework Retender” selostaa lähes koko maailman kattavaa verkostoaan, joka mahdollistaa toimistojen perustamisen ja henkilökunnan värväämisen tilaajan projektien toteuttamiseksi. Esimerkkeinä aiemmista, onnistuneista projekteista mainitaan Burma (Myanmar Now -järjestö), Zimbabwe ja Egypti, jonne TRF perusti ”itsenäisen” Aswat Masriya -uutistoimiston FCO:n rahoilla, ”itsenäisenä” egyptiläisenä yhtiönä. Aswat Masriya, joka lakkautettiin 2017, tuotti viikoittain yli 300 artikkelia, joita yli 50 tiedotusvälinettä levitti maailmanlaajuisesti.

Venäläiset tubettajat
Iso-Britannian ulkoministeriö rahoittaa ja ohjaa venäläisten tubettajien verkoston toimintaa ”aktivoiden” Venäjän hallituksen vastaisten protestien sisältöä, Blumenthal kertoo. Yksityiseksi ja luottamukselliseksi merkityssä asiakirjassa ZINC paljastaa Yhtymän roolin venäläisen tubettaja-verkoston perustamisessa. Verkosto luotiin Venäjälle ja Keski-Aasiaan, ja sen tehtävä on propagoida Ison-Britannian ja sen NATO-liittolaisten viestiä.
Verkostoon kuuluvien saama ulkomainen rahoitus piilotettiin ZINCin avulla, oletettavasti jotta vältyttäisiin rekisteröitymästä rahoitusta ulkomailta saavaksi mediatoimijaksi. Tubaajia autettiin myös ”kehittämään toimituksellisia strategioita avainviestin välittämiseksi” pyrkien pitämään heidän ”osallisuutensa [trolli]verkostossa luottamuksellisena”. Salainen propagandaoperaatio vietiin läpi ”median riippumattomuuden ja demokratian arvojen” nimissä, Blumenthal toteaa sarkastisesti.

Navalnyi ja maaklusterit
Lännen mediaverkoston oppositiojohtajana ja vapaustaistelijana esittelemää Aleksei Navalnyita, jonka kalsarit Venäjän turvallisuuspalvelu (Federal’naya sluzhba bezopasnosti, FSB) väitetysti myrkytti – ilman että kukaan kuoli – sotilastason Novitšok-hermomyrkyllä, ei voi (tähän asti läpikäymieni dokumenttien perusteella) suoraan liittää verkoston palkalliseksi toimijaksi, mutta viitteitä siihen suuntaan on.
Navalnyi kannusti viestipalvelun Telegramin kieltämisen vastaisia mielenosoituksia Venäjällä. ZINCin materiaalit osoittavat, että ZINC toimi kulissien takana ”aktivoidakseen valikoiman [media]sisältöä 12 tunnin kuluessa taannoisista Telegram-protesteista”. Bloombergin mukaan kielto purettiin vuonna 2020 ”lainlaatijoiden pitäessä sitä tärkeänä työkaluna yleisön informoimisessa hätätapauksista kuten koronavirustilanteesta”.

Navalnyin korruption vastaisen järjestön toimitusjohtaja kuitenkin löytyy asiakirjoissa ZINCin maakohtaisten verkostoklusterien ”UK Cluster Sub Groups / UK General – Inner Core – Russia” -listan yhteystiedoista (kuva toisaalla artikkelissa). Rahanpesututkinnassa olevalle Alfa Bankille vuoteen 2012 asti työskennellyt Vladimir Ashurkov jäi hiljattain julkistetulle nauhalle pyytämässä miljoonarahoitusta Moskovan lähetystöstä käsin toimivalta, MI6-agentiksi uskotulta James William Thomas Fordilta.
Lista tuli esiin loppuvuodesta 2018 brittien trolliverkostoa, Integrity Initiative -projektia koskevien paljastusten yhteydessä. Maakohtaisia klustereita on asiakirjojen mukaan pari vuotta sitten ollut jo Baltian maissa, Espanjassa, Itävallassa, Ranskassa, Kreikassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Ukrainassa, ja Pohjoismaissa. Integrity Iniativen suunnitelma levittäytyä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan oli onnistunut, osottautui #Obamagaten yhteydessä. Klustereiden toimintaan osallistuneiden joukossa on myös suomalaisia nimiä.

Brittiulkoministeriön propagandistien ja maaklusterien koordinaatiota hoidettiin Ison-Britannian eri maissa sijaitsevista lähetystöistä käsin. Thomson Reuters -säätiön (TRF) tarjouksessa selostetaan Venäjän osalta, että ”Lisänä kuukausittaisen seurantatapaamisen Moskovan lähetystön kanssa, TRF tuottaa kattavat, neljännesvuosittain päivitetyt taloudelliset ja tekniset tiedot” projektin etenemisestä. TRF valittaa tarjouksessaan Venäjän uutta lainsäädäntöä, joka rajoittaa venäjäksi kirjoittavien toimittajien mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä tai vastaanottaa rahoitusta kansainvälisiltä organisaatioilta, ja pitää sitä osoituksena Venäjän valtion paranoiasta. ”Nuoret toimittajat saattavat harkita kahdesti, ennen kuin osallistuvat kansainvälisten organisaatioiden ohjelmiin.”

