Auts! Korruptiotutkinta pudottaa poliitikkoja Australiassa

Australian Uuden Etelä-Walesin territorion (NSW) pääministeri Gladys Berejiklian (liberaalit) on eronnut korruptiotutkinnan takia. Sydney Morning Herald kertoo Berejiklianin olevan riippumattoman korruption vastaisen komission (Independent Commission Against Corruption, ICAC) tutkinnan kohteena.

ICAC on ilmoittanut tutkivansa, onko nti Berejiklian toiminut virassaan vuosien 2012-2018 välillä tavalla, joka on julkisen luottamuksen avulla asemaansa päässeelle ministerille sopimatonta.

Gladys Berejiklianilla oli viiden vuoden ajan salasuhde Wagga Waggaa edustaneeseen parlamentinjäsen Daryl Maguireen (liberaalit) ajanjaksona, jolloin Berejiklian toimi NSW:n valtiovarainministerinä. Sarjakorruptoitujaksi kuvailtu Maguire joutui eroamaan vuonna 2018 parlamentista skandaalin saattelemana.

1. episodi

Avioeron ja asuntolainan takia pahoin velkaantunut Maguire teki palveluksia Kiinan Shanghaista olevalle Jimmy Liulle, maksua vastaan, kertoi Australian ABC News heinäkuussa. ABC:n mukaan Maguire käytti poliittista asemaansa ja vaikutusvaltaansa edistääkseen Liun United World Enterprises -yrityksen (UWE) asioita ajanjaksona, jolloin UWE oli väitetysti sekaantunut laajan skaalan petoksiin.

Australialaisia tuotteita Kiinaan välittänyt — ja laskunsa australialaisille maataloustuottajille maksamatta jättänyt — UWE kehitti eläkeläisiin ja liikemiehiin kohdistetun ponzi-huijauksen. Huijauksessa kiinalaisille eläkeläisille ja liikemiehille tarjottiin mm. investointimahdollisuutta eläkepäivien ”lomaosakkeeseen” Currabubula Station -nimisellä ranchilla. Maatalousturismi-”lomaosake” sisältäisi Australiassa saatavat terveyspalvelut. Eläkeläisiä ja sijoittajia kuljetettiin mm. klinikoilla tutustumassa niiden toimintaan, ja annettiin ymmärtää klinikoiden olevan UWEn omistamia.

ICAC:ille tietoja antanut UWEn entinen johtaja Steven Foote on kertonut UWEn mm. väärentäneen laskuja, veroilmoituksia ja kirjanpitoa. Eläkeläisltä ja investoijilta kerätyt rahat ovat osin edelleen kadoksissa. Markkinoinnissa UWE hyödynsi suhteitaan Australian liberaalipuolueeseen ja Kiinan kommunistiseen puolueeseen. Maguire ei välttämättä ole tiennyt, mitä on meneillään, mutta hänen mukanaolonsa UWEn bisnesten markkinointitilaisuuksissa antoi uskottavuutta Liun ja hänen vaimonsa Freda Fengin toiminnalle. Maguire auttoi UWEa myös Riverinan alueella tehdyissä maakaupoissa.

Berejiklian on kiistänyt tienneensä mistään mitään. ICAC:illa on kuitenkin hallussaan nauhoituksia, joissa Maguire kertoo Berejiklianille yhteistyöstään UWEn Jimmy Liun kanssa.

2. episodi

Lakifirma Marque Lawyers kertoo ICAC:in laajentaneen tutkintaansa Maguiren ja savikiekkoammuntayhdistyksen (Australian Clay Target Association, ACTA) yhteispuuhien suuntaan. Yhdistys sai vuonna 2017 alueellisen kasvun ja turismin rahastolta (Regional Growth Environment and Tourism Fund) 5,5 miljoonaa dollaria rakentaakseen konferenssikeskuksen Maguiren vaalipiiriin. Hankerahoitukset kuuluivat NSW:n valtiovarainministerinä silloin toimineen Berejiklianin toimialueeseen.

Berejiklian on aiemmin pyrkinyt etäännyttämään itsensä hankerahoitusprosessin kulusta. Parlamenttiedustaja David Shoebridge (vihreät) on kuitenkin kaivanut esiin tietoja. Maguire ilmeisesti kirjoitti tammikuussa 2016 Berejiklianille etsien rahoitusta ACTA:lle. Berejiklian vastasi muodollisesti ja ohjasi Maguiren urheiluministerin puheille.

