Pelastetaan Lapset -kampanjan oikaisu Mtv:lle ja Iltalehdelle

Koronatukimediasta Iltalehti ja Mtv ovat antaneet ymmärtää ”rokotevastaisen” Pelastetaan Lapset -kampanjan tehneen ”tahallisen hämäyksen” valitessaan nimen, ja vihjaten tausta-ajatuksena olleen toive että kampanja sekoitettaisiin Pelastakaa Lapset ry:n.

– On globaali tapa pyrkiä markkinoimaan aatteita toisen brändin uskottavuudella, Pelastakaa Lapset -järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta sanoo Iltalehdelle.

Toiseksi haastateltavaksi oli löytynyt lääkeyhtiöille kaupallista rokotetutkimusta tekevän Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet. Rokotetutkimuskeskus värvää parhaillaan lapsia rokotetutkimuksiin koe-eläimiksi.

Vastuullista journalismia -merkillä komeilevista kumpikaan, Iltalehti tai Mtv, eivät kysyneet mustamaalauksen kohteeksi joutuneelta Pelastetaan lapset -kampanjalta kommenttia — vaikka Journalistin ohjeissa sanotaan ”Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Annetaan siis Pelastetaan Lapset -kampanjan itsensä kertoa.

Pelastetaan Lapset -kampanjan ja nimen tausta

Pelastetaan Lapset -kampanja syntyi, kun joukko lääkäreitä oli huolissaan suunnitelmista injektoida myös lapsiin ja nuoriin koronarokotteina harhauttavasti mainostettuja geeniteknologisia injektioita.

Koska lapset ja nuoret ovat hyvin immuuneja koronalle ja esimerkiksi yksikään alle 30-vuotias Suomessa ei ole kuollut Covid-19 tautiin, lääkärit kokivat järjettömäksi altistaa lapsia injektoitavalle ihmiskokeelle, jonka pitkäaikaisseurauksia kukaan ei tiedä. Lapsia on myös turhaan peloteltu vanhusten tartuttamisesta – he eivät sitä tee ja injektio ei sitä estä.

Pelastetaan Lapset -kampanja muotoutui lääkärien perustaman kaikille avoimen vetoomuksen ympärille, jonka tarkoitus on estää lasten ja nuorten koronarokotukset. Vetoomus on kerännyt valtavan määrän allekirjoituksia.

Lääkärien kampanjalla ei yhteyksiä Pelastakaa lapset ry:n

Pelastetaan Lapset -nimi syntyi, kun eräs lääkäreistä törmäsi netissä vaarallisista koronarokotuksista huolestuneen perheenäidin tekemään kuvaan, jossa oli teksti ”Pelastetaan lapset”.

Nimellä ja kampanjalla ei ole mitään tekemistä perinteisen hyväntekeväisyysjärjestön Pelastakaa Lapset Ry:n kanssa. Nimien läheisyyttä ei vastakkaisista lokaväitteistä poiketen mietitty, vaan ainoastaan oli tarkoituksena saada käyttöön lyhyt ja iskevä nimi, joka kuvastaisi heti kampanjan tarkoituksen.

Koska koronan hoitoon rokotteiden hyvää mainetta väärinkäyttävät geeniteknologiset injektiot ovat tappaneet ja vammauttaneet maailmanlaajuisesti ennätysmäärän ihmisiä, koemme Pelastetaan Lapset -nimen olevan juuri sopiva viranomaisten, vanhempien ja lasten herättelemiseen. Mikään miedompi nimi ei riitä.

Riippumattoman tiedekeskustelun puolesta

Mielestämme globaali valtakoneisto puskee lääketeollisuuden miljardien ja lahjottujen korkeimpien päättäjien suurella voimalla puutteellisesti testattuja ja uuden teknologian kokeellisia injektioita kaikkialle, pyrkien luomaan kymmenkertaisia tuottoja luovan rahantekoautomaatin.

Me Pelastetaan Lapset -kampanjan n. 50 lääkäriä, joista osa toimii anonyymeinä, olemme riippumattomia asiantuntijoita ja meillä on hyvät tarkoitusperät. Olemme lähettäneet mm. Sosiaali- ja terveysministeriöön oman lausuntomme sekä sen tueksi laajan tiedepohjaisen kirjeen Fimeaan ja THL:een. https://pelastetaanlapset.fi/fimea-thl-kirje/ Jokainen voi tutustua näihin sivuillamme ja todeta ettemme todellakaan ole mikään disinformaatio-sivusto. Mitä eniten toivomme, on tiedepohjainen julkinen keskustelu koronainjektioiden turvallisuudesta – me olemme valmiit, uskaltavatko viranomaiset vastata haasteeseen?

