Ei koronapassia työpaikoille -kansalaisaloitteelle nopeasti vaadittava kannatus. Lisäkannatuksesta ei haittaa

Anna Karanteenina

Ei koronapassia työpaikoille -kansalaisaloite on saavuttanut 50 000 kannattajaa. joten vaadittava määrä kannattajia ilmaantui, ja aloite menee eduskunnan käsittelyyn.

Kuitenkin kun raja saavutettiin, allekirjoitusten kertyminen hidastui huomattavasti.


Kannatusta olisi kuitenkin hyvä olla huomattavasti enemmän. Hallituksen on helppo sivuuttaa 50 000 ihmisen kanta, mutta jos kannattajia saadaan huomattavasti enemmän, poliittisten päättäjien suhtautuminen muuttuu, koska aina on ajateltava seuraavia vaaleja ja mahdollista vallan menetystä.

Perussuomalaisten linjaero asiassa on merkittävä ja äänestäjien siirtyminen puolueeseen on muiden puolueiden huomioitava.


Suomessa on satoja tuhansia aikuisia rokottamattomia, joiden tulisi antaa kannatuksensa kansalaisaloitteelle. Myös rokotettujen, jotka ymmärtävät tilanteen vakavuuden, tulisi antaa kannatuksensa. 


Käy siis antamassa kannatuksesi ja kannusta muita kannattamaan aloitetta. Kyse on vapaudesta, ihmis- ja perusoikeuksista.

Nyt on paras hetki vaikuttaa ennen kuin aloite etenee eduskuntaan.


Vasta suuri kannatusmäärä saa poliitikot pelkäämään valtansa puolesta ja arvioimaan kantojaan. Vasta silloin kansalaisaloitteella on todellista merkitystä.

Aloitteen voi allekirjoittaa täällä

Artikkelikuvan käsittely RS

19 comments

    • käyty jo kannattamassa aloitetta n. viikko sitten,että muut vaan rohkeesti myös,ei ole vaikea toimenpide..

      ja valitettavasti kuten mark twain joskus sanoi,ihmisiä on helpompi huijata,kuin saada heidät uskomaan,että ovat tulleet huijatuksi…niin saattaa mennä marinin(tai mistä nyt tuleekaan ohjeistus,ja käsikirjoitus) jutut edelleen läpi.toki saattaa monia hävettää tunnustaa tulleensa huijatuksi,ja siksi edelleen menee mukana järjettömyyksissä.tai jopa edelleen jotkut saattavat ajatella kuuluvansa nyt etuoikeutettujen joukkoon ”parempina” ihmisinä passiensa kanssa

      Tykkää

  1. Lupasihan tuo myös ”perata” rokoittamattomat. Itse myös perkaan kaloja. Pää poikki ja sisukalut veks. Mitähän Sanna tekee?

    Tykkää

  2. Kävinpä kannattamassa mutta on vaan hyvin vahva epäily siitä että tuokin aloite eduskunnassa sivuutetaan kylmästi niin kuin on tehty muillekkin aloitteille. Ei näitä maan pettureita kansan mielipide vois vähempää kiinnostaa ja muutenkin käskyt tulee jostain muualta

    Tykkää

  3. https://www.globalresearch.ca/the-real-anthony-fauci/5761587

    Tri Mercola ja Robert F. Kennedy jr keskustelevat, n. 1t 20min. Aiheena Fauci ja Kennedyn kirja Faucin urasta ja väärinkäytösten ja manipulaatioiden sarjasta. Herrat ovat jopa niin optimistisia, että uskovat Faucin joutuvan eroamaan kirjan julkistamisen jälkeen. Lähinnä koska republikaaneilla on sen verran vipuvartta käytössään vaikka ovatkin vähemmistönä kongressissa.

    Mielenkiintoinen keskustelu jossa kuulija joutuu hieman ponnistelemaan koska Kennedyllä on tämä pysyvä käheys joka viittaa jonkinlaiseen leikkauksen epäonnistumiseen, kuten laulajatar Bonnie Tylerilla jos joku muistaa, ”It’s a Heartache”.