Joulukuussa 2016 kuluja Berejiklianin johtama kuluja valvova komitea Expenditure Review Committee varasi rahoitusta ACTAa varten. Seuraavana vuorossa oli kustannuksia ja hyötyjä vertailevan analyysin teettäminen; kustannus-hyötysuhteen täytyy olla yli yksi piste varojen myöntämiseksi. Huhtikuussa 2017 teollisuusministeriö antoi suunnitelmasta lausunnon, kustannus-hyötysuhde oli 0,88.

Tuolloin Berejiklianista oli jo tullut pääministeri. Kesäkuussa 2017 pääministerin kansliaan ja kabinettiin kuuluva aluehallinto-osasto Regional NSW lähetti kirjeen infrastruktuuriasioista huolehtivalle Infrastructure NSW:lle pyytäen, että ACTAn hakemus otettaisiin uudelleen harkintaan päivitetyn bisnessuunnitelman pohjalta. Päivitetyn suunnitelman oli jo arvioinut investointeja arvioiva Investment Appraisal Unit pääministerin, siis Berejiklianin pyynnöstä.

Myöhemmin kesäkuussa Regional NSW:n apulaispääsihteeri lähetti sähköpostia Berejiklianin toimiston henkilökunnan vanhemmalle jäsenelle kertoen Maguiren pyytäneen häntä ryhtymään jatkotoimenpiteisiin ACTAn hakemuksen suhteen; Infrastructure NSW oli ilmoittanut, että hakemus on valtiovarainministerillä allekirjoitettavana. Sähköpostiviestissa apulaispääsihteeri kertoi haluavansa pitää vastaanottajan ajan tasalla ”ottaen huomioon pääministerin kiinnostuksen.”

ACTAn päivitetty bisnessuunnitelma uudelleenarvioitiin heinäkuussa, ja sai 1,10 pisteellä rahoituksen. ICAC:ille annetun todistuksen mukaan Maguire yritti saada itselleen pienen palkkion rahojen hankkimisesta. Tutkinnan alla on myös Wagga Waggaan rakennetun Riverina musiikkikonservatorion saama rahoitus samoin kuin se, miksi Berejiklian ei ole noudattanut lakia (Section 11 of the Independent Commission Against Corruption Act 1988) ja kertonut tiedossaan todennäköisesti olevasta Maguiren korruptoituneesta toiminnasta. Maguirea tutkitaan mm. julkisen asemansa hyväksikäytöstä oman G8wayInternational/G8wayInternational Pty Ltd -yrityksensä hyödyksi. Maguire on myöntänyt käyttäneensä asemaansa väärin.

Koko tapahtumakulun ajan Maguirella ja Berejiklianilla oli suhde, jonka he pitivät salassa — Berejiklian tunnusti suhteen pakon edessä ICAC:in kuulemisessa vasta vuonna 2020. Eturistiriita on ilmeinen.

3. episodi

Huhtikuussa 2021 Australian Financial Review (AFR) -sanomalehti kehui Berejikliania ”naiseksi joka pelasti Australian”, perusteluna mm. hänen tahtotilansa rokottaa kaikki australialaiset. Berejiklian on painottanut myöhemminkin, että rokottamattomat suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Rokotuskampanja ei ole pelastanut ainakaan NSW:ta terveydenhuoltoa kuormitukselta. Syyskuun loppupuolella uutisissa kerrottiin kaikkien uusien, sairaalahoitoon joutuneiden Covid-tapausten olevan rokotettuja.

Hiljattain australialainen miljonääri, entinen Australian edustainhuoneen jäsen ja Mineralogy-kaivosyhtiön omistaja Clive Palmer (United Australia-puolue, UAP) spekuloi julkisesti Berejiklianin olevan liberaalipuoluetta kontrolloivien lobbarien ohjauksessa, vihjaten AstraZenecan ja Pfizerin osallisuuteen. Palmer kommentoi myös, että Berejiklianille on ehkä sanottu, että ainoa tapa hänelle päästä irti ICAC:in korruptiotutkinnasta on pakottaa tuplapiikit kaikille. Toisten lähteiden mukaan Pfizer olisi maksanut 65 miljoonaa dollaria lahjuksina Berejiklianille, tieto on kuitenkin toistaiseksi vahvistamaton.

