Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Jatkuuko Uuden Suomen sensuurilinja? Nyt näkyvistä on kadonnut Vladimir Agopovin, Suomessa asuvan ukrainalaisen bloggaus ”Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi.” Marraskuussa 2014 kirjoitettu bloggaus oli noussut luetuimpien joukkoon Ukrainan tilanteen lööpittelyn kiihdyttyä nyt helmikuussa 2022.

Poistamisen syy ei ole tiedossa. Syy saattaa olla historian häivyttäminen, eriävien äänien vaientaminen, NATO:lta ja/tai EU:lta tullut informaatiosotakäsky, Uuden Suomen oma NATO-agenda tai jokin muu.

Onneksi internet taltioi paljon tahallaan kadotettua. Agopovin bloggaus löytyy arkistoista, ja AvoinMedia julkaisee sen ”varmuuskopioksi” niitä varten, jotka ovat kiinnostuneita tietämään enemmän kuin massamedia kertoo.

Olen hieman muuttanut kappalejakoa lukemisen helpottamiseksi so. jakanut tekstimassan useampaan kappaleeseen kuin alkuperäisessä on.

— RS

Vladimir Agopov

Yksi Ainoa Totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Mikko Elon blogi ”Miksi Suomen media vain kiihdyttää Venäjävastaista propagandaansa?” ja siihen kirjoitetut kommentit toimivat kimmokkeena omien näkemyksieni esittämiselle. Koska olen itse Luganskista kotoisin ja pidän edelleen tiiviisti yhteyttä Luganskissa, Donetskissa ja muissa Ukrainan kaupungissa asuviin sukulaisiin ja tuttaviin, olen joutunut toteamaan, että Suomen media on luopunut hyvästä lehtimiestavasta ja paneutuvasta tapahtumien uutisoinnista. Tai sitten se on koko Ukrainan kriisin aikana ollut ulkopuolisen käskyvallan ohjauksessa. On vaikea löytää muuta selitystä HS:n, Ylen ja Suomen kuvalehden toimittajien yhtenäiselle linjalle, joka on valitettavan yksipuolinen ja aika ajoin jopa valheellinen.

Haastatteluissa on mukana vain Kiovan hallinnon edustajia tai sen tukijoita; asiatuntijat, joihin viitataan, tukevat poikkeuksetta Kiovan näkemyksiä tilanteesta. Itä-Ukrainan ’separatistien’ motivaatioita ei esitellä eikä niitä haluta ymmärtää. Onko Venäjä-viha sokaissut toimittajat ja ovatko nämä menettäneet tilannetajun ja kyvyn kertoa asioista puolueettomasti ja objektiivisesti? Olen huomauttanut asiasta joukolle toimittajia ja ulkomaan toimitusten päälliköille. Lähettämiini viesteihin ei ole katsottu tarpeelliseksi vastata. Medialla on siis vain Yksi Ainoa Totuus eikä muita näkemyksiä voi olla olemassakaan.

Ukrainan kriisin ydin on helmikuussa 2014 Kiovassa tapahtunut vallankaappaus ja laillisesti valitun presidentin vallasta syökseminen. Ilmeisesti meillä Suomessa ja yleisesti Lännessä ei täysin ymmärretty (tai ei haluttu ymmärtää), että kyseessä oli puhdas aseellinen vallankaappaus, sillä Ukrainan perustuslaki ei tunne tämän tyyppistä vallanvaihtoa. Koska kaappaajat olivat länsimielisiä, ei heidän toimintaansa haluttu tuomita. Vallankaappauksen jälkeen uusi hallinto syyllistyi moniin muihinkin laittomuuksiin ja teki Ukrainan perustuslain vastaisia päätöksiä.

Ukrainan hallituksen toimintaa ei Lännessä kuitenkaan haluttu kyseenalaistaa, vaan media ryhtyi esittämään tapahtumat yksinomaan vallan kaapanneen hallinnon näkökulmasta. Kun Donbass ei hyväksynyt vallankaappausta eikä halunnut alistua uuden hallinnon komentoon, Kiova ryhtyi mustamaalaamaan donbassilaisia ja käyttämään heistä erilaisia halventavia ja kompromettoivia nimityksiä (terroristit, venäjänmieliset separatistit, roistot, jne). Suomalainen media omaksui ajatuksen, jonka mukaan Kiovassa on oikea valta ja Donbasissa ovat kapinalliset.

HS:ssä ja Iltalehdessä julkaistiin 9.4.2014 uutinen, jonka mukaan ”Luganskissa Venäjä-mieliset aktivistit olivat vallanneet hallintorakennuksen ja ottaneet noin 60 panttivankia”. Soitin saman tien Luganskiin ja kysyin, mitä ihmettä siellä tapahtuu ja sain kuulla, että panttivankijuttu oli uutisoitu Kiovan antamien lehdistötiedotteiden pohjalta. Todellisuudessa ketään ei ollut otettu panttivangiksi; vallatusta rakennuksesta poistuvat naiset olivat olleet rakennuksen valtaajien äitejä, vaimoja ja sisaria, jotka olivat tuoneet miehille ruokaa ja muuta tarpeellista. Lähetin HS:lle kirjeen ja pyysin oikaisua uutiseen. Ei oikaistu.

