Avoin kirje Markku Mantilalle, Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajalle

Heli Rämäkkö on kirjoittanut Markku Mantilalle, Ilkka Pohjalainen -sanomalehden päätoimittajalle avoimen kirjeen. Mantila on entinen Valtioneuvoston viestintäjohtaja. Vuonna 2018 Mantilasta tuli NATOn strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikön päällikkö ja seuraavana vuonna hän siirtyi Ilkka Pohjalaisen päätoimittajaksi. Päätoimittajana Mantilan kanta edustaa lehden kantaa.

Heli Rämäkön avoin kirje Mantilalle alla.

Heli Rämäkkö

Hei Markku!



Luin tänään 13.9. kirjoittamasi pääkirjoituksen Ilkka-Pohjalaisessa, enkä ollut uskoa silmiäni. Jos oikein ymmärsin, Ilkka- Pohjalaisen päätoimittajana sinä puollat pääkirjoituksessa ihmisten pakollista rokottamista tautia vastaan, josta maailmanlaajuisesti toipuu 99,77% siihen sairastuneista ja kuolee 0,23%, pääasiassa vanhuksia ja heikkokuntoisia, joita maailman sivu on kuollut erilaisiin viruksiin.

Perusteesi pakkorokottamiseen olisi maan taloudellinen tilanne, johon saataisiin pakollisella rokottamisella helpotusta. Tämä on tottakai sinänsä täysin johdonmukaista ajattelua, sillä viimeiseen vuoteen ns. koronaepidemiassa ei suinkaan ole ollut kyse lääketieteestä eikä ihmisten terveydestä tai suojelemisesta, vaan vain ja ainoastaan poliittisesta, hyvin likaisesta pelistä, jossa on mukana sekä valtioiden päättäjiä että terveysviranomaisia ja he toteuttavat lääketeollisuuden miljardibisneksiä median toimiessa äänitorvena pelon lietsonnalle ja sen ylläpitämiselle. Kuvailit pandemiaa ”rokottamattomien pandemiaksi”, vailla mitään perustelua. Israelista olemme voineet saada esimerkkiä siitä, miten tehokkaallakaan rokottamisella virusta ei ole saatu kuriin vaan päinvastoin; rokotetut täyttävät sairaalat ja tilanne on katastrofaalinen.

Yli 80% Suomen kansasta on saatu jo kertaalleen rokotettua piikillä, joka ei estä virusta leviämästä eikä tarttumasta. Riskiryhmät, joita alunperin lähdettiin kahden viikon rajoituksilla ja tartuntakäyrän ”madalluksella” suojelemaan, on rokotettu ja myös unohdettu aikaa sitten. Tosin, nyt heille suositellaan jo kolmatta piikkiä. Oikeasuhtaiset terveysturvallisuustoiminnat ovat lähteneet aikaa sitten lapasesta. Tarkoituksena on vain ja ainoastaan saada mahdollisimman paljon piikkejä lihaan, huolimatta siitä, onko hyöty- haittasuhde enää millään tavalla perusteltavissa.

Fimean haittavaikutustilastoissa on tällä hetkellä yli 3600 käsiteltyä haittailmoitusta, joista yli 60% on vakavia haittoja ja jonossa on yli 11 000 ilmoitusta. Kuukausi sitten alkaneista yli 12- vuotiaiden rokotuksista on ilmoitettu jo yli 100 haittaa, joista 21 vakavaa haittaa. Fakta on kuitenkin, että koronavirus ei ole vaarallinen lapsille eikä nuorille.

Influenssaepidemiaa kummempaa epidemiaa Suomessa ei kevään 2020 (jos silloinkaan) jälkeen ole ollut. Ainoa epidemia on median luoma, PCR- testeillä ylläpidetty epidemia, jota selkeästikin on lähdetty nyt siivoilemaan ainakin median toimesta. Hallituksen hybdiristrategian julistamisen jälkeen koronauutisointi muuttui kuin taikaiskusta myös teidän lehdessänne. Kysyisinkin, kuka teille antaa käskyt siitä, miten ja mitä uutisoidaan?

Kunniottakaamme edelleen jokaisen yksilön perusoikeuksia päättää omasta kehostaan ja terveydestään. Kunniottakaamme jokaisen yksilön kykyä käyttää ihan sitä maalaisjärkeä ja omaa ajatteluaan, kykyä ottaa asioista selvää, lukea tilastoja ja laskea yhteen 1+1.

Maakuntalehden päätoimittajalta toivoisin erityistä varovaisuutta tällaisissa lausunnoissa.

Ystävällisin terveisin, Heli Rämäkkö

Ps. Julkaisen tämän tekstin myös julkisena avoimena kirjeenä sinulle omalla FB- sivullani. Varsinaisesti mielipidekirjoituksena en viitsi sitä laittaa, koska tiedän ettette kuitenkaan julkaise sitä.

