Varhaisen varoituksen piirrosfilmi — Kuinka ottaa maailma valtaansa

AvoinMedian lukijapalautepostissa tuli linkki 1930-luvulla tehtyyn piirroselokuvaan ”An Early Warning Cartoon: How to Take Over The World”. Koska netistä katoaa päivittäin valtavat määrät sisältöä, puran piirroselokuvan tänne. Ehkäpä riittävän moni tallentaa näitä kuriositeetteja omalle koneelleen, niin etteivät ikiajoiksi katoa.

Varhaisen varoituksen piirroselokuva: Kuinka maailma valloitetaan


Esittele ”aseistettu influenssa”


Tulvita sanomalehdet ja radio Kuolemalla


Sulje kaupat ja kirkot

Käytä poliisivoimia tukahduttamaan vastarinta


Pidä esillä sairaat ja kuolleet

Maskitettua, suojapukuista väestöä


Käytä ”rokotetta” työvoiman sterilointiin


Vanhuksille eutanasia (armomurha)


Massarokotukset


Ihmiset, jotka omistavat pankit…


…omistavat nyt myös sairaalat.


Tämä on heidän suunnitelmansa…


…omistaa…

SINUT.

The End?

Aiheeseen liittyy:

  • Euroopan unionin julkaisutoimiston 31. tammikuuta vuonna 2012 julkaisema sarjakuva nimeltä ”Infected”, joka löytyy AvoinMediasta nimellä ”Infektoituneet”. Sarjakuva on Euroopan komission kansainvälisen kehityksen ja yhteistyöosaston tilaustyö, eikä sitä ilmeisesti ole tarkoitettu laajaan julkiseen levitykseen.

ja viimein

  • Kuinka pandemia rakennetaan” jossa flunssakomissaari, belgialainen Marc van Ranst opastaa mediaa, terveydenhuoltoviranomaisia sekä poliitikkoja pandemia-ajan strategisessa viestinnässä so. kuinka pandemia rakennetaan ihmisten mieliin.

Artikkelikuva artikkelin esittelemästä piirroselokuvasta, värityskynä RS

LISÄYS 11.8.2021 klo 13:52

Nimimerkki Mika67 toimitti Reutersin faktantarkastajien arvion yo. elokuvasta. Siitä hänelle kiitokset.

Reuters näkyy yhdistävän piirrosfilmin koronapandemiaan (vaikka koronaa tai Covidia en huomannut filmissä mainittavan) sillä faktantarkistuksen elokuva-arvion linkin osoite on

Joka tapauksessa Reutersin faktantarkistajien selvityksen mukaan ”Varhaisen varoituksen piirrosfilmissä” hahmojen liikehdintä kohdassa 1:40 muistuttaa Betty Boop -filmin Red Hot Mamma kohdan 3:12 hahmojen liikehdintää. Red Hot Mamma -filmissä ja ”mahdollisesti muissa filmeissä esiintyvä paholaishahmo” on siirretty ”Varhaisen varoituksen piirrosfilmiin” ilman sarvia ja häntää.

Betty Boop -hahmon luonut Fleischer Studios on kertonut Reutersille sähköpostitse, että ”pientä apinaa (tai jotain sen tapaista) hakkaavat poliisit” voisivat ehkä olla piirroselokuvasta ”Swing you sinners”, ja että nimiö muistuttaa Fleischerin otsikkokorttia.

Merriam-Webster -sanakirjan mukaan sanaa ”weaponize” (”aseistaa”) käytettiin ensimmäisen kerran tekstissä vuonna 1957, ”mikä tekee epätodennäköiseksi, että sanaa olisi käytetty 1930-luvulla luodussa piirrosfilmissä”, faktantarkistajat päättelevät.

Musiikki on Cab CallowaynSt. James Infirmary Blues”, jota käytettiin Betty Boop Lumikkina -elokuvassa (1933) mutta ei muissa elokuvissa tekijänoikeuksien takia.

Faktantarkistajat arvioivat filmin väärennökseksi.

