Vuonna 2015 Ukrainan uusnatsit järjestivät lapsille Azovets-kesäleirejä, joilla harjoiteltiin aseiden käyttöä. Amerikkalaisen Jed Sundenin perustama, Ukrainan vanhin englanninkielinen viikkolehti Kyiv Post raportoi vierailustaan leirillä.
Global Research siteeraa Kyiv Postin artikkelia:
”Azovets-kesäleiri hyväksyy Azov-pataljoonan jäsenten lapsia sekä Obolonin alueella eläviä lapsia. Kesäleiri avasi 22. kesäkuuta, ja sillä on viikon mittaisia ohjelmia 30-40 lapsen ryhmille. Virallisesti leiri on suunnattu 9-18 lapsille ja nuorille, mutta joukossa on niinkin nuoria kuin 7-vuotiaita. Osa lapsista on osallistunut leirille useita viikkoja peräjälkeen.
Mikä tekee leiristä ristiriitaisia tunteita herättävän, on se, että toiminnan järjestäjät ovat Azov-taistelijoita, joista eräät on leimattu äärioikeistolaisiksi ja uusnatseiksi. Kriitikot ovat huomauttaneet että pataljoonan tunnus on Wolfsangel käännettynä, tunnus, jolla on epäsuora mutta epämukava yhteys natsismiin.
Ukrainan medialle aiemmin antamissaan haastatteluissa [National Corps-oikeistopuolueen johtaja, parlamenttiedustaja 2014-19, Azov-pataljoonan perustaja] Andriy Biletsky sanoo, että symbolismi on ymmärretty väärin. Azovin tunnus muodostuu kirjaimista N ja I, jotka tarkoittavat kansallista ideaa (National Idea).
Biletsky perusti Ukrainan uusnatsiryhmän nimeltään Kansallis-sosialistinen kokous (Social-National Assembly), ja pataljoonan joukossa on uusnatseja, joilla on natsi-tatuoinnit. Jotkut mediat ovat raportoineet Azov-pataljoonan taistelijoista aina 20% asti olevan uusnatseja vaikka pataljoonan tiedotusupseerit aina suorastaan tuskaisesti korostavat, että Azov-pataljoona, sotilaallisena joukkona, ei jaa perustajansa ideologiaa — ettei sillä ole muuta ideologiaa kuin kiihkoisa isänmaallisuus.
Kun Kyiv Post vieraili Azovets-leirillä 19. elokuuta, lapsilla oli kiire erilaisissa aktiviteeteissa, mukaan lukien AK-47:n purkaminen ja kokoaminen, maaliinammuntaharjoituksia (ilmakivääreillä), hyökkäys- ja itsepuolustusharjoituksia sekä partiointia. […]. Lapset harjoittelevat myös haavoittuneiden evakuointia ja ensiapua.

Annetun käännöksen mukaan viirissä lukee ”Kansakunnan idea — voima sisälläsi”.

Eric Zuesse keräsi yhteen artikkeliin tietoja, kuvia ja videoita Azov-pataljoonasta ja Oikeasta sektorista.

”Shocking pictures from inside neo-Nazi military camp reveal recruits as young as SIX are being taught how to fire weapons (even though there’s a ceasefire)”.
Artikkelissa on useita kuvia lasten aseenkäyttöharjoituksista
Kyiv Postin artikkeli kertoo lasten laulavan leirilauluina 1920-luvulta peräisin olevia sotilaallis-isänmaallisia taistelulauluja. ”Kyiv Post kuunteli yhden laulun sanoja. Sen sanat kertoivat ukrainalaisista sotilaista lyömässä vihollisia. Tänään vihollinen on Venäjä. Poika istuu tukin päällä [leirinuotiolla] ja kuiskaa pehmeästi: Haluan tämän sodan päättyvän, ja me tapamme kaikki venäläiset.”

Musta näkökulma
Ihmisoikeusjärjestö Black Alliance for Peace (BAP) on antanut lausunnon Ukrainan tilanteesta. BAP tulkitsee Ukrainan tilanteen olevan seurausta ”Yhdysvaltain, NATOn ja Euroopan unionin hellittämättömästä, itsepäisestä pyrkimyksestä globaaliin taloudelliseen ja poliittiseen dominanssiin.” Nykyisin kriisin juuret ovat, BAP toteaa, Yhdysvaltain vuonna 2014 tukemassa vallankaappauksessa, jolla Ukrainan vaaleilla valittu hallitus syöstiin vallasta, ja Yhdysvaltain, EU:n sekä NATOn päättäväisissä tavoitteissa muuttaa Ukraina militarisoiduksi NATO-jäseneksi Venäjän rajalle.
BAP tulkitsee Ukrainan kriisiä Afrikan, Karibian alueen ja Latinalaisen Amerikan näkökulmasta, nähden länsimaiden toiminnan Ukrainassa länsimaiden kolonialismin ja imperialismin jatkumona. BAP:ille NATOn olemassaolo on uhka kaikille sorretuille Afrikassa ja muualla maailmassa. NATO ei ole puolustusliitto vaan valloitusliitto, joka palvelee pääomaa ja sortaa työtätekevää luokkaa.
Samaan aikaan kun ”Yhdysvallat tuomitsi Venäjän federaation sotilaallisen toiminnan Ukrainassa, Yhdysvaltain omat miehittämättömät robottilentokoneet (drones) pommittivat Somaliaa” ja Yhdysvallat ”lähetti kuolettavaa [ase]apua Ukrainaan.”
BAP siis näkee länsimaiden toiminnan tekopyhänä hurskasteluna. Samaan aikaan kun itse hyökätään toisaalla, vaaditaan muita lopettamaan hyökkäys muualla.
Sotasaalistajat
Yhdysvaltain republikaanipuolueen vaalirahoittajaperheen jälkeläinen, ex-opetusministeri Betsy DeVosin veli, Erik Prince on palkkasotilasyhtiö Blackwaterin perustaja ja omistaja. Prince kävi Ukrainassa hieromassa sopimusta. Princen kumppanit Ukrainassa olivat Andriy Artemenko ja Andriy Derkach, molemmat venäläismielisiksi ja ex-presidentti Donald Trumpin (rep) kannattajiksi miellettyjä.
Blackwater on nykyisin Academi, aiemmin Xe Services LLC, ja sitä ennen Blackwater Worldwide sekä Blackwater USA. Blackwateria syytettiin mm. sotarikoksista Irakin sodassa. Useita palkkasotilaita tuomittiin vankeuteen verilöylystä Bagdadin torilla. Nimenmuutos oli seurausta tapauksen saamasta mediajulkisuudesta. Nimenmuutoksen jälkeen Prince sai useita urakoita Barack Obaman (dem) hallitukselta.
Mitä Prince halusi Ukrainasta? Prince halusi palkata Ukrainan sodan veteraaneja uuteen palkkasotilasyritykseen, jonka perustamista Prince suunnitteli. Prince halusi osaomistuksen Ukrainan sotilasteolliseen tuotantoon, mukaan lukien hävittäjälentokoneiden ja helikopterien moottoreiden valmistus. Tehdas tosin oli jo myyty kiinalaisille, mikä on poikinut joukon oikeusjuttuja ja puheita kansallistamisesta. Prince halusi perustaa ”koulutuskeskuksen” Ukrainaan.
Yhdysvallat käyttää alihankkijayrityksiä — ostaa palveluita — sodissaan, koska yksityisyritysten palkkasotilaat eivät ole sotilaslakien alaisia ja siten sotilastuomioistuinten tuomittavissa. Näin Yhdysvaltain vastuunkantajat pääsevät vastuusta, jonka he joutuisivat ottamaan jos aktiivipalveluksessa olevat tekisivät sotarikoksia.
Sota ja ”turvallisuuspalvelut” ovat tuottoisaa kaupallista toimintaa.
Hämärryttäminen
Yllä on kirjattuna kolme erilaista tarinaa, kolme erilaista tarkastelukulmaa Ukrainan sotaan. Yksikään niistä ei ole koko totuus eivätkä ne ole toisensa poissulkevia. Kaikki ne mahtuvat suureen kuvaan.
Länsimainen massamedia tarjoaa yksinkertaistettua kuvaa Ukrainan tilanteesta. Massamedia pyrkii ripustamaan keskustelukehikon kahden tolpan varaan, jossa vastakkainasettelulla tarjotaan ajatusta ”vaihtoehtoja on vain kaksi”: hyvä, demokraattinen Ukraina vs. paha autoritaarinen Venäjä. Toinen laita rakentaa paha natsi-Ukraina vs. sorrettu, väärinymmärretty Venäjä´-keskustelukehikkoa. Joko olet puolellamme tai meitä vastaan.