Berejiklian ehti poseerata myös vaikutusvaltaisista henkilöistä kertovaan AFR:n voima-numeroon, joka ilmestyi myyntiin vain muutama tunti ennen Berejiklianin eroilmoitusta.

Luotettavuuden varaan uransa rakentaneen Berejiklianin jälkeen NSW:n hallituksesta ovat muutaman päivän sisällä eronneet varapääministeri John Barilaro (kansallispuolue) sekä liikenneministeri Andrew Constance (liberaalit). Constance ei ole kertonut syytä yllättävään eroonsa. Brittilehti The Guardianin mukaan on raportoitu, että Barilaro olisi haastettu antamaan todistajanlausunto ICAC:ille.

Historioitsija John Hirst kuvailee Australian hallituksen toimintaa vuoden 1856 jälkeen: ”…konservatiiveista vaikutti siltä kuin hallitus olisi huonontunut jättimäiseksi korruptiojärjestelmäksi, jossa puutteenalaisia ministereitä ja parlamentin jäseniä sitoi yhteen heidän yhteinen kiinnostuksensa rosvoamiseen.” Tunnelma tällä hetkellä lienee sama.

Väliaika

Sosiaalisen median reaktiot Uuden Etelä-Walesin hallituksen korruption tutkintaan ja ministereiden eroihin voi tiivistää kolmeen lähestymistapaan:

  1. Eri maissa asuvat pohtivat, ketkä kaikki heidän kotimaidensa hallituksissa ottavat lahjuksia lääkeyhtiöiltä, ja milloin heistä päästään eroon.
  2. Toiset uskovat, että eri maiden hallitusten korruption paljastaminen on tarkoituksellista. Korruptiopaljastukset tehdään tahallaan, jotta eri maiden hallitukset saadaan kaadettua. Seurannutta kaaosta hyödynnetään globaalin Maailmanhallituksen pystyttämiseen.
  3. Osa toivoo koronatoimien päättyvän ja elämän palaavan jokseenkin normaaleihin uomiin ministerien eron jälkeen. Toive on ymmärrettävä, sillä Australian koronatoimet ovat olleet diktatorisia kuten Dana Ashlien kokoamalta ”If at first you can’t coerce…” -videolta voi todeta. — Milloin Suomen hallitus tuomitsee Australian hallituksen väkivaltaisuudet väestöä kohtaan ja ilmaisee huoltaan demokratian tilasta?

Doctors for COVID Ethics -ryhmä teki helmikuussa 2021 tiedonsaantipyynnön Australian lääkevalvontaviranomaiselle (Therapeutic Good Administration, TGA). TGA:lta kysyttiin

  1. Pyysikö TGA Pfizerilta koronapiikkien raakadataa?
  2. Tarkasteliko yksikään rokotteita hyväksyvä komitea raakadataa keskustellen siitä?
  3. Mitkä ovat ne teratogeenisyyttä käsittelevät tutkimukset (monikko), joihin koronapiikkien hyväksymisen ilmoittavassa asiakirjassa viitataan? (teratogeeni on sikiövaurioita ja epämuodostumia aiheuttava tekijä)

TGA on kertonut arvioineensa Pfizerin tekemiä tutkimuksia (monikko) ennen koronapiikin ehdollista hyväksymistä ihmiskäyttöön

Doctors for COVID Ethics kertoo pyynnön olleen aiheellinen ottaen huomioon taparikollinen Pfizerin historian mm. väärien väitteiden esittäjänä. TGA pyysi 6 kk lisäaikaa vastaamiseen. Vastauksena saatiin lopulta yksi 14-sivuinen asiakirja, jossa suurin osa tekstistä on peitetty — ja sekin vasta informaatiokomissaarin toimiston antaman huomautuksen jälkeen, joka asetti takarajaksi vastaukselle 26. toukokuuta 2021; TGA ylitti senkin.

Vastauksena saatu redusoitu tutkimus (yksikkö, ei tutkimukset kuten TGA on harhaanjohtavasti antanut ymmärtää). Ainoa teratogeeninen tutkimus Pfizerin koronapiikin vaikutuksista sikiöihin on 44:lle rotalle tehty koe; pitkäaikaisseurantaa koskevia tietoja ei ole olemassa tai ainakaan saatavilla. Vastaus osoittaa, sanoo Doctors for COVID Ethics, ettei TGA koskaan nähnyt tai pyytänyt Pfizerilta potilasdataa vaan yksinkertaisesti vain hyväksyi Pfizerin raportoinnin tutkimuksestaan totena.

