Suomen ja Ruotsin tulee pysyä Naton ulkopuolella

Suomen ja Ruotsin rauhanaktiivit ovat tehneet yhteisen adressin ”Suomen ja Ruotsin tulee pysyä Naton ulkopuolella ja harjoittaa rauhanpolitiikkaa”. Adressissa perustellaan tarvetta pysyä NATOn ulkopuolella (myös ruotsiksi). Allekirjoitusten kerääminen on aloitettu.

”Ulko- ja puolustuspolitiikan tärkein tehtävä on vähentää omaan maahan kohdistuvia uhkia tavalla, joka lisää kaikkien maiden turvallisuutta diplomatian ja tasavertaisen yhteistyön avulla.” minkä vuoksi Suomen ja Ruotsin ei pidä vahvistaa ”maailman jakautumista toisilleen vihamielisiin sotilaallisiin blokkeihin. Sen sijaan tarvitsemme enemmän liittoutumattomia maita, jotka harjoittavat itsenäistä ulkopolitiikkaa yhteisen turvallisuuden ja aseistariisunnan edistämiseksi.”

”NATO on vuosikymmeniä käynyt sotaa rikkoen YK:n peruskirjan väkivallan kieltoa, joka on pienille valtioille tärkein turva suurvaltojen mielivaltaa vastaan. Esimerkkeinä voidaan mainita Jugoslavian pommitukset vuonna 1999 ja Libyan pommitukset vuonna 2011 maiden johtajien syrjäyttämiseksi vallasta. […] Ruotsin ja Suomen osallistuminen Afganistanin sotaan oli ennakoitavissa oleva katastrofi, joka ei saa toistua”, ja tästä syystä Suomen sekä Ruotsin tulee pysyä erossa NATOn sodista.

Adressissa esitetään myös, että Suomen ja Ruotsin tulee liittyä YK:n ydinaseet kieltävään koskevaan yleissopimukseen. ”Jäsenyys sotaan valmistautuvassa sotilasliitossa, jossa käytetään ydinaseita, toimisi päinvastaiseen suuntaan ja lisäisi riskiä siitä, että ydinaseita käytettäisiin maatamme vastaan tai naapurimaissamme. Jäsenyys velvoittaisi meidät Naton peruskirjan 5. artiklan nojalla osallistumaan sotilaallisesti, jos johonkin muuhun jäsenvaltioon hyökätään.”

Naiset rauhan puolesta

Myös Naiset rauhan puolesta -järjestö vetoaa sen puolesta, että Suomi liittyisi YK:n ydinaseiden kieltävään yleissopimukseen. Naiset rauhan puolesta luovutti 24.2.2022 ulkoministeri Pekka Haavistolle kirjeen, joka on yli 100 maata edustavien 123 kansainvälisten ja kansallisten järjestöjen, liikkeiden ja ryhmien allekirjoittama. Englanninkielinen kirje on luettavissa järjestön sivuilla.

Kirjeessä kehotetaan ulkoministeriä aktiivisesti edistämään sitä, että Eurooppa ja muut maat allekirjoittaisivat YK:n ydinasekieltosopimuksen (TPNW), ja ottamaan päättäväisesti esille sekä YK:n ihmisoikeusneuvostossa että Euroopan unionissa kiireellisen tarpeen autonomisten aseiden sekä aseistettujen droonien kiellolle.

Sidosilmoitus: Riikka Söyring allekirjoitti Suomen ja Ruotsin rauhanaktiivien vetoomuksen Suomen ja Ruotsin pysymisestä sotaliitto NATOn ulkopuolella.

Artikkelikuva via Wikipedia

24 comments

  1. Natosta ei Suomelle koskaan olisi muuta kun haittaa, natoa kiinnostaa Suomi ainoastaan sijainnin takia.
    Enkä edelleenkään ole mikään venäjämielinen, asiat nyt vaan ei ole mustavalkoisia.

    Tykkää

  2. Hyvä kirjoitus kaiken tämän hetkisen NATO-trollauksen keskellä. Tuntuu että maksettuja kirjoittelijoita on kaikkialla nyt. Ja mikä viha…. NATO on tämän koko Ukrainan sotkun takana, eikä ole pyrkimässä MISSÄÄN eikä KOSKAAN rauhaan. NATO on terroristijärjestö.

