Espanjassa keskeytetään k-rokotuksia

Espanjan Andalucia keskeyttää koronarokotukset 46 vanhuksen kuoltua Nuestra Señora del Rosario -hoitokodissa Pfizer/BioNTechin geeninano-mRNA -koronarokotteen jälkeen. Hoitokodissa on 145 asukaspaikkaa, joista käytössä 94.

Mediatietojen mukaan suurin osa asukkaista sairastui koronarokotteen jälkeen. On esitetty epäilyjä, että asukkaat sairastuivat COVID-19-tautiin koronarokotteen heikennettyä heidän immuunisuojaansa. Myös osa rokotetusta henkilökunnasta on sairastunut.

Murcian alueella työskentelevä terveydenhuoltohenkilökunnan jäsen on ilmoittanut useiden henkilöiden joutuneen sairaalahoitoon koronarokotteen jälkeen enkefaliitin takia. Enkafeliitti tarkoittaa aivotulehdusta, ns. ”aivokuumetta”.

Toisen koronarokoteannoksen jakelu on toistaiseksi keskeytetty Espanjassa.

Joulukuussa 2020 terveysministeri Salvador Illa ilmoitti Espanjan alkavan rekisteröidä henkilöitä, jotka kieltäytyvät rokotteesta.

Espanjan tapahtumat muistuttavat Gibraltarin ja Ison-Britannian hoivakotikuolemia, jotka alkoivat koronarokotusten alettua. Brittiläinen lääketieteen edustajien, tutkijoiden ja lakimiesten muodostama, informoitua lääketieteellistä vapautta edistävä järjestö (UK Medical Freedom Alliance, UKMFA) on pohtinut mahdollisuutta, että koronarokotteiden jälkeiset hoivakotikuolemat johtuisivat rokotteen aiheuttamasta lymfosyyttitason laskusta, mikä voi aiheuttaa kohonnutta alttiutta infektioille rokottamista seuraavalla viikolla, ja tämä voi koitua kohtalokkaaksi joillekin hauraille ikäihmisille.

Myös Suomen hoivakodeissa on havaittavissa samankaltainen ilmiö.


Lähteet

Fernández, Soraya | ABCandalucía (04.02.2021): Un brote en una residencia de Los Barrios provoca 46 muertes por coronavirus

Juan Mariano Pérez Abad | VegamediaPress.com (8.2.2021): EXCLUSIVA: Ocultan varios casos de encefalitis post-vacunal ingresados en UCIs de Murcia

MUUTETTU 18.2.2021 klo 22:00 otsikko ”Espanja keskeyttää k-rokotuksia” > ”Espanjassa keskeytetään k-rokotuksia”

11 comments

  1. Ensin tuli mieleen että rokotuksista voi muodostua farssi. Mutta kun näitä juttuja lukee niin tragedia olisi varmaan oikea sana. Ja mitä kaikkea sitten jatkossa vielä tapahtuu? Ja Bill Gates ihmettelee miksi hänestä levitellään erilaisia juttuja netissä. Olisikohan syynä tämä Event 201 jonka hän järjesti WEF:n kanssa. Globalistien toimintamalli on aina ensin järjestäå harjoitus.

    Tykkää

    • Tragedia on siinä, että viranomaisiin, hallituksiin, lääkeyhtiöihin ymv ei voi luottaa. Kun lausuu epäilyjään ääneen, keksitään maalittamislaki. Kun kirjoittaa epäilyttävistä seikoista, vallan rahoittama media ryhtyy loanheittoon.