Odessan tragedian jälkeen, kun Ammattiliitojen talossa oli poltettu elävältä 46 ihmistä (eri lähteiden mukaan kuolleiden luku on noussut 272:ksi), luin YLE:n sivuilta 3.5.2014 otsikon ”Venäjä raivoissaan Odessan tapahtumista – Ukraina jatkaa operaatioitaan”. Uutisessa hätkähdyttävää oli se, ettei toimitus millään tavalla osoittanut myötätuntoa väkivallan uhreja kohtaan, vaan uutisoinnin pääpointti oli se, että Venäjä oli saatu raivostumaan.

Kun presidentti Poroshenko kertoi pääministerille Cameronille, että sankarilliset ukrainalaiset sotajoukot olivat tuhonneet kokonaisen venäläisen panssarivaunukolonnan, uutinen oli kaikissa tärkeimmissä tiedotusvälineissä. Kun parin päivän päästä kävi ilmi, että tieto oli täysin perätön, ei uutisen oikaisua julkaistu missään.

Mediaa ei kiinnosta, että Ukrainan armeija on tuhonnut Luganskissa asuintaloja, kouluja, sairaaloita, ainakin yhden vanhainkodin, kirkkoja (tähän saakka Donbassissa on kokonaan tai osittain tuhottu 62 kirkkoa ja nunnaluostari) tai että alueen koko infrastruktuuri – sähkölinjat, voimalaitokset, vedenjakeluasemat, tietoliikenneyhteydet – on tuhottu. Toimittajia ei kiinnosta, että Lugansk ja sinne jääneet noin 250000 asukasta olivat 45 päivä ilman sähköä, vettä, elintarvikkeita ja lääkkeitä. Tuliko kenenkään mieleen, miten on mahdollista, että tuhottuaan ensin kaiken mahdollisen Donbassissa Kiova pyytää sen jälkeen EU:lta rahaa tuhojen korjaamiseen?

Viestimiä eivät kiinnostaneet myöskään Luganskin ilmapommitukset kun kesken kaunista kesäpäivää 2.7.2014 klo 16 Kiovan hävittäjät ampuivat raketteja aivan kaupungin keskustaan surmaten siellä olevia tavallisia ihmisiä. Pommitusvideo on järkyttänyt koko maailmaa, vaan Suomen tiedotusvälineissä tästä ei puhuttu eikä kuvia näytetty eikä pommi-iskua myöskään kukaan tuominnut, puhumattakaan, että Kiovan hallitusta olisi arvosteltu tällaisesta toiminnasta.

Paljon tärkeämpää oli toimittajien mielestä kertoa, että Venäjän Luganskiin lähettämä ensimmäinen humanitaarisen avun kuorma oli luvaton ja epäilyttävä. Itse puolustusministeri Carl Haglund suuressa viisaudessaan totesi, että ”on oletettavaa, että Venäjän itsenäisesti antama humanitaarinen apu on jotain muuta kuin Venäjä väittää”. Rintamalinjojen väliin jääneen siviiliväestön jättäminen ilman ruokaa ja lääkkeitä olisi ilmeisesti ollut hyväksyttävämpi menettely kuin venäläisen avustuskuorman vastaanottaminen. Kun presidentti Poroshenkon joukot eivät pystyneet nujertamaan tavallisista työläisistä, opettajista, partureista, muusikoista, kaivosmiehistä ja maajusseista koostuvan vastarintaliikkeen armeijaa ja valloittamaan Itä-Ukrainan kaupunkeja, presidentti antaa käskyn lopettaa siellä oleville ihmisille eläkkeiden maksun ja lääkkeiden toimittamisen.

Kun suomalaisille kaiken aikaa syötetään yksipuolista tietoa, voi hyvin ymmärtää, että rivikansalainen, joka on tottunut uskomaan suomalaiseen mediaan eikä seuraa muita tietolähteitä, saa käsityksen, että Itä-Ukrainassa separatistit ja Putinin joukot terrorisoivat paikallisia kansalaisia, pommittavat omia kaupunkejaan ja syyllistyvät hirmutekoihin omaa väestöään kohtaan. Tavallinen kansalainen saa sen kuvan, että Ukrainan armeija ja Oikean sektorin pataljoonat ovat Donbassissa vain puolustaakseen kansaa noita barbaareja vastaan.

Miksi YLE:n ja Hesarin toimittajat, jotka kirjoittavat Luganskista paikan päältä, eivät kysy paikallisilta, minkä takia yhä useampi haluaa liittyä Donbassin armeijaan ja taistella Kiovaa vastaan?

Mainitsematta jäivät myös ballistiset ohjukset, joita ammutaan kaupunkeihin, kansainvälisesti kielletyt rypälepommit, kiellettyjen fosforiammusten yölliset ilotulitukset. Paljon huomiota sen sijaan saivat Itä-Ukrainaan rajan yli viikoittain tunkeutuvat venäläiset joukot, lukemattomat panssarivaunukolonnat, ampumiset rajan yli jne, vaikka ETYJ:n tarkkailijat eivät ole raportoineet sellaisista havainnoista. Ukrainan puolustusministeriön kertomat uutiset niellään pureskelematta.