Kaikki yhteistyöhön lasten pelastamiseksi

Pahoittelemme Pelastetaan Lapset -kampanjamme samankaltaista nimen valikoitumista ja siitä mahdollisesti aiheutunutta mielipahaa Pelastakaa Lapset Ry:lle ja sen kannattajille. Samassa yhteydessä haluamme valaista asiaa laajemmin, sillä molempien ollessa lasten asialla, tieteelliset todisteemme voisivat hyvinkin saada heidänkin valtavan kannattajamääränsä tukemaan tärkeää asiaa. Nimittäin jos lapset ja nuoret kuolevat tai vammautuvat laajamittaisesti näiden geeniteknologiainjektioiden myötä, suurin osa esim. Pelastakaa Lapset Ry:n hienosta vuosien työstä on mennyt surullisesti hukkaan. Talvivaaran Pohjois-Euroopan suurinta ympäristökatastrofia emme pystyneet estämään, toivottavasti edes tämän ”Vuosisadan suurimman terveyskatastrofin”.

Haemme laajaa yhteistyötä lasten pelastamiseksi.

Lisätietoa: www.pelastetaanlapset.fi

Lähde: Pelastetaan Lapset -kampanjan lehdistötiedote 9.8.2021 sellaisenaan

Artikkelikuva: Publicdomainvectors.org. ”Not suitable for children”, kuvankäsittely RS

LISÄTTY 9.8.2021 klo 20:04 kuvakaappaus Iltalehden jutusta

30 comments

  1. MITÄ LUULET, ANTAISIKO SANNA MARIN PIIKITTÄÄ OMAT LAPSENSA?

    Pääministeri on todellisuidessa rokotusvastainen, sen hänen vanha bloginsa ”aivottomista lampaista” aukottomasti todistaa.

    ”Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan.”, kirjoitti Marin vuonna 2010. Blogissa (blogi liitteenä) rokotus propagadaan uskovat ovat ihmiset ovat hänen mukaansa ”aivottomia lampaita.” Marin jatkaa:

    ”Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi ”mitä jos” onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.”

    Vuoden 2010:n Marinia ei voi todellakaan tyhmyydestä syyttää, mutta hups…. takki on noista ajoista täydellisesti kääntynyt ja teräväsanaisesta kriitikosta on tullut lääketeollisuuden aurinkoisesti hymyilevä juoksupoika. Ei Sannaa ole oikeasti rokotettu ainakaan Covid rokotteella…. laatari hänen olkapäässään (puhumattakaan kuvat sarastavista auringon säteistä) on poustattu harhauttamaan ihmisiä (kuva liitteenä.)

    https://www.sannamarin.net/blogi/2010/08/10/34342/?page2

    https://www.seiska.fi/kotimaa/sanna-marin-mukana-huuhkajat-huumassa-valitti-tsemppinsa-somen-valityksella-huuhkajat-vie

    Tykkää

  2. En tiedä onnistuuko tämä. kun en ole rekisteröitynyt, mutta kiitos tästä uutisesta.

    En ollut itsekään huomannut eroa Pelastakaa Lapset ja Pelastakaa Lapset välillä.
    Näin hienovaraista ”propagandaa” syötetään ihmisille, ketkä eivät itse pysty tekemään päätöksiään ja roikkuvat pelkästään v-median tiedoilla.
    Toki sielläkin on uutisia ihan oikeista asioista, mutta aina kannattaa muistaa, että media on kolmas valtiomahti ja erotella jyvät akanoista.

    Kiitos Avoin Media. Ensimmäisen kerran kommentoin tänne ja jaoin tämän sivun muutamalle tutulleni, ketkä jakavat sitä kuin kiertokirjettä. Toivon.

    Tykkää

  3. Kyllä ainakin ite tajusin heti nimen nähtyäni, että se ei liity ”Pelastakaa lapset ry:hyn”. Taas koittavat vääntää rautalangasta jotain sekasikiötä.

