STM pyytää lausuntoja koronapassin käytön laajentamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) pyytää lausuntoja hallituksen esityksen luonnoksesta, jossa EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallinen käyttö olisi lain nojalla mahdollista myös silloin, kun rajoituksia ei olisi voimassa. Käytön laajentaminen liittyy Euroopan unionin oma tekoäly- ja digitalisoimishankkeisiin: ns. koronapassin käyttöön totuttamisella ollaan tuomassa EU:n haluamaa digitaalista identiteetti -todistusta, ”digilompakkoa” jatkuvaan käyttöön.

Hallituksen esityksen luonnoksessa ehdotetaan, että ”tartuntatautilain mukaisia viranomaispäätöksiä tekevät kunnat ja aluehallintovirastot voisivat päätöksellään tietyissä tilanteissa velvoittaa toimijoita edellyttämään koronapassin esittämistä. Valtioneuvosto voisi vastaavasti säätää asetuksen, joka velvoittaisi ravintoloita edellyttämään koronapassin esittämistä. Käytännössä siis kunnat ja aluehallintoviranomaiset sekä valtioneuvosto ravintoloiden osalta voisivat määrätä koronapassin pakolliseksi tietyille toimijoille ja tietyissä tilanteissa.”

Jo helmikuussa 2021 koronapassihanke oli vireillä, vaikka käyttötarkoituksesta ”ei ollut vielä selvyyttä.”

”Myöskään EU:n ja WHO:n tasolla ei ole yksimielisyyttä, missä tilanteissa voitaisiin velvoittaa koronarokotustodistuksen käyttöä […] varmistetaan, että Suomen koronarokotustodistus olisi yhteensopiva kansainvälisen mallin kanssa… kertoi STM tuolloin.

Rokotustietoja koskeva ”kansainvälinen yhteistyö” – josta ei EU:n ja Maailman terveysjärjestö WHOn tasolla ole yksimielisyyttä – liittyy Euroopan unionin vuonna 2018 – jolloin COVID-19:stä ei oltu kuultukaan – aloittamiin valmisteluihin EU:n laajuisesta datankeruusta ja yksilöiden sensitiivisten terveystietojen jakamisesta sekä rokotuspassin käyttöönotosta.

WHO julkaisi 27.8.2021 hallituksille ja yritysyhteistyökumppaneille ohjeistuksen, jossa opastetaan globaalin rokotuspassin käyttöönoton teknisissä vaatimuksissa. Ohjeistuksen nimi on ”Digital documentation of COVID-19 certificates: vaccination status: technical specifications and implementation guidance”, ja sen sisältöä käydään läpi AvoinMedian artikkelissa ”WHO ohjeistaa hallituksia globaalin rokotuspassin käyttöönotossa”.

Koronapassin käytön laajennus

EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallisen käytön – eli koronapassin käytön – laajentaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että koronapassi voidaan ottaa vapaaehtoisesti käyttöön myös tilanteissa, joissa toiminnanharjoittajiin ei kohdistu rajoituksia. Toiminnanharjoittaja voisi siis edellyttää asiakkailta tai tilaisuuteen osallistuvilta koronapassin esittämistä covid-19-tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Näin koronapassi voitaisiin ottaa käyttöön myös muilla toimialoilla kuin esimerkiksi ravitsemis- ja tapahtuma-alalla. Nykyisin koronapassi on vaihtoehtoisena terveysturvallisuustoimena käytössä vain silloin, kun kyseistä tilaisuutta tai tilaa koskevia rajoituksia on voimassa.

Koronapassia saisi edellyttää 16-vuotiailta ja sitä vanhemmilta kuten nykyisenkin lainsäädännön perusteella.

Toisin sanoen: Pk-sektoria ja kolmatta sektoria värvätään toimimaan laajennuksen käyttöönoton ”vapaaehtois”työvoimana, omalla kustannuksellaan luonnollisesti.

Koronapassia ei saisi edellyttää lakisääteisissä palveluissa (kuten kirjasto, varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus, vapaa sivistystyö, taiteen perusopetus, ammatillinen koulutus, lukiokoulutus, korkeakoulutus), välttämättömien palveluiden (kuten sosiaali- ja terveyspalvelut) tai tarveaineiden (ruoka, lääkkeet) hankkimisen yhteydessä. Passin esittämisvelvoite ei myöskään saisi estää oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamista.”

