Ottaako vai eikö ottaa, siinäpä kysymys

Koronapiikkien turvallisuus ja tehokkuus mietityttää edelleen monia. AvoinMedia laati kuvakaappaus-katsauksen käyttämällä Our World in Data -sivuston tarjoamia työkaluja. Kuvakaappaukset on tehty 17.7.2021.

Silmäillessä on hyvä huomioida, että Geert Vanden Bossche ja nobelisti Luc Montagnier ovat sitä mieltä, että pandemian aikaiset massarokotukset synnyttävät virusvariantteja pakottamalla viruksen luontaista nopeampaan muunteluun. Hyvä on huomioida sekin, että rokotetut tuottavat ”vääriä” positiivisia testituloksia koronapiikin saadessa heidän kehonsa tuottamaan viruksen piikkiproteiinia ja vasta-aineita sille. Huomionarvoinen seikka on sekin, että ”uusiin tapauksiin” saattaa päätyä testaamattomia, rokotehaitoista kärsiviä; ovathan monet koronan oireet (päänsärky, hengitysvaikeudet, rintakipu jne) samoja kuin eri puolilla maailmaa tehdyissä koronarokotehaittailmoituksissa kuvatut, lieviksi luokitellut rokotehaittavaikutukset.

Maat, joissa on suuri rokotuskattavuus

Gibraltar ilmoittaa piikittäneensä 100% väestöstään. Maltalla 2 annosta (”täysin suojattu”) on ottanut 80,40% ja Seychelleilla 69,29% väestöstä; Kanada 48,45% (yhteensä 70,05%), Iso-Britannia 52,36% (yhteensä 68%), Israel 60,36% (yhteensä 66,34%), Kypros 47,41% (yhteensä 55,83%) ja Suomi 26,56% (yhteensä 63,96%).

Koronapiikitykset aloitettiin useimmissa maissa joulukuussa 2020.

Uusien Covid-19 -tapausten määrä suuren rokotuskattavuuden maissa

Malta: ”täysin suojattu” 80,40%, uusien tapausten käyrä kasvava
Seychellit, ”täysin suojattu” 69,29%
Kanada, ”täysin suojattu” 48,45%, rokotuskattavuus 70,05%
Iso-Britannia: ”täysin suojattu” 52,36%, rokotuskattavuus 68%
Israel: ”täysin suojattu” 60,36%, rokotuskattavuus 66,34%
Suomi: ”täysin suojattu” 26,56%, rokotuskattavuus 63,96%. Uudet tapaukset lasketaan kymmenissä per miljoona ihmistä.
Kypros: ”täysin suojattu” 47,41%, rokotuskattavuus 55,83%. Uudet tapaukset lasketaan tuhatluvuissa per miljoona ihmistä.
Gibraltar ilmoittaa rokotuskattavuudekseen 100 prosenttia. Rokotukset alkoivat joulukuussa 2020, jonka jälkeen uusien tapausten ilmaantuvuus lähti kasvuun verrattuna rokotuksia edeltäneeseen aikaan.

Our World in Data -sivusto ei antanut 17.7.2021 ”uusien tapausten” tietoja Gibraltarista, vastaavat tiedot on haettu Worldometer-sivustolta. Huomatkaa, että toisten maiden ”uusi tapaus” -lukemat ilmoitetaan kymmenlukuina ja toisten satalukuina per miljoona ihmistä.

Monissa suuren rokotuskattavuuden maissa suunta uusissa tartunnoissa on ylöspäin, myös sataprosenttisesti piikitettäneellä Gibraltarilla.

Vertailun vuoksi tarkastellaan myös pienen rokotuskattavuuden maita ja niiden ”uusi tapaus” -tilannetta.

Pienen rokotuskattavuuden maat ja ”uudet tapaukset”

Bulgaria: ”täysin suojattu” 12,55%, rokotuskattavuus 14,90%. Uusia tapauksia -käyrä aleneva.
Moldova: ”täysin suojattu” 8,61%, rokotuskattavuus 12,42%. Uusia tapauksia -käyrä aleneva.
Kosovo: ”täysin suojattu” 3,14%, rokotuskattavuus 9,45%. Uusia tapauksia -käyrä aleneva.
Bosnia & Herzegovinia: ”täysin suojattu” 4,99%, rokotuskattavuus 9,34%. Uusia tapauksia -käyrä aleneva.
Filippiinit: ”täysin suojattu” 3,91%, rokotuskattavuus 9,34%
Etelä-Afrikka: ”täysin suojattu” 2,82%, rokotuskattavuus 7,31%
Uzbekistan: ”täysin suojattu” 3,58%, rokotuskattavuus 6,20%
Viitisenkymmentä vuotta talouspakotteiden kohteena ollut Iran: ”täysin suojattu” 2,55%, rokotuskattavuus 5,23%