Tällainen helpon vastakkainasettelun kautta tarjottu kuva häivyttää näkyvistä syy-seuraussuhteiden jatkumon sekä valta- ja geopoliittiset asetelmat ja tavoitteet viemällä keskustelun tunnetasolle, jossa sitten mielipiteiden muodostus tapahtuu. Mutta maailma ei ole sellainen: kaksivärinen, kaksiulotteinen, ei edes kaksinapainen hyvä länsi-paha itä.
Eräs tarkastelukulma on mediakielen yksipuolistuminen. Media käyttää sotasanastoa uutisoidessaan melkein mistä tahansa.

Ei uutispäivää ilman kriisiä. Päivän pelko -otsikointi pitää yllä tunnetta elämän kaikkinaisesta epävarmuudesta. Me käymme jatkuvaa sotaa: sota huumeita vastaan, sota terrorismia vastaan, sota nälkää vastaan, sota köyhyyttä vastaan, sota koronaa vastaan… Joka ainoan niistä olemme hävinneet.
Sota on läsnä arjessa myös kilpailukyvyn, tuottavuuden, johtajuuden, markkinaosuuksien, joustavuuden ja innovoinnin kautta: talous on jatkuvaa kamppailua selviytymisestä, taloussota-uutisointi on päivittäistä. Joukkuepeleissä hyökätään, puolustetaan, koukataan sivustan kautta, lauotaan maaliin. Sodan sanasto on kaikkialla.
Sota on tavanomaistettu, se ei ole poikkeuksellista, se on osa normaalia arkea ja siksi sitä ”ei maksa vaivaa vastustaa.” Oikea, väärä, tärkeä — kaikki tuo on arkistettu ja mittapuut hämärrytetty.
Aivot — sodankäynnin alue
Ben Nortonin artikkeli ”Behind NATO’s ‘cognitive warfare’: ‘Battle for your brain’ waged by Western militaries” kertoo NATOn laajentaneen sodankäyntialueita. Aiemmin NATOlla oli viisi operationaalista aluetta: ilma, maa, meri, avaruus ja kyber. ”NATOn kehitettyä kognitiivisia strategioita on rinnalle tullut kuudes, ihmiskenttä (human domain)”, kognitiivisen sodankäynnin kenttä; aivotieteiden muuntaminen aseeksi (weaponization of brain sciences) tähtää yksilön mielen hakkeroimiseen hyödyntämällä aivojen haavoittuvuuksia mielipiteen ohjailussa.

”Kun toiminta viidellä muulla kentällä tehdään tarkoituksena vaikuttaa ihmiskenttään, kognitiivisen sodankäynnin päämäärä on tehdä jokaisesta [ihmisestä] ase. […] Aivot tulevat olemaan 21. vuosisadan taistelukenttä. […] Ihmiset ovat kilpailtava kenttä. […] Tulevaisuuden konfliktit ilmenevät todennäköisimmin ensin ihmisten kesken digitaalisesti ja sen jälkeen fyysisesti poliittisen ja taloudellisen vallan keskittymien lähellä.”
Vaikka NATO kertoo tutkivansa kognitiivista sodankäyntiä pääasiassa puolustuksellisiin tarkoituksiin, NATO kehittää myös hyökkäyksellisiä taktiikoita, Norton huomauttaa. ”Ihminen on usein suurin haavoittuvainen kohta, ja se pitää tunnustaa jotta voidaan suojella NATOn ihmispääomaa, mutta myös jotta voidaan hyötyä vastustajiemme haavoittuvuuksista,” NATOn sponsoroimassa raportissa lukee.
Kognitiivista sodankäyntiä ei suunnata vain vastustajan armeijaan vaan myös siviiliväestöön: ”Kognitiivisen sodankäynnin tavoite on vahingoittaa yhteiskuntia, ei ainoastaan armeijaa.”
Norton kirjoittaa raportin tekevän selväksi, että länsiarmeijoiden on työskenneltävä länsimaisen akatemian kanssa sosiaali- ja ihmistieteiden muuttamiseksi aseeksi. Nortonin mielestä on selvää, että NATOn kehittelemä kognitiivinen sodankäynti johtaa ihmiselämän kaikkien alueiden militarisoimiseen, aina intiimeistä ihmissuhteista mieleen asti. Kognitiivinen sodankäynti asemoi mielen taisteluareenaksi ja kilpailtavaksi kentäksi. Hyökkäykset kognitiiviseen kenttään sisältävät kybersodankäynnin, mis- ja disinformaation, psykologisen ja sosiaalisen ohjailun voimavarojen integraation. Tavoite on kylvää epäsopua, lietsoa ristiriitaisia narratiiveja, kiristää mielipideilmapiiriä ja radikalisoida ryhmiä.

Perinteinen psykologisen sodankäynnin operaatio (Psyop) pyrkii vääristämään havaintoja, hyödyntämään kulttuurisia illuusioita, ahdistuksia ja pelkoja sekä henkilkohtaisia heikkouksia.
Kognitiivinen sodankäynti tavoittelee havaintojen muuttamista ylikuormittamalla huomiokyky ja ohjaamalla huomiota [johonkin tai jostakin pois], aiheuttamaan virhepäätelmiä ja kognitiivista toispuolisuutta.
Ihminen pyritään saattamaan keskenään ristiriitaisilla ärsykkeillä päättämättömyyden tilaan, jolloin hänet on helppo sysätä haluttuun suuntaan. Taistelukenttä on internetin kautta globaali.
Tavoite on vaikuttaa siihen, mitä ja miten ihmiset näkevät asiat sekä siihen, miten ihmiset toimivat. Tässä auttaa teknologia, joka mahdollistaa suurimittaisen datan keruun ja analysoinnin; tietoja voidaan käyttää ohjailuun.
Koronatoimien aikana on tullut monille näkyviin, että länsimaissakin hallitukset pitävät siviiliväestöä uhkana, jossa jokainen kansalainen on potentiaalinen vihollinen. Kognitiivisella sodankäynnillä on universaali ulottuvuus, sanoo raporttia kirjoittamassa ollut François du Cluzel. ”Jokainen informaatioteknologian käyttäjä on potentiaalinen kohde.” ”Kognitiivinen sodankäynti on loputon sota, koska tämäntyyppisessä konfliktissa ei ole antautumista eikä rauhansopimuksia.” ”Taistelukenttä on internetin kautta globaali.”
Tekoälykehitys tarjoaa mahdollisuudet laajamittaiseen kognitiiviseen sodankäyntiin omiakin vastaan.
Kommentti:
Luennoitsija piirsi taululle mustan pisteen ja kysyi opiskelijoilta, mitä he näkevät? Jokainen vastasi näkevänsä mustan pisteen.
— Eikö kukaan näe laajaa aluetta pisteen ympärillä, luennoitsija kysyi?
Kun katsot yhteen suuntaan, et näe mitä muualla on.
Aiheeseen liittyy:
Kanadan armeija näki pandemian tilaisuutena testata propagandatekniikoita kanadalaisiin
#Shadowgate – Mitä sinun ei haluta tietävän
Pelko on tehokas suostuttelija: koronavirus-uutisointiohjeistus käyttäytymistieteilijöiltä
Tietovuoto: Britit hallituksensa psykologisen sodankäynnin kohteena
Marinin hallituksen mielikuvaohjaillut koronatoimet
Pandemia propagandaoperaationa
Bill Gates ja ”vastuullinen” sponsoroitu journalismi
Lähteet:
Chossudovsky, Michael | Global Research (9.5.2015): Ukraine’s “Neo-Nazi Summer Camp”. Military Training for Young Children.
Zuesse, Eric (13.5.2015): Nazism of Ukraine’s Western-Backed Government Is Hidden by Western ‘News’ Media (webbiarkistokappale)
Cockroft, Steph | Daily Mail online (12.8.2015): Shocking pictures from inside neo-Nazi military camp reveal recruits as young as SIX are being taught how to fire weapons (even though there’s a ceasefire)
Shuster, Simon | Time (7.7.2021): Exclusive: Documents Reveal Erik Prince’s $10 Billion Plan to Make Weapons and Create a Private Army in Ukraine
Norton, Ben | MR online (8.10.2021): Behind NATO’s ‘cognitive warfare’: ‘Battle for your brain’ waged by Western militaries
Potyakova, Alina | Brookings Institute (15.11.2018): Weapons of the weak: Russia and AI-driven asymmetric warfare
Black Alliance for Peace (1.3.2022): For African and Colonized Peoples, to Understand Ukraine: De-center Europe and Focus on Imperialism
Kennard, Matt | Declassified UK (15.2.2022): UK commanders in Ukraine met neo-Nazi-linked National Guard to ‘deepen military cooperation’
Artikkelikuvan lähteet: pysäytyskuva RT:n dokumenttielokuvasta ”Trapped. Life in Donetsk war Ukrainian” + Global Researchin artikkeli (9.5.2015): Ukraine’s “Neo-Nazi Summer Camp”. Military Training for Young Children. Kuvan embleemit vasemmalta oikealle: Azov-pataljoona, natsien käyttämä Musta aurinko, SS-divisioona Das Reichin tunnus Wolfsangel. Musta aurinko näkyy taustakuviona valkoisella Azov-pataljoonan tunnuksessa.
