Sivusto nimeltä National File purkaa 13.9.2021 Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC:n ilmoitusta siitä, että ”neljäs aalto” on tappavampi nyt kuin silloin, kun ketään ei vielä ollut rokotettu artikkelissa ”CDC Claims COVID Is Deadlier Now, In So-Called Fourth Wave, Than It Was When Nobody Was Vaccinated During Second Wave”.
Jutun kirjoittanut Andrew White aloittaa toteamalla CDC:n datan osoittavan, että syyskuun 2021 ensimmäiset kymmenen päivää ovat nähneet enemmän koronakuolleita kuin vastaava jakso syyskuussa 2020, vuotta aiemmin. Kuolleisuuslukemat ovat lähes kaksinkertaiset verrattuna vuoden takaiseen, jolloin vielä ketään ei ollut koronapiikitetty. Yhdysvaltain lääkevalvontavirasto FDA hyväksyi ensimmäisen koronapiikin käyttöön 11. joulukuuta 2020.

Jaksolla 1. syyskuuta 2020 – 10. syyskuuta 2020 päivittäinen kuolleisuus ei ylittänyt 960 henkilöä. Vastaavalla jaksolla vuonna 2021 päivittäinen kuolleisuus on ollut 1860 henkilöä. White kirjoittaa, että vaikka Yhdysvaltain Joe Bidenin hallitus ja kansainväliset terveysauktoriteetit väittävät, että meneillään on rokottamattomien pandemia, yhä useammat ja useammat tutkimukset viittaavat koronapiikin ottaneiden kuolevan Covidiin useammin kuin rokottamattomien.
Bidenin hallitus — joka vielä jokin aika sitten oli sitä mieltä, että liittovaltio ei voi asettaa rokotepakkoa — on pyörtänyt rauhoittelupuheista vaatimuksiin. Bidenin pakkorokotusilmoitusten alla CDC muutti vaivihkaa rokotteen määritelmää, White kertoo.
26. elokuuta 2021 rokotteen vanha määritelmä kuului: ”[rokote on] tuote, joka stimuloi henkilön immuunisuojaa tuottamaan immuniteetin määrätylle taudille, suojaten henkilöä taudilta […].” Rokottamisen määritelmä kertoi rokottamisen olevan ”toimi, jolla rokote esitellään elimistölle tuottamaan immuniteetti määrätylle taudille.

Syyskuun alussa määritelmät ovat muuttuneet. Uusien määritelmien mukaan rokote on ”valmiste, jota käytetään stimuloimaan kehon immuunivastetta tauteja vastaan” ja rokottaminen on ”toimi, jolla rokote esitellään keholle tuottamaan suojaa määrätyltä taudilta.”
Uuden määritelmän mukaan rokotteen ei tarvitse tuottaa immuniteettia, sitä vain käytetään stimuloimaan immuunivastetta. Uuden määritelmän mukaan rokottamisen ei tarvitse tuottaa immuniteettia, riittää kun rokote esitellään keholle tuottamaan edes jonkinlaista suojaa.
Uusilla määritelmillä piikki on ns. auki aina uusille ja uusille piikityksille, koska piikin (rokote) ei enää tarvitse tuottaa immuniteettia. Tulosvaatimus on käytännössä poistettu. Määritelmiä muuttamalla kansanterveys- ja valvontaviranomaiset muuttavat samalla kaiken koronakampanjoinnin tavoitteita. Laumaimmuniteettia, laumasuojaa, ei tavoitella, koska rokotteen ei enää tarvitse tuottaa immuniteettia.
Tällainen ei ole kansanterveyttä tai tiedettä, se on liikkuvat maalit -politikointia.

Maailmalta kuuluu, että sataprosenttisen rokotekattavuuden Gibraltarilla uusien tapausten määrä on noussut 2500%. Skotlannissa 75% koronakuolemista on ”täysin suojattuja” (2 annosta) ja 5% yhden annoksen ottaneita. Esimerkkejä on myös Mongoliasta, Israelista, Islannista ja useista muista maista.
