Marssi Ihmisyyden Puolesta / Tampere 30.10.

Tampereen Keskustorilla lauantaina 30.10.2021 klo 13:00-17:00
Järjestäjä: Police For Freedom

Marssi Ihmisyyden Puolesta on saanut inspiraationsa Police For Freedomin järjestämistä marsseista ympäri maailmaa, joissa kansalaiset kokoontuvat rauhanomaisesti yhteen ihmisarvon ja ihmisoikeuksien nimissä.

Marssi järjestetään vastuullisesti paikallispoliisin kanssa yhteistyötä tehden.

Sanoma

  • Ihmisyys on erottamaton osa kansanterveyttä.
  • Ihmisarvo ja kehollinen itsemääräämisoikeus on jokaisen sisäsyntyinen ja muuttumaton oikeus.
  • Ihmisten väkinäinen vastakkainasettelu on lopetettava.
  • Koronapassi on perustuslakia ja ihmisyyttä rikkova käytäntö.
  • Kutsumme poliisia seisomaan lain, ihmisoikeuksien ja kansalaisten tukena, ja kansaa seisomaan eettisen valan mukaan toimivien poliisien tukena.
  • Emme jää odottamaan määräysten muuttumista, vaan ryhdymme samantien rakentamaan ihmisystävällistä rinnakkaisyhteiskuntaa, sekä vapaiden yritysten verkostoa.
  • Yhdessä voimme parantaa pirstaloituneen kansamme.

Suomessa on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat omassa elämässään ja työssään kokeneet kuinka tuhoisat vaikutukset koronapolitiikalla on ollut. Terveys on tärkeä asia, mutta entäpä ihmisyys, yhteishenki ja toistemme kunnioittaminen?

Kansamme on pirstaloitunut, lukemattomat yritykset ovat kaatuneet, perheet hajonneet ja ihmisiä on käännetty toisiaan vastaan valtion rajoituksien ja ennennäkemättömien hygienia-säännöksien nimissä. Eduskuntatalossa ja uutisissa korona-politiikkaa on pyöritelty jo väsymiseen asti, mutta kuuleeko kukaan mitä kansalaiset asiasta ovat mieltä?

Ottaako kukaan huomioon sitä, mitä on ollut työ ja todellisuus eri ammateissa tämän hyvinvointi-, ihmisoikeus-, ja talouskriisin aikana? Kiinnostaako ketään se, mitä tapahtuu lähimmäisyydelle ja ihmisyydelle kaiken tämän kontrollin ja eristäytymisen aikana? Kuinka vakavaksi systemaattiset ihmisoikeusloukkaukset kehittyvät koronapassin myötä?

Me tahdomme avata keskustelun, jossa jokaisen ääntä kunnioitetaan. Me tahdomme luoda tapahtuman, jossa jokaisen läsnäolo on arvokas. Me tahdomme alkaa rakentamaan yhteiskuntaa, missä ketään ei syrjitä.

Nyt on aika kokoontua yhteen, maskeilla tai ilman, rokotteella tai ilman.
On aika seistä yhdessä ja rakentaa siltoja.

Ohjelma

Klo:13 Kokoonnumme Keskustorilla
Klo:13 Kansalaisaktivistit eri aloilta puhuvat
Klo:14 Aloitamme Marssin läpi keskustan
Klo:15 Palaamme Keskustorille
Klo:15 Yrittäjät puhuvat
Klo:15 Kuvataiteilija ja tatuointiartisti Emma Bayras tekee lapsille kasvomaalauksia

Tapahtumaan kuuluu myös vapaiden yritysten minimessut. Ihmisystävällisten yrittäjien käyntikortit ovat siis erittäin tervetulleita. Tarjoilemme myös paikalla lämmintä juotavaa, joten ottakaa oma muki mukaan.

