Koronapassi — uusi rajoitustoimi

Koronapassin käyttöönottoa koskeva hallituksen esitys HE131/2021 eduskunnalle laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi myös EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallisesta käytöstä.

Koronapassi halutaan saattaa voimaan 16.10.2021 alkaen, käsittely tulee siten olemaan ruhjovan nopea. Perussuomalaiset on ainoana isona puolueena jättänyt eriävän mielipiteensä. ( PÄIVITYS 9.10.2021 klo 09:09 Iltasanomat kertoo digitaalisen identiteetin (”koronapassi”) ja maksukorttien yhdistämistä suunnittelevan Sitran varapuheenjohtajan Riikka Purran (PS) kannattavan rokotemyönteisen ”tiedottamisen” lisäämistä. Puolueen sisällä koronapassista ei tunnu olevan yksimielisyyttä. Eduskuntaryhmän varapuheenjohta Ville Tavio ei kaipaa lisärajoituksia, eikä myöskään Mauri Peltokangas. Keskustan Mikko Kärnä haluaa sakottaa niitä, jotka eivät ota ”vapaaehtoista” koronapiikkiä.)

Koronapassin käyttöönottoa puolletaan talouden avaamisella: talous shakkaa, jos laajat rajoitukset jatkuvat. Taloutta on elvytetty vuodesta 2008, se on ollut letkuelvytyksessä siitä asti.

Puoltaviin argumentteihin kuuluu myös terveysturvallisuus; turvalliset tilat ja tapahtumat sekä rokotuskattavuuden nostaminen. Meillä ei ole ollut Suomessa kuin joitain alueellisia rajoituksia, mutta emme silti ole kuolleet, emme juurikaan edes tarvinneet tehohoitoa tai sairaalapaikkoja.

Marinin hallituksen ”strategista koronaviestintää” arvioiva ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena : Käyttäytymistieteellinen neuvonanto -hankkeen loppuraportti” paljastaa hallituksen tiedossa olevan, että terveen ihmisen riski sairastua Covidiin on lähinnä olematon (s. 23), mikä — kriisin puuttuessa — vaikeuttaa kriisiviestintää. Kriisiviestintää jouduttiin toteuttamaan laittamalla hankkeessa työskenteleviä koronatukirahoilla yhteistyöstä palkittuun mediaan antamaan haastatteluja (haastattelut listattuna s. 25-35).

Edelleen em. loppuraportti kertoo, että psykologista ”samaistuttava uhri” -ilmiötä on harvaanasutussa Suomessa ollut viestinnällisesti vaikea hyödyntää, koska ”pitäisi tavata 5500 ihmistä, jotta olisi varmasti kohdannut, jonkun jolla on korona. Vertailun vuoksi: Suomen kuntien mediaanikoko on tällä hetkellä 6066 henkeä, eli puolet Suomen kunnista on tällä hetkellä alle 6066 asukkaan kuntia. Ihmisten tavasta käsitellä pieniä todennäköisyyksiä tiedetään, että ihmiset pyöristävät ne helposti nollaksi.” ”Rationaalisesti todennäköisyyksien valossa, terveen ihmisen ei pitäisi olla sairastumisestaan kovin huolissaan.”

Hallituksen lakimuutosesityksessä kerrotaan, että ”Väestön korkean rokotuskattavuuden vaikutuksia epidemian torjuntaan tunnetaan vielä puutteellisesti ja koska rokotteet eivät täysin estä tartuntaa eivätkä tartuttavuutta on mahdollista, että korkeasta rokotuskattavuudesta huolimatta epidemia pääsee leviämään väestössä ja etenkin rokottamattomissa väestöryhmissä. Nykytiedon valossa näyttää siltä, että osa väestöstä tarvitsee lisäannoksia täyden rokotussuojan saavuttamiseksi. On myös mahdollista, että rokotteiden teho laskee ajan myötä” joten hallitus ja eduskunta tietävät jo, että rokotuskattavuudella tai rokotuksen ottamisen todistavalla koronapassilla ei ole terveysturvallisuutta lisääviä vaikutuksia.

Passia markkinoidaan samaan tapaan kertaluonteisena, väliaikaisena ja tarkkarajaisena kuin elvytyspakettia – joka ei sitten ollutkaan mitään näistä. Esityksen mukaan koronapassi on väliaikainen, voimassa vain vuoden loppuun eli 2,5 kuukautta. Kuinka uskottavaa on, että rakennetaan iso ja kallis järjestelmä, jota aiotaan käyttää vain hetken?

Passin uskotellaan olevan vapaaehtoinen ja vaihtoehto rajoitustoimille.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) muistio on rehellisempi. Se kertoo suoraan koronapassin olevan uusi rajoitusmuoto.

