ja Riikka ovat kaksi ihan tavallista naista, jotka yrittävät kaivaa rakenteet esiin kaiken hälypölyuutisoinnin alta ja nähdä kokonaiskuvan, jota eivät hämärrä yhtenäisnarratiivit, Virallisen Totuuden julkiset kasvot ja johtajuuspuhe.
Haluamme nähdä maailman sellaisena kuin se on,
ei sellaisena kuin sen kerrotaan olevan.
Haluamme esimerkillämme rohkaista ihmisiä tutkimaan asioita, koska emme usko siihen, että vain asiantuntijat tietävät kaiken, huomaavat kaiken ja ymmärtävät kaiken.
Jos näin olisi, ei meillä olisi jotain – varsinkaan jotain “globaaleja ratkaisuja”, “globaalia talkoohenkeä” ja/tai “globaalia hallitusta” vaativaa – kriisiä meneillään jossain päin maailmaa joka helvetin vuosi.
Kertooko se asiantuntijuudesta, johtamiskyvystä ja “suurten kuvien” hahmottamisesta, että maailmantalous pitää pelastaa muutaman vuoden välein viemällä köyhiltä elämisen mahdollisuudet?
Kertooko se tämän ”globaalin vision” ylivertaisuudesta, että romahdus toisensa jälkeen seuraa mutta mikään ei muutu, ja samat asiat päin persettä ajaneet päättäjät pysyvät paikoillaan tai palkitaan paremmilla viroilla?
Kiitos ei meille. Muut valitkoot itsekukin omalta kohdaltaan.
Suosittelemme lämpimästi: maailma näyttäytyy erilaisena sen jälkeen, kun alkaa ajatella ihan itse.