Australia rakentaa lisää eristysleirejä

Australiassa rakennetaan Melbournen pohjoispuolelle lisää eristysleirejä The Age -median Tom Cowey raportoi artikkelissa ”Construction of Mickleham quarantine camp starts”. Kansallisen resilienssin keskus (Centre for National Resilience) -nimen saanut eristysleiri on tarkoitus saada avattua ennen vuoden loppua.

Eristysleiriin on määrä tulla tuhat vuodepaikkaa, mutta se on suunniteltu siten, että se voidaan laajentaa 3000-paikkaiseksi. Toiminta alkaa, kun 500 paikkaa on valmiina. Uusi eristysleiri rakennetaan Pohjois-territoriossa sijaitsevan Howard Springs -eristysleirin mallin mukaan.

Eristysleiri nousee valtion maalle, ja valtio maksaa kustannukset. Leiriä operoi Victorian osavaltion hallitus.

Yleisötiedotustilaisuudessa kysyttiin, miksi alueen asukkaiden kanssa ei neuvoteltu etukäteen. Huolta mahdollisista virusvuodoista, vaikutuksista alueen kiinteistöjen hintoihin ja lisääntyneen liikenteen vaikutuksista alueen asukkaiden elämään ilmaistiin myös. Lähimmät omakotitalot ovat vain 300 metrin päässä massiivisesta eristysleiristä.

Kun pääministeri Daniel Andrewsilta kysyttiin, miksi alueen asukkaita ei konsultoitu, Andrews vastasi:

Haluamme yhteisön tietävän, mitä on tekeillä, haluamme yhteisön olevan osa ohjelmaa ja prosessia. Mutta tämä täytyy rakentaa. On olemassa riski, Mickleham mukaan lukien, Victorian alueen asukkaille pitää ihmisiä hotelleissa, joita ei ole rakennettu eristysleireiksi.

Tämä alue on nyt valittu, ja se on, mukaan lukien paikalliset, parasta kaikille.

Hume Cityn neuvoston puheenjohtaja Joseph Haweil totesi, ettei niinkään ole konsultoitu kuin informoitu; ihmisillä ei ollut tilaisuutta esittää vastalauseita.

Worldometers, Australia; case/tapaus ei tarkoita sairastunutta vaan positiivisen näytteen antanutta. Positiviisen tuloksen voi saada myös tartuttamaton sairastanut ja toipunut, mikäli hänellä on virusfragmentteja elimistössään. Ilmoitetut kuolemat ovat useimmissa maissa ”liittyviä kuolemia”, joissa Covid-19 ei ole ainoa kuolinsyy.

Kommentti:

Lukas Lion ja kappaleensa 1984 ehti jo sanoittaa sen, mitä ajattelen:

They say it’s 2021, but I ain’t too sure. It feels like 1984. They’ve been mentally and spiritually waging war.

Where this leads? Can’t you see what they are aiming for?

All well underestimated the capability of villainy and tyranny, these cyclists are masters of trickery.

They are moving wickedly watching the world bleed. As they feed off our misery.

Ooh, the world’s gone quite mad. Yeah, the human psyche has been hijacked.

Propaganda bombardments your mind. Is the target they want to decieve and lead us to darkness.

Fear is their greatest tool. Fear can turn the brightest mind to fool.

Endless lies keep people terrified.

That’s the way they maintain their rule.

Fear is the prison they want us to live in. And ever since the beginning this has been.

And this has been their only mission. Politicians caused division. They are just here to blind our vision. Play in their position. To distract us from the masters that are hidden.

I think George had a premonition. Seems like it’s all coming to fruition.

A race against time. Now the clock started ticking.

The whole thing ends once the people are risen.

The only infection here is the deception.

They fooled the whole world with PCR-testing.

Look all the facts they and neglecting to mention.

That’s too many questions 

And you can get censored

The thought police are patrolling

They don’t want information 

if they can’t control it.

Can’t you see what’s unfolding.

1984. George already wrote it.

Said we are living within all else chapters.

There’s no money for homeless. But there is money to track us.

Tell me that ain’t madness.

Now we are all anti-vaxxers.

Just cause we question and seek to find answers.

They want me scared for my life.

But nurses can find time for tik-tok dances.

The media is a stage full of actors.

Manufactured psy-ops.

They want everybody locked in.

Hostage until you lost it.

The real pandemic.

Does it need advertising?

It’s an attack on our freedom. Business is destroyed for no reason.

