Bathin yliopiston tutkijat Emily Rickards ja Piotr Ozieranski ovat käyneet läpi brittiparlamentissa vaikuttavien, parlamentaarikkojen vetämien epämuodollisten, terveysasioihin keskittyneiden usean puolueen yhteistyöryhmien (All-Party Parliamentary Groups, APPGs) ja lääketeollisuuden kumppanuussuhteiden tuottamia eturistiriitakytköksiä. Tutkimusjakso käsittää vuodet 2012-2018.

APPG-ryhmissä parlamentin ulkopuoliset tahot kuten järjestöt tapaavat parlamentaarikkoja yhteisissä kokoontumisissa ja tapahtumissa tuottaen keskustelua ja julkaisuja.

Tutkijakaksikko identifioi APPG:t, jotka keskittyvät fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, hyvinvointiin, terveydenhuoltoon ja hoitomenetelmiin, ja etsi sen jälkeen tiedot ulkopuolisten lahjoittajien tuesta APPG-ryhmien toiminnalle. Ulkopuolisista lahjoittajista poimittiin erilleen lääkeyhtiöt ja lääketeollisuuden rahoittamat potilasyhdistykset.

Päättäjät ottavat rahoitusta lääkeyhtiöiltä

146:sta APPG-ryhmästä kuusitoista oli saanut rahoitusta 35:ltä lääkeyhtiöltä yli miljoona puntaa, ja 50 APPG-ryhmää oli ottanut rahoitusta lääkeyhtiöiden rahoittamilta potilasyhdistyksiltä. Kaikkiaan kuuden vuoden aikana parlamentaarikkojen terveysasioihin keskittyneiden APPG-ryhmien rahoituksesta 30,2% tuli lääkeyhtiöiltä ja lääkeyhtiöiden rahoittamilta potilasyhdistyksiltä. Eniten rahaa on annettu syöpä-asioihin keskittyneille APPG-ryhmille.

Saatua rahaa on käytetty matkustamiseen, tilaisuuksien järjestämiseen, sihteeristön palkkoihin, raporttien laatimiseen ja muihin aktiviteetteihin.

Suurimmat lahjoittajat ovat olleet Pfizer, Novartis ja Bayer.

Rahoitus on vain yksi osa-alue, jota kautta lääketeollisuus vaikuttaa politiikkaan. Ison-Britannian parlamentin alahuoneen terveyskomitea julkaisi vuonna 2005 raportin lääketeollisuuden vaikutusvallasta terveyspolitiikkaan. Raporttia varten haastateltiin mm. tutkijoita, lääkevalvontaviranomaisia, kuluttajaryhmien edustajia, lääkäreitä, lääketieteellisten julkaisujen toimittajia, hyväntekeväisyysjärjestöjen edustajia, yliopistojen ja lääketieteellisten koulujen professoreita, toimittajia ja lääketeollisuudessa työskenteleviä.

Lääkevalvonnan rahoitus tulee lääkeyhtiöiltä

Alahuoneen terveyskomitean raportti kuvaa lääketeollisuuden vaikutusvaltaa ”jatkuvaksi” ja ”läpäiseväksi”, ja arvioi osan lääketeollisuuden kampanjoinnista olevan piilotettua vaikuttamista, mikä ”on erityisen huolestuttavaa”. PR-toimistot ja viestintäyritykset ovat mukana suunnittelemassa lääkevalmisteiden kliinisiä kokeita (s. 27) ja tuottamassa aineistoa lupamenettelyä varten. Suoramainontakieltoa kierretään erilaisin ”luovin” tavoin.

Raportissa kritisoidaan lääkevalvontavirastoa (Medicines & Healthcare products Regulatory Agency, MHRA) siitä, että se tunnistaa heikosti lääkkeiden riskit sekä heikosta kommunikoinnista, minkä vuoksi siihen ei luoteta. MHRA:n ei voi odottaa olevan motivoitunut löytämään vikoja lääkkeistä, sillä sen rahoitus (s. 30) tulee valvottavien lääkeyhtiöiden maksamista valvonta- ja palvelumaksuista.

