AvoinMedia julkaisee Ville-Veikko Hirvelän sanallisen etydin, joka harjoittaa ajatus-instrumentin käyttöön. Tapa, jolla hahmotamme todellisuudeksi mieltämäämme saa kontrapunktinsa Ukrainan kriisin eskaloitumisesta. Sota-narratiivi rakentaa käsityksemme sodasta ja sodan syistä. Sodan hyvistä ja pahoista. Hygienisoitu sotakuvasto tukee kerrontaa. Unohdamme sodan, kun se ei ole otsikoissa, vaikka sota ei katoa minnekään reaalitodellisuudessa. Henkinen aavikoituminen on eräs seuraus tarinataloudesta. Mikä on aikaan sidottua, ja kuka sitoo kenet?

Ville-Veikko Hirvelä

Miten jihadistit katosivat korvistamme korviemme väliin odottamaan parempia aikoja.

En ole viime kuukausina kuullut paljoakaan jihadistien hyökkäyksistä…

En edes Afghanistanissa, vaikka siellä heitä pitäisi olla kai niin monenlaisia, että tapahtuisipa mitä tahansa, aina joku olisi hyökkäysvuorossa.

Mutta miksen ole kuullut viime kuukausina heidän hyökkäävän?

Johtuuko se jihadisteista, kun eivät hyökkää vai onko se minun syytäni, etten enää kuule heidän hyökkäyksiään ?

Johtuuko mediasta, etteivät jihadistien hyökkäykset enää kuulu minulle; jos niitä ei enää kuuluteta korviin jääneen vaikutuksen läpi kuultaviksi?

Vai Venäjäkö vaikuttaa korvissamme niin korvaamattomasti, että on meidän puolestamme hyökännyt jihadistienkin puolesta jättämättä heidän hyökkäyksilleen kuuluisuuden tilaa?

”sitä kutsutaan ilmasta maahan vaikuttamiseksi […] saatetaan puhua pehmeistä kohteista”

Olisiko kuitenkin oma syyni, jos korvani jäävät ilman ja maan väliin niin etten kuule enää jihadistien hyökkäävän tähän historialliseen aikaan, jona Suomen ilmaa aletaan aseistaa Israelista? 

 Ja Biden sanoi Obaman sanoneen:

 ”Jos asiat jättää Pohjoismaiden hoidettavaksi, kaikki menee todennäköisesti hyvin”

”– No, me emme yleensä aloita sotia,” Niinistö vastasi viikinkien Kiovan Rus-valtakunnan poikkeudellisuudesta muistuttaakseen.

Yleensähän kukaan ei aloita sotia, vaan kaikki puolustautuvat niitä vastaan, koska vastustavat niitä ja taistelevat sotia vastaan, ja se onnistunee parhaiten siellä missä he niitä käyvätkin.

Mehän olemme urheasti kaikissa sodissa vain puolustaneet itseämme, kuten ihmiset yleensäkin; kuten Porilaisten marssikin kertoo.

”Puhuimme prosessin muotoisen jatkon tekemisestä” sanoi Niinistö.

”Toimitaanpa sitten ripeästi” ja uutiset tulkitsivat hänen tarkoittavan, että ”nyt käynnistyy jonkinlainen prosessi.”

Ja aamu valkeni ja katso, herra ilmoitti ministerinä Suomen ostavan ilmatorjunnan Israelista. Amerikan hävittäjille oikean seuran pitämiseksi.
Jihadistit kutsuttiin kaikesta maailmasta ihailemaan ja syynäämään näin Suomen julkisesti Venäjän kunniaksi historiaa tekevää ”prosessin muotoista jatkoa”, jolla Suomen ilman aseistaa Israel.
Eikö jihadistin kannata tuon kutsun myötä kirjautua ulos haudastaan osoittaakseen huomiotaan Suomelle, ja tarkastellakseen uudestaan muutoin melko epäkiinnostavaa maatamme 

Onko syyni, jos saavuin jonnekin mutten tähän? Sinne, mistä huolimatta voisin olla tässä missä sitten nyt olenkin. 
 Niihin päiviin asti eli maan päällä jihadisteja. Sitten he muuttuivat historiaksi, koska herra levitti Israelin aseet ilman kantamattomiin

Onko jihadisteista tullut historiaa? Venäjäkö teki heidän ajastaan historiaa? Vai me, ajattelemalla Venäjän nimeen Israelin aseiden vain puolustavan meitä kuin ilmaa?  
Jihadisteista tuli ilmaa jota torjuttiin jo niin kattavasti, ettei heitä tarvinnut enää huomioida. 
Venäjänhän voi nyt laskea tappavan paljon enemmän ohittaen jihadistit.