Grandparents in care homes dying. Loneliness. Missing their families. Wishing they could see them.

What about the patients on the waiting list who couldn’t get their treatment?

Look all the havoc it’s been wreacking.

Suicide and depression increasing. Can’t you see this is tearing us to pieces.

I don’t believe the damn word of government are speaking. They are creeping

towards more control.

That’s the true goal of they’re seeking.

And the vampires are just trying to sink their teeth in.

What happened to the truth? 

Now it’s time to thruth for real.

What happened to the red pill? It’s time to choose.

Be honest with yourself. Do you really believe this is about health?

It’s never been. Take a look. It’s evident.

The only thing that’s spreading, is the terror they are peddling.

That mask is a muzzle. Only the strong will survive in this struggle.

If you ain’t seen a bigger picture yet. Then you’re just lost in a puzzle literally got you living in a bubble.

The only virus in our lives is these liars 

And these tyrants that are trying to deny us of our rights.

And conspiring to annihilate the righteous.

The sheep can be silenced.

But they could never quiet the lions.

We’re rising. 

The veil has been lifted.

Consciousness has shifted

to a higher wisdom.

And we ain’t gonna be victims of this system.

We won’t be prisoners.

This is the resistance.

Artikkelikuva: Suomen Tulevaisuus Twitterissä

67 comments

  1. Eipä ole paljon leireistä Suomen media kirjoittanut, sinne varmaan suljetaan ne jotka ei halua piikkiä.
    Koska media on umpimätä niin suurin osa ihmisistä ei herää, ja uskoo ihan mitä vain kirjoittavat.

    Tykkää

    • Ehkä on suukapulamääräys?

      Australian senaatin koronakomitean (oikoen selostettuna) vuodettu keskustelu lääkevalvontavirasto TGA:n pomon Brendan Murphyn kanssa näyttää, että hallitus&TGA toppuuttelee senaattoreja kertomasta totuutta ihmisille so. yli 11 000 haittavaikutusta, mukaan lukien kuolemia pitää piilottaa koska politiikka on, että kaikki piikitetään.

      https://rumble.com/vj3pqp-secret-video-of-australian-senate-meeting-with-head-of-tga-brendan-murphy.html

      Tykkää

      • Australia ja ”onnistuneet” koronatoimet (ei näillä tapahtumilla ole mitn tekemistä kansanterveyden kanssa):

        Tykkää

      • Eiköhän näillä ennemminkin pelotella pilttejä😂: kuules Irma-Petteri jos ei puuro maita, niin Fitta tulee ja nappaa vie siniselle vuorelle ja takaisin ei ole tulemista 😂

        Tykkää

  2. Ensimmäisestä päivästä lähtien koronasta on kerrottu vain VALHEITA ja lisää valheita. Käsi ylös jos joku vielä uskoo että kyse on TERVEYDESTÄ. Rokotteeseen tulee kuolemaan enemmän ihmisiä kuin itse tautiin. Nuoria rokotetaan että he eivät TARTUTTAISI jo ROKOTETTUJA! TOTUUS ja VAPAUS parantavat PCR-huijaukseen perustuvan ”pandemian”. PASSIT eivät auta mitään ne ovat KONTROLLIN väline. Totaalinen TYRANNIA toteutuu DIGITAALISEN IDENTITEETIN databasen kautta. Maailmanpankilla ja Gatesilla on myös ID4D-hanke. DATA-ANALYTIIKKA ottaa ihmisten MIELET haltuunsa. Koneet oppivat lukemaan AJATUKSIA ja VAIKUTTAMAAN niihin. Pystytään vaikuttamaan kansalaisten POLIITTISIIN mielipiteisiin. Elon Musk ja NEURALINK. Schwab ja 41R. Ihmisen elämä DIGITALISOIDAAN. Koronarokotteilla testataan ELIMISTÖN kykyä TRANSMUTATOITUA digitaaliseen KONTROLLIIN. Siksi niiden vastustaminen TIETEELLISILLÄ perusteilla on ajanhukkaa.

    Tykkää

  3. ”Nuoria rokotetaan että he eivät TARTUTTAISI jo ROKOTETTUJA!”

    Näinpä. Koronapiikki, joka ei estä tartuntaa eikä tartuttamasta (edes kolmena annoksena) työnnetään nyt lapsille suojaamaan jo piikitettyjä — Eikö väki näe tässä mitään outoa?

