Ranskan rokotusohjelman entinen monivuotinen johtaja, bakteriologi ja virologi Christian Perronne sanoi UK Columnin haastattelussa, että koronapiikeillä luotiin riskiryhmä. Miksi asiantuntija sanoo näin, rokotteidenhan pitäisi auttaa tautien torjunnassa?
Del Bigtree käy Highwiressa läpi Geert Vanden Bosschen haastattelua, tavalla joka auttaa ymmärtämään, miksi.
Geert Vanden Bossche on rokotekehittelijä, jolla on takanaan pitkä ura. Perronnen ja monen muun tutkijan lailla Vanden Bossche on kauhistuneena vaatinut lopettamaan massarokotukset kokeellisilla, testivaiheessa olevilla mRNA-geeniteknologiapiikeillä.

Bosschen mukaan kokeellisten, testivaiheessa olevien koronapiikkien antama, spesifi, kapea-alainen immuniteetti syrjäyttää luontaisen, laaja-alaisen immuniteetin tehden ”rokotteen” ottaneista haavoittuvia kaikille viruksille. Luontainen immuniteetti suojaa yhtäaikaa monilta eri viruksilta ja bakteereilta, koska se ei ole erikoistunut, se torjuu laajan kirjon vasta-aineilla kaikkea mahdollista terveyttä uhkaavaa kaiken aikaa.
Luontainen immuniteetti ei ole variantti-spesifi; ei ole väliä sillä, minkä tyyppisen variantin saat. Ei ole väliä sillä, minkä tyyppisen monista koronaviruksista kohtaat. Vasta-aineet suojaavat sinua yhtä kaikki — paitsi jos tukahdutat luontaisen immuniteettisi yhteistoiminnan tai jos spesifit vasta-aineet kävelevät luontaisen immuniteetin yli, Bossche selittää.
Immunisointi [rokottamalla] on uuden ohjelman asentamista tietokoneeseesi. Nämä [rokottamalla synnytetyt] pitkäikäiset vasta-aineet ovat ne, jotka vastaavat joka kerran kun kohtaat jonkin koronaviruksen, eikä tätä voi peruuttaa, sanoo Bossche.
Miksi se on ongelma?
Del Bigtree selittää saman asian käyttämällä vertauskohtana joukkuepelitaktiikkoja.

Kuvassa olevat pallot ovat luontaisen immuunipuolustuksen joukkue, ja kirjaimet taudinaiheuttajia (patogeenit). Kun mikä tahansa kirjaimella merkitty patogeeni, vaikkapa X, lähtee pyrkimään kohti ”maalia” eli solua, koko laaja-alaisten vasta-aineiden (non-specific antibodies) joukkue (pallot) estää taudinaiheuttaja-X:n pääsyn maalialueelle, soluihin.
Taudinaiheuttaja-X taklataan jo ”keskikentällä”, eikä se pääse etenemään maalialueelle.

Luontainen laaja-alainen immuunipuolustus toimii näin kaikkien taudinaiheuttajien kohdalla. Samantekevää, mikä taudinaiheuttaja-kirjain yrittää hyökkäystä pallojen puolustuksen ohi.
Koronapiikkien antama täsmäsuoja toimii toisin.

Kuvassa (vasen laita) on merkitty X:llä koronapiikin antama spesifi, kapea-alainen immuunisuoja-joukkue (Specific Antibodies); ”täsmävasta-aine -pelaajat” ovat kaikki X-merkkisiä, ja erikoistuneet torjumaan hyökkäystä yrittävää taudinaiheuttaja-X:ää erilaisten taudinaiheuttajien (A, F. T, R. L, Y, X) joukkueessa.
Kun taudinaiheuttaja-X hyökkää, X:n torjuntaan erikoistunut joukkue pysäyttää etenemisen. Samaan aikaan mikä tahansa muu taudinaiheuttaja-joukkueen muista pelaajista (A, F. T, R. L, Y) voi livahtaa ohi puolustuksen ja maalialueelle synnyttämään tartunnan, koska koko puolustus noudattaa ”valmentajan” (koronapiikki) antamia ohjeita keskittyä X:n torjumiseen.

