AvoinMedialle voi jättää sivujemme kautta viestiä: jokaisen sivun – eli myös jokaisen artikkelin – lopussa, aivan alareunassa on info-osio, joista viimeinen linkki ”Ole yhteydessä!” tämän mahdollistaa. Lukijamme esimerkiksi osallistuvat AvoinMedian tekoon jättämällä omia huomioitaan maailman menosta, ja jotkut ovat käyttäneet toimintoa mikrotoimitustamme kannustavan ja kiittävänkin palautteen jättämiseen.
Marraskuun 15. päivä meille jätetty viesti ei kuitenkaan ollut kiittävä – ei lainkaan. Hauska kylläkin. AvoinMedian tekijät – Riikka Söyring ja Johanna Lehtonen – saivat sapiskaa melkeinpä olan takaa. Valtanarratiivin kahleesta sekä poliittisesta ja/tai kaupallisesta painostuksesta vapaa tapamme jakaa tietoa koronapiikkimarkkinoiden kulusta, menosta ja käänteistä oli aiheuttanut mielipahaa tämän viestin lähettäjässä:
Mikä laittaa ihmisen kylvämään vahingollista tietoa koronarokotteista? Maailmassa on kohta viisi miljoonaa koronaan kuollutta ihmistä, mutta rokotteiden suhteen pitäisi vain miettiä miettimästä päästyäänkin. Tässä vaiheessa rokote on kuitenkin ainoa keino täydellisen eristäytymisen sijasta perusterveellä välttää vakava koronatartuntamuoto. Tavalliset maskit ovat pelkkää teatteria, koska virukset ovat niin pieniä, että menevät noista läpysköistä heittämällä läpi. Veikkaan, että te valemedian edustajat kiidätte sairaalaan häpeilemättä hoidattamaan koronaanne jos ja kun niin ikävästi käy. Tuskimpa vain etsitte youtube-videoista parannuskeinoa ja tuskin kokeilette paraneeko kuolemanköhä vaikkapa sieniä syömällä. Nehän ovat vain viihdekäyttöä varten. Olkaa hyvät ja ottakaa se rokote jos teiltä löytyy vähänkin munaa. Minun mielestäni te olette todellisuudesta vieraantuneita, piikkikammoisia vinkujia.
(AvoinMedia suojelee kritiikin esittäjän henkilöllisyyttä)
Koska voimakkaasti loukkaantuneen oloinen viestin lähettäjä haastoi nimenomaan AvoinMedian tekijät – henkilöt toimituksen takana, henkilökohtaisine elämineen – vastuuseen sisällöntuotosta, katsoimme tässä sopivan tilaisuuden jakaa vahvemmin omia näkökulmiamme viestin nostattamasta aiheesta koko AvoinMedian lukijakunnan kanssa. Mutta käykäämme ensin kritiikkiä läpi yleisemmällä tasolla.
AvoinMedian tarjoama tieto koronapiikeistä on pääosin lähtöisin rokotevalmistajien – siis lääkeyhtiöiden – ja viranomaisten omasta dokumentoinnista. Mutta me, toisin kuin vallanmedia, käytämme kaikkea aineistoa. Emme ainoastaan resonoi jättilääkeyhtiöiden omakehuisia myyntipuheita ja viranomaishallinnon viestintätiimin helposti nieltäviksi muokkaamia iskulauseita ja pelko-mielikuvia.
Sopii pohtia, ovatko viestin mainitsemat ”kohta viisi miljoonaa ihmistä” todella kuolleet SARS-Cov:2:n aiheuttamiin ongelmiin, vai liekö mukaan tilastoitu suurikin määrä muihin syihin menehtyneitä, jotka ovat kuolleet joko viruksen kanssa – mahdollisesti jo sille puolustuskykyisinä – tai peräti virusta koskaan tapaamattomia, jotka epäluotettavan PCR-testin todistuksella on merkitty ”kuolleen koronaan”.
Myös rokotetun/rokottamattoman luokitusmääritelmät tuntuvat vaihtelevan – piikkiagendan viestintätarpeen mukaan, kuten koronakuolema-tilastointikin. Hetkittäin tuntuu, että keskenään vuoronperään ristiriitaisten viranomaislausuntojen ja niiden perusteella ehdotettujen ja säädettyjen poikkeuskomentojen perusteluiden ja uutisoinnin verkko on tarkoitettu hämmentämään, ei tiedottamaan.
