Hirvi-ni-saatio ja ilmasto-olo-poeettinen miehitysvalta

Härmälänojan ajattelija

Männä viikkona, muorilla saunomassa käydessäni, söin portugalilaisia hirvipasteijoita – Suomen hirvestä portugalilaiseen tapaan tehtyjä pasteijoita. Epäilemättä niille olisi joku vetävämpikin, eksoottiskutkutteleva nimitys – esimerkiksi portugalinkielinen sana ”lihapasteijalle”.

Eilen, pikaisten ensilumien luotua kävelyteille jään ja veden yhdistelmällä liukastelevan kaaoksen, kävin muorin puolesta hakemasta maito(proteiini)vammaisen erikoistilauksen maidottomia hirvipasteijoita – ne männä viikkona nauttimani oli tehty voitaikinaan. REKO-ruokapiiristä löytyy, muutakin kuin munia.

Portugalilaisia hirvipasteijoita REKOssa myy Pablo. Ja ei, tämä ei ole yritykseni stereotypisoida. Tarkemmin ottaen pasteijoita myy portugalilainen Pablo suomalaisen emännän kanssa. Talven ensilumien jälkeisessä loskassa, sateessa ja viuhtovassa viimassa hirvipasteijat soosseineen ja selostuksineen saatiin.

Rallienglanti – mikä mahtava, kuvaileva sana – on suomalaisten ylpeyden ja häpeän sulautuma. Ennemmin edellinen, sillä kieli on kommunikaatioväline ja funktiotaan ilman turhanpäiväinen. Pablo on tämän tajunnut ja antoi tuoteselostuksensa – maustesoossista myös – suomeksi, vaikkei kovin hyvin kieltä osaakaan.

Suurimmalti osin kuitenkin ymmärsin vaivatta, mitä yritettiin sanoa – ja kun portugalilaisen suomenkieli loppui, emäntää pyydettiin tulkkaamaan loput: aa-ivan, siis maustesoossia voi käyttää marinointiin, kastikkeena jne. Männä viikkona mukana oli eteläisen tulista soossia, tämä mietoa – ja tuoksui ihanalle.

Kauppojen jälkeen muorille päin kävellessäni alkoi naurattamaan päähän hypähtänyt ajatusketju: Pablo ei lie kovin monen Mansesterin kadulla vastaantulevan silmään eroudu vaikkapa irakilaisesta kaverista mitenkään. Ja seuraava mielleyhtymä oli viiden vuoden takaisen pakolaisaallon aikaiset artesaani-kaarnaveneet.

Ei prkl, portugalilaiset ovat valloittamassa yhteiskuntaamme ruohonjuuritasolta käsin! Eikä suoma(a)laiset olisi muuten ensimmäinen alkuperäiskansa, jolle niin kävisi… Tosin jos hoitavat homman pasteijoilla siinä missä 1500-luvulla miekoin ja tautisin kyrvin – minun (ja mahani) puolesta: sopii yrittää!

Salakavalan REKO-vaikuttamisoperaation tuloksena siis suomalaisakat vain sohvillaan raukeina nuoleskelevat eteläisiä makuja suupielistään ja sulattelevat hirvipasteijoita sohvillaan. Toiminnan siirryttyä REKOsta Kauppahalliin yhteiskuntamme on jo siinä jamassa, että Portugali voi vain julistaa Suomi-neidon läänikseen.

Mutta ne hirvet, mihinnemeni? Suomalaisilla hirviporukoilla on hätä, luin eräässä fb-ryhmässä aiemmin päivällä. Tosin on väärin kutsua moderneja radiopuhelinratsioita suomalaisiksi, vaikka kai jäsenet pääosin ovatkin – muttanoinniinku toiminnan puolesta. Suomalaiset metsästäjät ovat samoajia, eivät seurueita.

Suoma(a)laiset ovat säilyttäneet itseytensä kielessään, muussakin kuin sukupuolten ihmisellisessä tasa-arvoisuudessa. Suomalaiset metsästäjät – metsänkävijät – pyytävät riistaa. Ei riitä, että Tapio-ukkoa nöyrästi pyydetään antamaan elämä, siitä huolimatta suoma(a)lainen kokee sen riistävänsä – riistetty riista.

Anglogermaanit – ja wannabegermaanit kuten sveainväki – jahtaavat saalista (hunt the prey). Suuri ero. Hirviporukoiden historian kajastus Suomaalla epäilemättä johtaakin näihin hyeenain tavoin jahtaaviin laumoihin, eivät Pohjolan eränkävijäin omaan tapaan. Samoin veljespetojen tappo saaliista kilpailijoina.

Mutta niin, meinaavat hirviporukat että hirvet ovat hävinneet, tänä vuonna jahteja on keskeytetty – ei ole mitä ampua. On ne villieläimet sitten vaan viisaita – tsunamien, maanjäristysten edeltä ne katoavat. Näköjään samoin ne – ainakin hirvet – ymmärtävät häipyä ajoissa paikalta, kun ihmiset vajoavat massahulluuteen.

Kuten saaliin jahtaaminen ja tapporahat, ovat vieraat tavat hallinneet hallintoamme satoja vuosia: vieraat poliitikot, sotapäälliköt ja vuorineuvokset sekä hirven/karhun heimot judanisaatiolla hävittäneet paavin ja lutterin piispat. Ja kuten ruåkaruottin periferiaksi, taas meidät on huijattu länsieliitin edun raaka-aineeksi.

Nyt meitä viedään rahastosta rahastoon. Virushysteriaan upotetuista sadoista miljoonista vaiko miljardeista en viitsi edes. Mutta pahkasikaisuus jatkuu ilmastorahastossa: eurooppalaisen hyveellisyyden nimeen hymyävä, naiseuttaan koskematon hallitus siirtää kansan varat herrasunionin päästömonopolilaudalle.