Doctors for COVID Ethics pelkää, että muut lääkevalvontavirastot — Yhdysvaltain FDA, Ison-Britannian MHRA ja Euroopan EMA — ovat TGAn lailla jättäneet todentamatta Pfizerin datan oikeellisuuden ennen kuin ovat antaneet hyväksyntänsä koronapiikin käyttöön ottamiselle.

FDA saa 75% rahoituksestaan lääkeyhtiöiltä. Myös EMA ja MHRA saavat osan rahoituksestaan valvomiltaan lääkeyhtiöiltä.

Aiheeseen liittyy:

Lääketeollisuuden piilotettu vaikutus politiikkaan (AM 8.7.2021)

Eristyssuluttajien epätoivo (AM 23.6.2021)

Hyväntekeväisyys-kartellin maailmanvalloitusprojekti (AM 15.4.2021)

Australia rakentaa lisää eristysleirejä (AM 17.8.2021)

”Rokotteilla luotiin riskiryhmä” — Ranskan rokoteohjelmaa johtanut Christian Perronne (AM 19.8.2021)

Artikkelikuva via ripeinsurance, kuvankäsittely RS > ”Alas ammutut”

13 comments

  1. EU ja Suomen hallitus EIVÄT tuomitse Australian tapahtumia koska SAMANLAINEN systeemi on tulossa tännekin. TIEDE mukaan lukien lääketiede on KORRUPTOITUNUTTA. Nykyaikainen LÄÄKETIEDE on Carnegien ja Rockefellereiden luomus. LÄÄKEYHTIÖIDEN etu on pitää ihmiset SAIRAINA. Globalistit omistavat YLIOPISTOT ja OPPIKIRJOJEN julkaisijat. Sekä MEDIAN joka Suomessa suoltaa PÄIVITTÄIN vapaamuurari-ylilääkäreiden TILASTOKIKKAILUA. Rokotteilla EI ole mahdollista saada aikaan LAUMASUOJAA. ”PANDEMIA” on tällä hetkellä Suomessa lähinnä MIELENTERVEYSONGELMA kun kaksi kertaa rokotetut ja maskeja käyttävät eivät USKALLA elää NORMAALIA elämää koronan pelossa. Rokottamattomat PUHDASVERISET porskuttavat TERVEINÄ eivätkä kaipaa RAJOITUKSIA.

    Liked by 1 henkilö

    • Huussin pomoista pitäisi tehdä rikosilmoitus valehtelusta, joka päivä tulee valheellista propagandaa siitä että suurin osa on rokottamattomia. Tämä ei voi pitää paikkaansa, kun kaikkialla muualla maailmassa jopa 95% ”koronapotilaista” on rokotettuja. ”Koronapotilaita” sikäli, että eivät ole oikeasti sairastuneet koronasta, vaan rokotteesta, vaikka heidät koronapotilaiksi lasketaan. Lisäksi vielä UK ja Kanada eivät laske rokotetuiksi henkilöitä joiden rokotuksesta on alle 14 vrk.

      Ruotsi ja Tanska keskeyttää rokotukset alle 30-vuotiailta Modernan piikeillä, mutta jatkavat Pfizerilla, joka jo kesäkuussa antoi varoituksen piikin aiheuttamasta sydänlihastulehduksesta nuorilla miehillä. Joten tappoväline vaihtoi vain merkkiä.

      Kuolemien käyrä pomppasi Israelissa kattoon kun aloitettiin 3. piikitykset. Mitä tekee THL? Agenda2030 kannattaja Salminen tuumaa ettei vielä voi tehdä mitään päätöksiä asian suhteen, joten meilläkin aloitetaan 3. kierros. Ilmeisesti ei ole saatu tapettua vielä tarpeeksi kansaa. Vahvimmin aivopestyt ryntäävät piikille ja tulevat syyttämään sairastumisestaan ”varianttia” tai rokotteen ”hiipunutta tehoa”.

      Milloin meillä aletaan tutkimaan päättäjille maksettuja rokoterahoja, vai ihan ilmaiseksiko lobbaavat korvat sauhuten.