Kritiikkiviestimme lähettäjä näkee kaksi vaihtoehtoa ihmisen/ihmiskunnan kyetä selviämään samassa maailmassa SARS-Cov-2:n kanssa: myyjiensä hyväkivaksi vakuuttama koronapiikki (jonka pitkäaikaisseurauksista kukaan ei voi tietää) tai totaalieristys. Mihin unohdettiin perusterveen ihmisen luonnollisesti tehokkaaksi kehittynyt tapa suojata kehoaan pöpöiltä ja viruksilta: immuniteettijärjestelmä?
Spesifinen immuniteetti ja sen muisti ovat herätettävissä luonnollisen koetun infektion kautta tai rokotuksin. Tätä puolustuksen osaa kutsutaan adaptiiviseksi eli opituksi immuniteetiksi. Erityisesti virusinfektioissa tartunnan tuoma suoja antaa usein pitkäkestoisen, joskus elinikäisenkin immuniteetin kyseistä infektiota vastaan. Rokotuksin saatava immuniteetti on heikompi, ja sen synnyttäminen ja säilyttäminen voivat vaatia useita rokotuskertoja.
Infektiosairauksien erikoislääkäri Veli-Jukka Anttila
Elimistön vastustuskyky (immuniteetti)
Lääkärikirja Duodecim 10.11.2021
AvoinMedia kannustaa pitämään huolta luonnollisesta immuniteettijärjestelmästään – siis yleisterveydestään – mm. puhtaalla ravinnolla ja terveellisellä määrällä likaa. Monipuoliseen ruokavalioon tuo toki täydennystä esimerkiksi maukkaat, kotimaiset sienet. Tosin niitä kannattanee etsiä ennemminkin suomalaisesta metsästä syysaikaan kuin YouTubesta – metsässä oleskelu on muutenkin terveydelle hyväksi.
Viestin lähettäjän viittaus sienien syömiseen YouTubessa kylläkin taisi koskea psykoaktiivisia – tajuntaa laajentaviksikin kutsuttuja – aineita sisältäviä tatteroisia. Viittaus kytkeytyy koronapiikkiaiheeseen kuitenkin niin korkeaviritteisellä tasolla, ettei edes AvoinMedian tekijöiden mielikuvituksella luoda aasinsiltaa väliin, niin todellisuudesta vieraantuneilta kuin saatamme virallisnarratiiviuskovaiselle näyttäytyäkin.
Riikka S: Minulla ei ole munattomuutta
noudattaa sokeasti keskushallinnon määräyksiä
Mikä laittaa ihmisen kylvämään vahingollista tietoa koronarokotteista, lukija tiedustelee AvoinMedian tekijöiltä. Onko todella vahingollista kertoa, mitä lääkeyhtiöiden omista papereista, mitä valtioiden ja valvontaviranomaisten omista papereista löytyy?
Miksi se on vahingollista? Koska se poikkeaa virallisesta narratiivista? Koska se poikkeaa median luomasta todellisuudesta? Koska se tuo erilaisia tarkastelukulmia, ja kenties saa jotkut ajattelemaan asioita, etsimään itse tietoa, kyseenalaistamaan ja huomaamaan, että taulussa on taustakin, vaikka se ei näykään, seinää vasten kun yleensä on?
Lääketieteellisissä asioissa käytetään termiä tietoinen suostumus (Informed Consent). Laki edellyttää, että potilas/asiakas antaa tietoisen suostumuksen toimenpiteelle. Tietoista suostumusta ei voi – eikä pidäkään – antaa, jollei ole selvillä asian kaikista puolista, myös haitoista.
AvoinMedia ei kehota olemaan ottamatta kokeellista, testivaiheessa olevaa mRNA-geeninanoteknologista koronapiikkiä, eikä myöskään ottamaan sitä. Sellainen asia on jokaisen henkilökohtainen päätös. AvoinMedia pitää suotavana, että se päätös tehdään harkitusti, erilaisiin tietolähteisiin ja näkökulmiin tutustuneena – rauhallisen ajattelun tuloksena, ei paniikin vallassa. Miksi ei odottaisi, että koronapiikkien kliiniset kokeet valmistuvat vuosina 2023–2025, tulevat vertaisarvioiduiksi ja päättäisi vasta sitten? Ilman paniikkia.

suullisesti vastattavan kysymyksen B9‑0033/2021 johdosta
työjärjestyksen 136 artiklan 5 kohdan mukaisesti
EU:n avoimuudesta covid-19-rokotteiden kehittämisessä, ostamisessa ja jakelussa
(2021/2678(RSP))
Dolors Montserrat
vetoomusvaliokunnan puolesta
En käy lääkärissä/sairaalassa, jos saan hiusmurtuman tai jonkin vastaavan itse hoidettavan vamman. Osaan hoitaa ne itsekin. En vie kenenkään hädässä olevan hoitoaikaa – vaikka verojen kautta maksankin heidän, myös rokotehaitta- ja koronapotilaiden hoitoa.