(Toim.huom. Myös Yhdysvaltain lääkevalvontavirasto FDA ja Euroopan lääkevalvontavirasto EMA perivät lääkeyhtiöiltä valvonta- ja palvelumaksuja oman toimintansa rahoittamiseksi. EMAa johtava Emer Cooke työskenteli aiemmin lobbausjärjestössä, Euroopan lääketeollisuuden ja yhdistysten federaatiossa (European Federation of Pharmaceutical Industries and Associations, EFPIA).

MHRA luottaa valvontatoimissaan lääkeyhtiöiden toimittamaan dataan; raakadataa analysoidaan hyvin harvoin (s. 31). MHRA myöntää luvan lääkevalmisteelle noin 30 päivässä.

Valvonnan laatu

Lääketeollisuudella ei ole lakisääteistä velvoitetta tutkia tuotteidensa yhteisölle aiheuttamia pitkäaikaisvaikutuksia (s. 23). Vuosien 1971-1992 aikana markkinoilta vedettiin 24 reseptilääkevalmistetta terveysturvallisuushuolien takia. Mitään julkista tutkimusta lääkevalmisteiden lisenssiprosessista ja jälkiseurannasta ei tehty (s. 32) sen selvittämiseksi, miksi prosessissa on päässyt läpi vahingollisia valmisteita.

Valvonnan laadusta kertoo MHRAn tunnustus, että se on antanut ohjeistusta Pfizerin verkkosivujen perusteella, koska ei ollut nähnyt tarvittavaa dataa (s. 96).

Näin koronapiikkimarkkinoinnin käydessä kuumana on syytä nostaa esiin myös alahuoneen terveyskomitean löydökset lääkevalmisteita koskevan haittavaikutusraportoinnin suhteen. Ison-Britannian edelleen käytössä oleva, MHRA:n ja sen alaisen neuvoa antavan komitean (Commission on Human Medicines, CSM) hoitama haittavaikutusjärjestelmä (Yellow Card Adverse Drug Reaction reporting system) on valvontatyökalu, jolla seurataan markkinoille päästettyjen lääkevalmisteiden luvan myöntämisen jälkeen ilmeneviä terveyshaittoja — myös väliaikaisen, eräkohtaisen hätätilakäyttöluvan saaneita koronapiikkejä.

Haittavaikutuksista raportoivat vapaaehtoisesti lääkärit, sairaanhoitajat, hammas- ja silmälääkärit, kuolinsyyntutkijat jne. ”MHRA/CSM myöntää epäiltyjen haittavaikutuksien olevan merkittävästi aliraportoituja” (s. 31), raportissa kuvaillaan. Haittavaikutusilmoitusjärjestelmän tehtävä ei ole tuottaa arvioita haittavaikutusten yleisyydestä vaan signaaleja mahdollisista ongelmista, jotka vaativat lisätutkimusta, mutta se ei ole onnistunut tehtävässä kovin hyvin.

(Toim. huom. Suomessa Fimea rohkaisee aktiivisesti olemaan ilmoittamatta ”jo tiedossa olevia” haittavaikutuksia; dataa ei kerätä systemaattisesti. Niinpä esimerkiksi lääkevalmisteiden pakkausselosteissa annetut tiedot haittojen yleisyydestä eivät pidä paikkaansa.)

Haittavaikutusilmoitusmahdollisuuden laajentaminen koskemaan haittavaikutuksen saaneita — potilaat voisivat itse tehdä ilmoituksen — on eräs aiempienkin raporttien suosituksia.

Raportin laatijat epäilevät, että Euroopan unionin omaksuttua lääkevalvontakäyttöön lääkevalmistajien kansainvälisen liiton ja yhdistysten (International Federation of Pharmaceutical Manufacturers & Associations) standardit, lääkevalvonnalle saatetaan asettaa rajoituksia (s. 77-78).

Nykytilanne on, että lääkevalvonta saa rahoituksensa valvonta- ja palvelumaksuina lääketeollisuudelta; lääketeollisuus on ”asiakas”, joka saattaa hakea lupansa ja lisenssinsä kilpailevalta yritykseltä, toisen maan lääkevalvojalta, joten lääkevalvontaviranomaiset kilpailevat markkinaosuudesta keskenään. Tasapainoilu tulojen hankinnan ja potilasturvallisuuden välillä ei ole aina onnistunut.

