Tartuntatautilakiuudistuksen vaarat: tapaus Merike Sirelpuu

Tartuntatautilain uudistuksissa pakkokaranteenin ja pakkohoidon kynnystä kevennettiin huomattavasti. Joogayrittäjä Merike Sirelpuusta tuli Sanna Marinin (sdp) hallituksen yhdessä pakkorokottaja-eduskunnan uudistaman tartuntatautilain ensimmäinen medianäkyvyyttä saanut uhri, kun hänet vietiin käsiraudoitettuna omaehtoisesta karanteenista pakkotestattavaksi – kertomansa mukaan terveyskeskuksen pihamaalle.

Altistuminen on terveydenvaarantamisrikos

Ilta-Sanomat uutisoi 4.3. tuoreeltaan poliisin tutkivan altistumisketjua: ”Koronakaranteenin rikkomisesta epäillään paikallista jooga- ja siivousalan yrittäjää. Asiaa tutkitaan terveyden vaarantamisena. Poliisi ei kommentoi, onko naisella koronavirustartunta.” Poliisi julkaisi ’etsintäkuulutuksen’ Sirelpuusta epäiltynä. Altistuminen ei tarkoita tartunnan saamista tai taudin kantamista.

Tieto salin joukkoaltistumisesta oli käynyt ilmi edeltävänä perjantaina, 26. helmikuuta.

Savon Sanomien mukaan Sirelpuu ei ollut mennyt viikonlopun aikana itse koronavirustestiin eikä antanut viranomaisille tietoja kaikista virukselle mahdollisesti altistuneista.

Sirelpuu oli oman kertomansa mukaan välittömästi siirtynyt oma-aloitteisesti karanteeniin saatuaan tiedon joogatunnille osallistuneen henkilön positiivisesta PCR-testituloksesta, ja että hänellä oli aie mennä testeihin.

Alkuperäinen Poliisin tiedote on tallennettu Ossi Tiihosen blogiin.
Myöhemmin Poliisi poisti kuvan tiedotteesta asiasta nousseen hälyn ja yksityisyydensuojaloukkaus-epäilyjen takia.

Kiinnioton yhteydessä poliisi huputti Sirelpuun tämän purtua poliisia.

Mahdollisesta pidättämisestä päätetään myöhemmin. ”Tartuntataudeista vastaava lääkäri on katsonut, että karanteenille ei ole enää perustetta, minkä jälkeen poliisi otti hänet kiinni”, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Arto Elomaa kertoi Iisalmen Sanomille perjantaina 5. maaliskuuta. Poikkeuksellista kuvan julkaisua poliisi perustelee altistumisketjun selvittämisellä.

Oireeton pakkotestataan ja pakkoeristetään

Oireeton Sirelpuu vietiin väkisin mökiltään – karanteenista – altistumisepäilyn perusteella. Sirelpuulla itsellään ei epäilty tartuntaa. Sirelpuun 11-vuotias tytär näki kaiken äitiinsä kohdistetun viranomaisväkivallan ja on tapahtuneesta järkyttynyt.

Terveyskeskuksen pihalla autoa vasten runtattuna, verenvuototautia sairastavalta, käsiraudoissa olevalta Sirelpuulta otettiin kaksi (2) näytettä nenänielusta. Tämä siitä huolimatta, että poliisilla ja pakkotestaamiseen osallisella terveydenhuoltohenkilökunnalla oli tieto siitä, että Sirelpuun näyte tulisi ottaa kurkusta verenvuotovaaran takia.

Omakanta-järjestelmässä on merkintä Sirelpuun verenvuototaudista. Myös Sirelpuun kauhistunut avomies kertoi pidätystilanteessa poliiseille asiasta. Pakkotestaaminen aiheutti verenvuodon, jolloin veri alkoi valua Sirelpuun nieluun.

Minulle käsittämättömästä syystä poliisi laittoi minulle hupun päähäni ja minut kuljetettiin terveyskeskukseen huoneeseen, johon minut eristettiin, laitettiin vuoteeseen lepositeisiin ja ovi lukittiin. Jouduin olemaan tässä tilassa lähes vuorokauden.

En saanut missään kohdassa lääkitystä, jonka olisin tarvinnut verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Vointiani ei käyty tarkistamassa missään vaiheessa yön aikana. Kun minut vapautettiin lepositeistä ja sain vihdoin tilaisuuden tutkia itseäni, totesin olevani veren peitossa.