(s. 4)

Vapaaehtoisuus on kaukana, jos kaupassakäynti vaatii esittämään todistuksen terveydentilasta ennen kuin saa hankittua evästä reppuun.

Perustuslakivaliokunnan usein kuulema asiantuntija Pauli Rautiainen tviittasi tiedustelleensa THL:lta ”jo aikaa sitten tietopyynnöllä mihin kirjallisuuteen, tutkimuksiin yms. eri tapahtumien luokittelu perustuu” tartuntatautilain 58 §:n soveltamiseen liittyvässä riskipistemallissa.

Rautiainen kertoo saaneensa THL:n lakimiehen vastauksen 1.10.2021. ”THL:n laatimaan tapahtumien riskitaulukkoon liittyen ei valitettavasti ole laadittu esimerkiksi muistiota tai kirjallisuuslistaa tai muuta asiakirjaa, josta esim. käytetty kirjallisuus kävisi tarkemmin ilmi.”

”Siis taulukon valmistelun aikana ei ole syntynyt ainuttakaan asiakirjaa, johon olisi kirjattu ylös mihin tämä perusoikeusrajoituksien asettamista varten laadittu ja hybridistrategiaan & TTL 58d §:ään liitetty työkalu oikeasti perustuu”, Rautiainen kirjoittaa. ”THL kertoo vastauksena tietopyyntööni, että taulukko on laadittu kierrättämällä sitä talon sisällä asiantuntijoiden kesken ja hyödyntämällä ”suurta joukkoa tietoa”. Tämä joukkoistaminen on varmasti järkevä toimintamalli, mutta tässä nousee kysymyksiä. THL:n mukaan asiantuntijat ovat siis keskustelleet taulukosta ilman, että olisi syntynyt yhtään asiakirjaa, joka perustelisi miksi jokin tapahtuma saa jonkinlaiset pisteet. Eikä myöskään yhtään asiakirjaa, jossa viitattaisiin yhteenkään tutkimukseen. Kuulostaa kummalta.”

Rautiainen jatkaa: ”Voimme kuitenkin summata tämän hetken tiedon perusteella, että THL myöntää itsekin, että mitään perusteluja sille miksi jokin tapahtuma saa jonkin riskiarvon ei ole edes yritetty kirjata mihinkään ylös. Tämä on huomionarvoinen havainto tietoperusteisen päätöksenteon kannalta. Tartuntatautien torjunta on vakava asia. Myös perusoikeuksien rajoittaminen on vakava asia. Molempien kohdalla tärkeää on läpinäkyvä ja tehdyt valinnat dokumentoiva toimintatapa. Se mitä nyt näemme ei edusta tätä. On syytä kysyä miksi tässä on toimittu siten kuin on toimittu!”

Toisin sanoen hybridistrategian laatimisessa ja lakiesityksessä on tukeudettu ei-mihinkään-minkä-voisi-tarkistaa-ja-arvioida.

TEM tiivistää: koronapassin toimivuudesta ei ole julkaistua tutkimustietoa.

(s. 8)

Lopputulemaksi lakiesityksestä, koronapassin käyttöönoton perusteluista ja hybridistrategioista jää, että mistään ei käy selville, mihin uusi rajoitustoimi (koronapassi) loppujen lopuksi perustuu eikä myöskään millä perusteella rajoitukset ovat jatkossa voimassa — eikä miten ja millä perustein koronapassin käytöstä luovutaan. Jos luovutaan.

Eduskunnalla on valinnanvapaus hylätä turha hanke.

PÄIVITYS 7.10.2021 klo 11:11

Liettuassa, Latviassa ja Virossa on pakollinen rokotuspassi — ja eniten uusia tapauksia. Vaikka pelkästään tämän perusteella ei lopullisia johtopäätöksiä pidäkään vetää, niin suuntaa antavaa tämä kyllä on; rokotuspassilla ei tartuntoja estetä.

Lähteitä:

Työ- ja elinkeinoministeriö (3.8.2021): MUISTIO, Koronapassi – arviointia työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta (9 sivua)

Sivistysvaliokunnan lausunto SiVL 15/2021 vp HE 131/2021 vp 

Aiheeseen liittyy:

Avaako vai sulkeeko terveyspassi yhteiskunnan? (AM 27.9.2021)

WHO ohjeistaa hallituksia globaalin rokotuspassin käyttöönotossa (AM 30.8.2021)

Miksi koronarokotteet ovat riski koko ihmiskunnalle (AM 13.9.2021)

”Rokotteilla luotiin riskiryhmä” — Ranskan rokoteohjelmaa johtanut Christian Perronne (AM 19.8.2021)

Lääketeollisuuden piilotettu vaikutus politiikkaan (AM 8.7.2021)

Artikkelikuva: Natsi-Saksan aikainen ja moderni syrjintätaulukko (”terveyspassi”)


31 comments

    • Pitääpä kertoa tällainen, asun lähellä Haaparantaa ja soitin joskus helmikuussa suomen tulliin ja kysyin miksi sieltä ei saa tuoda kuin kartongin tupakkaa pernenä vastaus oli. Ruotsalaisessa tupakka askissa ei ole VAROITUSTEKSTIÄ SUOMEKSI, tuonti rajajoitus oli tehty n 2v sitten. Kartonki maksaa 54€ja 95 nen 1,35€/l, ilman tuota rajoitusta ois kauempaakin voinut hakea vuoden tupakat.