    Tykkää

    • Minä en natoa kannata, mutta alkaa kaltaistesi tietämättömien naton tunkeminen kaiken syyksi kyllä jo oksettamaan.
      Venäjän diktaattorilla oli kyllä ihan muut syyt kun nato kiima hyökätä Ukrainaan.

      Tykkää

      • Natolla taas kiikarissa Ukrainan öljy. Naton naruista vetelee pohjattoman ahneet superrikkaat. Länsi ei todellakaan ole niin hyvä kuin nyt joka puolella väitetään.

        Tykkää

    • Tuskin sitä hakemusta on vielä jätetty, kysymys lienee väärinymmärryksestä. Tällaisena aikana valtion johdon pitää olla mahdollisimman selkeä sanainen.

      Suomen Nato-jäsenyys olisi ilman muuta uhka Venäjän kansalliselle turvallisuudelle.

      Tykkää

    • Tässä viitteen teksti suomeksi:
      Suomi ilmoitti olevansa valmis hakemaan Natoon
      On päivitys alkaen 07:25 →
      Mitä tapahtui tänä iltana: torstaina 24. helmikuuta

      Moskova. 24 helmikuuta. INTERFAX.RU – Pääministeri Sanna Marin sanoi keskiviikkona eduskunnassa, että hallitus on valmis hakemaan Naton jäsenyyttä Ylen mukaan.

      ”Ison sodan uhka on nyt todellisempi kuin koskaan moneen vuoteen. (…) Suomi on valmis hakemaan Nato-jäsenyyttä, jos kansallisen turvallisuuden kysymys kärjistyy”, portaali kertoi hänen sanansa.

      Eduskunta keskusteli ulko- ja turvallisuuspoliittisista asioista kolmen tunnin ajan.

      En seuraa ylen uutisia, joten en tiedä onko tieto totta tai virhe. Todennäköisesti tieto on totta, koska tietää Marinin ja Niinistön mielipiteet. Mediassa on lisäksi ollut viitteitä Marinin suosiosta Nato jäsenyydelle, jota todistaa hänen EU intonsakin.
      Luulisi kuitenkin, että olisi järkeä pysyä Natosta erossa, varsinkin kun Venäjän tärkeä kulttuurikaupunki on Suomen rajan läheisyydessa edelleen ja Suomesta on valtava etu Venäjälle luotettavana naapurina, jonka kautta maata ei uhata.

      Tykkää

    • Haiskahtaa vähän meidän hybridikeskuksen operaatiolta. Heitetään tahallaan väärinymmärrystä aiheuttava ”uutinen” ilmoille ja katsotaan mitä reaktiota se aiheuttaa. Ja tulihan sieltä heti se vastauskin. No toivottavasti meidän päättäjämme edes kerrankin ajattelevat oman kansansa etua.

      Tykkää

      • Mitä kaipaisi Suomen päättäjiltä? Sitä että voivottelun ja hysterian lietsomisen sijaan käytettäisiin päätä eikä vaan suuta!
        Koko korona aika ollut sitä.
        Ja ilmastohysteria.
        Odotan sitä päivää kun poliitikko sanoo… ollaan täällä sitä varten että asiat järjestyy (kansan parhaaksi)!

        Tykkää

  3. Kaikesta järkytyksestä huolimatta, olen koko ikäni tottunut Natottomuuteen ja arvostan konservatiivisia oloja ja vakautta, enkä pidä millään muotoa järkevänä ärsyttää naapuria puhumattakaan että haluaisin heittää lapsemme sodan tuleen.. ihan vaan siksi jotta saisimme lisää maksettavaa + Natoa pompottavat Black Rock ja Vanguard yhtiöitä omistavat miljardööriomistajat pääsisivät meidän avulla, meidän tulevien sotaponnisteluiden seurauksena rohmuamaan Venäjän luonnonrikkauksia.

    Eli pitäkööt Natottajat tunkkinsa. Jos Natottajat kuitenkin saavat tahtonsa läpi niin itse ainakin varaan itselleni moraalisen oikeuden pakata kipsuni ja kampsuni ja mahdollisuuden muuttaa jonnekkin missä luonnonolot ovat helpompia eikä tarvitse katsella miten maanmiehet lahdataan jonkun vitun Naton takia.