Kuvan rakentelu RS.
Pelolla hallitseminen on tehokasta, kun saadaan ihmiset pelkäämään ja paniikkiin, he eivät enää ajattele omilla aivoillaan ja kääntyvät helposti vaikka toisiaan vastaan,jopa läheisiään vastaan.
Sitähän tämä on 2-vuotta koronan kanssa ollut, ja nyt sitten sota peittää sopivasti edellisen huijaksen eikä pelosta tarvitse silti luopua.
TykkääTykkää
Digiriippuvuus, aikamme uusi aivotauti.
TykkääTykkää
Sain äsken viestin tutulta. Ymmärsin että katsonut Leveliä livenä???
No nyt koko ohjelmaa ei löydy juutuupista. Siellä oli käsitelty USAn ja Ukrainan biolabra juttuja….
TykkääTykkää
Eihän sitä nyt kun Yhdysvallat on sanonut, että ei ole (ja on) ja ei ole labroja Ukrainassa.
Gateway Pundit on kerännyt WaybackMachine-linkkejä asiakirjoihin, joista näkee Yhdysvaltain puolustusministeriön rakennuttaneen em. labroja
https://www.thegatewaypundit.com/2022/03/breaking-us-department-defense-funding-ukrainian-biolabs-russia-releases-list-biological-agents-tested-us-biolabs-ukraine-including-salmonella-e-coli-anthrax-plague/
Toisessa Gateway Punditin jutussa kerrotaan, että Hunter ”Joenpoika” Biden on rahoittanut ukrainalaisia yrityksiä, jotka rakensivat näitä labroja
https://www.thegatewaypundit.com/2022/03/breaking-exclusive-hunter-biden-firm-rosemont-seneca-invested-firm-tied-ukrainian-biolabs/
eli hämmennystä hallituksessa ja pyyntö BigTechille. Helppo pyytääkin kun Bidenin hallituksessa on näitä piilaaksolaisia.
TykkääLiked by 1 henkilö
sekin erikoista,kun suomen mediossa juttua oli,jostain venäjän joukkojen käyttämästä z tunnuksesta,jota sitten kerrottiin jutussa,että siitä saa mielikuvaa kulmikkaana hakaristiin,mutta ettei noista azovin selkeistä natsi tunnuksista löydä mitään natseihin liittyvää,on kyllä aikas riman alitusta ”journalismilta”.mutta tarkoitus varmaan lievimmillään pitää toista puolta viattomana hyviksenä.osoittaa kyllä,ettei mediat pidä tehtävänään informoida,vaan tehtävä on vain vaikuttaa.
sen kyllä osoittanut viimeistään korona ”uutisointi”,josta paljon ollut tarinaa,mutta esim. nyt FDA:n pakolla julkaisemasta pfizerin omasta datasta ei sanaakaan sanottavana,vaikka varmasti olisi aihe edelleen yleisen kiinnostuksen kohde,ja pitäisi asioista kertoa…ja pitäisi julkisen sanan neuvoston puuttua asiaan…jos se olisi riippumaton toimija,eikä saman hämärtävän ja valehtelevan koneiston osa,kuin ne mediat.
ja pöh:in sanomiseen ylhäällä,niin ei tosiaan ajattele ihmiset enään itse mitään,riittää kun joku auktoriteettinä esiintyvä taho sanoo jotain,ja siihen tyydytään,ellei ihan kaivata semmoista kertomaan,mitä ajatella,onhan se helpompaa,kun ulkoistaa ajattelun muille,ja tietokin tuo tuskaa…
auktoriteetti statuksen saaneet voi puhua mitä vaan,voivat esittää selittävänsä jotain,vaikkei tiedä asiasta mitään,esimerkkinä vaikka kun selitetään nykyään elämän syntyä,niin kerrotaan panspermiasta,eli että vaikka komeettojen mukana tuli elämä maahan…todellisuudessa ei selitä sanallakaan elämän synnystä mitään.
ja kerrotaan vielä tännekkin,tuon sensuurin kiertämiseen toimivasta konstista,eli PSIPHON lataukseen,näkyy ainakin mun läppärillä rt ihan ok,sputnikilla kävin kerran testaan,oli erikoisen oloisia otsikoita,että olisko hakkeroitu,ja nyt ei enään ole sivua saanut ladattua
TykkääLiked by 1 henkilö
Ottaen huomioon Euroopan sotaisan historian ja Venäjän liki pakonomainen tarve hyökkäillä taannoisen Natsisaksan tavoin millon milläkin verukkeella naapurimaidensa kimppuun niin historialliset kontekstit huomioiden luulisi että Venäjällä ymmärrettäisiin olla ihan hiljaa ”Natseista” sekä noloista ja anekdoottisista natsi- ym. swastika- tunnuksistaan.
https://i.kym-cdn.com/photos/images/original/002/323/324/ce2.jfif
Puhumattakaan että höpisisivät nolossa sävyssä omista vanhoista petetyistä hyökkäilykavereistaan, joiden kanssa oli niin mukavaa marssia ylpeinä paraatissakin. https://www.youtube.com/watch?v=9IFmBQS8FDc
TykkääTykkää
ihan ei nyt ymmärrä mitä haluat kertoa.siis että z on hakaristi?mutta avoimesti natsi ideologiaa julistavat ja tunnuksia käyttävät ei ole natseja?ja heistä ei pidä kertoa,mutta z pitää ottaa esiin ja selittämällä yhdistää natseihin?no,en tiedä z tunnuksen tarkoitusta,mutta kyse oli kuitenkin siitä,että ollaan hiljaa toisista symboleista.
eikä varmaan ollenkaan tarkoituksella kuvassa jonka linkitit,ole samalla värillä ja pohjalla esitetty z ja hakaristi…
ja koska puhuin suomen mediasta,niin jos nyt historiasta pitää kaivaa jotain yhdistävää natseihin,niin kuinkas suomi siinä esittäytyy,tietenkin sitä voi kaivaa kaikkee sopivaa esiin toisaalla,ja toisaalla peitellä
TykkääTykkää
Z kuulemma tarkoittaa Putinia, somessa kuohutaan. Perustelut jäivät minulle epäselviksi.
TykkääTykkää
Z (zapad)=länsi, V (vostok)=itä elikkä ei mitään sen ihmeellisempää.
TykkääTykkää
Bo Lindholm, kiitos. Tuo on selkeää.
TykkääTykkää
Joku journalistiksi itseään luuleva kertoi, että ukrainalaiset taistelijat ovat ”omia” . Siksi kai heitä käsitellään Suomen mediassa silkkihansikkain.
Löysin virallisen dokumentin, jonka mukaan ukrainalaiset sotilaat syyllistyivät raiskauksiin sodan 2014–> aikana.
Valitettavasti sattui kaksi muistinmenetystä: Kahdesta usb-tikusta katosi tiedot.
Toivottavasti löydän nuo tiedot uudestaan. Siitä ei ole todisteita näkynyt, että Odessan joukkomurhan aikana olisi myös raiskattu naisia ennen
heidän sulkemista ammattiyhdistystaloon ja polttamista elävältä. Myös uhrien lukumäärä vaihtelee suuresti: 40 aina satoihin.
avain sanat: Odessa Massacre, Babi Yar, 1941 Jewish Massacre Odessa
huom. Siellä on tapahtunut jo 1941 Odessa massacre: Juutalaisten joukkomurha, lisäksi Babi Jarissa ukrainalaiset teloittajat olivat erittäin tehokkaita.
Säästeliäät saksalaiset kehuivat heitä tehokkaiksi, kun eräskin ukrainalainen teloittaja ampui yhdellä luodilla äidin ja lapsen samalla kertaa.
Lähes kaikki uutiset Suomen valhemediassa koskien Ukrainan sotaa ovat valheita. Siviiluhreja on 1-tuhansiin. Siviiluhreiksi todennäköisesti
lasketaan myös äärimieliset taistelijat. Vähän kuin Suomen persujoukot, jotka ovat opetelleet ampumisen jalon taidon. Halla-aho pistooli kädessä
laskettaisiin myös siviiliuhriksi. Vaikka Venäjällä hänet laskettaisiin ehkä hullujen huoneelle.
ps. voisi kuvitella, että Ben Zyskovitsi on niin ukrainalaista, koska siellä on niin paljon murhattu juutalaisia kautta aikojen. Kokoomusnerot ovat kyllä uskomaton uskonlahko.
Sotarikoksista yksi suurimpia kautta aikojen on ollut Massacre of My Lai.