    Tykkää

      • En usko, että on yhtään aitoa pitempään toiminutta ja merkittävän kokoista hyväntekeväisyysjärjestöä. Ne korruptoituu vääjäämättä tai on jo alun alkaen suunniteltuja huijauksia. Varmin merkki on, kun johtajat nostaa sadantonnin vuosipalkkoja ja lentää businessluokassa. Siinä on aika monen eläkemummon taskusta nyhdetty löysät pois. Takavuosina niitä edes paljastui silloin tällöin, kun keräysrahoista oli mennyt perille vain jokunen prosentti. Nykyisin osaavat salata tarkemmin.

        Tykkää

      • Itsekin päätynyt tuohon, että aitoja hyväntekeväisyysjärjestöjä ei juuri löydy. Ellei sitten Hurstit.
        Nykyään, kun taloudellista tukea pyydetään, katson aina ensin, mitä tietoja järjestöstä ja taustavoimista löytyy.

        Jenkeissä ovat muutamien vaalien alla perustaneet kaiken maailman rahan kierrätys- ja lain kiertämis -yhdistyksiä ynnä ”luotettavaksi lähteeksi”.

        Tykkää

  4. Outoa kun valtamedia itse kertoo näistä asioista
    ja tässä tapauksessa kaikki sama kertoma onkin valetta
    IL
    Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen
    Professori Peter C. Gøtzsche on kohauttanut kirjallaan Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Onko kyse mustamaalauksesta vai parhaasta kirjasta, mitä terveydenhoidosta on kirjoitettu vuosikymmeniin?

    tai

    Lääketeollisuus sponsoroi kelvottomia kliinisiä tutkimuksia saadakseen tuotteilleen viranomaishyväksynnän. Psykiatrikunta on korruptoitunut ja kulkee yritysten talutusnuorassa. Myyntiä on paisutettu laajentamalla indikaatioita ja luomalla uusia ”diagnooseja”. Lääkkeiden tehoa on liioiteltu ja haittavaikutuksia vähätelty, oireet ja haittavaikutukset on sekoitettu keskenään ja itse asiassa monet masennukseen liittyvät itsemurhat johtuvat lääkkeistä.

    YLE

    Ulkolinja: Kylmä lääkebisnes – monikansalliset yhtiöt hyötyvät julkisesta tutkimuksesta ja lyövät lääkejärjestelmällä rahoiksi
    Lääkeyhtiö Gileadilla oli hallussaan remdesiviiri-viruslääke, joka oli alun perin kehitetty ebolan hoitoon. Jo ennen koronalääkkeen kliinisten kokeiden aloittamista yhtiö haki patenttia lähes 70 maassa. Yhdysvalloissa lääkefirma onnistui saamaan monopoliaseman seitsemäksi vuodeksi koronaviruksen hoidossa.
    Ranskalainen dokumentti kuvaa lääketeollisuuden bisnesmallia ja sen seurauksia. Minkälaisia esteitä lääkkeiden matalammille hinnoille lääketeollisuuden nykytila asettaa? Ohjelmassa kerrotaan myös lääkkeiden käyttöön liittyvistä vakavista sivuvaikutuksista ja potilaista, jotka ovat joutuneet taistelemaan lääkejättejä vastaan.

    IS

    Syötkö lääkärin vai yrityksen määräämiä pillereitä?
    Lääketeollisuus käyttää joka vuosi miljardeja vaikuttaakseen siihen, mitä lääkkeitä sinulle määrätään. Lääkärien mukaan lobbauksella ei ole vaikutusta, mutta tutkimukset kertovat muuta. Koulutuksessakin asiaan on herätty vasta viime aikoina, vaikka lääkäreiden ja lääkeyhtiöiden kohtalonyhteys on jo vuosikymmeniä vanha.

    Tykkää

    • Toimittajista monet eivät halua vapaamedian kilpailevia sisällöntuottajia, koska lukijoiden väheneminen vallanmediassa tarkoittaa yt-neuvotteluja 2 kertaa vuodessa heille itselleen, voisin kuvitella.

      Toinen syy saattaa olla, että ”ei ole sopivaa” että median ulkopuolella tehdään monasti parempaa jälkeä.

      Tykkää

    • Jos hoidat potilaita oman ymmärryksen ja kokemuksesi tuoman etiikaan mukaisesti pyrkien parantamaan, ei alistamaan heitä lääketeollisuuden tuoteiden kuluttajiksi, niin joudut syrjityksi aivan kuin Antti Heikkilä ja Mikael Kivivuori.