Lääkevalvonnan erääksi ongelmaksi nähdään eturistiriitakytkökset; se, että sama taho myöntää luvat ja tekee luvan jälkeistä seurantaa; lääkevalvontataho ei ole motivoitunut tutkimaan omia virheitään, mikäli luvan myöntämisen jälkeen ilmenee lääkevalmisteen käytöstä seuranneen haittavaikutuksia (s. 83). Lääkevalvontaviranomaiset ovat myös huolissaan siitä, että lääketeollisuus haastaa viranomaiset oikeuteen mikäli valvonnan tulos ei miellytä (s. 85). Hyöty-haitta -arvioinnista ei kannattaisi vakavalla naamalla puhua.

Kulut huonojen tuotteiden huonosta valvonnasta lankeavat veronmaksajalle. On arvioitu 3-5% kaikista sairaalapäivistä aiheutuvan lääkkeiden haittavaikutuksista. Kustannukset vuositasolla ovat noin 500 miljoonaa puntaa.

Jatkuva, läpäisevä vaikuttaminen

Parlamentin alahuoneen raportti ilmoittaa saaneensa läpi tutkinnan todistusaineistoa siitä, kuinka lääketeollisuuden vaikutusvalta ulottuu terveyspalveluihin, valvontaa ja lisensointia tekeviin viranomaistahoihin, tutkimusinstituutioihin, hallitukseen ja siihen, miten yleisö näkee lääketeollisuuden (s. 44).

Raportin mukaan lääketeollisuus päättää mitä ja miten tutkitaan samoin kuin sen miten tulokset tulkitaan ja raportoidaan — ja että hallitus on täysin tietoinen tilanteesta (s. 44-45). Alahuoneen terveyskomitean kritiikkiä esittävien haasteltavien mukaan tämä on johtanut tilanteeseen, jossa lääketeollisuuden sitoutuminen isojen tuottojen hankkimiseen osakkeenomistajille haittaa lääkevalmisteiden tutkimus- ja kehittelytyötä; tutkimus- ja kehittelytyö suuntautuu massamarkkinoille tarjottuihin ”ennaltaehkäiseviin” tuotteisiin (kuten statiinit) varsinaisten hoitojen sijaan. Sairaiden sijaan ”hoidetaan” terveitä ”ennaltaehkäisevästi”. Lisäksi lääkkeettömiä interventioita ei tutkita juuri lainkaan, ts. lääkkeettömät vaihtoehtoiset hoitomuodot ovat jääneet paitsioon kansanterveyden paranteluyrityksissä.

Potilasyhdistykset ovat osa koneistoa. Ne työskentelevät yhdessä lääketeollisuuden kanssa, lääketeollisuuden rahoittamina, vaikuttaakseen hallitukseen ja kansanterveyspolitiikkaan (s. 74-77). kaikki potilasyhdistykset eivät ole läpinäkyviä rahoituksensa suhteen. Lääketeollisuus saa tuotteitaan esille potilasyhdistysten kautta; ne toimivat ”suoramyyjinä” sekä potilaiden että hallituksen suuntaan. Potilasyhdistykset toisaalta joskus onnistuvat saamaan myös potilaiden äänen kuuluviin.

Ansaintalogiikka määrää

Raportissa kritisoidaan lääketeollisuuden tekemiä kliinisiä kokeita. Kokeisiin osallistuville annetaan vain rajoitetusti tietoa kokeeseen osallistumisen aiheuttamista riskeistä altistaen kokeeseen osallistuvat riskeille, joita ei voi hyväksyä (s. 49). Kliiniset kokeet ihmisillä aloitetaan usein jo ennen kuin pitkäkestoiset eläinkokeet on saatu päätökseen (s. 50) eikä riskeistä vielä ole riittävästi tietoa. Ajankohtainen esimerkki on koronapiikit, jotka ovat edelleen testivaiheessa; viimeiset turvallisuutta ja tehokkuutta selvittävät kokeet päättyvät vuonna 2025.