Historiaa tehdään sitä enemmän mitä enemmän asioita ohitetaan, mennään asioiden edelle niin paljon ettei asioista ole enää mihinkään. Niin tosi – asioista tehdään historiaa ja sen pahempi tosi – asioille. 
… vaikkei Venäjä tapa vielä yhtä paljoa kuin USA NATO kumppaneineen Afghanistanissa, Irakissa ja Libyassa, joiden pommituksista jihadismi nousi. 

En ole lainkaan sitä mieltä että jihadisteihin kiinnitetään nyt liian vähän huomiota. Päinvastoin heidän meille länsimaalaisille tekemiin vääryyksiin on kiinnitetty jatkuvasti aivan liikaa huomiota verrattuna niihin vääryyksiin joita me olemme tehneet maissa, joista jihadistit ovat tulleet. Jihadismi on meidän heidän maissaan tekemiemme vääryyksien tuote havainnoituna meidän tarkoituksiimme tavalla jossa nuo tekemämme vääryydet on ohitettu.  

Mutta kävikö nyt niin, että jihadistit muuttuivat ajan jaksoksi ja loppuivat siihen aikaan oltuaan aikansa. Mutta onko jihadisteja silti vaikkeivat he enää vaikuta elävästi?

He saattavat toki aina hyökätä tai olla hyökkäämättä, mutta kumminkin sillä välillä korviemme väliin tulevat aikataulut ohjaavat heidän hyökkäystensä kuultavuutta. 
Eivätkä he ole välttämättä koskaan hyökänneet kuten meille on kuulutettu.

Jihadistina olon markkinoiden kuuluisuus ja historiallisuus eivät johdu vain jihadisteista, mediasta tai Venäjästä, vaan myös korvistamme jotka noita kuuluisia markkinoita korviemme väliin kuluttavat… 

Miksi minua yritetään puolustaa tarkoituksiani vastaan – ja aseistaa minua ympäröivä ilma Israelista?

Varsinkin silti vaikka niin hän olen minäkin sodassa, jos minutkin tarvitaan sotaan puolustettavaksi.

Sotia on usein hankalampi käydä jos ei voi ajatella ketään puolustavansa.

Puolestani minua saa syyttää mistä haluaa ja aluetta, jossa elän saa tulla valloittamaan niin jihadistit, NATO, Venäjä kuin Suomen armeijakin, joka noin on nyt jo tehnytkin. 
Mutta niillä ei ole oikeutta puolustaa minua.

Jos me puolestani kuulemme äänten sanovan minua koskevia merkityksiä ja näemme kasvojen tunnistuksemme ilmetykset, tunnemmehan sen ?  

Mikä se tunne on, jota tämä esiintyjä  tarkemmin katsoen hymyilee huomenna itkevänsä:

Tunnemmeko miltä tuntuu kun esiintyjä noin hymyilee ? Millaisia tunteita tuossa esiintyy?

Onhan kai hyvä, että tuo tyttö hymyilee sanoessaan pelkäävänsä huomenna itkevänsä?

Tunnemmehan tunteen siitäkin kuinkapa emme juuri tunteita juuri tuntisikaan. Tunnemme kehomme puutuneen tunnottomuudenkin kuin omat yö-unemme, joiden avulla elämme.

Miltä hymyillessä sisin tuntuukaan tunteena kuin olkoonkin ilmetty kuin sisin ilmetys

Muistetaanhan siis yhä miltä nyt tuntuu?  

Vaikutammehan yhä tunteitanne tunnetavakaemme tuntevan  ja niiden tuntemista vaikutamme tuntevan yhtä itsestänne, siis yhtä tunnottoman huomaamattomasti kuin itseänne tunnette,

joten sanokaa pois vaan tunteenne  vaikka itseksenne

eikä aikaakaan kun niitä ei vielä enää ollutkaan ollut vieläkään viimeisen kerran kun tunnottomuus oli kuollut vain tunteeksi tunnottomuudestaan yhä elävänä esiintymisenään palautuvan puolikuolleisuuden tähdentymättömyyden viimeisimmän hengen vedon pitkäveteisyyden toistaiseksi lopullisimmin toistuvan historian korvaamattoman kuultavaksi loppujen lopuksi

Artikkelikuva via Wikimedia.