      Tykkää

  1. ”hybridistrategian laatimisessa ja lakiesityksessä on tukeudettu ei-mihinkään-minkä-voisi-tarkistaa-ja-arvioida.”…paitsi kaikki jonka voisi arvioida tässä huijauksessa,se piilotetaan,vääristellään,vähätellään,tai mustamaalataan.
    myös nyt ”kiire” passin kanssa vain suunniteltu taktiikka,koska ovat tienneet sen runnovansa läpi jo kauan.
    ihan tulee mieleen,kun koronavilkkua markkinoitiin,että se on vain suomalaisille,suomalaisten kehittelemä,niin heti kun lataukset oli saatu tavoitteeseensa,niin jo olikin omituisesti yhteensopiva muiden eu-maiden kanssa,ja data jaettiin ties minne…että missähän oli kehitelty,ja koska

    Tykkää

    • Sitten syötetään tarinaa kansalle jostain variantista tai siitä että rokotteen teho hiipuu.
      Tosiasiassa rokotetut sairastuvat rokotteesta, ja sille keksitään peitetarina, jotta saadaan työnnettyä lisää myrkkypiikkejä.

      DELTAVARIANTTI = KORONAROKOTEHAITTA ammattilaisten keskuudessa

      Tykkää

      • Koska rokote ei suojaa eikä estä tartuntaa, mitä hittoa mahdetaan tarkoittaa rokotesuojalla?

        Koska rokote ei suojaa eikä estä tartuntaa (Autsralia!), mitä lisähyötyä on todistaa immuunisuojansa puuttuminen rokotepassilla paikoissa joihin terve, oireeton rokottamaton ei pääse natsipassivaltakunnissa?

        Tykkää

      • Project Veritas on saanut nauhalle Pfizerin tutkijoita ja johtoa: luontainen immuniteetti parempi kuin rokotteen tuoma kapea-alainen immuniteetti. Kertovat myös, että yritys pyörii koronapiikkirahoilla, ja että ihmisiä yritetään pakottaa piikille tekemällä rokottamattomien elämä mahdollisimman hankalaksi (koronapassilla).

        Mikään tästä ei yllätä kuin koronatukimedian lukijoita, kaikki kerrottu on ollut pääteltävissä jos on yhtään vaivautunut ajattelemaan.

        Tykkää

      • ”Koska rokote ei suojaa eikä estä tartuntaa, mitä hittoa mahdetaan tarkoittaa rokotesuojalla?”
        niinpä,ja nyt passien tarpeellisuutta perustellaan sillä,että suojataan siis rokottamattomilta ne……”suojatut”,eli rokotetut…erikoista ”ajattelua”,eikä voi edes yrittää ymmärtää mitenkään muuten kuin,että ne passit on kaiken takana,ja niiden tulo päätetty jossain muualla,jo aikaa sitten.
        no,sama tarina kerrottiin maskittomien tartuttavan ”suojatut” maskilliset….toki ne maskit mitään suojaa,että tavallaan oikein kerrottu,mutta eri kantilta esitetty..
        jossain näin hyvän meemin,jossa sateenvarjoa käyttävä epäili,että suojaako hänen varjo sateelta,koska kaikki ei semmoista käytä…ja valitettavasti,näitä omituiseen logiikkaan perustuvia väitteitä jatkuvasti syötetään hyväuskoisille lampaille,jotka kiltisti marssivat teuraaksi,”hyvän” paimenen(media) paimentaessa

        myös kerronta nyt tuosta rokottamattomien tauti tarinassa,hiukan erikoista,ihan ajatellen koska ”rokotettuja” nyt enemmän,kuin rokottamattomia,kuitenkaan sairaalahoidossa,ja teholla olevien lukumäärät ei…kai? kauheesti ole muuttunut,ennen kuin rokotukset alkoi??vai olenko väärässä…ja jollen,niin pitäisi siis ajatella,että rokottamatomat nyt sitten jotenkin onnistuu tapaan toisiaan…koska ”rokotetut” ei tietenkään levitä tautia,eikä kerrotun mukaan ole sairaalassa.niin jotenkin ei vaan tunnu uskottavalta tarina.