Lääkekokeissa käytetään usein verrokkina tehottomia lääkkeitä tai sopimatonta annostusta, eikä lääkkeiden yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa tutkita. Kokeiden läpinäkymättömyys saa sekin moitteita, joten objektiivisen arvion tekeminen hyödyistä ja haitoista on vaikeaa — ja koska lääkeyhtiöiden rahoittama tutkimusarviointi antaa positiivisen arvion lääkeyhtiön tuotteesta; itsenäisesti rahoitettujen tutkimusten arvio on usein toinen.

Kliiniset kokeet suunnitellaan tuottamaan haluttu tulos — tai markkinointimielessä, ei niinkään antamaan tietoja tehokkuudesta ja turvallisuudesta (s. 50). Lisenssin saamiseksi on osoitettava tuotteen olevan plaseboa tehokkaampi. Vaikka tässä epäonnistuttaisiin, huolimatta kokeiden huolellisesta suunnittelusta halutun efektin tuottamiseksi, kokeita kutsutaan epäonnistuneiksi, ei tehotonta tuotetta — joka silti saattaa saada lisenssin myyntiä varten (s. 50). SSRI-antidepressantit päästettiin markkinoille ilman että turvallisuusprofiili oli riittävästi tiedossa (s. 58). Lääkeyhtiöt salasivat valvontaviranomaisilta epäsuotuisat tutkimustulokset. Kun ongelmat realisoituvat, pakkausselosteisiin lisätään suositus olla lääkitsemättä lapsia (s. 85-88) tai valmistaja vetää lääkkeen markkinoilta (s. 96). Lääkkeiden käyttäjäkokemuksia kohtaan tunnetaan institutionaalista välinpitämättömyyttä (s. 89).

Koeasetelmissa huijataan valitsemalla verrokiksi esimerkiksi sellaisia lääkevalmisteita, joiden tiedetään aiheuttavan runsaasti haittavaikutuksia, vertaamalla väärin annosteltuun valmisteeseen eikä kaikkia koetuloksia luovuteta valvontaviranomaisille (s. 50-51). Kokeisiin valitaan vain terveitä yksilöitä, mikä ei vastaa aidon elämän geneettisesti ja terveydentilallisesti vaihtelevaa käyttäjäkuntaa (s. 82).

Ansaintalogiikka vaikuttaa lääkkeiden kehittelyssä siten, että uusia vaikuttavia aineita (new molecular entities, NMEs) ei juurikaan ole tullut markkinoille kun taas ”me-too” -lääkkeitä, jotka toimivat samoin tai melkein samoin kuin jo markkinoilla olevat lääkkeet, on tullut paljonkin (s. 46). Terapeuttista edistymistä tuovien tuotteiden trendi on laskeva. Uusi lääke markkinoilla ei tarkoita uutta parantavaa hoitoa, jolla hoitaa jotain, jota aiemmin ei ole kyetty hoitamaan.

Hyötypuolena nähdään ”me-too” -lääkkeiden tarjoavan lääkäreille mahdollisuuden räätälöidä potilaalle hoito, jolla on vähemmän sivuvaikutuksia; ensimmäinen markkinoille tuleva versio lääkkeestä ei useinkaan ole paras. Vertailevaa tutkimusta suhteellisesta tehokkuudesta ja turvallisuudesta ei kuitenkaan juurikaan tehdä.

Jo patentoitujen lääkkeiden, joiden patentti on umpeutumassa, patenttiaikaa pyritään pidentämään erilaisin keinoin kuten ”ikivihreistämällä” tai hankkimalla omistukseen patentteja/patentoimalla tuote osina (tuotteen väri, pakkaus, annostelu, yhdistelmäkäyttö jne). Ikivihreistämisessä muutetaan esimerkiksi annostelutapaa (kapselista tabletiksi) jolloin se on ”uusi tuote”. Patentoidusta tuotteesta voi veloittaa enemmän (s. 90-91).

