Samu Seppälä
Olen havainnut, erityisesti parin viime vuoden aikana, kansanedustajien valittavan julkisesti kovaan ääneen sähköposteista, joilla kansalaiset ovat heitä lähestyneet. Tai ovat ainakin pyrkineet lähestymään.
Usein sähköposteista valittaminen saatetaan perustella mm. sanomalla, että jokin ulkopuolinen taho ja voima on masinoinut ihmisjoukkoja lähettämään viestejä kansanedustajille. Milloin ulkopuolinen taho on tullut idästä (Venäjältä) ja milloin oikealta (äärioikeisto).
Toki mitään todisteita näille väitteille ei koskaan ole ollut antaa. Ne ovat jääneet ainoastaan salaliittoteorioiksi ilman minkäänlaista totuudellista pohjaa. Näin on helppo lakaista kansalaisten aktiivisuus maton alle ja viis veisata viestien sisällöstä.
Kauas on tultu ajoista, jolloin kansalaisten aktiivinen osallistuminen päätöksentekoon ja yhteydenpito omiin kansanedustajiin oli suotavaa, jopa toivottavaa. Sana politiikka tulee antiikin Kreikan ajoilta sanasta politikos, joka tarkoittaa yksinkertaisesti “kansalaista koskevaa”.
Tunnumme elävän ajassa, jossa politiikka ei enää kuulukaan lainkaan kansalle, vaan ainoastaan kansanedustajilla ja muilla sumuttajilla (anteeksi suorasukaisuuteni) on yksinoikeus politiikkaan.
Herääkin kysymys:
Mitä helkkaria me teemme politiikalla,
jos kansalaisilla ei ole oikeutta osallistua siihen?
…edes sen vertaa, että meidän sallittaisiin lähettää kansanedustajille (joiden palkat maksamme verovaroistamme) viestejä, joissa esitämme mielipiteitä ja ajatuksia maatamme ja kansalaisiamme koskevista asioista.
Arkadianmäkeläisillä olisi syvästi aihetta harjoittaa hieman itsereflektiota sen sijaan, että kaikki kansalaisilta tuleva kritiikki sysätään ulkopuolisten voimien masinoimiksi häirintäoperaatioiksi.
Positiivista on ollut huomata, että meitä suomalaisia kiinnostaa edelleen maamme tulevaisuus, siitäkin huolimatta että vastakaikua ei liiemmin ole kansanedustajilta tullut.
Jatketaan siis samaan malliin ja osallistutaan politiikkaan. Meillä on täysi oikeus siihen. Jopa velvollisuus.
Ja Arkadianmäelle terveisiä, kasvattakaa selkärangat! Niin kauan kun teette päätöksiä maamme ja sen kansalaisten nimissä, on teillä myös täysi velvollisuus kohdata saamanne kritiikki. Ilman mitään mutinoita.
Kommentti
Artikkelikuva on vuonna 2015 eläkeläisten mielenosoituksesta ottamani. Tuolloin eduskuntatalon rakenteet olivat remontissa – liekö epäonnistunut samoissa massiivisissa määrin kuin vuoden 2019 sisältö-uudistus? Vaikea uskoa.
Juolahti mieleeni myös opettavainen lastu:
KANSAINVÄLISTÄ LUKUOPPIA
Johanna / AM
amerikan biljoona on suomen miljardi on 9 nollaa
amerikan triljoona on suomen biljoona on 12 nollaa
suomen Eduskunta on noin 200 nollaa
Ei se ny ihan noin mene, että 200 x 0. Siitä pitää vähentää persut ja ainakin yks kepuli:)
TykkääTykkää
Ei siinä niin luekaan… 🙂 …vaan NOIN kaksisataa nollaa eli: ~ 200 x 0
TykkääTykkää
…tosin en lähtisi kyllä yhtäkään isoa puoluetta laskemaan kokonaisuudessaan muuksi kuin nollan kertoimeksi. no, ehkä se VKK.. (mitä persutkaan muuta ovat tehneet kuin kalastaneet ääniä vastustamalla samoja asioita, joita sitten kuitenkin ovat olleet äänestämässä läpi?)