Yhdysvalloissa britit toimivat henkilökohtaisten Yhdysvaltain ulkoministeriön ja Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusvirastojen kontaktien kautta – mikä näkyi mm. Steele-muistion yhteydessä: entinen MI6-vakooja Christopher Steele syötti yhdessä demokraattisen puolueen toimijoiden kanssa Trumpin ja Venäjän yhteyksistä kyhäämänsä satukirjan amerikkalaisministeriöiden ja mediakumppanien kautta julkisuuteen.
Väitetyn kalsariensa myrkyttämisen jälkeen Navalnyi aloitti yhteistyön Bellingcatin kanssa, Blumenthalin arvion mukaan naulatakseen syylliseksi Venäjän turvallisuuspalvelun (FSB).
Bellingcat, OIP ja EXPOSE
Bellingcatin rahoitus tulee pääasiassa Yhdysvalloista, CIAn epäviralliseksi kädeksi kutsutulta organisaatiolta (National Endowment for Democracy, NED):

Open Information Partnership (OIP) on ZINCin ja brittiministeriön projekti, jota voisi kutsua EXPOSEn kulissiksi. Huomiota kiinnittää myös maininta työpajoista (workshops), koska työpajat luetellaan hakkeroiduissa asiakirjoissa propagandistien kouluttamisen yhteydessä eräänä työskentelytapana
Massamedian paljon lähteenä käyttämän ja promotoiman, NATOn ajatushautomon Atlantin neuvoston (Atlantic Council) avustaja Bellingcat esiintyy asiakirjoissa trolliverkoston yhteistyökumppanina. Bellingcatin perustaja, bloggari Eliot Higgins kiisti pitkään Bellingcatin saavan rahoitusta brittiministeriöltä, mutta hakkeroitujen asiakirjojen tultua julki vuonna 2019 myönsi osan totuudesta:

(NATO-myönteisistä) journalisteista, hyväntekeväisyys- ja valtiorahoitteisista kansalaisjärjestöistä, ajatushautomoista, aktivisteista ja ns. faktantarkistajista muodostuva, ZINCin operoima verkosto ”Avoimen informaation kumppanuus” (Open Information Partnership, OIP) toimii yli 20 maassa. OIP:n verkkosivu pyrkii antamaan vaikutelman avoimesta ja läpinäkyvästä toimijasta, mutta ei sisällä kertomuksia toiminnasta, hankkeista tai taustarahoittajista.

Past Projects
OIP, Bellingcatin kumppani, on osa brittiulkoministeriön ulkoministeriön ”vastainformaatio ja mediakehitys” -ohjelman (CDMD) EXPOSE-verkostoa – OIP on osa CDMD:ta. EXPOSE on Ison-Britannian, EU:n ja NATOn ”strategisen kommunikaation ja datan keruun” ohjelma. EXPOSEn toimintaa ohjaa ZINC.
Rahoitus liikkuu verkoston osalliselta toiselle: IREX rahoittaa journalisteja kouluttavaa, EXPOSEn kumppani–hyväntekeväisyysjärjestöä (Media Diversity Institute, MDI), joka saa rahaa mm. EU-komissiolta, Ruotsin kehitysyhteistyörahasto SIDAlta, YK:n kehitysapurahastolta ja brittiulkoministeriöltä. IREX saa rahaa USAID:ilta, Maailmanpankilta sekä brittien ja Yhdysvaltain ulkoministeriöiltä, jotka ovat EXPOSE-verkoston asiakkaita. Järjestelyjä hoitaa verkostoon kuuluva Ecorys, jonka asiakkaita ovat Maailmanpankin ohella mm. EU ja sen verokeidasyrityksiä lainoittava Euroopan investointipankki (EIB).
Brittiverkosto toimii yhteistyössä EU:n projektin ”toimintasuunnitelma disinformaatiota vastaan” (Action Plan Against Disinformation) kanssa, ja EU vs Disinfo -sivusto taas on osa projektia.
EU-rahoitusta saavia brittiverkoston jäseniä ja OIP-kumppaneita ovat mm. slovakialainen ajatushautomo ”Julkisasioiden instituutio” (Inštitút pre verejné otázky, IVO) ja armenialainen ”Informoitujen kansalaisten unioni” (Irazek k’aghak’ats’ineri miavorum/Union of Informed Citizens, UIC).


Ison-Britannian ulkoministeriön virallinen arvio Bellingcatista on sama kuin salaliittoteoreetikoiksi leimattujen: ”Muita huolenaiheita olivat CPDA:n ja ISD:n analyyttiset puutteet ja se, että Bellingcat on jossain määrin diskreditoitu, sekä siksi että [Bellingcat] levitti itse disinformaatiota että siksi, että se on halukas tuottamaan raportteja jokaiselle, joka on halukas maksamaan.”

Ylen trolliverkosto-kytkös herättää kysymyksiä
Ensimmäisissä, loppuvuonna 2018 julkaistuissa brittiulkoministeriön hakkeroiduissa asiakirjoissa nousi esiin Valtiotaidon instituutti (Institute for Statecraft) ja sen projekti Integrity Initiative. Ja näissä asiakirjoissa verkoston toimijana mainitaan Ylen toimittaja Jessikka Aro, joka tuli Suomessa tunnetuksi artikkeleillaan Pietarin trollitehtaasta.

Yhdysvaltain oikeusministeriö pudotti syytteet Pietarin trollitehtaan vetäjäksi väitettyä Concord Managementia vastaan vuonna 2020 – oikeusministeriöllä ei ollut esittää todisteita tehtaan olemassa olosta. Tai kenties pelättiin oikeudenkäynnin paljastavan lännen trollitehtaan?


ZINC Networkin organisaatiokaavio: Ylen toimittaja Jessikka Aro mainitaan neuvonantajien paneelissa sekä lyhytaikaisena teknisenä avustajana. Ben Nimmo nimitettiin juuri Facebookin ”tiedustelupomoksi”. Bellingcatin Aric Toler, OIP:in Urve Eslas, toimittaja Christiaan Triebert, toimittaja-kirjailija Peter Pomerantsev ja DFRLabin Graham Brookie pitävät yhteyttä Twitterissä.
Chris Donnelly johti ulkoministeriön rahoittamaa, Venäjä-vastaista Valtiotaidon instituuttia (Institute for Statecraft), jonka alla toimi syksyllä 2015 perustettu Integrity Initiative -hanke. Twitterissä, joka ilmoittaa paljastaneensa Venäjän, Iranin ja muiden epäsuosiossa olevien maiden vaikuttaverkostoja, saa vihapuhua epäsuosiossa olevista maista.. Uskoa NATOon ja sen vakauteen rapauttavat tilit on poistettu.
(”undermining faith in the NATO alliance and its stability. […] With every disclosure we make, we want to continue to educate people on the tactics used by state actors in order to manipulate or undermine the open democratic conversation that happens on Twitter” )
Jessikka Aro mainitaan sivuilla 6, 8, 40, 44, 60