LISÄYS 14.9.2021 klo 10:06

Koronatukimedia Helsingin Sanomat (14.9.2021) on lähtenyt säestämään Ilkka-Pohjalaista. HS miettii, onko oikeudenmukaista, että rokottamattomien vähemmistö uhkaa ”täysin suojattuja” rokotettuja mahdollisilla tartunnoilla, ja pitää koko yhteiskuntaa panttivankinaan estämällä koronatartuntaa pelkääviä rokotettuja matkustamasta, käymästä ravintoloissa ja kuluttamasta.

Artikkelikuva via Kauppalehti + NATO + Mantila, kuvankäsittely RS > Strateginen viestintä on nätti tapa sanoa ”Propaganda”

18 comments

  1. ei ole aina helppoa laskea yhteen 1+1,mutta ymmärrän kyllä helpommin vaikka sen ajan ihmisiä,kun ajatelivat auringon kiertävän maata.koska perspektiivi oli aika rajallinen silloin,ja eihän sitä voinut oikein maasta havaita mikä liikkuu ja miten.nykyajassa ihmisillä olisi mahdollisuuksia hankkia perspektiiviä laajemmin,mutta taitaa olla älypuhelimet imeneet kaiken älyn itseensä,ja tyhmentänyt ihmiset,tai ainakin laiskempia tutkiin ja ajatteleen itse,vaikka apu olisi lähes jokaisella jatkuvasti käsillä….tämän sivuston nimi voisi muuten olla omin aivoinmedia…

    Tykkää

      • niinniin,mutta ihan hyvä nimi tää avoinmedia on,mutta mediapoolin nimen voisi vaihtaa muistuttamaan tätä teitin nimeä,ja paljon osuvampikin olisi vaikka nato avionmediat

        Tykkää

  2. Ei ole olemassa Covidia (koronavirustautia). Covidia ei ole ollut olemassa milloinkaan. Kenelläkään ei ole koskaan ollut Covid-tartuntaa. Sellaista ei yksinkertaisesti ole. Sellaista ei ole eristetty tänä päivänäkään. Mikroskooppikuvissa on eksosomeja. Tulisi lakata sanomasta, että ”sinulla oli se”, lakata sanomasta, että ”tunnet jonkun, jolla oli se”. Pitäisi lakata sanomasta, että puoskareiden myrkkypistos ”lieventää Covidin oireita” tai muuta vastaavaa hölynpölyä. Se ei tee niin. Se ei tee niin, koska sitä (Covidia) ei ole olemassa!

    Tykkää

  3. Mistä noita mengeleitä sikiää? Kuinka voi Suomessa olla noin sivistymättömiä ihmisiä jotka eivät tunne perustuslakia, ihmisoikeuslakeja eikä Nurnbergin sopimusta! Puhumattakaan että ymmärtäisivät jotain viruksista, rokotteista tai geeniterapiapistoksista, jolloin ei pitäisi ottaa mitään kantaa pakkorokotuksiin.

    Tykkää

  4. En muuten usko alkuunkaan että yli 80% olisi rokotettu, pelkkä propagandaluku jolla yritetään saada houkuteltua ihmisiä piikille. Jos oikeasti olisi noin suuri prosentti, niin tällaista propagandaa ja painostusta ei olisi, ja rajoitukset olisi jo poistettu kuten lupasivat viimeksi että 80% riittää. Suuri osa yhden piikin ottaneista ei ota toista piikkiä, ovat saaneet pahoja haittoja tai kuulleet muista jotka ovat saaneet tai jopa kuolleeet.

    Tykkää

  5. Kyllä Heli Rämäkön kirjoitus on käsittämätön ja perustelamaton. Niin eihän tuo korona ole mitenkään vaarallinen. Se on v ain tappanut ennennäkemättömän suuren joukon ihmisiä. – Ensisjassa meitä vanhempia ihmisiä. Nuo nuoret rokotevastaiset näyttävät taistelevan kaikkia rokottamisia vastaan. Lääketiede on siitä ihmeellinen asia, että se on vain pelastanut vuosituhansien aikana miljoonittain ihmisiä. Varmasti joukkoon mahtuu epäonnistumia. Historia osoittaa, että lääketieteellä on sijansa. Esimerkkejä löytyy varmasti jokaisen suvusta. Rokotevastaisuudesta puhuminen on yhdistetty lääketeollisuuden voittoihin. Alaa tuntematta minullekin syntyy mielikuva suurista voitoista. Työtä niiden voittojen hankimiseksi on tehty. Samoilla argumenteilla yhteiskunnissa on paljon muitakin voitontavoittelijoita – rakennusrteollisuus, asianajajat, huviteollisuus, nettipelit jne.