Jos motiivina olisi todellakin maailman parannus ja ympäristönsuojelu, ”ilmastorahaston” varoja käytettäisiin maksamaan metsänomistajille siitä, ettei suoma(a)laisten kotia jatkuvasti lanattaisi valtaviksi hakkuuaukeiksi – tai parempaa vielä, ilmastorahastolla lunastettaisiin metsät kansalliseen omistukseen suojeltavaksi.

Mutta ei – vastuullisessa EU-suomessa rakennetaan ulkomaisella (orja)työvoimalla teollisuuslaitoksia keittämään suoma(a)laisten metsistä raakasellua rahtilaivalla Kiinaan kuskattavaksi. Ei olis teininä uskonut, että sitä vanhana harakkana nostalgisesti muistelee, kuinka Suomi ylpeili parhaalla paperilla ikinä.

Virallisen ilmastonmuutos-narratiivin logiikka tiivistettynä:

Sademäärät kasvavat, tarvitaan kuivuutta kestäviä lajikkeita. Ilmastotoimia on maatiloilla pakko tehdä, sillä muuten ei maataloutta voi kohta harjoittaa täällä Suomessa.

Juha Pylväs, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
YLE 9.11.2021 Tuleva ympäristöministeri Emma Kari [vihr] vaatii maatalouden tukien uudistamista – ”Pääpaino ilmastotoimiin”

Jos motiivina olisi todellakin maailman parannus ja ympäristönsuojelu, ”ilmastorahaston” varoja käytettäisiin kierrottomalla, keinolannoittavalla monoviljelyllä köyhdytetyn maaperän kunnostamiseen ja hoitoon. Perinteiseen ymmärrykseen luonnosta ja sen mahdollisuuksista perustuvaa maataloutta tuettaisiin – ei herliineitä ja mitälie.

Mutta ei – vastuullisessa EU-suomessa otetaan vaikka velkaa, jotta voidaan maksaa komission syöttöporsaiden vaatimat lunnaat, joille ei ole tulossa vastinetta. Pienviljelijöitä ja -karjan kasvattajia miinoitetaan joka kulmalla ja lihansyönnistä markkinoidaan silkkaa syntiä. Hyveelliselle vegaanille rahdataan merikonteittain etelästä hetelmiä.

Jos motiivina olisi todellakin maailman parannus ja ympäristönsuojelu, ”ilmastorahaston” varoilla avattaisiin avoin piikki tarvepuotiin kaikille keksijöille, jotka miettivät ja kehittelevät (kuten alla) tapoja viljellä maata, kasvattaa eläimiä ja ylipäänsä elää hyvin niin, että ihmisyhteisö toimineen kuitenkin pysyy tasapainossa asumansa ympäristön kanssa.

Mutta ei – vastuullisessa EU-suomessa revitään maaperät auki ja kuivataan järvet atlantintakaisten kaivosyhtiöiden ja eurooppalaissivistyneen sähköautobisneksen hyväksi. Isä Juha päräytti pääministerinä aikaan kaksi ihmettä: sveitsiläinen eliittirouva loihdittiin kepulaiseksi lobbariksi ja… niin, se Terrafame. WEF-hallituksen ihme lie velkaunioni.

Vallassa maailmassa ja Suomessa on puhdas ahneus, opportunismi ja epäempaattisuus (siis psykopatia). Inhimillisyys on kadonnut yhteiskunnasta, lääketeollisuus sanelee lait ja tieteen konsensuksen.

Puhuvat päät pälpättävät päättömiä päivät pääksytysten. Pasteijasaatio ei kuulosta yhtään hullummalta.
Tervetuloa uudeksi isännäksi, Portugali!


Jälkikommentti

Mikäli hallituksen bensaveron nosto on tarkoitettu ilmastonmuutostoimeksi uusiutumattomien polttoaineiden vähentämiseksi – eikä, kuten oletan, sähköautobisneksen buustaajaksi – niin miksi ihmeessä viinabensalla (E85) ja biokaasulla autonsa kulkemaan pistävien ajelua ei halvenneta?

Mikäli hallituksen tupakkaveron nosto on tarkoitettu parantamaan kansanterveyttä – eikä, kuten oletan, ihmisten elämän ja vapauksien kontrolloimiseksi – niin miksi ihmeessä ei tuoda tarjolle luomutupakkaa kymmenen kertaa halvemmalla kuin teollista myrkkytupakkaa?

Kuva: Matti Suopajärvi (CC BY-NC-SA 2.0) via Flickr

17 comments

  1. Huomautettakoot, että olen muutellut tosielämän pasteijallisia yksityiskohtia sumeilematta tarinankerronnallisen vapauden nimissä ja tarpeisiin. EU-suomen toimet ”maailmanpelastuksessaan” sen sijaan ovat täysin faktuaalisia, valitettavasti.

    Tykkää

  2. Miten se todellakin näyttää siltä, että valtakunnan ja kansalaisten yhteinen etu jää kaikissa asioissa toissijaiseksi päättäjien ja heidän kavereidensa etujen – ja tietysti ryssälän satraappien keplottelujen jalkoihin? Sellainen ajatushautomo olisi kiireellä perustettava, joka tekisi koko maan hyvinvoinnin kannalta keskeisiä ja puoluepoliittisesti sitoutumattomia esityksiä siitä, miten asiat olisi parasta hoitaa. Puoluetoimistoista tai muistakaan nykypolitiikan kähmijätahoista ei siihen ole.

    Tykkää

  3. ”Pienviljelijöitä ja -karjan kasvattajia miinoitetaan joka kulmalla ja lihansyönnistä markkinoidaan silkkaa syntiä. Hyveelliselle vegaanille rahdataan merikonteittain etelästä hetelmiä.”