Donetskiin tullut tunnusmerkitön autokolonna oli toimittajien mielestä paljon tärkeämpi kuin samana päivänä urheilukentällä Ukrainan armeijan tulituksesta surmansa saaneet pojat. Toimittajat eivät kysy, miksi Donetskia ja muita kaupunkeja pommitetaan päivittäin Minskin välirauhan jälkeenkin ja käytetään yhä järeämpia aseita, viimeksi (22.11.2014) 220-millisiä Uragan-rakettiheitinjärjestelmiä. Ikään kuin koko maailmaa kiinnostaisi vain se, kuinka paljon vapaaehtoisia Venäjältä päivittäin saapuu auttamaan itäukrainalaisia. Kiovan aiheuttama humanitaarinen katastrofi alueella ei kiinnosta ketään. Halutaan ilmeisesti oikeuttaa veronmaksajien silmissä se miljardituki, jota EU maksaa hyökkäykseen ryhtyneelle Kiovalle. Samalla rankaistaan sanktioilla Venäjää ja Donbassin vastarintaliikettä siitä, että Kiova pommittaa ukrainalaisia kaupunkeja ja – kaiken lisäksi – kärsitään sanktioiden aiheuttamista taloudellisista vaikeuksista.

Jutussaan ’EU lisäsi Itä-Ukrainan kapinallisia pakotelistalleen’ 27.11.2014 Ylen toimittajat olisivat voineet edes kertoa, kenellä kaikilla on ollut kunnia päästä listalle – mainita esim. luganskilaisen lääkärin Larisa Airapetjanin, joka vain yritti järjestää sairaaloiden toimintaa ja lääkeapua tarvitsevalle kriisin aikaisissa mahdottomissa oloissa tai Luganskin opetusministerin Lesja Laptevan, joka tuhoutuneista kouluista huolimatta organisoi koululaisten opetuksen. Molemmat naiset ovat EU:n pakotelistalla.

On varmaan naiivia toivoa, että suomalainen media muuttaisi toimintatapaansa ja ryhtyisi valottamaan myös asian toista puolta. Mutta voin suositella lukijoille, etteivät nämä uskoisi kaikkeen, mitä kirjoitetaan, vaan lukisivat muitakin tiedotusvälineitä ja yksinkertaisesti vähän ajattelisivat, mitä maailmassa tapahtuu.

Vladimir Agopov, Helsinki

Artikkelikuvan rakentaminen RS.

37 comments

  1. jep… ja kun tämän oli julkaissut somessa pari päivää sitten, tiliin tuli mystisesti rajoituksia tänään… isoveli valvoo, että ajattelee ja jakaa sopivia ja ”oikeita” uutisia….

    Tykkää

  2. ”Medialla on siis vain Yksi Ainoa Totuus eikä muita näkemyksiä voi olla olemassakaan.”

    Samahan tuo on nykyään joka asiassa.
    Oikeus on mielipiteeseen ja sananvapauteen, kunhan olet ”oikeaa mieltä” etkä sano mitään virallisesta linjasta poikkeavaa.
    Ja tänään juuri valtamedia kertoi kuinka venäjän mediaan ei voi luottaa, omassa toiminnassaan eivät näe väärää.

    Tykkää

  3. Ikävä kyllä Suomen poliitikot ja harhamedia ovat valinneet puolensa.Me emme tule koskaan antamaan anteeksi.Selitykseksi ei enää riitä että emme tienneet,seurasimme vain käskyjä tai muut tekosyyt. Voi vain kuvitella hra Agopovin turhautumisen määrää.Ei taida paljoa painaa tavallisten ihmisten kärsimykset kun ruvetaan avustamaan Ukrainan natseja sekä rahallisesti että aseellisesti.Varma on että minkä taakseen jättää sen edestään löytää.Me emme unohda!

    Tykkää

  4. Se pyöri eilen U$ Sontavuoron…karuselliss…Sai varmasti liikaa näkyvyyttä…Oli sen verran vakuuttaa tekstiä…Etten ihmettelis jos HybriidiSioilla olisi paskaiset sorkkansa välissä…Kun meni Hänen sivulleen oli silloin vain 2 kirjoitusta…Vuodesta 2015…Joten En ihmettelis jos päätti lähteä tästä Paskamaasta…

    Tykkää

  5. Kysyisin tältä agopovilta, että oliko 2014 edeltänyt hallitus sitten rehellinen ja omaa kansaansa ajatteleva ja kaikkien etua puolustava hallitus? Ja jos oli, niin miksi se sitten piti heittää roskikseen? Kansan enemmistön toimesta. Seisoikko edellinen, erotettu preidentti etulinjassa puolustamassa maataan ja kansaansa kuten nykyinen? Ja jos, niin miksi ei vaan pakeni enimmäisenä maasta Putin suojiin.

    Tykkää

    • niin kai,mutta mistäs tiedät nykyisen presidentin sijainnin?on kyllä kuvia julkaistu,joissa olisi joukkojensa keskellä ”etulinjassa”…valitettavasti kuvat paljon ennen nykyistä sotaa.ja paljon on julkaistu muutakin vanhaa kuvaa,kertoen olevan nyt kuvattua+muuta väärennöstä

      Tykkää

  6. Ja eihän tämä yksipuolinen ”tiedotus”linja tietenkään enään riitä ,vaan nyt yle lietsoo jo kristalliyötä päälle. Boikottia,boikottia. Kyselyä mitä venäläistä tuotetta tai firmaa boikotoisit? Onko tämä nyt sitten uutisointia? Eipä taidä yhdenvertaisuusvaltuutettuja näkyä eikä rasismivastustajia,vihapuhepoliiseista puhumattakaan. Yllytystä rikokseen tommonen touhu on, hävetkää kuvotukset! S-ketju, motonet, meni ainakin ikuiseen boikottiin.