Koronapiikin toimiessa immuunipuolustuksen ”valmentajana”, ohjeistus torjua taudinaiheuttaja-X on pysyvä.
Tämä johtuu siitä, että koronapiikin pelikentälle tuomat ”vahvistukset”, spesifit vasta-aineet (X) dominoivat immuunipuolustuksen sekajoukkueessa luontaisen, laaja-alaisen immuunipuolustuksen yli (joukkueen pallot kuvassa); koronapiikin täsmäpuolustus määrää puolustuslinjan toimintaa.
Tästä seuraa, että kaikki muut taudinaiheuttajajoukkueesta (A,F, T, R, L, Y) pääsevät läpi, aina. Taudinaiheuttajat voittavat joka ottelun, koska koronapiikin valmentamat, pelikenttää hallitsevat X-vasta-aineet estävät luontaisen immuunipuolustuksen palloja toimimasta taudintorjujina.

Siis: koronapiikin valmentamat X-vahvistukset, ”täsmävasta-aineet” työntävät luontaisen immuniteetin kentällä olevat, moniala-pelaajat (pallot) sivuun taudinaiheuttajien hyökkäyksen torjunnasta, eivätkä ne enää koskaan saa pelata vapaasti koko kentällä.
Koronapiikki tuhoaa luontaisen immuniteetin pysyvästi; sinulla on se, mutta rampautettuna ja osa jatkuvasti vaihtopenkillä. — Jokainen piikin ottanut on kammottavassa pulassa, Del Bigtree sanoo.
Vanden Bossche sanoo ongelman olevan globaali. Kyse ei ole yksilötason ongelmista vaan siitä, että viruksesta on tehty infektoivampi, koska sille on jätetty mahdollisuus paeta jatkuvasti immuunisuojaa ja muuntua sellaiselle tasolle, jossa se on yhä tartuttavampi, eikä sitä enää ole mahdollista kontrolloida, Vanden Bossche selittää.
Koronapiikit viruksen kouluttajina
Koronapiikitykset epidemian aikana kouluttavat virusta väistämään immuunisuojaa. Jokainen koronapiikitetty on väistelykouluttaja. Koronapiikki muuntaa jokaisen koronapiikitetyn valtavaksi gain-of-function -laboratorioksi (GoF; virusten ominaisuuksien muokkaaminen esim. uuden ominaisuuden synnyttämiseksi), Del Bigtree sanoo. Normaalisti virus kehittää ominaisuuksia, joilla se leviää tehokkaammin, mutta muuttuu samalla vähemmän tappavaksi; isäntää ei kannata tappaa. Mutta nyt ei ole ”normaalisti” -tilanne, koska koronapiikeillä insertoidaan mekanismi, joka opettaa virusta tappavammaksi.
Opetettu koronavirus ei liiku suuntaan, johon virus normaalisti liikkuisi, siitä ei tule vähemmän tappava koska emme itse toimi normaalisti pakottamalla massakoronapiikityksillä virusta eri suuntaan, ja siitä saattaa tulla niin tappava että ei ole mitään, mitä voimme tehdä pysäyttääksemme sen; tämä on Geert Vanden Bosschen huoli, Del Bigtree sanoo.
Vanden Bosschen kanssa on keskustelemassa immunologi Philip McMillan. McMillan ilmaisee huolestumistaan siitä, että ihmisiä pakotetaan tilanteeseen, jossa he joutuvat ottamaan koronapiikin säilyttääkseen työpaikkansa tai voidakseen matkustaa, vaikka kyseessä on tilanne, jossa valitaan tappion ja tappion välillä.
