Sisäministeriö ”selkeänä” maalittamisesta

Maria Ohisalon (vihr) sisäministeriö on julkaissut tiedotteen maalittamisesta ja maalittamisen torjumisesta. Sisäministeriön kokoama työryhmä luovutti selvityksensä 11. helmikuuta sisäministeri Ohisalolle. Työryhmän tehtävänä oli esittää toimenpide-ehdotuksia maalittamisen vastaisten toimien tehostamiseksi. Työryhmä on tarkastellut maalittamista laajasti eri viranomaisiin, päättäjiin, yrityksiin ja mielipidevaikuttajiin kohdistuvana toimintana.

Tiedotteessa kerrotaan maalittamisen olevan ”ilmiö, jossa yksi tai useampi toimija kehottaa ja yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun eri tavoin, esimerkiksi lähettämällä vihaviestejä sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa. Viranomaisten tavoitteena on edistää avointa ja rakentavaa julkista keskustelua ja ehkäistä maalittamista, joka rajaa julkista keskustelua, toimintaa ja sananvapautta.

Maalittaminen voi ilmetä esimerkiksi suorana tai epäsuorana uhkailuna, tai yksityiselämän tietojen esiin kaivamisena ja niiden vääristelemisenä. Vaikka maalittaminen kohdistuukin usein yksittäiseen ihmiseen, pyritään sillä vaikuttamaan koko organisaation toimintaan tai päätöksentekoon.

Avoimeen yhteiskuntaamme kuuluu, että viranomaisten toimintaa saa arvostella ja kritisoida. Tätä varten on luotu myös kansalaisten oikeusturvan takaavat järjestelmät, kuten esimerkiksi mahdollisuus kantelun tekemiseen. Maalittamista ei ole viranomaisen toiminnan arvostelu eikä yksittäinen virkatoimen arvostelu.

työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä
KUVAKAAPPAUS (17.2.2021) Sisäministeriön tiedotteesta 15/2021

Kertaus

  1. Viranomaisten toimintaa saa arvostella ja kritisoida. Maalittamista ei ole viranomaisen toiminnan arvostelu eikä yksittäinen virkatoimen arvostelu.
  2. Maalittamisen tavoitteena on vaikuttaa ihmisiin tai yhteiskunnan rakenteisiin ja instituutioihin sekä erityisesti niitä kohtaan tunnettuun luottamukseen [arvostelemalla viranomaisen toimintaa tai virkatointa].

Lähde

(Tiedote 15/2021) | Sisäministeriö (11.2.2021): Työnantajien tulisi tukea jatkossa tehokkaammin maalittamisen uhreja. https://intermin.fi/-/tukea_maalittamiseen

20 comments

    • Näinköhän. Itselle tulee vaikutelma, että tarkoitus on suojata viranomaisia, virkamiehiä ja agendajournalisteja kritiikiltä, ei torjua ”sitä parempaa maalittamista”.

      Tykkää

      • Maalittaminen ja vihapuhe on lähtökohtaisesti sellaista toimintaa jota vain oikeisto harrastaa. Vasemmisto ei vihapuhu eikä maalita. Todellisuudessa vasemmistolle tarkoitus pyhittää keinot. WEF-Sanna komeilee nyt globalistien Time-lehden kannessa. Mutta vielä koittaa maksupäivä. Jos sosialisti ymmärtäisi taloutta, hän ei olisi sosialisti.

        Tykkää

      • Somea selatessa vaikutelma on, että maalittamisen ja vihapuheen kitkemiseksi vasemmisto vain ilmiantokehotuksia, rikos- ja lastensuojeluilmoituksia tekee, seurattavien henkilöiden listoja laatii, tappouhkauksia esittää, vihapostia lähettelee — onhan se 30 hlöä käsittävä Suomen äärioikeisto niin vakava uhka kaikille muille. (sarkasmivaroitus)

        Tykkää

  1. Punavirheet eivät siedä kritiikkiä.. ei sitten yhtään. Vähän niin kuin Neuvostoliitossa tai DDRssä, mutta näistähän ei nuorempi sukupolvi tiedä mitään..

    Tykkää

  2. Suomen ns äärioikeisto mahtuu tila-autoon. Huvittavinta on että äärioikeistoksi kutsutaan porukoita, jotka kaikkein eniten vastustavat kansainvälistä kapitalismia!?