    Tykkää

  4. Joskus jossittelu paikallaan…voi miettiä mitä seuraisi….
    Entä JOS….Ruotsi liittyisi Natoon ja Suomi perässä…. mitä sitten tapahtuisi…
    ( Luulen että Natoon haluavat ei ajattele niin pitkälle).

    Tykkää

  5. Vuonna 1939 Suomen kaikki Suomen johtohenkilöt olivat russofobeja kahta lukuunottamatta, mutta näillä kahdella ei ollut varsinaista päätäntävaltaa. He olivat J.K. Paasikivi ja Gustaf Mannerheim. Jälkimmäinen suorastaan russofiili joskin samalla bolshevikkien vihaaja. Heidät leimattiin vanhoiksi köppänöiksi joita ei tarvinnut kuunnella. Jos oltaisiin kuunneltu, Suomen veneet seilaisivat edelleen Laatokan laineilla. Tällä en tarkoita, etteikö myös Stalin olisi rikkonut Suomea kohtaan. Mutta kun kaikkki oli ohi 1944 vanhat köppänät joutuivat johtovirkoihin korjaamaan seikkailupolitikkojen virheet.

    Suurvallat ja pienvaltiot ovat reaalimaailmassa eri asemassa. Kun presidentti ja pääministeri hokevat että jokaisella on oikeus valita ja päättää, niin he osoittavat, etteivät he ymmärrä geopolitiikkaa. Suurten ja pienten aseman ero korostuu entisestään aseteknologian kehityksen myötä. Varo- ja reaktioajat lyhenevät lyhenemistään. Kun Krustjov vastavetona USA:n ydinkärjille Turkissa alkoi sijoittaa ydinkärkiä Kuubaan presidentti Kennedy kehotti Krussea poistamaan aseet saarelta tai muussa tapauksessa Kennedy tekisi sen itse. Kulissien takana neuvoteltiin ratkaisu jossa myös Turkissa olevat ohjukset poistettiin.

    Mitä laajempi turvavyöhyke on suurvaltojen ydinaseiden sekä muiden kehittyneiden asejärjestelmien välillä, sen parempi kaikkien turvallisuudelle. Sota ei pääse syttymään vahingossa teknisten järjestelmien vikojen takia. Mutta Suomi toimii itse päinvastaiseen suuntaan. Salassa neuvotellun isäntämaansopimuksen kautta Suomi asettuu yhä selvemmin laukaisualustaksi toisen suurvallan hyökkäysaseille. Ilmasodan asiantuntija eversti evp. Ahti Lappi paljasti kuinka 64 kpl F-35 hävittäjäkoneen hankinta ei palvele Suomen ilmapuolustusta vaan USA:n hyökkäyssuunnitelmaa. Tämän vahvisti myös entinen komentaja Juhani Kaskeala todetessaan, että koneiden häiveominaisuudet ovat tarpeen ei puolustukselle vaan hyökkäykselle, jotta voidaan iskeä Moskovan taakse. Moskovassa nämä suunnitelmat totta kai tiedetään. Ja jokaisen luulisi ymmärtävän kuka on ensiksi sen tulilinjalla.

    Jos Suomen johdossa v. 1939 oli kaksi vaikuttajaa, jolla oli kyky ja tahto perehtyä vastapuolen ajattelutapaan, niin v. 2022 heitä on tasan nolla kappaletta. Suomi rypee russofobian tai suoranaisen Venäjävihan suossa jossa vastapuolta ei tarvitse kuunnella eikä sen motiiveihin perehtyä. Kun suomalaisia 20 ja 30-luvulla sivistettiin sellaisilla vitseillä kuten ”mikä eläin muistuttaa eniten ihmistä ? No tietysti ryssä” niin viimeiset 20 vuotta sama on toistunut vaikka vähän peitellymmin sanakääntein. Koska luitte tai kuulitte valtamediasta jotain positiivista Venäjästä ? 30-luvulla Suomi ajoi itsensä nurkkaan samoin keinoin. Kansa oli opetettu vihaamaan eikä joustovaraa enää ollut.

