Sensuuri iski Tamara Tuumisen haastatteluun. Rokotejohtaja Rämetiä tv:ssa opastanut erikoislääkäri kertoi k-piikkien riskeistä

Pelastetaan Suomen lapset -kampanja

Moni toivoi jatkoa lyhyeksi jääneelle MTV3:n keskustelulle, jossa kokenut erikoislääkäri haastoi rokotejohtaja Mika Rämetin.
Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmään kuuluva mikrobiologian erikoislääkäri ja dosentti Tamara Tuuminen antoi aiheesta jatkohaastattelun Mikko Kemppe podcastiin.
Nopeasti 28 000 katsojakertaa kerännyt geeniteknologisten koronarokotteiden vaaroja ja riskejä paljastanut haastattelu on nyt sensuroitu YouTubessa.

Tamara Tuuminen on koulutukseltaan kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori, lääketieteellisen mikrobiologian dosentti, joka on toiminut lääketeollisuudessa lääkkeiden kehittäjänä, tutkijana, opettajana, kliinisessä työssä, mikrobiologian laboratorion ylilääkärinä. Tuumisella on noin sata julkaisua vertaisarvioiduissa kansainvälisissä tiedelehdissä niin virologian, bakteriogian, serologian, immunologian ja sisäilmasairauden tiimoilta.

Pelastetaan Suomen lapset -kampanjassa mukana oleva Tuuminen on nykyisin eläkkeellä ja käyttää paljon aikaa tutkiakseen tiedettä koronaan ja koronarokotuksiin liittyen.

Monipuolisempi rokotuskeskustelu Suomessa toteutuu vain sananvapautta edistämällä

Erikoislääkäri ja dosentti Tamara Tuuminen oli MTV3:n Viiden Jälkeen ohjelmassa 24.8.2021 keskustelemassa Rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin kanssa.

Ohjelma loppui Tamaran kannalta kesken juuri, kun hän oli pääsemässä kertomaan koronarokotteiden vaarallisista haittavaikutuksista.

Avoimen keskustelun edistämisessä koronakriisin aikana kunnostautunut Mikko Kemppe Podcast päästi Tamaran ääneen katsojien iloksi kokopitkässä haastattelussa 30.8.2021:
Rokotteiden Haittavaikutukset, mRNA Teknologia, Lasten Rokottaminen – Tamara Tuuminen – #66

Youtube sensuroi tänään 2.9.2021 kulovalkean lailla levinneen haastattelun. Haastattelu oli saanut jo 28 000 katsontakertaa ja se on saanut hyvää palautetta laajalti, erityisesti lääkärikunnan keskuudessa. Haastattelu osoitti selvästi, että Pelastetaan Suomen Lapset -kampanja (PSL) on oikealla asialla, ja että riippumatonta tiedettä tutkiessa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että geeniteknologiset koronarokotukset täytyy välittömästi keskeyttää.

YouTubella on ollut koronakriisin aikana tapana poistaa kaikki asiantuntijanäkemykset, jopa maailmankuuluilta tutkijoilta ja lääkäreiltä, jos ne paljastavat aukkoja virallisessa narratiivissa. Virallisen, mutta valheellisen narratiivin mukaanhan ”Covid-19 on todella pelottava tauti kaikille, hoitoja siihen ei ole ja ainoa keino ulos on luopua ihmisoikeuksista, ajaa yhteiskunta alas ja ottaa säännöllisesti 95% tehokas ja täysin turvallinen injektio” – mutta mikäänhän tässä ei pidä paikkaansa. PSL-lääkäriryhmä on pöyristynyt sensuurista ja toivoo kansanedustajilta reagointia sananvapauden ja monipuolisen tiedekeskustelun puolesta, jotta koronakriisi ja sen aiheuttamat kärsimykset saadaan lopetettua Suomessa.

Tamara Tuumisen haastattelu on nyt katsottavissa suomalaisessa sananvapautta edistävässä videopalvelu TokenTubessa.

Rokotteiden piikkiproteiini myrkyllistä, tutkimus puutteellista

Haastattelussa Tuuminen kertoo miten mRNA-rokotteet eroavat täysin perinteisistä rokotteista. Geeniteknologisten injektioiden elimistössä levittämä/synnyttämä piikkiproteiini on toksinen eli myrkyllinen. Se mm. vahingoittaa verihiutaleita ja punasoluja, aiheuttaa niiden aggrekaatiota ja veritulppia sekä vaurioittaa verisuonten seinämää.