— Mikä saattaakin olla syy määritelmien muuttamiseen.
WHO edelläkävijänä muuttamisrintamassa
Määritelmien muuttaminen on koeteltu ja käytetty keino. AvoinMedia raportoi joulukuussa 2020 Maailman terveysjärjestö WHO:n tekaisemista uusista määrittelyistä kertoen:
”Sikainfluenssapandemian alla WHO muutti pandemiamääritelmiä.
Alkuperäisessä määritelmässä pandemia edellytti useita, saman aikaisesti eri puolilla maailmaa puhjenneita epidemioita sekä ”valtavia kuolleisuus- ja sairastuvuuslukuja”. Lisäksi kerrotaan epäsuorasti, että viruksia ei voi hävittää rokotteilla, koska virusten pintaproteiinit muuntuvat vastauksena ihmisten kehittämään luontaiseen immuniteettiin tai rokotteisiin:

http://www.who.int/csr/disease/influenza/pandemic/en
Nykyisen määritelmän perusteella pandemian voi julistaa, vaikka kuolleisuus olisi nolla ja sairastuneisuus vähäistä.
WHO on ”uusintanut” myös laumasuojan synnyn tarinan. Alkuperäinen määritelmä löytyy edelleen WHO:ta rahoittavan, rokotteiden käyttöä (rokotemyyntiä) edistävän rokoteliittouman, GAVIn sivuilta sekä WHO:n sivujen Wayback Machine -verkkotallenteena. Uusi määritelmä on esillä WHO:n sivuilla – ilman mainintaa tehdyistä muutoksista.

https://www.gavi.org/vaccineswork/what-herd-immunity
Vanhan määritelmän mukaan laumasuoja on epäsuora suoja infektiotaudeilta, joka muodostuu riittävän prosentin väestöstä tultua immuuniksi infektiolle joko rokotuksen tai aiemman infektion kautta. Tämä vähentää riskiä sairastua niiltä, joilta immuniteetti vielä puuttuu.
Immuunit yksilöt eivät todennäköisesti osallistu taudin leviämiseen, koska he häiritsevät infektioketjua tavalla, joka hidastaa tai pysäyttää taudin leviämisen, vanhassa määritelmässä kuvaillaan.
Mitä suurempi yhteisössä olevien immuunien henkilöiden määrä on, sen epätodennäköisempää on, että immuunisuojattomat henkilöt joutuisivat kontaktiin infektoituneen yksilön kanssa, vanha määritelmä selostaa:

https://www.who.int/news-room/q-a-detail/coronavirus-disease-covid-19-serology
Uudessa määritelmässä laumaimmuniteetti-käsite supistetaankin vain rokoteohjelman täytäntöönpanon seurantaan sopivaksi suureeksi:

https://www.who.int/news-room/q-a-detail/coronavirus-disease-covid-19-serology
WHO:n uudessa määritelmässä väitetään, että laumasuojan konseptia käytetään rokotusten yhteydessä kuvaamaan suojaa, jonka väestö saa, kunhan riittävä osuus väestöstä on rokotettu – immuniteettia ei synny, ellei väestöä suojata virukselta. ”Rokotetut ihmiset on suojattu sairaudelta, eivätkä siirrä tautia eteenpäin, katkaisten siten [infektion] siirtymisen ketjut.”
Luontaisesti muodostuva immuniteetti on poistettu määritelmästä.”
WHO joutunee taas muuttamaan määritelmiään. Monesta maasta on saatu kuulla, että rokote ei estä tartunnan saamista, muiden tartuttamista, sairastumista ja kuolemista Covidiin.
LISÄYS 17.9.2021 klo 07:49
Joulukuun lopussa 2020 WHO kertoo marraskuusta eriävästi koronaan, Covid-19 -tautiin ja koronapiikkeihin liittyen laumasuojan olevan epäsuora suoja, joka syntyy kun väestöllä on tartuntojen tai rokotusten kautta saatu immuniteetti, korostaen WHO:n kannattavan rokotusten kautta saatua immuniteettia: rokotuksen ottaneet eivät saa tautia, ja tartuntaketju katkeaa.