    Nyky-Suomi on ulkoistanut kaikki keskeiset päätösmekanismit. Mitään ei tarvitse perustella, riittää kun hoetaan, että kuulumme EU:hun. Luopumalla omasta ulkopolitiikasta Suomi on asettanut maan suurelle vaaralle alttiiksi. EU ei merkitse Suomelle mitään puolustuksellista turvaa, semminkin kun EU:lla itselläänkään ei ole mitään omaa päätäntävaltaa vaan se on alistunut USA:n vasalliksi. Jos EU ajattelisi omaa etuaan sillä olisi ollut kaikki keinot katkaista Ukrainan syöksykierre jo v. 2014. Mutta kun ei ole. USA:n sotateollisuuden etua palvelee jatkuvien vastakkainasettelujen luominen ja EU on toistuvasti osoittanut, ettei se kykene tai edes halua tätä vastustaa.

    Kaikki sotahankkeet ovat tuomittavia, niin myös Venäjät sotatoimet Ukrainassa. Mutta historia ei alkanut tällä viikolla kuten aina näyttää tapahtuvan Suomen päättäjille, jotka vuosikymmenet ovat ummistaneet silmänsä sille, mitä maailmassa oikeasti on meneillään. Tärkeä murroskohta oli ns. kylmän sodan päättyminen mistä vedettiin täysin virheelliset johtopäätökset. Sekä maailmalla että Suomessa. Ajateltiin, että Länsi voitti ja se voi toimia miten lystää ja niin myös Suomi kunhan menee sen selän taakse. Käveltiin kansainvälisen lain yli toistuvasti (Jugoslavia, Afganistan, Irak, Libya, Syyria, Ukraina, Jemen jne) koska kukaan ei voinut vastustaa. Ja nyt korjataan satoa.

    Tykkää

  6. Syyt moniinkin sotiin jotenkin ”varjossa”, ei voi nähdä kaikkea. Voittajalla arvatenkin erilainen käsitys kuin hävinneellä.
    Kun tuli nyt talvisota esimerkkinä niin mistä ryssäviha kumpusi, mitä tapahtui 30-luvun lopussa, vai oliko syitä kauempana menneisyydessä?

    Tykkää

  7. Presidentti Niinistö on tominut valtionvarainministerinä Paavo Lipposen hallituksessa jo suomalaisten edun vastaisesti, markan vaihtaminen euroon ja Suomen Tullin laiton toiminta maksattaa yksityisillä auton tuojilla liikevaihtovero kaksi kertaa olivat myös Sauli Niinistön siunaamia toimintatapoja. Liikevaihtoveron maksaminen esimerkiksi Saksaan oston yhteydessä johti siihen, että tulli verotti sen uudelleen huomattavasti korkeampana autoveron progressiota käyttäen. Luottamus Sauli Niinistön haluun noudattaa EU:n liittymissopimusta ja Suomen Persustuslakia on osoitettu lukuisia kertoja, joten Natoon liittyminen kulkee samoja teitä kuin sotarikollinen Henry Kissingerin tapaaminen Niinistön UsA:n käynnin yhteydessä.

    Liittyminen Natoon tulee merkitsemään Suomelle totaalituhoa, mikään artikla ei suojele Suomea Venäjän strategiselta iskulta ja kuten Nybondaksen kirjoituksesta ilmenee myös, F 35 valinta on ollut täydellinen virhe. Kävin pitkään sähköpostikirjeenvaihtoa Olli Ainolan kanssa aivan hänen poismenoonsa asti, katson hänen olleen ainoa täysijärkinen toimittaja suhtautuessaan realistin tavoin puolustusvoimain hankintoihin. F 35 lentävä kalkkuna ei ollut Ainolan suosikki!

    Ei voi välttyä vaikutelmalta, että valtiojohtomme on jo vuosien ajan mielellään pitänyt kipaa päässään ja käynyt kysymässä neuvoja maailman todellisilta taloudellisen vallan haltijoilta, siksi suomalainen saa ainoastaan maksajan osan.

    Jokaisen kansansa pettäneen valtionjohtajan kannattaa muistaa Nicolae Causescun ja häne vaimonsa teloitus, siitä ei ole erityisen pitkä aika. Paremmat ajat eivät kuitenkaan palanneet Romaniaan, mutta helpotti kansaa edes hetkeksi! Kaikesta huolimatta en enää koskaan lähettäisi poikaani palvelemaan tälläisen maan armeijaan!