      On kauhistuttavaa seurata maamme johtoa jonka ohjenuorana tuntuu olevan natsien propagandaministerin Paul Joseph Goebbelsin neuvot, että kun valheen toistaa kyllin monta kertaa, niin se muuttuu totuudeksi.
      Tämä on raakaa kansanmurhaa ja hirvittävintä on terveydenalan henkilökunnan kykenevyys tähän myrkkypiikitykseen, sillä varmasti he ammattilaisina tietävät mihinkä osallistuvat.

      Avatkaa silmänne ”piikittäjät”, ihmisyys ja vastuu teoistansa on paljon enemmän kuin se palkka jonka edestä tätä pyövelintyötä suoritatte, historia analysoi tekonne ja ne jää tuleville esimerkkinä aikakautemme”Juudaksen hopearahoista”

      Tykkää

  5. Ihan tavallisena omasta mielestä älykkäänä tallaajana olen tänään ihmetelly näitä uutisia.
    Sanotaan että kyseessä on valesivusto joka jakaa virheellistä tietoa. Mutta yhtään valheellista tai virheellistä tietoa ei pystytä sanomaan.
    Sen sijaan se että mRNA piikkejä kutsutaan rokotteiksi kymmeniä kertoja päivässä on vale.
    Ne ei ole rokotteita.
    Montako kertaa sama asia pitäisi selittää ihmisille? Luulisi ainakin jonkun Rämetin tietävän, taitaa olla miljoonilla lahjottu tyyppi?

    Tykkää

  6. Rokotetutkimuskeskuksen Rämet puolustaa kiivaasti lapsien massarokottamista. Tutkijan motiivihan on tehdä tutkimusta ja siihen tarvitaan aina kokeita, eläinkokeita ja arvokkaimpana ihmiskokeita. Tutkijalla on hyvin kyseenalainen motiivi vaatia lapsikokeiden jatkamista. Kokeen status ei muutu miksikään, jonkun WHO:n mielipiteen takia.

    Juttua komppaa Ukrainan sodan aikana ääri-natomielisenä tunnetuksi tullut professori, jolla ei ole tietääkseni lääketieteellistä competenssia. Jutussa valitetaan Pelastetaan lapset -ryhmän yhteystieojen vajavaisuutta, mutta silti löydetään tiedot heidän lääkärioikeuksistaan. Rekisteristä käy ilmi, että ryhmän kahta lääkäriä on jo rangaistu ammattioikeuksia rajaamalla, todennäköisesti mielipiteittensä vuoksi. Koronarokotusta vastaan asettumisesta seuraa hyvin todennököisesti lisää samanlaisia rangaistuksia ja rokotefanaatikkojen hyökkäyksiä.

    Sitten lopussa on vanhaa nato-liturgiaa keskittymisestä ensisijaisesti tiedeon lähteiden arvioimiseen ja niiden kategoriseen sivuttamiseen. Minusta tiedolla on aina itseisarvo ja lähteestä riippumatta tieto pitää itse lukea, verrata tietoa aiemmin tiedettyyn, katsoa onko epäloogisuuksia tai mahdottomuuksia. Ja paskinkin propaganda sisältää aina osatotuuksia uskottavuuden lisäämiseksi. Näistä tiedonmuruista voi tulla hyvä kaakku tai paha tunkio. Yle haisee kyllä nyt aika pahasti tunkiolle.

    https://yle.fi/uutiset/3-12052162

    Liked by 1 henkilö

  7. Nyt kannattaa jättää supersankari Rämemies herran rauhaan ja vaan popsia hodareita ja kitata alkoholitonta kaljaa.

    Mitä siitä olkoon motto.

    Myös ”en itse ota rokotetta” THL:n Nohynek, Salmiakkinen, HUS:in Asko ”Albert” Järvinen sun muut virtuoosit.

    Tykkää

    • Luuleeko nämä THL:n nilkit kuuluvansa Al-Schwapin eliittiin ja saavansa erivapauden rokotuspassista?

      Pakollinen eutanaasiahan hoituu kätevästi, kun passi ei pysy voimassa kuin puolivuotta ja taas on mentävä piikille. Yhtenä päivänä tulee se viimeinen piikki ja kroppa horkassa täristen kuskataan peltipöydällä uuniin.

      Tykkää

  8. Vihoviimeinen idea, nyt vaikenen. Haluaisin ennen kuin veivi lentää nähdä leffan jossa lopunajan supersankarit Rämet ja Nohynek taistelisivat toisiaan vastaan ydinasein aiheesta rokotteet. Jompi kumpi olisi tehnyt ns. kääntymyksen ja kääntänyt takkinsa.