Rahoituksen Valtiotaidon instituutti sai EU:lta, NATO:lta, Ison-Britannian ulko- ja puolustusministeriöiltä sekä laivastolta, Yhdysvaltain ulkoministeriöltä, Liettuan puolustusministeriöltä, hyväntekeväisyysjärjestöiltä sekä yksityisiltä rahoittajilta (esim. saksalaisyritykset, Facebook ja Google).
Integrity Initiativen kumppaneina eri asiakirjoissa on listattu mm. Barcelona Centre for International Affairs (CIDOB), Centre for European Policy Analysis (CEPA), jonka varapuheenjohtaja on The Economist -talousmediaan kirjoittava Edward Lucas; European Values -ajatushautomo johtajanaan Jakub Janda ja European Valuesin projekti Kremlin Watch (European Values on pitänyt Aroa esillä omissa julkaisuissaan); unkarilainen Political Capital Policy Research & Consulting -instituutti; Makedonian yliopiston julkisen mielipiteen tutkimusyksikkö; Res -Public Affairs, Corporate Affairs GmbH, NATOn ajatushautomon Atlantic Councilin Digital Forensic and Research Lab (DFRLab); Henry Jackson Society, Brussels Free University (VUB) ja Centre for European Reform.
Toimittajakoulutusta antavina yhteistyökumppaneina asiakirjoissa on mainittu mm. IREX, Detector Media, StopFake, EU vs Disinfo ja Liettuan puolustusvoimien LT MOD Stratcom.
Eräs klusteriin kuuluvien henkilöiden yhteystietolistaus herättää ajatuksia: Ensimmäisenä komeilee Ylen toimittaja Jessikka Aron trollikirjastaan varten haastattelema William ”Bill” Browder, jonka hämäräbisnesten esiin nousu Venäjällä pakotti Eurooppaan. Listalta löytyy myös Aleksei Navalnyin avustaja Vladimir Ashurkov, joka jäi nauhalle pyytäessään briteiltä rahaa.