    Eikö mitään ajatuksia herää?

    Tykkää

  4. ESS:n päätoimittajan mukaan

    ”Vaikka rokottaminen suoritteena on pieni, kokonaisuutena sillä on kuitenkin joukkotuhoaseen potentiaali. Joukon voimalla se voi tuhota ihmiskunnan elämää laajalti uhkaavan viruksen. Tuhovoima perustuu siihen, että joukko on tiivis. Jos rivistä lipsutaan, rokotteen tehokin heikkenee.

    Rintamakarkurit tuntuvat saavan tänä päivänä kohtalaisesti julkisuutta ja heidän mahdollisuutensa vaikuttaa mielipiteisiin on parempi kuin koskaan. Kiitos siitä sosiaalisen median alustojen, jotka tarjoavat esteettömän jakelukanavan mitä mielikuvituksellisimpien salaliittoteorioiden julistamisen.”

    https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/4256364

    Tykkää

      • Onko koronapassin käyttöalueen laajenemisesta tietoa?

        En ihmettele jos 1. tammikuuta ensi vuonna lähikauppaan pääsee vain k-passilla?

        …tai sitten koronaetsivän asussa
        …tai sitten poliisiksi pukeutuneena
        …tai sitten pistoshoitajaksi pukeutuneena

        ???

        Tykkää

      • Veli T, on.

        STM 18.8.2021: Koronapassin valmistelu etenee – lainsäädäntöä valmisteleva ryhmä asetettu
        https://stm.fi/-/koronapassin-valmistelu-etenee-lainsaadantoa-valmisteleva-ryhma-asetettu

        Seuraavassa vaiheessa ollaan briteissä: Next step in plans to govern use of digital identities revealed
        https://www.gov.uk/government/news/next-step-in-plans-to-govern-use-of-digital-identities-revealed–2

        Tässä Kuka tietää tulevan -leikissä foliohatut ovat vieneet joka erän.

        Muistatteko, kun vielä puolisen vuotta sitten huudettiin salaliittoteoriaa jos mainitsi rokotuspassin ja digitaalisen identiteetin? Nyt ne samat huutaa naama punaisena rokotuspassia käyttöön.

        Itsesuojeluvaistonsa kadottaneet kuolevat lajien kamppailussa.

        ——-

        Afganistan-kohuttamisen myötä olen naureskellut sitäkin, että pakenevat talibanien ”ahdistavaa islamia” sieltä tänne länteen. jossa on sulkutilat, pussit päässä, pakkorokotukset, leirejä rakennetaan, kirkot ja kaupat kiinni, ulkonaliikkumiskielto…

        Vai pakolaisten kotouttamisen helpottamiseksi? Uusi länsi-ympäristö ikään kuin näyttää ja tuntuu tutummalle, kun on piikkilankoja, sotilaita, aseita ja yleistä kyttäämistä, hirmuvaltaa ymv. valtion järjestämänä.

        Tykkää

      • Veli T., Australia on ottanut käyttöön kasvotunnistukseen perustuvan kulku- ja oleskeluluvan aka (pysy)kotonapassin. Tyhmimmät eivät vieläkään tajua, mihin tämä tie vie tai kuvittelevat miljardisijoituksia tehdyn väliaikaisen rakenteen vuoksi.

        Tykkää

    • Todellakin, rokotteet aseena voidaan rakentaa moniosaiseksi siten, että elimistön immuunivasteen ylireaktio virittyy vasta kahden tai kolmen piikin yhdistelmällä. Sitten tulee joku perus nuha joka laukaisee ansan ja kroppa hajoaa. Alkupään kuolemat tietenkin selitetään sattumiksi ja sen jälkeen lopuilla ei enää ole mitään mahdollisuuksia selviytyä.

      Hallitus haaveilee 90 % rokotuskattavuudesta. Mikä mahtaa olla maahanmuutajien osuus? Veikkaan lähellä nollaa. Suomi on muuttumassa hyvää vauhtia erämaaksi, jossa elää kourallinen muukalaisia.

      Tykkää

    • Juuri tämä on siistiä veretöntä lahtausta jossa naiset ja miehet, lapset ja vanhukset alistetaan ”etulinjaan”, ei enään marssiteta yksinomaan asepalvelusikäisiä miehiä ”tykinruuaksi”, vaan tämä sota on kaikkialla ja vainajat yhtenä kappaleena.
      Oi kansa koska silmäsi avautuvat!