Korona on useimmilla ihmisillä oireeton tai lievä, sen hoitaminen tuskin on hiusmurtuman hoitamista hankalampaa. Lisäksi arvelen, että perheeni, yhdessä joukon tuttavaperheitä kanssa, mahdollisesti sairasti koronan jo vuoden 2018 syystalvella, jolloin alueella ja naapurimaakunnissa kiersi sitkeää yskää (6–8 viikkoa) ja väsymystä aiheuttava flunssakanta. Tänä vuonna perheelläni oli nuha, joka kesti noin 2 vuorokautta, välivuosina ei mitään. Ehkä meille on kehittynyt luontainen immuniteetti?
Koronapiikitysten alettua kotikunnassani tietämieni ja tuntemieni ihmisten joukosta on yllättäin nukkuessaan kuollut 3 henkilöä, 2 uusiutunutta syöpää, 1 uusi syöpä ilmaantunut yllättäen, 1 rankka keuhkokuume, 2 tajuttomuuskohtausta, 1 elinvoimansa menettänyt (iho, silmät ja hiukset harmaantuneet kertalaakista), 1 haju- ja makuaistin menetys, useita katkokävelijöitä, 1 äänihuulten halvaus, pidätyskyvyn menetys + liikkumisen vaikeutuminen, aivosumua, jalkasärkyjä, ”vetämätön olo”… nämä ovat vain ne tapaukset, joista tiedän. Kaikista en varmastikaan ole kuullut. Tuskinpa Fimeakaan.
Miksi oletan piikkihaitoiksi? Näin näitä ihmisiä omin silmin terveyskeskuksen piikkijonossa kuljettaessani ja avustaessani appivanhempiani heidän laboratorio- ja lääkäritapaamisiinsa. Toiset ovat itse kertoneet minulle saamistaan rokotehaitoista. Kaksi senioria on kertonut lääkärinsä kieltäneen heiltä koronapiikin, koska he ovat riskiryhmää:
”…ja lääkäri sanoi minulle, ettei kukaan tiedä,
mitä voi seurata, koska se on kokeellinen rokote.”
Piikitysten alettua kotikunnassani koronatapauksia on nyt seitsemän. Siihen asti saldo oli yksi henkilö.
Haluaisin, AvoinMediaa viestillä lähestynyt henkilö, sanoa sinulle jotain rohkaisevaa, lohduttavaa. Mutta en ole hallitus, en lupaa sinulle, että kun 50%… 70%… 80%… 90%… sata ja ylikin rokotuskattavuus on saavutettu, asiat palaavat ennalleen tai edes sinne päin. Ainoa, mitä voin luvata, on että jos vilpittömällä sydämellä kurotat sisimpääsi, löydät voimaa sieltä, ja se auttaa sinua jaksamaan.
Johanna L: Terveysbisnes ei ole ansainnut
luottamusta munani mitan vertaa
Ilmoitin jokunen viikko sitten terveydenhuoltoon, etten aio kuluttaa resurssejaan (alkavan) keuhkoahtaumataudin tutkimiseen. Tunnen itseni ja tiedän, etten ole lähiaikoina lopettamassa tupakointia – miksi hoidattaisin jotain mitä sitä mukaa huononnan? Viime vuonna jätin käymättä lääkärissä häntäluuni liukumäessä hajoittaneena, sillä mitäpä nuo muuta kuin kipulääkkeitä, joita en halua ilman pakottavaa tuskaa syödä. Sitä paitsi korona voi minulla jo olla: vuoden 2019 lopulla sairastin ilkeän flunssan, jonka jälkeen – vieläkään – keho ei ihan kunnolla tuntunut toipuvankaan.
Olen tehnyt elämästäni noin 10 vuotta palkkatyötä – toisin sanoen jakanut omasta työstäni saaman veroina, joiden kuuluisi mahdollistaa hyvä, kaikille tasa-arvoinen julkinen terveydenhoito. Näin toki enää vain vaali-liirumeissa: todellisuudessa olen rahoittanut yksityistettyjen terveyspalveluiden omistaja-korporaatioita ja lääketeollisuutta. Terveysongelmanikin ovat olleet ”rasite” työterveydelle, ei ”julkiselle sektorille”, jonka yhteisyys ja ilmaisuus ovat muuttuneet historian havinaksi. Huom: myös kaikesta sosiaalituesta jota Suomessa saadaan, maksetaan veroa.