”On vedetty mutkat suoriksi”, toteaa Tuuminen koronarokotteiden kehitysprosessista. ”Pitäisi tutkia farmakokinetiikka ja farmakodynamiikka. Pitäisi tutkia miten virus ja rokote käyttäytyvät elimistössä. ”

Koronarokotteiden kehittelyssä on ohitettu tiettyjä vaiheita, kuten farmakodynamiikka, genotoksisuustutkimus ja teratogeenisyys. Rokotteiden nanopartikkelit menevät munasarjoihin, samoin spermaan, nämä voivat aiheuttaa lapsettomuutta. ”Kukaan ei tiedä millaisia ovat pitkäaikaiset vaikutukset.”

”Lapset ovat immuuneja ja eivät levitä koronaa. Miksi lapsia pitää rokottaa aineella josta meillä on hirveän vähän tietoa?”, hän kysyy ja samalla muistuttaa Hippokrateen valan ensimmäisestä ohjeesta: Älä vahingoita.

Lasten rokotuksissa rikotaan lakia ja lääketieteen etiikkaa

Kun mikrobiologian erikoislääkärillekin on vaikea ymmärtää näiden ”rokotteiden” geeniteknologian toimintaa, miten pistoksia antavat terveydenhoitajat osaisivat kertoa lapsille miten mRNA toimii.

Erikoislääkäri Tuuminen siteerasi haastattelussa Lakia lääketieteellisestä tutkimuksesta, jossa lukee mm. näin: ”Tutkittavalle on annettava riittävä selvitys mahdollisista riskeistä ja haitoista.”

”Se on täysin mahdottomuus vaatia tai edellyttää, että lapset, 12-15 vuotiaat, ymmärtäisivät mistä on kysymys.”, Tuuminen kauhistelee nykyistä toimintaa.

Koronarokotukset täytyy keskeyttää, sillä haittavaikutusten määrä on tullut liian suureksi. Lisäksi lasten hyöty/haitta-suhde puhuu sen puolesta, että lapset eivät tarvitse rokotetta.

Kokenut erikoislääkäri opettaa nuorta rokotejohtajaa

MTV3:n keskustelussa kokenut erikoislääkäri ja dosentti Tamara Tuuminen laittoi pöytään faktoja, joihin Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet ei pystynyt vastaamaan. Internetin keskustelupalstoilla koettiin Pelastetaan Suomen Lapset -kampanjan kokeneen erikoislääkärin saaneen vahvalla asiaosaamisellaan nuoresta rokotejohtajasta selvän erävoiton ennen kuin tärkeälle aiheelle aivan liian lyhyt 10 minuutin ohjelma-aika loppui.

Vastineeksi Mika Rämetin väitteisiin televisiossa ”vähäisistä rokotteiden haittavaikutuksista” dosentti Tuuminen luki haittavaikutusilmoitusten järkyttäviä määriä tuoreimmista tilastoista ja kertoi niiden vakavista muodoista myös nuorille. ”Että rokote aiheuttaa näin paljon haittavaikutuksia on ennennäkemätöntä!”

Tutkimusten mukaan koronarokotteista on tehty haittavaikutusilmoituksia enemmän kuin on tehty 30 vuoden aikana 70 rokotuksesta yhteensä.

Tamara on myös lähettänyt kirjeen Suomen johtaville virologeille, joissa kysyi amerikkalaisen huippututkijan Stephanie Seneffin esille nostamia riskejä koronarokotteissa. Etukäteiskeskustelussa Mika Rämet oli kommentoinut, että mikään näistä ei pidä paikkansa – mutta samassa yhteydessä hän oli myöntänyt, ettei osaa molekyylibiologiaa. Tähän Tamara videolla vastasi:

”Jos ei osaa molekyylibiologiaa, ehkä kannattaa jättää kommentoimatta”.

Ohjeita parempaan koronan hoitoon

Maailmalla on paljon hoitoja Covidiin ja niitä tarvittaisiin Suomeenkin. Mikrobiologian erikoislääkäri Tuuminen muistutti myös, että virusvariantit ovat historiassa yleensä muuntuneet lievempään päin, kritisoiden samalla median käyttämää variantti-pelottelua.

