Äidin tuskanhuuto pojan pakkolääkinnästä

Jouko Piho

Sain tänään pitkän kirjeen äidiltä, jonka poika on ollut jo 9 vuotta pakkolääkityksessä suomalaisessa psykiatrisessa sairaalassa.

Haluan antaa äänen äidin tuskalle ja julkaisen hänen kertomuksensa eri nettifoorumeilla lyhennettynä ja kaikki nimet poistettuina. Itse asia tulee joka tapauksessa täysin selväksi eli se, että Suomen psykiatrisessa hoidossa on suuria puutteita, jotka pitäisi ehdottomasti korjata.

Äidin viesti tiivistettynä:

Voisitko HYVÄ YSTÄVÄ JA LÄHIMMÄINEN katsoa tätä asiaa, joka koskettaa periaatteessa kaikkia psykiatrisessa sairaalahoidossa olevia. Heitä kohdellaan mielivaltaisesti, minkä mahdollistaa pakkohoitolaki.

Koko psykiatria – avohoitoa myöten – on lääkehoidon valtaama. Se on pakkodiagnoosia ja pakkolääkitystä. Mitään muuta ei anneta.

Diagnoosit ovat ihan hatusta vedettyjä. Pakkohoitolaki mahdollistaa pakkolääkinnän, josta usein vain seuraa vakavia haittavaikutuksia potilaille ja vaivat kroonistuvat. Ihmiset jäävät sairaalakierteeseen sen sijaan, että heidät hoidettaisiin kuntoon.

Joka vuosi yhä nuorempi ihminen jää eläkkeelle mielenterveyssyistä. Se ei ole tervettä. Usein koko perhe ja sukukin kärsivät yhden ihmisen mielivaltaisesta hoidosta, kuten meidän perheessä.

Takana on lääketeollisuus, joka aggressiivisesti kouluttaa psykiatrian lääkäreitä ja henkilökuntaa uskomaan tähän valheeseen. He käyttävät ihmisiä vain lypsylehminä.

Luvattiin niin katsoa lääkitystä, mutta eihän sitä katsottu – vain nostivat annostusta. Eivät vaihtaneet tai mitään. Vointi heikkeni tietysti, kun nämä lääkkeet eivät herkälle pojalle sovi. Heiltä ei saa mitään apua lääkkeiden pois ottamiseen tai laskemiseen – nämä ovat heidän mukaansa ”loppuelämän lääkitys”.

Lääkärit eivät myönnä edes, että lääkkeissä olisi mitään vikaa – saatika sitten, että niistä tulisi vieroitusoireita tai lopetusoireita. Me olemme joidenkin ihmisten kanssa puhuneet, että nämä asiat pitäisi tuoda julkisuuteen ja suuren yleisön tiedoksi.

PAKKOHOITOLAKI PITÄISI SAADA POIS Suomessa välittömästi, koska lääkärit käyttävät sitä väärin. Psykiatria ei ole edes mikään ala, joka auttaisi ihmisiä tai jolla olisi mitään kykyä siihen. Sen agenda perustuu vain lääkäreiden ja lääkefirmojen pönkittämiseen.

Huoleni on niin suuri, että tuntuu että kuolen.

En saa tavata poikaani kuin kerran viikossa, 15 minuutin ajan. Silloinkaan en saa viedä tuliaisia enkä saa viedä häntä ulos kävelylle. En saa myöskään soittaa pojalleni.

Pojalla ei saa olla puhelinta, joten hän ei voi soittaa minulle eikä kavereille. Poikani ei saa myöskään olla tietokoneella, mikä virkistäisi häntä.

Pienen ihmisen on lähes mahdotonta taistella tätä mielivaltaa vastaan ja päästä siitä eroon. TARVITTAISIIN JOKU ÄÄNITORVI, joka voisi kertoa julkisuuteen näistä asioista.

Voisitko sinä olla mukana tässä tärkeässä missiossa, jolla pelastettaisiin tulevaisuuden ihmiset psykiatrian mielivallasta?

äiti

Äidin viestin luettuani jäin suuren ihmetyksen valtaan.

Miten tällainen keskitysleirimäinen pakkohoito ja haitallinen pakkolääkintä vain lääkärien omien etujen takia ja lääkefirmojen voittojen maksimoimiseksi voi olla mahdollista maailman parhaassa maassa?

Tämä ei ole oikein. Tämä on taivaaseen asti huutava vääryys.
Mauno Koivistoa siteeraten: ”Jotain tarttis tehrä!”

Nykyinen hallitus ei sitä tee. Joten hallitus on vaihdettava.


Toimitus on muokannut kirjelyhennelmän kielirakenteita viestin selventämiseksi.

Kuva: DES Daughter (CC BY-NC-SA 2.0) via Flickr; George Hodan (CC0) via PublicDomainPictures; Daniel Reche via Pexels. Kuvanmuokkaus Johanna L

5 comments

  1. Tietenkin usko sellaiseen lääketieteen alaan, jossa äänestetään diagnooseista, on lujilla.

    Psychiatry’s diagnostic criteria are literally voted into existence and inserted into the American Psychiatric Association’s Diagnostic and Statistical Manual for Mental Disorders (DSM).
    https://www.cchr.org/quick-facts/disorders-voted-into-existence.html

    Äänestystulokset tietenkin ohjaavat minkälaisia lääkkeitä äänestystuloksen myötä sairaiksi diagnosoitaville pitää kehittää ja syöttää.