    Tykkää

    • EU on usalainen keksintö, jonka Monnet toi Eurooppaan. Jenkit tarvitsivat markkina-alueen tuotteilleen. EU oli aluksi myös katolinen projekti ja mukana oli entisiä natseja. Akateemisesta kirjallisuudesta löytyy todisteita, että CIA rahoitti EU:ta. Sittemmin unionista on tullut uusvasemmiston ja suurkapitalistien lempilapsi matkalla kohti maailmanhallitusta. Labourin Kinnock kääntyi monen demarin kera EEC:n vastustajasta EU-faniksi kun hänelle kerrottiin että nyt tämä on sosialistien juttu. Saksa ja Italia eivät voi olla samassa valuutassa ilman liittovaltioita. Jos valtionvelka ei ole vasemmiston mielestä ongelma, niin mistähän sitten Kreikan ja Italian talousongelmat johtuvat?

      Tykkää

  3. YLE on yksi pahimmista maalittajista. Siellä kyllä osataan maalittaa vaikkapa rokotekriittistä, perussuomalaista tai Donald Trumpia. Puhumattakaan mitä tekee vaikkapa Helsingin sanomat ja muut valtamedian roskalehdet.

    Tykkää

    • No, Ylehän on poliittinen media. Se saa rahoituksensa edukskunnan päätöksellä, joten se on luonnostaan vallan pitäjien äänenkannattaja. Pakko olla, tai loppuu rahan tulo.

      Tykkää

      • Aivan totta,ei voi uskoa hallitukselta asemoituihin uutisiin,ne ovat vääristeltyjä sekä harhaanjohtavia,luodaan pelkoreaktio,jolla ruoskitaan kansa tottelemaan.Tässö ovat takana suuremmat voimat kuin uskotaan.

        Tykkää

      • Aika Vilen, voisin kannattaa ”Globaalit ongelmat vaativat globaaleja ratkaisuja” –ajattelua … jos niitä globaaleja ongelmia olisi ratkomassa muut tahot kuin ongelmien aiheuttajat ja niiden syntymisen mahdollistajat.

        Tykkää

    • Lueskelin juuri tätä https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162861

      eli Väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisy 2020 : Vuosiraportti

      (Päivi Räsänen varmaan tikahtuu kitkerään nauruun lukiessaan kohdan 2.5 sivulta 33)

      Ei tarvitse pitkälle lukea, kun tulee selväksi että tarkoitus on suojella tuontiväestöä kantaväestöltä, ja poliitikkoja kantaväestön kritiikiltä.

      Ongelma on se, että tuotetaan tällaisia ei-tasapuolisia raportteja, joissa keskitytään pariin ongelmakenttään (äärioikeisto, jota Suomessa ehkä jopa 30 hlöä ja liki olemattoman rasismin torjunta). Näitä raportteja tuotetaan tukemaan sitä politiikkaa, joka synnyttää ongelmia, hankauskohtia ja raivoa.

      Positiivinen syrjintä on syrjintää sekin, kohde vain on toinen.

      Raportissa toki on mukana maahanmuuttajien radikalisoitumisen estäminen, ja hyvä näin. Syrjäytetyille suomalaisille ei näin runsasta taloudellista tukea, ohjelma-aikaa ja laajoja yhteistyöverkostoja ole tarjolla — vaikka heidänkin radikalisoitumisensa esitetään huolenaiheena. Huolta aiheuttaa se, että raivo kohdistuisi maahanmuuttajiin.

      Ai niin, suomalaisten radikalisoitumisen voi hoitaa erilaisilla rikostuomioilla.

      Tasapaino ja tasapuolisuus, yhdenvertaisuus, niitä jäin raportissa kaipaamaan.

      Tykkää

  4. Minusta laadittu maalittamismääritelmä tulee hyvin lähelle sitä vihakampanjaa jota Suomen media ja politiikka käy Venäjää vastaan. Vihapuheesta rangaistaan jos se tulee Päivi Räsäsen suusta mutta jos se tulee median ja politiikan suusta ja kohdistetaan Venäjään siihen kannustetaan ja siitä palkitaan.

    Sveitsiläinen Guy Mettan on kirjoittanut ranskaksi kirjan russofobiasta joka on käännetty monelle kielelle, jopa toiselle kotimaiselle, mutta ei suomeksi vaikka tarve olisi ilmeinen. Venäjäviha yhdistää nykyään Suomen koko politiikan kentän vassareista persuihin ja valtamedian kokonaisuudessaan.

    Viha-ajattelu on luonteeltaan sellaista että se syö esittäjäänsä, sitä ei näy ymmärrettävän. Lisäksi se tulee kalliiksi ihan taloudellisestikin. Syntynyttä aukkoa luottamuksessa ollaan paikkaamassa alustavasti ostamalla rautaromua kymmenellä miljardilla ja sen jälkeen uusilla kymmenillä miljardeilla. Eikä se turvallisuus siitä parane, päinvastoin.