    Mercola sanoo, että johtava demokraatti Elizabeth Warren yritti vaikuttaa Amazoniin jotta Mercolan kirja poistettaisiin myynnistä. Ainakin Suomea lähinnä oleva Amazon Saksassa noteeraa Kennedyn kirjan olevan pian tarjolla.

    Kennedy on edelleen demokraattipuolueen jäsen vaikka toteaa, että neljä viidennestä heistä ei enää usko demokratiaan. Faucin paljastamiseksi Kennedy on oikea henkilö. Hän itse sekä hänen setänsä Edward ovat nähneet kaiken läheltä alusta asti. Robert juniorilta puuttuu se tarpeettoman kunnioituksen este mikä tulee etäisyyden tai sosiaalisen aseman takia.

    Tykkää

  4. 1,6 miljoonaa rokottamatonta, 0,5 kerran rokotettua jotka eivät ota toista piikkiä, eli passittomia on n. pari miljoonaa.

    Sitten on paljon niitä jotka eivät ota enää enempää piikkejä, joten heidänkin passinsa vanhenee. Jos passittomat potkitaan työpaikalta, passilliset tekevät heidän työnsä. Passi ei ole siis kenenkään etu. Työttömyyden lisääntyessä ostovoima heikkenee, verotulot pienenee ja julkinen sektori supistuu, palvelut muuttuvat maksullisiksi jne.jne.Tämä on Agenda2030 tavoite, ja sitä pitää vastustaa!

    Jokaisen jolla on vähänkään järkeä päässään kannattaa käydä allekirjoittamassa aloite ja jakaa sitä eteenpäin.

    Tykkää

  5. Seuraava on Petrin kommentti, joka ei ole tullut läpi normaalin kommentti-toiminnon kautta, ja tästä syystä lähetetty toimitukselle. Toimitus mielellään avustaa kaiken asiallisen kommentoinnin pääsyä ilmoille, eli:

    _____________________

    ”Perussuomalaisten linjaero asiassa on merkittävä ja äänestäjien siirtyminen puolueeseen on muiden puolueiden huomioitava.”

    Kukahan tähän uskoo, sinisilmäisten liiga ehkäpä? Tarkoitan tällä siis sitä, että vaikka PS esiintyisi minkälaisena pelastajana oppositiossaan, jatkanee täysin samaa linjaa kuin muutkin, vallassa ollessaan. Raha maksaa, ja käskee vain rahakkaita, himokkaita orjiamme. p.s. vähän sama kuin uskoisi Sanna Marinin vanhaan blogipostaukseen lääketeollisuuden hirmuvallasta.
    _____________________

    Tykkää

    • Olen ehkä hieman optimistisempi Persujen suhteen, sillä puolueorganisaatiolla lienee hyvin muistissa, kuinka ”Sinisille” kävi. Moni Persujen äänestäjä onkin valmis hylkäämään puolueen, mikäli kompromissi halukkuutta ilmenee sietokykyä koettelevalla tavalla. Persuilla on kaikista puolueista eniten ns. Liikkuvia äänestäjiä ja vähiten demari-vanhusten kaltaista ”paatunutta äänestäjäkuntaa”.

      Tykkää

    • Jos Suomen tilanne on muutettavissa muuten kuin vallankumouksella – mitä tarkoittaisikaan – niin PS toistaiseksi paras vaihtoehto. Ensimmäinenkin askel vielä ottamatta. VAS ei sitä pysty ottamaan, liiankin monesta syystä. Ehkä joskus epäkorrektissa tulevaisuudessa. Näin epätoivoisia ovat parlamentaarinen tilanne ja perustuslaki.

      Tykkää

  6. ”Uusi” Covid-rokote, joka on lapsiturvallisempi ja ilmeisesti tehokkaampikin kuin mRNA teknologialla valmistetut nykyiset, on jo kehitetty. Erittäin valaiseva kuvailu myös Australian tilanteesta (sananvapauttakin koskevine ongelmineen) myös videon lopussa.

    Tykkää

  7. ”Hold The Line.” Vaikea pysyä positiivisena, mutta onneksi näkyy näitä pilkahduksia:

    Koronapassittomilta mepeiltä yritettiin jo evätä pääsy EU-parlamenttiin kokonaan. Christine Anderson ei luovuttanut vaan vei asian vähän isommille käräjille… Euroopan unionin tuomioistuimeen (CJEU, Court of Justice of the European Union) – ja onnistui:

    Liked by 1 henkilö

  8. ”Kyse on vapaudesta, ihmis- ja perusoikeuksista.”