Vanden Bossche vastaa kehottamalla harkitsemaan tilannetta väestö- ja yksilötasolla. Tulos on vahingollinen molemmissa; kohtaamme enenevässä määrin infektoivia kantoja, joita emme voi kontrolloida — väestotasolla, koska pohjimmiltaan, kun koronarokotamme jonkun ihmisen, muutamme hänet oireettomaksi tartuttajaksi, ja yksilötasolla, koska koronapiikitetyt menettävät kallisarvoisen luontaisen immuniteettinsa. Koronapiikitetyt menettävät suojamekanisminsa viruksia ja variantteja vastaan, siitä tulee nolla.
Vanden Bossche sanoo olevansa rokotteiden kannattaja, intohimoinen sellainen suorastaan, mutta rokotteita ei pidä käyttää pandemian aikana; hinta, joka tulee maksettavaksi tulee olemaan hirveä. Vanden Bossche sanoo käyvänsä emotionaaliseksi, koska ei voi olla ajattelematta nuorempaa sukupolvea, nyt, kun pandemia on muutettu koronatoimilla keinotekoiseksi pandemiaksi; aiempien pandemioiden aikana oli luontainen immuniteetti, massakoronapiikitysten takia nyt ei ole. Koronatoimilla on muutettu viruksen luonnollista kehityskaarta tappavammaksi.
Kommentti
Del Bigtree sanoo varianttien tulevan maista, joissa on tehty rokotekokeita. Mieleen tulee ensimmäisenä Etelä-Afrikka ja Intia.
Rokotekokeista ja koronapiikkien aiheuttamasta bioriskistä päästään Suomessa täydessä mediapimennossa tehtyihin lakimuutoksiin. Suomessa hyväksyttiin hallituksen esitys, joka mahdollistaa selkärankaisilla tehtävät kliiniset lääkekokeet geenimuunneltuja ainesosia sisältävillä ”tuotteilla” — kuten koronapiikit — ilman julkista kuulemista ja väestölle kertomatta, siis ihmisillä. Tietäen, että koronapiikit ovat potentiaalinen bioriski. Se tulee ilmi hallituksen esityksestä.
EU-puheissa hellitty varovaisuusperiaate hylättiin silmää räpäyttämättä minimissään 10 vuotta salattavien rokoteostosopimusten takia.
Anonyymeina pysyttelevien terveydenhuollon ammattilaisten Injektiopiikki-blogi on laatinut ajatuksia herättävän aikataulun uuden, valtion osa-omistaman rokotetutkimusyhtiön perustamisesta ja lakimuutoksista. Yhtiöafäärit liittyvät selkeästi tehtyihin lakimuutoksiin ja lääkeyhtiöiden kanssa solmittuihin koronapiikki-ostosopimuksiin:
- Tästä ei kirjoitettu mitään, mutta Bill&Melinda Gates- säätiö lahjoittaa noin vuoden aikana 23.2 miljoonaan Tampereen yliopistolle rokotetutkimukseen
- 17.12.2020 Lakimuutos uuden valtionyhtiön vuoksi
- 17.12.2020 Tiedotus uudesta perustettavasta yhtiöstä, jonka toiminta keskittyy rokotetutkimukseen. Mukana Tampereen yliopisto ja Rokotetutkimuskeskus
- 30.3.2021 Alle 12-vuotiaisiin lapsiin kohdistuva mRNA-rokotetutkimus rekisteröidään EU-järjestelmiin. Vastuuviranomainen Fimea.
- 8.4.2021 esitys eduskunnalle geenitekniikkalain muuttamisesta
- 24.5.2021 Rokotetutkimuskeskus alkaa värvätä lapsia tutkimuksiin. Uutta geenitekniikkalakia ei ole vielä vahvistettu.
- 3.6.2021 Eduskunta hyväksyi geenitekniikkalain muuttamisen
- 4.6.2021 tasavallan presidentti vahvistaa lain
- 10.06.2021 laki tulee voimaan
- 13.9.2021 Tiedustelu Sosiaali- ja Terveysministeröistä. Uusi valtionyhtiö perustetaan syys- lokakuun 2021 aikana ja kaikki meneillään olevat tutkimukset siirtyvät uuteen perustettavaan yhtiöön varoineen ja kuluineen.