    Tykkää

    • Venäjän vastainen kirjoittelu ei enää ole pelkästään kiihottamista kansanryhmää vastaan vaan varantaa myös valtion turvallisuuden kriisin aikana. Vieraan vallan päämiehen solvaaminen ja uhkailu on ertyisen vakavaa. Tekeekö Suomen poliisi jotain uhkan liennyttämiseksi? Turussa sentään tehostivat konsulaatin valvontaa töhrintäiskun jälkeen. Voisivat pakotteiden ja aseiden sijaan keskittyä kriisin leviämisen ennaltaehkäisyyn ja suitsia sodanlietsojat pois näkyviltä.

      Tykkää

  7. ylen jotain uutislähetystä ehdin tossa hiukan nähdä,naamat vakavina oltiin,kunnes siirryttiin kertomaan uusista gallup tuloksista,jännitystä luotiin,kuin viisuääniä odotellen,tai vaalituloksia,sitten ihan nauraen iloisina kerrottiin,että nyt ensimmäistäkertaa yli puolet jäsenyyden kannalla…onko jossain tutkittu,että mieliin vaikuttaminen onnistuu parhaiten iloisena…tuli vaan mieleen,kun sandy hookin ”uhrien” vanhempia heti oli aamulähetyksissä,levänneen oloisina,iloisina nauraen antamassa haastatteluja…sama sitten havaittu joissain ”ammuskeluissa”,ja ”terrori teoissa” omaisien käytöksessä.
    on nyt rajuja aikoja päänupille,kun ihmismieliin kohdistetaan jatkuvaa propagandaa,juuri pari vuotta edellistä,ja nyt samat tahot painamassa uutta huolta ja uhkaa mieliin

    Tykkää

  8. Hyvä Avoin media, että julkaisit artikkelin. Moni epäilee sen olevan valehtelua Venäjän laariin, mutta samanlaista on nähnyt muuallakin, niin ei se voi olla valhetta. Kaikien lisäksi artikkelissa ei ollut uutisista tutuksi tulleen vihan tai propagandan häivääkään.
    Suomen Nato jäsenyys on vakavampi uhka Venäjälle kuin Ukrainan Nato jäsenyys. Joten Suomessa ei tarvitse olla etnisten venäläisten kaltoinkohtelua aiheuttamaan ongelmia. Pelkkä Nato jäsenyyden uhka riittää ehkä pian itärajalla tehtäviin sotaharjoituksiin. Tämä on vastaava signaali, jota voi verrata Mainilan laukauksiin. Ne olivat varoitus uhkaavasta sodasta. Silloin aikaa oli muutama päivä alkaa neuvotella, miten selvitä ilman aseita. Typerästi kiistettiin tapahtumaa, vaikka varmaan joku tilanteen tajusikin. Sotaharjoitusten jälkeen on muutama päivä aikaa,lopettaa Nato intoilu jyrkin sanoin, jolloin harjoitukset päättyvät. Venäjälle rauhallinen pitkä 1300 km:n raja on arvokas ja Suomi voisi siitä hyötyä oikealla politiikalla.

    Tykkää

    • Juuri näin, Venäjä tietää mitä Suomessa puhataan paremmin kuin oma kansa ja vastaa aina omalla tavallaan. Alakurtin sotilastukikohtaakin alettiin uudelleen rakentamaan vähän ennen kuin Suomi allekirjoitti isäntämaasopimuksen. Aivan selkeä reaktio, jota Suomen muka asiantuntijat yritti selitellä ihan muuhun tarkoitukseen.

      Tykkää

  9. Suomen valtamedia on siksi harvojen käsissä, että mediatalot uutisoivat asioista kuten Toisen Maailmansodan aikana eli meillä on jo rauhan ajan oloissa todellisuudessa sotasensuuri. Erityisesti valtamediaa seuraavat myös useat ns. vaihtoehtomediat ja kaikki kritiikki kaatuu olemattomilla tiedoilla kommentoivien ”älykääpiöiden” uhoon naapurimaan valtionpäämiehen hirttämisestä sotatuomiostuimen perustamiseen saakka.

    Keskusteluissa verrataan Saddam Husseinin hirttämistä ja Qaddaffin ampumista brittien SAS:n jäsenen toimesta kuin nämä teot olisivat olleet kansainvälisten sopimusten mukaisia. Kukaan näistä kommentoineista ”älykääpiöistä” ei ilmeisesti nähnyt tai osannut tulkita esim. silloisen varapresidentti Hilary Clintonin haastattelusta hänen toteamistaan Qaddaffin murhasta. ”me tulimme ja sitten hän kuoli”! päälle nauru! On syytä muistaa myös USA:n edustajan Colin Powellin esitys YK:ssa Saddam Husseinin bioaseista, purkista valkoista jauhetta ja sen avulla saatiin ”lupa” tuhota itsenäinen valtio ja ryöstää sen öljykentät ja kultavaranto.

