Rosvo vai poliisi? Panssarimaijasta syöksyttiin siviileissä

Suomen valtionmedian uutisoinnin perusteella ei ”normaali ihminen” uskoisi, että jopa läntisiä hallintoja kohtaan mun… terättömänä tunnettu Amnesty on tuominnut Hollannin poliisin ylettömän väkivallan käytön pääministeriä ja koronarajoituksia vastaan mieltään osoittaneita kansalaisia kohtaan.

Poliisiväkivallan sijaan YLE kertoo pakkotoimi-hallituksen olevan galluppien mukaan voittajasuosikki koronakaaoksen keskellä pidetyissä vaaleissa. Pääministeri Mark Rutten kansansuosio ei kuitenkaan vakuuta – eri asia toki on, kuinka suuresti hollantilaisia kiinnostaa osallistua pamppudemokratian oikeuttamiseen äänestämällä yhtään mitään. Rutten yli 10 vuotta kestänyt valtakausi jatkuu, kertoo Helsingin Sanomat.

KUVAKAAPPAUS virallisen narratiivin otsikoinnista (25.1.2021)

”Suurimmat väkijoukot nähtiin Eindhovenissa, jossa poliisi käytti kyynelkaasua. Pormestari John Jorritsma vertasi tilannetta sisällissotaan ja pyysi armeijaa apuun.”

Vuosina 2018–2019 Ranskassa hallintonsa epäoikeudenmukaisuutta vastaan sitkeästi kaduille mieltään osoittamaan kokoontuneet kansalaiset keltaisissa liiveissään saivat pian huomata, että rauhallistenkin mielenilmausten tunnelman kaaokseksi muuttamaan saapui epämääräistä väkeä. Naamioituneet rettelöitsijät loivat presidentti Emmanuel Macronille oikeutuksen ääritoimiin.

Ranskan poliisiväkivalta on kiinnittänyt huomiota – tammikuussa 2020 aihetta käsittelevässä videossaan France24 esittelee myös siviileistä erottumattoman, ”katuväkivaltaa vastaan taistelevan” poliisiyksikön. Toisaalta myös reilut sinivuokot kärsivät, kun hallinto painostaa koviin otteisiin kansalaisia kohtaan. Myös he ovat kokoontuneet kadulle vaatimaan hallinnolta toimia tilanteen helpottamiseksi.

Ranskan sisäministeri kuvaili kaikille keltaliiveille huonoa mainetta tuoneita rettelöitsijöitä ”epäjärjestyksen ammattilaisiksi”, jotka käyttivät keltaliivejä omiin tarkoituksiinsa. Poliisihallinnon ylimpänä poliittisena johtajana Christophe Castanerilla on kenties ollut käsitystä (siviiliasuisten) poliisihenkilöiden kyseenalaisesta toiminnasta – keltaliivejä hän kutsui ”pääosin rauhalliseksi väeksi”.

Keväällä 2020 keltaliivit ja muut sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden vastaiset massat ajettiin koronasulkuun – kadut tyhjennettiin virushysterialla ja ”väärinajattelijat” peloteltiin ja painostettiin ruotuun. Itsenäisimmät ajattelijat suuttuivat lisää, ja otteet kovenivat lisää. Fasismi on alkanut tuoksahtaa jopa Suomessa, mutta viranomaisväkivaltaa ei lie missään Euroopassa ole nähty kuten Hollannissa.

Jo tammikuuussa maassa nähtiin väkivaltaisia konflikteja mellakkapoliisin ja ihmisjoukkojen välillä, kun Rutten hallinto asetti maahan – tuomioistuimen mukaan laittoman – ulkonaliikkumiskiellon ensimmäistä kertaa sitten 2. maailmansodan. Oikeuksiensa polkemisesta suuttunut kansa tulvi kaduille kymmenissä Hollannin kaupungeissa. YLE tiedotti suomalaisia ”mellakoivista koronamielenosoittajista”.

KUVA sosiaalisesta mediasta (jaettu mm. Avoin Tilannehuoneessa 18.1.2021)

Todellisuudessa – ja sosiaalisessa mediassa levinneessä kuva- ja videomateriaalissa – tilanne näyttäytyy vähemmän yksioikoisena: kyynelkaasun lisäksi Hollannin poliisi on estoitta käyttänyt kansalaisia vastaan esimerkiksi vesitykkejä, pamppuja, raudoitettuja kavioita ja (sota)koiria. Maaliskuisen tallenteen perusteella voi epäillä listaan kuuluvan myös väkivaltaisuuksien agitoinnin.