Huomatkaa päivämäärät.
Aikajana on varsin mielenkiintoinen. Selvä virhe on tapahtunut lääketutkimuksen rekisteröinnissä, koska se rekisteröitiin EU-järjestelmiin jo aiemmin kuin geenitekniikkalaki-muutosehdotus annettiin eduskunnalle. Myös rokotetutkimuskeskus aloitti vauvojen värväyksen piikkikokeeseen jo ennen kuin eduskunta oli hyväksynyt lain.
Asiat ovat edenneet nopeasti ja välillä on menty jopa niiden edelle. Tärkeä kysymys onkin; Koska lasten lääketutkimuksesta sovittiin ja onko geenitekniikka ´laki muutettu Suomessa sen vuoksi, että että sen avulla voidaan piikittää pieniä vauvoja ja tehdä jatkossa RNA/DNA- kokeita suomalaisilla ihmisillä? Sellaisella aineella, jonka koostumuksesta ei ole mitään tietoa.
Injektiopiikki-blogi
Marinin hallitus antoi lisäksi elokuussa asetuksen, jolla 12-15 vuotiaiden suomalaislasten koronapiikitykset voitiin aloittaa 9.8.2021. Mutta lain mukaan lapsi ei ole pätevä sopimuskumppani, eikä asetuksella voi ohittaa lakia.
Onko syytä olla huolissaan?
Kyllä on. Tiedot suuren rokotekattavuuden maiden uusien tapausten ennätysmääristä viittaavat siihen, että riskit ovat alkaneet realisoitua. Rokotehaitan saaneiden ohella sairaaloissa on myös ”täysin suojattuja” so. kaksi, jopa kolme annosta ottaneita. Israelissa harkitaan neljännen piikin tarjoamista vuoden sisään.
Kaikki tällainen kertoo, että kokeellinen, testivaiheessa oleva koronapiikki ei suojaa ottajaansa tartunnalta eikä se estä koronapiikitettyä tartuttamasta muita; koronapiikistä ei ole epidemian torjujaksi. Väite muiden suojaamisesta on osoittautunut mainospuheeksi. Päätelmä: koronapiikki ei ole tehokas eikä turvallinen.
Koronapiikki ei myöskään estä ottajaansa sairastumasta vakavastikin. Kun se lisäksi on lakiesityksissäkin tunnustettu potentiaaliseksi bioriskiksi, sen jakeleminen terveydenhuollon kuormituksen pienentämiseksi ei ole validi argumentti.
Lasten piikittämiselle ei ole mitään perusteita. Sky News kertoi jo heinäkuussa, että ensimmäisen pandemiavuoden aikana Isossa-Britanniassa kuoli Covidiin vain 25 lasta (0,005% tartunnan saaneista), ja näistäkin 19:sta oli jokin perussairaus. Suomessa ei ole kuollut koko aikana yhtään lasta tai nuorta koko tautiin. Hoidolla (koronapiikki) pitäisi olla pienempi riskiprofiili kuin taudilla, jotta sen käyttöön ottaminen olisi perusteltua. Se mahdollisuus on jo ohitettu, piikki on osoittautunut tautia vaarallisemmaksi lapsilla ja nuorilla.
Lähde:
FatherFounding — Rumble: Best Explanation I’ve Seen About Why the Covid Jabs Are Killer Shots
Artikkelikuva via Keith DaBe, Twitter 12.9.2021. Kiinan hockey-joukkue saapui Ruotsiin.
(Jouduin tekemään päivityksen klo 19:12, koska unohdin laittaa kategorioinnin artikkeliin)
MIKSI RINTASYÖPÄ LEVIÄÄ?