Esiintymässä
  • Heini Vettenranta
  • Veli Martin Keitel
  • Valkopukuiset Kasvottomat
  • …yllätysohjelmaa
Puhujina

kansalaisia, aktivisteja, taiteilijoita, yrittäjiä, toimittajia,
vanhempia, terveydenhuollon ammattilaisia, vaikuttajia:


Rauli Mäkelä, Raili Laine, Tuomas Kytömäki, Leena Fredriksson, Musta Barbaari, Anni Sinilahti, Roosa Manninen, Miikka Peuravirta, Hannele Sateentie, Markus Lundström, Pia Toivanen, Ram Alsaman, Klaus Rahikainen, Henna Maria, Juho Lyytikäinen, Christoffer Weiss, Heini Vettenranta ja Veli Martin Keitel

Järjestäjä

Police For Freedom (Suomi)

Telegram: https://t.me/PoliceForFreedomSuomi
Facebook: https://www.facebook.com/policeforfreedomsuomi

Tiedustelut: suomi@policeforfreedom.org


Kuva(kaappaus): Police For Freedom -etusivu

6 comments

  1. Ihmettelen missä ay pomot piileskelevät eivät ole pitämässä rokottamattomien puolta kun on alettu painostamaan ja jakamaan lopputilejä. Mielenkiintoinen uutinen jota on rummutettu palo ja pelastusalan seksuaalisesta häirinnästä ( tärkeää tienenkin) tätä oli joku ay pomo komentoimassa ihan tv ssä. En jaksanut katsoa tällaista paskaa kyse on paljon vakavammasta tässä näkyy ay johtajien poliittinen sidonnaisuus, odotellaan tyhjien mappien virkoja.
    Te jotka olette paremia tässä asiassa yrittäkää saada haastattelu joltai ay pomolta.
    Itse olen sitä mieltä tämä paska ei ratkea kuin yleislakolla

    Tykkää

    • Samaa mieltä! Tosin valevaltamedia ei näistä uutisoisi vaikka ay-pomot vastustaisivat, sensuuri estää. MaRa oli tehnyt kantelun ravintolarajoituksista. Pitäisi vaan tehdä rikosilmoitus, Espanjan Korkein oikeus tuomitsi koronasulut ja -rajoitukset perustuslain vastaisiksi ja yli miljoonalle ihmiselle maksetaan rikkomuksista saatuja sakkoja takaisin.

      Ranska suunnittelee yleislakkoa. Latvian psykopaattipääministeri suunnittelee samaa kuin jo esim. Liettuassa, Australiassa, Italiassa, viesti somesta:

      LATVIASSA: Lukitus 14. marraskuuta asti. Ei se mitään. Mutta pahin alkaa tästä. Pääministerimme Krisjanis Karins sanoi, lainaus: ”Marraskuun 14. päivän jälkeen teemme rokottamattomien elämästä entistä vaikeampaa. Heiltä evätään lähes kaikki julkiset palvelut. Ihmiset menevät rokottamaan!” Pääministerimme Krisjanis Karins ja terveysministeri Daniels Pavlukts jopa liikuttavat rokotettuja vastaan ​​rokottamattomia toisiaan vastaan ​​valtakunnallisessa televisiossa lauseilla, kuten ”Tämä sulku on rokottamattomien suojelemiseksi, ja pyydän anteeksi rokotetuilta” ”Kaikki tämä tartuntojen nousu on rokottamattomien ihmisten syytä” ”Rokotus on täysin turvallista ja suojaa C19:ltä” ”On normaalia ottaa rokote ja saada vihreä kortti”

      ”Jos rokotusaste ei nouse, teemme kaikkeen, jotta rokottamattomat saadaan rokotettua” aika, ministerihallitus teki joitain sääntöjä: 18.10. alkaen, jos sinulla ei ole ”vihreää todistusta”: *Sinut voidaan irtisanoa työstäsi 21.11. alkaen (mukaan lukien yksityisen sektorin työntekijät) – 21.11. jälkeen jopa laboratoriokoe. t hyväksyttävää. *Et voi ostaa rakennusmateriaaleja *Et voi ostaa vaatteita kaupoista *Et pääse sisään julkisten organisaatioiden päämajaan jne. Tässä vaiheessa sosiopaattinen pääministerimme tekee kaikkensa rajoittaakseen rokottamattomia ihmisiä kokonaan. Olemme jo saavuttaneet pisteen, jossa rokottamattomat eivät ole oikeutettuja alennukseen Riian joukkoliikenteen lipunhinnoista.