Kommentti:

Minua kutkuttaa ajatus, että kyseessä voisi olla 1930-luvulla tehty ”aito väärennös”, jonka joku propagandaan kyllästynyt olisi valmistanut leikkaa-liimaa -tekniikalla ja filmiruutuja päälle värittämällä. Studiopiirtäjä ehkä?

Muitakin mahdollisuuksia ilman muuta on.

15 comments

  1. WHO:n neuvonantaja ja Oxford Vaccine Groupin johtaja kertoo Financial Timesin mukaan että LAUMAIMMUNITEETTI ei ole MAHDOLLINEN koska DELTA tarttuu myös jo ROKOTETTUIHIN. Hänen mukaansa on todennäköisesti tulossa VARIANTTI joka leviää vielä PAREMMIN rokotettujen keskuudessa. LAUMASUOJA on siis myytti ja VÄÄRÄ STRATEGIA. ROKOTUSOHJELMIA ei siis pitäisi luoda LAUMASUOJAN ympärille. Tällä FAKTALLA ei tietenkään ole mitään vaikutusta ainakaan Suomessa. Ihmiset pyritään rokottamaan vaikka JOKAISELLE rokotetulle tulisi HAITTAVAIKUTUKSIA. Mitään YLÄRAJAA haitoille ei ole eikä tule. Koronarokotteen todellinen tarkoitus on DEPOPULAATIO ja IHMINEN 2.0. Tämän pitäisi nyt olla kaikille selvää. Rokotukset ja DIGITAALISEEN IDENTITEETTIIN tähtäävä PASSI voidaan pysäyttää vain POLIITTISELLA päätöksellä ei LÄÄKETIETEELLISILLÄ argumenteilla.

    Liked by 1 henkilö

  2. Mistä tiedetään, että tämä piirretty todella on tehty joskus vuosikymmeniä sitten? Entäpä jos se paljon tuoreempi, ja tehty tietokoneella? Löytyykö jostakin tietoa tuon piirretyn alkuperästä? Sitä en osaa sanoa, minkä takia joku väärentäisi tuollaisen, mutta nykyään tuntuu olevan ihan mikä tahansa mahdollista. Voisiko olla pilaa, tai tarkoituksella tuotettu väärennetty johtolanka?

    Tykkää

  3. Joo, moderni on, tehty 2021, mutta taitavasti tehty. Mutta miksi? Reutersin omistaa Rotschildin pankkiiriklaani. Epäilen että Rotschildit ovat tehneet piirrosfimin huvikseen ensimmäisten mikkihiiri-piirrettyjen tyyliin isolla rahalla, jotta heidän ikioma faktantarkastajatiiminsä voisi sitten mukamas ”tarkistaa” videon ja ”paljastaa” siihen ripotellut virheet. Luulenpa, että Rotschildeilla on parhaillaan hauskaa videon kanssa.

    Minäkin lensin ensin lankaan, kunnes otsikko ”Varhainen varoituspiirretty” herätti epäilykseni; vuonna 1930 vuosi 1930 oli nykyhetkeä, eikä jotain vuosikymmenien takaista aikaa.

    Piirrosfilmi näkyy myös YouTubessa, mutta se julkaistiin alunperin Vimeossa erään maltalaisen tuottajan toimesta. Onko Maltalla yhteyksiä Rotschildeihin? No taatusti on. Yksi kansainvälisen pankkitoiminnan voimakkaimmista voimista on Maltan ritarit, roomalaiskatolinen sotilasjärjestö, jota hallitsee jesuiittojen ylipäällikkö. Tässä asiassa riittäisi vaikka Riikalla tutkittavaa.

    https://nexusilluminati.blogspot.com/2016/05/the-rothschilds-are-jesuits.html

    Liked by 1 henkilö

  4. Täsmennän vielä. Tuon mukamas vuodelta 1930 olevan piirrosfilmin on julkaissut maltalainen valletta.tv ja se sisältää useita erilaisia kohtauksia vuosia myöhemmistä 1930-luvun Betty Boop -animaatioista, joita on aikaisemmin julkaissut Vimeossa… sama maltalainen valletta.tv!