Ote artikkelista:
> Kun mikä tahansa kirjaimella merkitty patogeeni, vaikkapa X, lähtee pyrkimään kohti ”maalia” eli solua, koko laaja-alaisten vasta-aineiden (non-specific antibodies) joukkue (pallot) estää taudinaiheuttaja-X:n pääsyn maalialueelle, soluihin. >
Ylläoleva ”palloteoria” eli – kehon oman puolustusmekanismi ja sen tarkoituksellinen tuhoaminen – pätee täydellisesti myös rintasyöpään:
Lääkärit poistavat rutiininomaisesti potilaan kainaloista turvonneet imusolmukkeet perustuen siihen, että niistä on löydetty syöpää. Tämä on vale. Imusolmukkeet ovat todellisuudessa sotilaita, jotka pitävät ihmisen lymfa-systeemin toiminnassa ja siten estävät syövän leviämisen. Turvonnut imusolmuke on nimenomaan merkki siitä, että ihmisen oma puolustusmekanismi toimii, eli se on siepannut kehoon kuulumattoman ”myrkyn” päästämättä sitä eteenpäin. Kun lääkärit poistavat nämä kehon omaa toimintaa ylläpitävät SOTILAAT, rintasyöpä pääsee leviämään.
Saman tekee voimakkaat kemolääkkeet kaikkien syöpäsairauksien kohdalla. Syöpälääkkeet ovat kuin viidakko, koskaan et tiedä mitä kehoosi laitetaan. Toinen valmiste tuhoaa syöpäsoluja – eli auttaa niin kuin pitääkin – ja toinen tuhoaa ihmisen omaa immuniteettia. Näistä aineista lääkevalmistajat sekoittavat ”tieteen varjolla” erilaisia ”cocktaileja”, joita lääkärit pumppaavat ihmiseen satanistisen FDA:n alamaisina.
Lääketieteen toiminta perustuu kerroksellisiin valheisiin!
TykkääTykkää
Surkuhupaisaa on myös se kuinka ihmiset ovat vastustaneet ja olleet huolissaan geenimuunnellusta ruuasta, mutta sitten oikeen jonottavat geenipiikkiä pistettäviksi omaan kehoonsa, mikä nyt varmaan on paljon paljon pahempi riski.
TykkääTykkää
Samaa olen itsekin ihmetellyt. Päädyin siihen, että moni luulee mRNA-piikkiä rokotteeksi koska media puhuu harhauttavasti rokotteista.
TykkääTykkää
Mongolia: rokotuskattavuuden noustessa tapausmäärät ryöstäytyneet käsistä
Gibraltar: rokotuskattavuuden ollessa lähes sata tapausmäärät kääntyneet jyrkkään kasvuun: 2500% nousu
https://principia-scientific.com/fully-vaccinated-gibraltar-sees-2500-percent-increase-in-covid-cases/
Our World in Data -sivustolla voi tutkia lisää https://ourworldindata.org/coronavirus
TykkääTykkää
Yhdysvaltojen koronapiikiteltyä oikein urakalla ”4. aalto” tappaa väkeä niin kuin ei koskaan aiemmin, Mikä mahtaa olla syynä? Kun on ”tehokkaasti suojattu” laajat väestönosat…
CDC Claims COVID Is Deadlier Now, In So-Called Fourth Wave, Than It Was When Nobody Was Vaccinated During Second Wave
Data from the Center for Disease Control (CDC) shows that US coronavirus death rates in the first ten days of September 2021 are nearly twice as high as they were during the first ten days of September 2020.
https://nationalfile.com/fourth-covid-19-wave-in-us-nearly-twice-as-deadly-than-second-wave-when-nobody-was-vaccinated-cdc-data-shows/
Näinköhän Yhdysvaltain demaripressan pakkomielle pakkopiikittää kaikki johtuu siitä, että halutaan tuhota verrokkiryhmä (rokottamattomat) jotta vertailuja ei voitaisi tehdä?