        Tykkää

    • varmaan syylliseksi paljastuu auts-variantti,jolle ei pariin otteeseen ”rokotetut” nyt olekaan suojattu,edes sairaalahoidoilta ei vältytä,vaikka niin on vakavat tapaukset lähinnä rokottamattomien keskuudessa….olen ollut kuulevinani jostain semmoista toitotetun toistuvasti.

      ei kykene ymmärtään mitään logiikkaa senkään takaa,kun nyt lieväoireisten ”rokotettujen” ei tarvi käydä testeissä.ei kyllä ymmärrä miksi kenenkään tarvitsisi käydä lievistä oireista,mutta että ”rokottamattomien” pitäisi käydä.mutta kun ”rokotetut” saavat oireita,niin eikö hekin silloin ole sairastunut,ja levitä tautia,siinä missä ”rokottamaton” lieväoireinen?
      ei kyllä pitäisi vaatia mitään erityistä osaamista ajattelulta,että osaa päätellä,miksi nyt tämäkin manipulointi muoto otettu ohjelmistoon

      Tykkää

      • Iltalehti, terveysuutiset 5.10.2021: ”Kannattaisiko rokotetun nyt altistaa itsensä koronalle? – ”Tätä on mietitty”, toteaa ylilääkäri” https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/b9f7d947-af3f-4a5f-812c-f8b7f018cd88

        THL miettii nyt, kannattaisiko tuplapiikitetyn altistaa itsensä koronalle saadakseen suojan koronalta, koska rokotteet suojaavat koronalta vain todennäköisesti mutta varmaa se ei ole. Eräs keino altistamiseen olisi kolmospiikki.

        Että mitä?!

        THL:n vakuuttavuus laskee joka ulostulolla.

        Tykkää

      • No huh!?

        Eihän tuosta ole kauaakaan kun taudin hankkimista tahallaan pidettiin melkeinpä kaikkein kamalimpana yhteiskunnallisen vastuun välttelynä… oikeen pöyristeltiin sitä että lusmut piikinvälttelijät semmoistakin voisivat tehdä, muiden syntiensä ohessa! Ettäkö riekkuisivat hillittömissä tartunnanhankintakemuissa!? Vastuuttomat kahelit!!

        Kansan synkät silmät hehkuivat, ja iltashittilehtien kauppa kävi.

        Ja nytkö korkea-arvoinen kansanterveysupseeri jo pohtii asiaa. Mit-…?

        Tiedä oikeen mitä tuon upseerin ajatelmista ajattelisi. Pidän toki arvossa kykyä arvioida tilanteet uudelleen, mutta… Hannahan ei pitänyt pohdintoja saati tutkimustietoa lainkaan tarpeellisena taannoin kun taivasteli sitä että kohupiikkejä mollattiin vain siitä syystä että tutkimustuloksia ei vielä ollut saatavilla. ”Ihan älytöntä”, sanoi upseeri.

        Pitäneekö paikkansa että Hanna on ilmoitellut että ei itse hanki ottaa mitään kohupiikkejä? Ku ei hän tartte. Ku hänellä on niitä vasta-aineita. Onko upseeri tosiaan sanonut noin?

        Muitten ei pidä niistä vasta-aineista murehtia, saati teettää kalliita testejä. Otatte ny vaan ne piikkinne.

        Jos k-tautipassi toteutuu niin sillähän sitten pääsee jatkossa tartunnanhankintakemuihin, merkityille areenoille. Kansanterveysupseerin pohdinnat on sikäli ihan paikallaan. Myös tilastointi voi muuttua, päiväkohtaisiin lukuihin voidaan lisätä pari saraketta:

        -Luomutartunnalla vahvistetut tuplapiikitetyt.
        -Tuplapiikitetyt ADE-tapaukset.

        Ehkä kansanterveysupseeri ei olekaan takinkääntäjä, vaan ainoastaan aikaansa edellä!

        Liked by 1 henkilö

      • Niin Suomessa…

        Ruotsi keskeyttää Modernan rokotteen antamisen vuonna 1991 syntyneille ja sitä nuoremmille.
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008314329.html

        Kanadassa kahdesti rokotetut täyttävät tehohoidon. Lääkäri irtisanoutuu protestiksi pakkorokotuksista ja viranomaisten valehtelusta. ”Ontario doctor resigns over forced vaccines, says 80% of ER patients with mysterious issues had both shots.”
        https://www.lifesitenews.com/news/ontario-er-doctor-resigns-over-mandatory-vaccines-and-falsehoods/

        Tanska keskeyttää nuorten koronarokotukset rokotehaittojen takia. https://twitter.com/MTVUutiset/status/1445755019169447950?s=20