      Tykkää

  2. Agenda2030 mukainen pk-yritysten alasajo toteutunut Melbournessa:

    ”Olen Melbournessa. En voi kuvailla, kuinka kauheaa se on. Ostoskeskuksissa on nyt 2 kerrosta, 2 vartijaa jokaisella sisäänkäynnillä, jotka tarkistavat ”QR”-koodeja. Sisään päästyään vain yksi kymmenestä kaupasta on jäljellä, ostoskeskukset ovat täysin tuhottuja. Jäljellä on vain valtavat ketjut, kuten Coles. Ja päästäksesi niihin, joudut yhteen tiedostojonoon ja tarvitset jälleen toisen kyltin. Paikalliset ostosalueet ovat samat, tyhjiä kauppoja, niin monilla ihmisillä on pakenivat kaupungeista.

    Ainoat pienyritykset, jotka selvisivät tästä holokaustista, ovat italialaiset, kreikkalaiset perheyritykset, joilla on uskollisia asiakkaita, jotka ovat vihanneet hallituksia sukupolvien ajan. Parhaillaan ollaan hyväksymässä lainsäädäntöä, joka tekee digitaalisesta henkilötunnuksesta pakollisen kaikille australialaisille, ja odota sitä , kaikki ministeriöt, kaikki yksityiset yritykset, kaikki voittoa tavoittelemattomat Australiassa. Jos he eivät liity tähän valtion järjestelmään, he eivät voi harjoittaa liiketoimintaa Australiassa!

    Kerätyt tiedot vaihtelevat biometrisista tiedoista lääketieteellisiin ja verotus-, pankki- ja puhelintietoihin , sisäinen käyttötavat… Veljeni myy tonttia Queenslandissa, eikä hän kirjaimellisesti saa tarpeeksi tyhjiä lohkoja myytäväksi. Viktoriaaniset ostavat koko ajan näkymättömiä tonttia Queenslandissa. Vielä pahempaa on, että Australia rakentaa laajoja ”karanteenileirejä” eristyneille alueille jokaiseen osavaltioon, yli 1000 yksikköä jokaisessa asutuksessa.

    Toimittajia pidätetään joka viikko. Valmistelemme, varastoimme ruokaa, käteistä, lääkkeitä… NSW:ssä he ovat juuri kieltäneet rokottamattomien pääsyn kaikista supermarketeista ja ruokakaupoista. Olet niin oikeassa, et voi taistella kommunismia vastaan. Juokse.”

    Mutta suomalaiset aivopestyt koronalahkolaiset hurraavat kun saatiin natsipassi, jonka käyttöä nyt suunnitellaan laajennettavaksi koko maahan kaikkiin paikkoihin. WEF:n tavoite on tuhota kaikki valtiot, mutta typerääkin typerämmät kansalaiset eivät tätä tajua. Ehkä sitten kun Agenda2030 mukaisesti ensi keväänä viedään ihmisten omaisuus valtiolle ja rahat tileiltä, jos agenda toteutuu kuten on suunniteltu. Tähän mennessä on mennyt aivan agendan mukaisesti.

    Tykkää

    • Täältä voi lukea koko agendan ja sen aikataulun, olemme vaiheessa 4 ja kohta alkaa vaihe 5.

      Tosin 3. myrkkypiikin jakelu alkoi jo etuajassa, piti alkaa vasta vaiheessa 5, jossa yksi agenda on vanhusten murhaaminen. Se toteutetaan kuten Yle jo uutisoi, eli että vanhushuollon työntekijöille määrätään rokotepakko, ja kun hoitajat sen takia irtisanoutuvat, vanhukset kuolevat hoidon puutteeseen ja heitteillejättöön.

      https://mvlehti.net/2021/10/26/turtiainen-elamme-kolmannen-maailmansodan-aikaa-valmistautukaa/

      Tätä siis tulossa rikollisen natsihallituksen toimesta:

      Vaihe 5: Luo kaaos ja sotatila (marraskuu 2021 – maaliskuu 2022)

      Hyödynnä tavara- ja ruokapulaa
      Aiheuta reaalitalouden lamaantuminen ja tehtaiden sekä myymälöiden sulkeutuminen
      Anna työttömyyden räjähtää
      Levitä kolmas annos rokotetta (tehosteet)
      Ryhdy vanhusten murhaan
      Asetetaan pakollinen rokotus kaikille
      Vahvista myyttiä varianteista, rokotteen tehokkuudesta ja laumaimmuniteetista
      Demonisoi rokottamattomat ja pidä heitä vastuussa kuolleista
      Pidätä oppositiojohtajat
      Aseta digitaalinen henkilöllisyys kaikille (QR-koodi): syntymätodistus, henkilötodistus, passi, ajokortti, sairausvakuutuskortti…
      Aseta voimaan sotatila voittaaksesi opposition.
      Tulos: digitaalisen ohjauksen toinen vaihe. Vastustajien vangitseminen tai poistaminen.