Ja niin edelleen. Huomatkaa, että toisten maiden kohdalla ns. uudet tapaukset ilmoitetaan kymmenissä per miljoona ihmistä — esimerkiksi Uzbekistanissa vajaa 15 uutta tapausta per miljoona ihmistä — ja toisten kohdalla sadoissa per miljoona ihmistä.

Virallisen narratiivin mukaan kaikissa pienen rokotuskattavuuden maissa pitäisi olla täysi kaaos, ja kuolevia joka kadun kulmassa koska sairaalat ovat kattoa myöten täynnä. Näin ei näytä olevan, todellisuus on toisenlainen.

Monessa maassa ”uudet tapaukset” ilmaantuvat ”täysin suojatuilla”, 2 rokoteannosta ottaneilla. Tämä näkyy jo mm. Israelissa, Isossa-Britanniassa, Alankomaissa (Hollanti) ja Yhdysvalloissa.

Tämä kooste on tarkoitettu suuntaa antavaksi ajattelun ravinnoksi. Ajattelun lukija joutuu tekemään itse. Esittäkää kysymyksiä ja etsikää niihin vastauksia, itse. Leikkikää Worldometerilla ja Our World in Data-sivustolla. Verratkaa suuren ja pienen rokotuskattavuuden maiden uusia tapauksia ja kuolinlukemia. Toimivatko kokeelliset, testivaiheessa olevat koronapiikit luvatusti? Mitkä muut tekijät — kuten geeniperimä ja köyhyys monine terveysseurauksineen — ovat vaikuttamassa?

Ajatelkaa. Myös sitä, että koronapiikkejä koskevaa, virallisen narratiivin vastaista tietoa sensuroidaan BigTechin toimesta. Eivätkö koronapiikit ja -toimet kestä lähempää, avointa ja läpinäkyvää tarkastelua?

Ps. Kuvakaappaukset (yllä) on otettu 17.7.2021. Seuraavana päivänä, 18.7.2021 huomasin, että Avoin Tilannehuone – Kadonneen totuuden metsästäjät – facebook-ryhmässä oli avattu keskustelu tästä samasta aiheesta (kuva alla).

Hannu Walter

Aiheeseen liittyy:

EU: puolentoista miljoonan k-piikkihaitan raja rikki (AM 27.6.2021)

Hyväntekeväisyyskartellin maailmanvalloitusprojekti (AM 15.4.2020)

Kuka omistaa maailman? (AM 4.5.2021)

Eturistiriitakytkökset, faktat ja faktantarkistus = ”fakta” (AM 23.6.2021)

Pelko on tehokas suostuttelija: koronavirus-uutisointiohjeistus käyttäytymistieteilijöiltä (AM 30.7.2020)

Marinin hallituksen mielikuvaohjaillut koronatoimet (AM 23.6.2021)

Artikkelikuva: Angela Merkel pitämässä rokotekampanjapuhetta: ”Terveys on ihmisoikeus”. Kuva Lillian Franckin dokumenttielokuvasta TrustWHO.

KORJATTU 19.7.2021 klo 17:08 typoja poistamalla muutama ylimääräinen kirjain.

21 comments

  1. Alleviivaan: Perustuslaki takaa kansalaiselle liikkumisvapauden ilman rajoituksia. Terveen ihmisen liikkumista ei voi estää sairauteen vedoten, varsinkin kun nyt kyse ei ole vaarallisesta tartuntataudista, eikä vaatia häntä esittelemään sensitiivisiä tietojaan kenelle tahansa kysyjälle

    Jos tähän rokotuspassi-idiotismiin mennään, niin esim. hotellien, myymälöiden ja liikennevälineiden henkilökunnan sekä muiden asiakkaiden on esitettävä terveysstatuksensa kenelle tahansa kysyjälle!

    Tervettä eikä sairasta saa kumpaakaan syrjiä.