Edelleen WHO on joulukuussa 2020 ollut sillä kannalla, että suurin osa tartunnan saaneista sairastaa lievänä tai keskivaikeana, ja jotkut täysin oireettomana, kehittäen immuniteetin muutaman viikon sisällä. Silti ”laumasuojan saavuttaminen turvallisten ja tehokkaiden rokotteiden kanssa tekee sairauksista harvinaisempia ja säästää ihmishenkiä.”
Nyt tiedetään, että WHO:n joulukuiset päätelmät epidemian pysäyttämisestä koronarokotteilla eivät pidä paikkaansa. Joulukuussa 2020 myös ei voitu mitenkään tietää koronarokotteiden olevan turvallisia ja tehokkaita, koska kliiniset kokeet jatkuvat vuosiin 2023-2025 eri valmisteiden kohdalla.
Aiheeseen liittyy:
Miksi koronarokotteet ovat riski koko ihmiskunnalle
Iso-Britannia: lähes 2/3 Delta-kuolleista ”täysin suojattuja”
Lääketeollisuuden piilotettu vaikutus politiikkaan
EU27: Uusia k-piikkihaittoja yli 50 000 viikkovauhtia, 2,2 miljoonaa ylitetty
Artikkelikuva luetteloi tartuntautivirasto CDC:n rahoituslähteitä
Israelin kolmas kierros tuottaa vääriä tuloksia, Suomessa tehdään profilointeja
TykkääTykkää
Pfizerin teho häipyy 6-8 kuukaudessa toisen annoksen jälkeen, ei niinkään niin että Delta ohittaisi suojan (joka siis häipyy). Piikin ottaneet tarvinnevat ainakin 2 kertaa vuodessa tehosteen. Minua karmii.
Eipä ihme, että tuli tarve muuttaa rokotteen ja rokotusten määritelmiä poistamalla immuniteetti määritelmästä.
Vaccines and Related Biological Products Advisory Committee Meeting (VRBPC): BNT162b2 [COMIRNATY (COVID-19 Vaccine, mRNA)] Evaluation of a Booster Dose (Third Dose), VACCINES AND RELATED BIOLOGICAL PRODUCTS ADVISORY COMMITTEE BRIEFING DOCUMENT, MEETING DATE: 17 September 2021 (Confidential), 53 sivua:
”Recent data from Israel and the United States (as described in Section 1.1 below) in the
context of the delta Variant of Concern (VOC) predominant circulation suggest that vaccine
protection against COVID-19 infection wanes approximately 6 to 8 months following the
second dose.
A retrospective cohort study conducted at Kaiser Permanente Southern
California suggests that the observed erosion in vaccine effectiveness is likely primarily due
to waning effectiveness rather than due to Delta escaping vaccine protection, given that
(i) effectiveness against Delta infections was >90% early on; (ii) vaccine effectiveness
decreases with increasing time since being fully vaccinated, irrespective of variant; and
(iii) effectiveness against Delta variant hospitalizations remained high over the entire study
period (see Section 1.1).
That vaccine effectiveness is waning over time is further supported by a recent FDA
requested post-hoc analysis of breakthrough cases in the C4591001 pivotal Phase 3 clinical
study. The analysis was performed for COVID-19 cases accrued during the current Delta
variant surge (ie, during a defined time period beginning 01 July 2021 and through 31 August
2021). The analysis compared participants ≥16 years of age who were randomized to receive
BNT162b2 and thus received the vaccine at the beginning of the study (original group)
versus participants who were randomized to placebo and later crossed over to BNT162b2
(crossover group).
The mean time from Dose 2 of BNT162b2 to 01 July 2021 was
approximately 5 months for the crossover group and 10 months for the original group.