    Olen huomannut, että jostain syystä useimmat suomalaiset suhtautuvat kasvissyöjiin ja vegaaneihin alentuvasti tai jopa hyökkäävästi. MIten artikkelin kirjoittaja määrittelee synnin? Onko syntiä aiheuttaa kärsimystä tiedostaville ja tunteville eläimille? Jos se on syntiä, joutuuko syntiin syyllistynyt tai katseensa sivuun kärsimyksestä kääntänyt tilille teoistaan? Kun eläin viedään teurastamoon, eläin haistaa ja vaistoaa muiden eläinten pelon, kauhun ja kuoleman. Eläin tietää, että ihminen tulee tappamaan sen. Mitä eläimen elimistössä tapahtuu silloin, kun se on peloissaan ja stressaantunut? Eläimen elimistö erittää stressihormoneja kuten adrenaliinia ja kortisolia. Nämä stressihormonit päätyvät eläimen lihassoluihin. Jos syö lihaa, syö toisen lajin stressihormoneja. Nykyään tiedetään, että lihansyönnistä seurannut ylimäärinen kortisoli ihmisen elimistössä aiheuttaa osteoporoosia.

    Lihansyönnistä voi saada muutakin elimistöönsä. Miltä kuulostavat esim. polyoomavirukset tai naudan leukemiavirus?
    https://nutritionfacts.org/video/flashback-friday-the-role-of-burger-viruses-in-cancer/

    Tykkää

    • .. Kirjoittaja määrittelee ”synnin” vanhana, perinteisenä tapana yrittää saada ihmiset tuntemaan häpeää normaaleista, luonnollisista taipumuksistaan. Kuten nyt vaikkapa ihmisen tuhansia vuosia jatkunut lihansyönti.

      (Nykyään harvemmin mietitään että ”syntiä” on seksi valot päällä ja nauttien, mutta se on täysin verrannollinen nykyiseen trendiin tuomita lihansyöjät pahiksina…)

      Eläinten kohtelu teollistuneessa lihantuotannossa – esim. teurastamojen olosuhteet – on sitten asia erikseen. Ne ovat julmuutta kustannustehokkuuden saavuttamiseksi.

      Lihansyöjien syyllistäjien kannattaisi varmaan osoittaa ne häpeävyörytyksensä siihen yhteiskunnan rakenteita määrittelevään tahoon, joka ei löydy lihansyönnistä sellaisenaan – EUn maatalouspolitiikka esim.

      Eläimiä on metsästetty ja kasvatettu ihmiselle ruoaksi melkoisen kauan, aika lailla niin kauan kun on ollut ihmisiä. Lihatehtaat taas ovat läntisen tehokkuus-sekoilun tulosta.

      Jos oikeasti on huolissaan eläinten kohtaloista – eikä vain pyyhiskele itseensä hyvän ihmisen tuoksua – tulisi ottaa projektikseen miettiä miten ja sitten toimia lihantuottajien, teurastamoiden ym. kanssa sen eteen, että ruoaksi kasvatettavien niin elämä kuin kuolema eivät olisi silkkaa kärsimystä.

      Niin, ja jos tosiaan haluaa elukoille hyvää, kannattaisi tukea maidon-, lihan- ja munientuottajia, jotka pitävät visusti huolen eläimistään – parhaimmillaan kouluttautuvat lopettamaan eläimensä itse.

      Tykkää

  4. Siinä vielä lääkäri Michael Gregerin video siitä, miten lihansyönti voi laukaista Parkinsonin taudin:
    https://nutritionfacts.org/video/the-role-meat-may-play-in-triggering-parkinsons-disease/

    Jos haluaa saada tietoa ravintoon liittyvistä tieteellisistä tutkimuksista, suosittelen seuraamaan Gregerin Nutrition Facts-sivustoa säännöllisesti. Nuo videot löytyvät myös Youtubesta Nutrition Facts-kanavalta. Jos englannin kieli tuottaa vaikeuksia, Michael Gregeriltä julkaistiin muutama vuosi sitten suomeksi kirja Kuinka elää kuolematta (How not to die).

    Tykkää

    • Kommentti somesta liittyen siihen, miksi ehkä tuollaisia tuloksia voidaan saada aikaan – ja miksi ne ovat todellisia, vaikkei _lihansyönti_ olekaan syy Parkinsoniin… (Oletan vahvasti, että Greger ei ole tehnyt näitä tutkimuksiaan Suomessa, eikä riistasta/luomulihasta)

      ”Luontosuhde on lopulta kaiken pohjalla. Vinoutuneen ellei suoran vääristyneen luontosuhteen maassa kun tehdään tutkimusta ruoalla, ja unohdetaan muutamat merkittävät tosiasiat, kuten CAFOt (keskitetyt eläintenruokintaoperaatiot eli lihankasvatustehtaat) kasvuhormoneineen ja antibiootteineen ja GMO-rehuineen, niin kuinka kukaan voisikaan kuvitella, etteikö juuri sellaisen lihan syöminen nimenomaisesti tuottaisi kärsimystä paitsi tuotannon aikana niin myös epäsuorasti kuluttajalle kaikkine ’elintaso’- eli tehokkuussairauksineen.”

      Tykkää

  5. ”Eläimiä on metsästetty ja kasvatettu ihmiselle ruoaksi melkoisen kauan, aika lailla niin kauan kun on ollut ihmisiä.”