Hän hämmästelee myös, miksi muita ylähengitystieinfektioita ei ilmoiteta, vaan media uutisoi koko ajan pelkästään vain koronatartunnoista. Tuuminen myös peräänkuulutti kuolinsyy-tutkimuksia, sillä nyt ei tiedetä onko sairaus vai rokote johtanut kuolemaan. Paljon kysymyksiä, joihin kaivataan vastauksia. Tuuminen kaipaa keskustelua, ei nykyisenlaista salailua. Hän odottaa yhdessä Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmän kanssa viranomaisilta vastauksia FIMEA THL -kirjeeseen mm. vakavista rokotteiden riskeistä.

Lopuksi erikoislääkäri Tuuminen antoi elämäntapaohjeita ihmisille, joilla parantaa terveyttä ja immuniteettia. Näihin kuuluu mm. ravintorikas ruokavalio, hyvä D-vitamiinitaso, hivenainetasot kuntoon, painonpudotus tarvittaessa, liikunta, stressin hoitaminen ja riittävä uni.  

Riippumattoman Tieteen Puolesta

Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmä

info@pelastetaansuomenlapset.fi

Pelastetaan Suomen lapset -kampanjan tiedote 2.9.2021. Pelastetaan Suomen lapset -kampanja on sama kuin Pelastetaan lapset -kampanja. Nimi muutettiin, koska Pelastakaa lapset ry koki alkuperäisen non-profit -kampanjan nimen olevan liian samanlainen kuin heidän, ja että Pelastakaa lapset ry:n maineella ratsastettiin.

Aiheeseen liittyy:

MIS-C, lasten hyperinflammatorinen oireyhtymä — K-piikityksistä haittavaikutuksena uusi sairaus? (11.8.2021)

EU: Yli 100 000 k-piikkihaittaa lisää 14 vuorokaudessa (4.8.2021)

VITT – k-rokotteista uusi autoimmuunitauti? (7.5.2021)

Lapsi ei ole pätevä sopimuskumppani rokoteasioissa (13.8.2021)

Ensimmäiset k-piikkihaittailmoitukset suomalaislapsista tehty (14.8.2021)

Mikä kiire niillä on k-piikittää lapsia? (16.8.2021)

WHO ohjeistaa hallituksia globaalin rokotuspassin käyttöönotossa (30.8.2021)

Artikkelikuva: Mikko Kemppe podcast, YouTube

VAIHDETTU 4.9.2021 klo 15:44 linkki kohtaan ”Tamara Tuumisen haastattelu on nyt katsottavissa suomalaisessa sananvapautta edistävässä videopalvelu TokenTubessa.”

25 comments

  1. taitaa tuuminen olla näistä kaikista muista paljon ääneen päässeistä suomalaisista ”asiantuntijoista” pätevin…
    huomasi muuten,kun mtv:n esityksen jälkeen alkoi hyökkäykset,niin mitään tuumisen sanomisia ei kumottu(jälleenkään..),ihan muuta typerää jälleen vain esitettiin.ja twitterissä taisi mennä vielä niin,että hyökkäyksen kohteeksi otettiin mtv.ja niin saman sisältöistä kommentointia,jotkut ihan samoja,että varmaankin oli organisoitua hyökkäys,ja niitä trolleja kaiketi löytyy naton hybridiosaamiskeskuksesta…

    Tykkää

  2. On NAIVIA uskoa että rokotukset lopetetaan HAITTAVAIKUTUSTEN takia. Rokotukset JATKUVAT vaikka mitä tapahtuisi. ILMASTOUSKOVAISET haluavat DEPOPULAATION. Ja onhan jo tulossa COVID-22. Myös GRAFEENIN määrää pitää lisätä boostereilla. Tämä puolestaan liittyy SIRUTTAMISEEN. Rokotteissa on NANOTEKNOLOGIAA. Rokotteita ottava ihminen siirtyy PATENTTIEN haltijoiden OMISTUKSEEN hybridinä. VALEPANDEMIA johtaa DIGITAALISEEN IDENTITEETTIIN ja TOTALITARISMIIN. Kyse on eliitin TRANSHUMANISMISTA ja GLOBAALISTA SOSIALISMISTA. METAVERSE korvaa internetin. FACEBOOK on jo täysillä mukana. Meneillään on maailmanlaajuinen HENGELLINEN SOTA joka käydään TEKNOLOGIARINTAMALLA.