    Parasta propagandaa on jälleen kansanedustaja Kärnän, kepu aivopieru, poliisi keräämään metsästäjien kivääreitä Ukrainaan, niillä voi ampua ja osua panssarivaunun johtajaan. Uusi keino jatkaa Suomen ainutlaatuisen tehokasta siviiliaseiden riisuntaa mikä on Poliisihallituksen tavoite! On hyvä huomioida, että Kärnä tekee tämän esityksen mikä koskee eritysiesti keskustan kenttäväelle tärkeää metsästystä!

    Suomen Nato-jäsenyys on ollut kokoomuksen ja Sauli Niinistön tavoite ja siinä toteutetaan jälleen Tuntemattoman Sotilaan ajatusta Suomen herroista joiden sotaa tässä tullaan käymään ja päätä lyödään Karjalan mäntyyn! Koronan avulla on Suomen kansa saatu peloiteltua siihen tilaan, että lähes koko eduskunta on jo sotapsyykosin vallassa. Koska puolustusvoimat ryhtyy jakamaan rynnäkkökiväärejä reserviläisille ja otammeko vankiloistamme Zelenskin tavoin sellaiset vangit palvelukseen joilla on sotakokemusta?. Irakilaiset veljekset ovat onneksi jo vapaana, joten heillä ainakin on kokemusta, samoin Liberian sodan sankari voi johtaa suomalalsta lapsisotilaiden joukkoa, kokemusta on!

    Järjen valo tuntuu sammuneen Suomen poliittiselta johdolta, mikäli sillä on sitä koskaan ollutkaan, joten sotaa tulemme näkemään ja se sota on paljon pahempi kuin yksikään poliittiseen eliittiin itsensä nostanut voi koskaan ymmärtää. Hiroshima ja Nagasaki olivat USA:n atomiaseen kokeilukenttä, joten tietoa on, järki puuttuu! Sotaa odotellessa!

    Runo K. Kurko

    Tykkää

    • Naulan kantaan. Lisäksi jostain syystä lähes kaikki unohtavat sen asian, että Venäjällä ei ole mitään kauhean suurta jalkaväkeä. Ukrainassa taitaa olla käytössä noin 200 tuhatta miestä? Ne ei oikein edes riitä ison maan miehittämiseen. Reservissä toki miljoona. Mutta sieltä löytyy noin puolet koko maailman ydinasearsenaalista ja 1600 kärkeä ilmeisesti heti valmiina. Lisäksi jos Venäjän olemassaolo maana kokee olevan lopullisesti uhattuna ja seinää vasten, voidaan ottaa kaikki arsenaali käyttöön. Biologiset, kemialliset ja kaikki mahdollinen mistä ei olla edes kuultukkaan. Miksi Klaus Schwebin noidat ympäri maailman haluavat sitten kokeilla missä se raja niitten käyttöönottoon on, silkasta pahuudesta tietenkin ja halusta tuhota tämä planeetta. No, itse uskon ettei ihmiskunta ihan kokonaan tule koskaan tuhoutumaan vaan aina se elämä jostain taas sitten nousee.

      Tykkää

  10. Ei tuo valvamedian propagandakaan kovin laadukasta ole. Lehdissä on näkynyt kuva, jossa esiintyy nainen side päässään ja verta kasvoillaan. Tuo kuva on vuoden 2018 kaasuräjähdyksestä. Joku televisiokanava näytti kuvaa pakolaisvirroista tankki keskellä…harmi vain, että tankit olivat toisen maailmansodan aikaisia… Joku uutistoimisto näytti satelliittikuvia ohjusiskusta…kyseinen tapaus sattui joitakin vuosia sitten Syyriassa. Entä ne ukrainalaisille siviileille annetut aseet? Litteät, suorakaiteen muotoiset aseenpiiput.

    Pitääkö sekään paikkansa, että Venäjä olisi tuhonnut bioaselaitoksia Ukrainassa? Ja onko operaation taustalla muita syitä? Eikö Rothschildeilla ole pankkitoimintaa Ukrainassa?

    Tykkää

  11. Jos jotain positiivista tässä tilanteessa haluaa nähdä, niin Niinistöä lainatekseni ”naamiot putoavat”. Maamme punavihersuvaitsevaisto osoittautuu sotahulluiksi älykääpiöiksi, Kepun Kärnä ajaa WEF-agendaa ja vaatii kansalaisten aseistariisuntaa ja valtamediamme tekee iljettävämpää propagandaa kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto tai Natsi-Saksa yhteensä.

    PS Löysin GLP-sivustolta tällaisen postauksen, toivon todella, että se olisi totta eikä trollausta:

    ”Vladimir Putin set to unleash the ”other Nuclear option” – Release of the Pedo Files the FSB have on EU/US/UK Politicians”

    https://www.godlikeproductions.com/forum1/message5063584/pg1

    Käykää vilkaisemassa; hymiöt ja meemit ovat todella hauskoja, piristää näinä synkkinä aikoina

    Tykkää

    • Tuo sivusto on ikivanha sivusto, joka muokkaa ajankohtaisista tapahtumista villejä mielikuvitusuutisia. Saattaa siellä joskus joku osuakkin, mutta aika vaikeaa noihin on nojautua.