      Demokratia ja länsimaiset arvot…

      Tykkää

    • Mm. demokratian kannalta monin tavoin epäilyttävä Event 201 on tullut monella tavalla tunnetuksi eikä huomioarvon antamista sille ole lopetettu. Itsekin olen sitä eräänlaisena kattoaiheena pitäen kirjoittanut ja linkannut paljon – enemmän kuin mihinkään muuhun C-19-aiheeseen viitaten. Mutta lisäksi Gates on ajoittanut puhunut epäselvästi ratkaisevissa kohdissa haastatteluissa..- Siihen kun yhdistetään mm. RFK Jr.:n CHD-järjestön hyvin ansiokas artikkelikeskeinen toiminta – mm. tämä: https://childrenshealthdefense.org/defender/yes-bill-gates-said-that/ – ja tietoisuuden nousu WEF:n ja sen johtajan päämääristä, niin ei ihme, että negatiivisia juttuja levitellään paljon, myös siten että ei perustella, ja usein monista sellaisista, mistä näyttöä en ole nähnyt, vaikka niin paljon häneen liittyen olen lukenut. Myöskin Gatesin mielestä myönteiselle, hänen avoimesti ilmaisemalle transhumanistisuudelle (https://mvlehti.net/2021/02/03/paivan-video-bill-gates-mainostaa-uutta-mrna-rokotealustaa-ja-vaatii-globaalia-iskuvoimaa/) yleisön vastaanotto on ensisijaisesti kielteinen. Gates on myös varmaan jotenkin kuplaantunut, jos ei ymmärrä, ettei yleisö hirveästi tykkää hänen suuresta satanismilinkkisyydestään. Siis mm. hänen oma-aloitteisesti etenkin Youtubessa kuuluisaksi tekemästä merkittävästä tuestaan maailman kuuluisimmalle pedofiilis-kannibalistis-satanististyyliselle taiteilijalle, Marina Abramovicille.

      Tykkää

      • Bill ajattelee, että hänen ei tarvitse välittää, koska hänellä on rahaa (ostaa haluamansa laista politiikkaa).

        ——-
        Näitkö jo tämän?

        Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta 19.2.2021

        ”Lähes kaikilla koronakuolleilla oli ennestään muu sairaus. Kuolevatko potilaat koronaan vai koronan kanssa, kysytään n-tv-uutiskanavan jutussa, jossa kerrotaan hampurilaisen yliopistoklinikan (Hamburg-Eppendorf) tutkimuksesta. Sen mukaan 99 prosenttia „koronakuolleista“ kärsi ennestään yhdestä tai useammasta muusta sairaudesta. Tutkimusaineisto koostui viime vuonna avatuista 735 vainajasta, joista 618 oli luokiteltu koronaan kuolleiksi. Pelkästään koronaan kuolleita oli todellisuudessa yksi prosentti.”

        https://www.n-tv.de/wissen/Fast-alle-Corona-Toten-waren-vorerkrankt-article22371530.html

        = koronatoimet tappavat tautia enemmän

        Saa nähdä, näkyykö tuon tiedon leviäminen vaaleissa eri maissa — vai sensuroidaanko Rönkkö häiritsemästä faktoilla narratiivia.

        Tykkää

  2. Klaus Schwab on vain Henry Kissingerin kilpimies. Molemmat ovat luonnollisesti maailmanhallitusta puuhaavan Bilderbergin jäseniä. Elämäkertansa sivulla 405 vapaamuurari David Rockefeller (CFR, TC, Bilderberg) kertoo olevansa osa salaista porukkaa jonka päämäärä on One World. Denis Healey brittipoliitikko ja toinen Bilderberg-perustaja on sanonut että ryhmän tavoite on luoda maailmasta Single Community.

    Tykkää

    • Ihminen on biologiansa ja kehityshistoriansa tuotos. Leimaannumme paljon pienempiin ryhmiin kuin ”Yksi yhteisö”: puoliso, perhe, suku, klaani, heimo, oma kylä, ns. kotimaa.

      Paljon puhutaan moniäänisyydestä, monikulttuurisuudesta ja monimuotoisuudesta mutta toteutetun politiikan suunta on kuitenkin monokulttuuriin; ”Yhtä yhteisöä” ei voi toteuttaa ilman kaiken yhdenmukaistamista.

      Toteuttaminen edellyttää pakottamista, sensuuria ja ”positiivsísta syrjintää”.

      Tykkää

      • David Rockefeller sanoi että tarvitsemme vain sopivan kriisin ja ihmiset hyväksyvät uuden maailmanjärjestyksen. No nyt on sopivasti ilmaantunut koronakriisi, jonka hoito on kymmenen kertaa haitallisempi kuin itse tauti. Kaikki puolueet ovat Suomessa samalla linjalla, itse asiassa oppositio vaatii usein vielä kovempia toimenpiteitä. Meillä Suomessa ei siis todellisuudessa ole yhtään oikeaa oppositiopuoluetta ainakaan vielä.

        Tykkää

    • Itse ajattelen, ettei rokotteiden haittapuolista kertominen — lääkeyhtiöiden ja viranomaisten papereihin perustaen — ole rokotevastaisuutta vaan journalismia.

      Tykkää

Jätä kommentti