    Liked by 1 henkilö

    • Todella tärkeä julkaisu. Kävin Token Tubessa katsomassa asianomaisen videon ja kehoitan kaikkia katsomaan, se voi pelastaa elämän jos ei ole ennen ollut tietoinen tästä häikäilemättömästä virallisesta rokotevalehtelusta, jonka tavoitteena ”pitkässäjuoksussa” on kansanmurha.

      Tykkää

  3. TIEDE on unohdettu. Kyseessä EI ole rokote. Kyseessä EI ole ennalta ehkäisevä LÄÄKETIEDE. Se mitä tapahtuu ei ole EETTISTÄ tai TIETEELLISTÄ. Loputtomat boosterit ovat BIOASE. Niillä ihminen saadaan täydelliseen HALLINTAAN. Luvattu ”VAPAUS” ei koskaan tule. Kyse on PSYKOLOGISESTA KONTROLLISTA. Rokotteista on hyötyä vain OSAKKEENOMISTAJILLE. Muista tehdään PROPAGANDALLA ja HUIJAUKSELLA riippuvaisia rokotteista. Oma IMMUNITEETTI katoaa. Rokote on BIOASE immuniteettisysteemiä vastaan.

    Tykkää

  4. ”Isoina määrinä ivermectin voi olla jopa tappava.” Hui, kuten vesi. Ihminen kuolee jos paastoaa pari päivää ja juo sitten ämpärillisen vettä. Nyt pitää laittaa vesi reseptilääkkeeksi janoon. Tarvitaan vesi apteekkiin -kampanja, onko THL kuulolla!?

    Tosin ivermectin on mm. lääkäri Lee Merrittin mukaan oikein käytettynä yksi maailman turvallisimmista lääkkeistä ilman sivuvaikutuksia ja tehoaa hyvin koronaan

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/41b7230c-f9e3-46e0-97be-c70418a1a317

    Tykkää

    • Rolling Stone ja Newsweek lehdet joutuivat myöntämään, että Ivermectiinin ”yliannoksista” kertova uutisointi oli tuulesta temmattu. Sairaala, jossa näitä ”potilaita” oli hoidettu, ei ollut kuullutkaan heistä ja ilmoittipa vielä erikseen, ettei heillä ole hoidettu yhtäkään Ivermectiinin yliannosta koskaan. Eli valtamedian nykytyyli on julkaista mitä sattuu ja korjata asia myöhemmin, kun ”uskovaiset” on saatu johdateltua agendaan.

      Tykkää

  5. Tamara Tuuminen luetteli pitkän litanian pöpöjä, jotka yleensä kiertävät aiheuttaen nuhaa, yskää, kuumetta jne. Mihin ne ovat kadonneet ? Onko nyt olemassa vain yksi ainut virus maailmankaikkeudessa ?

    Nykykatsannossa valhe on absoluuttinen totuus. Petos on tiedettä. Hybridiosaamiskeskusko osallistuu tähän mediasodankäyntiin ihmisyyttä vastaan käyttämällä psykoottisia sanaydinaseita tuhoamistyössään ? Onko Nato mukana tässä ja onko tämä sen moderni tappamisstrategia ?

    Tykkää

    • varmaan on.samat roistot siellä naton takana aseteollisuuden kautta häärää,ja rahoittaa ajatushautomoita,ja medioita.mutta varmaan osansa myös mediapoolilla,olikohan vuoden alussa,kun sen pajan johtaja harvinaisessa esiintymisessä ylellä kertoi(harvinaista,että yleensä mainitaan koko mediapoolia..),kuinka ovat somevaikuttajia haalineet joukkoonsa…eikä varmaan mitenkään ole ohjeistettu,mitä asioita kannattavat,ja tuskin ihan ilman korvausta vaikuttavat,ja varmaan joku vaitiolosopimuskin allekirjoitettu,muuten kuvittelisi jonkun vaikuttajan jo maininneen asiasta,on siellä niin itsekeskeistä porukkaa niissä vaikuttajissa

      Tykkää

  6. Neidonhiuspuu eli Ginkgo biloba voi mahdollisesti olla tehokas kasvi koronan hoidossa. Ginkgo biloba sisältää piikkiproteiinia tuhoavaa sikimihappoa ja lisäksi yksi Ginkgo biloban tunnetuimmista ominaisuuksista on se, että Ginkgo biloba parantaa verenkiertoa ja ehkäisee tukosten syntyä. Ginkgo biloba ei sovi kaikille, joten aina tulee ottaa selvää mahdollisista lääketieteellisistä esteistä, miten tuotetta käytetään ja mitä muita kasveja voi käyttää samaan aikaan.