Äitini työskenteli tauotta yli 30 vuotta sellunjalostusteollisuudessa ja maksoi mielellään hyvinvointivaltion verot, joiden suotuisa kasaantuminen vielä entisaikaan rakensi hänen lapsilleenkin turvattua tulevaisuutta osana rauhallista yhteiskuntaa – myös sairauden asettaessa esteitä elämäämme. Jonain männä vuonna nyt jo (liikunta)vammaisen kirjoille siirtynyt äitini otti riskiryhmille vahvasti suositellun influenssapiikin – ja se oli myös ainoa vuosi, kun kiertänyt ja kohdalle iskenyt flunssa ei meinannut loppua sitten millään. Äitini ei suostu ottamaan mRNA-koronapiikkiä.
Siksikö häneltä nyt – oikeudenmukaisuuden nimiin – pitäisi kieltää terveydenhoito, mahdollisesti viedä pois muutenkin jatkuvasti heikentyvät ja epävarmistuvat vammaispalvelut? Pitäisikö yhteiskunnan kenties hylätä 70 ikävuotta lähestyvä äitini pärjäämään omillaan vain, koska hän ei uskalla vaarantaa viimeistäkin ripettä terveydestään koronapiikeillä huimia tienaavan lääketeollisuuden, korruptoituneen Euroopan unionin johtokerroksen ja Klaus Schwabin eliittifoorumin maailman nollaus -opetuslapsien kuten takkinsa täyskääntäneen pääministerin käskystä?
En uskalla edes arvata, millaisessa todellisuudessa viestin lähettäjä haluaisi meidän Avoinlaisten elävän ja pysyvän. Ehkä siinä todellisuudessa vahvimman sana on totuus ja se, jolla ei ole (kallista) titteliä on auttamatta väärässä, otti selvää ja perusteli miten paljon vain. Minun todellisuuteni ytimen muodostaa köyhyys – ei kärsivä köyhyys, mutta elämän/valinnan/vapauden kuihduttava köyhyys: esim. vain unelmissani on varaa muuttaa maalle – raha ratkaisee. Raha(valta) on syy, motiivi, vaikuttaja – mutta ei totuus. Köyhän lie helpompi tajuta tämä, kauempana vallan loisteesta.
Vinkumisestani en oikein tiedä, mutta luulen että he joiden luona joskus aterioin – siis odotan ateriaa – pitävät minua viestin lähettäjän tavoin vinkujana: ”Nääääälkäkiii olis…” on loitsu, jolla saan kokin aina vähän kirimään valmistusajassa. Ex-avokkini myös istutti minulle lempinimeksi Possu, sittemmin Sika, ja tämä nimi hetkeksi jäikin – ehkä vähän vinkuvaisuutta löytyy, siis. Toinen nimitys onkin sitten heikompi: kehossani hevosneulalla lävistetyksi ovat joutuneet napa, alahuuli pariin kertaa, nenä, kulmanahat, korvanlehdet ja -rustokin, sekä kieli. Ei, en pelkkää piikkiä pelkää.
Kuva: AvoinMedia; Gan Khoon Lay (CC BY 3.0) via Noun Project; Bru-nO via Pixabay; Pxhere (CC0). Kuvanmuokkaus Johanna L
LISÄTTY 20.11.2021 klo 14:31 kuvituskuva ja linkki
Lasse Lehtonen alfa tv:llä sanoi ”kyllä minusta on vielä paljon tehtävissä tämän rokotuskattavuuden lisäämiseksi ihan markkinoinnin ja propagandan keinoin, että hieman kyllä minusta Suomen viranomaiset ovat olleet hitaita rokotuksia markkinoimaan”, Lehtonen sanoi.”
Ja sitä propagandaahan se valtamedia on ollut päivästä toiseen, ja viime aikoina rokottamattomien lynkkausta.
TykkääLiked by 2 people
HUussin diagnostiikkajohtaja, rokotelobbari Lasse Lehtonen: Tartuntatautilain mahdollistamat pakkorokotukset kevyempi toimenpide kuin kotiaresti. Potilaslaki ei ilmeisesti enää ole voimassa…
TykkääLiked by 1 henkilö
Tämä kuva kertoo mielestäni aika hyvin tämän hulluuden juonen. Vielä kun ymmärtäisi mitä sieniä nämä kokeellisia mömmöjä näin innokkaasti narkkaavat ja muillekkin tuputtavat idiootit ovat vetäneet.