    Koska tämäntyyppiset perusoikeudet meillä täällä hölmölässä on aina ollut, niin en millään ymmärrä miksi meidän ylipäätään olisi tarpeen erikseen allekirjoitella jotakin vitun adresseja jolla tuon tyyppisiä perusoikeuksiamme loukkaavia rikoksia pitäisi vielä erikseen kieltää?

    Ihme pelleilyä!

    Tykkää

    • näinhän se pitäisi olla,ettei tarvitsisi vastustaa typeryyksiä,mutta kun nyt moisia typeryyksiä kiivaasti markkinoidaan,niin ei sekään hyvä,että niihin kiltisti alistuisi.
      sveitsin kansanäänestyksestäkin kerrotaan medioissa,että sveitsiläiset hyväksyi passin,tosin kertomatta jätetään,että siinä oli myös taloudellisia tärppejä mukana,yritykset ja yksityishenkilöt saa nyt korvauksia menetyksistään…en tiedä,mutta tuskin oli eritelty äänestyksessä asioita toisistaan….suomessa voisivat järjestää myös äänestyksen,ja antaa vaihtoehdot,passi vai täys sulku,sitten voidaankin uutisoida,että lähes kaikki kannattavat passeja…galluppeja varmaan kootaan joillain vastaavilla kysymyksillä,kun halutaan saada tietty tulos,eikä oikeaa kantaa

      Tykkää

      • Täytyy vain toivoa että tähän perusoikeuksiamme laittomasti polkevaan umpirikolliseen hulluuteen tulee stoppi! Jos ei hyvällä niin pahalla.

        Mikä helvetti siinä on että tämmöisiä itsestään selviä asioita edes pitää vatuloida? Sitä vaan ihmettelee jotta kuinka monta veroja kovalla palkalla mässyttäviä verosyöttilästä täällä pitää olla näitä perusoikeuslakejamme valvomassa että edes näin alkeellisista perusasiosta selvittäisiin?

        Juttuhan on niin että ”ihminen joka vaihtaa vapauden hänelle tarjottuun turvallisuuteen, ei ole ansainnut kumpaakaan ja tulee menettämään ne molemmat”.

        Toivottavasti ovat edes älynneet tarjota näille perusoikeuksiamme polkeville rikollisia suojeleville idiooteille oikeaa lääkettä!

        https://mvlehti.net/2021/11/29/kiistelty-skandaali-sloveniassa-poliitikot-ja-yritysjohtajat-piikittavat-lumelaaketta/

        Tykkää

    • Miksi väheksyt adressien allekirjoittamista noin voimakkaasti?

      Yhtään negaeliitin päämäärien vastaista kansalaisaloitetta ei ole Suomessa koskaan hyväksytty lain muodostamisen perustaksi… Ja kohtapuoleen on taas tulossa Aktiivimallityyppinen laki vaikka äärinopeasti Aktiivimallia vastaan koottiin adressi muutama vuosi sitten… Yksi kansalaisaloite keräsi 50 000 allekirjoitusta mutta ei päässyt edes käsittelyyn…
      Adressien allekirjoituksia ei ole tänä vuonna ilmeisesti kuitenkaan palveluista poisteltu eikä allekirjoittamisia ole häiritty, joten miksei niitä voisi suomalainen käyttää toisille suomalaisille kommunikointiin onnistuneesti?

      Tilanteessa, jossa negaeliitti muun pahantekonsa lomassa harjoittaa voimakkaasti kansan hajottamista toisistaan erillään oleviin ryhmiin, tukahduttaa avaintotuuksien leviämistä sekä sallii ja tukee ulkomaisten toimijoiden, kuten Naton ja somejättien, vastaavaa toimintaa.

      Emme voi olettaa massajulkisuuteen ilmestyvän riittävän usein tai lainkaan luotettavia mielipidemittauksia vaikkapa terveyspasseista, Tieto Oyj:n ja perinteisten medioiden hallitessa mielipidemittauksia.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s