    Ginkgo biloba voi tehota koronaan:
    Xiong Y, Zhu GH, Wang HN, Hu Q, Chen LL, Guan XQ, Li HL, Chen HZ, Tang H, Ge GB. Discovery of naturally occurring inhibitors against SARS-CoV-2 3CLpro from Ginkgo biloba leaves via large-scale screening. Fitoterapia. 2021 Jul;152:104909. doi: 10.1016/j.fitote.2021.104909. Epub 2021 Apr 22. PMID: 33894315; PMCID: PMC8061081.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33894315/

    Todisteita siitä, että Ginkgo bilobaa voidaan käyttää influenssaa ja koronaa vastaan:
    Ibrahim MA, Ramadan HH, Mohammed RN. Evidence that Ginkgo Biloba could use in the influenza and coronavirus COVID-19 infections. J Basic Clin Physiol Pharmacol. 2021 Feb 16;32(3):131-143. doi: 10.1515/jbcpp-2020-0310. PMID: 33594843.
    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33594843/

    Suomenkielinen artikkeli Ginkgo bilobasta:
    http://www.terveystuotekauppa.fi/blogi-ja-media/ginkgo-bilobaa-aareisverenkiertoa-virkistamaan

    Tykkää

  7. Pitäkää mielessä, että nämä ovat kaikki yksittäistapauksia:

    Aivolaskimon sinusitromboosi tromposytopenian kanssa koronarokotuksen jälkeen:
    See I, Su JR, Lale A, Woo EJ, Guh AY, Shimabukuro TT, Streiff MB, Rao AK, Wheeler AP, Beavers SF, Durbin AP, Edwards K, Miller E, Harrington TA, Mba-Jonas A, Nair N, Nguyen DT, Talaat KR, Urrutia VC, Walker SC, Creech CB, Clark TA, DeStefano F, Broder KR. US Case Reports of Cerebral Venous Sinus Thrombosis With Thrombocytopenia After Ad26.COV2.S Vaccination, March 2 to April 21, 2021. JAMA. 2021 Apr 30:e217517. doi: 10.1001/jama.2021.7517. Epub ahead of print. PMID: 33929487; PMCID: PMC8087975.

    Kahdelle potilaalle tuli neurologisia oireita koronarokotuksen jälkeen. Molemmilta löydettiin erityyppiset aivokasvaimet:
    Einstein E H, Shahzadi A, Desir L, et al. (June 15, 2021) New-Onset Neurologic Symptoms and Related Neuro-Oncologic Lesions Discovered After COVID-19 Vaccination: Two Neurosurgical Cases and Review of Post-Vaccine Inflammatory Responses. Cureus 13(6): e15664. doi:10.7759/cureus.15664

    Adenoviruspohjaisten koronarokotteiden aiheuttama tromboottinen trombosytopeeninen-oireyhtymä:
    Jolobe OMP. Extending the clinical spectrum of thrombotic thrombocytopenic syndrome attributable to adenovirus-based vaccines for Covid-19. Am J Emerg Med. 2021 May 23:S0735-6757(21)00437-X. doi: 10.1016/j.ajem.2021.05.053. Epub ahead of print. PMID: 34059386; PMCID: PMC8141265.

    Aivolaskimoiden tromboosi koronarokotteiden jälkeen:
    Dias L, Soares-Dos-Reis R, Meira J, Ferrão D, Soares PR, Pastor A, Gama G, Fonseca L, Fagundes V, Carvalho M. Cerebral Venous Thrombosis after BNT162b2 mRNA SARS-CoV-2 vaccine. J Stroke Cerebrovasc Dis. 2021 May 25;30(8):105906. doi: 10.1016/j.jstrokecerebrovasdis.2021.105906. Epub ahead of print. PMID: 34111775; PMCID: PMC8148614.