Videolla näkyy, kuinka valkolakkinen henkilö käy mätkimässä poliisiautoa – todennäköisesti itseään enemmän kuin panssaroitua ajoneuvoa satuttaen. Maijan sivuovi lennähtää auki, ja karkuun juoksemaan lähtevän miehen perään loikkaa ainakin kolme ulkonaisesti täysin siviililtä vaikuttavaa, tosin viranomaismaisen mielivaltaisesti fyysistä voimaa käyttävää, miesoletettua.

Sittemmin valkolakkinen niputetaan nurmikkoon parin – myös otteista päätellen – poliisin toimesta. Yksi maijasta loikannut siviilin oloinen vaan epäilemättä viranomainen hätistää lähestyviä mielenosoittajia kauemmaksi samalla, kun kaksi poliisiautoa sulkee tilanteen. Siviileinä esiintyvät poliisit viskaavat vielä toisen henkilön raisuin ottein kumoon, sitten kuva siirtyy ratsurynnäkköön.

Rosvo vai poliisi? Vai rosvopoliisi?

Mellakkapoliisi varusteineen ja ratsupoliisit hevosineen ovat selkeydessään jotain, mitä demokraattista mielenilmausoikeuttaan käyttävä kansalainen osaa varoa, ja Keski-Euroopan sivistysvaltioissa epäilemättä myös pelätä (henkensä edestä). Mutta panssariautossa lymyilevät – ties mitä salamyhkäisiä soluttautumissuunnitelmia juonivat – siviiliasuiset ovatkin sitten mielenosoittajille pulmallisempi juttu.

Samasta sunnuntaisesta mielenosoituksesta Haagissa on jäänyt videolle toinenkin siviiliasuisten – ilmeisesti NL Timesin mainitseman ”taktinen yksikkö” -nimikkeen (tactical unit) alla toimivien – poliisien väkivalta-törkeily, paristakin kuvakulmasta. NL Times kertoo, että ”henkilö joutuu lähistöllä painivien ihmisten luo kiirehtivän poliisiauton töytäisemäksi”.

KUVAKAAPPAUS Twitterissä jaetusta videosta

”Taktisen yksikön” siviiliasuinen poliisi ihailee työnsä jälkeä.

Kertomatta jää, että naisen tönää melkoisella voimalla ja tarkkuudella suoraan lähestyvää maijaa päin siviiliasuinen poliisi (kuvan sadetakkihyypiö), jonka kollegat ovat lähistöllä kiemurtelevan ihmiskasan arkkitehteja ja rakentajia. Monen muun mielenosoittajan tavoin rusikoitu nainen kantoi keltaista sateenvarjoa poliisin käyttämien – ihmisjoukkoihin suuntaamien – vesitykkien ”kunniaksi”.

Amnestynkin (oikeuden)tuntosarvet pystyyn saanut näytelmä esitetään mellakkavarusteissa, poliisikoiralla vahvistettuna. Tosin kyseinen belgianpaimenkoira (malinois) on puremaherkkyydestään huolimatta kirkkaasti tämän porukan tervejärkisin. Poliisi puolusteli hillittömän väkivallan kohdistamista maassa makaavaan uhriin sillä, että mies oli ”hyökännyt viranomaisia päin kepin kanssa”. Siis kepin (stick).

NL Timesin mukaan Haagin mielenosoitusten ”hajottamisen” johdosta kaupungin poliisilaitokselle on tehty yli sata valitusta viranomaisen väkivaltaisuudesta.


11 comments

  1. Amnesty International on Chatham Housen kumppani. CH on brittiversio USA:n Council on Foreign Relationsista. George Soros rahoittaa Amnestya ja Human Rights Watchia. Myös useat liikeyritykset antavat rahaa Amnestylle. Amnesty väittää ettei ota rahaa hallituksilta. NGO Monitorin mukaan tämä ei ole totta. Rahaa on tullut Britannialta ja USA:lta sekä Euroopan komissiolta. Väitteet puolueettomuudesta eivät myöskään pidä paikkaansa. Amnestyn tutkijana on ollut Israelin vastainen henkilö. Amnesty on lähes 300 miljoonan euron bisnes.