Listalla ovat myös kenraalimajuri-historioitsija Mungo Melvin, toimittaja-kirjoittaja Ben Nimmo – Facebookin ”tiedustelupomo” – ja toimittaja-kirjoittaja Ed Lucas (The Economist), joka kirjoitti Jessikka Aro & Saara Jantunen vs. Juha Molari -oikeusjutun päätöspäivänä, ko. oikeusjuttua esimerkkinä käyttäen mielipiteitään: Lucas totesi olevan väärä ja heikko asenne vaatia tasapuolisuutta uutisoinnissa ja vastustaa sensuuria sillä perusteella, että se on epäamerikkalaista ja epädemokraattista – sellainen asenne on laiska ja vie tappioon.
Lisäksi listalta löytyvät Anne Applebaum (The Atlantic, Washington Post), joka on naimisissa Radosław Sikorskin, NATO-Puolan entisen ulko- ja puolustusministerin kanssa ja Suomessakin operoinut ”toimittaja” Euan Grant sekä Craig Oliphant – OSCEssa, NATOssa ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelun (Central Intelligence Agency, CIA) kylmän sodan aikana perustamassa propagandayksikössä, Radio Free Europe/Radio Libertyssa (RFE/RL) työskennellyt Integrity Initiaven jäsen. RFE/RL on Kremlin trollit -tarinan alkuperäislähde. Sittemmin tarinaa alkoi kaiuttaa BBC – ja Yle.
Aro henkilönä ei ole tässä yhteydessä kiinnostava, mutta hänen – Ylen työntekijän – kauttaan syntynyt kytkös brittiministeriön ja median yhteisiin hämäräpuuhiin on olemassa. Joutuu kysymään, onko pakkoverorahoitteinen Yle jollain lailla osallisena näissä ”strategisen kommunikaation” kuvioissa muutoinkin kuin NATO-tiedottamista hoitavan Huoltovarmuuskeskuksen alaisen Mediapoolin jäsenenä tai Hybridiosaamiskeskuksen mediakumppanina.
Ajatusta Ylen osallisuudesta tukee sen uutisoinnissaan valitsemien näkökulmien (”Venäjä on pahan valtakunta”, ”Putin on Hitler”) yksitoikkoisuus ja se suorastaan raivokas tahti, jolla tiettyjä näkökulmia myydään. Mahdollista on myös, että laajempiin näkökulmiin ei vain ole kompetenssia. Eräs mahdollinen selitys on julkaistujen tekstien kirjoittajien henkilökohtaiset, ideologioiden kritiikittömän omaksumisen synnyttämät vinoumat – muitakin tarkastelukulmia toki on.
Epäselvyys Aron käymien useiden oikeusjuttujen maksajasta on yhä avoin kysymys. Yle ei suostu vastaamaan rahoittajiensa kysymyksiin. Hakkeroiduissa asiakirjoissa mainitaan brittiministeriön projekteissa työskenteleviä varten järjestetyn lainopillista apua oikeusjuttuja silmällä pitäen. Löytyykö Aron oikeustoimien kustantaja siltä suunnalta? Onko rahoja kuljetettu Ylen kautta? Siksikö julkisorganisaatio Yle ei vastaa – julkisuuslain kattamalle alueelle kuuluviin – kysymyksiin?
Onko Yle ollut – Aron kautta – mukana infosodassa tieten vai tietämättään? Onko Aro ainoa suomalaisessa mediassa tai Ylessä työskentelevä verkostolainen? Kuinka luotettava tietolähde on – Ylenkin markkinoima – ”Putinin trollit” -kirjanen näillä taustoilla? Kirjoittaja Aro on Venäjä-vastaisuutta levittävän brittitrolliverkoston asiakirjoissa nimetty toimija. Mihin Yle silloin sijoittuu? Puolueettomiin uutisoijiin vai poliittisiin toimijoihin?
Kaikki valtiot harjoittavat ”strategista kommunikaatiota”, käyvät informaatiosotaa. Kaikki valtiot syyttävät muita valtioita informaatiosodankäynnistä, samoin kuin hallituksen mielipiteistä eriäviä mielipiteitä esittäviä – sekin on informaatiosotaa. Onko luonnollisempaa välinettä kuin valtiollinen media? Kuinka laajaa Ylen toiminta informaatiosodan osapuolena on? Kuinka paljon suomalaisissa mediaorganisaatioissa esimerkiksi työskentelee Thomson Reuters -säätiön tai MDI:n ”koulutuksen” käyneitä toimittajia? Millaisista lähteistä heidän apurahojaan on tullut?
Kaikki valtiot harjoittavat ”strategista kommunikaatiota”, käyvät informaatiosotaa. Kaikki valtiot syyttävät muita valtioita informaatiosodankäynnistä – samoin kuin hallituksen mielipiteistä eriäviä mielipiteitä esittäviä. Se on sisäpolitiikan tekoa.
Kommentti
Se, mikä tässä vit*ttaa, on tekopyhyys, kaksinaismoralismi ja kaksoisstandardien soveltaminen. Selitykset ovat luokkaa ”Minä vaan puolustaudun siltä, että sinä teet samaa kuin minä sinulle.”
On täysin ymmärrettävää, että Venäjällä – ja kaikissa muissa maailman maissa, myös Suomessa – on ihmisiä, jotka näkevät ympärillään hallituksen pätemättömyyttä, selkärangattomuutta, omanvoitonpyyntiä, rikollisuutta, korruptiota ja vastuuttomuutta, suoranaista tyranniaakin. Tarpeettomia pakkotoimia. He näkevät köyhyyttä, ja että lakia ei lueta samoin kaikkien kohdalla. On täysin ymmärrettävää, että he haluavat tuoda havaintonsa ja ajatuksensa julki.
On täysin luonnollista, että monetkin ottavat apua ulkomailta vastaan, epäilyt hälvennetään puhumalla demokraattisten arvojen edistämisestä, taistelusta sortoa vastaan.
Mutta sitä ei pidä ymmärtää, että vieraat valtiot sekaantuvat toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Se on väärin, ja on tähän asti tuottanut vain yhteiskunnallista epävakautta, ja sitä kautta eri syistä kotimaistaan pakenevia ihmisiä, ja sinne selviytymään, kuolemaan jääneitä.
En saa, edes hetken muisteltuani, päähäni, missä ”demokratiavienti” olisi tuottanut onnellisen lopputuloksen tavallisen ihmisen kannalta. Monet kauan sitten demokratiaviennin aloittamista sodista ja konflikteista jatkuvat edelleen, jossain uutisten taustalla, juorujuttu-uutisten alle haudattuina.
Kirjoittamiseen ja kirjallisiin tuotteisiin ajoittain intohimoisesti suhtautuvana minua loukkaa, että kirjoittajien ammattikunta, siitä ja sen kanssa elävä, myy journalismin ytimen, sen sydämen. Tinkimättömän, tasapuolisuuteen ja maailman avaamiseen, avartamiseen pyrkimisen. Oman lahjakkuutensa – se sattuu.
Yleisön suosiota ei voiteta. Se luodaan. Sanojen voimalla. Sanat saavat aseluonteen – ase tähdätään niin omiin kansalaisiin kuin muihinkin maihin. Sarjatulta!
Kyse ei ole mistään pienimuotoisesta vaikuttamisesta. Kolme yhtiötä – News UK, Daily Mail Group ja Reach – hallitsevat 83% Ison-Britannian informaatioilmatilasta. Vasemmistoliberaaleilla The Guardianilla ja The Telegraphilla vahvistettuna online-läsnäolo kattaa 80%. Yhdysvalloissa 5–6 yhtiötä kontrolloi 80% massamediasta. Myös Suomessa mediaomistus on keskittynyttä.
Maailma ei muutu rehellisemmäksi ”vasta”propaganda-tykityksellä.
Thomson Reuters -säätiön (TRF) tarjouskilpailuun lähettämä uusi tarjous ”Conflict, Stability and Security Fund (CSSF), ITT 2315: Framework Retender” sisältää kappaleen, jossa lukee: ”Paremmin informoitu yhteiskunta voi vetää vallanpitäjät vastuuseen, ja tasapuolinen uutisointi aliraportoiduista aiheista on usein katalyytti sosiaaliselle ja poliittiselle muutokselle.”
Kyettyäni lopettamaan nauramisen kysyn nyt teiltä: Miten on? Oletteko tämän artikkelin luettuanne niin paljon paremmin informoituja, että olette se muutos, joka vetää vallanpitäjät ja vallanmediat vastuuseen?
RS