    Laaja syvä laskimotromboosi ja keuhkojen tromboembolia 59-vuotiaalla naisella seitsemän päivää Pfizerin koronarokotteen ensimmäisen annoksen saamisen jälkeen:
    Al-Maqbali JS, Al Rasbi S, Kashoub MS, Al Hinaai AM, Farhan H, Al Rawahi B, Al Alawi AM. A 59-Year-Old Woman with Extensive Deep Vein Thrombosis and Pulmonary Thromboembolism 7 Days Following a First Dose of the Pfizer-BioNTech BNT162b2 mRNA COVID-19 Vaccine. Am J Case Rep. 2021 Jun 12;22:e932946. doi: 10.12659/AJCR.932946. PMID: 34117206.

    Trombosytopenia ja kallonsisäinen laskimoiden sinusitromboosi AstraZenecan koronarokotteen jälkeen:
    Wolf ME, Luz B, Niehaus L, Bhogal P, Bäzner H, Henkes H. Thrombocytopenia and Intracranial Venous Sinus Thrombosis after ”COVID-19 Vaccine AstraZeneca” Exposure. J Clin Med. 2021 Apr 9;10(8):1599. doi: 10.3390/jcm10081599. PMID: 33918932; PMCID: PMC8069989.

    Trombosytopenia Pfizerin ja Modernan koronarokotusten jälkeen:
    Lee EJ, Cines DB, Gernsheimer T, Kessler C, Michel M, Tarantino MD, Semple JW, Arnold DM, Godeau B, Lambert MP, Bussel JB. Thrombocytopenia following Pfizer and Moderna SARS-CoV-2 vaccination. Am J Hematol. 2021 May 1;96(5):534-537. doi: 10.1002/ajh.26132. Epub 2021 Mar 9. PMID: 33606296; PMCID: PMC8014568.

    Mahdollisia haittavaikutuksia japanilaisilla naisilla Pfizerin koronarokotteen jälkeen:
    Shimazawa R, Ikeda M. Potential adverse events in Japanese women who received tozinameran (BNT162b2, Pfizer-BioNTech). J Pharm Policy Pract. 2021 May 31;14(1):46. doi: 10.1186/s40545-021-00326-7. PMID: 34059124; PMCID: PMC8165345.

    Sytokiinien vapautumisoireyhtymä paksusuolen syöpää sairastavalla potilaalla koronarokotuksen jälkeen:
    Au L, Fendler A, Shepherd STC, Rzeniewicz K, Cerrone M, Byrne F, Carlyle E, Edmonds K, Del Rosario L, Shon J, Haynes WA, Ward B, Shum B, Gordon W, Gerard CL, Xie W, Joharatnam-Hogan N, Young K, Pickering L, Furness AJS, Larkin J, Harvey R, Kassiotis G, Gandhi S; Crick COVID-19 Consortium, Swanton C, Fribbens C, Wilkinson KA, Wilkinson RJ, Lau DK, Banerjee S, Starling N, Chau I; CAPTURE Consortium, Turajlic S. Cytokine release syndrome in a patient with colorectal cancer after vaccination with BNT162b2. Nat Med. 2021 May 26. doi: 10.1038/s41591-021-01387-6. Epub ahead of print. PMID: 34040262.

    Idiopaattinen trombosytopenia mRNA-rokotteen jälkeen:
    Pasin F, Calabrese A, Pelagatti L. Immune thrombocytopenia following COVID-19 mRNA vaccine: casuality or causality? Intern Emerg Med. 2021 Jun 7:1–3. doi: 10.1007/s11739-021-02778-w. Epub ahead of print. PMID: 34100214; PMCID: PMC8184050.

    Vakavia ihoreaktioita Janssenin koronarokotteesta:
    Lospinoso K, Nichols CS, Malachowski SJ, Mochel MC, Nutan F. A Case of Severe Cutaneous Adverse Reaction Following Administration of the Janssen Ad26.COV2.S COVID-19 Vaccine. JAAD Case Rep. 2021 May 26. doi: 10.1016/j.jdcr.2021.05.010. Epub ahead of print. PMID: 34056055; PMCID: PMC8149168.