Amerikkalaiset sotilaat raiskasivat ja tappoivat, mukaan lukien lapsia jopa 500 kerralla Vietnamissa.
Asian paljasti ”oma” maailmankuulu ja palkittu journalisti Seymour Hersh. Ilmeisesti Suomen media ei juuri hänestä kerro, koska paljasti väärän
maan sotarikoksia. Jos kyseessä olisi ollut Venäjä, hänet mainittaisiin varmaan kerran kuukaudessa. Sen verran valehtelevia idiootteja ovat tämän maan journalistit.
inquisitr
com
/3059683/hillary-clinton-pulitzer-prize-winning-journalist-says-presidential-candidate-approved-sending-sarin-gas-to-syrian-rebels/
The Inquisitr:
May 3, 2016 Patricia Ramirez:
Hillary Clinton: Pulitzer Prize-Winning Journalist Says Presidential Candidate Approved Sending Sarin Gas To Syrian Rebels
Pulitzer Prize-winning journalist Seymour Hersh believes that Hillary Clinton approved the sending of sarin gas to Syria
Siis amerikkalaiset yhdessä Turkin, Britannian ja muiden tiedustelupalvelujen kanssa lähettivät sariini-kaasun-komponentit Libyasta Syyriaan ja syyttivät
kaasu-iskuista Assadia. Useat maailmankuulut journalistit ovat tulleet tähän johtopäätökseen. Milloin Hesarin päätoimittaja tekee suomalaisille palveluksen
ja eroaa?? Maailma olisi heti turvallisempia ja parempi paikka.
ps. Amerikan Jokeri on Euroopassa. Varokaa!! Haulla The Joker lisätietoa.
Z tulee ilmeisesti sanasta Za, näkyi uutisissa kun näyttivät jotai Putinin juttua. Za Rossia. Olisiko Kohti jotain??
Suomesa on yksi bändi nimeltä Popeda. Za Popeda= Kohti Voittoa??
Kuvatkin Ukrainasta ovat samanlaista manipulaatiota kuin Syyriasta. Varokaa Suomen valhemediaa!!!
Joku journalistiksi itseään luuleva kertoi, että ukrainalaiset taistelijat ovat ”omia” . Siksi kai heitä käsitellään Suomen mediassa silkkihansikkain.
Löysin virallisen dokumentin, jonka mukaan ukrainalaiset sotilaat syyllistyivät raiskauksiin sodan 2014–> aikana.
Valitettavasti sattui kaksi muistinmenetystä: Kahdesta usb-tikusta katosi tiedot.
Toivottavasti löydän nuo tiedot uudestaan. Siitä ei ole todisteita näkynyt, että Odessan joukkomurhan aikana olisi myös raiskattu naisia ennen
heidän sulkemista ammattiyhdistystaloon ja polttamista elävältä. Myös uhrien lukumäärä vaihtelee suuresti: 40 aina satoihin.
avain sanat: Odessa Massacre, Babi Yar, 1941 Jewish Massacre Odessa
huom. Siellä on tapahtunut jo 1941 Odessa massacre: Juutalaisten joukkomurha, lisäksi Babi Jarissa ukrainalaiset teloittajat olivat erittäin tehokkaita.
Säästeliäät saksalaiset kehuivat heitä tehokkaiksi, kun eräskin ukrainalainen teloittaja ampui yhdellä luodilla äidin ja lapsen samalla kertaa.
Lähes kaikki uutiset Suomen valhemediassa koskien Ukrainan sotaa ovat valheita. Siviiluhreja on 1-tuhansiin. Siviiluhreiksi todennäköisesti
lasketaan myös äärimieliset taistelijat. Vähän kuin Suomen persujoukot, jotka ovat opetelleet ampumisen jalon taidon. Halla-aho pistooli kädessä
laskettaisiin myös siviiliuhriksi. Vaikka Venäjällä hänet laskettaisiin ehkä hullujen huoneelle.
ps. voisi kuvitella, ett Ben Zyskovitsi on niin ukrainalaista, koska siellä on niin paljon murhattu juutalaisia kautta aikojen. Kokoomusnerot ovat kyllä uskomaton uskonlahko.

Amerikan Jokeri on Euroopassa. Varokaa!! Haulla The Joker lisätietoa.

ps. Sotaa ei tarvitse pelätä. Helsinki heinäkuussa tyhjentyy itsestään viikonlopuksi. Ukrainassa siviilit jäävät sodan jalkoihin koska Zelensky määrää niin??
Kaupunkisota on julmaa kun sissit piiloutuvat kerrostaloihin. Niinhän Suomessakin harjoitellaan.
Seymour Hersh ei onneksi pitänyt mielessä suomalaisen journalistin ohjetta ”omista” vaan paljasti ”omien” sotarikokset.

–com

Ohjelma oli jatkunut Leveli2:lla, mutta pätkähtänyt taas poikki…..
TykkääTykkää
Gateway Pundit….Mayorkas, USA, dem….DHS (USAn kotimaan turvallisuusvirasto) …ei saa kyseenalaistaa muuttuvia covid-puheenvuoroja jotka tulevat lääketieteen eliitiltä mm Fauci.
TykkääTykkää
Fauci varoitti jo etukäteen, että Ukrainasta voi tulla pakolaisten mukana ”tappavia” tauteja. Tämä on on niin osuva. Hänellähän tietysti oli tietoa niistä labroista. Tämän todisti myös Victoria Nuland kongressin kuulustelussa.
C-span
403 ERROR
The request could not be satisfied.
on poistanut kyseisen kuulustelu-videon. Olisiko Amerikan Jokeri, ”Vapaan maailman sankari” poistattanut kyseisen videon C-spannista, jotta voi jatkaa valehtelua Euroopan tourilla lännen hyödyllisille idiooteille.
”Vapaan maailman sankari, Biden, poistattaa myös kaikki venäläiset mediat ja venäläiset oligarkit EU:sta.
Sitä se vapaa maailma tarkoittaa…. Samaa kuin Natsi-Saksa. Goebbels nauraa haudassaan!!
ps. Tallettakaa kaikki videot, sivut ennenkuin katoavat. Sitä se ”Vapaa Bidenin maailma tarkoittaa”.
Natsi-Saksassa oli lopulta vain yksi media joka vastusti meneillä olevaa kehitystä. Lopulta Natsit valtasivat senkin.
haulla save video from lisätietoa miten netti-videot voi tallettaa omalle tietokoneelle ennenkuin katoavat…
avainsanat Marco Rubio, Victoria Nuland, Congress Hearing
TykkääTykkää
Tuo Blacwaterin uusi nimi oli minulle entuudestaan tuntematon. Mutta pompsahtanee esille vielä useasti. No, suurimpia omistajia lienee yhä Bill Gates. Tuo maailman hyväntekjä.
TykkääTykkää
Blackwaterin toiminnasta on tutkiva journalisti Jeremy Scahill kirjoittanut kokonaisen kirjan nimeltään ”Blackwater — The rise of the world´s most powerful mercenary army”. Kirja ilmestyi Nation Books -kustantomalta vuonna 2007, jos aihe kiinnostaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Erinomainen avaus PsyOp-sodankäyntiin, sillä erityisesti Israelissa on herättänyt huomiota Kolomoiskyn toiminta Azov-pataljoonan rahoittajana. Uusnatsit tai mitä he nyt nykyisen tiedottamisen kannalta ovat eivä millään tavalla edusta aikanaan Saksassa vallassa ollutta NSDAP-nimistä kansallssosialistista puoluetta, vaan ovat pääosin demokraattiseen yhteiskuntaan sopeutumattomia, usein väkivaltaan taipuvaisia, kuten Antifan katutappelijat.
Kansallismielisyys halutaan nähdä PsyOpin mukaisesti aina olevan natsismia ja siksi länsimainen media pyrkii kaikin tavoin osoittamaan jopa Vladimir Putinin olevan venäjämielisenä eräänlainen ”natsi”! Kansallismielisyys ei pois sulje demokratiaa, mutta demokratian tulee olla juuri sitä oikeaa ”demokratiaa”, eli näennäistä irvikuvaa, kuten Euroopan Unioni. DDR oli nimensä mukaisesti Saksan Demokraattinen Tasavalta ja vahva armeija oli puolustamassa demokraattisia arvoja.
Psykologisen sodankäynnin todella keskeinen tekijä on median hyväksikäyttö ja Suomessa koronan avulla on kansa ajettu pelkotilaan mikä oikeuttaa laajoihin demokraattisen yhteiskunnan sulkutiloihin ja rajoituksiin. Erityisen hyvin on onnistuttu vaikuttamaan Ukrainan konfliktin avulla kansaan siten, että kaikenlainen rationaalinen ajattelu ja anlyysi Ukrainan tilanteen syistä on pystytty peittämään Nato-kiimaisten ajaessa pelkotilan avulla politiikot hyväksymään Natoon liittymisen Suomen edun vastaisesti.