      Liked by 1 henkilö

  2. > Toiset uskovat, että eri maiden hallitusten korruption paljastaminen on tarkoituksellista. Korruptiopaljastukset tehdään tahallaan, jotta eri maiden hallitukset saadaan kaadettua. Seurannutta kaaosta hyödynnetään globaalin Maailmanhallituksen pystyttämiseen. >

    Kaikki ns. ”tietovuodot” ovat todellakin tahallisia. Raha-mafian hallitsema media tulee tuhoamaan kansalliset hallinnot/organisaatiot ”kiusallisilla paljastuksilla” ja niitähän tässä korruption mädättämässä järjestelmässä riittää. Vihaa ja vastakkainasettelua lietsotaan niin kauan kunnes kansalaiset nousevat vastarintaan omia hallintojaan vastaan ja järjestelmä romahtaa.

    Ei mitään uutta auringon alla. Elämme jo nyt – parhaillaan – globaalissa järjestelmässä…. kansallisvaltioiden ”johtajat” ja heidän alamaiset ovat NWO-toimintaohjeita seuraavia paperinukkeja. Emme voi tällä tietoisuuden muutokselle mitään, se on tähtiin kirjoitettu. Ihmiskunta siirtyy globaaliin järjestelmään, joka kaaoksen jälkeen on siunaus jokaiselle kansakunnalle. Valtiot ja kansallismielisyys ei tule missään nimessä poistumaan – ne päinvastoin vahvistuu globaalin tasa-arvon ja veljeyden kautta!

    Liked by 2 people

    • ”Koronapiikit”taisivat ,Tulenkantaja, unohtua sinulta täysin. Kommenttisi lopussa esittämäsi ajatus, etteivät valtiot ja kansallismielisyys tule poistumaan, vaan päinvastoin vahvistuvat globaalin tasa-arvon ja veljeyden kautta, on vaikeasti hahmotettavissa. Olet nimittäin antanut itsestäsi kuvan Trump- Putin- Xi – vetoisen nwo:n huuhaana
      ja Trumpia kontrolloituna oppositiona.

      Kontrolloitu oppositiosi on nyt täyttämässä sieltä USA: sta käsin youtuben Emergence Broadcast System (EBS)lähetyksillä,oissa kerrotaan esimerkiksi, että Trump eikä BIden voitti 2020 presidentin vaalit,Bidenit olisi pidätetty jne..

      Ja tämä kaikkiko vain hämäyksen vuoksi, jotta Trumpin kannattajat USA: ssa ja muutamat muut rokottamattomat maailmalla saataisiin heidän itsensä huomaamatta höynäytettyä? Jos kaikista ihmisistä tehdään tolloja,niin varmaan globaali tasa- arvo ja veljeys ovat kyllä looginen ajatus.

      Mitä sinne tähtiin sitten on kirjoitettu, on ehkä vielä aika lailla arvoitus.

      Tykkää

      • > Kommenttisi lopussa esittämäsi ajatus, etteivät valtiot ja kansallismielisyys tule poistumaan, vaan päinvastoin vahvistuvat globaalin tasa-arvon ja veljeyden kautta, on vaikeasti hahmotettavissa. >

        Mitä luulet, taistelevatko/sotivatko ihmiset toisiaan vasten tasa-arvoisessa – valtiottomassa – yhteiskunnassa? Entäpä kansallismielisyys? Onko mahdollista, että se vahvistuisi globaalissa yhteisössä, jossa koko ihmiskunta puhaltaisi yhteen hiileen? Entäpä maahanmuutto? Muuttaisiko sodan runtelemat ihmiset toiseen valtioon, mikäli omassa maassa olisi kaikki hyvin? Rakkaus, veljeys ja tasa-arvo ei luonnollisesti avaudu, eikä pidäkään avautua kaikille. Toiset meistä tarkastelevat maailmaa ruohonjuuritasolta ja toiset lintuperspektiivistä.

        > ….. että Trump eikä BIden voitti 2020 presidentin vaalit,Bidenit olisi pidätetty jne..>!

        Kumpikaan heistä ei voittanut tai hävinnyt presidentin vaaleja perustuen siihen tosiasiaan, että – election is selection. Mikäli et ole sitä vielä hoksannut, niin presidenttipeli on samanlaista teatteria kun poliittinen hallinto kokonaisuudessaan; paperinuket on nostettu näennäiseen valtaan JOKAISESSA VALTIOSSA, vaikka todellinen valta on sillä, joka hallitsee rahaa. Toistan siis tämän itsestäänselvyyden vielä kerran; elämme jo NYT globaalissa järjestelmässä; näennäiseen valtaan nostetut paperinuket toimivat raha-mafian alaisuudessa.

