Ruotsi ilmoittaa k-rokotehaittalukunsa

Ruotsin lääkevirasto (Läkemedelsverket) raportoi Ruotsissa ilmoitetuista, epäillyistä koronarokotehaitoista ja -kuolemista. Lukemat ovat ajalta 27.12.2020–19.1.2021.

Haittavaikutusten kirjo on moninainen. Ruotsissa on käytössä Pfizer/BioNTechin ja Modernan geeninano-mRNArokotteet – kuten Norjassa ja Suomessakin. Haittavaikutuksia saattaa ilmetä myöhemmin lisää, sillä koronarokotteilla on vain väliaikainen, ehdollinen ja eräkohtainen myyntilupa: faasi4 -koe tehdään nyt väestölle jaettavien rokotteiden seurauksia tarkkailemalla.

Ranskalainen Le Monde uutisoi hakkeroituihin, vuodettuihin sähköposteihin nojaten EU-komission – pääkomissaari Ursula von der Leyenin johdolla – painostaneen Euroopan lääkevirastoa (European Medicines Agency, EMA) hyväksymään Suomessakin käytössä olevat Pfizer/BioNTechin ja Modernan koronarokotteet nopeutetussa menettelyssä. EMA katsoi tarvittavia tietoja puuttuvan, ja rokotteiden turvallisuudesta oli suuri huoli, kertoo venäläinen RT.

Haittailmoitusten perusteella Ruotsissa on koronarokotteesta seurannut päänsäryn, kuumeen, pahoinvoinnin, huimauksen, ripulin ja väsymyksen ohella

…imusolmuketautia, sydänoireita ja -kohtauksia, verenkiertohäiriöitä ja verenmyrkytys (sepsis), kasvojen turpoamista ja kasvohalvauksia, hyperglykemiaa (korkea verensokeri) ja hypoglykemiaa (matala verensokeri), kouristuksia, äärimmäistä kipua ja fibromyalgiaa, hallusinaatioita, halvauksia ja motorisen toiminnan häiriöitä, erityyppisiä ihottumia, munuaisvaurio, allergisia reaktioita ja anafylaktisia shokkeja, eriasteisia hengitysvaikeuksia ja hengitystieoireita sekä kuolemaa (9 hlöä, 16 epäiltyä).

Haittavaikutusilmoitusraportissa on lueteltu pidempään ja tarkemmin, mitä kaikkea on ilmoitettu.

Haittavaikutuksia on Ruotsissa ilmoitettu yli 80-vuotiaiden jälkeen eniten naisilla ikäryhmissä 30–59 ikävuotta. Eniten ilmoituksia on tehty Tukholman alueella (12), Skånessa (12), Länsi-Göötanmaalla (13) ja Länsi-Norlannissa (10).

KUVAKAAPPAUS Läkemedelsverketin raportista (päivitetty 15.1.2021)
Angående utdrag ur Läkemedelsverkets databas för
spontant rapporterade misstänkta biverkningar

Kommentti

Yksityisomistettu BigTech on ilmoittanut huolehtivansa maailman väestön terveydestä ja hyvinvoinnista taistelemalla virhetietoa vastaan nostamalla esiin auktoritatiivista informaatiota ja jakaen tärkeitä koronatietous-päivityksiä yhteistyössä (keskenään ja) maailman terveysviranomaisten kanssa.

Paljonko olette nähneet sosiaalisessa mediassa BigTechin jakamia rokotehaittavaikutustietoja?

RS

Lähde

Ruotsin lääkevirasto Läkemedelsverket

12 comments

  1. Koska kaikkia ”uudistuksia” perustellaan valinnanvapaudella, miksei se toimi tässä rokoteasiassa?
    Vaihtoehtojahan maailmalla on. Seurantatuloksia tosi isoista populaatioista. Luulisi että jokainen voisi piikittää itseensä valintanssa mukaan mitä haluaa, jos haluaa.
    Vai onko siinä ne ” länsimaiset arvot”?

    Tykkää

  2. Tätä ei kuulemma pysty lataamaan niin että otin asiasisällön pääpiirteittäin talteen:

    tutkija-mies sanoo https://www.facebook.com/ray.edn.50/posts/153793156527999 kongressin kuulemisessa, että rokotteissa käytetään nanoalumiinipartikkeleita, joihin bakteeri- ja virusantigeenit samoin kuin rokotteissa olevat epäpuhtaudet sitoutuvat, ja että nämä partikkelit läpäisevät aivoveriesteen, menevät aivoihin ja pysyvät siellä vuosikymmeniä, ja tämän takia on niin paljon autismia, alzheimeria ymv.  Nanoalumiinipartikkeleiden käytön turvallisuutta rokotteissa ei ole arvioitu.
    Yhdellä viidestä (Yhdysvalloissa) lapsesta on neurologisia ongelmia, yhdellä kymmenestä ADD, ADHD tmv, yhdellä 35:stä autismi, yhdellä yhdestätoista astma ja yhdellä 20:stä alle viisivuotiaasta kouristuksia. Autoimmuunisairaudet ovat eksponentiaalisessa kasvussa.
    Adjuvantit, joita käytetään rokotteissa aiheuttavat molekulaarista matkimista (molecular mimicry) , joka aiheuttaa autoimmuunisairauksia. Rokotteet eivät ole turvallisia, mies sanoo.