Toiminnanharjoittaja voisi edellyttää koronapassia vain asiakkailta, osallistujilta tai yleisöltä. Toiminnanharjoittaja ei voisi tämän sääntelyn perusteella edellyttää koronapassia työntekijöiltä

EU:n digitaalisen koronatodistuksen tietojen käsittelystä ja henkilöllisyyden tarkastamisesta säädetään lain 58 j §:ssä

Luonnoksesta voi antaa lausuntoja 17.1.2022 saakka

Lausuntoja hallituksen esityksen luonnoksesta voi antaa 17.12.2021–17.1.2022. 

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian ja se olisi voimassa 30.6.2022 saakka.

Kommentti / RS:
Näin suurta järjestelyä ja digitaalista infrastruktuuria ei rakenneta sillä ajatuksella, että sen käytöstä luovutaan puolen vuoden päästä kesäkuussa.
Lähde:

Sosiaali- ja terveysministeriö (17.12.2021): STM pyytää lausuntoja koronapassin käytön laajentamisesta

Aiheeseen liittyy:

Koronapassi — hyödyllinen, turha vai vaarallinen?

Hallituksen esitys tartuntatautilaiksi: Ei rokotetta = ei työtä, ei palkkaa

Sotelaiset järjestäytyvät vastustamaan rokotepakkoa — Anna tukesi

Missä olit, kun kansalaisten perusoikeudet kaapattiin ja oikeusvaltion perusta murrettiin koronapassin varjolla?

Antton Mäntyvaara: Rakas terveyspassin kannattaja. Muuttaisitko mielesi jos…?

Artikkelikuva via EU Digital Green Pass

32 comments

  1. VKK:n Vähäkainu: ”Maailmalta tulee dataa,että omicron on vähentänyt sairaanhoidon tarvetta 50-70%, ja tehohoidon 31-45 % aikaisempiin”muunnoksiin” nähden.
    Mihin perustuu yritysten ja perusoikeuksien tarkoituksellinen tuhoaminen
    @valtioneuvosto? Tässä on vahvat syyt jo @oikeuskansleri selvittää tämä.”

    Tykkää

  2. Koko STM:n virkamieskoneisto pitäisi laittaa uusiksi. Eivät palvele kansaa vaikka saavat elantonsa siltä. Siellä missä Puumalainen milloinkin häärää, alkaa tapahtua yleensä kansalaisille ikäviä asioita vrt. GSK, THL, STM. Taitaa olla rappareitten luottomies.

    Tykkää

  3. Jonkun tahon pitäisi selvittää (huom. Ei YLEn fucktantarkastajien) valtion virkamiesten osakeomistukset. Paljonko esim. em. Puumalaisella on Big Pharman osakkeita. Jos minulta kysytään niin niitä ei saisi olla yhtään. Jos täällä jonkin ihmisryhmän pitäisi olla onnellisia eikä omistaa yhtään mitään niin se olisi juuri tämä häärääjäporukka.

    Liked by 1 henkilö

    • Meillä on vuodesta 2017 hallintarekisterilaki, joka auttaa (myös päättäjien ja virkamiesten) omistusten piilottamisessa. Omistusten selvittäminen ”avoimessa ja läpinäkyvässä” Suomessa on lähes mahdotonta.

      Tykkää

  4. hissunkissun vauvan askelin,suomessa hivutetaan kohti päämäärää.pieniä lisäyksiä,ja muutoksia.
    välillä ollaan ottavinaan askel taaksepäin,mutta jo pian otetaan kaksi eteenpäin…joka nyt tarkoittaa vapauksien ja oikeuksien kohdalla juuri päinvastaista,kohti uudenlaista orjuutta viedään

    Tykkää

    • Sitähän tää just on. Tarpeeks kauan kun joka tuutista pelotellaan niin ihmiset suorastaan vaatii että viedään kaikki vapaudet ja oikeudet.
      Sitten välillä vähän löysennetään ja ne ihmiset on tyytyväisiä kun pääsee pikkasen hetken aikaa elämään lähes normaalisti.
      Ja sitten hetken päästä seuraava kiristys on taas askelta pahempi.
      Koko tässä sairaassa showssa pahin konna on media.

      Tykkää

  5. Taas tuli hyviä syitä heivata kaikki ns”älylaitteet” hevon männikköön ja suunnitella jonkinlaista offgrid-nomad elämää ittelle ja perheelle tulevaisuudessa. Liikehtiminen voip olla hieman haastavaa, mutta kyllä noihin aina keinot löytyy.