    Totta, aika kauan ihmiset ovat syöneet lihaa, mutta oliko liha alunperin ihmisen ruokaa? Ihmisen elimistö tuottavat tärkkelystä pilkkovaa amylaasi-entsyymiä 6- 8 kertaa enemmän kuin esim. simpanssien elimistö. Kautta historian ihmiset ovat eläneet tärkkelyspitoisella ruokavaliolla esim. atsteekit, mayat, ja muinaiset japanilaiset. Toki ne väestöt, jotka asuivat äärimmäisissä oloissa, söivät paljon lihaa. Esim. inuiittien ruokavalio koostui suurimmaksi osaksi riistasta, kalasta, valaista ja hylkeistä. Inuiittien ruokavalio oli tappava:
    https://www.drmcdougall.com/misc/2015nl/apr/eskimos.htm

    Todisteet 3,5 miljoonan vuoden takaa osoittavat, että kasveja on syöty:
    https://home.dartmouth.edu/news/2012/12/dartmouth-anthropologist-reviews-new-evidence-35-million-year-old-diet

    Ruokavalio, joka riippui lihasta, pienensi metsästäjä-keräilijöiden yhteisöjä:
    https://www.sciencedaily.com/releases/2021/11/211108162208.htm

    ”Lihansyöjien syyllistäjien kannattaisi varmaan osoittaa ne häpeävyörytyksensä siihen yhteiskunnan rakenteita määrittelevään tahoon, joka ei löydy lihansyönnistä sellaisenaan – EUn maatalouspolitiikka esim.”

    En syyllistänyt. Itse syyllistyit itsesi korostamiseen kirjoittamalla hyveellisistä vegaaneista.

    ”(Oletan vahvasti, että Greger ei ole tehnyt näitä tutkimuksiaan Suomessa, eikä riistasta/luomulihasta)”

    Et katsonut videota. Ne tutkimukset eivät ole Gregerin omia tutkimuksia. Eikä sillä ole väliä, onko kyseesstä tehotuotettu liha, riista tai luomuliha. Jos väität, että lihansyönti ei ole yhteydessä Parkinsonin tautiin, niin esittäisitkö tutkimuksia, joilla kumoat Gregerin esittämät tutkimukset?

    Eläinrasvan syönti on yhteydessä lisääntyneeseen aivohalvauksen riskiin:
    https://www.eurekalert.org/news-releases/933445

    Kasviperäiset proteiinit vähentävät sydän- ja verisuonitautien riskiä:
    Zhong VW, Allen NB, Greenland P, Carnethon MR, Ning H, Wilkins JT, Lloyd-Jones DM, Van Horn L. Protein foods from animal sources, incident cardiovascular disease and all-cause mortality: a substitution analysis. Int J Epidemiol. 2021 Mar 3;50(1):223-233. doi: 10.1093/ije/dyaa205. PMID: 33411911.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33411911/

    Punainen liha ja prosessoitu liha lisäävät sydänsairauden riskiä:
    Papier K, Knuppel A, Syam N, Jebb SA, Key TJ. Meat consumption and risk of ischemic heart disease: A systematic review and meta-analysis. Crit Rev Food Sci Nutr. 2021 Jul 20:1-12. doi: 10.1080/10408398.2021.1949575. Epub ahead of print. PMID: 34284672.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34284672/

    Kasvipohjaiset ruokavaliot vähentävät riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen ja myös hoitavat sitä parhaiten:
    Jardine MA, Kahleova H, Levin SM, Ali Z, Trapp CB, Barnard ND. Perspective: Plant-Based Eating Pattern for Type 2 Diabetes Prevention and Treatment: Efficacy, Mechanisms, and Practical Considerations. Adv Nutr. 2021 Jun 10:nmab063. doi: 10.1093/advances/nmab063. Epub ahead of print. PMID: 34113961.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34113961/

    Kasvisruokavaliot vähentävät kuolleisuutta sydänsairauteen:
    Jabri A, Kumar A, Verghese E, Alameh A, Kumar A, Khan MS, Khan SU, Michos ED, Kapadia SR, Reed GW, Kalra A. Meta-analysis of effect of vegetarian diet on ischemic heart disease and all-cause mortality. Am J Prev Cardiol. 2021 Apr 9;7:100182. doi: 10.1016/j.ajpc.2021.100182. PMID: 34611632; PMCID: PMC8387295.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34611632/

    Lihansyönti lisää riskiä sydänsairauteen, keuhkokuumeeseen ja diabetekseen:
    Papier K, Fensom GK, Knuppel A, Appleby PN, Tong TYN, Schmidt JA, Travis RC, Key TJ, Perez-Cornago A. Meat consumption and risk of 25 common conditions: outcome-wide analyses in 475,000 men and women in the UK Biobank study. BMC Med. 2021 Mar 2;19(1):53. doi: 10.1186/s12916-021-01922-9. PMID: 33648505; PMCID: PMC7923515.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33648505/

    Vegaaniruokavalio parantaa maksan toimintaa:
    Chiarioni G, Popa SL, Dalbeni A, Senore C, Leucuta DC, Baroni L, Fantin A. Vegan Diet Advice Might Benefit Liver Enzymes in Nonalcoholic Fatty Liver Disease: an Open Observational Pilot Study. J Gastrointestin Liver Dis. 2021 Mar 12;30(1):81-87. doi: 10.15403/jgld-3064. PMID: 33548123.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33548123/

    Kasvipohjaiset ruokavaliot parantavat suoliston mikrobiomia, mikä puolestaan vähentää riskiä sydänsairauteen ja daibetekseen:
    Asnicar F, Berry SE, Valdes AM, Nguyen LH, Piccinno G, Drew DA, Leeming E, Gibson R, Le Roy C, Khatib HA, Francis L, Mazidi M, Mompeo O, Valles-Colomer M, Tett A, Beghini F, Dubois L, Bazzani D, Thomas AM, Mirzayi C, Khleborodova A, Oh S, Hine R, Bonnett C, Capdevila J, Danzanvilliers S, Giordano F, Geistlinger L, Waldron L, Davies R, Hadjigeorgiou G, Wolf J, Ordovás JM, Gardner C, Franks PW, Chan AT, Huttenhower C, Spector TD, Segata N. Microbiome connections with host metabolism and habitual diet from 1,098 deeply phenotyped individuals. Nat Med. 2021 Feb;27(2):321-332. doi: 10.1038/s41591-020-01183-8. Epub 2021 Jan 11. PMID: 33432175; PMCID: PMC8353542.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33432175/