Lue myös
Söyring, Riikka | AvoinMedia (4.10.2020): Agenttimme maailmalla: Britit rakentavat “kansalaismediaa” Syyriassa (osa 1)
Söyring, Riikka | AvoinMedia (9.10.2020): Agenttimme maailmalla: Tee-se-itse-uutiset ja tuunauskerhot (osa 2)
Söyring, Riikka | AvoinMedia (22.5.2020): #Obamagate
Söyring, Riikka | Vastavalkea (27.1.2016): BBC kärähti uutiskuvien kierrätyksestä
White House, National Security Directive 77, System II 90767 (14.1.1983): Management of Public Diplomacy Relative to National Security (NEDin perustaminen)
Lähteitä
Doer, Matthew (4.2.2021): OP. HMG Trojan Horse. Part 4: Undermining Russia I , II, III ja IV. Kaikki tiedostot voi ladata täältä
Blumenthal, Max | The Grayzone (20.2.2021): Reuters, BBC, and Bellingcat participated in covert UK Foreign Office-funded programs to “weaken Russia,” leaked docs reveal
Söyring, Riikka | Vastavalkea (31.1.2020): ”Riippumaton” Reuters sai salaa rahaa Britannialta
Raiskila, Vesa | Vastavalkea (12.12.2018): Väite: Britannian hallitus rahoittanut somesotaa oppositiota vastaan
Söyring, Riikka | Vastavalkea (17.12.2018): Löytyikö ensimmäinen suomalainen trolli – Ison-Britannian, Naton ja Facebookin rahoittamalta trollitehtaalta?
Söyring, Riikka | Vastavalkea (30.3.2019): ”Luotettavaa” tietoa brittirahoituksella – uusia paljastuksia läntisestä trollitehtaasta
Söyring, Riikka | Vastavalkea (29.2.2020): Brittipropagandaa Syyriassa(kin)
Pohjala, Janne | Vastavalkea (19.3.2020): Yhdysvallat veti trollitehdas-syytteet pois
Kuva: JamesDrury (CC BY-SA 4.0), Krauss (CC0) via Wikimedia Commons, Pxhere (CC0). Kuvanmuokkaus Johanna L
KORJATTU 1.3.2021 klo 11:16 typoja ja lisätty pilkkuja
Kyllä! Toimittajat ovat usein joillain muilla aloilla epäonnistuneita. Sitten toimittajina mielellään kostavat. Paljon esimerkkejä suomessa… viimeisin tämä Kuloniemen ” toimittaja taiteilia ” perheelle suunnattu taiteilia eläke! Mieshän ei ole mikään taiteilia.Ja kansa maksaa.
TykkääTykkää
”Kyllä! Toimittajat ovat usein joillain muilla aloilla epäonnistuneita. Sitten toimittajina mielellään kostavat.”
Surkeasti ovat sitten asiat, jos noin on.
Itselleni toimittaja/journalisti on/pitäisi olla henkilö, joka haluaa tietää, tunkeutua niin lähelle totuutta kuin mahdollista, ja kertoa löytämästään muillekin, että heilläkin on mahdollisuus tarkasteluun, miettimiseen ja mielipiteen muodostamiseen.
TykkääTykkää
Tämä yo. artikkeli on lähinnä vain esittely hakkeroidun materiaalin sisällöstä. Siellä on vieläkin kiinnostavampaa settiä, josta on tarpeen kertoa suomalaisille.
TykkääTykkää
Thomson Reuters -yhtiön omistajalistalta löytyy tuttu globalistien yhtiö Fidelity. Sen logossa on vapaamuurarien tunnus pyramidi. Bellingcat on Rothschildien operaatio, jota heidän kilpimiehensä George Sorosin Open Society rahoittaa. Uutistoimistoissa on töissä CIA:n agentteja. CIA myös ostaa toimittajia esim. Saksassa. Brittien ulkomaantiedustelun SIS:n entinen johtaja kertoi laatulehti the Telegraphissa että SIS nosti entisen vakoojan Putinin valtaan Venäjällä ja että hän katuu sitä nyt. MI6 on nimi jota SIS:stä käytettiin sota-aikana. Jeltsinin nosti johtoon puolestaan Bill Clinton järjestämällä hänelle miljardilainan. Että sellaista vaalivaikuttamista.
TykkääTykkää
Norjalaisen sosiologin Johan Galtungin mukaan ”kuusi juutalaista yritystä hallitsee 96% maailman mediasta”. Ettei synny väärinkäsityksiä, niin mainittakoon tässä yhteydessä että olen Israelin ystävä. Juutalaisessa kulttuurissa arvostetaan koulutusta, ja niipä Nobeleita on jaettu heille paljon suhteessa väestöön. 18 25:stä top hedge fund managerista on juutalainen. Juutalaisten vaikutusvalta pankkimaailmassa on historiallista perää ja liittyy mm korkoon. Fedin johtajat ovat lähes poikkeuksetta juutalaisia, joiden pankit Fedin omistavatkin. Juutalaisia on USA:ssa väestöstä noin 1%, Bilderberg-kokouksissa juutalaisten osuus USA:n edustajista on noin 42%. AIPAC ja ADL ovat merkittäviä lobbareita. Juutalaisten vapaamuurarijärjestö B’rai B’rith on vaikutusvaltainen. Aatos Erkko oli juutalainen äitinsä puolelta. Hyvä esimerkki länsimedian toiminnasta on Irakin sota. Olen lukenut huippusalaisen muistion, joka jaettiin Tony Blairin lisäksi vain neljälle ihmiselle. Siinä SIS:n johtaja sanoo ettei Saddamista ole mitään lisääntynyttä uhkaa lännelle. Silti media ja poliitikot rummuttivat muka joukkotuhoaseista. Suuresti ihailemani Eero Ojanperä teki jutun aseista Ajankohtaiseen kakkoseen ja haastatteli mm asetarkastastaja Scott Ritteriä. Ojanperän päätelmä oli että Irakilla ei ole joukkotuhoaseita. Irak-sanktioiden takia kuoli yli 300 000 lasta. Madleine Albrightin mukaan tämä oli ihan OK.
TykkääTykkää
Lisättäköön edelliseen, että juutalaisten toimiminen pankkialalla on Euroopan oman historian peruja. Katolinen kirkko kielsi koron oton syntinä, ja yleensäkin rahanlainaamista paheksuttiin kristityille sopimattomana.
(Moniko on tullut ajatelleeksi että Suomenkin kaikki vanhat kirkot ovat alunperin katolisia?)