      Tykkää

  5. Tästä tulee mieleen v. 1918 sisällissota. Julmaa ja armotonta lahtaamista. Ensimmäinen maailmansota kosketti Suomea näin mitä rajuimmin. Maassa oli keskitysleirejä. – Niin kauan kuin ihminen ei luota ikiomaan tehtäväänsä kaiken eettisenä arvioijana ja subjektina, häntä voidaan vedättää. Ajan tasalla oleminen yhteiskuntaprosessissa edellyttää rehellistä sisäistä työtä, arvojen pohdintaa ja punnintaa.

    Tieteen hautajaiset on vietetty, yhteiskunnat on romutettu. Kukaan ei puhu suurista työttömyysluvuista Suomessa. Totaalinen puhumattomuus vallitsee kaikista oleellisimmista ongelmista.

    Globaali playratkaisu peliautomaattitalousstrategioiden syövyttämiin valtioihin on korona. Sen avulla voi vaieta, nimenomaan vaieta. Tämä on tärkein mafialaki. Sitä noudattavat johtavissa asemissa olevat korruptoituneet vallankäyttäjät. Heidän takanaan lymyävät todelliset rikolliset, jotka ohjaavat tätä kaikkea.

    Muutama vuosi sitten kuului Suomessa torumista kiristyksen uhria kohtaan : Etpä vielä arvaa, mitä kohta on tulossa. Itku ja hammasten kiristys ! Silloin kyllä hymy hyytyy ! Tässä tilanteessa väikkyikin kansalaisen silmien edessä rangaistusleiri. – Koronalle on siis ”sisäpiireissä” naurettu jo pitkään ennenkuin kukaan mattimeikäläinen tiesi siitä yhtään mitään. Kiittääkö pitäisi Supoa ja kumppaneita valtakunnallisen Guantanamon toteuttamisesta

    Liked by 1 henkilö

    • Muistan presidentin haastattelun koronan alkuhetkiltä, jossa hän lopuksi totesi, että ei tämän _välttämättä_ tarvitse tarkoittaa hyvinvointivaltion loppua. Olen yrittänyt löytää uudelleen kyseistä pätkää, mutta tuntuu olevan kadonnut. Mielestäni siinä vaiheessa tuollainen lausunto oli mahdollista vain, mikäli tiesi ainakin suunnilleen mitä tuleman pitää.

      Tykkää

  6. Yksi ongelma koronarokotteissa on piikkiproteiini. Onneksi luonnosta löytyy apua. Sikimihappo on yksi niistä aineista, joka voi hävittää piikkiproteiinia. Yksi parhaimmista sikimihapon lähteistä on männynneulastee. Kannattaa huomioida, että kaikki mäntylajikkeet eivät ole ihmisille sopivia.

    Muita sikimihapon lähteitä ovat esim.
    porkkana ja porkkanamehu
    vehnänorasjauhe ja vehnänorasmehu
    neidonhiuspuu eli Gingko Biloba-uute
    mäkikuisma
    schisandra eli palsamiköynnös
    fenkolitee
    tähtianistee
    palkokasveihin kuuluvat pavut, ilmeisesti idätetyissä pavuissa on enemmän sikimihappoa
    lisäravinteena myytävä triphala. Triphala tarkoittaa kolmea hedelmää: amalaki (Emblica officinalis), bibhitaki (Terminalia bellirica) ja haritaki (Terminalia chebula). Terminalia-sukuun kuuluvat hedelmät sisältävät sikimihappoa. (Aina tulee ottaa selvää lisäravinteista, mihin niitä käytetään, onko lääketieteellisiä esteitä käytölle jne.)

    Siinä lisää sikimihapon lähteitä:
    Bochkov DV, Sysolyatin SV, Kalashnikov AI, Surmacheva IA. Shikimic acid: review of its analytical, isolation, and purification techniques from plant and microbial sources. J Chem Biol. 2012 Jan;5(1):5-17. doi: 10.1007/s12154-011-0064-8. Epub 2011 Jul 24. PMID: 22826715; PMCID: PMC3251648.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22826715/

    Liked by 1 henkilö

  7. Toinen aine, josta voi olla apua piikkiproteiinin hävittämisessä on hesperidiini. Hesperidiinin parhaimmat lähteet ovat sitrushedelmät ja piparminttu.