    Kasviperäisten proteiinien kuten palkokasvien, viljojen ja soijan syönti vähentää kuolleisuutta. Lisäksi kasviperäiset proteiinit ovat yhteydessä pidempään elämään. Sen sijaan eläinproteiini ei vähennä kuolleisuutta sydänsairauksiin tai syöpään:
    Naghshi S, Sadeghi O, Willett WC, Esmaillzadeh A. Dietary intake of total, animal, and plant proteins and risk of all cause, cardiovascular, and cancer mortality: systematic review and dose-response meta-analysis of prospective cohort studies. BMJ. 2020 Jul 22;370:m2412. doi: 10.1136/bmj.m2412. PMID: 32699048; PMCID: PMC7374797.

    Päivittäinen kasviperäisten proteiinien syönti vähentää varhaista kuolleisuutta verrattuna eläinproteiinin syöntiin. Korvaamalla 3 % eläinproteiinista kasviperäisillä proteiineilla kuten viljatuotteilla, vähenee riski kuolla sydänsairauteen yli 12 %:
    Huang J, Liao LM, Weinstein SJ, Sinha R, Graubard BI, Albanes D. Association Between Plant and Animal Protein Intake and Overall and Cause-Specific Mortality. JAMA Intern Med. 2020 Sep 1;180(9):1173-1184. doi: 10.1001/jamainternmed.2020.2790. PMID: 32658243; PMCID: PMC7358979.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32658243/

    Tykkää

    • ”En syyllistänyt. Itse syyllistyit itsesi korostamiseen kirjoittamalla hyveellisistä vegaaneista.”

      Ahaa, siis (julistavia) vegaaneja ei sovi kritisoida, tai on itse ihan tyhmä. 😀

      ”Et katsonut videota.” En tod. Parempaankin voin käyttää aikani.

      ”Eikä sillä ole väliä, onko kyseesstä tehotuotettu liha, riista tai luomuliha.”

      Et lukenut kommenttia? Tiivistetään tähän uudestaan, sillä todellakin on aika paljon merkitystä, millaisella lihalla nämä tutkimukset on tehty: ”kasvuhormoneineen ja antibiootteineen ja GMO-rehuineen, niin kuinka kukaan voisikaan kuvitella, etteikö juuri sellaisen lihan syöminen nimenomaisesti tuottaisi […] kuluttajalle […] ’elintaso’- eli tehokkuussairauksi[a]”

      ”Jos väität, että lihansyönti ei ole yhteydessä Parkinsonin tautiin, niin esittäisitkö tutkimuksia, joilla kumoat Gregerin esittämät tutkimukset?”

      Katso edellä ja se, missä alkuperäinen kommentti on. Sitten kun näitä tutkimuksia saadaan tehtyä samoin tuloksin (lihansyönti bääääd) luomulihalla ja riistalla, voin harkita uskovani. Siihen asti kun näitä tehdään luonnottomasta lihasta (jonka tuotanto on myös pelkkää itsekästä julmuutta ihmiseltä), pysyn kannassani.

      Tykkää

    • ”Toki ne väestöt, jotka asuivat ÄÄRIMMÄISISSÄ OLOISSA, söivät paljon lihaa.” Kyllä, pysyäkseen hengissä – missä valossa tämä seuraava lainaus on suorastaan koominen: ”Inuiittien ruokavalio oli tappava”
      https://www.drmcdougall.com/misc/2015nl/apr/eskimos.htm” – siis nykytiede kertoo, että pysymällä hengissä pirulaiset tappoivat itsensä 🙂

      ”Todisteet 3,5 miljoonan vuoden takaa osoittavat, että kasveja on syöty” Totta helvetissä kasviksia on syöty (jos niitä on saatu), ihminen on sekasyöjä. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen kuuluu syödä (puhtaita, ei tehotuotettuja) kasvituotteita runsaasti pysyäkseen terveenä. Ja lihaa. Ei karhukkaa aina riehu, ne syö välillä puolukoita.

      ”Ruokavalio, joka riippui lihasta, pienensi metsästäjä-keräilijöiden yhteisöjä” Luonnollisesti, sillä metsästäminen vaatii kovaa työtä – jos yhteisö on kovin iso ja lihan osuus suuri, metsästäjien työmäärä tulisi mahdottomaksi. Siksi lienee suoma(a)laiset (ennen talonpoikaiskulttuuria eli ristiä ja miekkaa) metsästäneet sukupuolesta riippumatta. Samoin, kuten itsekin huomautit, äärimmäisissä oloissa syötiin paljon lihaa – äärimmäisissä oloissa ei myöskään suuri ihmismäärä olisi onnistunut hnegissä pysymään muiltakaan osin kuin lihansaannilta.

      Tästä päästiin taas siihen, että TEHOTUOTANTO (ja ihmisten pakkautuminen suuriksi, ravintoa tuottamattomiksi/hakemattomiksi, läjiksi kaupunkiin) on luonnotonta, ei lihansyönti.

      Sellainen lisäys muuten vielä, että puhuessani lihasta tarkoitan lähinnä riistaa ja nautaa/lammasta, sianlihan syöminen onnistuu sairastuttamaan jopa koirani, huomaan ma. Tosin oletan – joskaan en ole varma – että metsäsika olisi taas hivenen eri asia kuin lihasika.