      Tykkää

  12. Synkkinä aikoina pitää yrittää ajatella positiivisesti. Hyvästi Agenda 2030 ja The Great Reset, hyvästi Schwab ja Gates. Tai no, ehkä Eurooppa tekee itsestään näytekappaleen mutta muut eivät seuraa.

    Sodan voittaja lyhyellä sekä keskipitkällä aikavälillä on Kiina. USA voittaa lyhyellä aikavälillä ja Eurooppa häviää kaikilla aikaväleillä. Venäjä häviää lyhyellä aikavälillä mutta saattaa voittaa keskipitkällä.

    Neuvostoliiton hajoamista v. 1991 piti seurata ”Peace dividend” eli rauhasta saatavat osingot. Ne jäivät jakamatta koska USA päätti että seuraava ohjelmanumero on yksinapainen maailma jossa se toimii napana. USA oli niin humaltunut ylivallastaan, että se yritti ensimmäistä värivallankumousta Kiinassa Taivaallisen rauhan aukiolla.

    Venäjä ilmoitti v. 2007, että yksinapaisuus ei käy laatuun mistä seurasi Georgian sota sekä vaihe vaiheelta kasvaneet sanktiot Venäjän taloutta kohtaan. Sanktioilla oli kuitenkin päinvastoin kuin tavoiteltiin Venäjän taloutta vahvistava vaikutus ja samoin uhkaa käydä sen eristämispyrkimyksille pitemmässä juoksussa, koska Aasia tarjoaa paremman vaihtoehdon.

    Pata kattilaa soimaa ja pata on jopa kattilaa mustempi. Lähi-Idän sotien sarja ei kuitenkaan vienyt yöunia Euroopassa vaikka pelkästään Irakissa uhrien määrä lasketaan miljoonissa, suurin osa juuri sanktioiden seurauksena. Eivätkä Ukrainan venäläisväestön hätähuudot kuuluneet Mäntyniemeen asti, siellä kun on äänieristys idän ja Lähi-Idän suuntaan.

    Venäjä vaati itselleen turvavyöhykkeen v. 1945 jälkeen ja myös sellaisen sai. Ei maailma tästä ole muuttunut. Ei ole hyvä kenenkään turvallisuudelle jos toinen suurvalta pääsee aseineen toisen kanssa lähietäisyydelle. Itä-Euroopan reunavaltiot ovat keihäänkärkiä joilla USA tökkii Venäjän karhua. Yksi näistä kärjistä on Suomi jolla taas näyttäisi olevan halukkuutta päästä tökkimään. Oltuaan turvallisesti osa turvavyöhykettä Suomi meinaa luopua turvallisuudestaan ja ryhtyä offensiiviin. Kiinnittäkää turvavyönne.

    Tykkää

  13. > Ukrainan kaupungissa asuviin sukulaisiin ja tuttaviin, olen joutunut toteamaan, että Suomen media on luopunut hyvästä lehtimiestavasta ja paneutuvasta tapahtumien uutisoinnista. Tai sitten se on koko Ukrainan kriisin aikana ollut ulkopuolisen käskyvallan ohjauksessa. On vaikea löytää muuta selitystä HS:n, Ylen ja Suomen kuvalehden toimittajien yhtenäiselle linjalle, joka on valitettavan yksipuolinen ja aika ajoin jopa valheellinen. >

    BINGO… ja eikä vain ”aika ajoin valheellinen” vaan täysin valheellinen kaikissa ns. ”konflikteissa.” Harmaa Eminenssi, eli se joka hallitsee rahaa, on jakanut valtiot ”hyviksiiin ja pahiksiin” ja sieltä huipulta se lähettää sopivin väliajoin omat proxijoukkonsa (eli kansallisvaltioiden armeijat ja terroristijoukot) VALEmedian rummuttamana kentälle. Mikään ei ole niin turvallinen paikka sodan aikana kuin sotilaskeskus, sillä eihän Harmaa Eminenssi nyt sentään omia aseita ja sotaan huijattuja sotilaitaan tuho.

    Näin se menee; aitoja valtioiden välisiä sotia ei ole – money rules!

    Tykkää

  14. Puolueeton…Minä Olen tässä..Puoleni jo valinnut…Eikä se Niinistön $uolen harmiksi ole se Toivottu…Vannon sen tässä Kaikkien edessä…!!!

    Tykkää

  15. Ei tarvita sen Suurempaa pelisilmää ymmärtää…Että ne Bioaselaboratoriot…Ovat ollet Kohteitten yläpäässä…Niitä vastaan on Mahdotonta puolustautua…

    Venäläiset ovat olleet alusta asti Maailman parhaimmat..Shakinpelaajat…Siellä ei jätetä mitään..Sattuman varaan…Pelkästään tämä nykyinen Isku…On pitkän harkinnan Tulosta…Ja..Hyvä..niin

    Suojunttilast…Taas…mainitkaa joku Maailman kuulu…Shakkinero..?