    Runo K. Kurko

    Liked by 1 henkilö

  8. Ehkäpä tämä on asian selitys. Yle on tehnyt iljettävän provokaation venäjänkielisellä uutissivullaan. Todella rikollista suorastaan maanpetoksellista.
    Nopealla vilkaisulla en löytänyt Yle novosti sivulta asiaan liittyvää uutista, voi olla, että se on jo poistettu, mutta vahinko on jo tapahtunut.
    Mvlehti uutisoi asiasta:

    ”YLE on järjestänyt informaatiosodan ”Mainilan laukaukset” uutisoimalla venäjäksi, että Suomella on valmiina hakemus Natoon. YLE tiedotti venäjäksi: ”Финляндия готова подать заявку на вступление в НАТО” eli ”Suomi on valmis jättämään hakemuksen Natoon liittymiseksi”.”

    https://mvlehti.net/2022/02/25/ylen-vakava-provokaatio-suomi-hakee-naton-jasenyytta-moskova-vastasi-vaatisi-venajan-vastatoimet/

    Tykkää

    • Yle on aktiivinen informaatiosodan osapuoli. Tuossa NATO-ilmoituksessa on todiste, että toimitus aktiivisesti yllyttää sotaan Suomen edun vastaisesti. Lisäksi Yle uutisten kommentointia sensuroidaan kovalla kädellä. Nyt tekosyyksi ei enää käy terveystrvallisuus kuten korona-sensuurin kohdalla oli. Korona näyttäytyy nyt kenraaliharjoituksena, jossa tädellisen kansanmanipulaation tekniikat hiottiin kohdalleen.

      Liked by 1 henkilö

      • näin on,paitsi,että alkoi ylen oma operaatio mocking bird,jo kauan ennen koronaa.ihan kokemuksesta tiedän,mitään en saanut enään kommenteissa muutamia vuosia sitten läpi.
        pian kun lupamaksuista ”luovuttiin”,alkoi paheneen…nythän bbc briteissä varmaan ottaa oppia suomesta…joskus näinkin päin…siellä ollaan myös luopumassa lupamaksuista,kun ihmiset alkoi joukolla peruun lupiaan,puolueellisen uutisoinnoin takia…että pakkoverolla saavat maksaa sielläkin pian itse, itseensä kohdistuvan propagandan

        Tykkää

  9. Haluammeko voimakkaan vihollisvaltion rajoillemme? Sitähän Natoon liittyminen tarkoittaisi; sotilasliitto Nato on Venäjän vihollinen, sen ei pitäisi olla enää kenellekään epäselvää.

    Mieluummin ystävät läheltä ja viholliset kaukaa. Tämä on hyvä periaate, vaikka joillekin tuntuu olevan pakkomielle haastaa riitaa naapurin kanssa. Puolueista kokoomus on kaikkein innokkain tässä asiassa.

    Tykkää

  10. Wikileaksi näki tämänkin ennakolta.


    Nyt on muistutettava Wikileaksin paljastamasta ja julkaisemasta Yhdysvaltain diplomaattisähkeestä, jonka mukaan vuonna 2008 suomalaiset kertoivat Yhdysvalloille, että käynnissä tuolloin ollut Georgian kriisi ei auttanut saamaan suomalaisia kannattamaan Natoon liittymistä ja spekuloivat, että vastaava kriisi Ukrainassa saattaisi toimia paremmin.

    Kyseinen kohupaljastus on unohdutettu painettu villaisella Suomen valtamediassa. Suomennettu ote ns. kaapelista:

    ”Tehdyn mielipidekyselyn mukaan konfliktin toisella viikolla, 60 prosenttia suomalaisista uskoo, että konflikti (Georgiassa) ei vaikuta turvallisuustilanteeseen Suomessa. Kolmannes koki, että maan turvallisuuteen oli vaikutettu haitallisesti. 38 prosenttia syytti konfliktista Venäjää, kun taas vain kymmenen prosenttia syytti Georgiaa (28 prosenttia syytti molempia tasapuolisesti, loput epävarmoja).”