Tuntuu siltä, että Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on saanut oppia Henry Kissingeriltä edellisen USA:n käyntinsä yhteydessä CIA:n pyöreän pöydän ”haukoilta” miten Suomesta saadaan kuuliainen palvelija USA:n suurvaltahegemonian yhtenä tärkeänä turvaajana. Neuvoja ja suuria viisauksia ”kipapäisiltä” on saanut myös hallituksemme eräät avainministerit. Suomessa kansallismieliset realistit nähdään PsyOpin mukaisesti putinisteina, joten vaikea on muuttaa ”yksinkertaisten” kansalaisten käsityksiä kun myös useimmat vapaat mediat ovat pullollaan valtamedian propagandaa, esim. PT-media, Oikea Media, Extrauutiset ym.
Tiedon valtatie on laaja ja useimmille jaksaminen seurata sitä on liikaa, siksi jälleen lämmin kiitos Riikka!
Runo K. Kurko
TykkääTykkää
”Kansallismielisyys ei pois sulje demokratiaa, mutta demokratian tulee olla juuri sitä oikeaa ”demokratiaa”, eli näennäistä irvikuvaa, kuten Euroopan Unioni.”
Tuo on tärkeä ymmärtää. Kansallismielisiä on vasemmalla, oikealla, keskellä ja sitoutumattomissa, heidän silti olematta natseja.
TykkääTykkää
Niin vikkelään Suomen poliittinen eliitti sukkuloi ”lännessä”, että voisi jo kuvitella heidän lukeneen Bidenin huulilta Zorron merkin. Tuskin he siitä meille ensimmäisenä kertoisivat.
Z voi tosiaankin tarkoittaa Zapad= länsi tai miksei Z niinkuin Zelensky ehkä se on pian S.
Suosittelen uusia eduskuntavaaleja heti ja eduskunnan kutistamista
99 henkilöön, jotta sen pätevyys paranisi.
Hallituksen eroa tietty ja Sanna Marinin siirtämistä pysyvästi pois politiikasta.
Suomen epärehellinen ja kiero media laskee Venäjän ammatti-armeijan tappioiksi myös Donbassin kapinallisarmeijan tappiot.
Kukaan eikä mikään tule apuun, vaikka Suomi olisi Natossa jos vastassa on Venäjän kaltainen ydinasevalta.
Lähialueilla Venäjän armeija on lähes voittamaton, ja se on valmis käyttämään ydinasetta.
TykkääTykkää
Löytyi mv-lehti net…. Meppi Laura Huhtasaari on kirjelmöinyt EU:lle (Joseph Borrellille) ja kehoittanut tuomitsemaan Kanadan pääministeri Trudeaun, koska tämä tukahduttaa rauhanomaisen Convoy -vapaudensaattueen mielenosoituksia ja jäädyttää pankkitilejä.
TykkääTykkää
Niinhän tuo Laura kuuluu tehneen. Muistelen nähneeni hänen tviitanneen sitä.
TykkääTykkää
Jännä kuinka pitkäjänteisesti tuota vihaa on projisoitu jo vuosia. Itse huomasin jo Sotshin olympialaisten aikaan hyökkäyksen alkaneen maailmanlaajuisesti. Uutisointi muuttui tuolloin erityisen agressiiviseksi. Luin siihen aikaan vielä HS,Us,Iltis ym julkaisuja, mutta hyvin pian kävi selväksi, ettei niistä saa kuin pahoinvointia. Joten keskityin seuraamaan vain ulkomaisia uutistoimistoja, toki Suomessakin oli poikkeuksia esim. Verkkomedia, Vastavalkea ja nyt Avoin Media..
Mikä oli se laukaiseva tekijä silloin, vai oliko mitään yksittäistä. Täytyy myöntää että myös Venäjällä alkoi jossain muodossa vastarinta natoa ja länttä kohtaan silloin vahvistumaan. Ainakin Venäjän puolella viranomaisten kanssa asioidessa kannatti usein pitää päänsä kiinni, ja antaa Venäjää puhuvat hoitaa asiat, niin kaikki sujui paremmin..ei siellä toki kaikki siihen vihaan ota osaa, vain pieni osa porukasta, mutta kun ei aina tiedä kuka osuu vastaan.. Kun ihmisiä kohtelee kunniottavasti ja antaa heille arvostusta ansioittensa mukaan, vaikkei olisikaan samaa mieltä asioista, niin yhteiselo on aina mahdollista ja hommat sujuu..
Tosiaan jopa Fox uutiset on täytynyt nyt jättää pariin kertaan viikossa, ihan vain mielenterveyden säilyttämisen kannalta…eihän tuota uhmaikäisten,aivonsa kutistaneitten ulinaa pysty mitenkään seuraamaan.
TykkääTykkää
Shotshin olympialaiset olivat vuonna 2014, jolloin Donetsk ja Luhansk irtautuivat Ukrainasta.
—–
21.11.2013 Presidentti Viktor Janukovitšin hallitus ilmoittaa luopuvansa kauppa- ja yhteistyösopimuksesta EU:n kanssa ja vahvistavansa sen sijaan siteitä Venäjään.
Joulukuussa 2013 Euromaidan.
Helmikuussa 2014 yleinen armahdus ja presidentinvaalit. Janukovich syöstään vallasta. Loppukuussa Simferopol ja Krimi.
Maaliskuussa Obama syyttää Putinia kv. lakien rikkomisesta, Ukraina lisäjoukkojen tuomisesta Krimille (6toivat voimassa olevan sopimuksen salliman maksimimäärä).
Toukokuu 2014. Porosenkosta presidentti. Ammattiliittojen talon verllöyly. Donetsk ja Luhansk irtautuvat Ukrainasta kansanäänestyksellä.
Kesäkuu 2014. Porosenko allekirjoittaa EU-assosiaatiosopimuksen.
Heinäkuu 2014. Länsi-Ukraina hyökkää Itä-Ukrainaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos muistin virkistyksestä, tahtoo noi vuodet alkaa mennä jo sekaisin,niin kauan vihaa on jo lietsottu ja ikääkin tässä kertyy. Pahimmassa tapauksessa rauhaista yhteiseloa ei meidän elinaikanamme päästä näkemään..toivotaan kuitenkin parasta.
Hieman pohdintaa tulevaisuudesta. Venäjä ilmoitti että länsi on jäädyttänyt 300 miljardin edestä venäläistä omaisuutta. Ottaen huomioon lännen energiariippuvuuden Venäjästä, sekä sen, että myös Irakin öljykentistä nyt taitaa olla leijonanosa Venäläisten hallussa, tulemme kansalaisina maksamaan joka pennin korkoineen tuosta summasta. Oiskohan 10 euroa litra vielä tänä vuonna todellisuutta..Eurotyrannit ilmoittivat energiariippuvuuden loppuvan vuoden loppuun mennessä tms. Eli kiire tulee hintojen nousulle. Huomionarvoista että myös Venäjä tekee lng:tä. Balttiaan kun avattiin hiljattain lng terminaali, niin Usalla ei ollut mahdollista toimittaa avajaisiin kaasua. Kaasu ostettiin sitten Venäjältä ja ajettiin sinne Usa omistamilla kaasutankkereilla, kätevää eikö totta..mitenköhän sitten tulevaisuudessa toi homma menee? Maksetaan vaan moninkertainen summa tyhjästä hyvesignaloinnista.
TykkääTykkää
”Eurotyrannit ilmoittivat energiariippuvuuden loppuvan vuoden loppuun mennessä tms. Eli kiire tulee hintojen nousulle.” = Uusi yhteisvelkapaketti < "pakko liittovaltioitua, se on luotottajien asettama ehto"
2) Venäjä myy kolmanteen maahan (suurin osa maista ei osallistu Venäjän vastaisiin pakotteisiin) ja kolmas maa EU:lle ja USAlle kuorien voittoa joka erästä.
TykkääTykkää
Esim. Suomen pakoitteet Venäjälle… mihin ne vaikuttaa…. tavallisiin ihmisiin Suomessa….hinnat nousee kun tavaraa vähän ja firmojen tappiot Venäjältä vetäytymisestä maksetaan kohonneina myyntihintoina.
Näin tavallisen pulliaisen näkövinkkelistä ne ei kohdistu sinne minne tarkoitettu.
Mitä hyötyä pakotteilla on tarkoitus saada?
TykkääTykkää
”Hyödyt” ovat
EU-liittovaltioituminen, digipassin + digirahan käyttöönotto koska ”nyt on pakko”.
USA saa myytyä kyttäysteknologiaansa ja ”pankkipalveluita”.