        Espanjassa: Terveysministeriö myönsi, että Espanjalla ei ole hallussaan eristettyä virusta eikä se tiedä kenellä olisi, Espanjassa sellaista laboratoriota ei ole.PCR-testit eivät riitä diagnoosin yksinään diagnoosin tekemiseen mutta silti niillä perustellaan sulkutoimia, karanteeneja, rokotuksia — vaikka ne eivät kelpaa taudin määrittelemiseen.
        https://www.eldiestro.es/2021/09/bombazo-sanidad-reconoce-que-no-dispone-de-cultivo-de-sars-cov-2-ni-registro-de-laboratorios-con-capacidad-de-cultivo-y-aislamiento-para-ensayos/

        Kanadan Albertassa kaikki mitä tahansa sairastavat, testistä kieltäytyneet lasketaan koronapositiivisiksi https://citizenfreepress.com/column-3/insanity-in-alberta/

        Luottakaa tieteeseen 😉

        Tykkää

  2. Koronaviruksen tarkoitus on ROKOTE. Rokotteen tarkoitus on PASSI. Passin tarkoitus on DIGITAALINEN IDENTITEETTI. Digitaalisen identiteetin tarkoitus on SIRUTTAMINEN. Siruttamisen tarkoitus on tehdä ihmisistä ALAMAISIA transhumanistisessa teknokratiassa. Kaikki on etukäteen tarkkaan SUUNNITELTU. Meitä odottaa joko GREAT RESET tai GREAT AWAKENING.

    Tykkää

    • Rokotteen tarkoitus on mielestäni kansanmurha. Passit ja sirutukset, digitaaliset identiteetit voisi järjestää ilman rokotteitakin. Kansanmurhasta henkiin jääneet halutaan transhumanoida elitiin orjiksi. Rokotteessa oleva grafeenioksidi on tekoälyn pohja, jonka patentin ostin tekoälyintoilija Elon Musk v. 2017, hän on tienannut rokotteilla nyt 3 miljardia. Nyt testataan kuinka paljon ihmisen elimistö kestää grafeenioksidia, Musk haaveilee neuralinkistä ihmisille, joka siis tehdään injektoimalla tätä grafeenioksidia jolla yhdistetään ihminen internettiin.

      Piikkiproteiini on patentoitu v. 2005 bioaseeksi, tieto löytyy rapsodiasta tri Fuellmichin haastattelussa. Sen tarkoitus on siis vain ja ainoastaan tappaa, saada aikaan WEF:n ja YK:n yhteisen Agenda2030 mukainen depopulaatio vuoteen 2030 mennessä.

      Tykkää

      • Kansanmurhasta en tiedä, mutta tuo digitaalinen identiteetti ja sitä seuraava digitaalinen digtatuuri näyttäisi olevan seuraavat askeleet kohti totalitarismia.

        Geenipiikkiä tyrkytettiin aluksi uhkailulla ja pelottelulla tyyliin että me kuollaan kaikki jos ei nyt heti oteta kokeellista geenimanipulaatiota. Sitten seurasi lahjontavaihe, jolloin ilmaisia ämpäreitä ja suklaalevyjä tyrkytettiin tottelevaisille. Jäljelle jää siis kiristys.. sinut suljetaan Passilla uuden uljaan yhteiskunnan ulkopuolelle, ellet tottele.

        Jos nuo uhkailu, lahjonta ja kiristys eivät toimi niin todennäköisesti sinut eliminoidaan. Sillä kaikkien täytyy ottaa tuo QR koodi. Näin on päätetty ja nukkehallituksemme toimii kuin riivattuna mallia elokuvista Poltergeist tai Manaaja, että näin tapahtuu. Vai vielåkö joku kuvittelee, että Suomessa päätetään nåistä asioista?

        Tykkää

    • Kansanmurhateoriaa vahvistaa vielä sekin, että piikitetään mRNA-rokotteilla. Aasia ja Venäjä eivät käytä mRNA-rokotteita, heillä on käytössä vanhalla tekniikalla tehdyt rokotteet, joissa on tapettua tai heikennettyä virusta, eli käytännössä ne on influenssarokotteita (mm. Sputnik ja Sinovac). Näitä ei EU:ssa ole haluttu ottaa käyttöön, koska ne eivät sovellu WEF:n ja YK:n Agenda2030 mukaiseen depopulaatiotavoitteeseen, koska ne eivät tapa!