    ”Ulkoasiainministeriön virkamiehet spekuloivat kyselyn tuloksia. He väittivät, että useimmat suomalaiset ovat eivät tunne Georgiaa – sen ihmisiä ja sen sijaintia – joten myös konflikti oli kaukana vaikuttaakseen heidän turvallisuuteensa. Viranomaiset panivat merkille, että suomalaiset saattavat olla enemmän huolissaan turvallisuudestaan jos Ukrainassa tapahtuisi jotakin vastaavaa. koska se on heille tutumpi opiskelijavaihdon ja ukrainalaisten työntekijöiden Suomessa läsnäolon takia.””

    https://mvlehti.net/2022/02/25/ylen-vakava-provokaatio-suomi-hakee-naton-jasenyytta-moskova-vastasi-vaatisi-venajan-vastatoimet/

    Tykkää

  11. Oli pakko pitkästä aikaa käydä Uuden Suolen Sontavuorossa vilkaisemassa menoa…Siellä toinen..Toista hullumpi Ikäloppu…Toinen jalka haudassa olevat Mielipuoli uhoilee kuin Viimeistä päivää..

    Urheat (tirsk)…SUO-juntit itkevät vapisten…NATO Joukkomurhaajan..Verisen helman perään..

    Ainoat täysjärkiset…Ovat 1 kädellä laskettaviss..

    Ja kun joku Heistä…laittaa Sotahulluille..luun kurkkuun…

    Paskahousut…Eivät näy…..Mailla halmeilla..

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kimmokautio/mika-on-johtanut-ukrainan-sotaan/

    Tykkää

  12. Koska asia on suhteeelisen tärkeä, laitan vastuaukseni myös tähän. Jos jollakulla on yhteyksiä Ruotsiin niin
    voisi ilmoitella heille tuosta ConsortiumNewsin jutusta. Sen sisällöstä ei ole täyttä varmuutta.
    Ruotsissa voisivat myös olla yhteydessä kansanedustajiin. Vaikuttaa siltä, että meitä on huijattu pahemman kerran, ehkä Venäjääkin?

    ———————————————————-
    Katsoin itse MV-lehdestä videon, jossa toimittaja JP ajeli autolla ympäri Luhanskia. Hän kertoi suunnilleen näin, että täälllä on rauhallista, ei mitään nähtävää… menkää kotiin..

    Kirjoitin siitä kommentin tänne ja lisäsin perään ”tyyntä myrskyn edellä?”.

    Mutta nyt olisi järkevää jos jollakulla on kansanedustajien sähköpostisoitteet laittaa tuo alla oleva juttu sellaisenaan kokonaan heille.

    Nyt jo ehkä myöhäistä, mutta ihan siltä varalta jos lukisivat ja miettisivät vielä aseiden toimittamista Ukrainaan.
    Me olemme tässä Venäjän naapurissa ja venäläiset muistavat suomalaisten lahjoittaneen heitä surmanneet aseet seuraavat 100 vuotta. Nyt jo Finnair kärsii ensimmäisten yhtiöiden joukossa pakotteista.

    Mielestäni tuo allaoleva juttu, kun siihen tutustuu, on gamechanger.
    Itseasiassa jos totta niin se on yksi historian suurimmista paljastuksista MV-lehdessä on kerrottu samat asiat, mutta enemmän yksittäisten tapahtumien valossa. Kokonaisuutta on vaikea hahmottaa.

    Tuossa paljastetaan, että jo 17. helmikuuta alkaen Kiovan joukot yrittivät valloittaa Donbassin. Tämä on valtava paljastus. Jokainen melkein tietää, kuten tuossa allakin mainitaan, että Venäjän joukot olivat Venäjän puolella rajaa ”valmiudessa”. Nämä joukot olivat valmiina ehkäisemään Donbassin verilöylyä, jos Kiova hyökkää.