    Tykkää

    • Arvoisa Riikka ”Z” Söyring, tämä on se turboahdettu muoto Sikainfluenssasta, myös rokoteuhreiltaan. Arkadianmäen tanssivat siat juhlistavat sorkkaa koputtaen.

      Tykkää

      • Laittelin tuonne toisaalle kommentteihin australialaisen Lisa Barwisen tekemää koronapolitiikkayhteenvetoa. Sopinee tännekin:

        Hallituksen mukaan… Jos ottaisin ns. koronarokotteen itseeni:

        1. – Voinko lopettaa kasvomaskin käytön?
        Hallituksen vastaus – Et

        2. – Voivatko ravintolat, pubit, baarit jne. avautua jälleen ja jokainen tehdä töitä normaalisti?
        Hallituksen vastaus – Ei

        3. – Tulenko olemaan vastustuskykyinen covid-19 taudille?
        Hallituksen vastaus – Ehkä, mutta emme tiedä tarkkaan, se ei ehkä estä sinua saamasta sitä

        4. – Sentään en enää tartuta sitä muihin?
        Hallituksen vastaus – Ei, kyllä sinä voit edelleen tartuttaa muita, ehkä, kukaan ei tiedä

        5. – Jos rokotamme kaikki lapset, jatkavatko koulut normaalisti toimintaansa?
        Hallituksen vastaus – Ei

        6. – Jos olen rokotettu, voinko lopettaa sosiaalisen etäisyyden pitämisen?
        Hallituksen vastaus – Et

        7. – Jos olen rokotettu, voinko lopettaa käsieni desinfioimisen?
        Hallituksen vastaus – Et

        8. – Jos rokotutan itseni ja isoisäni, voimmeko halata toisiamme?
        Hallituksen vastaus – Ette

        9. – Avautuvatko elokuvateatterit, teatterit ja stadionit uudelleen rokotusten ansiosta?
        Hallituksen vastaus – Ei

        10. – Voivatko rokotetut kokoontua keskenään?
        Hallituksen vastaus – Ei

        11. – Mikä rokotuksen todellinen hyöty on?
        Hallituksen vastaus – Virus ei tapa sinua

        12. – Oletteko varmoja siitä, että ei tapa?
        Hallituksen vastaus – Emme

        13. – Jos tilastollisesti virus ei tapa minua muutenkaan (99.7 % selviytymisprosentti)… Miksi ottaisin rokotuksen?
        Hallituksen vastaus – Suojellaksesi muita

        14. – Jos siis otan rokotuksen, muut ovat 100 % turvassa minun tartuttavuudelta?
        Hallituksen vastaus – Ei

        15. – Voitteko taata, että en saa haitallisia oireita tai kuole rokotuksen seurauksena?
        Hallituksen vastaus – Emme

        16. – Kun kerran olette toimeksiantamassa tämän rokotuksen ja puhutte sakkojen antamisesta ihmisille, jotka eivät sitä ota sekä käyttämässä $24 miljoonaa veronkäyttäjien rahoja mainoskampanjoihin vakuuttaaksenne meidät ottamaan se – sitten, kun ihmiset saavat vakavia haittavaikutuksia tai kuolevat, kuten monet ovat saaneet… korvaatteko heille tai heidän perheilleen vahingot tai menetyksen?

        EI – hallituksella tai valmistajilla on 100 % nollavastuu.

        Yhteenvetona, Covid19 rokote…

        Ei anna immuniteettia.
        Ei eliminoi virusta.
        Ei estä kuolemaa.
        Ei takaa, että et saisi sitä.
        Ei estä sinua saamasta sitä.
        Ei estä sinua levittämästä sitä edelleen.
        Ei eliminoi tarvetta matkustusrajoitteille.
        Ei eliminoi tarvetta liikeyritysten sulkemiselle.

        Ei eliminoi tarvetta toimintojen keskeyttämiselle ja kaiken sulkemiselle.

        Ei eliminoi tarvetta kasvomaskin pitämiseen.