    Varsinaisesti ottamatta kantaa pakkorokkottamisen puolesta tai vastaan olen huolissani siitä, että rokotevastaiset lähestyvät asiaa aika itsekkäästi. Suojan hankkimisella on merkitystä taudin levittämiseen. Älä siis ota rokotetta äläkä kanna huolta taudin leviämisestä. Perusteena olen usein kuullut toisessa yhtyedessä, että minustahan tässä on kyse. Jos tauti tulee ja tappaa niin minähän siinä kuolen. Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään itsestä. Jokaisen taudin hoito maksaa yhteiskunnalle, vakavampien tautien hoito jopa hurjan paljon. Niin paljon että kukaan ei maksa sitä itse. Puhumattakaan tautien aiheuttamasta surusta ja kärsimylsestä omaisille.

    Tykkää

    • vai että vuosituhansien ajan pelastanut ihmisiä….no,ei kyllä ”elä” kuin jeesus vuosituhansien takaa,joten todellisuudessa ei ole ketään ”pelastanut”,kaikki kuolee kuitenkin joskus….ainakin toistaiseksi,näin tapahtunut.
      ainoa ennennäkemätön tässä,on ennennäkemätön propaganda flunssan takia.joka vuosi samat ryhmät vaarassa flunssan takia,ja satoja sen kanssa menehtyy,nyt menehtynyt reilu 1000,kahden vuoden aikana,ja aikas hepposin perustein korona saatu pistää vielä kuolinsyyksi.että reilusti ollaan pahempien flunssakausien lukujen alla,että se ennennäkemättömästä.
      ja näitä piikityksiä vastustavat ei kai ole välttämättä rokotevastaisia,koska ihan rokotteiden parissa työskenteleviäkin on vastustamassa,ja voiko näitä piikkejä edes kutsua rokotteiksi

      Tykkää

    • Kari Ranta, sinulle on ehkä syntynyt kuva, joka ei ole täydellinen. Voi johtua massamedian uutisoinnista tai jostain muusta syystä. En lähde arvailemaan miksi.

      Ns. rokotevastaisista useimmat eivät vastusta rokotteita yleisesti ottaen. He vastustavat koronarokotteita, koska ne eivät ole rokotteita perinteisessä mielessä (so. sisältäisivät tapettua tai heikennettyä virusta vasta-aineita synnyttämään) vaan aivan uutta geeniteknologiaa, jota ei ennen ole käytetty ihmisillä.

      Ihmisen omat puolustusmekanismit ohitetaan injektoimalla kehoon sekoitus, jossa on keinotekoinen piikkiproteiinisekvenssi sekä aineita, joita ei ole tarkoitettu lainkaan ihmiskäyttöön + tunnettuja allergeeneja ja karsinogeeneja. Tämä sekoitus ohjaa ihmisen solut tuottamaan piikkiproteiinia (joka on se viruksen sairastuttava osa) jotta keho tuottaisi vasta-aineita. Keho saattaa kuitenkin reagoida heti (tai myöhemmin kohdatessaan minkä tahansa viruksen) synnyttämällä mm. sytokiinimyrskyn tai monitulehdustilan, joka voi johtaa koronapiikitetyn kuolemaan. Eläinkoevaiheessa koe-eläimille kävi juuri näin: ne kuolivat.

      Koronapiikit ovat kokeellisia, ja ne ovat edelleen testivaiheessa; kokeet päättyvät 2023-2025, riippuen piikistä. Toisin sanoen ei ole tietoa, mitä ne aiheuttavat ihmisille ja perimälle keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Niitä ei myöskään ole tutkittu sitä silmällä pitäen, mikä on yhteisvaikutus muiden lääkkeiden kanssa joten monta lääkettä käyttävä saattaa saada karmeat seuraukset koronapiikistä.

      Osa vastustaa koronapiikkejä, koska niillä ei pysäytetä epidemiaa (eivät estä tartuntaa eivätkä tartuttamasta, eivätkä myöskään suojaa kaikkia vakavilta tautimuodoilta) mutta saatetaan pahentaa tilannetta koska virus oppii väistämään täsmäsuojaa, ja muuttuu tappavammaksi sen sijaan että muuttuisi lievemmäksi kuten ilman koronapiikkejä kävisi.

      Koronapiikitettyjen tiedetään myös varistelevan (shedding-ilmiö) so. he levittävät ympärilleen koronapiikin virusproteiinia aiheuttaen tahattomasti muille erilaisia oireita.

      Koronaan sairastuneista 99,999% selviää hengissä, ja yli 70-vuotiaista perusterveistä noin 99,5%.
      Korona on vaarallinen lähinnä monisairaille ja ylipainoisille.