    Tähän liittyy myös Venäjän turvallisuusneuvoston kokous ja päätös tunnustaa nämä pikkuvallat ja lupa Venäjän joukoille siirtyä Donbassin puolelle. Hyvin harva käsittää että tämä tarkoittaa: VENÄJÄN ”HYÖKKÄYS” UKRAINAAN VOIDAAN KATSOA VÄLTTÄMÄTTÖMÄKSI AVUKSI.
    Päätös Venäjän hyökkäyksestä Kiovaan on ehkä tehty vasta 17. helmikuuta jälkeen. Se on aseidenriisuntaoperaatio, tarkoituksena tehdä Ukrainan joukot vaarattomaksi Donbassille. ETTEIVÄT ENÄÄ HYÖKKÄÄ.

    Tilanne oli oletettavasti tämä:

    Ukrainan joukot, ehkä 80-100 tuhatta odottavat hyökkäyskäskyä Donbassiin. Jo paljon ennen 17.helmikuuta,
    Venäjä on tuonut vastapainoksi ja pelotteeksi joukkoja Donbassin taakse ja Valkovenäjälle.

    Zelensky on todennäköisesti saanut Bideniltä luvan hyökkäykseen. Ajankohta vain on epäselvä ja uskaltaako Zelensky määrätä joukot hyökkäämään Donbassiin.
    .
    Venäjän reaktio on epäselvä. Nyt ei enää ole.

    ZELENSKY ALOITTI BIDENIN KÄSKYSTÄ DONBASSIN SODAN 17.HELMIKUUTA. Tämä on se conspiracy, (salaliitto) Se ei ole enää edes teoria, vaan melkoisen varmasti
    mitä tapahtui. Biden-Zelensky-Nato-Leyen akselilla tämä on sovittu etukäteen. Siksi Zelensky on niin röyhkeä.

    Venäjä pakotettiin sotaan, ja EU/NATO/USA huolehtivat, että tästä tulee verilöyly. He eivät päästä edes siviilejä pois!!

    Katso mitä Joseph Borrelios sanoi, rikoimme yhden tabun, kun avaamme EU:n rauhanrahaston aseostoille.
    Zelensky tietää odottaa jopa hävittäjiä EU:n rahaston kautta. Macron tiesi kertoa, että sodasta tulee pitkä!!!

    Donbassista evakuoitiin siviilejä. Suomessa tietyt puhuvat päät väittivät tätä Venäjän järjestämäksi valeoperaatioksi. Tottakai he tiesivät mitä oikeasti tapahtui. Se ei ollutkaan valeoperaatio, vaan oikea evakointi Kiovan joukkujen pelossa.

    Biden supplied powerful city-destroying heavy weapons (Biden toimitti voimakkaita aseita)

    Näillä ehkä aloitettiin Donbassin asukkaiden teurastaminen jotta Venäjä saataisiin varmasti hyökkäämään. Näistä aseista ei kuitenkaan ole havaintoja??

    Nyt ei ole kuitenkaan oikea aika selvittää mitä oikeasti tapahtui. Kannattaisi herätellä kansanedustajia.
    He ovat kuitenkin vastuussa mitä Suomelle tapahtuu seuraavan 100 vuoden aikana.

    the biggest Western blunder of alL (lainaus alta) Siis tämä on ehkä yksi suurin lännen ”huijaus”.

    February 23, 2022 UKRAINE SHRINKS, strategic-culture / CONSORTIUNMNEWS

    As usual, the West cherry-picked, they prevaricated and – the biggest Western blunder of all – Washington’s Joe Biden supplied powerful city-destroying heavy weapons to the ill-disciplined and Nazi-infected Ukrainian army. The temptation to start using them was irresistible.

    ===========================================
    We saw from Feb. 17 onwards a determined, very threatening, but foolish attempt by Kiev’s armed forces along the line of contact, including the notorious Azov Battalion, to advance into and occupy Donbass, under the noses of the 130,000 Russian troops waiting for orders in nearby Russia.
    =======================================================

    to advance into and occupy Donbass

    Venäjä hyökkäsi Ukrainan kimppuun 24..2 tarkoituksena saattaa rikolliset oikeuteeen ja riisua Kiovan joukot aseista.

    Tykkää

    • ”2  500 kappaletta rynnäkkökiväärejä, 150  000 patruunaa niihin, 1  500 kertasinkoa”
      Montako tapettua venäläistä nuorta miestä näillä aseilla saadaan aikaan? Onko presidentti Niinistö todella sitä mieltä, että Venäjä ”ei huomaa” jos heidän sotilaitaan ammutaan?