Tästä syystä Euroopan kaupunkivaltioissa juutalaiset hoitivat rahanlainaustoimintaa, ja kaupunkivaltioiden hallitsevat ruhtinaat suojelivat heitä — paitsi tarvitessaan itse rahaa. Silloin juutalaisia syytettiin jostain sopivasta ja ruhtinaat pääsivät rahasadonkorjuuseen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Maailman merkittävin mediayhtiö on Googlen emoyhtiö Alphabet. Google omistaa YouTuben. Alphabetin omistavat Vanguard, BlackRock ja Fidelity.
Walt Disneyn tyttäriä ovat ABC, Pixar ja Marvel. Disneyn omistavat Vanguard, BlackRock ja Fidelity.
Vanguardin omistama Comcast pitää hallussaan: NBC Universal, NBC ja SKY UK.
Rupert Murdochin News Corp on nykyisin 21st Century Fox ja News Corp (lehdet kuten the Times).
Facebookilla on Whats App ja Instagram. Naamakirjan omistavat Vanguard, Fidelity ja BlackRock.
AT&T:n portfoliossa ovat WarnerMedia (CNN), Warner Bros ja Warner Music. AT&T:n omistavat yllätys yllätys Vanguard, BlackRock js State Street.
Vanguard, BlackRock, State Street ja Fidelity ovat keskeisin osa ristiinomistusten verkostoa, joka löytyy googlaamalla 147 companies that run the world.
TykkääTykkää
Yhdysvaltain (yksityisesti omistettu) keskuspankki FED palkkasi viime vuonna BlackRockin hoitamaan FEDin yritysosto-ohjelmaa.
——
”The combined assets of BlackRock, Vanguard and State Street account for about 82% of the S&P 500’s market capitalization, about 25% of shares that voted in director elections at S&P 500 companies in 2018, and 73%-80% of global ETF assets.
“The outsized footprint of a few large financial companies poses new issues for the governance of corporate America, the competitiveness of our economy, the concentration of political power, and the stability of financial markets,” writes Steele.
“The numbers are staggering: the largest 1% of asset managers control 61% of sector assets — 243 times the bottom 50% and 45 of the 50 largest ETFs,”
———
lisää tietoa https://www.economicliberties.us/our-work/new-money-trust/
——–
Kartellilakeja on, niitä ei vain pakoteta noudattamaan koska rikkojat ovat suuria vaalikampanjarahoittajia.
TykkääTykkää
Fedin omistavat JPMorgan Chase, Citibank, Morgan Stanley, Goldman Sachs sekä yllättäen Britannian HSBC ja Deutsche Bank.
JP Morganin omistavat Vanguard, State Street ja BlackRock.
Citibankin Vanguard, BlackRock ja State Street.
Morgan Stanleyn State Street, Vanguard, BlackRock ja Fidelity.
Goldman Sachsin omistus: Vanguard, State Street ja BlackRock.
Myös Bank of New York Mellon kuuluu Fedin omistajiin.
Palkintoja ei anneta niille jotka arvaavat sen omistajat. Vanguard, BlackRock, State Street, Fidelity ja Warren Buffettin Berkshire Hathaway.
TykkääTykkää
(Laitoin Olli sinulle jaottelun kommenttiin. Helpompi lukea.)
Muut kommentoijat huomaavat varmaan, että mitään sisäpiiriä saati insider-kauppojen todellisuutta ei ole (sarkasmivaroitus).
TykkääTykkää
Olipas asiaa. Piti oikein hakea kolmaskin kuppi kahvia, kun ajatuksella luki artikkelia läpi. Pieni yksityiskohta, tosin pisti silmään. Mielestäni tavallisen ihmisen elämä Japanissa, monellakin mittarilla, parani ”demokratiaviennin” ansiosta. Joku saattaisi sanoa samaa Saksasta, mutta koska NSDAP sai rahoituksensa Brittien, USA:n ja yllättäen myös Ruotsin pääomapiireiltä näiden halutessa luoda ”puskurin” kommunismia vastaan, voidaan Saksan kohdalla kenties pikemminkin puhua ”korjausliikkeestä”.
TykkääTykkää
Kiinnitän erikseen huomiotanne asiakirjan ”Russian Federation (RF) Sanctions” kohtaan jossa lukee:
”Simultaneously expel every RF intelligence officer and air/defence/naval attaché …, Arrest every known RF agent — not least ”agents of influence”. * Publicise arrest of key RF ”agents of inluence” […]”
Työhypoteesi: Aro on toiminut maksajatahonsa (FCO/ZINC?) bulvaanina mahdollistaen Venäjän ”vaikuttaja-agenttien” tai sellaisiksi luultujen/luuloteltujen pidätykset ja näytösoikeudenkäynnit (https://avoin.media/category/tilannehuone/vainokarajat-syksy-2020/ ) pelotusvaikutuksen luomiseksi.
Kaikki Aron oikeudenkäynnit on käyty Venäjä-mielisiksi/NATO- ja EU-kriittisiksi kategorioituja yksityishenkilöitä ja vaihtoehtomedian edustajia kohtaan.
Vaihtoehtomedioissa on suuri kiinnostus informaatiosotaan, informaatiosodankäyntiin ja massamedian uutisoinnin inormaatiosotaluonteeseen tutkimuksen aiheena, joten toki on myös mahdollista että Aro on näkyvän mediaroolinsa takia henkilöitynyt kasvoiksi lännen käymälle infosodalle, ja kokenut siksi joutuneensa Putinin trollien vainoamaksi.
TykkääTykkää
Britannian ulkopolitiikkaa ohjaa Rothschildien Chatham House (Royal Institute of International Affairs). Sen patron on Elisabet II. 1920 perustettu Chatham House on CFR:n sisarorganisaatio. Bilderberg-kokouksissa on voimassa Chatham House -sääntö. Chatham Housen hallintoa johtaa paronitar Manningham-Buller, joka toimi Britannian sisäisen tuevallisuuspalvelun MI5:n johtajana. Varmaan jo arvaattekin ketkä kuuluvat Chatham Houseen jäseninä jotka myös rahoittavat toiminnan. Soroksen Open Society, Bill and Melinda Gates Foundation, CIA:n kilpi Ford Foundation, HSBC, Euroopan komissio, Facebook, Rothschildien ja Englannin ja Hollannin kuninkaallisten omistama ROYAL Dutch Shell, McKinsey jne. Onpa mukana myös Amnesty ja muita globalistien hallitsemia puoluettomia järjestöjä. Ulkomuistista vetäisen myös 99% varmuudella erään pohjoisen maan Lontoon suurlähetystön.