Tämä kaikki tehtiin Covid-19-oireettomalle henkilölle, joka joutui kaiken tämän kohteeksi toisen ihmisen positiivisen PCR-testin seurauksena.

Merike Sirelpuu

Sirelpuulta vietiin matkapuhelin, ja hänen yhteytensä ulkomaailmaan estettiin. Tartuntatautilaki ei kuitenkaan määrää, että suljettuun karanteeniin pakotetulta tulee poistaa yhteydenpidon mahdollistava väline.

Sirelpuun juristi Lauri Saarela on tehnyt rikosilmoitukset valtionsyyttäjälle kaikista tapaukseen osallisista poliiseista ja terveydenhuoltohenkilökunnan jäsenistä eri rikosnimikkeillä.

Lisäselvitystä kaipaavia kohtia

Jos Sirelpuu on maanantaina, 1. maaliskuuta, iltapäivällä tai illalla, huputettu ja viety mökiltään eristykseen ja puhelin on otettu pois, miten ja millä lepositeissä oleva Sirelpuu on kirjoittanut tiistaina 2.3. Ossi Tiihoselle viestin ”mä oon vielä suljetussa” ?

Mistä Sirelpuu tiesi olevansa suljetulla? Missä vaiheessa huppu poistettiin? Miten lepositeissä oleva pystyy viestimään matkapuhelimella? Milloin lepositeet poistettiin? Otettiinko puhelin pois vasta sosiaaliseen mediaan lähetettyjen viestien jälkeen?

(PÄIVITYS 18.3.2021 klo 07:28 Ossi Tiihonen antoi täsmentäviä tietoja: ”Merike vietiin ma 1.3 mökiltä, testattiin ja suljettiin lukkojen taakse eristyshuoneeseen, sekä kytkettiin lepositeisiin sänkyyn. Hän lähetti viestejä mm. minulle tiistaina 2.3 kun pääsi irti lepositeistä. Poliisit hakivat puhelimen ja tablettitietokoneen ke 3.3.”)

Ulkona tapahtuneeksi, väkivaltaiseksi kuvaillusta nenänielunäytteen otosta täytyy olla olemassa tapahtumapaikan valvontakameroiden, poliisiauto(je)n ja poliisien haalarikameroiden kuvamateriaalia.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän mukaan Sirelpuun sosiaalisessa mediassa tapauksesta kertomat tiedot eivät pidä kaikilta osin paikkaansa, mutta ei kommentoi asiaa enempää


Kommentti

Verrataanpa, mitä Iltalehti kertoo useista tapauksista, joissa vastaanottokeskuksista on karannut karanteenilaisia: ”Vastaanottokeskukset ovat avoimia yksiköitä. Vain säilöönottoyksikkö on tämmöinen vankilanomainen paikka. Ei laki mahdollista minkäänlaista vapaudenriistoa näissä karanteenitapauksissa. Kyseeseen tulevat nämä poliisin keinot.” IL:n jutun mukaan poliisin keino on sakot.

IL:n artikkeli kertoo edelleen: ”Osa valitettavasti ajattelee, että korona ei ole vaarallinen. […] Epidemian aikana kymmeniä [vastaanottokeskuksen] asukkaita on kuitenkin altistunut virukselle ja joutunut karanteeniin. Asiakaskunnassa tartuntoja on todettu yhteensä 18 henkilöllä, henkilöstöllä ei yhtään. Tällä hetkellä sairastuneita ei ole. – Tartuntamäärät ovat olleet loppujen lopuksi aika pieniä.”

Korona ei ole aiheuttanut ylikuolleisuutta Suomessa; tauti ei ole erityisen vaarallinen edes ”hauraalle vanhusväestölle”.

On sivuseikka, valehtelevatko viranomaiset, Sirelpuu vaiko kaikki osapuolet. Kiinnostuksen pitäisi kohdistua siihen, että tartuntatautilakiin koronaa syynä käyttäen tehdyt muutokset ovat mahdollistaneet sellaiset tulkinnat, joissa viranomaiset voivat kohdistaa lääketieteellisiä ja vahingoittavia pakkotoimia Suomen kansalaisiin – pelkän epäillyn altistumisen perusteella. Siitä vastuun kantaa Suomen hallitus ja eduskunta.