      Voi vitun saatanan perkeleen tunarit. Täällä pitäisi pystyä elämään vielä senkin jälkeen kun WEF:in mielipuolien dystopia kaatuu.

      Tykkää

      • Joo, hyvä purkaus. Välillä pitäis vaan kirjoittaa muutamat valitut sanat näistä meidän tomppeleista…

        Tietääkö kukaan miten nämä asetoimitukset aioataan saada Ukrainaan? Tässä on jotain perin juurin mätää, kun uskovat ettei Venäjä kykene heidän asekuljetuksiaan tuhoamaan tai että edes Ukrainan/Kiovan hallitus on olemassa, kun aseet ovat tulossa… Kuten tuossa yllä yritin heikolla taidolla kertoa niin tämä alkaa vaikuttaa käsikirjoitetulta.

        Nyt kaikki näytelmän konnat yksi toisensa jälkeen lupaavat toimittaa aseita. Ilmeisesti käsky tuli jostain korkeammalta. Marin ihan pelkkä nukke. SDP:n puoluesihteeri varmaan kertoo hänelle mitä pitää tehdä.
        Jostain EUn johdosta soittelevat ilmeisesti näistä asetoimituksista.

        Pakotteetkin ovat lähes pelkkää teatteria, sota on varmaan se tärkein päämäärä mitä Borrelioosi, Leyen, Marin ja knit haluavat, sota Venäjää vastaan. Heitä on niin pitkään aivopesty. Borrelioosi, onko hän joku Nato-pomo? Leyen ainakin Nato-maa Saksan kansalaisena on valittu ilman vaaleja, imuroimaan EU:n kassaan rahaa Naton aseistamista varten. Tänään Borreoliisi pääsi käsiksi rauhanrahastoon. MTV:llä eivät kehtaneet puhua rauhanrahastosta. (jättivät sanan rauha pois)

        Putin on paha piikki näiden EU-hullujen lihassa. Marin ja Tuppurainen näkevät punaista jos joku uhkaa EU:n laajentumista..

        Niinistö sanoi osuvasti tennispalloksi ei pidä päätyä. Zelensky on nyt sellainen. Niinistö on oppinut mitä on YLÄluokan tennis. Siellä yksi pingpongin pelaajakin. Se on vielä kurjempaa jos joutuu pingis-palloksi.

        Lavrov ei päässyt YK:n konferenssiin huomiseksi pakotteiden takia. Toivottavasti osaisivat vähän säätää pakotteita järkevimmiksi. Tosin Länsi haluaa Idän kokonaan pois pelikentältä. Kyllä Ukrainan konflikti on etukäteen
        tarkkaaa mietitty.

        RT: Lavrov was due to attend the session of the UN Human Rights Council in Geneva on March 1, as well as to give a speech at the Conference on Disarmament.

        Päivän paras uutinen on ollut se ettei ole ollut juuri sota-uutisia. Vaikuttaa vähän siltä, että Kiova on vallattu tai valta siellä vaihdettu. Joten miten peli jatkuu? CIA on Lvivissä, kuten Ylen Kuronenkin. Siis millä tavalla aseet ujutetaan maahan??

        Tässä vähän minkälaista Ukrainan sotakalustoa on tuhottu: (Lähde RT)
        “Since the launch of the operation, [Russian military] has destroyed 254 tanks and other armored combat vehicles, 31 aircraft on the ground, 46 multiple launch rocket systems, 103 pieces of artillery and mortars, 164 pieces of special military vehicles,” Konashenkov stated.

        31 lentokonetta kentälle, 254 tankkia ja muuta panssaroitua ajoneuvoa, 164 erikoisajoneuvoa,…

        Ihan vaan sen vuoksi jos joku pystyy päättelemään, että joko sota loppuu? Kuitenkin Länsi on luvannut toimittaa lisää aseita,

        Uutta Korean sotaako tässä kaivataan, joka oli varmasti Proxy-sota suurvaltojen välillä!!!!!!!!!! VVVV

        What Caused the Korean War and Why Did the U.S. Get Involved?
        The Cold War conflict was a civil war that became a proxy battle between the superpowers as they clashed over communism and democracy.

        Eikö mitään ole opittu??????

        lähde history com

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s