    Niitä löytyy tuosta alta.

    https://vimeo.com/vallettatv

    Lääkäri Antti Heikkilä kirjoitti 6.5.2021 blogissaan seuraavasti: ”Maailmassa on kaksi suurta uutistoimistoa, Associated Press ja Reuters, joka omistaa edellisen ja Rotschild Reutersin. Molemmat ovat niin Hesarin kuin Ylen ainoat tiedonlähteet.”

    https://www.anttiheikkila.com/terveysklubi/blogi/pandemia/

    Näyttää siis siltä, että Rotschildin pankkiiriklaani on siis globaalin koronahuijauksen takana tai ainakin vahvasti mukana siinä, ja tämä ”varhainen varoituspiirretty” on uunituore, sen takana ovat Maltan ritarit, se on pieteetillä tehty, isolla rahalla (Rotschildeillä kyllä piisaa rahaa vaikka vetää vessanpytystä alas, koska he painavat sitä koko ajan lisää), sisältää tarkoituksellisia virheitä, jotka heidän omat faktantarkastajansa nyt ovat mukamas ”paljastaneet” heidän antamansa listan mukaan, jotta he voisivat siemailla cocktaileja palatseissaan ja nauraa kuolemanpiikkejä jonottavan rahvaan äärettömälle tyhmyydelle ja tietämättömyydelle.

    Liked by 1 henkilö

  5. Vielä yksi juttu. Riikan kuvakaappauksista näkyy, että filmissä lukee, että ”ihmiset, jotka omistavat pankit… tämä on heidän suunnitelmansa omistaa SINUT.”

    Mutta olen edellä paljastanut, ihmiset, jotka omistavat pankit, tekivät tuon filmin. että Toisin sanoen filmissä itse asiassa lukeekin, että ”Me omistamme pankit, ja tämä on meidän suunnitelmamme omistaa SINUT”.

    Siis luulenpa, että Rotschildit olivat tällä kertaa hiukan liian nokkelia ja paljastivat tällä piirrosfilmillä suunnitelmansa.

    Toisin sanoen herää perusteltu epäilys, että feikki korona”pandemia” on Rotschildien (ja Rockefellereiden jne., ja WEF:n / Davosin koplan) suunnitelma omistaa muu ihmiskunta pelonlietsonnan ja geeniteknologisten ruiskeiden kautta. Georgian salaperäisiin opaskiviin on kirjoitettu, että piikeistä selvinnee jotain 500 miljoonaa ihmistä, joiden on WEF:n Klaus Schwabin mukaan tarkoitus olla eliittiä palvelevia orjia, jotka eivät omista mitään mutta ovat onnellisia, kiitos toistuvien piikkien, valtamedian ja 5G:n aivopesun.

    Liked by 1 henkilö

  6. Ottakaapas kuulkaas lääkkeenne siellä. Ellei lääkitystä vielä ole, kannattaa käydä vastaanotolla kertoilemassa näitä juttuja. Ai niin, puuttuu sairaudentunto kun uskotte näihin oikeasti. Nämä harhat pilaavat nuorison uskon tulevaisuuteen ja olette vieneet tulevaisuuden lapsiltanne, hävetkää ja katsokaa peiliin ja lopettakaa lasten pelottelu uskonnolla ja salaliittoteorioilla. Saa sitä ihmetellä miksi nuoriso voi pahoin kun vanhemmat suoltavat tuolaista p*skaa koko ajan. Onko oikein pilata lastensa elämä. Ei ole, se on äärimmäisen itsekeskeistä, mutta sitähän se on ollut koko vanhemmuuden ajan. Keskittykää elämään ja elämää ylläpitäviin voimiin, ne tulevat rakkaudesta ja hyväksynnästä. PISTE.

    Tykkää

    • Ehkä kannattaa myös tarkistaa se oma lääkitys? Riittävä annostus, vaikko liikaa?