      Vaihe 6: Nollaa velat ja dematerialisoi raha (maaliskuu 2022–syyskuu 2022)

      Käynnistä talouden, rahoituksen ja osakemarkkinoiden romahdus ja pankkien konkurssit
      Pelasta pankkien tappiot asiakkaiden tileiltä
      Aktivoi ”Suuri nollaus” (The Great Reset)
      Dematerialisoi rahat
      Peruuta velat ja lainat
      Aseta digitaalinen portfolio (Digitaalinen lompakko)
      Ottaa haltuun kiinteistöt ja maat
      Kiellä kaikki maailmanlaajuiset lääkkeet
      Vahvista velvollisuus rokotuksiin puolivuosittain tai vuosittain
      Määrää ruoan säännöstely ja ruokavalio Codex Alimentariuksen perusteella
      Laajenna toimenpiteitä elpyviin maihin.
      Tulos: digitaalisen hallinnan kolmas vaihe – N.O.M. koko planeetalle (Novus Ordo Mass, käännettynä se tarkoittaa Uutta Maailmanjärjestystä, New World Order – NWO).

      Tykkää

  3. Tässä noin parinkymmenen minuutin video, Anna De Buisseret haastateltuna viikko sitten Lontoossa jossa järjestettiin ”Medical freedom march” 2021-10-30.

    https://thewhiterose.uk/the-legal-position-lawyer-anna-de-buisseret/

    De Buisseret on verkostoitunut ja toimii yhteistyössä suuren lainoppineiden joukon kanssa, mukana juristeja ympäri maailman… keräävät todisteita, lausuntoja, näyttöjä. Nämä lainoppineet katsovat että meneillään on laajamittainen rikos ihmiskuntaa vastaan, ennennäkemättömän suuri.

    ”These are the biggest crimes against humanity ever committed in history of human kind.”

    Juristit etenevät raastupa kerrallaan, oikeusjuttuja vireille, vahvoja ukaaseja – ”notices of liability”

    De Buisseret on tinkimätön.

    Lait on olemassa, ja selittelyt ei auta.

    Vastuukysymys on näillä lainoppineilla olennainen. Toimijat eivät voi paeta organisaatioidensa suojaan (”teimme vain mitä käskettiin”). Kaikki rokotevyörytykseen osallistuvat ovat henkilöinä vastuussa ja se tehdään heille selväksi juristien laatimissa syytekirjelmissä.

    Kuka siis joutuu syytetyksi? ”the individual living man or woman”

    Siinä menee sitten piikityskeskuksen työntekijöiltä ja kouluterveydenhoitajilta noin kansanomaisesti ilmaistuna hussut housuun, jahka De Buisseret ja tiiminsä pääsee kunnolla vauhtiin. Etenee toistaiseksi kovin hitaasti vaikka yksittäisiä tapauksia on jo voiton puolella, lakiasiat ottaa aikansa, joten osalliset ehtivät kyllä miettimään.

    Parhaillaan aiheutetaan vahinkoa, ja jos et pistä tikkua ristiin sen estämiseksi ja olet vain hiljaa, et säästy: ”if there’s silence, they are complicit”. Olet osasyyllinen.

    ***************************
    videolla n.12:00 minuutin kohdalla:

    the person who is injecting someone is committing the actual act

    anyone who is facilitating that, promoting it, marketing, you know, is aiding and abetting

    if there’s silence, they are complicit

    and so as you say you have a constitutional duty to act to prevent harm, staying silent is not an option

    ***************************
    kohdasta 16:00 min sävy kovenee…

    ja kohdasta 18:40 min sitten vielä vahvempaa

    ”so anyone who thinks they’re not going to be blamed, not going to be held accountable, does not know their history”

    ***************************

    Mietin aluksi että mihin tämä haastateltu tarvitsee mappia, mutta se valkeni. Siinä on vahva nippu lakiasiaa: ”A hundred and seventyfive pages or law and order.”

    De Buisseretin peräänantamaton asenne on toivottu valopilkku ajassamme, tai kuten eräs kommentoija dailysceptic sivuilla lausahtaa: ”She is quite magnificent!”