    Tykkää

  6. Aika paikkansa pitäviä olleet ensimmäiset tiedot Etelä-Afriikasta, kun omicron löytyi. Herkästi tarttuva. Leviää rokotetuissa – rokotetut saaneet liikkua lähes vapaasti – joten levinnyt kuin kulovalkea. Ja lisäksi että lievä (parin pv:n ankara väsymys).

    Tykkää

    • Nii ja käytännössä kaikki normaalikuntoset sairastannu ihan lievänä, ja saavat varmasti paremman immuniteetin kun noista täysin turhista rokotteista.
      Mutta kun eihän totuus saa taas pilata hyvää tarinaa.

      Tykkää

  7. Epidemiologi, prof. Bhakdi ja patologi, prof Burkhardt Saksasta käsittelevät rokotehaittoja tuoreiden tutkimusten valossa. Kuvien kautta voi nähdä, minkälaisia vaurioita elimistöön on syntynyt. Burkhardtin tekemien koronainjektioihin kuolleiden eri ikäisten ihmisten ruumiinavausten myötä karmeat tosiasiat tulevat esille. Kyseessä sydän, verisuonet, keuhkot, maksa, munuaiset jne. Patologi on löytänyt myös ennen näkemättömiä aineita, ne heijastavat teräväreunaisina valoa tai kasaantuvat verisuoniin pyöreinä nanopartikkeleina. Tutkimukset jatkuvat. Heti he kuitenkin vaativat ehdotonta k.rokotuskieltoa.

    https://uncutnews.ch/covid-impfstoffe-warum-sie-nicht-wirken-und-zwingende-beweise-fuer-ihre-rolle-bei-todesfaellen/

    Tykkää

    • Tukholman ja Uumajan yliopistossa syksyllä tehty tutkimus osoitti että rokote aiheuttaa mm. nopeasti eteneviä syöpiä (koska se tuhoaa jopa 90% DNA-korjausmekanismista), autoimmuunitauteja, immuunikatoa jo tiedettyjen veritulppien ja muiden haittojen lisäksi. Tämä tutkimus on lähetetty kaikille kansanedustajille dosentti Sutisen referoimana, mutta piikitykset vaan jatkuu ja laajennetaan pikkulapsiin. Tekevät tietoista kansanmurhaa!

      Tykkää

  8. Columbian yliopiston tutkimus osoittaa, että koronarokotteisiin on kuollut enemmän ihmisiä Yhdysvalloissa, kuin virallisiin tilastoihin on kirjattu. Mahdollisesti 20 kertaa enmmän.
    Pantazatos, Spiro & Seligmann, Herve. (2021). COVID vaccination and age-stratified all-cause mortality risk. 10.13140/RG.2.2.28257.43366.
    https://www.researchgate.net/publication/355581860_COVID_vaccination_and_age-stratified_all-cause_mortality_risk

    Tykkää

  9. Tromboottisten tapahtumien autoimmuuniset juuret COVID-19-rokotuksen jälkeen:
    Elrashdy F, Tambuwala MM, Hassan SS, Adadi P, Seyran M, Abd El-Aziz TM, Rezaei N, Lal A, Aljabali AAA, Kandimalla R, Bazan NG, Azad GK, Sherchan SP, Choudhury PP, Serrano-Aroca Á, Takayama K, Chauhan G, Pizzol D, Barh D, Panda PK, Mishra YK, Palù G, Lundstrom K, Redwan EM, Uversky VN. Autoimmunity roots of the thrombotic events after COVID-19 vaccination. Autoimmun Rev. 2021 Nov;20(11):102941. doi: 10.1016/j.autrev.2021.102941. Epub 2021 Sep 9. PMID: 34508917; PMCID: PMC8426137.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34508917/

    Tykkää

  10. Minimaalinen muutostauti Pfizer-BioNTechin COVID-19-rokotteen jälkeen:
    Lebedev L, Sapojnikov M, Wechsler A, Varadi-Levi R, Zamir D, Tobar A, Levin-Iaina N, Fytlovich S, Yagil Y. Minimal Change Disease Following the Pfizer-BioNTech COVID-19 Vaccine. Am J Kidney Dis. 2021 Jul;78(1):142-145. doi: 10.1053/j.ajkd.2021.03.010. Epub 2021 Apr 8. PMID: 33839200; PMCID: PMC8028833.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33839200/

