AvoinMedian aloittamassa uudessa Hyvä kysymys! -kategoriassa esitellään videoklippi, jonka on tehnyt koronapiikkihaitasta kärsivä muusikko Maria Kiiski. Klippi on kuvattu HUS-yhtymään kuuluvassa Jorvin sairaalassa, Espoossa, johon Marian vei avulias naapuri. Maria esittää useamman hyvän kysymyksen.
Maria Kiiski otti Pfizerin Comirnaty-koronapiikin huhtikuussa, painostuksen alla. Maria sai seurauksena hermostokipuja, joita hän kuvaa järkyttäviksi. Nyt hän on taas sairaalassa, liikkuu rollaattorin kanssa eikä pysty istumaan. ”Olen 44-vuotias, enkä haluaisi viettää loppuelämääni tällä tavoin rampana – en pärjää yksin kotona”, Maria kertoo.
Maria sanoo jutelleensa paljon hoitohenkilökunnan ja lääkärien kanssa. Kertomuksesta kuulee eron suhtautumisessa:
Hoitohenkilökunta tietää – ja myöntää – että koronapiikkihaittaisia hoidetaan nyt paljon, päivystyksestä asiakkaita osastolle saattavalla potilaskuljettajalla on päivittäin piikkihaittaisia avustettavana. Eräs hoitaja oli kannustanut Mariaa jaksamaan sanomalla, että koronapiikkihaitoista kertomaan tarvitaan joku.
Lääkärien suhtautuminen Mariaan toisaalta on vähättelevää, jopa piilotetun aggressiivista: annetaan mm. ymmärtää, että vika on korvien välissä. Jotkut lääkärit ovat – suomeksi sanottuna – vittuilleet päin naamaa. Muutkin piikkihaittaiset eri puolilta maailmaa ovat kuvanneet kohdanneensa tällaista tilanteen kieltävää asennetta ja aggressiivisuutta.
Maria kertoo kysyneensä, pyytäneensä, lääkäreiltä, voisiko joku katsoa hänen vertaan mikroskoopilla, että saataisiin tietää, onko hänen veressään muilla havaittuja verisoluissa tapahtuneita muutoksia. Tästä kieltäydyttiin jyrkästi. Miksi lääkäreitä ei kiinnosta? Tällaisesta kohtelusta potilas voi tehdä kantelun (Espoon) potilasasiamiehelle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle vetoamalla perustuslakiin ja potilaslakiin.
Maria kertoo myös, että rokotetut ovat hyökänneet todella kiivaasti hänen kimppuunsa sosiaalisessa mediassa, lähettäen todella ilkeitä – julmia – viestejä. Miksi rokotettujen ja rokottamattomien, kanssaihmisten, välille on auennut tällainen kuilu?
Mikä ilkeä suunnitelma rokotehaittaisilla,
jotka kertovat tilanteestaan julkisesti,
muka on muiden pään menoksi?

Maria toivoo, että saisi yhteyden muihin koronapiikkihaittaisiin – kenties sieltä löytyy kysymyksiä ja vastauksia, joiden kautta pääsee eteenpäin oman tilanteen selvittelyssä. Myös sairaalassa voi vierailla joka päivä klo 13–19.
Marian videoviesti löytyy osoitteesta:
https://haittakaappaus.com/albums/Videos/Maria_kertoo_rokotehaitastaan.mp4
Valtaosa lääkäreistä on joutunut, ainakin alitajuisesti, valitsemaan toimeentuloa edellyttävän sokean auktoriteettiuskon ja yhä enenevän todistusaineiston rokotehaitoista välillä. Tämä aiheuttaa tunnereaktion, jossa valittua maailmankuvaa kyseenalaistavat on demonisoitava. Potilaalle ”vittuilu” on siis kognitiivisen dissonanssin suojamekanismi, jolla pyritään peittoamaan todellisuuden ja valitun tahtotilan välisten ristiriitojen aiheuttamia epämiellyttäviä tuntemuksia. Sekä Hydroksiklorokiini, että Ivermektiini ovat tunnettuja ja oikein käytettynä lähes 100% paranemisennusteen antavia lääkkeitä, joita voi käyttää ennaltaehkäisyyn. Jokainen Koronaan tai rokotevaurioihin menehtynyt on ”valkotakkisten armeijakunnan” murhaamia viranomaisten suosiollisella avustuksella. Pieni kidutus tai piruilu hoituu siis varsinaisen kansanmurhaamisen ohessa luontevasti. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa alkanut viiteen viimevuoteen verrattu ylikuolleisuus on ajallisesti sidoksissa rokotuksien aloittamiseen. Olisiko aika aloittaa keskustelu perintöverojen keruun tilapäisestä keskeyttämisestä vai onko Suomi nykyään jo niin vasemmistolainen, että valtio ryöstömurhaajana on uusi normaali?