    Tykkää

  4. Tässä toinen ajankohtainen video:

    Dr.David Martin on pitänyt puheen 2021-11-05 ”Wise Traditions”-konferenssissa.

    ”Weaponization of Coronavirus: When Nature is Conscripted to Harm”

    https://www.bitchute.com/video/fHhniBm4cyiM/

    ”David Martin, PhD, spoke at our Wise Traditions Conference 2021 on November 5, 2021 and we decided to share his presentation freely! This is quite simply, an absolute ”must-see” that electrified the audience!”

    [ Esitys on pitkä, video on tunti ja 20 minuuttia. Dr.Martinin oma osuus on noin tunnin mittainen. Loppu on yleisökysymyksiä, alkaen kohdasta 1:07:50. ]

    Alussa on pehmeämpää osuutta, alkulauseita, vähän laulahteluakin… ja 3:53 Davidin sukuhistoriaa.

    Kohdassa 7:00 Martin kertoilee että tämä olisi hänen viimeinen ”ystävällinen” puheensa, isoissa yleisötapahtumissa. (”…this is one of my last speeches… in mass gatherings…”)

    kohdassa 8:24 min show sähköistyy. Dr.Martin käy asiaan.

    **********************************
    Ladies and gentlemen, we right now are in the precipice of a mass murder of 5 to 11 year olds in this country… and we’re pretending, we’re pretending that that is as important or less important as, you know, whether we have critical race theory in school or whether we have something else.

    Let me just pause for a moment. Children are being murdered, and we’re pretending like that’s ”one of the issues”.

    I’m sorry, but for me, that’s not one of the issues.

    Right now the emergency use authorization, an illegality of the criminal conspiracy that gave rise to that emergency use authorization, is THE issue.

    And if we are not focused on THE issue, we’re gonna watch young men and women who never live to see adulthood in our name, because we were so damned concerned about the topics that were interesting to us.

    **********************************

    Dr.Martinin mielestä hänen kotimaansa USA on rokotusasiassa aivan jyrkänteen reunalla – kuilussa odottaa 5-11 vuotiaitten massamurha, eikä nyt ole aikaa jutustella muista ”mielenkiintoisista” aiheista… muita aiheita EI OLE.

    Martin aikoo keskittyä näiden kahden mielestään tärkeimmän kohteen käsittelyyn: hätäkäyttöluvat ja rikollinen salaliitto joka on niiden perustana. Hänellä on runsaasti tietämystä ja tausta-aineistoa patenteista ja suuryritysten taloudenpidon kuvioista, ja näitä Martin esitteleekin sitten melkoisesti ja myös nimeää joitakin vastuullisia henkilöitä. Ja lupaa ruotia heidän tekemisiään myöhemmin tarkemmin. Ihan tuttuja nimiä…

    Lääkefirmojen kaikenkattavat vastuuvapaudet ovat Martinin mielestä aivan olennaisia. Niistä tulisi päästä eroon: ”Until the shield of immunity is gone, we’re not done.”

    Martin on setvinyt jättiyritysten taustalle rakenneltuja talouskuvioita… ja arvelee, että vaikka Pfizerin ja Modernan tapaiset suuryritykset joutuisivatkin oikeuteen ja vastuuseen, niille ei kävisi kuinkaan vaan taloudellinen romahdus sysittäisiin taustarakenteisiin. Martin esittelee niistä firmantapaisista muutamia kysellen että tunnistaakos kukaan…? Yleisössä on hiljaista.

    Dr.Martin setvii useita merkillisiä yksityiskohtia asiain kulusta, muiden muassa kohdassa 29:50 tarinaa presidentti Trumpin kuittaamasta asiakirjasta päiväyksellä 2019-09-19.
    ”Executive order for… mRNA, virus-like S particles, vector-based, and self-assembling nanoparticle vaccines”

    Martin arvelee ettei presidentti varmaankaan laatinut kuittaamaansa asiakirjaa itse, mahtoko ymmärtää paperista sanaakaan…

    Hmm. mRNA? Itsekokoavia nanopartikkelirokotteita? Syyskuussa 2019?

    Spartacus-kirjeen teemoja siis. Jos on tunti aikaa niin tsekkailkaapa, Dr.Martin säilyttää yleisönsä huomion, esitys on aika tiivis.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s