      Tykkää

  3. Yllä olevasta selvisi, miksi en tunne tai tiedä vieläkään nimeltä yhtään koronaan sairastunutta (paitsi tietysti mediassa esiintyneet, mutta heistäkään en tunne yhtään). Pitäisi tuntea 5500 ihmistä, jos mieli tuntea joku. Omissa oloissa elävä vanha ihminen ei tunne tällaista määrää, eikä moni nuorempikaan. Keskustelin joku aika sitten puhelimessa erään pienellä paikkakunnalla asuvan, paljon osallistuvan ihmisen kanssa ja kysyin, onko heillä päin ollut paljon koronaa. Hän sanoi, että ei tiedä yhtään, mutta on kuullut, että naapurikunnassa olisi ollut muutama.
    Minua kiinnostaisi tietää, kuinka sairaita nuo tuhannet viikossa sairastuneet ovat. Kuinka moni heistä sairastaa tavallista nuhaa ja lievää flunssaa tai on oireeton? Joku aika sitten uutisoitiin sadoista koronaan sairastuneista thaimaalaisista marjanpoimijoista ja äskettäin ulkomaisista telakkatyöläisistä. Ei olisi ihme, jos olisivat vilustuneet, kun ovat tulleet lämpimämmistä maista poikkeuksellisen kylmään Suomen syyskuun säähän. Ja työ- ja asuinolot ovat mitä ovat. Ja uutiset häviävät muutamassa päivässä, kun keksitään taas uusia. Sekin kiinnostaisi tietää, minkä ikäisiä ovat koronan takia sairaaloissa olevat ja mitä muita sairauksia heillä on. Näitä ei ole ilmeisesti mahdollista mitenkään selvittää? On tyydyttävä siihen tietoon, mitä sairaalat ja THL halavat antaa.

    Tykkää

    • Suomalaisten tietoja valevaltamediasta ei kannata edes lukea, ne on valheellista propagandaa. Todelliset lukemat rokotettujen sairastumisista ja sairaalaan joutuneista voi lukea ulkomaisista medioista, tilanteet esim. Israelissa, UK:ssa kertovat mikä on todellinen tilanne myös Suomessa. Rokotetut sairastuvat rokotteesta.

      Tykkää

  4. Tässä on erittäin yksityiskohtainen tieteellinen raportti useilta tutkijoilta. Se kattaa paljon covid -injektioiden analysointia. Vaikka injektiot eivät estä covid -infektiota tai leviämistä, ne aiheuttavat suuria vahinkoja ja kuoleman. Jotkut tämän yksityiskohtaisen analyysin kohokohdista ovat:

    Jopa vanhuksilla, joilla on suurin riski vakavasta sairaudesta tai kuolemasta covid -infektion vuoksi, injektiot tappavat viisi kertaa enemmän ihmisiä kuin he voivat pelastaa.

    Nuoremmissa ikäryhmissä, joilla on hyvin pieni tai vähäinen riski kuolla covid-infektiosta, injektiokuolemien ja covid-kuolemien suhde on vieläkin korkeampi, koska se on asteikon ulkopuolella ja yksinkertaisesti ilmoitettu olevan yli 100 lapsille. Ajattele seurauksia: hallitukset ajavat lapsiamme takaa neulalla, joka antaa enemmän kuin 100: 1 mahdollisuuden tappaa heidät sen sijaan, että pelastaisi heidät!

    Tiedemiehet, jotka työskentelevät tämän yksityiskohtaisen tieteellisen paperin läpi, näkevät kuinka monta kerrosta tieteellistä harhaanjohtamista Big Pharma ja rikollinen covid -yritys ovat käyttäneet tässä suuressa rikoksessa ihmisyyttä vastaan.

    Click to access Why-are-we-vaccinating-children-against-covid-research-article-1-s2.0-S221475002100161X-main.pdf