        > Jos kaikista ihmisistä tehdään tolloja,niin varmaan globaali tasa- arvo ja veljeys ovat kyllä looginen ajatus. >

        Tai jos kaikista ihmisistä tehdään viisaita. Juuri tähän, eli pimeydestä valoon nousevaan tietoisuuteen ihmisen evoluutio perustuu. Viisaus – ei älykkyys – edustaa suurien kokonaisuuksien hahmottamista ja. sitä jokaisen meistä on hyvä tavoitella. Jyvät erottuvat aika ajoin akanoista ja sitä sitä universaalia järjestystä ei yksikään laiva keikuta!

        JER 33 “…. tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä…. .”

        Tykkää

      • Tulenkantaja, viisastako että yht’ äkkiä muutat ”tasa- arvoisessa- valtiottomassa- yhteiskunnassa.

        Tykkää

  3. Lainaus UMV-leden kommentista.

    Ei voisi uskoa, että Ranskan presidentillä Francoise Mitterandilla on ollut vanhempana neuvonantajana sellainen vaikutusvaltainen kansainvälinen pankkiiri ja anteeksiantamaton eugenisti kuin Jacques Attali, joka on möläytellyt vuonna 1981 suustaan jotain tällaista niin paksua, että muokkasin vähän vapaata käännöstä perään:

    “In the future it will be a question of finding a way to reduce the population. We will start with the old, because as soon as it exceeds 60-65 years, man lives longer than he produces and costs society dearly, then the weak and then the useless who do nothing for society because there will be more and more of them, and especially the stupid ones. Euthanasia targeting these groups; euthanasia will have to be an essential instrument of our future societies, in all cases. We cannot of course execute people or set up camps. We will get rid of them by making them believe it is for their own good. Too large a population, and for the most part unnecessary, is something economically too expensive. Socially, it is also much better for the human machine to come to an abrupt halt rather than gradually deteriorating. We won’t be able to run intelligence tests on millions and millions of people, you can imagine! We will find something or cause it, a pandemic that targets certain people, a real economic crisis or not, a virus that will affect the old or the fat, it doesn’t matter, the weak will succumb to it, the fearful and the stupid will believe it and ask to be treated. We will have taken care to have planned the treatment, a treatment that will be the solution. The selection of idiots will thus be done on its own: they will go to the slaughterhouse on their own.”

    [Tulevaisuudessa tulee kysymykseen löytää keino väestön vähentämiseen. Aloitamme vanhoista; koska heti kun ylittyy 60-65 vuotta, ihminen elää kauemmin kuin tuottaa ja maksaa yhteiskunnalle kalliisti; sitten heikoista ja sitten hyödyttömistä, jotka eivät tee mitään yhteiskunnan hyväksi, koska heitä tulee yhä enemmän; ja varsinkin typeristä. Eutanasia kohdistuen näihin ryhmiin; eutanasian on kaikissa tapauksissa oltava tulevaisuuden yhteiskuntiemme olennainen väline. Emme tietenkään voi teloittaa ihmisiä tai perustaa leirejä. Pääsemme heistä eroon saamalla heidät uskomaan, että se on heidän omaksi parhaakseen. Liian suuri ja enimmäkseen tarpeeton väestö on taloudellisesti liian kallista. Sosiaalisesti on myös paljon parempi, että ihmiskone (human machine) pysähtyy äkillisesti sen sijaan, että heikkenisi vähitellen. Emme voi suorittaa älykkyystestejä miljoonille ja miljoonille ihmisille, voitte kuvitella! Löydämme jotain tai aiomme aiheuttaa sen, pandemian, joka kohdistuu tiettyihin ihmisiin, todellisen talouskriisin tai ei, viruksen, joka vaikuttaa vanhoihin tai lihaviin, sillä ei ole väliä, heikkojen antautuessa sille, pelokkaiden ja tyhmien uskoessa ja pyytäessä hoitoa. Olemme huolehtineet hoidon suunnittelusta, joka on ratkaisu. Idiootit valiutuvat siten itse: he menevät teurastamoon itse.]