TykkääTykkää
Geenitekniikkalain muutos tulisi ihan joka ikisen suomalaisen lukea läpi. Huolella ja ajatuksella.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_49+2021.aspx#AllekirjoitusOsa
Lääketieteen ”edustajat” ovat ennenkin erehtyneet, koska hyödyt väitetysti ovat aina suuremmat kuin haitat. En voi ymmärtää ihmisten oman järjen vastaista sokeaa luottamusta ison rahan edustajiin ja viranomaisten toimintaan tässä rokotepassi kampanjassa. Varsinkin, kun koko viruksen alkuperän selvittäminen ja totalitarismin läpivienti on ollut pelkkää informaatiotaistelua. Kaikki mistä on yritetty varoittaa alkaa pikkuhiljaa toteutumaan. Australia ja Ranska varoittavina esimerkkeinä, joiden tilanteesta pelkkää valtamediaa seuraava kansa ei tiedä yhtään mitään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mahtavatko nämä hallituksen henkilöt ymmärtää tätä heidän toteuttamaansa tehtävää, että se ei kauheudessaan jää ainakaan toiseksi Josef Mengelen ja kumppaniensa hirmuisista ihmiskokeista?
(Mahdollista on että eivät käsitä, siilä ovathan heikäläiset niin oppineita, että väittävät olevan luonnotonta uskoa kahden sukupuolen ihmislajiin.)
Mengelen ja hänen kollegoidensa tekojen seurauksena kehitettiin Nürnbergin säännöstö, joka on ihmisillä tehtäviä lääketieteellisiä kokeita koskeva eettisten periaatteiden säännöstö.
TykkääTykkää
Mielenosoitus Helsingissä 18.9.2021
Mediatiedote
WorldWide Demonstration 4.0 – Koko maailma yhdessä
Helsingissä lauantaina 18.9.2021 klo 14:00-16:00
Eduskuntatalolla
Mikä on maailmanlaajuinen mielenosoitus vapauden puolesta?
WorldWide Demonstration (tunnetaan myös nimellä WorldWide Rally For Freedom) on kansainvälisesti verkostoituneen yhteisön mielenosoitus, jonka tarkoituksena on rohkaista kansalaisia torjumaan koronavirukseen liittyviä laittomia rajoituksia omissa maissaan.
Tapahtuman järjestävät itsenäisesti kansalaiset ruohonjuuritasolla kussakin kaupungissa.
Mielenosoitukset koordinoidaan hajautetusti, käyttäen kansainvälistä yhteisymmärrystä päivämäärän asettamiseksi. Kaikki tapahtumiin liittyvät päätökset jätetään paikallisten toteuttajien käsiin.
Kaikki WorldWide Demonstration -osallistujien järjestämät tapahtumat ovat rauhanomaisia ja epäpoliittisia.
Miksi osoitamme mieltä?
Otamme kantaa tuhoaviin rajoituksiin suojelemalla viittä tärkeätä ihmisoikeutta:
• Sananvapaus.
• Liikkumisen vapaus.
• Valinnanvapaus.
• Kokoontumisvapaus.
• Kehollinen itsemääräämisoikeus.
Yhteiskunnan sulkeminen, eli ‘lockdownit’ ja rajojen sulkemiset ovat johtaneet ihmishenkien uhraamiseen ja ovat lisänneet kärsimystä, eriarvoistumista ja itsemurhien määrää, sekä tuhonneet ihmisten toimeentuloa aiheuttaen maailmanlaajuista taloudellista tuhoa. Vaadimme, että ylimitoitetut koronarajoitukset on nyt lopetettava ja näitä mahdollistavat toimenpiteet kumottava.
Tapahtumaan osallistuu n. 140 kaupunkia ympäri maailmaa 18.9.2021.
Painotamme erityisesti kahta aihetta 18.9.2021 mielenilmauksessa Helsingissä:
Lasten koronarokotuksien lopettaminen
Vaadimme, että Suomen valtio sekä THL lopettaa kaikkien alaikäisten rokottamisen kokeellisella Covid-19-injektiolla heti. Lasten painostaminen ottamaan kokeellinen koronarokote on myös lopetettava heti. Suomen valtio ei saa osallistua kansainväliseen ihmisoikeusrikkomukseen, jonka kohteena lapsemme ovat.