    Tykkää

  5. Jokunen vuosi sitten, kun jo edesmennyt herra T. Halme äänestettiin mukaan suomen politiikkaan, tiesin -intuitiivisesti ilman perusteluita – että mikään poliittinen ulostulo tai teko ei saisi enää huomiotani. Tuolloin en vielä ymmärtänyt sen olevan täysin teatteria – politiikan siis, ei Halmeen.
    Nykyään ymmärrän itseäni paremmin, ja osaan argumentoida kantani. Politiikkakin on kehittynyt. Nykyään se on surkeiden näyttelijöiden vuoksi pelkkää farssia, jossa cameo-rooleissaan esiintyvät pilkkaavat itseään sitä itse ymmärtämättä. Poliitikot elävät kuplissaan siinä missä heidän seuraajansakin.
    Media tuon kaiken keskellä on pahiten kuplassaan. Sen edustajat ymmärtävät vain mustavalkoista tilastoa; Katsotaanko heitä vai ei. Kommentoinnit median suuntaan ovat turhia jo siksikin, että heidän esittämänsä valheet eivät voisi milloinkaan tulla ratkaistuiksi heidän forumeillaan. Taistelut niissä ”juoksuhaudoissa” palvelevat vain mediaa itseään.
    Samaan aikaan selkiemme takaa todellisuutemme käsitteitä vaihdellaan. Meitä ajetaan teuraiksi, ja kenties olemme sen ansainneetkin; En silti usko niin.
    Onko arvomme laskenut jo niin kovasti, että elääksemme meidän on lainattava muilta? Kirjoitan valtiollisessa mittakaavassa. Onko tosiaan niin, että olemme surkeita tässä elämisen taidossa ja hyvinvoinnin tuottamisessa, kun tuottomme valuu pyramidin seiniä ylöspäin? Miksi edes lainata meille siis?
    Tietenkin siksi, että kaikki – AIVAN KAIKKI – hyvinvointi, teknologia, luonnontieteet, kulttuuri, markkinatalous, yhteisöt ja niiden viholliset ovat meidän tavallisten ihmisten aikaansaannoksia.
    Pahuus joka keskuudessamme piilottelee, ei osaa luoda mitään. Sillä on voima ainoastaan turmella. Kadehtiva ei rakenna itselleen parempaa – vaikka kenties voisikin – ,vaan haluaa ottaa toisen oman. Pahuus on turmellut ympäristömme – abstraktin senlaisen. Sadistinen kyltymätön nälkä omistaa kaiken tai tuhota sen mitä hallita ei voi.
    Meille valehdellaan siksi, koska olemme ainoa asia mitä tuo pahuus pelkää. Meitä riistetään, koska riistäjämme eivät itse osaa tuottaa. Arvojamme pilkataan, koska pilkkaajillamme ei arvoja tai arvoa ole. Olemme tärkeintä mitä meillä on koskaan ollut, ja olemme arvokkain luonnonvara minkä olemme koskaan löytäneet. Me tavalliset ihmiset. Emme tietenkään ole täydellisiä tai virheettömiä, mutta olisimmeko enää ihmisiä täydellisinä? En tiedä.
    Poliittinen farssi on pakottanut meidät tilanteeseen, jossa meidän on valittava puolemme. Henkilökohtaisesti olen valintani tehnyt, enkä pelkää tappiota. Jos vapaus – edes tämä näennäinen – häviää taistelun, minäkin olen kuolevien joukossa, enkä muuta kohtaloa silloin haluaisikaan.
    Politiikka maailmalla ja suomessa on pakottanut huomioni puoleensa. Pakottanut huomioimaan kuinka nuket vaihtuvat, vaikka käsi pysyy samana. Käsi on pahuuden. Toiset haluaisivat heidän olevan liskoihmisiä, toiset taas eliittiä. Todellisuudessa ’he’ ovat säälittäviä, ja me tavalliset ihmiset muutumme kuin se kuuluisan sanonnan päähenkilö jota varoitettiin tuijottamasta liian kauan pimeyteen. Nyt pimeys tuijottaa takaisin, emmekä me voi voittaa sitä pahuudella. Meidän on tahoillamme tunnustettava että pelkäämme itseämme ja laiskuuttamme. Silloin emme yritä pakottaa muita tahtoomme.

    Meidän on kieltäydyttävä valheista, kuuntelemasta niitä. FIAT-raha, valtiovalta, asiantuntijat tai papit, mielialalääkkeet, miesten synnytykset, ilmastonmuutos tai vaikka ruotsalaisten paremmuus. Näillä on arvoa vain niihin uskoville. Sano EI valheille.

    Tykkää

  6. Sanotaanko Suomessa EI valheelle? Erityisesti kiinnostaisi tietää, onko Suomessa jätetty kanteita kansallisella tasolla koronapassista, irtisanomisista tai niillä uhkaamisista.

    Entä sitten k-piikin mainostaminen ja viranomaisten mediassa esittämät väitteet k-piikkien turvallisuudesta? Lainvastaistaisuus ja vahingonkorvausvastuukysymykset pitäisi meilläkin saada julkistettua.

    Itävallassa ainakin asiaan paneudutaan voimakkaasti oikeusteitse kansallisten ja kansainvälisten asianajajaryhmittymien kanssa.

    Tykkää

  7. 05.10.2021
    Asiantuntijakuuleminen, aliasia

    Valiokunnassa olivat kuultavina:

    osastopäällikkö Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriö ( https://avoin.media/2020/08/11/thln-rokotepaallikko-glaxosmithklinen-entinen-pikkupomo/ )

    ylilääkäri Paula Tiittala sosiaali- ja terveysministeriö
    lakimies Maija Neva sosiaali- ja terveysministeriö
    lakimies Mirka-Tuulia Kuoksa sosiaali- ja terveysministeriö
    hallitusneuvos Kirsi Ruuhonen sosiaali- ja terveysministeriö
    erityisasiantuntija Anna Kärkkäinen sosiaali- ja terveysministeriö
    johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
    professori Veli-Pekka Viljanen
    professori Tuomas Ojanen

    05.10.2021Asiantuntijakuuleminen, aliasia
    Valiokunta lopetti asiantuntijakuulemisen.