TykkääLiked by 1 henkilö
Vakavia oireita rokotteesta saanut kysyy: Miksi rokotehaitoista kärsivät unohdetaan?
”Me, jotka olemme saaneet koronarokotteesta vakavia haittavaikutuksia, emme uskalla ottaa toista rokoteannosta, koska pelkäämme terveytemme menettämistä.
Pääkirjoituksessa Aamulehdessä oli toive tulla pois harmaalta alueelta koronan suhteen.
Ikävä kyllä meille kaikille se ei ole mahdollista.
Me, jotka olemme saaneet koronarokotteesta vakavia haittavaikutuksia, olemme sillä harmaalla alueella. Emme uskalla ottaa toista rokoteannosta, koska pelkäämme terveytemme menettämistä. Samalla yhteiskuntaa edestämme suljetaan kovalla voimalla. Uhattuna ei ole vain huvitukset vaan jopa mahdollisuus käydä töissä.
Kohdallani kyse ei ole mistään pienestä haitasta, sillä rokotteen pistämisen jälkeen en pystynyt kuukausiin istumaan tai kävelemään kunnolla enkä ilman tuskia. Nyt puoli vuotta myöhemmin, syön voimakkaita hermokipulääkkeitä ja toimintakykyni on niiden ansiosta osittain palautunut.
(Lue lisää: Keitä ovat Pirkanmaan 148 000 rokottamatonta? Katso hakukoneesta, kuinka moni ikäisistäsi ei ole ottanut rokotetta kotikunnassasi !!!!!!!!!!!)
Lääkäreiden mielipide on se, että toimintakykyni romahtaminen ei johtunut rokotteesta, vaan sattui tulemaan samana päivänä koronapiikin kanssa.
Lääkäri myös suositteli toisen rokotteen ottamista, mutta ei suostunut ottamaan vastuuta siitä, jos toimintakykyni taas romahtaa, koska rokote otetaan omalla vastuulla.
Maamme hallituksen, lääkäreiden, median ja jopa erään kansankirkkomme piispankin silmissä olen rokottamaton, vaikka olen ottanut kaikki tarpeelliset rokotukset, viimeksi vielä influenssarokotuksenkin. Olen rokottamaton eli paha ihminen, joka en välitä muista ihmisistä. Pidän kaikkia kunnon ihmisiä eli koronarokotettuja panttivankina.
Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on jopa itsetuhoisia ajatuksia. Ei riitä, että olen sairastunut, olen lisäksi henkilö, jonka pitäisi itse maksaa oma hoitonsa, jos joutuu koronan takia sairaalaan. Rattijuoppojen, extreme-urheilijoiden ja murhaajien sairaalahoitojen maksamisesta en ole kuullut vastaavaa valitusta.
En ymmärrä, miksi yksi kansanosa eli koronarokotteesta kieltäytyvät työnnetään nyt syrjään. Rokotteesta haittoja saaneiden ääntä ei saada kuuluviin, Fimeankaan sivulta ei enää löydä, kuinka monta haittailmoitusta on tehty. Kun tieto oli vielä näkyvissä, niin haittailmoituksia palveluun oli tehty 17 000. Kukaan ei siis pysty tehtailemaan haittoja väärin perustein, sillä palvelu vaatii tunnistautumista eli rokotehaitasta ilmoitetaan omalla nimellä ja henkilötunnuksella.
Rokottamaton ei ole automaattisesti sairas eikä rokotettu ole vuorenvarmasti terve. Uskon, että moni kahteen kertaan rokotettukin kaipaisi virallisen koronatarinan rinnalle muitakin kertomuksia.
Vaikka ajatellaan, että koronapassi on nyt mahdollisuus uuteen normaaliin, niin uusi normaali saattaakin näyttää tyystin toisenlaiselta kuin on kuviteltu, kun osa kansasta on työnnetty ulos (rokotettujen) elämästä. Mielenterveyden ongelmat lisääntyvät, sehän on jo nähtävissä nuorten ja lasten kohdalla todella voimakkaasti. Sama on edessä työikäisillä, jotka pelkäävät koronapassin tuloa työpaikoille. Onko meillä tosiaan tähän varaa?
Kiinnostaako ketään mitä tapahtuu sadoille tuhansille, jotka eri syistä ovat jättäneet rokotuksen ottamatta? Osa meistä kuolee koronaan tai oman käden kautta, mutta osa jää henkiin ja tulee muistamaan.