RS

Aiheeseen liittyy

Rautiainen, Pauli | Perustuslaki-blogi (18.10.2020): Pauli Rautiainen: Tartuntatautilain muutokset törmäsivät perustuslakiin – mistä on kysymys?

Lähteet

Tiihonen, Ossi (2.3.2021): Suomen poliisi ja lääkäri suorittavat lääketieteellisen raiskauksen, video

Koronarealistit.com (12.3.2021): Medialle vastine/tilannepäivitys Merike Sirelpuun tilanteesta

Iltalehti (11.3.2021): Viisi nuorta lähti koronakaranteenista Oulun vastaanottokeskuksesta: Yksi livahti pyykkituvan ikkunasta yöhön

Raiskila, Vesa | AvoinMedia (6.3.2021): Oikaisupyyntö MTV:lle pakkotoimien uhrin kohtelusta uutisoinnissa

Söyring, Riikka | AvoinMedia (21.12.2020): Tartuntatautilakiuudistus: pakkoa

Söyring, Riikka | AvoinMedia (23.2.2021): Lisää pakkoa: pakollinen terveystarkastus

Kuva(kaappaus): ensimmäisen lähteen esittelemältä videolta (poliisihenkilön tunnistettavuus hävitetty)

ÖIKAISTU 18.3.2021 klo 07:28 tekstiin ” kotoa” > ”mökiltä”, lisätty Ossi Tiihoselta saadut tiedot

23 comments

  1. Tervetuloa Sanna Marinin Uuteen Normaaliin Poliisivaltioon. Kaikki mitä kielletään toteutetaankin seuraavana päivänä. Perustuslain suomilla oikeuksilla pyyhtitään lattiaa. Nyt on viimeinen ajankohta tajuta että nämä globalistiteknokraatit haluavat täyden kontrollin kaikesta. He haluavat omaisuutesi. He haluavat ulkonaliiikkumiskieltoja. He haluavat nähdä transhumanistisen utopiansa toteutuvan maan päällä.

    Tykkää

  2. Pelkopandemiassa on kyse vallasta ja hallinnasta. Sannaa ohjaillaan ulkomailta. Suomi on tarkoitus ajaa lunastuskuntoon, jotta se voidaan pakottaa liittovaltioon ja sitä kautta maailmanhallitukseen. WHO on kv. megayhtiöiden hallussa. THL kumartelee finanssieliittiä, joka rahaa tyhjästä luomalla on keksinyt kaikkien aikojen Ponzi-huijauksen. EU on sataprosenttisesti globalistien ja lobbareiden määräysvallassa. Tähän kaikkeen ei kuitenkaan ole pakko alistua. Jonkun tai joidenkin on oltava se sähkömies joka hyppää telakan aidan yli. Jonkun on aloitettava passiivinen vastarinta. Joidenkin on verkostuttava. Kirjoittelen näitä juttuja koska totuuden on tultava julki jotta kansalaiset voisivat muodostaa mielipiteensä faktojen pohjalta.

    Tykkää

  3. Mielenilmaus Kansalaistorilla on ensi lauantaina. Siinä on tilaisuus osoittaa läsnäolollaan arvio hallituksen koronapolitiikasta.

    Tykkää

      • Lisätieto ke 3.3.2021 klo 16: Sain Merike Sirelpuun juristilta tiedon, että Meriken kännykkä on käyty poliisin toimesta tänään iltapäivällä takavarikoimassa. Eli sen lisäksi, että perusoikeudet on viety, niin hänen yhteydenpitoaankin on rajoitettu. Kuulostaa vähän siltä, että Iisalmen poliisi on paniikissa. Ei liene lain mukaista, että suljettuun karanteeniin määrätyltä poistetaan yhteydenpidon mahdollistava väline, jossa on vielä mahdollista lisätodistusaineistoa poliisin toiminnasta.

        Kopsattu Tiihosen blogista.

        Liked by 1 henkilö

  4. Merike vietiin ma 1.3 mökiltä, testattiin ja suljettiin lukkojen taakse eristyshuoneeseen, sekä kytkettiin lepositeisiin sänkyyn. Hän lähetti viestejä mm. minulle tiistaina 2.3 kun pääsi irti lepositeistä. Poliisit hakivat puhelimen ja tablettitietokoneen ke 3.3.

    Liked by 1 henkilö

  5. Kiitos Ossi.

    ———–
    Petri Rautio fb:ssa https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10208317822900411&set=a.1112469389149&type=3&theater

    ”On tämä mielenkiintoinen tauti tämä korona.