Sairaustietoisuus-kampanjat ja luotettavan tiedon puute

Luotettavan tiedon saaminen on vaikeaa edellä kerrotuista syistä, eikä asiaa auta, että noin 75% lääketieteellisissä julkaisuissa ilmestyvistä kliinisten tutkimusten selostuksista on lääkeyhtiöiden rahoittamaa. Haamukirjoittajien käyttäminenkään ei ole tuntematon käytäntö (s. 53-54), ja sitä hyödynnetään ammattia harjoittaville lääkäreille suunnatussa lääkemarkkinoinnissa. Tunnetut nimet, ns. avainvaikuttajat lainaavat nimensä käyttöön palkkiota vastaan artikkeleihin, joita he eivät ole kirjoittaneet (s. 55). Lääkeyhtiöt painattavat erikoispainoksia, joissa on valikoituja, myyntiä edistäviä artikkeleita, jaettavaksi erilaisissa tilaisuuksissa.

Lääkeyhtiöt myös maksavat toimittajille siitä, että he menevät lääkeyhtiön järjestämään työpajaan tai konferenssin yhteydessä järjestettyyn satelliittisymposiumiin, ja kirjoittavat lehteen, jossa työskentelevät, artikkelin halutusta tuotteesta tai hoidosta (s. 56). Tällainen ”siementäminen” lisää näkyvyyttä, mutta ei kerro tuotteen turvallisuudesta tai tehokkuudesta luotettavasti. Lääkäreille ja sairaanhoitajille suunnatussa materiaalissa käytetään asiatietojen ohella tunteisiin vetoamista (s. 59-63). Sairaustietoisuus-kampanjointia (s. 69-74) ja tuoteasettelua (markkinoitava tuote näkyy saippuaoopperoissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa) käytetään synnyttämään ”tarve” (s. 59-63); sairaustietoisuus-kampanjoinnissa ihmiset saatetaan median välityksellä tietoisiksi ”uudesta sairaudesta” ja siihen sopivista lääkkeistä ja hoidoista, jotka myydään myöhemmissä seuranta-artikkeleissa. Kaikesta tällaisesta seuraa reseptien liikakirjoittelua (s. 65-66) ja lääkkeiden tarpeetonta käyttöä.

(Toim.huom. Kuluttajalle suunnattua sairaustietoisuus-kampanjointia ovat esim. iltapäivälehtien ”Tunnista oireet”- ja ”Asiantuntijat neuvovat” -tyyliset artikkelit. Naisille suunnatut lehdet suosivat human interest -metodia tuottaen joku sopiva julkkis keulakuvanaan ”Poistatin rintani — olen yhä nainen” -tyylisiä, toimenpiteitä kaupittelevia juttuja. Räikeä esimerkki sairaustietoisuus-kampanjasta viime vuosilta on sikainfluenssapandemian rakentaminen, johon Maailman terveysjärjestö WHO:kin osallistui muuttamalla pandemiamääritelmiä. Myöhemmin saattaa osoittautua, että myös ns. koronapandemia on ollut markkinointikampanja.)

Lääketeollisuus luokittelisi mielellään kaikki maailman ihmiset hoitoa tarvitseviksi epänormaaleiksi, joille voi kaupata pillerin vaivaan (s. 100).

Lääkevalvonta, lääketieteen harjoittajat (terveydenhuoltoala) ja hallitus ovat epäonnistuneet tehtävässään varmistaa potilaan etu (s. 98); lääketeollisuuden vaikutusvalta estää kriittisen ja rakentavan palautteen. Tahot, joilla olisi mahdollisuus suorittaa lääkkeiden ja valvonnan laadun valvontaa — tutkimus, akatemia, klinikat, instituutiot, potilasyhdistykset ja media — ovat epäonnistuneet, osittain johtuen rahoituksen puutteesta, eturistiriitakytköksistä, läpinäkyvyyden puutteesta ja merkittävästä riippuvuudesta lääkeyhtiöiltä saadusta rahoituksesta (s. 98-99).

Komitean raportti ei saanut paljonkaan julkisuutta mediassa ilmestymisvuonnaan.

Koskaan et muuttua saa…

Vuonna 2005 tilanne oli brittiparlamentin alahuoneen terveyskomitean raportin mukaan tuollainen. Sen jälkeen poliitikoilla on ollut 15 vuotta aikaa tehdä hartiavoimin työtä parantaakseen tilannetta, ja kaikki on nyt toisin? Ei aivan.