    Ja…Tulokset näkyy ihan…Elävässä elämässä…

    Pelkät…Uhuavat…Älykääpiöt…Vallassa…

    Tykkää

  16. Kopioin tähän pätkiä Sarastus-lehdessä olleesta Mika Keräsen artikkelista Suomalainen Venäjä?

    Tuo Blokin runo kertoo meille runollisesti täysin saman asian kuin mitä tökerö ja älyvapaa valta-mediamme sönköttää sönköttää meille Venäjästä ja Putinista

    ”Aleksandr Blokin runo Skyytit (1918)

    Antiikin kirjallisista lähteistä skyytteinä tuntemamme historiallinen ratsukansa ei sellaisenaan esiinny tässä runossa, vaan pikemminkin käsite toimii kokoavana metaforana kaikelle sille sivistyneen Euroopan kannalta vieraalle, kesyttömälle ja uhkaavalle, joka lymyää pintapuolisesti sivistyneen ja eurooppalaistuneen venäläisen kansanmeren uumenissa. Vuosisatojen ajan Venäjä on seissyt Euroopan ja syvän Aasian välimailla edellisen turvana jälkimmäisen uhkaa vastaan saamatta kuitenkaan osakseen ansaitsemaansa kiitollisuutta, pelkkää väheksyntää vain. Euroopan on viisainta opetella ottamaan Venäjä vakavasti tai ei hyvä seuraa:

    Skyytit (1918)

    On teitä miljoonat – päin käykäät, haa!

    On myriaadit meidän luku!

    Me oomme skyyttejä, niin katsokaa,

    me oomme kierosilmäin kurja suku!
    [–]
    Jos rotkoihin ja metsiin aromaan

    me hajaannumme hurjan vainon alta –

    taas syöksymme kuin hunnit Eurooppaan

    laviinin lailla vyöryin lakealta!

    [suom. Yrjö Jylhä]”

    Jatkona vielä tälle omalle taistelullemme täällä kotimaassa, olisin valmis nostamaan Matti Kuusen Fixit-liikkeen ja WEF:n vastaisen taistelun arkkirunoilijaksi:

    ”AKS:n valajäsen, 21-vuotias ylioppilas Matti Kuusi julkaisi vuonna 1935 runokokoelman Runon ja raudan kirja. En tiedä, missä määrin kokoelman tunnetuin runo on saanut vaikutteita Blokilta, mutta jotenkin tutulta kalskahtaa:

    Tule, tuisku aroilta Aasian, tule: tunturit pystyyn jää.

    Raja ratko raihnaan Vanhojen maan, raemyrsky ja salamasää.

    Lyö auki Attilan portit taas, tao Tshingis kaanien tie.

    Kirot kirvoita vaaruvan Euroopan, unet ugrien voittoon vie.

    Pese sieluista spitaali nöyryyden, revi jäljet renkiyden,

    Teräs terve nostata kuilustaan, veri vahva barbaarien.

    Ja kerran, Pohja kun puhunut on, kun on tuhkana Länsimaat,

    Sudet Suomen hankia hallitkoot tai Jäämeren ruhtinaat.”

    Suositeltava lukukokemus Mika Keräsen artikkeli, löytyy tuolta:

    https://sarastuslehti.com/2014/02/14/suomalainen-venaja/

    Tykkää

  17. Ja samalla Suomen ruuantuotantoa ajetaan voimakkaasti alas!

    JOKA PÄIVÄ KAHDESTA KOLMEEN TILAA LOPETTAA TOIMINTANSA

    ”Suomalainen maatalous ja sen myötä kotimainen ruuantuotanto ovat historiallisen vaikeassa kriisissä. Tuottajahinnat ovat jämähtäneet paikalleen, mutta samaan aikaan energian, rehujen, lannoitteiden ja kaiken muunkin hinnat nousevat. Yksin lannoitteiden hinnat ovat esimerkiksi tuplaantuneet. Kustannuskriisi on siis akuutti ja syvä.

    Tilanteen vakavuudesta kertoo se, että joka päivä kahdesta kolmeen tilaa lopettaa toimintansa. Nykyhallituksen vahtivuorolla vuosina 2020-2021 tilojen määrä väheni 2100:lla. On sanottu, että edelleen jopa tuhansilla tiloilla on sama edessä, jos ongelmiin ei nyt tartuta.

    Kaikilla ei mene kuitenkaan ruoan parissa huonosti. Kauppa tahkoaa ennätystuloksia. Sen siivu on maatilojen ahdingon aikana siis vain kasvanut. Esimerkiksi nauta-sikajauhelihan kilohinta kaupassa on kivunnut nyt jo 8-10 euroon, mutta tuottajalle tästä irtoaa vain 1,65 euroa kilolta. Se, kuka tekee eniten saa siis vähiten.”

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/timoheinonen/kotimainen-ruuantuotanto-on-historiallisen-vaikeassa-kriisissa/?_ga=2.227790622.206540251.1646082883-1667904007.1646082883

    Tykkää

  18. Ukraina kerjää ja kerjää rahaa ja ammuksia kun ovat niin avuttomia ja korruptio rehottaa.Paljonkohan se koomikkokin on oli vetänyt omiin taskuihin ukrainan kansan rahaa,nyt leikkii sankaria.