    Haggag YA, El-Ashmawy NE, Okasha KM. Is hesperidin essential for prophylaxis and treatment of COVID-19 Infection? Med Hypotheses. 2020 Nov;144:109957. doi: 10.1016/j.mehy.2020.109957. Epub 2020 Jun 6. PMID: 32531538; PMCID: PMC7274964.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32531538/

    Bellavite P, Donzelli A. Hesperidin and SARS-CoV-2: New Light on the Healthy Function of Citrus Fruits. Antioxidants (Basel). 2020 Aug 13;9(8):742. doi: 10.3390/antiox9080742. PMID: 32823497; PMCID: PMC7465267.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32823497/

    Tykkää

    • Haluaisitko kirjoittaa AvoinMedialle — vaikka nimimerkillä — koosteen näistä luonnon avuista? Uskon, että se kiinnostaisi ihmisiä.

      Tykkää

    • ”Häviäminen” näkyy johtuneen siitä, että WP on pysäyttänyt viestin linkkien määrän takia odottamaan manuaalista hyväksyntää.

      Tykkää

    • Kiitos…Noista tiedoista…juttelin tänään yhden rekkakuskin kanssa…ja yritin saada Hänet kintänne lukijaks…Tuo oli yks niistä aiheista mitä ti n esille…Tovottavasti otti ongesta kiinni…

      Naturalnews:is oli juttu jostain saksalaisista tutk…ijoista jotka olivat löytäneen jonkun aineen voikukan lehdistä joka pystyi samaan

      Tykkää

  8. Miten voit pelastaa lapsia rokotuksilta?

    Julkisen maalittamisen uhan takia rokotteiden vastustaminen pitää tehdä matalalla profiililla. Jos saa työpaikalle porttikiellon, et enää pysty vaikuttamaan asioihin.

    1. Tee mahdollisimman heikot opasteet rokotuspisteille. Joku pieni lappu takaoveen tai sivukäytävän seinään riittää. Näin tehtiin myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kun haluttiin enimmän osan taudinkantajista pääsevän testauspisteiden ohi.

    2. Jos pääset puhumaan esim. koululuokalle, voit sanoa, ettei kukaan sinun kaverisi ole ottanut rokotusta, eikä aiokkaan ottaa. Omaa rokotusstatusta ei kannata sanoa, koska se altistaa sinut vastatoimille. Samoin toisten oppilaiden valinnoista kertominen johtanee vaikeuksiin.

    3. Jos rokotuksista on pakko tehdä joku yleinen kuulutus, tee se niin lyhyesti kuin mahdollista.

    4. Hoitajana voit jättää ruiskun pistämättä sisään, kun vähä reilummin nipistää toisella kädellä.

    5. Älkää päästäkö tuntemattomia hoitajia kouluun

    6. Jos saat rokotusainetta kuljetettavaksi, vie se väärään paikkaan vahingossa tai lukitse se väärään kaappiin.

    7. Rokotteiden päälle voi kaatua kahvia tai lattianpesuvettä tai ne voivat jäädä vartioimatta, jolloin turvallisuuteen vedoten niitä ei enää voi käyttää.

    8. Myös rokotusneulat tai ruiskut voivat olla yllättäen loppu tai likastuneet.

    9. Kylmäkaappi voi olla vahingossa kiinni sellaisessa töpselissä, jonka saa sammutettua jostain katkaisijasta vahingossa. Töpselin irti seinästä ottaminen oletetaan melko varmasti tahalliseksi.

    10. Jos vastatoimista haluaa sopia työkaverin kanssa, tee se aina kahden kesken hiljaa vähin sanoin ja varmista ymmärrys katseella. Hyvä tapa aloittaa on esim. laittaa puhelin näkyvästi pydälle niin, että kaveri ymmärtää tehdä samoin ja sitten siirrytään toiseen tilaan, jos jotain on pakko sanoa ääneen. Pienet eleet voi riittää.

    11. Jos huomaat jonku vähääkään patistelevan tai lahjovan lapsia piikille, koita mennä väliin ja naureskele turhalle pelolle.

    12. Oppilas on aina jonkun äidin ja isän lapsi.

    13. Talvisodassa pistimellä pistettiin vain vihollisia.

    Tykkää

  9. Fimean sivuilta:
    https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

    ”Haittavaikutusilmoitukset, joissa on ilmoitettu kuolemantapauksesta

    Fimeassa on 10.8.2021 mennessä käsitelty 105 koronarokotuksiin liittyvää haittavaikutusilmoitusta, joissa kerrotaan potilaan menehtyneen. Yhdeksän potilaista oli saanut Spikevaxin, 14 Vaxzevrian ja loput 82 Comirnatyn.”