      Tykkää

      • Eipäs nyt dissata possua, luomu sellainen tai muuten vain hyvällä ruualla ja oloilla elänyt saparoveijari on mitä mainiointa evästä, metsäsian liha on kyllä tummempaa ja maukkaampaa kuin normisian liha, villisiasta en voi sanoa mitään kun en ole maistanut.
        Oleellista on miten se ruokaa tuotetaan oli kyse sitten lihasta tai kasviksista, sen voi tehdä hyvin tai huonosti, kaikille varmasti on selvää kumpi näistä tavoista on kalliimpaa ja siitä johtuen kaupat ovat täynnä käkimassaa 😂

        Tykkää

      • Ei suinkaan ollut tarkoitukseni sianlihaa haukkua varsinaisesti – syön itsekin luomupossua ainakin pekonina, hernesopassa ja kimchi jiggaessa (eli sikasopassa korean tapaan). Viittasin lähinnä siihen, että sianliha varmaan on helpommin epäsopivaa syötäväksi, jos joku liha. Ehkä se johtuu siitä, että sisältää ureaa (näin olen ymmärtänyt). Ehkä lämpimien maiden sianlihakielto pitää sisällään jotain muutakin kuin uskonnollista ajattelua (kuten monet tällaiset ”pyhiksi” muodostuneet säännöt käytännön elämään pitävät, alunperin). Ja tosiaan, vanhan, Romanian kadulla millälie-paperilla mutkalle kasvaneen koirani nivelet eivät näköjään sitä sikaa kestä, kipeytymättä… (Ja joitain autoimmuunitauteja sairastavia ihmisiä suositellaan välttämästä sianlihaa, myös.)

        Tykkää

  6. ”Ahaa, siis (julistavia) vegaaneja ei sovi kritisoida, tai on itse ihan tyhmä.”

    Ketkä ovat julistavia vegaaneja?

    ”Samoin, kuten itsekin huomautit, äärimmäisissä oloissa syötiin paljon lihaa – äärimmäisissä oloissa ei myöskään suuri ihmismäärä olisi onnistunut hnegissä pysymään muiltakaan osin kuin lihansaannilta.”

    Se, että on ollut pakko syödä päivittäin lihaa, ei tarkoita sitä, että se olisi terveellistä. Esim. Kenian masai-heimon miehet ovat hoikkia, jänteviä ja jaksavat juosta kilometrikaupalla päivittäin. Heidän ruokavalionsa sisältää runsaasti llihaa ja täysrasvaisia maitotuotteita. Lisäksi he juovat eläinten verta. Tohtori George Mann teki vuonna 1972 ruumiinavaustutkimuksen 50 masai-miehelle.Heillä oli sairaus (sepelvaltimon sisäkalvon paksuuntuminen), joka oli samanlainen kuin tavataan vanhemmilla amerikkalaisilla miehillä. Yli 80 %:lla yli 40-vuotiaista miehistä oli vakava fibroosi aortassaan. Ruumiinavauksessa ei kuitenkaan havaittu sydänkohtauksia ja näillä miehillä oli edelleen toimivia sydänsuonia ilman tukkeumia, koska heidän verisuonensa olivat laajentuneet. Tutkijoiden mukaan se saattoi johtua heidän päivittäisestä äärimmäisestä fyysisestä rasituksestaan. Eläessään he olivat ulkoisesti terveen näköisiä, mutta sisältä täynnä sairauksia Nuo sairaudet eivät olleet vielä vain aiheuttaneet oireita.
    https://nutritionstudies.org/masai-and-inuit-high-protein-diets-a-closer-look/

    ”Et lukenut kommenttia? Tiivistetään tähän uudestaan, sillä todellakin on aika paljon merkitystä, millaisella lihalla nämä tutkimukset on tehty: ”kasvuhormoneineen ja antibiootteineen ja GMO-rehuineen, niin kuinka kukaan voisikaan kuvitella, etteikö juuri sellaisen lihan syöminen nimenomaisesti tuottaisi […] kuluttajalle […] ’elintaso’- eli tehokkuussairauksi[a]”

    Edelleenkään noissa lihansyöntiin ja Parkinsonin tautiin liittyvissä tutkimuksissa ei ole väliä sillä, onko kyseessä riista, luomuliha vai tehotuotettu liha. Noissa tutkimuksissa perehdyttiin mm. α-synuclein-proteiiniin ja suoliston bakteereihin.

    Eläinperäinen hemirauta on useissa tutkimuksissa yhdistetty syöpään:
    Bastide NM, Pierre FH, Corpet DE. Heme iron from meat and risk of colorectal cancer: a meta-analysis and a review of the mechanisms involved. Cancer Prev Res (Phila). 2011 Feb;4(2):177-84. doi: 10.1158/1940-6207.CAPR-10-0113. Epub 2011 Jan 5. PMID: 21209396.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/21209396/

    Sasso A, Latella G. Role of Heme Iron in the Association Between Red Meat Consumption and Colorectal Cancer. Nutr Cancer. 2018 Nov-Dec;70(8):1173-1183. doi: 10.1080/01635581.2018.1521441. Epub 2019 Jan 14. PMID: 30638072.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30638072/

    Onko riistan tai luomulihan hemirauta erilaista kuin tehotuotetun lihan?