TykkääTykkää
Paraniko tavallisen ihmisen elämä Japanissa? Ehkä.
Minusta näyttää, että ”otsikot” ovat muuttuneet, meininki ei välttämättä.
Melkein kaikki japanilaiset isot yritykset ovat samurai-sukujen puoteja: Honda, Suzuki, Mitsubishi, Daiwa, Mitsui, Hitachi, Kuwahara jne. jotka vaativat työntekijöiltään samanlaista omistautumista isännän eduille kuin vanhassakin järjestelmässä.
Kiinassa on vallassa kommunistinen puolue, jonka touhut ovat samaa, miksi siellä on vastustettu eri hallituksia/keisareita, ml. Mantsu-dynastia, viimeiset 2000 vuotta.
Euroopan ja Yhdysvaltain poliittiset dynastiat…
TykkääTykkää
Ja Suomessa demarisuvut vievät SDP:ssä virat pätevimmiltä.
TykkääTykkää
Kaikella kunnioituksella, sotilasdiktatuurit tuppaavat olemaan aika ahdistavia paikkoja. Keisarin jumalaisuuden ja armeijaan integroidun samurai-laitoksen ulkoisen vallan kumoaminen vapautti Japanissa yllättävän paljon ihmisten henkistä liikkumavaraa, kun välitön kuolemanvaara oppositiomielisyydestä poistui.
Shogunaatin korvannut ”Meiji-restauraatio” oli sosiaalisesti monessa mielessä vain vanhojen teknologioiden korvaamista ja rakenteiden tehostamista. Äärimmäisen vaarallinen paikka kaikille armeijaa tai oligarkkeja vastustaneille.
Mitä tulee ”vanhoihin samurai sukuihin” ja niiden Zaibatsuihin, tulee muistaa, että Japani oli sodan jälkeen raunioina ja uudelleen rakennettiin velkarahalla. Velkaa saivat käytännössä vain ne, joilla oli näyttöjä kyvykkyydestään organisoida ja johtaa. -Olen ennenkin tehnyt sen, oli ulkomaisia pankkiireita miellyttävä argumentti. Se oli kirjaimellisesti elintärkeä argumentti sodan pirstomassa maassa, jossa köyhimmät kuolivat nälkään.
Harvempi nykyään menettää päänsä Japanissa, vain päätettyään osallistua politiikkaan ”väärillä mielipiteillä”.
TykkääTykkää
Noinkin voi olla — ja niinkin voi olla että tilataan yakuzat hoitamaan ongelma. Todennäköisimmin molemmat vaihtoehdot ovat yhtä aikaa paikkansapitäviä.
TykkääTykkää
Japanin systeemi perustuu keiretsuun. Yritysryppäisiin: pankki+vakuutusyhtiö+teollisuus+kauppa. Mitsui Group, Mitsubishi, Sumimoto etc. Japanilla on oma valuutta, joten sen yli 200% valtionvelka ei ole ongelma. Japanilaiset ovat säästäväisiä ja raha pyörii maan sisällä. Tiedotus uusvasemmistolle. Valtio voi mennä konkurssiin jos ei ole omaa valuuttaa. Ja on mennytkin. Valtionvelasta tulee Rokoff/Reinhart-tutkimuksen mukaan ongelma kun se on 80% bkt:sta. Suomi maksaa joka vuosi about 20% velastaan pois. Englantilaisten liikepankkien osakkeenomistajat olisivat hämmästyneitä jos Suomi ei maksaisi velkojaan. Viime vuosina valtion lainapaperit ovat päätyneet lähinnä Suomen Pankin haltuun jälkimarkkinoilla. Kirjoittelen näitä tänne ennenkuin varikset ja antifantit sensuroivat. Euron kaltainen yhteisvaluutta johtaa aina joko liittovaltioon tai yhteisvaluutta-alueen hajoamiseen. Delors ja kumppanit loivat euron poliittisena projektina jotta liittovaltio.
TykkääTykkää
Atlantic Council on alkanut lukea vaihtoehtomediaa ja havainnut, että Venäjä ja Kiina senkun vaan lähentyvät, vaikka niiden väliin pitäisi lyödä kiilaa. Mutta vielä ei ole havaittavissa mitään merkkejä siitä, että uusi kylmä sota Venäjää vastaan olisi laantumassa. Moskovassa toiminut saksalainen kirjailija-toimittaja Gabriele Krone-Schmalz sanoi yrittäneensä pitkään v. 2000 jälkeen valistaa maanmiehiään siitä, että Venäjä ojentaa kättään ja siihen pitäisi tarttua. Mutta ei, tuli vuosi 2007 ja presidentti Putin ilmoitti Münchenissä, että kiitos riitti. Venäjä alkaa avata omaa latuaan koska yhteistyö ei länttä kiinnosta.
Baltteja ja Venäjän omaa viidettä kolonnaa rahoitetaan brittiläisin verovaroin mutta Suomi tekee kaiken saman propagandan ilmaiseksi. Ja ei vain median voimin vaan maan korkeimman johdon voimin. Suorastaan liikuttavaa kuinka venäläistä anti-semiittiä, islamofobia ja homofobia yhdessä tuettiin ja tuetaan. Jos tämä herra Navalny toimisi USA:ssa hänet jahdattaisiin maan ääriin mutta Venäjälle kelpaa mikä vain. Mielenkiintoinen sattuma tässä oli kuinka presidentti ja pääministeri toisistaan tietämättä lähtivät kampanjoimaan. Herää kysymys: tuliko jostain käsky molemmille erikseen ja keneltä ?
Mikä ja missä on se kaukalo josta Suomen media latkii ja ulostaa päällemme on hyvä kysymys, mutta jossain se sijaitsee, koska kaikki jutut ovat samasta puusta veistettyjä ihan yksityiskohtiaan myöten. Alusvaatekauppias Higgins selvittää sohvaltaan arvoitukset joihin eivät tiedustelupalvelut pysty miljardibudjeteillaan. Ja YLE komppaa, ”kansalaisjournalismia”, totta joka sana. SOHR, syyrialainen ”ihmisoikeusjärjestö” on yhden miehen projekti Lontoosta, mutta niin se vaan on ollut Suomen median päälähde Syyrian sodassa. (Montako syyrialaista tänään menehtyi koska Suomi ei salli lääkkeiden ja elintarvikkeiden vientiä Syyriaan? Nimenomaan Suomi, koska EU:n sanktiopäätökset voidaan tehdä vain konsensusperiaatteella).