Rokotepassien estäminen
Emme hyväksy että liikkumisvapauttamme rajoitetaan rokotepasseilla tai muilla keinoilla. Vaadimme myös Helsingin kaupunkia lopettamaan rokotepassikokeilun, joka käynnistettiin 23.8.2021. Rokotepassi rikkoo ihmisoikeuksia ja mm. Nurembergin lakia.
Peräänkuulutamme myös median vastuuta pelon lietsonnassa sekä propagandan levittämisessä em. aiheitten tiimoilta.
OHJELMA
Puhumassa mm.:
– entinen huippu-urheilija ja valmentaja, nykyinen henkisen kasvun kouluttaja & hoitaja Samuli Perälä
– terveysvaikuttaja ja superfood-bloggaaja Olli Posti
– Terveystaloustieteen tohtori, funktionaalinen ravitsemusneuvoja, hyvinvointivalmentaja, Energy Medicine -hoitaja ja joogaohjaaja Kirsi Kautiainen
– tubettaja ja kansalaisaktivisti Sofia Keitaanranta
– näyttelijä Antti Launonen
– peltofilosofi, terveydentutkija, karjankasvattaja Sakari Peltola
– hip-hop/rap -artisti Jontti
Esiintymässä:
– Sakari Peltola
– Maria & Christian
– Jontti, Mikko Tähti ja Sialune
Jontti julkaisee 11.9 ”Yhteen (vastavallankaappaus9)” -kappaleen, joka myös tullaan kuulemaan tilaisuudessa.
Muuta ohjelmaa:
– arpajaiset
– Police For Freedom
– yllätysohjelmaa
– yhteisterveiset maailmalle
– WorldWide Demonstrationin jälkeen lähtee Suurkulkue Eduskuntatalolta Esplanadin puistoon, jossa mm. kansanmikki
Seuraa WorldWide Demonstrationia:
Facebook: https://www.facebook.com/World-Wide-Demonstration-Helsinki-1892021-110766784516991 https://www.facebook.com/worldwidedemonstration https://worldwidedemonstration.com/ Telegram: https://t.me/worldwidefinland https://t.me/worldwidedemonstration Tiedustelut: wwdfinland@protonmail.com #worldwidedemonstration #worldwidedemonstrationfinland #wwd #kaikkiyhdessä #vapaudenpuolesta #eirokotepassille #eilastenkokeellisellerokotteelle #ihmisoikeuksienpuolesta
WorldWide Demonstration Finland
TykkääTykkää
Ajattelin lähteä ja mennä junalla kun se tulee halvemmaksi kuin bensat. VR:llä on maskivaatimus, kysyin viikko sitten mitä tapahtuu jos olen junassa ilman maskia ja mainitsin että se on perustuslain vastainen vaatimus. Eivät ole vastanneet.
TykkääTykkää
Banderollit 18.9 miekkariin on jo askarreltu. Toivottavasti siellä on joku muukin.
TykkääTykkää
Ravintolavaunussa matkustaen onnistuu maskitta reissaaminen ilman riidanhaluisen ja virkaintoisen konnarin kanssa vääntämistä. Tosin ne ravintolavaunut alkaa em.syystä olemaan täyteen ahdettuja. Junalla itsekin aion reissata miekkariin.
TykkääTykkää
Kolmas kerta toden sanoo? Vai viimeinen naula arkkuun?
Ministeri Kiuru: ”Suomi varannut kolmannet koronarokotteet kaikille” – Yle 18.5.21
Sanovat, että:
Ensimmäinen kerta voi olla vahinko
Toinen kerta on jo tietoinen valinta
Kolmannen kerran jäkeen siitä tulee pysyvä tapa
TykkääTykkää