    Tykkää

  2. Kansalaiset! Suomen demokratia on vaarassa. Hallitustamme on arvosteltu. On viitattu puutteelliseen osaamiseen, huonoihin päätöksiin ja punavihreään agendaan. Onneksi Naton StratCom on tullut apuun. Usko auktoriteetteihin on palaamassa. Lapsuudessa epävarmuudessa kasvaneiden ei tarvitse enää pelätä vaihtoehtomedioita. Autoritäärisen kasvatuksen saaneet voivat jälleen uskoa asiantuntijoihin ja yhteen ainoaan totuuteen. Rokotukset ovat turvallisia. Helsingin Sanomat on luotettava media, koska sillä on ollut läheiset suhteet hyvämaineiseen CIA:han. Salaliittoja ei ole eikä tule. Nukkukaa rauhassa.

    Tykkää

  3. Ranska ja Hollanti meillä aliraportoituja maita. Keltaliivitkin Kanaalin toisella puolella – vaihdettavat vaihtaen – olisi ollut paljon merkittävämpi ilmiö. Tietysti kielitaidottomuuskin painaa. Euroopan ”koviin ytimiin” on menty kohta 30 v ja saksaa tai ranskaa osaa yhä harvempi. Pidän tätä kuvaavana merkkinä siitä miten tuuliajolla Suomi-Finland on. Päivä kerrallaan, tutkinto kerrallaan, eikä kukaan välitä.

    Tykkää

    • Keltaliiveistä kyllä alkuun vallanmediassa uutisoitiin, mutta kertomatta, mitkä heidän vaatimuksensa olivat — ovat, keltaliivit eivät ole kadonneet minnekään, mielenilmaukset jatkuvat.

      Keltaliivit vaativat mm.

      1) veroihin maksimi 25 %

      2) eläkkeisiin 40 % lisää

      3) julkisen sektorin palvelut palautettava (esim. Ranskan toimiva terveydenhuoltojärjestelmä hajosi ja kallistui ”sote-uudistuksen” jälkeen)

      4) pankit, jotka ovat liian suuria kaatumaan, hajotettava

      5) erotettava investointi- ja peruspankkitoiminta

      6) mitätöitävä velat

      7) sitovat kansanäänestykset käyttöön

      8) toteutettava Frexit eli ero EU:sta

      9) lobbaus kiellettävä

      10) valtion omaisuus kansallistettava uudelleen ja yksityistäminen lopetettava

      11) oikeus kaikkien oikeudeksi

      12) rikkaiden veronkierto estettävä

      13) ideologia pois kouluista

      14) mediamonopolit purettava

      15) erottava Natosta ja sen hyökkäyssodista

      18) poliittinen ja sotilaallinen puuttuminen Ranskan Afrikassa lopetettava, suhteet tasavertaisiksi

      19) massamaahanmuuttoa rajoitettava sivilisaatiokriisin estämiseksi

      Tykkää

  4. Kun nyt näitä listoja on tullut tehtyä niin laitetaan tässä vielä suomalaiset Bilderberg-kokouksiin osallistujat. Ryhmän agenda on globalismin edistäminen. Perustaja vapaamuurari David Rockefeller.

    Krister Ahlström
    Esko Aho
    Martti Ahtisaari
    Anne Berner
    Aatos Erkko
    Eero Heinäluoma
    Antti Herlin
    Sirkka Hämäläinen
    Jaakko Iloniemi
    Atte Jääskeläinen
    Sixten Korkman
    Paula Lehtomäki
    Erkki Liikanen
    Paavo Lipponen
    Sauli Niinistö
    Jorma Ollila
    Mikael Pentikäinen
    Risto Siilasmaa
    Alexander Stubb
    Ulf Sundqvist
    Christopher Taxell
    Jutta Urpilainen
    Teija Tiilikainen
    Björn Wahlroos
    Matti Vanhanen
    Janne Virkkunen

    Onneksi Suomessa ei ole lainkaan korruptiota. Muuten voisi luulla että osallistumisessa salaisiin kokouksiin talous- ja sotarikollisten sekä ulkovaltojen vakoilijoiden (SIS ja NSA) kanssa voisi olla jotain hämärää.