Mistään demokratiaviennistä tai muusta hyvästä ja kauniista ei tietenkään ole kyse. Sotia ja muuta ryöstämistä pitää markkinoida kansalle. Irakiin vietiin demokratiaa noin kahden miljoonan uhrin hinnalla samalla kun koko maa pantiin pirstaleiksi. Eikä yhtään johtajaa ole valittu vapaasti sen jälkeen vaan valinnat on tehty miehittäjien ehdoilla. Irakin parlamentti on kuitenkin pyytänyt miehitysjoukkoja poistumaan maasta välittömästi. Ja mitä tapahtuu: joukkoja lisätään koska maan johto on pyytänyt. Maa on ulkoa ohjattu. Tuttu kuvio myös täällä Suomessa.
Kiinan suhteen pätee: Lue enemmän, luule vähemmän. Vaikkapa alkajaisiksi Martin Jacquesin ”When China Rules the World”. Kiina on tuntematon käsite joka ei avaudu niillä työkaluilla joilla arvoidaan Lännen sisäistä politiikkaa. Kommunismi on taakse jäänyttä aikaa maassa jota pikemminkin ohjaavat ikivanhat hallintoperinteet nykyaikaan sovitettuina. Uighuurisadut tulevat samasta sylttytehtaasta kuin RussiaGate ja muut Venäjäkampanjat.
The Grayzone ja tässä mainittu Max Blumenthal on lähde jota kannattaa seurata jatkossakin. Vihdoinkin porukka joka koostuu nuoremmasta sukupolvesta. Max Blumenthal on niin lähellä sisäpiirejä kuin voi päästä. Hänen isänsä on Hillary Clintonin tärkeä neuvonantaja.
TykkääLiked by 1 henkilö
Venäjällä oikeuslaitos on ihan eri tasolla kuin Suomessa.
Esim. toimittaja Molarin oikeudenkäynnin pääkäsittelyssä ei esitetty lainkaan Jussi Parviaisen pilavideota vaikka Molarin tuomio perustui nimenomaan siihen. Se olisi välittömyysperiatteen mukaan pitänyt esittää pääkäsittelyssä,muuten sitä ei olis saanut ottaa huomioon tuomiossa.
Venäjällä sentäs esitetään todistusaineisto, johon tuomiot perustuu.
Tietenkin Molari saisi tuon virheen takia tuomion purettua ( tuomiopurku ).
TykkääTykkää
Kiinnitin itsekin tuohon huomiota artikkelissa. Onhan se ennen kuulumatonta, että tuomiota perustellaan todistuaineistolla, jota tuomioistuin ei nähnyt.
En tiedä, jaksaako Molari lähteä tuomionpurkuun.
TykkääTykkää
[…] artikkeli tarkkoine lähteistyksineen ja alkuperäisten materiaalien kuvakaappauksineen: Avoin Media. Alkuperäisessä artikkelissa myös huomionarvoinen toimittaja Söyringin […]
TykkääTykkää
Vai että on viitteitä, että Navalny on brittien asiamies. Uskomatonta paskaa.
TykkääTykkää
Noo… kyllä kai joka maalla on omat Tiitisen listansa ja Uskomatonta paskaa -agenttinsa kunnes ovat paljastuneet.
Sehän on ihan peruskauraa, että vieraat valtiot rahoittavat oppositiota&mediaa halutessaan vaikuttaa toisen valtion sisällä. Pelikirjan ensimmäisiä konsteja.
En pitäisi yhtään ihmeellisenä, että Navalnyi porukoineen olisi ottanut rahaa toimintansa maksamiseen. Heillä on Venäjällä niin pieni kannatus — vaikka länsimaisesta uutisoinnista saa sen käsityksen että ryhmä olisi laaja ja poliittisesti merkittävä — että jäsenmaksurahavirrat eivät voi olla suuria — ellei taustalla vaikuta joku oligarkki. Joten jostain heidän on rahaa kampanjointiinsa hankittava.
Muutoin: epäilys ei ole varmuus; tässä kerrotaan, että on viitteitä, mutta ei väitetä että asia on varmistettu. Journalistisessa mielessä ihan normitavalla ja oikein kerrottu.
TykkääLiked by 1 henkilö
Venäjä on toki julkaissut videon tai videoita (yhden ainakin muistan näkeneeni), missä Navalnyi tapaamassa Lännen agenttia suurta rahaa vastaanottaakseen.
Joku paremmin asiaan perehtynyt voisi tästä jatkaa.
Navalnyi-viitteisiin kuitenkin aikoinaan perehdyin enemmältikin. Ja huomasin, että siitäkin aiheesta olisi syytä saada totuudellisia tietoja leviämään.
Niin moni on asiassa vallanmedian varassa.
TykkääTykkää
ei tainnut olla navalny,joka filmattuna oli,vaan joku sen ”organisaatiosta”,kun varmaan tarkoitat tapausta,jossa oli brittien ”diplomaatin”(agentin…) kanssa keskustelemassa,ja pyysi 20 miljoonaa rahoitusta..
briteistä puhuttaessa,on tässä tullut juuri paljastuksia lisää.
on black propaganda paljastusta.
boriksen nostaminen pääministeriksi tiedustelupalvelun++ muun avulla
ja vielä integrity iniativeen liittyen bidenin ”totuus ministeriön” jankowicz löytyy…kaiken muun hämärän lisäksi, sieltä integrity iniativen listoilta
TykkääTykkää
En oikein tiennyt mihin tän nakkaisi…. eilen löysin…Clintonin kampanja maksanut Trumpin vakoilemisesta vaalikampanjan aikana sekä sitten kun Trump oli presidentti.
TykkääTykkää
Sopisi tähän #Obamagate-artikkeliin täydentävänä tietona https://avoin.media/2020/05/22/obamagate/
TykkääTykkää
Tietovuotoako lienee tämäkin että Orban sanoo julkisesti Unkarin jättävän EU: n, jos EU: n oikeusvaltioperiaatemekanismi tulee voimaan.
https://www.n-tv.de/politik/Orban-deutet-erstmals-Ungarns-EU-Austritt-an-article23123632.html
TykkääLiked by 1 henkilö
[…] koronapiikkivalmistaja Pfizerin toimitusjohtaja James ´Jim´ C. Smith on ”riippumattoman” uutistoimisto Reutersin —joka ”faktantarkistaa” mm. Facebookille Covid-19-keskustelua — työntekijä ja WHOn […]
TykkääTykkää