    Lainaus täältä:
    Seven Covid Lies – How a newfound scepticism saved me from today’s Covid-19 cult
    https://tinyurl.com/ye4dfquc

    Tässä näyte näiden omasta mielestänsä yhteiskunnalle hyödyllisten, elikkä (omasta mielestänsä) ei idioottien, aivopieruista joiden valinnasta myös kaltaisiaan palkitaan mm. Nobelin palkinnoin.
    Meillä on hyvä esimerkki tämä kommunisti Björn Wahlroosi jolta mielipiteitä on aina löytynyt, eivätkä oletettavasti ole viellä loppuneet ja joka luultavasti uskoo myös olevansa hyödyllinen yhteiskunnalle.
    Näin ne pankkiirit, mutta mitä jos yhteiskunta koostuisikin vaan heistä keinottelijoista!!!

    Liked by 1 henkilö

  4. Korruptiota ja mädännäisyyttä - Rooman valtakuntakin tuhoutui moraalin puutteeseen sanoo:

    Ylenantomedian ”tutkivat toimittajat” paljastelevat CIA-ohjauksessa ja hybridisotastrategian mukaisesti ”suuria petoksia ja salaisuuksia”. George Soros ja Bellingcat tuottavat ahkerasti toimeksiantoja näille tiedotusorjille ja maksavat palveluistaan aina välikäsien kautta – Suomenkin talouden tuhoamiseksi ja maan orjuuttamiseksi Ukrainan tapaan.

    Jäävätkö lopulta jäljelle tässä mittelöinnissä vain terveen järkensä säilyttäneet, myrkkypiikeistä luopuneet vapaat kansalaistoimittajat, rehelliset asiantuntijavalistajat sekä heidän hengenheimolaisensa ?

    Tykkää

  5. Mahtaako olla aito tietovuoto. Vai eikö Amerikan ihmemaassa ole yhtään verokeidastelijaa ja kähmyriä kun eivät Pandoran lippaasta löytyneet. Tai sitten Yle ”unohti” kertoa heistä.

    Mietin myös, onko muka joku uutinen että poliitikot kaveripiireinen ovat moraalittomia, veronkiertäjiä ja huijareita, jotka asiantuntija-armeijoineen hyödyntävät itse luomiaan lain porsaanreikiä.

    Tykkää

  6. Tässä olis yksi lisäys listaan ”nuoria ja nättejä” jotka on avanneet nokkansa k-tautiaiheissa… ja saaneet POTKUT. Tosin tämä daami tuumii tuossa videolla että ei hän ehdi saada potkuja koskapa ottaa loparit haastattelun päätteeksi.

    https://www.rebelnews.com/acting_senior_sergeant_krystle_mitchell_quits_victoria_police

    (kattokaa äkkiä, video on juutuubissa, nostettu sinne eilen, poistavat varmasti kohtapuoliin)

    Video lie ollut jonkinmittainen alunperin, tuossa vain lyhyt otos, ehkä Autsralian online cop discussion detection and censorship management system on niin online että ehtivät printtaamaan potkupaperit ennen haastattelun päättymistä?

    Onko mahdollista että aussilandian Kissalan Poikien ja Tytsyjen piirissä joillekin olisi kasvanut omatunto? Viime aikojen tweeeddervideopätkistä ei ole tullut ihan sitä vaikutelmaa, mutta kersantti Krystle näyttäis olevan tosissaan.

    Ja niin on varmasti päällystökin. Andrews on jo repinyt pelihousuvarastonsa. Aaargh sergeant Krystle kertoo että hänen kaverit poliisissa on samaa mieltä. Hah siellon taatusti kauhia seulonta meneillään – jepsupsykolookit on täyttä häkää setvimässä KETKÄ kaikki konstaapeleista on Krystlen kamuja.

    Mikähän lienee jutun ytimessä? Onhan se toki surkeeta ku yleisösuhteet rapistuu: ”declining relationship between serving officers and the general public”.

    Jonkin verran epäilevänä mietin kuitenkin että… vaikka kersantti vaikuttais olevan puhdassydäminen yleisönpalvelija, niin mahtaako ne kaikki ”kaverit” olla? Kyseinen kersantti, ja ”other members of a several-hundred strong member resistance within the police union, intend to take their fight against mandatory vaccination to court.”

    Ei suinkaan ne omatunnon kolkutukset alkaneet siitä ku aussilandian jepsuille valkeni että myös he joutuvat ottamaan k-piikin?

    Tykkää

Jätä kommentti