    Tuo Vaxzevria on sama kuin AstraZeneca, eli nimi vain vaihdettu. Kannattaa huomioida, että sitä koskevia ilmoituksia on vain 14, eli muut ovay jopa vaarallisimpia.

    Jokainen ymmärtää myös sen, että tilastoihin päätyy vain murto-osa haitoista. Eli jos Fimealle on ilmoitettu 105 k‑rokotekuolemaa, on todellinen luku ainakin kymmenkertainen ja tod.näk. vieläkin suurempi.

    Vanhukset eivät edes tiedä että haitoista voi johonkin ilmoittaa. Moni ei surun keskellä yksinkertaisesti jaksa. Korruptoituneet lääkärit eivät laita ilmoituksia eteenpäin jne.

    Kannattaa laittaa tuota Fimean linkkiä jakoon, sillä valta(=vale)-media on tästä hiiren hiljaa. Ja THL kehottaa rokottamaan lapsia ja jopa odottavia äitejä.

    Tykkää

  10. Uusimpienkin tutkimusten mukaan covid-19- rokotukset eivät auta vaan tappavat!

    https://www.anonymousnews.org/2021/08/17/covid-19-impfungen-helfen-nicht-sie-toeten/

    Tämä lasten rokottaminen Suomessa on ymmärrettävissä, mutta ei hyvksyttävissä kun lukee EU: n ja Saksan roolista rokotetutkimuslaboratorioiden rahottamisessa.

    https://www.anonymousnews.org/2021/08/16/deutschland-betreibt-geheimes-bio-labor-in-wuhan/

    EU- sijoitusbudjetista ””Horizont 2020” (melkein 80 miljardin suuruinen) suurin saaja on ollut lääketeollisuus. Miljardien subventiot rokotteiden valmistajayrityksille ovat tulleet juuri tästä
    lähteestä.

    Injektion jolla Suomi on jo piikittänyt kouluissa 60 000 12-15- vuotiasta lasta ”toimilupa”
    päättyy 31.8.2021.-Miksiköhän on valittu juuri tuo injektio eikä muita?

    Tykkää

  11. Tuumin supersankari-sarjakuvaa jossa sankarillinen lasten ystävä Hyvämies ja korruptoitunut, piikikäs Rämemies taistelisivat. Taistelukenttänä olisi pohjoismainen suurkaupunki Stadham City.

    Tykkää

    • Hyvämies ja Rämemies saisi vain intersektionaalifeministit huutamaan asian vierestä sukupuolittamisen vaaroista, usko pois.

      Tykkää

  12. Tuolla toisaalla muistutettiin, että rikoslain 10 § mukaa törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on myös rangaistavaa. Ja siellä on pitkä lista rikosnimikkeitä, joista pitää viiveettä ilmoittaa, jos tietää sellaisen valmistelusta.

    Rokotuksiin pätee ainakin törkeä terveyden vaarantaminen, tappo, kemiallisen aseen kielto ja joukkotuhonnan valmistelu.

    – Rokotushaitat täyttää kevyesti tuon törkeän terveyden vaarantamisen.

    – 1 lapsen tappo on jo ilmeisesti tapahtunut ja tilastollisesti on mahdollista, että lisää tulee. FIMEA vahvistaa, että vanhemmissa ikäluokissa on ollut Suomessakin rokotekuolemia. Ilman rokotetta ei ole kuollut vielä ainutkaan lasta tai nuorta, joten mikään yleinen etu ei oikeuta yhteenkään rokotekuolemaan.

    – Kokeellinen geeniterapiapiikki sisältää ja tuottaa lisää myrkyllisiä yhdisteitä kehossa, joten tekotapa on raskauttava.

    – Vaikka yksi rokote ei vielä aiheuttaisi joukkokuolemaa, voi sellaisen suunnitella taphtuvaksi hidastetusti rokotussarjan ja ympäritössä leviävien muiden patogeenien yhteisvaikutuksesta.

    Vaadin, että rokotukset lakkautetaan välittömästi antamalla vaaratiedoite valtakunnallisen hätätiedoitusjärjestelmän kautta.

    Suorittakaa velvollisuutenne.

    Liked by 1 henkilö

    • Paitsi jos lakia rikkoo hallitus.