    ——–
    Minulle kyllä sopisi, että Suomen kaikki rokotetut&passinhinkujat uudelleenasutetaan pysyvästi Helsinkiin ja muu Suomi jää suunnitelluista pakoista vapaaksi vyöhykkeeksi.

    Perustelen tätä sillä, että koronapiikkihaittojen suuren määrän takia rokotetut&passinhinkujat tarvitsevat paljon terveyspalveluja, ja ne ovat Helsingissä; emmehän me pahat&vastuuttomat epäileväiset halua rokotettujen joutuvan kärsimään liian luottavaisuutensa takia kohtuuttomasti.

    Tällainen alueellinen segregaatio -ratkaisu olisi hyvä sikälikin, että silloin ”täysin suojattujen” rokotettujen ei enää tarvitsisi pelätä saavansa tartuntaa oireettomilta rokottamattomilta tai terveiltä ihmisiltä. Stressin laukeaminen voisi parantaa pelkotilaisten henkistä hyvinvointia.

    Varmuuden varoiksi Helsingin voisi ympäröidä muurilla ja kupolilla vaikka Kehä III:n vapaan maailman puoleiselta rajaltaan, ja säätää, että rokotetut eivät poistu alueeltaan ilman (omalla kustannuksella vietettyä) 4 kk karanteenia ja hihamerkkiä.

    Malmin lentokenttä jäisi rokotettujen käyttöön ja Hki-Vantaa muiden käyttöön.

    Tykkää

      • Usein on se tunnelma, että punavihermarxilaiset, suvaitsevaisto ja rokotuskiihkoiset ovat sama ryhmä…

        Kiitos nimipäivätoivotuksista. Linkkaamasi uutisotsikko on oikeastaan tahattoman osuva. Sain 1990-luvulla Crow-intiaaneilta virallisesti nimen. Tuo nimi merkitsee suomeksi suunnilleen ”Taivaan suuri tuli” joka taas on ukkosmyrskyä ja salamointia.

        Liked by 1 henkilö

    • Näin se on. Turussa jo aikoja sitten kuulin mielipiteen, että täytys rakentaa Kehä III:selle muuri ja näin eristäen ne muodostuisi luonnollisesti Suomen suurin hullujenhuone.
      Mutta vakavasti ottaen, edelleen on elämän ja kuoleman kysymys se, mitenkä saadaan kansalaiset havahtumaan tästä ”unestaan” johonka YLE ja muu valtamedia ovat heidät suggestioineet.

      Näiden koronnahöynäytettyjen tilaa voi verrata silmittömästi rakastuneen huumaan jossa ei realiteetit paljonkaan paina, elikkä mummuni aikoinaan sanoi tämmöisestä tapauksesta jossa varoitettiin ihmistä joutumasta retkutetuksi, että ”ei se mitään usko, sillä on kluuti silmillä” ja näinhän se pakkaa silloin olemaan.

      Tykkää

      • Piikit ja sulkutoimet toimii loistavasti 😀

        Suomi 20.7.2020: Uusia koronavirustapauksia 5.
        Keskiarvo (7 päivää): 8 tapausta.
        Rokotusten aloittamiseen aikaa 5 kk.

        Suomi 20.7.2021: Uusia koronavirustapauksia 461.
        Keskiarvo (7 pv): yli 300 tapausta.
        Rokotuskattavuus 1. rokote: yli 70%.

        Elämän tarjoilemat ironiset välähdykset jaksavat riemastuttaa.

        Tykkää

  2. Keskustelu koronapiikistä käy tunnetasolla.. älyllistä keskustelua ei voi koronauskovaisten kanssa käydä. Kun kysyn ääriuskovaiselta ”mikä on piikkiterapian vaikutus kehoosi?” tai ”kuuinka se toimii?”.. tällöin uskovaisella on tyhjä katse ja vastaus on epämääräinen.. eli ei ole siis tietoa. Jotkut puolestaan kiihtyvät nollasta sataan kun asiasta yrittää asiallisesti keskustella.. menee siis täysin tunteisiin ko aihe..

    Eli selkeä jako kansassa on käynnissä… ääriuskovaiset ym. ääriliikkeet vaan tuppaavat olla äärimmäisen vaarallisia.. saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan..

    Tykkää

    • Totta. Itselläni on vastaavia kokemuksia.

      On merkillistä, että ihmiset tutkivat tarkoin esim. ruokansa tai käyttämiensä voiteiden ainesosaset, ja ravintoloissakin kysyvät annosten raaka-aineista mutta suostuvat silti ottamaan ihon alle, pistoksena, mitä vaan kysymättä yhtään kysymystä.