    Tykkää

  5. Sitran päällikkö, Jyrki Katainen, puuttuu listasta. Samoin Elina Lepomäki, joka on käynyt tapaamassa myös Presidentti Macronia. Suomi on tainnut olla EU:hun liittymisestä lähtien intiaanireservaatin asemassa. Täällähän kulkee jääkarhuja kaduilla. Niin moni Keski-Euroopassa ajattelee.

    Tykkää

    • Juu Kataisen nimi oli vihkossani mutta jäi näköjään pois. Elina Lepomäen vierailusta olen kirjoittanut aiemmin. Muuttui innokkaaksi liittovaltion kannattajaksi Bilderberg-kokouksen jälkeen. Lista ei ole täydellinen lähinnä laitoin mielenkiintoisimpia nimiä. Ymmärtääkseni Ollila valitsee keitä kutsutaan. Jotkut ovat vieraana vain kerran esim. asiantuntijana. Ne jotka osallistuvat useasti ovat aitoja aatteen kannattajia.

      Tykkää

  6. Selvyyden vuoksi kirjoitan vielä kerran, että Modernan ja Pfizerin ”rokotteet” eivät ole rokotteita vaan kokeellista geeniterapiaa. Ne eivät anna immuniteettia eivätkä estä taudin leviämistä. Ne vain minimoivat oireesi. On edelleen käytettävä maskia ja pidettävä turvavälit siis viranomaisten ohjeiden mukaan. Moderna perustettiin 2010 nimellä ModeRNA. Näistä ”rokotteista”, joilla lääkeyhtiöt tienaavat kymmeniä miljardeja, voi pitkällä tähtäimellä olla ihmisille enemmän haittaa kuin hyötyä. Näiden ”rokotteiden” ottajat ryhtyvät lääketeollisuuden koekaniineiksi. Muitakin hoitoja koronaan on, mutta valitettavasti ne eivät hyödytä lääkefirmoja yhtä hyvin. Uuden Suomen puheenvuorossa on lukemisen arvoinen Kris Elomaan juttu Maskit ja Sulut: Sota Koronaa vai Kansaa Vastaan? Patmoksen sivuilta löytyy tri Juha Ahvion artikkeli Uusi maailmanjärjestys: Mitä käsite oikeasti tarkoittaa? On paras NWO-esitys mitä olen koskaan lukenut. Koronahysterian ja ilmastohumpan todellinen tarkoitus on luoda eliitin vuosikymmeniä suunnittelema digitaalinen diktatuuri.

    Tykkää

  7. Hallitus suunnittelee erillislakia ulkonaliikkumiskieltoa ja maskipakkoa varten. Virossa otettiin maskipakko voimaan 11/2020 ja nyt maa johtaa tartuntatilastoja. Suomessa THL:n tilastot ovat huuhaata kuten Ossi Tiihonen on ansiokkaasti osoittanut. Maskit eivät myöskään ole ratkaisu. Koronaan on olemassa lääkkeitä ja D-vitamiini auttaa – miksi siis rokotetaan? On myös syytä huomata että korona on Suomessa erityisesti maahanmuuttajien ja ylipainoisten sekä lähinnä iäkkäiden ihmisten ongelma. Lääketeolllisuuden lobbari WEF-Sanna onkin sodassa Suomen kansaa eikä koronaa vastaan. Myös Suomessa kapitalismi ja länsimainen sivilisaatio (yksilönvapaus, sananvapaus, demokratia, kristinusko ja markkinatalous) aiotaan resetoida. Pk-yritykset nurin, keskiluokka sivuun häiritsemästä. Tilalle Sanna ja kumppanit tarjoavat sosialistisen viherutopian liittovaltio-EUrostoliiton. Ja osa kansasta hurraa vierestä.

    Tykkää

    • ettei vaan olisi suunniteltu erillislaki nyt sopivasti kevään kynnykselle,kun muutenkin flunssat alkais väheneen,voi sitten esittää,että maskipakko,ja liikkumisrajoitukset toimi.

      ja kun nyt näin ”hälyttävä” määrä tartuntoja,niin koska ajattelevat,että maskit auttaa,niin varmaan nämä kaikki tartunnat sitten osuneet maskittomiin ja maskilliset säästyneet tartunnalta….
      pitäis kyllä tilastoida kuinka moni maskillinen on saanut flunssan,ja kuinka moni maskiton…ehkä onkin tutkittu,mutta tulokset ei sovi tarinaan

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Olli Issakainen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s