TykkääLiked by 2 people
Niinpä. Tuplapiikitetyt vievät tehohoitopaikat
TykkääTykkää
Sekä Ivermektiiniä, että Kiniinin syntetisoitua muotoa Hydroksiklorokiinia on käytetty menestyksekkäästi Koronan hoitoon niin Intiassa, Japanissa, kuin Etelä-Amerikassakin. Suomessa näistä ei sovi puhua, sillä rokotekokeen jatkumisen ehdoksi on asetettu, ettei toimivaa lääkehoitoa ole virallisesti tunnustettu. Jo ennenkuin rokotteita ryhdyttiin ajamaan, kuin käärmettä pyssyyn tilasin itselleni Kiniinisulfaattia postimyynnistä. En halunnut lähteä ”arvauskeskus” lääkärin kanssa kinaamaan saadakseni ikäryhmälleni lähes sadan(100%) paranemisennusteen antaneita tuotteita. Myös Ivermektiinin hinta nostettiin Suomessa niin korkealle, että sen ennaltaehkäisevä käyttö on selkeästi varattu vain varakkaimmille.
Entäpä sitten ”rokote”, jonka virallisia määritelmiä käsitteenä rukattiin nykyisen ”pistoksen” luokittelemiseksi rokotteeksi rokotteiden joukossa?
Karkeasti pyöristäen haittailmoituksia on tehty n. 20000, joista neljännes on käsitelty. Pistoksiin on virallisesti kuollut ikäryhmässä 40-49v. Seitsemän ihmistä. Jos 1/4X=7, olisi X=28.
Koronaan on samoista viranomaislähteistä saatujen tietojen mukaan ikäryhmässä 40-49v. Kuollut 11 ihmistä. Nuoremmissa ikäryhmissä epäsuhta toki kiihtyy, mutta kyllä yli 2.5(28/11) kertainen laskennallinen todennäköisyys kuolla rokotteeseen, verrattuna tautiin on jo ajatuksia herättävä.
Näihin lukuihin ei luonnollisestikaan laskettu odotettavissa olevia loputtomien piikitysten sarjoja, vaan puhutaan 1-3 pistosta saaneista.
Lukiessani AM:n ”lukijapalautetta” en voinut kuin pyöritellä päätäni sille tietämättömyydelle, mitä viranomaisvoimin, valtamedian suosiollisella avustuksella on Suomessa propagoitu.
Uusimpien viranomaistietojen mukaan Brittien saarilta, rokotetut levittävät tautia ja sairastuvat siihen rokottamattomia herkemmin. Briteissä ratkaisuksi on valittu ”lisää piikkejä”.
Tätä taustaa vasten yhdenkään ”perusterveen” alle 5-kymppisen ei ole mitään järkeä osallistua käynnissä olevaan rokotetutkimukseen koekaniinina.
TykkääLiked by 2 people
Asianajaja Aaron Siri kertoo Yhdysvaltain lääkevalvontavirasto FDA:n pyytäneen liittovaltion tuomaria käytännössä salaamaan kaiken datan, johon FDA nojasi antaessaan hyväksynnän/hätätilakäyttöluvan Pfizer/BioNtechin koronapiikille.
Salausta pyydetään vuoteen 2076 asti eli 55 vuodeksi. https://aaronsiri.substack.com/p/fda-asks-federal-judge-to-grant-it?justPublished=true
Tämä pitäisi oikeastaan suomentaa/kirjoittaa auki tämäkin kuvio koska on syytä olettaa, että se toistuu Suomessa.
Lisäys: Miettikääpä. Tietoista suostumusta ei voisi antaa 55 vuoteen, jos tuomari antaa luvan salata tietoiseen suostumukseen tarvittavan datan. Oi ironiaa!
TykkääLiked by 2 people
Phizer jäi ilmeisesti juuri kiinni ”housut kintuissa” annettuaan viranomaisille(FDA) ja julkisuuteen eri luvut kolmannen pistossarjan kuolleisuus luvuista.
TykkääLiked by 1 henkilö
Pistäpä linkkiä, kuulostaa juttuaiheelle 😀
TykkääTykkää
kainuu tarkoittaa varmaan pfizerin testejä,josta ilmoittivat ”rokotetta” saaneissa kuolleen 15,ja plseboa saaneissa 17,mutta todellisesti oli rokotetta saaneissa kuolleita 21,ja vain 3 meni koronaan liittyen noista molemmista ryhmistä,1 rokotteissa ja 2 plasebosta.
ja housut kintuissa voisi ajatella jäädyn kiinni brysselin ”terrori”-iskussakin,swprs on tekemässä juttua,lavastettu terrorismi(joka jos yhtään pätevä juttu,toivottavasti täältäkin löytyy suomennettuna)kuvassa oleva aasialainen..? joka verisenä median kuvissa,näkyi jonkun kuvaamana,kun poliisin nauhat jo paikoillaan,tulevan niiden sisäpuolella,ja juttelevan jonkun kanssa…sitten lähtivät juoksemaan takaisin,ja vot,olikin naama verisenä sitten uutiskuvissa
TykkääTykkää
Huh huh.. ei voi kuin ihmetellä psykoosin syvyyttä. Vallanmedian propaganda on toiminut. Onneksi kaikille halukkaille riittää kolmas, neljäs, viides…. jne ihana pelastava geeniterapia injektio. Good luck.