    Allergisia reaktioita koronarokotuksista:
    Kounis NG, Koniari I, de Gregorio C, Velissaris D, Petalas K, Brinia A, Assimakopoulos SF, Gogos C, Kouni SN, Kounis GN, Calogiuri G, Hung MY. Allergic Reactions to Current Available COVID-19 Vaccinations: Pathophysiology, Causality, and Therapeutic Considerations. Vaccines (Basel). 2021 Mar 5;9(3):221. doi: 10.3390/vaccines9030221. PMID: 33807579; PMCID: PMC7999280.

    Allergisia reaktioita koronarokotteista:
    Klimek L, Eckrich J, Hagemann J, Casper I, Huppertz J. Allergische Reaktionen auf COVID-19-Impfstoffe – Evidenz und praxisorientiertes Vorgehen [Allergic reactions to COVID-19 vaccines: evidence and practice-oriented approach]. Internist (Berl). 2021 Mar;62(3):326-332. German. doi: 10.1007/s00108-021-00959-5. Epub 2021 Feb 13. PMID: 33580823; PMCID: PMC7881317.

    Allergisia reaktioita koronarokotteista:
    Selvaraj G, Kaliamurthi S, Peslherbe GH, Wei DQ. Are the Allergic Reactions of COVID-19 Vaccines Caused by mRNA Constructs or Nanocarriers? Immunological Insights. Interdiscip Sci. 2021 Jun;13(2):344-347. doi: 10.1007/s12539-021-00438-3. Epub 2021 May 22. PMID: 34021862; PMCID: PMC8140554.

    Polyetyleeniglykoli Pfizer/BioNTechin koronarokotteissa on syy anafylaksiaan:
    Sellaturay P, Nasser S, Islam S, Gurugama P, Ewan PW. Polyethylene glycol (PEG) is a cause of anaphylaxis to the Pfizer/BioNTech mRNA COVID-19 vaccine. Clin Exp Allergy. 2021 Jun;51(6):861-863. doi: 10.1111/cea.13874. Epub 2021 Apr 9. PMID: 33825239.

    Tykkää

    • Eli elokuussa 2019 neuvoteltiin sopimus, lokakuussa 2019 oli Event201-pandemiaharjoitus, kaikki oli suunniteltua.

      Tykkää

      • Ajatellaanpa että jollei tämä ”pandemia” ole suunniteltua, niin miksi ei? Noin 2000 ihmistä omistaa 80 % maailmasta tai jotain. He ovat pahiksia. Raha näet muuttaa ihmistä. ” Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan” (Mark:10:25)

        Miksei toi porukka vaan lennä jeteillään Davosiin tms. ja väsää ”pandemiaa”? Minusta he ovat jo tehneet niin. Moraali ei heitä ainakaan estä. Miljardöörit ovat tienanneet ”pandemialla” rajusti. Bill Gatesin mukaan rokotteet ovat hänen paras bisneksensä.

        Nyt pukkaa yhä uutta buusteria ja koronapassia ja Gates on WHO:n suurin rahoittaja ja kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

        Tykkää

  8. ilta-sanomat 5.9 ” tällainen on kahdesti rokotetun koronatauti” ? nytkö iskostetaan aivoihin, että on NORMAALIA saada tauti vaikka on rokotettu? kenties pari tehostetta perään, että uskovaiset uskoo??

    Tykkää

  9. Rajoituksia ryhdytään POISTAMAAN väliaikaisesti jotta saadaan ROKOTETUT levittämään virusta mahdollisimman paljon. Sitten kolmas, neljäs…ja se KAHDEKSAS piikki. Ja ROKOTTEIDEN aiheuttamia VARIANTTEJA riittää niin kauan kuin kreikan kielessä on aakkosia. Ja sitten COVID-22. Ilman rokotuksia ”PANDEMIA” olisi jo ohi. Lääke rokotusten aiheuttamiin ongelmiin on LISÄÄ rokotuksia. Eikö Israelista ja Islannista opita? NORMAALIIN palataan kolmen viikon loppukirin, kahden kuukauden jne päästä… PANKKITOIMINTA annetaan lähivuosina BIG DATAN käytännössä GOOGLEN hallintaan. Kaikki Big Datan ULKOPUOLISET maksut KIELLETÄÄN. ELÄKKEITÄ ei MAKSETA vaan pienehköä PERUSTULOA.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle kriittinen itsenäinen ajattelija Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s