Parisen viikkoa sitten terveysministeri, sulkotoimien, rokotteiden ja kasvomaskien innokas pakottaja, naimisissa oleva Matt Hancock joutui eroamaan virastaan jäätyään filmille suudelmoimassa avustajansa, naimisissa olevan Gina Coladangelon kanssa. Veronmaksajat maksoivat Hancockin puolesta Hancockin tyttöystävälle £15 000 per vuosi.

Coladangelo on lobbaaja, konsulttiyritys Rephine Ltd:n toimitusjohtaja. Coladangelon veli Roberto johtaa Partnering Health Limited -yritystä (PHL), joka sai Hancockin alaiselta kansanterveyslaitos NHS:lta 28 miljoonan punnan sopimuksen. Hancock ”unohti” kertoa omistavansa osuuden PHL:sta ja rikkoi siten ministerikoodia (Ministerial Code).

Kabinettiministeriön Michael Gove palkkasi Public First -PR-firman ilman kilpailutusta koronapandemiaa aloitettaessa. Public Firstin omistaa pääministerin entinen pääneuvonantaja Dominic Cummings. Toinen omistaja on Cummingsin vanha kollega James Frayne, joka teki aikanaan Govelle töitä. Firman johtajiin kuuluu Goven entinen neuvonantaja Rachel Wolf. Ex-terveysministeri Hancock ja Dominic Cummings kytkeytyvät molemmat Babylon Health -nimiseen tekoälyä implementoivaan terveysteknologiayritykseen. Cummings on nostanut konsulttipalkkioita Babylon Healthilta ja Hancock promotoinut sen tuotteita hankittavaksi julkiselle terveydenhuollolle. Babylon Health saikin hankintasopimuksen.

Kommentti:

Principia Scientific International on julkaissut brittilääkäri Sam Whiten asianajajan, Philip Hylandin erittäin yksityiskohtaisen kirjeen. 17 vuotta NHS:lle (sikäläinen THL) työskennellyt White joutui viranomaisten kurinpitotoimien kohteeksi, kun White julkaisi videon, jossa hän perustelee miksi hänen omatuntonsa ei enää sietänyt valepandemiaa palvelevaa korruptoitunutta massapetosta. Whiten toimilupa vietiin hänen kerrottuaan kesäkuussa 2021 sosiaalisessa mediassa huolenaiheistaan.

White oli kuitenkin esittänyt samat mielipiteet jo marraskuussa 2020 toimiluvan uudelleenarviointi -kuulemisessa. NHS ei reagoinut Whiten esittämiin huolenaiheisiin eikä ryhtynyt toimiin Whitea vastaan vaan allekirjoitti ammatinharjoittamisluvan.

Whiten esittämiin lukuisiin huolenaiheisiin kuuluu, että hallituksen rokotusstrategia rikkoo lain lääkäreille asettamia vaatimuksia; lääkäreiden edellytetään saavan rokotettavilta tietoinen suostumus. Tietoinen suostumus, Informed Consent, tarkoittaa sitä, että rokotettavan täytyy tietää kokeellisen, testivaiheessa olevan rokotteen riskit ja suostua vapaaehtoisesti silti ottamaan rokote. Tietoinen suostumus edellyttää, että lääkäri antaa riittävästi tietoja vaihtoehdoista tarjotulle rokotteelle mutta myös rokottamattomuuden riskeistä.

Tämä ei ole toteutunut: ihmiset saavat tietonsa pääasiassa lehdistötilaisuuksista, NHS:n mainoksista ja potilaille tarkoitetuista infolehtisistä (Patient Information Leaflet, PIL). PIL-lehtisissä ei kerrota rokotteiden olevan vasta testivaiheessa eikä että ne ovat kokeellisia, eikä tehdä selväksi, että rokotteilla on ehdollinen, eräkohtainen, väliaikainen myyntilupa; ne eivät ole myyntiin hyväksyttyjä tuotteita. On myös epäselvää, miten laki suhtautuu siihen, että NHS on värvännyt julkkiksia mainostamaan testivaiheessa olevaa tuotetta ja kehottelemaan jokaista piikille.