Avoin media, Riikka ja Johanna. Teette hienoa työtä, harvoja oikeita tutkivia journalisteja tässä maassa.
Keep going! Horjutetaan valeita, kunnes ne lopulta romahtaa. Totuus ei pala tulessakaan.
TykkääLiked by 2 people
Kiitos kiitoksista. Me tarjoilemme tietoja, ihmiset hoitavat ajattelutyön itse. Hyvä työnjako 😉
TykkääLiked by 2 people
https://www.thegatewaypundit.com/2021/11/huge-breaking-news-pfizer-hid-public-number-deaths-covid-clinical-trials-actual-number-21-6-reported-4-unvaccinated-group/
Tässäpä pyytämäsi linkki.
TykkääLiked by 1 henkilö
Elämä on pätkä aikaa syntymän ja kuoleman välillä, heti kun raajat toimii ja oppii ryömimään alkaa riskinotto, iän karttuessa riskinotto kasvaa, joka ikinen päivä tekee valintoja joko tiedostaen tai tiedostamattaan jotka vaikuttavat todennäköisyyteen kuolla, sairastua tai vammautua.
Otetaan kärjistetty esimerkki:
Herään aamulla ja kuudennen tupakan jälkeen mätän lautaselle jotain käkimassaa jonka sisällysluettelossa ei ole mitään luonnollista, kyseisen kuran huuhdon alas pannullisella kahvia jonka olen terästänyt igorilta halvalla ostetulla vodkalla noin 50/50 suhteella, vodkan väsyttäessä kiskaisen muutaman lainin koksua jotka aiheuttavat ylivilkkaustilan jota tasaan rännittämällä subuja. Nyt kun kuositus on jotakuinkin kohdillaan survon lähes 200kiloisen ruhoni katsastamattomaan autonromuuni, sytytän 30senttisen etelärinteen porkkanan priima indicaa jonka tuottamaa kurkun käheyttä livennän taskulämpimällä gambinalla, vaihde silmään ja liikenteeseen, kolmen kilon irtokarkki laatikon pohjan paistaessa hanttarin penkilta olen jo unohtanut pitikö mennä laskemaan pyörällä jyrkkää ja kivistä mäkeä vai hyppäämään laskuvarjolla, ehkä pitikin sukeltaa luolaan, oli miten oli kiire on kova, joten talla pohjaan, mitäs vittua joko se talvi tulikin on viimeiset mietteet koslan singotessa jäiseltä tieltä kesärenkailla kaselikkoon. Silmät aukeaa seuraavan kerran sairaalassa jossa tohtori kertoo miten 12 tuntisesta hätäleikkauksesta huolimatta joudun viettämään vielä muutaman viikon teho-osastolla, jonka jälkeen päädyn neliraajahalvaantuneena vammaispalvelujen piiriin loppuelämäkseni, hampaattomasta suustani onnistun pihinän lomassa kertomaan varattomuudestani jolloin sisar hento valkoinen silittää olkapäästä ja kertoo miten yhteiskunta kyllä huolehtii kansalaisistaan ,varsinkin kun rokotukset ovat kunnossa.
Herään aamulla ja meditaatio ja jooga hetken jälkeen keittelen kupillisen vihreää teetä ja lautasellisen täysjyvä luomu puuroa, vielä muutama hedelmä ja olen valmis päivän koitoksiin. Pyöräilen sähköpyörällä pakolaiskeskukseen vapaaehtoishommiin jakamaan pullaa (luomujauhoista) ja jaxuhaleja, kotiin sotkiessa kurkussa tuntuu karhealta eikä illalla nautittu hunajatee tai auringonhattu-uute tuo helpotusta oloon. Puolilta öin ilman pihistessä vaivoin kurkussa päätän lähteä sotkemaan sairaalaan, koska naapurin läskiltä sekakäyttäjältäkään ei voi pummata kyytiä, oli ilmeisesti ajanut ojaan. Henkihieverissä sairaalaan päästyäni ensimmäinen toimenpide on tikku nenään ja koronapassin tarkastus, tulosten selvitessä olenkin yhteiskunnan vihollinen numero yksi, rokottamaton koronaan sairastunut paskiainen, hoitohenkilökunta äärirajoilleen rasittuneena muistuttaa minua miten huono ja piittaamaton kusipää olen kun en osaa ottaa toisia huomioon, enkö tajua miten rasitan sairaanhoitoa ja yhteiskuntaa rokottamattomuudellani, parin päivän tehohoidon ja viikon osastolla makaamisen jälkeen, köpöttelen nöyränä kotiin (pyörä ehdittiin varastaa), päätän mennä samantien piikkipisteeseen ottamaan tripla satsin, olenhan ymmärtänyt millainen rasite olen kaikille.