TykkääTykkää
Vuotta 2014 suunniteltiin jo aiemmin mutta tietysti se muodosti taas uuden ja entistä vahvemman virstanpylvään kohti turvattomampaa Eurooppaa.
Kaikki alkoi varhain ja varsin huomaamattomasti. Kun Venäjälle luvattiin kaikkea hyvää 1991 sen vielä Neuvostoliittona hyväksyessään Saksan yhdistymisen ja kun jopa kansleri Helmut Kohl uskoi tähän lupaukseen, tuli hän tuskaisena kotiin Washingonin käskynjaolta ja kertoi lähipiirilleen, ettei USA aio kunnioittaa lupauksiaan.
Sitten tulivat Jugoslavian hajoittamissodat joissa Saksa oli merkittävänä hajoittajana USA:n ohella. Tämä ei luvannut Venäjälle hyvää ja varmempana vakuutena Venäjä osoitti tämän kun pääministeri Primakov Irlannin kohdalla käänsi lentokoneensa takaisin ollessaan matkalla Washingtoniin. Hän oli koneeseen saanut tiedon, että Serbian pommitukset NATO:n toimesta olivat alkaneet.
NATO:n laajeneminen alkoi Bill Clintonin kaudella, eikä sitä estänyt kaljaveikko Jeltsinin protestitkaan. Clintonin jäädessä kiinni housut kintuissaan hän vastasi sekä aggressiivisellä ulkopolitiikalla että sisäpolitiikalla. Jälkimmäistä hoiti Joe Biden joka aloitti vankileirien saariston pystyttämisen ”three strikes and you are out”, niin että maalla on maailman suurin vankimäärä huonosti hoidetuissa laitoksissaan. Clintonin toimenpiteitä olivat paitsi NATO:n laajentaminen, hillitön pommittaminen eri puolilla, Irakissa, Sudanissa lääketehdas jota väitettiin asetehtaaksi jne.
Putinin tullessa valtaan hän esitti Clintonille, että Venäjäkin voisi liittyä NATO:on ja sai vaivautuneen hymähdyksen ja väistön vastaukseksi. Ensimmäisen kautensa alussa Putin puhui saksaksi liittopäivillä ja maalaili valoisia näkymiä Venäjän ja Saksan suhteissa. Tästä on valokuva jossa Saksan johtoa istuu naamat vinossa kuuntelemassa. He tiesivät, ettei mitään hyvää ollut tiedossa. Loppunäytös nähtiin Münchenin turvakokouksessa 2007 kun Venäjä oli jo saanut mittansa täyteen ja esitti voimakkaan vastalauseensa Lännen yksinapaisesta politiikasta. Angela Merkel ja John McCain istuivat kuin myrkyn nielleinä eturivissä.
Euroopan pitäisi irrottautua USA:n kuristusotteesta koska USA haluaa vastakkainasettelua ja etenkin kun se tietää, että lasku lankeaa Euroopan maksettavaksi. Euroopan itsenäistymisestä on kuitenkin toistaiseksi hyvin heikkoja merkkejä.
TykkääLiked by 2 people
Kaikkien Poikien sankari Zorro olikin natsi! Kissan keskellä on synkkä merkitys!
Aakkoset loppuu, pitää opetella viittomaan!
P*****e! Näin sitä känselöidään itseään! Ottakaa Minusta, Hyveellisestä oppia!
TykkääTykkää
https://www.bitchute.com/video/DWaKPzI0meTz/
~ 39:30 >
TykkääTykkää
Mv lehdessä oli mainittu ohimennen Joseph Borrellin harmitelleen että kun tultiin houkutelleeksi Ukrainaa Natoon.
Ja Ylen Teksti-TV kertoo kuinka 62% suomalaisista haluaa Natoon.
TykkääTykkää
Naton ydinaseiden laukaisuun pystyvä ohjustukikohta on nyt valmistunut Puolassa.
https://www.anti-spiegel.ru/2022/atomwaffenfaehige-us-raketenbasis-in-polen-fertiggestellt/
Suomihan taisi tilata F-35 hävittäjät juuri niiden ”ydinaseominaisuuden” perusteella?
Saksa investoi nyt myös F- 35 hävittäjiin (ja ydinaseisiin)
Tässä tilanteessako Suomi aikoo muka Naton jäseneksi? -Tyhmältä näyttää.
Vai johtaisiko tuota nimellisesti nyt Brittien johtamaa JEF:iäkin oikeastaan USA/ Nato.
Kartta EUROAMERICASTA, johon Suomi ja Keski- Eurooppa kuuluvat taitaa olla taustalla.
Länsimedioissa kerrotaan että ”kaikista maailman kolkista” on jo lähtenyt ( ISIS-terroristien lisäksi) nuorukaisia taistelemaan Ukrainaan Venäjää vastaan ” käsiaseilla”. Toivon todella kyseessä olevan vain sotapropagandan.
TykkääTykkää
On selvää ettei Venäjä päästä Suomea Natoon. Täällä ilmeisesti jo mainittukin, että tämäkin sota on varmaan ennalta käsikirjoitettu. Ehkäpä Suomenkin. Toivottavasti Suomen eduskunta hajotettaisiin nopeasti, presidentti eroaisi ja järjestettäisiin uudet vaalit. Tänään eduskunnassa oli kuulemma mainittu siviileihin kohdistuvat iskut.
ON AIKA SELVÄÄ, ETTEI MINKÄÄN MAAN AMMATTIARMEIJA KOHDISTA SIVIILEJÄ KOHTAAN SUORIA ISKUJA. JA JOS SELLAISIA TEHDÄÄN NE TUTKITAAN JA NIISTÄ SYYTETÄÄN.(ei ole kuitenkaan poissuljettu
kostonkierre tai sitten myös valehtelevat suomalaiset poliitikot)
MARIUPOL ON KEISSI ERIKOINEN. SIELLÄ ON TAPAHTUNUT VAIKKA MITÄ, KAIKKI EI EHKÄ OLE SILTÄ MILTÄ NÄYTTÄÄ. Suosittelisin eduskuntaa perehtymään tarkemmin Mariupolin tapahtumiin monelta kantilta ja välttämään liian nopeita johtopäätöksiä. Äärettömän tärkeää on myös kuunnella venäläistä osapuolta, vaikka kiero ja epärehellinen propagandamediamme onkin venäläisten kannanotot sulkeneet tyystin pois. Jopa siten että venäläiset mediat on bannattu.
Tässä kuitenkin muutama uutinen. Lähinnä otsikot, ensimmäinen koskee MARIUPOLIA JA AZOVIN JOUKKOJA:
(myöhemmin nämä voivat osoittautua tärkeiksi)
1.Eyewitness Shares Horror of Azov Neo-Nazis Gunning Down Defenseless Fleeing Civilian in Mariupol
9 hours ago (Updated: 5 hours ago)
“…We saw an old man walking…in the direction of Sartana … They killed him before our eyes… There are corpses just lying out there… strewn along the road,”
said the woman, a Mariupol resident who said her name was Elena.
The Azov Regiment, formed in 2014 as a group of neo-Nazi volunteer paramilitaries and infamous for their 2nd SS Panzer Division Das Reich-style rune logo, has since been integrated into the Ukrainian National Guard and is based in Mariupol, the southeastern Ukrainian coastal city presently surrounded by Russian and Donetsk People’s Republic forces.
As she shared the horror of that day, the woman described how the militants that Russia has initiated a criminal case against opened fire at the car in which she, her husband and two children were trying to leave the city.
The woman described how the militants got out some huge weapon, she didn’t know what it was, and aimed it at the car.
2. Missile Strike Against Donetsk is Crime Against Humanity – Russian Foreign Ministry
Emergency Situations Ministry officers walk near a fragment of a Ukrainian Tochka-U missile which had been shot down near the Government House in
the city center during a recent shelling in Donetsk, Donetsk People’s Republic. – Sputnik International
Yesterday, 16:47 GMT
3. Who Benefits From EU Dragging on Ukraine Conflict With Arms Supplies and Anti-Russia Sanctions?
Lähde: Suomessa Kielletty SputnikNews
Situation in Ukraine
On 24 February, Russia launched a special military operation amid Kiev’s ongoing shelling of the DPR and LPR.
President Vladimir Putin stated that the op is meant to protect the people of Donbass, and its goal is the complete demilitarisation and denazification of Ukraine
HUOM!!!: Lehden mukaan Venäjä aloitti hyökkäyksen kesken Kiovan pommituksia… Näin sen voidaan ajatella olevan vastahyökkäys…
amid Kiev’s ongoing shelling of the DPR and LPR.
(2) Tämä uutinen on mainittu myös MV-lehdessä Tochka ohjus iskeytyi Donetskin keskustaan. Siitä on myös
ilmeisesti pankissa kuvattua valvontakameran materiaalia, kun pankin? ovet iskeytyvät sisään ja kadulta ryömii
haavoittuneita ihmisiä pankkiin.