Results showed that the incidence of breakthrough cases was higher among individuals who
received Dose 2 at least 8 months before 01 July compared to those who received Dose 2 less
than 4 months before 01 July 2021, confirming the waning of vaccine effectiveness over
time. (s. 6)
TykkääTykkää
Dr Jessica Rose tuossa (yo. kommenttiin liittyen) VRPBC:n kokouksessa sanoo, että koronapiikki on aiheuttanut haittavaikutusilmoituksissa yli tuhannen prosentin nousun vuonna 2021, eikä vuosi ole edes lopussa. Dr Rose esittää myös epäilyksen, että koronapiikit ajavat viruksen mutaatiota synnyttäen variantteja. Riskit ovat hyötyjä suuremmat eritoten lasten kohdalla — selvästi epäonnistunut tuote.
TykkääTykkää
Nyt on Nohynekillä ja muulla tärähtäneistöllä käytössä niin korkeaa matematiikkaa, että tämä menee yli hilseen
https://mobile.twitter.com/AnttiHeikkil2/status/1438234359862018053
Tulevaisuudessa voisi yhdistää vihreiden lobbaamat heroiinipiikitykset samaan käyntikertaan niin ehkäpå se tajunta alkaa avartumaan..
TykkääTykkää
Logiikkakin ilmeisesti on määritelty uudelleen 😀
TykkääTykkää
Tuomas Malinen ihmettelee EKP:n pääjohtajan Christine Lagarden intoa ROKOTTAA KAIKKI. Lagarde kuuluu Rockefellereiden ja Rothschildien ylläpitämään BILDERBERG-ryhmään joka tavoite on ONE WORLD. Hän on katolinen ja osallistui Lynn de ROTHSCHILDIN Inclusive Capitalism -konferenssiin prinssi Charlesin kanssa. Lady Lynn ajaa VATIKAANIN kanssa SIDOSRYHMÄTALOUTTA. Lagarde toimi aiemmin YK:n IMF:n johdossa. Hän on WEF:n hallituksen jäsen. Hän kuului myös Rothschildien BIS:n hallitukseen. Edellä mainitut GLOBALISTISET tahot ajavat KORONAN VARJOLLA Uutta Maailmanjärjestystä. YK:n WHO ja CDC you name it ovat mukana tässä TEKNOKRAATTISESSA ja TRANSHUMANISTISESSA hankkeessa.
TykkääTykkää
Juristi Reiner Fuellmichin tiimihän sai selville että eliitti on varastanut EKP:n eläkerahastot, joten ei ole varaa maksaa eläkkeitä joten pitää saada depopulaatio tappopiikeillä.
TykkääTykkää
Tämä ei ehkä kuulu tähän kirjoitukseen, mutta voiko rokotetuista saadun piikiproteinitattunnan saanut levittää sitä muihin rokottamattomien.
Olen toipumassa 2 vk jatkuneesta flunssasta johon liittyi työhomissa vilustuminen mutta en oikein usko sitäkään syyksi. Kova kurkkukipu ja yskä sitkeää limaa lihaskipuja. Ei ole tarttunut vaimoon eikä lapsen lapsiin. Urheiluharrastuksen myötä olen ollut tekemisissä rokotettujen kanssa parin kuukauden aikana melko tiiviisti.
Tuli vain mieleen tässä parin viikonaikana kun ei ole meinannut millään loppua. Vitamiineja olen syönyt C täkin 4gr päivässä ja ipusaalia yskänlääkkeitä.
TykkääTykkää
En osaa vastata tuohon. Uskoisin, että Pelastakaa Suomen lapset -lääkäriryhmältä voisit saada vastauksen kysymällä info@pelastetaansuomenlapset.fi
TykkääTykkää
Miettikää, miten vaikeaa olisi ollut seuloa yhteiskunnasta esiin omilla aivoillaan ajattelevat vastarannankiisket ennen pandemiaa? Voisi käyttää sosiaalista mediaa, mutta kun monet änkyrämmät eivät moisia harrasta ja tietorekisterien yhdistelykin kävisi huomattavan työlääksi ja kalliiksi. Tässä vaiheessa kaikki virran mukana uivat ovat varmasti ottaneet jo rokotteen ja digitaalisen rokotepassirekisterin tiedot ovat suoraan verrannollisia väestörekisteriin. Onko käynnissä psykologinen kartoitus yksilöistä, jotka saattaisivat olla uhaksi yhä tyrannimaisemmaksi käyvälle EU:lle?