    05.10.2021Valmistava keskustelu, aliasia
    Valiokunta aloitti valmistavan keskustelun.

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KokousSuunnitelma/Sivut/EDK-2021-AK-347493.aspx

    Liked by 1 henkilö

    • THL:n mukaan koronapassin vaatiminen lapsilta on ”erittäin kyseenalaisena oikeasuhtaisuuden ja välttämättömyyden kannalta”. Laitos huomauttaa, että 12–15-vuotiaat sairastuvat hyvin harvoin vakavasti, ja heitä vanhemmat ikäluokat on lain voimaan tullessa hyvin kattavasti rokotettu.”

      ”Sivistysvaliokunta esittää, että sosiaali- ja terveysvaliokunta harkitsee koronatodistusta koskevan ikärajan nostamista 16 ikävuoteen.

      Eduskunnan talousvaliokunta piti eilen tiistaina julkaistussa lausunnossaan oikeasuhtaisuuden ja välttämättömyyden kannalta kyseenalaisena sisällyttää lapset koronapassivaatimuksen piiriin.”

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000008313457.html

      Tykkää

  8. Jos pidetään mielessä globaaliin korona- caseen liittyviä niin lääketieellisiä kuin juridisiakin seikkoja, joita avoimessa mediassa on usein ja selkeästi tuotu esiin ja joita asianajaja Michael Brennerkin (video edellisessä kommentissani) korostaa, niin Suomen eduskunnan valmIstelemat lakimuutokset tartuntatautilakiin koronapasseineen eivät vaikuta kovin lainmukaisilta.

    Covid 19- taudin kuollueisuus prosentteina on alle 1 prosenttia eli mitään pandemiaa ei edes ole. Nyt asiat on siis vain Suomessakin käännetty täysin ylösalaisin : Nykyiset päättäjämme kaventavat mielivaltaisesti ei kuolemanvaarassa olevien perusoikeuksia suluilla ja muilla rajoituksilla.

    Maskien käytönhän on todettu aiheuttavan pikemminkin terveydellistä haittaa ja juuri lapsille ( oikeuden päätös Saksassa). PCR testit eivät pysty osoittamaan sairauksia,vaikka PCR testeihin on sijoitettu miljardeja,eivätkä kokeelliset k- rokotteet ole tosiassa rokotteita vaan geeniterapiaa.

    Voisikohan jo nyt vetää johtopäätöksen tästä kaikesta, mikä olisi että nykyiset päätöksentekijämme tuhoavat
    nykyisen päätöksentekojärjestelmän laittomilla toimillaan ihan itse.

    Tykkää

  9. Suomihan on laittomuuden tilassa jos ko. passi otetaan käyttöön. stopkoronapassi. fi sivulle kannattaa kerätä nimilistaa rikollisista, jotka ko. passia kannattavat sekä rikollisorganisaatioista, jotka ko. passia vaativat. Nämä henkilöt ja tahot tulemme haastamaan oikeuteen, kun valta aikanaan maassamme vaihtuu. Nürnberg 2.0 oikeudenkäynnit siis odottavat ko. rikollissakkia.

    Tähän lopuksi vielä faktaa geenipiikkien haitallisuudesta, jotka passin pakottamisen myötä ihmisille aiheutetaan. Todistusaineisto on täysin vedenpitävä kaikissa oikeusasteissa, että geenimanipulaatioon pakottaminen aiheuttaa vakavaa haittaa. Tämä on kaikkien näiden rikollisten tiedossa eivätkä he voi vedota tietämättömyyteen.

    https://rumble.com/vnbv86-winning-the-war-against-therapeutic-nihilism-and-trusted-treatments-vs-unte.html

    Tykkää

  10. Toisin kuin TEM:in muistiossa on kerrottu, ainakin yksi tutkimus on olemassa.

    Koronapassi saattaa vähentää rokotehalukkuutta:

    ”[…] Across two countries and 1358 participants, we found that need frustration—particularly autonomy frustration—was associated with lower willingness to get vaccinated and with a shift from self-determined to external motivation. In Israel (a country with vaccine passports), people reported greater autonomy frustration than in the UK (a country without vaccine passports). Our findings suggest that control measures, such as domestic vaccine passports, may have detrimental effects on people’s autonomy, motivation, and willingness to get vaccinated. […]

    US National Library of Medicine: “Vaccine Passports” May Backfire: Findings from a Cross-Sectional Study in the UK and Israel on Willingness to Get Vaccinated against COVID-19 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8402442/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s