Suomen muu media ei ole maininnut tästä iskusta mitään? Myöskää siitä tuskin on keskusteltu eduskunnassa.
Ehkä he eivät pidä näitä totuudenmukaisina
TykkääTykkää
On melkein mahdotonta tietää yllä olevan uutisen (1) totuutta. Eduskunta voi kuitenkin käyttää sotilasasiantuntijia apuna. Tuosta Mariupolia koskevasta uutisesta voi myös päätellä, että ehkä Azovin(*) joukot ampuivat siviilejä ja pyrkivät estämääh heidän poispääsyn MARIUPOLISTA.
SIIS ON MAHDOLLISTA, ETTÄ UKRAINAN OMAT JOUKOT OVAT ESTÄNEET SIVIILIEN PÄÄSYN POIS MARIUPOLISTA, JOPA SIVIILEJÄ AMPUMALLA.
Raaasti sanottuna siviilit ovat ehkä ainoa tai ainakin suurin turva Ukrainan joukoille. Siviilit ovat ainoa hidaste ja este joka estää Kiovan tai Mariupolin valtaamisen. Venäjä on ilmoittanut ajat sitten avaavansa humanitaarisia käytäviä siviileille. Ne eivät vain toimi. Mutta Venäjän joukoilla e ole mitään syytä pidätellä siviilejä tai ampua siviilejä suoraan.
Toivottavasti pääministeri Marin jättää paikkansa mahdollisimman pian. Venäjän operaatio on natsien vastainen operaatio. Toisen natsi on toisen vapaustaistelija. Emme tiedä onko esim. Sanna Marin venäläisten mielestä natsi, mutta Halla-ahoa he tuskin pitävät vapaustaistelijana. Ja Natoa varmasti Natsi-organisaationa.
2. tavoite venäläisillä on Ukrainan demilitarisointi. Sen he ovatkin jo pitkälti suorittaneet. Voi vain kuvitella mitä he miettivät Suomen uudesta hävittäjähankkeeesta.
(*) On myös mahdollista, ettei Azovin joukkoja ole enää olemassa. Ja nämä uutiset ovat väritettyjä. Ne on kuitenkin syytä tutkia.
TykkääTykkää
Näin eilen tai toissapäivänä videoklipin, jossa Patrick Lancaster niminen indie-toimittaja haastatteli paikan päällä ihmisiä, ja nämä ihmiset, erityisesti eräs puhelias rouva sanoivat, että Länsi-Ukrainan armeija ammuskeli ja hajotti kylää, ja he epäilivät että ajatus on syyttää tuhosta venäläisiä.
TykkääTykkää
Riikka, Lännessä selvästi kuuluisin ja suosituin Donetskissa asuva reportteri on juuri Patrick Lancaster.
FB-kaverini julkinen päivitys:
” Marika Jevstafjeva
24.2.22 ·
Patrick:
Olen tehnyt tuhansia raportteja, jotka osoittavat, että Ukraina on pommittanut umpimähkäisesti siviilialueita ja koteja. Olen nähnyt tämän omin silmin. Olen todistanut kerta toisensa jälkeen, että Ukraina pommittaa siviilialueita välittämättä siitä, miten se vaikuttaa siviiliväestöön. Olen haastatellut niin monia ihmisiä, jotka sanovat haluavansa vain rauhaa ja olla osa Venäjää, Patrick sanoi.
https://mainland.press/2022/02/16/russia-won-war-without-a-shot-bei%5Bng-fired-patrick-lancaster-reports-at-alex-jones-show-video/ ”
TykkääLiked by 1 henkilö
”Naton ydinaseiden laukaisuun pystyvä ohjustukikohta on nyt valmistunut Puolassa.
anti-spiegel: atomwaffenfaehige-us-raketenbasis-in-polen-fertiggestellt/
Suomihan taisi tilata F-35 hävittäjät juuri niiden ”ydinaseominaisuuden” perusteella?”
Niinpä. Vaikea se on Natosta keskustella vakavasti jos mediamme salaavat tärkeä tiedot.
Tuokin on ollut varmaan yksi tärkeä tekijä Venäjän miettiesssä mitä se tekee.
Jos kuitenkin edelleen lukee ”pieniä” otsikoita sieltä täältä, ei voi edelläänkään poissulkea Ukrainan(Kiovan)
hyökkäystä Donbassiin 17.2 johon Venäjä vastasi sitten 24.2.
Noita armeijoita ei koota hetkessä rajoille, joten Ukraina on koonnut armeijaansa Donbassia vastaan useita
viikkoja ja Venäjä vastavuoroisesti yhtä kauan tai kauemmin. Kuitenkin valhemediamme USA:n propagandakoneen alaisena on saattanut jättää kertomatta kokonaan tästä vaihtoehdosta tai ollut tietämätön. Kuitenkin olisivat voineet tiedustella MV-lehden JP:lta. Seuraavat kuitenkin MV-lehteä.
Journalismi ei ikävä kyllä ole ollut enää pitkää aikaan voimissaan.
Me ei edes tiedetä mitä (amerikkalaisia) aseita(asejärjestelmiä) on Suomessa. Pirkkalasta? lähti melkoinen jumbojetti-sotilaskone Ukrainaa kohti. Ehkä oli amerikkalainen. Saattoi sekin sisältää ydinasejärjestelmia ja mitä siihen sitten Suomesta lastattiin?
Pitemmällä aikavälillä Suomen on pakko tulla toimeen naapuriensa kanssa, myös Venäjän ellei sitten halua rautaesirippua rajalleen. En tiedä ketä se hyödyttäisi.(Venäjän raja lähes kiinni) Suomen olisi parempi erota
myös EU:sta. Jäsenyyden haitat näkyvät nyt erityisen selvästi: Suomi on mukana pakotteissa, joilla yritetään
kaataa Venäjän taloutta, samalla kaataen omaa taloutta.
Jos Venäjän talouden kaataminen onnistuisi erityisen hyvin, ts. Marin olisi erityisen taitava, Suomi voisi saada vaikkapa 10 miljoonaa pakolaista Venäjältä. Toki lännen ihmisoikeuskäsitteet voi nopeasti unohtaa kun kyse on venäläisistä. Niinhän ne unohdettu kun kyse on ollut Donbassin ihmisoikeusrikkomuksista.
Kaiken muun hyvän lisäksi, Suomi on jo lähellä sotaa Venäjää vastaan EU-jäsenyyden takia. Viimeksi näin tapahtui Natsi-Saksan takia, kun SuurSuomea rakennettiin
Ei ole kovin vaikeaa enää arvata miten tämä päättyy…
Muutama otsikko lisää:
1.Pentagon: Officials Have No Evidence Russian Troops Deliberately Targeting Journalists in Ukraine
2. Peace Treaty With Russia Could Be Reached by May, Zelensky Adviser Believes
21 hours ago (Updated: 20 hours ago)
3.Cluster Bomb Use Proves Ukraine’s Intent to Kill As Many Donbass Civilians As Possible – Russian MoD
Yesterday (Updated: Yesterday)
4.MOSCOW (Sputnik) – The Russian armed forces have disabled 3,920 facilities of the Ukrainian military infrastructure as part of the special military operation
2. Yle mainitsi, että Ukraina uskoo sodan kestävän vielä 2kk. Muttei sanaakaan siitä, että ovat jo taipuneet rauhan sopimukseen? Hiukka eri asia, etenki kun Yle näytti Zelenskyn uskovan voittoon vielä tänään.
Ilmeisesti kuitenkin ovat antaneet jo periksi Nato-jäsenyydestä ja se on jo kirjattu rauhansopimukseen tai Zelensky on luvannut laittaa perustuslakiin: Ukraina on neutraali ja pysyy sellaisena.
Miksi sitten jatkaisivat sotaa, ehkä odottavat ihmettä ja jotkut Nato-maat tulisivat avuksi??
Azovin natsit käyttäisivät kemiallista asetta ja Venäjää syytettäisiin siitä??
Mikä koira tässä nyt vielä haudattuna??
TykkääTykkää
kyllä saattaa olla koira haudattuna,false flag mahdollinen,etenkin kun siitä alettu tässä kertoileen jo suomessakin,ja venäjän tekemänä.ja sehän tarkoittaisi,että tehtäisiin kohdistumaan venäjänkieliseen väestöön,jos se haluttaisiin esittää venäjän tekemänä lavastuksena.
ja menihän/menee sinne kiovaan jotain johtajia joistain maista,oliko natoon kuuluvia,,,voihan heillekkin sattua jotain,jos tarkoitus olisi saada sotaa leviään laajemmalle.
mikähän sitten siinä toukokuussa on,kun mulle tuli pari viikkoo sitten mieleen jostain,,,,jota en nyt muista,olikohan jotain sanktioo tai jotain asetettu toukokuulle asti,,,,mutta ajattelin siitä silloin,että toukokuussa tapahtuisi jotain
ja kun tampereella asustelen,ja pirkkalan koneet usein yli lentelee,niin huomannut tässä viime päivinä,että kovin ollut sotilaallisen näköisiä koneita,myös parina edellisenä yönä lennellyt jotain koneita korkeella
TykkääTykkää
Infosotaahan tää nykyään on – vastakohdat taistelee vastavoimillaan vastakkaisesta ”bunkkerista” toisiaan tykittäen eli meemit lentelee sarjatulen lailla edestakaisin. Sodan tulenjohto on markkinavoimien esikunnassa, jonka alle mobilisoituu vaikuttajalobbaajat ja pseudotutkijat.