      Valitettavasti liian moni palikka kuviossa vaan sopii toisiinsa, vaikka nyt jo toivoisi joskus olevansa väärässä.

      Pandemia? Missä? Ei näillä luvuilla missään…

      Tykkää

  7. Tutkittaessa salaliittoteorioihin uskovien ja niitä aktiivisesti levittävien ihmisten luonteenpiirteistä on todettu heidän olevan alttiita psykooseille, heillä on runsain määrin narsistisia piirteitä jopa narsistiseksi luonnehäiriöksi saakka ja lisäksi he pitävät itseään ylivertaisina muihin ihmisiin verrattuna. Taustalla omaa epätoivoa ja näköalattomuutta tulevaisuuteen, omia pelkoja tulevaisuuden suhteen ja epävakaa lapsuus. He ovat alttiita ryhmittymään samanhenkisten kanssa ja tyrmäävät kaikki vastakkaiset mielipiteet. Sosiaaliset kyvyt ja empatia ovat heikkoja, omien ja muiden tunteiden ymmärtäminen ja niiden käsittely olematonta. Empatiaa tunnetaan vain samanhenkisiä kohtaan, muut ihmiset ovat alempaa kastia. Heillä on taipumus syyllistää muut omasta pahasta olostaan ja itsenäinen realistinen ajattelu ei onnistu. Tuntevat voimauttavaa oikeassaolemisen riemua vatvoessaan vain heidän ymmärtämiään yhteyksiä asioissa, joissa niitä ei tervejärkinen näe. Minkä tahon palveluksessa tämä joukkopsykoosilauma on ja kuka heidän johtajansa, miettikää mistä teitä ohjaillaan ja se voi olla jotain paljon pahempaa kuin mihin pankit ym maalliset kykenevät 🙂 Musta näyttäytyy heille valkoisissa vaatteissa ja totuus ei ole se miksi he sitä luulevat.

    Tykkää

      • Juuri näin, hyvä oivallus. Heikkalaatikko eri, muutoin sama meno. Me yli-ihmiset ja nuo muut mistään mitään ymmärtämättömät. Ihmisillä tarve päteä ja olla ylempänä. Pankkiirit pankeissaan ja salaliittoteoriitikot teorioissaan -mitä eroa, ei mitään. Eli ei kannata iskeä sutena muiden niskaan kun itse samassa roolissa mutta eri hiekkalaatikolla. Valta ja oma ylivertaisuus käyttövoimana, ei tarvii rahaa vaan on enemmän henkistä. Kateellisuus kuviteltuja ”parempiosaisia” kohtaan ja kuvitelmat rikkaiden elämästä märännyttävät sielun. Salaliittoteoriat on luotu maailmanvalloitukseen ja sokeat seuraajat tekevät likaisen työn, perässä kävelee Antikristus joukkojaan ohjaillen. Kun rutto pyyhkäisee maan yli täytyy löytää syyllinen – kaivot myrkytetty, kuolema myrkyttäjille! Varokaa niitä kaivoja, älkää juoko vettä, siinä olevat ionit menevät pään sisään ja tekevät heistä orjia(ni).

        Tykkää

    • kuinkahan juuri nuo esittelemäsi väitteet sopivat kuitenkin ihan liberaaleihin,antifaan,blm,lgtbq,ja erityisesti tähän koronaan,jossa niin kovasti ymmärretään….tai edes annetaan ääntä muulle,kuin ”viralliselle totuudelle”,mitään keskustelua ei uskalleta aloittaa,sensuuria harrastetaan rajusti,ja valtava kampanjointi ”alempaa kastia” olevia kohtaan,siis rokottamattomia kohtaan,ja juurikin mainitsemaasi ”toisten” syyllistelyä..että kovin tuntuu ”itsenäinen realistinen ajattelu” olevan kateissa,olettaen,ettei kirjoittaja ole itse juuri yllä mainitsemansa teorian kehittäjä

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s