    Diagnoosin voisi periaatteessa purkaa siten, että toiset lääkärit pääsisivät diagnosoimaan potilaan ilman etukäteistietoa alkuperäisestä annetusta diagnoosista.

    Tykkää

  2. Amerikassa käytiin – muistaakseni 60-luvulla – pitkä kansallinen debaatti oikeudenkäynteineen, jossa lääkeyhtiöt, maksettuine ”lääkäreineen” saivat lopulta henkisille oireiluille SAIRAUS-statuksen juridisesti. Tämä tarkoitti sitä että henkisiin ongelmiin saatettiin ensimmäistä kertaa etsiä ratkaisua lääkinnällä. Monet meistä voivat varmasti todeta että sitä ratkaisua on sittemmin käytetty melkoisen runsaasti, kun taas puheterapia yms. hoitomuodot ovat marginalisoituneet. En ota kantaa siihen kuinka tehokkaita lääkehoitoja fyysisiin sairauksiin on olemassa, mutta henkisiin oireisiin tarkoitetut lääkkeet ovat AINASTAAN HAITALLISIA, ja ovat monesti jo senlaisiksi todistettujakin.
    Itse näen koko psykiatrian vain ”purukumina padon reiässä”. Perimmäiset syyt ihmisten henkiseen oireiluun ovat maailmamme vinoutuneisuudessa, ja ennen kaikkea sen LOGIIKAN puutteessa. Ts. Ihminen ei osaa käsitellä valtaa.
    Ehkä voimme jonain päivänä saatella nämä mielialalääkkeitä tarjoilevat puoskarit kivalle veneretkelle poispäin rannoiltamme. Evääksi voisimme pakata heille korillisen ”Xanoreita”, koska veneretkillä tulee usein kova nälkä.

    Tykkää

  3. > En saa tavata poikaani kuin kerran viikossa, 15 minuutin ajan. Silloinkaan en saa viedä tuliaisia enkä saa viedä häntä ulos kävelylle. En saa myöskään soittaa pojalleni.

    Pojalla ei saa olla puhelinta, joten hän ei voi soittaa minulle eikä kavereille. Poikani ei saa myöskään olla tietokoneella, mikä virkistäisi häntä.

    Pienen ihmisen on lähes mahdotonta taistella tätä mielivaltaa vastaan ja päästä siitä eroon. TARVITTAISIIN JOKU ÄÄNITORVI, joka voisi kertoa julkisuuteen näistä asioista. >

    Todella järkyttävää ja rikollista. Lääkärit syöttävät näitä ”koko loppuelämäksi” suositeltavia mielialalääkkeitä jopa pienille lapsille ilman mitään todellista syytä.

    BEFORE DOCTORS WERE HEALERS BUT NOW THEY ARE DRUG DEALERS!

    Kansainvälistä huumekauppaa pyörittävät suojelupoliisit, kuten SUPO, taistelee valtamedian sivuilla näyttävästi muka huumeita vastaan (yeah right…) ja samalla huumeteollisuus-kolikon toinen puoli – lääkärit – pakkosyöttävät ihmisille valtavat määrät myrkkyjä, jotka pikkuhiljaa tuhoavat ihmisen kokonaisvaltaisesti. Ja sen lisäksi meillä on nämä Pedon systeemiä ylläpitävät ylilääkärit, professorit ja asiantuntijat, joiden virkatyö perustuu valehteluun.

    Äidille haluan sanoa sen, että älä lannistu…. tarjoa ylläolevia faktoja perheesi kärsimyksestä jokaiseen mahdolliseen mediaan ja vaadi ilmaista oikeusapua. Kertomukseesi perustuen on päivän selvää, että poikasi on vanki ja häneltä – ja samalla myös sinulta/perheeltäsi – on rikollisesti viety ihmisen perusoikeudet.

    Korruptio… korruptio ja korruptio. Ylläoleva on valitettavasti vain jäävuoren huippu siitä kokonaisvaltaisesta petollisuudesta, jolla lääketeollisuus maailmanlaajuisesti toimii.

    Ilmainen oikeusapu

    Jokaisella tulee olla oikeus puolustaa itseään ja valvoa omaa etuaan esimerkiksi hallintoviranomaisissa ja tuomioistuimissa. Yleensä oikeudellisten asioiden hoitamisessa tarvitaan lainoppinutta avustajaa (asianajaja, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja tai julkinen oikeusavustaja). Lähtökohta tällöin on se, että henkilö itse vastaa avustajan käyttämisestä aiheutuneista kustannuksista. Vähävaraisuus ei kuitenkaan saa oikeusvaltiossa olla esteenä oikeuksiin pääsylle ja asiantuntevan oikeusavun saamiselle.

    https://fiducius.fi/ilmainen-oikeusapu/

    Tykkää

    • Ensinnäkin noi tuolla syötettävät pillerit(neuroleptinit ym.) on käytännössä ilmaisia niillä mikään lääkeyhtiö tulosta tee.. Jänniä lääkkeitä sinänsä pää toimii mutta olet katatoninen ja et pysty puhumaan/liikkumaan esim johonkin levoziniin ei edes kehity toleranssia niin se on aikamoista kidutusta, neuvostoliiton peruja niitä siellä syötettiin toisinajattelijoille.. Siis pointti oli vaan tuo naurettava ”lääkefirmojen voittojen maksimoimiseksi”

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s