    Tykkää

    • Mulle kävisi sellainen versio, missä ampuvat toisiaan sarjatuliaseilla, jotka on ladattu k-piikkipanoksilla. Kumpikaan ei ole tehnyt kääntymystä vaan riita on siitä, kumpi mokasi ja paljasti kupletin juonen, ja niin he tarttuvat lähimpään käsillä olevaan bioaseeseen ja alkavat räiskiä ympärilleen seurauksista piittaamatta.

      Hei, hetkinen, tuo loppuosahan pyörii parhaillaan autoplayna.

      Tykkää

  9. Yle ja ryhmä virkamiehiä maalittaa Pirkkalan ylilääkäriä, koska hän oli allekirjoittanut lasten pelastamieen rokotuksilta tähtäävän vettoomuksen.

    Heti artikkelin alussa häntä tahrataan Mikael Kivivuoren sanomaksi väitetyllä väitteellä, että korona olisi huijausta. No, huijausta on monen tasoista, joku kohtuullinen tauti ihmisissä kuitenkin kiertää. Perään vihjaillaan Kivivuoren potkuilla.

    Sitten lokakampaniaan kutsutaan pormestari, kansliapäällikkö, hyvinvointijohtaja ja johtava asiantuntija, joilla kenelläkään tuskin on lääkärin oikeuksia tai muutakaan lääketieteellistä kompetenssia. Jos olisi, niin varmasti se olisi jutussa kerrottu.

    Sitten vielä loppuun ulinat sen alkuperäisen hämäräporukan Pelastakaa Lapset ry:n agendasta.

    Jutussa mainitaan, että ylilääkäri ei vastannut haastattelupyyntöön. Mä veikkaan, että Yle lähetti pyynnön Rovaniemen neuvolan ajanvaraukseen ja odotti korkeintaan minuutin vastausta Pirkkalasta.

    Onneksi Suomessa on sentään muutama rohkea ja kunniallinen lääkäri. Taistelu on raakaa, mutta sankareille pystytetään myöhemmin patsaita, nimetään puistoja ja kouluja.

    Jukkola Medical University of Pirkkala, Finland 2035, population 745 000.

    Tykkää

  10. Nimien perusteella kyseessä on 2 vielä paskavaipoissa pyörivää Pissishuoraa…

    Rehelliset Paskan toimittaja Huorat olisivat tehneet jutun siitä minkä takia lääkäri oli tullut tuollaisen johtopäätökseen…

    YleisRipulin Pissishuorat…Tekee odotetusti tuollaisen lokaamisjutun

    Tykkää

    • Hyvänen aika tuota kielenkäyttöäsi!

      Yle on koronatukimedia, ja on palkannut entisen pornofilmi-näyttelijän mutta se ei tarkoita, että yleläiset kaikki ovat pissishuoria tmv.

      Tykkää

      • Valitettavasti tuollainen ääritörkeä kielen käyttö ja omaan nokkeluuteensa sekoava tajunnan virta haittaa tiedon leviämistä ja keskustelua. Sitä on raskas lukea ja sisällön ymmärtäminen on siinä ja siinä.

        Kun normaaliin sivistykseen tottunut, sanotaan vaikka terveyskeskuslääkäri lukee täällä jutun, niin törky oleellisesti vähentää todennäköisyyttä, että hän jakaisi artikkelin kolleegoilleen. Tai osallistuisi kommentointiin.

        Kyse on siis informaatiosodan tekniikasta, jolla tietolähde tahrataan.

        Esim. Jo joskus 20 vuotta sitten suomi24 foorumin salaiittopalstaa häirittiin postittamalla koko ajan pedofiiliteemaan liittyvää törkyä ja mielisairaaksi haukkumista. Salaliittoilu ei silloin ollut yhtä leimaavaa kuin nykyisin, mutta kuka näyttäisi työkaverille jotain legitiimiä epäkohtaa, jos sama sivu on puolillaan pedo-fantasioita?

        Tykkää

  11. Näinpä.

    En haluaisi lähteä koronatukimedian sensuuri-/moderointilinjalle, mieluummin näkisin sananvapautta — ja samalla myös sananvastuuta.

    Kirjoitan ja kommentoin itse omalla nimellä; estää tehokkaasti ylilyönnit kielenkäytön ja sanomisen suhteen 😀

    Tykkää

Jätä kommentti