      ”This letter is going viral from the Australian government. It describes “accommodation facilities” that will be used for MANDATORY COVID-19 quarantines. There are many expected to be built and most ready for use by 2022.”

      Tykkää

      • Pitää muistaa, että jo silloin koronan alussa tehtiin niitä jättikokoisia tilapäissairaaloita etenkin Amerikassa ja oli ne jättimäiset sairaalalaivatkin valmiudessa. Joku kenttäsairaala oli Lontoossa ja Suomessakin puhuttiin hetki, että Helsingin messukeskus pitäisi muuttaa kenttäsairaalaksi. Ei niihin kuitenkaan potilaita koskaan varsinaisesti otettu. Suomessa taisivat lopulta pystyttää johonkin parkkiluolaan vain sellaisen armeijan puhallettavan telttasairaalan kokeeksi.

        Uusi tilanne on kuitenkin uusi riski ja valtaapitävät ovat tällä välin juopuneet vallankäytöstään. Voimaantuneina takovat, kun kansa on pehmeänä.

        Tykkää

      • Pistä pystyyn Oma blogi....YLEN sensuroima Kansalainen...Pakkoveronmaksaja...Palkanmaksaja sanoo:

        Laita jokaisen kommentin alkuun seuraavaa….

        Tämä kommentti tullaan semmoisenaan julkaisemaan lisäksi myös. avoin.media…jne sivustoilla.

        Sensuroimalla tätä Annatte YLE sille vain lisää näkyvyyttä ja uskottavuutta.

        Tuollaista itse harrastin joskus kun halusi vittuilla noille Sontamedioille…

        Tykkää

      • Pitää olla ”Tämä kommentti tullaan semmoisenaan julkaisemaan lisäksi myös. avoin.media…jne sivustoilla maininnalla Ylen/media X:n harjoittamasta sensuurista”

        Tykkää

      • Riikka saa kyllä vapaasti jatkojalostaa mun kommentteja ylös julkaisuun jos haluaa. Voin mä jotain lisätietoakin kaivaa/muistaa. Olen monesti pohtinut, että pitäisi tehdä joku Ylen oikaisupalvelu. Pitää vaan miettiä miten aika on tehokkaimmin käytetty ja koittaa pitää perskärpäset loitolla.

        Tykkää

    • Seinäjoen amk:in harjoittamasta syrjinnästä voi tehdä ilmoituksen tasa-arvovaltuutetulle, opetushallintoon, poliisille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.
      Jää paperijälkijälki oikeusvaltion todellisesta tilasta, jos ei muuta.

      Tykkää

  13. nakki, mielellään tekisin vaikka mitä vaan en ehdi. Johanna Lehtonen on edelleen sairaslomalla eikä paluusta ole tietoa, pyöritän perheen (ja omaishoidon) ohella tällä hetkellä yksin AvoinMediaa.
    Mitä valmiimpi teksti on vieraskirjoitus, sen helpompaa minulle.

    Tykkää

    • Ymmärrän. Informaatiotulva on liikaa jo pelkästään seurattavaksi. Perusteellinen kirjoitus vie paljon aikaa ja aiheesta kuin aiheesta löytyy valmiiksi enemmän tekstiä kuin kukaan jaksaa lukea. Jotenkin pitäsi tiivistää ja seuloa oleellinen ja saada levikki maksimaalliseksi. Kommentointi sopii kyllä tiivistämiseen, mutta sinne ne hautautuu parissa päivässä ja unohtuu. Edes omia vanhoja kommentteja on vaikea löytää.

      Tykkää

  14. peli kovenee ja nyt aletaan syyllistäminen: marin on pistänyt apulaisensa hommiin: ”pieni joukko salaliittoteorioihin uskovia on estämässä sitä että koko kansa saadaan rokotettua ”(kurvinen 20.8)

    Tykkää

      • minne unohtui ”laumasuojan 70%?” tosin ruotsalainen nosti sitä 80% ja rämet pisti paremmaksi: 90% ei riitä—
        mutta suomen täytyy aina olla ensimmäisiä: pyritään 110%—kyllä se onnistuu kun on oikeat koneet?