TykkääLiked by 4 people
Kiitos Kainuunkonkari, ihan selvästi julkisen ihmettelyn ansaitseva numeraalinen erehdys 😀
TykkääTykkää
Sanna Marin sanoo, että pitää saavuttaa 100% rokotuskattavuus, mutta jos alle 12-vuotiaita ei lasketa, niin ihan vaan peruskoulumatemattikalla mistä Sanna Marin saa luvuksi 100%?
Yleistä teoriaa: Jos halutaan, että kukaan ei tartuta ja leikitään, että olisi rokote, joka toimisi, silloin 100% sisältäisi kaikenikäiset.
No luten näyttää olevan tapana, hiljaa hivuttaa hyväuskoisemmat, niin veikkaan et vastasyntyneetkin tulevat piikkinsä saamaan.
Vaikka tietäisivät olevansa väärässä, kunniallista perääntymistä ei ole, joten pakko jatkaa kansan sumutista kunnes hiljakseen uutisointia vähennetään ja saadaan kansa uskomaan, että ne piikit toimivat. Tai kansa nousee takajaloilleen ja syntyy maailmanlaajuinen sota.
TykkääTykkää
Onnistuneeko? Suomessakin alkaa näkyä kuolleisuudessa tietty kuvio
TykkääTykkää
videota viime yöltä Rotterdamista… pahalta näyttää
”shots fired” !?
mitähän takseja tuossa ajelee
TykkääTykkää
Bjorn Andreas Bull-Hansen tuolla kyselee jotta ”Aiotko taistella?”
Myönnän että on aika outoa ajatella että tuohan alkaa olemaan aika ajankohtainen kysymys täällä hölmölässäkin, eikä tässä oikein enää voi välttyä ajatukselta että pitäisikö tässä oikeasti jo ruveta varustautumaan paremmilla ja terävämmillä astaloilla, – siis ihan vaan siltä varalta että pystyisi puolustautumaan omaa koskemattomuuttaan tai jos esim. naapureita / kanssa-ihmisiä ryhdytään tuolla tavalla väkisin ’perkaamaan’:
Mitäköhän historian kirjoissa tästä ajasta tullaan kirjoittamaan? Muuta kuin tämä ”superduber” vaarallinen Koronaplandemia ja sen miljoonat ja taas miljoonat uhrit. Plandemian aikaan 2020-luvun alussa ihmisiä kuoli massoittain, ei niinkään mihinkään viruksiin sen enempää kuin muihinkaan pöpöihin vaan laajoilla vaalivilpeillä vallan kahvaan päässeiden cancel-kulttuurin punavihreän woke-väen ja heitä sponssaavien miljardöörien kimpassa kyhäämiin kokeellisiin ”rokotteisiin” joilla kuulemma pelastettiin akuutti ilmastohätätila ja jonka vuoksi niitä eutanasiakoronamömmöjä tuikittiin palkka-armeijan ja varusmiesten toimesta kodeissaan piilotteleviin vielä terveiiin ihmisiin kuin hitaasti tappavina kuolettavina veitseniskuina.
TykkääTykkää
Onnistuu luovalla tilastoinnilla? Satasairaala laskee tuplapiikitetyt vanhukset rokottamattomiksi koska he eivät saa rokotteesta immuniteettia
TykkääTykkää
Näitä Riikan ja Johannan ym. kirjoittajien juttuja lukiessa jatkuvasti vahvistuu käsitys, että meitä taviksia kustaan silmään. Korkeammalta ja korkeammalta päivä päivältä, jatkuvasti.
Kaikki julkisuus kielletään miltään muulta vaihtoehdolta hoitaa koronaa kuin se saatanan piikki. Joka ei edes toimi. Jos ja kun se toimisi ei edes 93% rokotettua Irlantia tarvitsisi sulkea, tai Gibraltar, taisi olla 97% ja täysi locdown. Vähän sama ympäri maailmaa, kaikkialla missä roketettuja on se yli 30% tartunnat lisääntyvät eksponentiaalisesti.