    Ensinnäkin sitä voi sairastaa ihan tietämättään vaikka kuinka ja kauan. Sitten se on ainoa lähtökohtaisesti tappava tauti jota ainakaan minä tiedän, että voi sairastaa olemalla täysin terve.

    Sitten sitä vastaan on kehitetty rokote joka kuulemma suojaa ja samaan aikaan ei suojaa – tehostettunakaan.

    Sitten siitä on löytynyt variantti joka ei näy testeissä vaan ovat sen sitten kuitenkin löytäneet. Kauhea tuuri on käynyt.

    Olen minä ihmetellyt sitäkin, että näitä variantteja löytyy nyt joka puolelta, Ja kas kummaa ne nimetään aina sen löytöpaikan mukaan. Näin saadaan näppärästi näille varianteille ”reservi” joka on yhtä suuri kuin paikkojen lukumäärä maailmassa ja niitähän riittää. Pöljän (Siilinjärvi), Hätäpaskanlähteen (Isokyrö) ja Ala-Mulkun (Vaala) variantteja odotellessa.

    Mutta sekään ei ole ongelma kuten THL:n rokoteasiantuntija Nohynek sanoi, eli sitä mukaa kun uusia variantteja löytyy niin rokotteeseen vaihdetaan vain ”koodiosa” ja homma on hoidossa. Saatanasti on teehooällässä koodinvääntöä tiedossa.

    Ei kai suomalaiset oikeasti ole niin helvetin tyhmiä etteivät jo nyt viimeistään tajua, että heitä on kusetettu koko ajan?!

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ranskassa-havaittu-uusi-koronaviruksen-variantti-tartunta-ei-valttamatta-selvia-testilla/8092770?fbclid=IwAR2KXOlZlIJBflp3Xv2fmpbZKp8GpxJNmQY6pPaxen-44cePMOrqeF6qhak#gs.vudj09

    Tykkää

  6. Sana mediakuuliasuus ei ainakaan näytä herättäävän ajatuksia kuuliaisuus sanan negatiivisesta merkityksestä. Tai että vaikka ainoastaan luomuruoka on ( puhdasta) ruokaa, niin ”keinotekoisen”särpimen yhteydestä sairauksiin ei haluta kuulla. Venäjän ja Kiinan perinteisille k- rokotuksille sputnik ja sinovac rokotuksille jopa nauretaan. Harmi, sillä Venäjällä ja Kiinassa mennään rokotusasiassa kuitenkin terveys edellä eikä politiikka ja kustannukset.

    Yhtälöä ”Why have a digital system when you have a dna system ” ei edes haluta selvittää. Mitä tekemistä tuolla informaatiolla olisi muka Pfizerin( Biontech) ja Modenan rokotteiden kanssa? Saan itse jälkikasvultani palautetta putkiaivoistani, mutta uteliaisuuteni on silti melko rajaton.

    Ainoa ratkaisu on kuitejkin massojen herääminen, Great awakening, sillä vain enemmmistö voi voittaa vähemmistön.

    Mikä ihme saisi suomalaiset heräämään? Herrjeeminee, mitään näistä Suomen hallituksen” feminatsiviisikon”
    toimista ei osata nähdä rikollisina ihmisoikeusloukkauksina. Vakiovastaus on useimmin ,eihän ne tai THL mitään haitallisia rokotuksia sallisi.

    Tykkää

    • Alkojen sulkeminen saattaisi tepsiä herättäjänä 😉

      Muuan eläkeläisdemari juuri tällä viikolla _kehui_ minulle sillä, että ei välitä vaikka faktat eivät mediassa olekaan kohdillaan. Mitä siihen voi vastata olematta ilkeä vanhalle ihmisiselle?

      Joten oletettavasti ei välitä siitäkään, että ennenkin ”turvalliset ja tehokkaat” rokotteet -hokema on osoittautunut valheeksi.

      Tykkää

  7. ”Mitä siihen voi vastata olematta ilkeä vanhalle ihmisiselle?”

    Voisit Riikka vastata vaikkapa ”Ymmärrän sinua hyvin! Minullakin on ihan ikiomat faktat, ja ainakin valitsen median tarjoamista tosiasioista minua eniten miellyttävät, jotka sitten sovitan omaan pelon ja salaliittoteorioiden hallitsemaan narratiiviini!”

    Tykkää

Jätä kommentti