    Eläinperäisistä lähteistä peräisin oleva koliini on yhdistetty syöpään. Kasviperäisistä lähteistä olevaa koliinia ei ole yhdistetty syöpään:
    Richman EL, Kenfield SA, Stampfer MJ, Giovannucci EL, Zeisel SH, Willett WC, Chan JM. Choline intake and risk of lethal prostate cancer: incidence and survival. Am J Clin Nutr. 2012 Oct;96(4):855-63. doi: 10.3945/ajcn.112.039784. Epub 2012 Sep 5. PMID: 22952174; PMCID: PMC3441112.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22952174/

    Awwad HM, Geisel J, Obeid R. The role of choline in prostate cancer. Clin Biochem. 2012 Dec;45(18):1548-53. doi: 10.1016/j.clinbiochem.2012.08.012. Epub 2012 Aug 19. PMID: 22921309.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22921309/

    Onko luomulihan tai luomukananmunien koliini erilaista kuin tehotuotetun lihan tai tehotuotetun kananmunan koliini?

    Runsas lihansyönti tuottaa ihmisen suolistoon haitallisia bakteereja, jotka voivat syrjäyttää suoliston hyviä bakteereja. Tästä voi seurata monenlaisia terveysongelmia:
    Abu-Ghazaleh N, Chua WJ, Gopalan V. Intestinal microbiota and its association with colon cancer and red/processed meat consumption. J Gastroenterol Hepatol. 2021 Jan;36(1):75-88. doi: 10.1111/jgh.15042. Epub 2020 Apr 3. PMID: 32198788.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32198788/

    Appunni S, Rubens M, Ramamoorthy V, Tonse R, Saxena A, McGranaghan P, Kaiser A, Kotecha R. Emerging Evidence on the Effects of Dietary Factors on the Gut Microbiome in Colorectal Cancer. Front Nutr. 2021 Oct 11;8:718389. doi: 10.3389/fnut.2021.718389. PMID: 34708063; PMCID: PMC8542705.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34708063/

    Koeth RA, Lam-Galvez BR, Kirsop J, Wang Z, Levison BS, Gu X, Copeland MF, Bartlett D, Cody DB, Dai HJ, Culley MK, Li XS, Fu X, Wu Y, Li L, DiDonato JA, Tang WHW, Garcia-Garcia JC, Hazen SL. l-Carnitine in omnivorous diets induces an atherogenic gut microbial pathway in humans. J Clin Invest. 2019 Jan 2;129(1):373-387. doi: 10.1172/JCI94601. Epub 2018 Dec 10. PMID: 30530985; PMCID: PMC6307959.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30530985/

    Onko säännöllisellä luomulihan syönnillä samanlaista vaikutusta suolistoon kuin tehotuotetulla lihalla?

    Tässä tutkimuksessa havaitaan, millainen vaikutus kasvisruokavalioilla tai vegaaniruokavalioilla on suoliston mikrobiomiin:
    Tomova A, Bukovsky I, Rembert E, Yonas W, Alwarith J, Barnard ND, Kahleova H. The Effects of Vegetarian and Vegan Diets on Gut Microbiota. Front Nutr. 2019 Apr 17;6:47. doi: 10.3389/fnut.2019.00047. PMID: 31058160; PMCID: PMC6478664.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31058160/

    ”Ehkä lämpimien maiden sianlihakielto pitää sisällään jotain muutakin kuin uskonnollista ajattelua (kuten monet tällaiset ”pyhiksi” muodostuneet säännöt käytännön elämään pitävät, alunperin).”

    Yksi syy on sian heisimato. Sian heisimato tekee reikiä ihmisen aivoihin ja päästää ulosteensa sinne. Toisin kuin yleisesti luullaan, sianlihan kuumentaminen ei aina tuhoa heisimatoja. Maailmalla on ollut tapauksia, joissa potilaalla on todettu aivokasvain. Kesken leikkauksen on kuitenkin huomattu, että kyseessä onkin sian heisimato.

    https://abcnews.go.com/Health/PainManagement/story?id=6309464&page=1

    https://www.forbes.com/sites/brucelee/2019/06/09/when-a-suspected-brain-tumor-turns-out-to-be-a-parasite/?sh=6dd4e5445582

    Tykkää

    • ”Ketkä ovat julistavia vegaaneja?”

      Vegaanit, jotka eivät tyydy ruokavalioon, joka sopii heille vaan jotka vaativat muita ihmisiä – pahalaisiksi tuomitsemisen uhalla – toimimaan kuten julistavat vegaanit katsovat olevan oikein ja sopivaa.

      ”Edelleenkään noissa lihansyöntiin ja Parkinsonin tautiin liittyvissä tutkimuksissa ei ole väliä sillä, onko kyseessä riista, luomuliha vai tehotuotettu liha. Noissa tutkimuksissa perehdyttiin mm. α-synuclein-proteiiniin ja suoliston bakteereihin.”

      Ahaa, siis järjettömillä määrillä antibiootteja, kasvuhormoneja ja GMO-rehua ei ole mitään merkitystä ihmisen – järjettömän monimutkaisessa – kehontoiminnassa, etenkään epäilemättä kaikista vähiten merkitystä suolistobakteerien toiminnassa. Anna mun nauraa.

      (”Onko säännöllisellä luomulihan syönnillä samanlaista vaikutusta suolistoon kuin tehotuotetulla lihalla? – Tässä tutkimuksessa havaitaan, millainen vaikutus kasvisruokavalioilla tai vegaaniruokavalioilla on suoliston mikrobiomiin:”

      Miten nämä edes liittyivät toisiinsa? Jos puhe on teollisen ”myrkky”lihan erosta luomulihaan, tarjoat ”todisteeksi” kasvissyönti-tutkimusta? Miksi?)

      Tykkää

  7. Meillä oli aikanaan ulkona vapaana eläviä luomuruokaisia kesäpossuja, jotka kotiteurastettiin marras-joulukuussa. Liha on erilaista kuin tehotuotettu. Hajukin.

    Olen päätynyt siihen, että tehotuotettu ja tehoteurastettu porsas tuottaa stressihormoneja, jotka maistuvat ja haisevat varoittavasti ihmisenkin nenään.