        Ja kasvattaa riskiäsi sairastua kasvohalvaukseen (Bell’s palsy), HIV:n ja tulla hedelmättömäksi vain muutamia mainitakseni… sekä DNA:n muuttamisen mahdollisuus, josta maailman johtavat tiedemiehet meitä varoittavat.

        Tämä ei ole konspiraatio. Näin hallitus sanoo sinulle.

        Tykkää

    • Aivan. Käyrillä voidaan esittää mitä tahansa valheita todeksi, kun valitaan sopivan ahdas aikajana tai valikoitu otos. Tilastoilla on helppo valehdella, ja aiemmin tämä opetettiin peruskoulun matematiikan tunneilla.

      Ruotsin tilanteen kauhistelu on osa median, politiikan ja talouspiirien yhteistä agendaa. Uusi normaali tekee normaalista epänormaalia ja epänormaalista normaalia. Valheesta on tehty totuus ja totuudesta valhe. Vanha diktatuurin keino, joka tälläkin kertaa esiintyy kaiken hyvän nimissä, tieteen, demokratian ja teknologisen kehityksen, ihmiskunnan hyvän ja parhaan, kansanterveyden ja ihmiselämän nimissä.

      Ruotsissa merkittävä osa koronakuolleista on vanhusten hoivakodeissa, joita on yksityistetty pitkään ja samalla hoidon laatua heikennetty. Köyhyyteen syrjäytetyt sairastavat enemmän, kuten terve järki sanoo, tutkimuksista puhumattakaan. Eriarvoisuus tappaa, kuten Göran Therborn kirjassaan kuvaa. Maahanmuuttajien suurempi osuus koronakuolleissa selittyy osin myös sillä, että kyseiset ryhmät ovat muita köyhempiä ja syrjitympiä. Köyhät syövät heikosti ja huonosti, yksipuolisesti ja sitä mikä on kulloinkin halpaa. Makaronilinjalla köyhälistö vetelee ympäri planeettaa.

      Tilastoissa ei ole yleensä vertailua ikäryhmittäin, sen huomioon ottamista että joissakin ikäryhmissä kuolleisuus on hyvin yleistä. Kun yli 84-vuotias kuolee, sitä voidaan kaiken järjen mukaan pitää normaalina.

      Tilastoista puuttuu yleensä myös vertailut aiempiin vuosiin, vuosikymmeniin, aiempiin epidemioihin tai muihin ylikuolleisuuden aiheuttajiin. Kun lukuja ja numeroita, käyriä ja kaavioita ei verrata mihinkään eikä suhteuteta asianmukaisiin muihin tekijöihin, voidaan luvuilla ja numeroilla esittää todellakin mitä halutaan. Kun käytetään vieläpä kumulatiivista käyrää, pitäisi olla selvää että kasvua tapahtuu jatkuvasti, varsinkin kun ihmisillä on jatkuvasti ja täysin normaalisti tapana sekä syntyä että kuolla.

      Ruotsin tilastoihin muutama linkki:

      https://emanuelkarlsten.se/more-swedes-died-in-one-month-1993-and-2000-compared-to-april-2020-why/

      https://emanuelkarlsten.se/multiple-errors-in-the-new-york-times-article-about-swedens-corona-strategy/

      Linkkien artikkelit on saatavana sivulta myös ruotsiksi.

      Vieraskielistä aineistoa kannattaa käyttää googlen kääntäjässä, joka on nykyisin kehittynyt huomattavan paljon paremmaksi kääntämään tekstiä myös suomeksi.

      Vertailtaessa Ruotsia muihin maihin, löytyy vaikkapa youtubesta monia esityksiä ainakin englannin kielellä, tässä yksi hyvä:

      Liked by 1 henkilö

    • Käytin puoli vuorokautta aikaa tuohon Ruotsi-aiheeseen ja sain aikaan tällaisen: https://www.facebook.com/seppo.raittila/posts/3808679472526253?__cft__%5B0%5D=AZVzG7Pz5Q4PH0GdJ_dWZqubFKzqD19Lqklvw6oRckPN5Ax2S3osW_csVsNKRCqwy9jeSbfG_ivY33KPJzrRHG-QXqLkb5ZPf7uteO4VCuPBO1QAJbJo4hL2hc4Gqk6te_g&__tn__=%2CO%2CP-R (20.1.21)

      Lyhyesti siitä yksi asia, jonka puuttuminen kaikesta lukemastani oli lähtökohtani: kokonaiskuolleisuuden vaihteluissa on otettava huomioon sekin, että eri ikäluokat ovat eri suuruiset…

      Toki tuon Ossi Tiihosen työn lähtökohdat ovat kuitenkin valtavirtalaisten käännyttämisessä kokonaisuutena katsoen parempia.

      Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti