Yhdysvallat keskeyttelee J&J-koronapiikin käyttöä

Yhdysvallat keskeyttää Johnson & Johnson -yhtymän Janssen-koronarokotteen käytön toistaiseksi. Keskeytys johtuu samankaltaisten verenkuvan oireiden ilmaantumisesta kuin AstraZeneca/Oxfordin koronarokotteen tapauksessa.

Molemmat rokotteet ovat aiheuttaneet mm. aivolaskimon sinustromboosia (cerebral venous sinus thrombosis, CVST) yhdistyneenä verihiutaleiden vähäiseen määrään (thrombocytopenia).

Janssen-rokotteesta sairastuneet ovat kaikki naisia, iältään 18–48 vuotiaita. Oireet ilmaantuivat 6–13 vuorokautta koronarokotteen jälkeen. Tavallisesti verihyytymiä hoidetaan liuottamalla hepariinilla, mutta koronarokotteen aiheuttamiin veritulppiin hoito ei sovi.

Janssen-rokotteen ottaneita kehotetaan ottamaan yhteys terveydenhuoltoon, mikäli heillä ilmenee rankkaa päänsärkyä, vatsakipua, särkyä jaloissa tai hengitysvaikeuksia kolmen viikon sisällä rokotteen ottamisesta.

Veritulppien ja veren kuvan häiriötilojen ohella Janssen-koronarokote epäillään aiheuttaneen Yhdysvalloissa seitsemän kuolemaan johtanutta sydämen toiminnan pysähdystä. Kaikkiaan Janssen-koronarokotteesta aiheutuneeksi on ilmoitettu 54 kuolemaa, joista vain yksi on johtunut verihyytymistä.

Rokotukset Janssenilla aloitettiin Yhdysvalloissa 1. huhtikuuta 2021. Kaikkiaan maassa on raportoitu 3005 koronarokotekuolema-epäilyä joulukuun 2020 jälkeen. Vertailun vuoksi: Yhdysvaltain VAERS-rokotehaittajärjestelmään on kirjattu 3001 rokotekuolemailmoitusta muista rokotteista vuosina 2007–2020, kolmentoista vuoden ajalle.

Euroopassa Janssen-koronarokotteen käyttö aloitettiin 11. maaliskuuta 2021 (Suomeen rokotetta ei ole saapunut). Kuukaudessa siitä on tehty 202 haittavaikutusilmoitusta, joista suurin osa vakavia. Kolmisen kuukautta käytössä olleesta AstraZenecasta on tehty Euroopassa 163 852 haittavaikutusilmoitusta, joista niistäkin suurin osa vakavia.

Ainoallakaan maailmalla käytössä olevalla, kokeellisella, testivaiheessa olevalla koronarokotteella tai koronageeniterapiapiikillä ei ole myyntilupaa, ainoastaan eräkohtainen hätätilakäyttölupa.

Jokainen koronarokotteen ottava osallistuu ihmiskokeeseen.

Rokotevalmistajat vapautettiin ennakolta haittavaikutusvastuusta.


Nohynekin suru ja leimaus

Helsingin Sanomat kertoo Johnson&Johnsonin keskeyttäneen rokotetoimitukset Eurooppaan. EU:lle ilmoitus oli ”täysin odottamaton”, ja komissio aikoo pyytää yhtiöltä selvitystä asiaan. WHO odottaa EMAn ja Yhdysvaltain elintarvike‑ ja lääkeviraston (FDA) arvioita siitä, onko veritulppatapauksilla yhteys rokotteeseen.

Helsingin Sanomien otsikkoon nostaman THLn ylilääkärin, Hanna Nohynekin mielestä keskeytys hidastaa rokotuksia Suomessa, sillä Janssen oli ”tärkeä osa meidän ohjelmaamme”. Nohynek – joka on WHO:n covid-19-rokottamisen työryhmän puheenjohtaja – ei täsmentänyt, kenen ”meidän” suunnitelmat olivat kyseessä.

Sen sijaan Nohynek muistutti Janssenin olleen – yhtiön omissa? – testeissä ”hyvin tehokas” tarjoten vahvan suojan vakavaa tautimuotoa vastaan. Nohynek kuitenkin ymmärtää, että kun haittavaikutuksena on nuorten, terveiden ihmisten kuolema, ”niin toleranssi on huono”. Ilmi ei tule, minkä sietokykyyn Nohynek viittaa.

Edelleen Suomessa jaettavan AstraZenecan rokotteen helmikuinen suosiopula Saksassa sai Nohynekin ihmettelemään, miksi rokotetta ”mustamaalataan” siksi, että ”riittävää tutkimustietoa ei ole vielä saatavilla”. Maaliskuussa Nohynek väitti mm. WHOn tutkimustietoa vastaan covid19:ä 10 kertaa tappavammaksi kuin influenssa.

Nohynekin alaa ovat rokotukset. Hänen näkemyksensä mukaan vaksinologia on ”kiinnostava yhdistelmä monia tieteitä”, ei ainoastaan lääketiedettä. Lisäksi Nohynekin tehtävässä tarvitaan käyttäytymistiedettä, sosiologiaa, taloustiedettä ja valtiotieteitä. Rokotuskartellin olisi ollut syytä lisätä Nohynekin kurssilistalle myös viestintäopinnot.

Johanna / AM

Rokotettuihin iskevä variantti

Israelilaisen Tel Avivin yliopiston tutkijaryhmä yhdessä Clalit-terveydenhuolto-organisaation kanssa testasi Covid19:sta sairastuneiden rokotettujen henkilöiden näytteitä. Etelä-Afrikasta peräisin oleva B.1.351-varianttia löytyi yhä testivaiheessa olevilla mRNA-geeniteknologiapiikeillä rokotetuista kahdeksan kertaa enemmän kuin rokottamattomista.

Toisin sanoen koronavirusvariantti kiertää rokottamattomat tarttuen rokotettuihin.

Pfizerin oma tutkimus väitti yhtiön rokotteen olevan erittäin tehokas B.1.351-varianttia vastaan, ja etteivät he ole löytäneet mitään vakavia turvallisuusriskejä geeniterapiapiikeistään. Pelkästään Euroopan talousalueella Pfizer/BioNTechin rokotteesta on tehty 12.4.2021 mennessä 134 606 haittavaikutusilmoitusta.

RS

Miksi rokotteita kaupataan ainoana tienä?

Tiedossa on, että Covid19-sairaita ja siihen kuolleita yhdistävät korkea ikä, perussairaudet, ylipaino ja D-vitamiinivaje.

”B6-vitamiinin tiedetään alentavan veritulpan ja tulehdusten riskiä. Sen puute myös yhdistyy tutkimusten perusteella alhaiseen immuunivasteeseen ja kohonneeseen alttiuteen virusinfektioille. B6-vitamiinilla on läheinen suhde immuunijärjestelmään. Sen taso laskee ihmisillä, joilla on krooninen tulehdus kuten sydäntauti, lihavuutta tai diabetes” (Mediuutiset 1.3.2021)

Miksi valtio ei jaa kotitalouksiin tai edes riskiryhmille ja varattomille ennaltaehkäisevästi vitamiineja?

RS

MUUTETTU 20.4.2021 klo 09:56 lause ”Veritulpat ja veren kuvan häiriötilojen ohella Janssen-koronarokote on aiheuttanut Yhdysvalloissa…” täsmällisemmäksi: ” Veritulppien ja veren kuvan häiriötilojen ohella Janssen-koronarokote epäillään aiheuttaneen Yhdysvalloissa…”

Lähteet

Cision PR Newswire: Joint CDC and FDA Statement on Johnson & Johnson COVID-19 Vaccine

Parkkinen, Sonja & … | Helsingin Sanomat (13.4.2021): Johnson & Johnson keskeyttää rokote­toimitukset Eurooppaan, THL:n Nohynekin mukaan Suomen rokotustahti hidastuu

Uusivirta, Minna | Apu (14.1.2021): THL:n Hanna Nohynek on sairastanut sekä koronan että denguekuumeen: ”Samanlaista oli väsymys, särky ja oudot tuntemukset”

Raiskila, Vesa | AvoinMedia (15.3.2021): Nohynekin väitteet kyseenalaisia

Söyring, Riikka | AvoinMedia (24.2.2021): Suomeen rokotuspassit – syy ”ei vielä päätetty”

Jeffay, Nathan | Times of Israel (10.4.2021): Israeli data shows South African variant able to ‘break through’ Pfizer vaccine

JAMA (5.4.2021) | Reactogenicity Following Receipt of mRNA-Based COVID-19 Vaccines

Virtanen, Sofia | Mediuutiset (1.3.2021): Banaanilla sotaan koronaa vastaan – Riittävä määrä B6-vitamiinia voi pienentää koronakuoleman riskiä

Kuva: Ray Shrewsberry, febrianes86 via Pixabay. Kuvanmuokkaus Johanna L

7 comments

  1. Vai että H.Nohy nek on tuon WHO:n rokotusryhmän puheenjohtaja…Kertoo paljon..Pitää olla todella Kylmäverinen Tappa ja että pääsee siihen asemaan…

    Tykkää

  2. Venäjä tuuban jälkeen päätin kurkata mitä muuta Söyring töräyttelee ja lisää kakkaahan löytyi heti seuraavasta kirjoituksesta:

    ”Janssen-koronarokote on aiheuttanut Yhdysvalloissa seitsemän kuolemaan johtanutta sydämen toiminnan pysähdystä.”

    Eli päätit sitten vetää mutkat suoriksi ja heittää olennaisen romukoppaan; datan disclaimerin:

    ” VAERS reports alone cannot be used to determine if a vaccine caused or contributed to an adverse event or illness. The reports may contain information that is incomplete, inaccurate, coincidental, or unverifiable. In large part, reports to VAERS are voluntary, which means they are subject to biases. This creates specific limitations on how the data can be used scientifically. Data from VAERS reports should always be interpreted with these limitations in mind.”