TykkääTykkää
Loistava kirjoitus. Ja niin totta. Noin nolla on oikea arvio. Suomessa on käytännössä valeoppositio. Persuissa on joitakin oikeita kansanedustajia, mutta he hukkuvat puolueen koneistoon ja puolueen linjaan lopulta kuitenkin. VKK on raikas tuulahdus. Olen pitkään sanonut, että koko poliittinen järjestelmä on uudistettava. Toivottavasti tässä on se siemen mistä se lähtee itämään. Kyllä se osa kansasta, joka pystyy edes hitusen loogiseen ajatteluun, on tietoinen siitä että systeemimme on LÄPIMÄTÄ.
TykkääTykkää
Kiitos rampe75.
Tuntuu että suuri osa kansanedustajista pitää meitä kansalaisia täysin arvottomina, joilla ei saisi olla oikeutta osallistua julkiseen kanssakäymiseen siitä mitä täällä tapahtuu. Ehkä olemmekin antaneet kollektiivisella tasolla tähän hiljaisen hyväksynnän vuosia jatkuneen kansan vedättämisen muodossa.
TykkääTykkää
Suomessa, kuten myös muissakin valtioissa on poliittinen järjestelmä, jolla ei ole todellista valtaa. On siis täysin hyödytöntä nostattaa kansan vihaa ja ryhtyä taistelemaan 200-nollaa vastaan, koska paperinukkejen valtakunta romahtaa joka tapauksessa. Ei siksi, että ihmiset median kiusallisilla paljastuksilla nousevat kapinaan, vaan siksi että kansallisvaltioiden poliittisten järjestelmien tuhoaminen on keskeinen osa Kummisedän NWO-suunnitelmaa. Kansojen noususta tullaan tekemään tekosyyllinen siihen että Kummisetä ”joutuu” laittamaan velkaantuneiden valtioiden (liikeyritysten) rahahanat kiinni ja mitäs sitten tehdään? Mitäs sitten tehdään kun sosiaalituet ja eläkkeet lakkaavat tulemasta? Miten tulet toimeen jos energian tuotanto suljetaan ja tavarankuljetus loppuu?
VKK-puolue ei tule olemaan pelastus, pikemminkin päinvastoin…. ja Kummisedän rahalla se Turtiaisen puoluekin toimii, right?
Mitä enemmän vastakkainasettelua, sitä enemmän kärsimystä!
Viisaat vetäytyvät. He käyttävät energiansa verkostoitumalla samanmielisten kanssa – ei taistelemaan, vaan rakentamaan HILJAINEN VASTAVOIMA. He valmistautuvat siihen, että vilu ja nälkä ei heitä pimeyden saapuessa nujerra!
TykkääTykkää
Niin se on, että mitä enemmän paskakasaa tonkii, niin sitä enemmän se haisee, myöskin on hullujen kanssa turha kiistellä ei siittä asiat parane, elikkä on turhaa tuhlata ruutia (energiaa) variksiin.
Nämä nousukkaat elävät omassa maailmassaan muistaen kansaa vaan projektiensa koekaniineina ja kustannustensa maksajana, siis jättäytykää siittä roolista pois.
Elikkä yhdistytymällä ja unohtamalla nämä ”ylimykset” omaan kuplaansa, me selviämme, sillä pääasia on SUOMALAISUUDEN jatkuminen, pelastautuminen!
TykkääTykkää
Nämä kärnäläiset / kurviset / niinistöt ym. ”sontiaiset” inisevät itsekylläisyyttään, ylpeänä lahjakuudestaan, saadessaan toimia ämyrinä, mainostaessaan ylikansallisten lääkefirmojen toteuttamaa kansanmurhaan johtavaa läkintäpisnestä.
TykkääTykkää
Tapahtuu siellä sentään jotain. Keskustan valo Mikko Kärnä haluaa kieltää terveelliset elämäntavat
TykkääTykkää