TykkääLiked by 1 henkilö
Samaa olen miettinyt minä ja päätynyt siihen, että vastaus on kyllä.
TykkääTykkää
Pienin askelin kohti digitaalista diktatuuria. Tämän ”pandemian” eräs tarkoitus on luoda kaikille digitaalinen identiteetti. Ne jotka eivät lähde tähån orjajärjestelmään ensivaiheessa mukaan niin keinot kyllä löytyy.
Seuraavaksi lienee vuorossa jokin falseflag cyberhyökkäys.. ja alkaa tämä Dr Evilin mainostama cyberpandemia
Internet ajetaan alas ja 6uild 6ack 6etter tyyliin uusi maailman internet järjestys luodaan vaatien jokaiselta digitaalista identiteettiä. Ilman digitaalista identiteettiä et pysty toimimaan uudessa uljaassa totalitaristisessa maailmassa.. varsinkin kun valuutat ovat jatkossa digitaalisia.. cryptovaluuttoja.
Järjestelyt tälle digitaaliselle digtatuurille ovat jo pitkälle tehtynä (kuten aiemmin koronan kanssa).. tarvitaan vain se falseflag hyökkäys..
TykkääTykkää
”Miettikää, miten vaikeaa olisi ollut seuloa yhteiskunnasta esiin omilla aivoillaan ajattelevat vastarannankiisket ennen pandemiaa? Voisi käyttää sosiaalista mediaa, mutta kun monet änkyrämmät eivät moisia harrasta”
touché ! [jaa väksepookki?? mi-iikäs se…?]
”ja tietorekisterien yhdistelykin kävisi huomattavan työlääksi ja kalliiksi.”
hmm… luultavasti ei kävis. Nohynekkihän jo viime vuonna keväällä muistutteli että piikitystiedot ja Väestörekisterikeskuksen tietokanta voidaan ajaa ristiin jolloin saadaan tarvittaessa kyllä esille piikittämättömät vastarannankiisket, ei ole ongelma
ja sentapaiseen kansallisen terveysturvallisuuden olennaiseen osa-alueeseen luonnollisesti löytyisi valtion kassasta rahaa, ei olisi ongelma
”Tässä vaiheessa kaikki virran mukana uivat ovat varmasti ottaneet jo rokotteen”
juu
”ja digitaalisen rokotepassirekisterin tiedot ovat suoraan verrannollisia väestörekisteriin.”
aah ennakoitkin tämän
”Onko käynnissä psykologinen kartoitus yksilöistä, jotka saattaisivat olla uhaksi yhä tyrannimaisemmaksi käyvälle EU:lle?”
sanoisin että voi hyvinkin olla. Liittovaltiokehitys ei tartte mitään foliohattuja krompistuskiviksi. Hidastavat vaan
tarpeettomasti tasapäistämistä. ”Yksilön perusoikeudet”, pyh. Yks syrjäinen saari ny lähti sooloilemaan, mutta mitä niistä, nehän tekee vääränkätisiä autojakin.
mutta juu nyt saadaan eristettävien vastarannankiiskien pääluku aika tarkoin selville – tieto tarvitaan kun kansallisen terveysturvallisuuden nimissä edetään piikkilankahäkkien pinta-alojen määrittelyyn
TykkääTykkää
TykkääTykkää
On tärkeää ymmärtää että KORONAROKOTTEEN ottava ihminen samalla ”MERKATAAN”. Liittyy Nano Cube -teknologiaan. GRAFEENI-HYDROGEELI-KVANTTIPISTEET. Myös ihmisen ”OMISTUS” siirtyy tässä mylläkässä. Tämän syvemmän taustan kun tietää niin ymmärtää MIKSI rokotetta ajetaan yhä kiihtyvällä PAKOLLA ympäri maailmaa.