    Matti Klinge on kirjoittanut viisaasti Suomen valtioelämän ja kulttuurin kehityksestä joka tapahtui 1800-luvulla Venäjän suojeluksessa. Olisiko Nyky-Suomea ilman Venäjää, ainakaan tässä mittakaavassa ?Tätä yhteistä taivalta olisi mahdollista jatkaa, tietysti nykypäivän muuttuneet olot huomioiden. Suomi kuitenkin hukuttaa itsensä naapurivihaan käyttämällä polttoaineena Lännen tiedusteluelinten syöttämiä kampanjoita joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

    Tykkää

    • ”Minusta laadittu maalittamismääritelmä tulee hyvin lähelle sitä vihakampanjaa jota Suomen media ja politiikka käy Venäjää vastaan. Vihapuheesta rangaistaan jos se tulee Päivi Räsäsen suusta mutta jos se tulee median ja politiikan suusta ja kohdistetaan Venäjään siihen kannustetaan ja siitä palkitaan.”

      Kävi itselläni tuo sama asia mielessä.

      Paljon puhetta inklusiivisesta, aktiivisesta ja osallistavasta demokratiasta mutta auta armias, kun ihmiset oikeasti ovat aktiivisia tai edes keskustelevat aktiivisesti!

      Ihan idiotismia uhitella yhdellekään naapurille, he eivät siitä paremmiksi muutu, eikä meitä sen parempina pidetä. Siivotaan ensin oma piha, ja aletaan vasta sitten neuvoa muita pihan siivouksessa, ajattelen minä.

      Tykkää

  5. Lienee itsestään selvää, että Paavi on Katolisen kirkon johtajana maailman suurimman kiinteistöomaisuuden haltija. Paavilla on vain ongelma laajalti levinneen lasten seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi, joka on niellyt huomattavia summia Vatikaanin kassasta. Toinen ongelma on ”pyhällä hengellä” ylläpidettyjen kiinteistöjen kunto, verrattuna maallisempiin kiinteistön huolto keinoihin.
    Ratkaisu, tuodaan uus’eurooppalaisia asukkaiksi ja laitetaan korjauksista ja vuokrista lasku EU veronmaksajille.
    Tekemällä yhteistyötä ”yrityskumppaneiden” kanssa, kuten suuren valkoisen mediapäällikkö ”Massa Herlin:in” kanssa, saadaan taloihin tuikitarpeellisia hissejä ja ”arvopolitiikkaa” ajavat poliitikotkin saavat kalliisiin kampanjoihinsa helpotusta saamalla tukea medialta ja kylmällä käteisellä.
    Päivittäistavara kauppa piristyy ruokittavista suista ja veronmaksaja maksaa laskun. Aivan kuten Paavi vuokranantajana ja herkistyneenä alennuksella myyvä hissikauppiaskin ikiaikaisina huoltosopimuksina hyötyvät.
    Edelleen turvallisuussektori saa tarvittavat Jumalan valtuudet puuttua tyytymättömyyteen jakamalla niin ”tulvia kuin sammakkosateitakin”.
    Hyvin menee – Herrat nauraa.
    Teinkö maalin?

    Tykkää

  6. Yle kyllä osaa harjoittaa maalittamista. Eilen ollut juttu Ylen sivuilla antoi aihetta kritiikkiin.
    Kirjoitin julkisen arvostelun. Se on kyllä suolaista ja suoraa tekstiä, mutta kestettävä on.

    Annoin Ylelle lempinimenkin Yle-ajokoira! Se kun on ottanut ajonsa kohteeksi juuri erilaiset marginaaliset ryhmtä, kuten ”rokotevastaiset”. Leimaten kaikkia vapaita kansalaisia samassa otsikossa.

    Julkinen arvostelu Yle-uutisten ”disinformaatiosta”

    Yle on eksynyt uutisoinnissaan ja jutuissaan sellaiseen puolueellisuuteen, yhdenvertaisuuden loukkaamiseen ja objektiivisen journalismin vastaiseen linjaukseen, että se vaatii ehdotonta linjakorjausta. Verovaroin ylläpidetty media – Yle – ei voi olla mikään ”disinformaatiota” levittävä alusta, joka julkisesti mm. leimaa vapaita kansalaisia.

    Julkinen kritiikki löytyyVapaalta web-sivustoltani SANANVAPAUS
    https://www.maijaliisa-hiekkanen.fi/?page_id=485

    Maijaliisa Hiekkanen

    Tykkää

Jätä kommentti