    En ole pro-siankasvattaja, tuo on oma havaintoni ja päätelmäni jota en ole tutkinut kuin empiirisesti 😀

    Tykkää

    • Ihan mutu arviona suurin osa tehotuotetusta lihasta päätyy elintarviketeollisuudelle kaikenlaisiin käkimassa projekteihin, puhtaana lihana mokomaa kurandoa on makuaistin omaavan ihmisen vaikea syödä. Jo tällä hetkellä pöytään päätyvä liha ei ole sieltä halvimmasta päästä, suoraan kasvattajalta, luotetusta lihakaupasta tai metsästäjältä ostettua, silti olisin valmis maksamaan huomattavasti enemmän jos sillä parannettaisiin lihakarjan oloja. Rahahan tässä ratkaisee, kaupan hyllyjen pitää pullistella puoli-ilmaista sontaa, kun katsoo mitä liha tänään maksaa ei siitä kummoista tiliä tehdä, säästöjen kärsijänä tietenkin kasvatettava eläin.

      Tykkää

  8. ”Ahaa, siis järjettömillä määrillä antibiootteja, kasvuhormoneja ja GMO-rehua ei ole mitään merkitystä ihmisen – järjettömän monimutkaisessa – kehontoiminnassa, etenkään epäilemättä kaikista vähiten merkitystä suolistobakteerien toiminnassa.”

    Et vastannut kysymyksiin. Et katsonut videota etkä varmaan lukenut tutkimuksia, joihin linkitin. Kannattaa ensin katsoa video ja ne tutkimukset. Ota vasta sitten kantaa tuohon.

    ”Miten nämä edes liittyivät toisiinsa? Jos puhe on teollisen ”myrkky”lihan erosta luomulihaan, tarjoat ”todisteeksi” kasvissyönti-tutkimusta? Miksi?”

    Tässä tutkimuksessa todetaan seuraavaa:
    ”The gut microbiota-dependent metabolite trimethylamine-N-oxide (TMAO) is linked to an increased risk for cardiovascular diseases. Trimethylamine (TMA), which is subsequently oxidized to TMAO in the liver, is formed by intestinal bacteria via distinct biochemical routes from dietary precursors that are enriched in animal product-based foods.”

    Rath S, Rox K, Kleine Bardenhorst S, Schminke U, Dörr M, Mayerle J, Frost F, Lerch MM, Karch A, Brönstrup M, Pieper DH, Vital M. Higher Trimethylamine-N-Oxide Plasma Levels with Increasing Age Are Mediated by Diet and Trimethylamine-Forming Bacteria. mSystems. 2021 Oct 26;6(5):e0094521. doi: 10.1128/mSystems.00945-21. Epub 2021 Sep 14. PMID: 34519520; PMCID: PMC8547441.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23563705/

    Laitoin todisteeksi tutkimuksia, joissa näkyy lihansyönnin vaikutus suoliston mikrobiomiin ja vertailun vuoksi laitoin todisteeksi tutkimuksen, jossa näkyy kasvisruokavalioiden tai vegaaniruokavalioiden vaikutus suoliston mikrobiomiin. Toinen tuottaa haitallisen vaikutuksen ja toinen tuottaa hyodyllisen vaikutuksen.

    L-karnitiini on aminohappo, jonka pääasiallinen lähde on liha. Niin luomuliha kuin tehotuotettu lihakin sisältävät l-karnitiinia. Trimetyyliamiini-N-oksidi (TMAO) on orgaaninen yhdiste ja aineenvaihdunnan tuote, jota syntyy suolistossa lihansyönnin seurauksena. Niin luomulihan kuin tehotuotetun lihan syönti tuottaa suolistossa TMAO:ta. Myös l-karnitiini tuottaa TMAO:ta. TMAO edistää ateroskleroosia ja lisää sydänsairauden riskiä.

    Tässä tutkimuksessa sekasyöjien elimistö tuotti enemmän TMAO.ta kuin kasvissyöjien tai vegaanien elimistö johtuen erilaisesta suoliston mikrobiomista:
    Koeth RA, Wang Z, Levison BS, Buffa JA, Org E, Sheehy BT, Britt EB, Fu X, Wu Y, Li L, Smith JD, DiDonato JA, Chen J, Li H, Wu GD, Lewis JD, Warrier M, Brown JM, Krauss RM, Tang WH, Bushman FD, Lusis AJ, Hazen SL. Intestinal microbiota metabolism of L-carnitine, a nutrient in red meat, promotes atherosclerosis. Nat Med. 2013 May;19(5):576-85. doi: 10.1038/nm.3145. Epub 2013 Apr 7. PMID: 23563705; PMCID: PMC3650111.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23563705/

    Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kahdeksan viikon vegaaniruokavalion vaikutusta plasman TMAO-pitoisuuteen ja glukoosin sietokykyyn. Tutkimuksen johtopäätös:
    ”These findings suggest that a vegan diet is an effective strategy for improving glucose tolerance and reducing plasma TMAO in individuals with dysglycemia or obesity.”

    Stavroula Argyridou, Melanie J Davies, Gregory J H Biddle, Dennis Bernieh, Toru Suzuki, Nathan P Dawkins, Alex V Rowlands, Kamlesh Khunti, Alice C Smith, Thomas Yates, Evaluation of an 8-Week Vegan Diet on Plasma Trimethylamine-N-Oxide and Postchallenge Glucose in Adults with Dysglycemia or Obesity, The Journal of Nutrition, Volume 151, Issue 7, July 2021, Pages 1844–1853,
    https://doi.org/10.1093/jn/nxab046

    Tässä artikkelissa on tarkemmin selitetty TMAO:n yhteys sydänsairauteen:
    https://www.ornish.com/zine/link-tmao-gut-health-heart-disease/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s