TykkääTykkää
Ottaen huomioon, että Gatesin vanhemmat ovat paitsi tunnettuja eugenisteja, myös ylikansoitus huolettaa suvussa. Sattumalta saman sukunimen omaava säätiö rahoittaa korvamerkitysti WHO:ta rokotusohjelmissa.
Niin, enäähän tarvitaan WHO:n johtoon kansanmurhastakin syytetty vanha kommunistiterroristi, joka sydäntä lämmittävästi vetoaa, että lähettäkää nyt rokotteita Afrikkaan. Aikakin on mitä parahultaisin, kun kaikki Afrikan ”rokoteskeptiset” presidentit saivat siltä positiiviseksi testatulta papaijalta CoVid:in ja kuolivat.
TykkääTykkää
Jotkut koronaan sairastuneista ovat kertoneet, että heistä on tuntunut siltä, että keuhkoissa olisi lasinsiruja. Influenssarokotteet aiheuttavat interstitiaalista keuhkosairautta ja tämän sairauden oireisiin kuuluu mm. tunne siitä, että keuhkoissa olisi lasinsiruja:
Watanabe S, Waseda Y, Takato H, Inuzuka K, Katayama N, Kasahara K, Fujimura M. Influenza vaccine-induced interstitial lung disease. Eur Respir J. 2013 Feb;41(2):474-7. doi: 10.1183/09031936.00146912. PMID: 23370803.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23370803/
Mutta mikä on korona? Tohtori Judy Mikovitsin mukaan kyseessä on apinan virus, jota ei ole pystytty replikoimaan ihmisen soluissa. Sen sijaan rokotteiden valmistamiseen on käytetty apinan verosoluja ja nämä verosolut ovat sisältäneet koronaviruksia. Ihmiset ovat saaneet tätä apinan virusta kehoonsa mm. influenssa-, MPR- ja poliorokotteista. Joidenkin mukaan koronavirusta ei ole koskaan eristetty ihmisestä, mikä tarkoittaa sitä, että koronapandemiaa ei ole olemassa. Toisaalta taas rokotteisiin piilotettu grafeenioksidi aiheuttaa koronan oireita.
Olisiko mahdollista, että vanhusten hoitolaitoksissa (myös Suomessa) testattiin koronarokotteita keväällä 2020? Tuolloin keväällä eri puolilla maailmaa juuri vanhukset menehtyivät koronaan.
Syksyllä 2019 pohjois-Italiassa pumpattiin kymmeniin tuhansiin vanhuksiin uutta kokeellista superinfluenssarokotetta nimeltään VIQCC tai QIVc. Tämä rokote oli valmistettu koiran munuaissoluissa ja koirien elimistössä on koronaviruksia. Juuri pohjois-Italia oli yksi pahimmista korona-alueista. Syksyllä 2019 Suomessa vanhuksille lähetettiin kirjeitä kotiin, joissa heitä pyydettiin osallistumaan uuden kokeellisen influenssarokotteen testaamiseen. Keväällä 2020 Suomessa nimenomaan vanhusten hoitolaitoksissa vanhukset kuolivat koronaan.
Olisiko mahdollista, että kokeelliset influenssarokotteet aiheuttivat koronan oireita? Olisiko mahdollista, että niihin oli piilotettu grafeenioksidia? Olisiko mahdollista, että he teurastivat vanhuksia aiheuttaakseen koko pandemian?