MHRA ei ole täyttänyt tehtäväänsä arvioidessaan kokeellisten koronapiikkien hyöty-haittasuhdetta, eikä ole selvittänyt, onko koronapiikeille olemassaolevia, vaihtoehtoisia hoitomuotoja ja lääkevalmisteita. Rokotetuille ei tehdä biokulkeutumis-tutkimusta sen selvittämiseksi, toimiiko koronapiikki väitetysti tai jos sellainen tutkimus on tehty, sitä ei ole julkaistu rikkoen läpinäkyvyyden velvoitetta.

Koronapiikin ottamiseen kehottelevat viranhaltijat, virastot ja poliitikot eivät ole tuoneet esiin eturistiriitakytköksiään eivätkä lääketeollisuudelta ja/tai lääketeollisuuteen sijoittavilta tahoilta — kuten Bill & Melinda Gates -säätiö — saatuja tuloja. Moniko tietää, että päälääkintäviranomaisella [Chris Witty] on huomattavia sijoituksia AstraZenecassa, Whiten kirjeessä kysytään?

Whiten kirje on pitkä ja tärkeä, se ansaitsisi tulla kokonaisuudessaan käännetyksi. Toivottavasti Koronarealistit.com tarttuu toimeen! Itse en tällä haavaa ehdi. Koronatukimedia tuskin kertoo Whiten esiin nostamista asioista lietsottuaan koronahysteriaa ja kampanjoituaan piikitysten puolesta jo yli vuoden.

Lähteitä:

Rickard, Emily; Ozieranski, Piotr | Plos One (24.6.2021): A hidden web of policy influence: The pharmaceutical industry’s engagement with UK’s All-Party Parliamentary Groups

UK House of Commons Health Committee (22.3.2005): The Influence of the Pharmaceutical Industry

O´Sullivan, John | Principia Scientific International (3.7.2021): Doctor’s Damning Legal Letter on NHS COVID Misconduct

Aiheeseen liittyy:

Iso-Britannia on julkistanut lääkevalvontavirastonsa (Medicines and Healthcare products Regulatory Agency, MHRA) viimeisimmät tiedot koronapiikkien haittavaikutuksista tehdyistä ilmoituksista. Data kattaa ajan joulukuusta 2020 heinäkuuhun 2021.

MHRA raportoi Pfizerin, AstraZeneca/Oxfordin ja Modernan kokeellisten, testivaiheessa olevien koronapiikkien aiheuttaneen 1403 kuolemaa ja 1 007 253 haittavaikutusta. Miljoonan haitan raja meni rikki briteissäkin.

COVID-19 AstraZeneca Vaccine Analysis Print, Report Run Date: 26-Jun-2021, Data Lock Date: 23-Jun-2021

COVID-19 mRNA Pfizer- BioNTech Vaccine Analysis Print, Report Run Date: 26-Jun-2021, Data Lock Date: 23-Jun-2021

COVID-19 Moderna Vaccine Analysis Print, Report Run Date: 26-Jun-2021, Data Lock Date: 23-Jun-2021

COVID-19 brand unspecified Vaccine Analysis Print, Report Run Date: 26-Jun-2021, Data Lock Date: 23-Jun-2021

Public Health England, PHE (25.6.2021): SARS-CoV-2 variants of concern and variants under investigation in England, Technical briefing 17

EU: puolentoista miljoonan k-piikkihaitan raja rikki (AM 27.6.2021)

McKinsey&Co konsultoi: ”Lisää tehomyyntiä opiaattien suurkuluttajille” (AM 14.2.2021)

Hyväntekeväisyyskartellin maailmanvalloitusprojekti (AM 15.4.2020)

Kuka kontrolloi brittien koronatoimia? (AM 22.5.2020)

BigPharma, BigTech & BigMoney päättävät Ison-Britannian koronatoimista (AM 17.6.2020)

Pelko on tehokas suostuttelija: koronavirus-uutisointiohjeistus käyttäytymistieteilijöiltä (AM 30.7.2020)

Marinin hallituksen mielikuvaohjaillut koronatoimet (AM 23.6.2021)

Double Down News (1.7.2021): Matt Hancock & The Mafia State

Artikkelikuva: Tuntematon some-taiteilija