    Eli Janssen koronarokote ei siis ole aiheuttanut tuon datan perusteella mitään sydämenpysähdyksiä, toisin kuin väität. Aivan sama kuin todistaisit Sisu-pastilli vaaralliseksi, koska myös Sisu-pastilleja nauttineillakin on todettu sydämenpysähdyksiä.

    Olet täysin vastuuton hysterian lietsoja, häpeäisit.

    Tykkää

    • ”Yhdysvallat keskeyttää Johnson & Johnson -yhtymän Janssen-koronarokotteen käytön toistaiseksi. Keskeytys johtuu samankaltaisten verenkuvan oireiden ilmaantumisesta kuin AstraZeneca/Oxfordin koronarokotteen tapauksessa. […] Veritulpat ja veren kuvan häiriötilojen ohella Janssen-koronarokote on aiheuttanut Yhdysvalloissa seitsemän kuolemaan johtanutta sydämen toiminnan pysähdystä. Kaikkiaan Janssen-koronarokotteesta aiheutuneeksi on ilmoitettu 54 kuolemaa, joista vain yksi on johtunut verihyytymistä.[…]”

      ”toistaiseksi” kertoo viitekehyksessä, että keskeytys on väliaikainen, ja että asiayhteyttä tutkitaan
      ”keskeytys johtuu…” kertoo, että syy-seuraus-yhteyden oletetaan olevan olemassa, koska toinen, samantyyppinen k-piikki on aiheuttanut vastaavia oireita
      ”on ilmoitettu…joista vain yksi….” kertoo, että yhden tapauksen kohdalla k-piikkiä pidetään aiheuttajana

      AvoinMedian vakiolukijat ovat tietoisia VAERSin rajoitteista, koska ne on mainittu aiemmissa artikkeleissa.

      Tykkää

  3. Kirjoitit VAERS-datan pohjalta seuraavan väitteen:

    ”Janssen-koronarokote on aiheuttanut Yhdysvalloissa seitsemän kuolemaan johtanutta sydämen toiminnan pysähdystä.”

    Se on yksiselitteisesti vale, on ihan turha rimpuilla enää. Myös SIsu-pastilleja nauttineilla on todettu lukuisia sydämenpysähdyksiä, paljon enemmän kuin Janssen-rokotuksia saaneilla, mutta se ei tarkoita että Sisu-pastillit aiheuttaisivat sydämenpysähdyksiä.

    Itse juuri tuolla venäjäfiliakirjoituksesi puolella kerroit kuinka ”saattaa” ja ”epäillään” sanoja sisältävät lauseet sisältävät myös vain spekulointia, jota ei voi todistaa. Seuraavassa hetkessä heität tämän romukoppaan ja alat kirjoitella kuinka Janssen aiheuttaa sydämenpysähdyksiä.

    Vakiolukija-selityksesi on lähinnä naurettava.

    AstraZenecan vakavimpien oireiden, näiden veritulppien, esiintyvyys on sellaista luokkaa,että vaarallisempaa on vaikkapa syödä e-pillereitä.

    ”Kadonnutta totuutta etsimässä”. Selvää on että se totuus on pahasti Söyringiltä hukassa, vastuullinen aikuinen ei kirjoittaisi tällaista paskaa toisten luettavaksi.

    Tykkää

  4. ” MUUTETTU 20.4.2021 klo 09:56 lause ”Veritulpat ja veren kuvan häiriötilojen ohella Janssen-koronarokote on aiheuttanut Yhdysvalloissa…” täsmällisemmäksi: ” Veritulppien ja veren kuvan häiriötilojen ohella Janssen-koronarokote epäillään aiheuttaneen Yhdysvalloissa…”

    Söyring ei siis alkuunkaan ymmärrä tuon datan merkitystä. Ei tuo ole täsmällisempi muoto vaan edelleen valhe, kuten koko kirjoitus.

    Ajatellaan että kaikkia Sisu-pastilleja nauttineita aletaan seurata. Myös Sisu-pastilleja nauttineilla esiintyy terveysongelmia, jopa sydämenpysähdyksiä. Kun dataa kerääntyy riittävästi, voidaan verrata, oliko Sisu-pastilleja nauttineilla tilastollisesti merkittävissä määrin enemmän vaivoja niihin nähden jotka eivät koskaan nauttineet Sisu-pastilleja. Vasta sitten voidaan alkaa epäilemään, mikäli oli.

    Sen sijaan Söyring on nyt löytänyt Sisu-pastillidatasta sydämenpysähdyksiä ja epäilee pelkästään tämän pohjalta, ilman vertailudataa, että Sisu-pastillit aiheuttavat sydämenpysähdyksiä. Söyring ei siis ymmärrä alkuunkaan Sisu-pastillidatan merkitystä.

    On siinä meillä varsinainen toimittaja.

    Tykkää

      • Eli et vieläkään ymmärtänyt tuon rekisterin toimintatapaa etkä merkitystä, jep jep.

        Epäily ei tarkoita että aiheuttaa, toistan, epäily ei tarkoita että aiheuttaa. Koita nyt hyvä ihminen ymmärtää ja lakata kirjoittamasta näitä satuja.

        Ymmärrän että olet kovin rokotekriittinen, mutta olisit sitä edes rehellisesti.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s