    Tykkää

  11. Tässähän jää yrittäjiltä vapaaehtoisuus pois, eivät saisi enää itse päättää passin käytöstä.

    ”Valtioneuvosto voisi vastaavasti säätää asetuksen, joka velvoittaisi ravintoloita edellyttämään koronapassin esittämistä”

    HUUSsista huudellaan että vain 3 piikkiä oikeuttaa kohta passiin. N. 10% kansasta on saanut 3 piikkiä. Aika paljon passittomia siis, ja passilliset ovat suurimmaksi osaksi vanhuksia jotka eivät käytä ravintola- ym. alan palveluita.

    Munatonta sakkia MaRalla kun eivät ala vastustamaan tätä älyttömyyttä. Uskovat varmaan senkin propagandan että virus ei tartuta päivällä mutta alkaa tartuttamaan klo 18.00 jolloin ravintolat suljettava.

    Liked by 1 henkilö

  12. PCR-testi ei taida olla poistumassa, vaikka aiemmin uutisoitiin jenkkien CDC:n ohjauskirjeestä (Lab Alert 2021-07-21) joka tulkittiin niin että labrojen olisi syytä etsiä jotain uutta tarkempaa testiä tilalle vuodenvaihteeseen mennessä.

    Tämän perusteella näyttäisi siltä että testejä ”tarkastellaan” ja niille myönnetään jatkoa EUA hätäkäyttölupiin:

    https://www.fda.gov/medical-devices/coronavirus-disease-2019-covid-19-emergency-use-authorizations-medical-devices/in-vitro-diagnostics-euas-molecular-diagnostic-tests-sars-cov-2

    Virusmutaatiotkin oikein huomioitu. Näyttäis että lämästään vaan uusia päiväyksiä. Itse testille ei ole tarpeen tehdä mitään?
    FDA esittää mitä pitää tehdä:

    ”…update their authorized labeling and evaluate the impact of SARS-CoV-2 viral mutations on their test’s performance…”

    Eli labralle riittää että päivittää tarrat ja kertoo arvionsa kuinka paljon viruksen muuntuminen on vaikuttanut heidän testinsä mahdolliseen tarkkuuteen? Höh.

    ·

    Sivulla näkyy myös ”sarjatestausta” koskevaa sääntelyä. Sarjatestaukseen kelpaavia testejä on vähemmän, mutta siellä ne PCR-testit vilkkuu.

    Marraskuun puolivälissä 2021 FDA on myöntänyt laajemman hätäkäyttöluvan PCR-sarjatestaukseen:

    ”Umbrella EUA for SARS-CoV-2 Molecular Diagnostic Tests for Serial Testing”

    Sarjatestaus onkin mainiota. Tarkoittaa kai sitä että voidaan mytätä useamman henkilön näytteet yhdeksi möykyksi, ja tutkia kätevästi se möykky. Joutavasta PCR:stä entistä joutavampi kun testataan ryhminä kymmenenkin kerrallaan?

    ”The indications … differ in the number of specimens that can be pooled (1, up to 3, up to 5, or up to 10) …”

    Toisaalta tuommoinen könttätestaus sopii kyllä ihan hyvin k-tautihysterian massapsykoosiluonteeseen.

    Tykkää

  13. Geenipiikkipakon vastustajille tuli nyt eräänlainen älykkyystesti. Äänestääkkö seuraavissa vaaleissa totaltarismia ja pakkolakeja, sensuuria ym vapauden vastaisia asioita kannattavia puolueita, kuten ennenkin. Vai äänestäiskö vapauden puolesta. Siinäpä pähkinä purtavaksi pakkolakeja vastustaville.

    Luulenpa, että mikään ei tule muuttumaan vaan nämä lähes miljoona suomalaista edelleen äänestävät vapauksiensa menettämisen puolesta. Yrittäjien vihollinen kokoomus, apupuolue persut, maaseudun alasajava keskusta, kommunistiset vihreät, duunarin kuolema sdp, vihavasemmisto ja globalisti rkp saavat näiltä em. piikkipakon vastustajilta taas äänet. Tulette näkemään. Mikään ei muutu.