TykkääTykkää
Influessarokotteet eivät ole ainoita, jotka aiheuttavat interstitiaalista keuhkosairautta:
Yamamoto Y, Kazebayashi Y, Hirai N, Sasaki T, Ohsaki Y. Interstitial lung disease associated with human papillomavirus vaccination. Respir Med Case Rep. 2015 Jun 12;16:15-7. doi: 10.1016/j.rmcr.2015.06.003. PMID: 26744643; PMCID: PMC4681901.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26744643/
TykkääTykkää
Tätä maailman laajuiseen kansanmurhaan omalta osaltaan osallistuvan hallituksemme diktaattorisia toimintoja voi verrata suomalaisten ja saksalaisten vallanpitäjien salaisiin sotilaallisiin neuvotteluihin sekä sopimisiin ilman kansan mandaattia, Eduskunnan tietämättä ja jonka tavoitteena oli v.1941 sota.
Samoin on maamme johto Perustuslakiamme halveksien kirjoitellut omapäisesti kansallemme tuhoisia sopimuksia jo 40v. ajan ja röyhkeys vaan kasvaa, marionetit toteuttaa ulkoa annettuja ohjeistuksia tunnollisesti, jonka tavoitteena kansan vaihto kotimaassamme!
Ei voi käsittää minkämoisia tämmöiset ihmiset on…, ovatko he edes ihmisiä?
TykkääTykkää
Linkittämälläsi WHO:n sivulla (https://www.who.int/news-room/q-a-detail/herd-immunity-lockdowns-and-covid-19) nykyiseen laumasuojan määritelmään (päivitetty 31.12.2020) näyttäisi olevan palautettu myös tuo infektion kautta saatava immuniteetti.
TykkääTykkää
Siteerasin vanhaa AM-artikkelia. Kiitos, että toit tämän huomiooni. Teen lisäyksen juttuun tuostakin muutoksesta.
TykkääTykkää
Onkohan tämä valtaisa rokotetulva – nyt tarjotaan Suomessa jo kolmatta piikkiä – vaikutuksiltaan kuin muinainen vedenpaisumus ? Nooan arkkiin pelastuttiin vain ennakointikyvyn, viisauden ja neuvokkuuden ansiosta. Ararat- vuorelle onnistui rantautumaan ainoastaan pieni joukkio – muut hukkuivat. Olisikohan siellä päin nytkin pakomaata näkyvissä ?
TykkääTykkää
Mike Yeadon kertoo uudella videollaan niistä rokotetulvan vaikutuksista. Tuleeko tästä hänelle uusi langettava tuomio Reutersin faktantarkastajilta, sen tietää yksin Jacob Rothschild
https://odysee.com/@offguardian:2/covid1911-ep8:6
TykkääLiked by 1 henkilö
Tänään tuli jymy-uutinen. Tuossa reilu viikko sitten kaksi Yhdysvaltojen Fimeaa vastaavan FDA:n rokotetuturvallisuudesta vastaavaa virkamiestä erosi vastalauseena nyt lanseerattaville ”tehosterokotteille”. Nyt he lähettivät eräälle arvovaltaisimmista, ellei arvovaltaisimmalle lääketieteelliselle julkaisulle, The Lancet lehdelle kirjeen, jossa he kutsuivat tehosterokotteita vaarallisiksi. Eronneet olivat rokotetutkimuksesta vastanneet johtaja ja apulaisjohtaja Marion Gruber ja Philip Kause.
TykkääTykkää
”-On vaarana, että ”tehosterokotteet” tuhoavat kaikkien rokotteiden maineen yli sukupolveksi”.
Unohtui tuosta äskeisestä linkki The Lancet:n artikkeliin, kun innostuin, että edes jossain päin maailmaa viranomaiset muistavat vastuunsa.
https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(21)02046-8/fulltext
TykkääTykkää
määritelmät on muuttuvaisia muuallakin, myös UK:ssa …
“PHE changed the definition from “received 2 doses” to “≥14 days post dose 2” between Technical Briefing 20 and 21 without explaining their reasoning. Hypothesis: PHE doesn’t want to have this 14 days counted within the fully vaccinated.”
nooo… onko menny vaan sarakkeet sekasin kiireisiltä kansanterveyskuraattoreilta… mikä jottei toisen piikin saaneita haluttaisi pariin viikkoon lukea ”piikitettyihin”…
TykkääTykkää
Yhdysvalloissa CDC teki vastaavan muutoksen. Muutoksella on vaikutuksensa tilastoinnissa, kun 2 annosta koronapiikkiä ottaneet lasketaan rokottamattomiksi 14 päivää 2. annoksen ottamisen jälkeen.