Vaan meidän Sanna vain paistattelee päivää milloin missäkin ulkomaan lehdykässä, että kuinka hän on hoitanut erinomaisesti maan taloutta ja koronaa. Vittu mitä paskaa.
Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta suivasee hiljasempaakin miestä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Rokotettuja kuolee ilmeisesti nyt nopeammassa tahdissa
TykkääTykkää
Skotlannissa tutkitaan vastasyntyneiden kuolemia
TykkääTykkää
Bangladeshissa 21% rokotuskattavuus, 0% koronatapauksia
TykkääTykkää
Olisivatkohan hankkineet Ivermektiiniä halvalla Intiasta?
TykkääTykkää
Ihmettelen ns. valtamediaa… missä hinta rokotehaittojen hoidolle…miksi ei testata rokotettuja sairaita (tietoa lisää – rokote koekäytössä)…juttuja ja kuvia korona sairaista kyllä julkaistaan, mutta rokotehaittoista ei vastaavaa…kun rokote koekäytössä, niin eikö kaikki mahdolliset haitat pitäisi selvittää perinpohjaisesti, jolloin tietämys lisääntyisi. Ja mikä loistaa poissaolollaan – avoin keskustelu!
TykkääTykkää
Alkuperäisessä kritiikkiviestissä oli perusvirhe: hoitoa ei ole, siksi ”rokote”. Tämä on valhe, jolla rokotteita on myyty. Maailmalla on useita lääkäreitä, jotka ovat hoitaneet tuhansia koronapotilaita eikä kenenkään ole tarvinnut kuolla. Mainittakoon Peter McCullough ja Vladimir Zelenko. Intiassa ym. maissa koronaa on hoidettu eikä lähetetty potilaita kotiin huononemaan. Lännessä hoidot kiellettiin, salattiin ja yritettiin estää.
TykkääTykkää
Suomessakin koronakuolemat näyttäisivät olevan lisääntymässä ja nythän vasta kolmas piikkikierros on alkanut.
Pfizer ainakin on jo varautunut ja hakenut lupaa ( ja luultavammin myös saa) kaiken covidia koskevan datan salassapitämiselle 50 vuoden ajaksi.
Maailman ihmismäärän gladstonen kiviin hakattu juuri puoleen miljardiin vähentämisen syy ihmetyttää.
Onkohan joku laskenut tietokone mallinnuksilla, että ihmiskunnan teknologinen sirukontrolli toimii efektiivisesti
vain 500 miljoonaan asti? 😊
On se vaan kumma että k- piikitetyt Suomessakin kyllä ovat kuulleet Ruotsin ”siruasennuksista”, mutta väittävät kiven kovaan, että siruilla ei ole mitään tekemistä valvonnan kanssa.
Mene ja tiedä, miten k- piikitetyt reagoisivat ,ainakin jos heillä on lapsia, uudistuksiin, joita tarvitaan koska raskaudet ovat uuden maailman luojienkin mukaan barbariaa. Eläimillä tehtyjen kokeiden innoittamana kehitteillä on nyt myös ihmiselle nk.growth pod, keinotekoinen tai teknologinen kohtu. ”Kojetta” kehitteleviä tutkijoita löytyy ympäri maailmaa. Norjalainen bio- etiikan professori Anna Smajdorinkin mukaan raskaudet ovat barbariaa, -toisaalta kuitenkin Jumalan luomuksia.
TykkääTykkää
voin olla väärässä,mutta kun en ole gladstonen kivistä ikuna kuullut,niin ettet tarkoita georgian(usa)kiviä,joissa on mainittu väkiluku 500 000 000….mutta sillain epäilen niiden kivipaasien pystyttäjiä nyt meneillään olevan takana olevan,koska niissä kivissä lukee myös,että pitäisi välttää pikkumaisia lakeja,ja säännöksiä…jollaisista nyt ei puutetta…ellei sitten tarkoita vain sitä 500 miljoonaa,joille ei sitten pikkumaisia lakeja.tosin moiseen lukuun päästäkseen tarvis aikas rajusti onnistua tappaan ihmisiä,toi lukuhan tulis jo vaikka 5 eyes valtioista,muut valtiot pitäis kaikki ”tyhjentää”…ettei ihan ongelmaton yhtälö.myöskään sirutus ja se teknologia ei varmaan ollut vielä kivien pystyttämisen aikaan tiedossa….ainakaan yleisessä
TykkääTykkää