    Tykkää

  14. Plandemian verukkeella käyttöön ajettua poliittista ”korona-vapauspassia” koskevia noloja Freudilaisia möläytyksiä:

    tiktok.com/@bocabeachbum/video/7044757349260660014?is_copy_url=1&is_from_webapp=v1&q=Tedros%20Adhanom%20Ghebreyesus&t=1640854205769

    tiktok.com/@pellemaailma/video/7044114990495698182?is_copy_url=1&is_from_webapp=v1&lang=fi-FI

    tiktok.com/@ashleigh_oates81/video/6966124355571027205

    tokentube.net/v/3091962745/Totuus-rokotteista-lipsahti-ohi-suun—Rapsodia-fi–tekstitys

    Orwell käytti käsitettä ankkapuhe (duckspeak), joka tarkoitti sellaista puhetta, joka syntyi kokonaan ääntä muodostavissa elimissä, ilman että olisi tarvittu yhteyttä aivoihin. Orwellin dystopiassa tällaista puhetta pidettiin erityisen tavoiteltavana asiana ja suurena kehuna saatettiin ihmisestä sanoa: hän on tuplahyvä ankkapuhuja (he is a doubleplus good duckspeaker).

    Tykkää

  15. Koronapassin käytön laajuudesta… kun kyse yhteisten verovarojen käytöstä, niin onko oikein että esimerkiksi uimahalleihin ei pääse ilman passia?
    Ja rahan käytöstä koronan hoitoon… ei käytetä halpoja lääkkeitä jotka todettu toimiviksi koronan hoitoon maailmalla vaan syyllistetään rokottamattomia, joiden syyksi sysätään koronan hoidon hinta.
    Samalla unohdetaan kertoa mitä tulee hinnaksi rokotehaitoille.

    Tykkää

    • ”Koronapassin käytön laajuudesta… kun kyse yhteisten verovarojen käytöstä, niin onko oikein että esimerkiksi uimahalleihin ei pääse ilman passia?”

      — Ei se ole oikein, eikä käyttö suojele ketään tai mitään tartunnalta. Mutta eIDAS viedään läpi, koska EU on sen jo päättänyt vuosia sitten. Vaikka sitten millä tekosyyllä.

      ”Ja rahan käytöstä koronan hoitoon… ei käytetä halpoja lääkkeitä jotka todettu toimiviksi koronan hoitoon maailmalla vaan syyllistetään rokottamattomia, joiden syyksi sysätään koronan hoidon hinta.”

      — Rokotepassia on vaikea perustella ilman pakollisia rokotteita ”syynä”. Huonosti toimivia rokotteita on vaikea perustella jos on muita tomivia lääkkeitä. Jos rokottamattomilla menee paremmin, perusteluja on vieläkin vaikeampi esittää. Tottakai rokottamattomia syyllistetään, hehän ovat epämukava vertailuryhmä, joten heidän maineensa on mustattava.

      ”Samalla unohdetaan kertoa mitä tulee hinnaksi rokotehaitoille.”

      — Se ”täytyy unohtaa” koska muistaminen osoittaisi k-politiikan toimimattomuuden. Lisäksi jos haittoja ei myönnetä, valtion ei tarvitse maksaa korvauksia.

      Tykkää

  16. Päättäjät vaan ajaa korona/rokotepassia…MTV netti uutiset… onkohan niillä korvatulpat ja silmälaput (ettei nää sivulle)?

    Tykkää

    • Ainakin voi ajatella että passi olisi kiitos tottelevaisille. Mitä muuta hyvää kolmekin piikkiä ottanut on saanut? Kyseessä on jo pitkään ollut järjestelmän – poliittisenkin järjestelyn – niin sanottu uskottavuus. Näin karmea tapahtumasarja ei voi loppua nopeasti, osittain ehkä siksi että eliitillä on turhiakin pelkoja. (Suomessa niihin ei ole syytä mutta meillähän vain yritetään seurata mitä muualla tehdään.) Toivotaan että n ä i s t ä peloista suurin osa ei ole turhia.

      Tykkää

  17. Valtio maksaa korvauksia rokotehaitoista virkamiehille jotka ulkomaan komennuksella. Aina neljään miljoonaan euroon. Paatero ja Niinistö junailleet lain tai asetuksen siitä. Olikohan viime maaliskuussa.

    Tykkää

    • Tiedän. Ei koske taviksia. Sikainfluenssapiikitetyistäkin osa vielä vailla haittakorvauksia.

      Haittoja ei ole kun niitä ei raportoida eikä myönnetä -menetelmä.

      Tykkää

Jätä kommentti