Minä toivoisin, että hallitus, media, lääkärit ja piispat muistaisivat, että mikään asia ei ole mustavalkoinen, ei edes koronarokotteen ottaminen.
Rokotehaitasta kärsivä”
AL 4.12.2021 https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000008445190.html
TykkääTykkää
Ns. valtamediasta puuttuvat nämä kertomukset rokotehaitoista. Näiden hoidon kustannuksista ei puhuta. Ei siitä jääkö pysyvät haitat. Miksi asiasta ei kerrota?
Hoetaan – rokottamattomien pandemia, kuitenkin kymmeniä tuhansia Suomessakin tuplarokotettuna sairastunut. Näkisin että päivittäin koronaan sairastuneista pitäisi ilmoittaa rokotetut ja ei rokotetut erikseen.
TykkääTykkää
Niin pitäisi. Mutta poliittisista imagosyistä sitä ei voi kertoa, koska sitten hallitusten koronatoimi-narratiivilta (ja rokoteostoilta) putoaa pohja.
Ehkä THL nousee kapinaan puoltaakseen (rapautuvaa) asiantuntijamainettaan ja hieman avautuu julkisesti esim. hallituksen heihin kohdistamasta painostuksesta. Sitä nimittäin takuulla on ollut.
TykkääTykkää
pohja on pudonnut jo aikaa sitten,kun mikään ei todellisuudessa toimi,ainoa että määritelmiä muokataan uusiksi,saadaan sitten edes jossain tyhjäpäässä näyttään toimivilta toimilta.
ja kun mediat on saatu tässä vuosikymmenen aikana otettua hallintaan,niin varmaan helpompi homma ollut myös THL ottaa hallintaan sopivilla henkilöillä,sopivissa paikoissa,että epäilen avautumista,ainakaan ihan korkealta taholta…vaikka toivottavaa olisi
TykkääTykkää
Kaikessahan siis aivan kaikessa on jo pitkään ollut että totuus on virallisesti valhetta ja valhe totuutta.
Mutta tämmönen maailma mitä poliitikot ja ennenkaikkea media väkisin ajaa, ei tule kovin pitkään pysymään kasassa.
Samat tyypit jotka huutelee tieteen perään on täysin unohtanut tieteen, tilastot ja ylipäätään terveen järjen.
Enää niitä kiinnostaa ”tieteessä” että voivat tutkia jotain kuviteltua rasismia syrjintää tai sitä että montakotuhatta eri sukupuolta on.
TykkääTykkää
On kai päivänselvää, että lääkärikunta on täysin korruptoitunut.
Rokote-paskahan ei ole ainoa teurastamisen muoto heillä.
He ovat tottuneet lääkitsemään kansalaiset kärsimykseen. Toisaalta, parantavat lääkkeet, Suomiluonto-äidinkin, ovat kiellettyjen listalla.
Sama kuin antifanuilla, ovat mielestään niin paljon muiden yläpuolella, että voivat surutta lääkitä omat kansalaisensa kuolemaan. Sairasta.
TykkääTykkää
Oikeassa olet johnna. Lääkärit ovat valitettavasti aivopesty uskomaan vale-tieteeseen, ja tietty mukana on korruptio, joka saa ihmisen toimimaan omaa moraaliaan vastaan. Surullista!
BEFORE DOCTORS WERE HEALERS – NOW THEY ARE DRUG DEALERS!
TykkääTykkää
On tietysti helpompi olla se drug dealeri, koska ne jotka ei suostu niin menettää työnsä ja elantonsa ja leimataan mediassa.
TykkääTykkää
Nykytilanne kertoo kaiken tarvittavan suomalaisen kansanluonteen julmuudesta, matelunhalusta ja vahingonilosta kaikessa komeudessaan. Hyvä niin! Totuushan vapauttaa, vai miten se oli.
TykkääTykkää
Näille ”lääkäreille” vielä toivotan oikein Hyvää Joulua (tukehtukaahan joulukinkkuunne).
TykkääTykkää
Kolmas kierros alkanut. Tuli mieleen että kauanko nämä kolmannen kerran rokoteut lasketaan rokottamattomiksi?
TykkääTykkää
Rokotettujen ja rokottamattomien välillä todellakin kuilu. Muutama tuttava ei halua nähdä. Yritin kertoa mitä ja minkä verran haittoja tullut – eivät halunneet kuulla. (Salaliitto teorioita, niinku esim. Fimean sivut).
TykkääTykkää