Jos 2 annosta ottanut rokotettu sairastuu koronaan 14 vrk:n sisään 2. annoksesta ja päätyy sairaalaan tai kuolee, hän on tilastoissa rokottamaton potilas/kuollut.
Määritelmien muuttaminen kesken ”pandemian” sotkee kaiken datan, eikä datasta ole enää epidemiologisessa mielessä hyötyä. Datan sotkemisesta on sikäli hyötyä, että koronatoimien epäonnistuminen voidaan piilottaa sotkun sekaan kun ei voida helposti ja luotettavasti vertailla rokotettujen ja rokottamattomien sairastumisia ja kuolemia.
Samalla rokotekauppaa voidaan kiihdyttää esittelemällä rokottamattomien osuutta tilastoissa. Poliittisille päättäjillekin kelpaa, koska weffiläiset haluavat koronapassin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tässä vielä tarinaa zerohedge-sivuilta liittyen artikkeliin…
https://www.zerohedge.com/covid-19/foiad-cdc-emails-our-definition-vaccine-problematic
”For years, the CDC had set definitions for vaccination/vaccine that discussed immunity. This all changed on September 1, 2021”
Yleinen arvelu oli että CDC olisi tuolloin itsekin hiffannut että uusien kohuttujen k-tautipiikkien teho laskee kuukausien kuluessa… ja rokotteen määritelmän säätämisen myötä päästiin suosittelemaan boostereita.
Tietopyynnöllä saadut CDC:n sisäiset sähköpostit näyttäisi siltä että viraston virkailijoiden huolena oli se, että mRNA-piikit eivät kriitikoiden mielestä täyttäneet CDC:n määritelmää ”rokotteesta”. Eihän sellainen tietenkään käy laatuun, ja toki CDC kuuntelee ”kentän ääntä”, muutetaanpa määritelmää.
Ja näin tekivät:
”to produce immunity”
—->
”to produce protection”
Alycia, Valerie, Andrew, Jacqueline, Marilyn, Marcie, Lauren… aika joukko kokkeja reseptiä säätämässä mutta saivat määritelmän muutettua. Pikku tovi siinä meni kun miettivät sitäkin että ”Who owns this page?”… piti löytää sen määritelmäsivun admin…
CDC:llä tehdään luovaa työtä. Ja ihan turha hätyyttää isoja lääkefirmoja vaivaannuttaviin mRNA-korjauksiin kun voidaan näin kätevästi säätää todellisuutta.
TykkääTykkää
Näille ei näytä tulevan loppua. Ironia elää!
Poloisen CDC:n tarttis TAAS muuttaa määritelmiä. Tai Youtuben. Tai molempien?
American Frontline Doctors -järjestö esittää että tuubin olis syytä noudattaa omia sääntöjään ja sensuroida CDC:n video jossa väitetään että k-tautipiikkeihin liittyy myokardiittiriski.
https://aflds.org/news/post/aflds-submits-complaint-to-youtube-after-cdc-video-suggests-covid-shot-carries-heart-inflammation-risk/
Ku se on nähkääs semmosta ”misinfformaattiota”. Jonka levittäminen on tuubin ”yhteisösääntöjen” mukaan yksiselitteisesti KIELLETTY.
Yleensä retkut kysyttäessä vastailee vaan että ”No comment.” Mutta nämä asianosaiset ei ole vastailleet lainkaan:
·· ”Neither the CDC nor YouTube, a subsidiary of Google LLC, have responded
·· to requests for comments on this article as of its publication.”
TykkääTykkää