      Omasta näkökulmastaan mediassa rokotevastaisiksi kutsutut yrittävät suojella kanssaihmisiään hoidolta, joka on tautia vaarallisempi.

      Tykkää

    • Kuinka paljon maksaa nämä rokotehaittojen korvaamiset ja hoidot? Niitä on todella paljon (ilmoitetut n.14 000 ovat vain jäävuoren huippu). Itse tunnen henkilökohtaisesti 7 rokotehaitoista kärsivää, joista suurin osa on joutunut käymään useita kertoja lääkärissä, kolme on ollut sairaalahoidossa ja kaksi työkyvyttömiä pitkään. Ehdottomasti haitat on korvattava, mutta niin on kaikki sairastuvat myös hoidettava .

      Tykkää

      • 30 miljoonaa per vuosi aina 300 miljoonaan asti on varattu tarkoitukseen.

        Korvaukset ovat — hmm hmm — säälittäviä haittaan nähden.

        Tykkää

      • ”[…] Tähän mennessä tehdyissä päätöksissä keskimääräinen korvaussumma on noin 2000 euroa.

        – Kuolemantapauksiin liittyviä vahinkoilmoituksia on tehty meille vain yksittäisiä eli alle viisi, Hellgrén sanoo.

        Minkälaisia korvauksia kuolemantapauksista mahdollisesti maksetaan omaisille?

        – Yleisellä tasolla voin sanoa, että silloin, kun kuolemantapaus johtuu lääkkeen käytöstä, omaisille korvataan kohtuulliset hautauskulut.[…]”

        mtv: Koronarokotteiden aiheuttamista haitoista on maksettu korvauksia – keskimääräinen summa liikkuu tuhansissa https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronarokotteiden-aiheuttamista-haitoista-on-maksettu-korvauksia-keskimaarainen-summa-liikkuu-tuhansissa/8231224

        Ilmeisesti jos esim. lapsi kuolee koronapiikkiin, haittakorvauksena saa ”kohtuulliset hautajaiskulut”.

        Tykkää

  6. Lääketiede pelasti paljon ihmisiä jo muinaisessa Egyptissä, jossa Sinuhe porasi kalloja. Ja vielä 1700-luvulla suoneniskeminen oli johtava hoitomuoto ja taas paljon ihmisiä pelastui. 1950-luvulla tri Walter Freeman kiersi Amerikkaa ”lobotomobiilillaan” tekemässä lobotomioita. Koronapiikit jatkavat ylevää perinnettä.

    Tykkää

  7. Muistutuksena kansanterveyslaitoksen dirikan lausunto: koronakuolleeksi määriteltiin henkilöt, jotka vaikka olisivat olleet saattohoidossa jäljellä muutama viikko elinaikaa, jos he olivat antaneet positiivisen näytteen.

    Myös autokolareissa kuolleet (ja hain syömät) ymv. laskettiin koronakuolleiksi, jos näyte oli positiivinen 28-30 vrk:ta ennen kuolemaa. THL käyttää ilmausta ”koronaan liittyvät kuolemat”.

    Emme koskaan saa tietää, mikä on todellinen koronakuolleiden luku. Emmekä koronapiikkeihin kuolleiden lukua, koska ruumiinavauksia ei juurikaan tehdä.

    Tykkää

    • ”Emme koskaan saa tietää.” Vain tämä on varmaa. Mikä titteli on kärsinyt enemmän vahinkoa kuin ”asiantuntijan”? Tietysti ”erityisasiantuntijan”. Joskus Orwellin aikaan tämä kävi terävästä lohkaisusta: pitää olla intellektuelli uskoakseen tähän tai tuohon älyttömyyteen. Nyt on vain tylsää muistuttaa että koulutettu kansa on kuuliainen kansa. – – – Velvollisuus on yrittää tehdä vajavaisen tiedon pohjalta mielekäs yhteenveto. Tässä typerin yksilö voi kepittää älykkäimmän mediatalon.

      Tykkää

      • 😀 Olen harkinnut, että jos minua kutsutaan toimittajaksi, alan syyttää vihapuheesta 😀

        Vakavasti puhuen: koskaan ei voi tietää, mistä tarvittava tieto tulee. Silti, se että tv:sta tutut asiantuntijat ovat jatkuvalla syötöllä väärässä ja/tai ideologisin ja/tai opportunistisin näkökulmin liikkeellä, syö luottamusta kaikkiin asiantuntijoihin ja tietenkin myös mediaan, on se oikein tai väärin.

        Asiaa ei paranna, kun katsoo millaisiin tutkimuksiin annetaan apurahoja. On kuin lukisi jotain vanhaa Pahkasian numeroa.

        Nykyään satiirijulkaisut kuten Babylon Bee tuntuvat tavoittavan ajan hengen parhaimmin.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s