        Tykkää

      • Suomessa ei laki taida antaa myöten syrjiä passittomia, joten ratkaisu on yli 90 % kattavauus ja loppujen kohdalla esitettäneen kuuromykkäsokeaa. Ilma piikkiä ei koronapassi toimi, eivätkä mitä ilmeisemmin voi myöntää passeja ilmankaan piikkejä, koska uskottavuus. Euroopassa tämä passi on jo päätetty vastustuksesta huolimatta, joten on selvää, että sitä yritetään Suomeenkin hinnalla millä hyvänsä. Varautukaa Airiston Helmen, Vastaamon tietovuodon ja Kuopion miekkaiskun tasoisiin temppuihin, jolla tuleva valtiopetos saadaan läpi.

        Tykkää

  15. miksi flunssasta puhutaan ”tautina”? ja jos melkein kaikki on rokotettu , rajoitukset voitaisiin purkaa ja palata ns. normaaliin, mutta miksi valtio on ostanut vuosille 2022 ja 2023 annokset etukäteen? aiotaako suomalaisista tehdä neulatyynyjä?

    Tykkää

    • EU:n koronapassiaihiossa on merkitty kahdeksan (8) tehostepiikkiä. Jaettuna vuosille 2022-23 se tekee neljä piikkiä per henkilö per vuosi — tarkoitaa, että olettavat piikin antaman suojan olevan max. 3 kuukauden mittainen.

      Tarkoittaa myös (EU:n ja lääkeyhtiöiden välisen sopimuksen takia) että ne ostetaan, vaikka ei tarvittaisi, ne käytetään vaikka olisivat turhia tai vaarallisia.

      Em. ostosopimus tarkoittaa, että kaikille ”ilmaisen” koronapiikin maksaa jokainen veronmaksaja, otti tai ei.

      Tykkää

  16. Kaiken kokeneen patologi tri Roger Hodkinsonin ja 25 vuotta sairaalan ensiapulääkärinä toimineen tri Mark Trozzin haastattelu. Trozzin mukaan deltavariantin tappavuus on 5% alkuperäisestä koronasta, jonka tappavuus oli 0.3%. Joten deltavariantin tappavuus on 0.015% ja se on käytännössä harmiton. Oireettomia kantajia ei ole. Koronapiikkien absoluuttinen tehokkuus on vain 0.7 – 1.1 %. Piikit ovat täysin perusteettomia, erittäin vaarallisia eivätkä edes toimi.

    Hodkinsonin mukaan ”Mikään ei toimi. Toistan: mikään ei toimi. Turvavälit, maskit, matkustusrajoitukset, sulkutilat, koronapiikit. Mikään ei toimi, paitsi terve järki. Käyttäkää sitä! Hankkikaa tietoa. Vastustakaa. Yrittäkää elää normaalisti. Siinä ovat neuvoni teille. Ja lopuksi: lopettakaa koronapiikit, luojan tähden. Lopettakaa ne heti! Ne tappavat ihmisiä. Ja ne ovat piittaamattomia, tarpeettomia, ja niiden käyttäminen lapsiin on valtion sanktioimaa lasten hyväksikäyttöä ja täysin törkeää.” Hodkinsonin mukaan tämä kusetus menee ohi, kun emme enää suostu siihen, ja kun se on ohi, maineita ja uria on tuhoutunut ja viemäreissä on verta. [Haloo Sanna?]

    Tri Trozzi huomauttaa, että korona on valtioiden tukemaa mikrobifobiaa. 10/11 ihmisen soluista on mikrobeja, olemme niiden peittämiä ja ilma on täynnä mikrobeja. Deltavariantti ei ole ollenkaan huolestuttava, ja sen tarttuvuus on hyvä juttu, koska se tuo laumaimmuniteetin. Mutta koronapiikin ottaminen on hulluutta.

    https://drtrozzi.com/2021/08/debunking-the-delta-deception/

    Trozzi huomauttaa, että Covid-19 ei yleisesti ottaen ollut tappava tauti. Vuonna 1968 oli oikea pandemia [hongkongilainen flunssa], ja sitten oli Woodstock, eivätkä ihmiset kuolleet Woodstockissa koska immuunipuolustus toimi.

    Tosiaan, oliko Woodstockissa 1969 käytössä naurettavat turvavälit, maskit, matkustusrajoitukset, sulkutilat, piikit? Ei ollut, eivätkä ne olisi toimineet, eikä niitä ollenkaan tarvittu. Immuunisysteemi hoiti homman ja hoitaa nytkin, kunhan pitää siitä hiukan huolta eikä käy piikillä.

    Tykkää

Jätä kommentti nakki Peruuta vastaus