TV1:ssä esitettiin prisma – tiedeohjelma, jossa aiheena oli ”Lapset ja roskaruoka”. Siinä juontaja alisti itsensä syömällä neljä viikkoa ultraprosessoituja tuotteita eli tuotteita, joita ruokateollisuus on tuonut kaupan hyllyt täyteen. Havisuttava ilmiö tässä oli se, että jo neljä viikkoa riitti muuttamaan pysyvästi aivojen hermostoa kyseisiä tuotteita himoittaviksi. Vaikka koehenkilö pystyi jatkamaan terveellistä elämäänsä testin jälkeen, muutokset aivoon jäivät. Ja, kuten ymmärsin – ihminen ei tajua olevansa noiden juonteiden ohjaama, vaan se pakottaa menemään ruokakaapille, joka vetää puoleensa kuin ”musta aukko”.
TykkääTykkää
Kiitos. Tuo onkin hyvä esimerkki havainnollistamaan sitä, mitä aivoihin kohdistettu sodankäynti aiheuttaa.
Kun ne SLF-kanavat aka assosiaatioradat tahallaan rakennetaan, päätelmät kulkee todella yksinkertaista reittiä.
———
Niille, joita kiinnostaa:
SLF https://www.sciencedirect.com/topics/neuroscience/superior-longitudinal-fasciculus
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3633629/
suomeksi eräs esimerkki
TykkääTykkää
luovaa perspektiiviä vaatii sekin,kun nyt rahankerääjät,mediat,vaikuttajat,poliitikot jne…puhuu lapsista,kuinka joutuvat kellareissa olemaan.
sitten kun miettii poroshenkon erästäkin puhetta,jossa kertoi kuinka heidän lapset menevät päiväkotiin,kouluun,,,,mutta itä-ukrainan lapset pysyköön kellareissaan.
paitsi että nämä puheet on täysin vaiettu,niin kovasti jopa väitetään medioissa,ettei siellä mitään vainota,eikä tapeta.
minkähän takia sitten siellä pitää ja on pitänyt jo kauan lasten olla kellareissa,ihan poroshenkon sanomana,tuskin sentään viihtymään niihin hakeutuvat
TykkääTykkää
Kun esittelevät mediassa kuolleiden siviilien määriä, puhuvat aina ukrainalaisista. Se on hämäystä, koska itäukrainalaiset ovat olleet 8 vuotta Länsi-Ukrainan aggression kohteena. Todennäköisyys, että kuollut lapsi on itäukrainalainen ja että ko. kuollut lapsi on Länsi-Ukrainan surmaama, on huomattavasti suurempi kuin päinvastoin,
Mutta media antaa ymmärtää, että kaikki kuolleet siviilit ja lapset ovat Venäjän vika.
TykkääTykkää
näinhän se on,nyt kelpaa lukuihin itä-ukrainan uhrit…ilman itä- lisää…
varmaan se ensimmäisten neuvotteluiden neuvottelijakin,joka teloitettiin….josta ei ”omituisesti” osunut mitään silmään vallanmedioissa…niin hänetkin lisätty varmaan yksiin kansiin,eli siviiliuhreihin.
TykkääTykkää
lisää tuota ”luovuutta” nyt ääntä pitävien ”arvoista”.
saudeissa juuri teloitettiin yhdessä päivässä n. 80 ihmistä leikkaamalla pää poikki,siellä saa homot kuolemantuomioita,on kivityksiä,,,lännen tukema jemenin sota tappanut satojatuhansia,ja todella paljon lapsia,joita nytkin vaarassa kuolla siellä satojatuhansia…
silti se sopii hyvin kauppakumppaniksi,ei kampanjoida medioissa boikotoimaan,tai tuomita yleensä mistään,ei informoida päivittäin kärsimyksistä,uhreista ei pidetä lukua…jos ylipäätään puhutaan sieltä jotain,niin korkeintaan kerrotaan,kuinka joku öljynjalostamo iskun kohteena……… saudi-arabiassa
TykkääLiked by 1 henkilö
Vaikka en saudien brutaaleja rangaistuksia suuremmin kannatakkaan, on niistä lännessä enimmäkseen vaiettu kunnes: https://augaf.com/saudi-arabia-considers-accepting-yuan-instead-of-dollars-for-chinese-oil-sales/
TykkääTykkää
Raha aukaisee kaikki ovet — ja myös monet suut 😀
Tuo sinällään — otamme yuaneita öljystämme — saattaa olla ruuvin kiristystä Yhdysvaltain suuntaan, ei sen kummempaa. Saudit kun haluavat Yhdysvaltain lisäävän Jemenin houthit terroristi-listalle. Imagon kannalta on parempi pommittaa ”terroristeja” kuin köyhiä jemeniläisiä, saa sädekehän rauhan ylläpitäjänä.
TykkääTykkää
Tuli vielä tuohonkin jatkotapahtuma kun Uk: bojo (lähtölaskenta hänelläkin jo loppusuoralla) matkusti Saudeihin öljykaupoille. Ja oikein malliesimerkki länsidiplomatiasta. Ensten haukutaan,kirotaan ja panetellaan isäntä ja hänen kumppaninsa maasta taivaisiin ja sitten kun toinen vielä kuuntelee suu auki että mitä veetä niin sitten heitetään kerjuuvaihde päälle. Siinä vaiheessa ei enää kenellekkään jää epäselväksi, että nyt ollaan todellisen sivistyneistön kanssa tekemisissä. Mitenköhän siellä kaupat sujui? Saatinkohan tupla vai triplahinnalla kaupat solmittua?
TykkääTykkää
Jos mitään ei ole ilmoitettu, niin ehkäpä kauppoja ei edes syntynyt?
Ajatusleikki: Kuinka nopeasti Saudi-Arabia muuttuisi mediaotsikoissa arvostetusta liittolaisesta diktatuuriksi jos se liittoutuisi Venäjän kanssa?
Veikkauksia?
TykkääTykkää
Taisin mennä kiireessä vähän asioiden edelle.. vierailu onkin vasta tällä viikolla edessä, ehkä jo tänään, mutta em.viesti onkin sitten vaikka ohjeena bojolle miten meillä asiat hoidetaan vanhasta muistista..ja oli siellä asialistalla toki mainittuna tuo ihmisoikeusasia teloituksistakin. Ja vastauksena kysymykseesi: 3 sekuntia.
TykkääTykkää
Informaatiosta…..
Metsä kato.
Ensiksi varmaan tulee mieleen se rahan ahne metsänomistaja, joka tilaa moton metsään. Mutta vaikka harvennetaan tai otetaan lähes sileäksi niin metsä kasvaa uudelleen.
Mutta kuinka paljon metsämaata jää kaupungistumisen, teiden, tuulimyllyjen alle. Harvoin siitä kukaan huolissaan.
TykkääTykkää
Kyl nyt niin mieleni pahoitin, areenassa dokkarisarja jossa pahat natsitypyt pääsivät ääneen, yksi tuuletti kainaloaankin, ihan alkoi uuninluukut kolisemaan ja savu silmiä kirveltämään. Pahinta kuitenkin tyttösen paita jossa musta aurinko ja pahapaha teksti, jossain muuallakin taitaa olla sama merkki, tai ei kai nyt sentään, varmaan aivosumua plörönästä, saisipa jo uuden buusterin.
TykkääTykkää
Ukrainan johtaja oli yhdistänyt mediat….Suomessa vois laittaa Mediapoolin mediat yhteen….yt:eet….90% ettimään muita hommia… vaikka koulun penkille…hoitajiksi, hitsareiksi jne kouluttautuun.
Mitä ilman jäätäisiin?
TykkääTykkää
Käytännössähän ne ovat jo yhdessä. Suomea(kin) vaivaa mediakonsentraatio.
Maatalouslomittajista kyllä on pulaa…
TykkääTykkää
[…] joita massamedia ei halua kuulla. Joitain Toisinajattelijan tekstissä mainittuja asioita — kuten lasten ja nuorten ”kesäleirejä” — käsitteleviä juttuja löytyy AvoinMedian […]
TykkääTykkää