    Tykkää

  19. Olen Tulenkantajan tavoin huolestunut maataloudesta. Tuotteiden halvat hinnat yksi ongelma.
    Maataloustuilla mahdollistettu huokeat hinnat kaupoissa, ollut. ns. syöntitukea. (Tosin nyt näyttää joko kauppa tai jalostaa teollisuus ottavan vähän isompaa siivua).
    Maatalouden investointituet taas nostaneet hyödykkeiden hintoja esim.maatalousrakennusten rakentamisessa.

    Tykkää

  20. Ukrainan biolabroissa tehtiin testejä Ukranalaisille ja Georgialaisille sotilaille ? mitä testattiin, bioaseitako.
    Alasammutussa (vanha buk-ohjus) lentokoneessa oli suuri osa HIV-tutkijoita ? siis miksi sitä ammuttiin.
    Nyt on HIV leviämässä, kiitos rokotteiden ja samalla Marburgilla pelotellaan. Rokotteet heikentävät luonnollista immuunipuolustusta ja jo nyt kokonaiskuolleisuus on alkanut rokotteiden jälkeen nousta ja miksi näitä tilastoja salaillaan ja vääristellään. mRNA rokotteet pystyvät muuttamaan DNA:ta ja rokotteista löydetty myös geenipätkiä, jonka Moderna oli patentoinut 2-3 vuotta ennen plandemiaa. Rokotteita on erilaisia luokiteltuna ja jotkut niistä myrkyllisempiä kuin toiset erät. Miten Grand Jury etenee… ja voittaako totuus…

    Suomea (hallitus, valtamedia) ilmiselvästi ohjataan ulkomailta ja saa nähdä ? koska tulee vallankaappaus eli ns. värivallankaappaus ja nouseeko kansa ja purkautuuko se sisällissotana… ja koska pankkitilit myös jäädytetään digiIDn tieltä… hinnat nousevat, ruoka ja huoltovarmuus kriisiytyy, maatalous vaikeroi jo talouttaan… tämähän alkaa olla globaalia hypridisotaa ? toimiiko taustalla uudesta maailmanjärjestyksestä unelmoivat Rochschild, WEF, sidosryhmäkapitalistit ja totalitaristit (bigMedia, bigTech)… miten tämä jatkuu/päättyy ja milloin kansa alkaa herätä massapsykoosista??

    Tykkää

  21. Rautaesirippu on laskeutunut euroopan päälle, sokeiden maa on nyt lopullisesti pimennetty. Youtube sulki RT:n. Onneksi meitä tiedonnälkäisiä ja itsenäisesti ajattelevia vielä riittää ja se näkyy sitten jossain muualla, jäämme odottamaan..

    Tykkää

  22. NWO: n rakentajat näyttävät yhä toimivan. Serbia on joutunut valtavan painostuksen, uhkailun ja kiristyksen kohteeksi, koska ei hyväksy Lännen sanktioita Venäjälle.

    P.S.

    Mietityttää aika lailla nämä meidän juuri olleet aluevaalit. Alueilla tai maakunnissa päätetään taloudestakin, jos oikein ymmärsin. Ettei nämä uudet maakunnat olisikin vain osa NWO: ta ja itsenäisiä yrityksiä kuten koko Suomi on maan tasolla. Saksassa ainakin kaikki kunnat, kaupungit ovat firmoja ( kaupparekisterissä USA: ssa.).

    Young global leaders Annikka S. keskusta , Sanna M. Sdp sopivat kokoomuksen kanssa jo syyskuussa,koska miten paikat jaetaan.

    Tykkää

  23. Edelleenkään Yleisradio ei julkaise natovastaisia kommenttejani. Voimassa on siis sotapropagandalait ja Suomi on alistettu jollekkin hybridisodan toimistolle.

    Tykkää

  24. Saksalaislehdissä oli joku aika sitten kirjoitus Stoltenbergin siirtymisestä Norjan keskuspankin johtoon. Samassa yhteydessä mainittiin, että Norja aikoo luopua tai” purkaa ” Nato-rakenteitaan”. Mahdollista lienee siis,että USA haluaa tehdä Suomeen sotilastukikohtansa; paljon strategisempi paikka kuin Norja. Onkohan joku suomalainen jo nimetty tai ostettu Naton seuraavaksi pääsihteeriksi? Nato- jäsenyys on tietenkin edellytys.

    Niinistö tapaa siis USA: n deep stateen kuuluvan Bidenin. Venäjän vaatimuksiin Euroopan turvallisuusarkkitehtuurista kuuluu myös ydinaseeton Eurooppa eli niin Venäjä kuin USA: kin vievät pois ydinaseet Euroopasta.

    Rauha Eurooppaan tulee vain Venäjän kanssa on vain fakta!

    P.S.

    Simpsonit saattaisivat paljastaa Niinistön Washingtonin matkan syyksi ” oikeudellisia asioita”.

    Suomen poliitikot ja muu johto eivät keskustele rehellisesti Suomen medioissa : Saksan kysymys jätetään kokonaan pois vaikka se on oikeastaan ydinkysymys Ukrainan sodan takana.

    Tykkää

  25. Aluevaaleista….en muista mistä luin, että kunnilta halutaan siirtää muitakin tehtäviä hyvinvointi alueille, asia taisi tulla heti vaalien jälkeisellä viikolla esiin.
    Maakunta malli….valtiojohto veke kun tulee Euroopan liittovaltio….

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s