      Minun on vaikea ymmärtää sitä.

      Tykkää

    • Se on juuri näin, ei voi keskustella asiasta, ja se johtuu siitä että tässäkin asiassa pelkästään IS, IL, HS jne lukemalla saa kuvan kuin piikki olisi joku ihmeellinen ikuisen elämän tae ja ihme, ja muuta mieltä olevat ovat kulkutautimyönteisiä.
      Ei auta vaikka ihmisille laittaa linkin koko maailmasta 1,5-vuoden ajalta kuinka ”vaarallinen” korona on. He lukevat vain valtamediasta kuinka kaduilta keräillään ruumiita ja joukkohaudataan maailmalla.
      Iso osa ihmisistä jopa haluaa ulkonaliikkumiskiellon, rokote ja maskipakon pysyvästi.
      Tämä on pelolla hallintaa jonka media suorittaa.

      Tykkää

      • Nobelisti Luc Montagnier näkyy kertoneen seuraavaa:
        koronapiikitys tuottaa vasta-aineita 2 kuukaudeksi (+ 12 pv). Sekundäärinen infektiopiikki voimakkaampi rokotetuilla, johtuu todennäköisesti ADE-reaktiosta (ns. ylivirittynyt immuunipuolustus) ja uusista varianteista. Rokote-epäonnistuminen, ilmiselvästi.

        (vapaa käännös)

        Tykkää

  3. Nykytiede on politiikkaa tai ainakin sen maksamaa ja ohjaamaa. Vain matematiikkaan, perinteiseen kemiaan ja fysiikkaan voi enää luottaa suurella todennäköisyydellä. Fysiikka tosin menettää mainettaan ilmastonmuutoshälinässä, jossa fysiikan luonnonlakeja käytetään todistelemaan ilmaston lämpenemistä tieteen vastaisesti.

    Otin kaksi modernapiikkiä. Sen seurauksena yritän tehostaa immuniteettiania D- ja C-vitamiineilla ja hyvillä proteiineilla. En todellakaan tiedä millään todennäköisyydellä, onko rokotteista enemmän hyötyä kuin haittaa, kun mihinkään medioitten jakamaan tietoon ei voi luottaa varmasti.

    Tykkää

  4. https://n0llat0leranssi.wordpress.com/2021/07/18/geenimanipulaatio-ihmiskunnan-marssi-kohti-perikatoa/

    – Kirjoittaja David Skripac vaikuttaa mysteeriseltä nimimerkiltä.
    – Mitkä mahtavat alkuperäisen kirjoituksen todelliset tarkoitukset olla?
    – Onko kyse korona-epäilijöiden «ridiculoinnista»?

    Ridiculointi on tekniikka, jossa oikeiden tutkijoiden joukkoon ujutetaan yksi valetutkija. Sitten valetutkija «paljastetaan» ja sanotaan että huijareita kaikki tyynni.
    – Moni tutkija itsekin haluaa vapaaehtoisesti huijariksi, jos siitä maksetaan hyvin.

    Tykkää

  5. Ensi talvena kun tulee TAVALLINEN KAUSI-INFLUENSSA niin rokotetut sairastuvat joukolla siihen. Jotta totuus ei paljastuisi tullaan väittämään että se on tavanomaista VAARALLISEMPI. Korona lienee laitettu liikkeelle TARKOITUKSELLA ja SUUNNITELLUSTI. Se lienee peräisin USA:sta. Moderna ja kumppanit ilmeisesti tiesivät koronasta jo hyvissä ajoin. Koronan varjolla luodaan TIETEELLINEN DIKTATUURI passeineen ja siruineen. TOTALITARISMI syntyy HETKESSÄ ilman että ihmiset sitä edes TAJUAVAT. Sekä VIRUS että mRNA-ROKOTTEET ovat BIOASEITA. Trilateraalinen komissio aloitti projektin 1973. YK tuli mukaan 1975. NWO:n nimi on nykyisin GREAT RESET. Ihmisestä tehdään rokotuksilla OHJELMOITAVA KONE. Kyse ei ole TERVEYDESTÄ vaan TEKNOKRAATTISESTA KONTROLLISTA.

    Tykkää

  6. Rokotetuilla lähes puolet uusista tartunnoista.

    Vaccinated people now make up almost 47% of all new Covid cases, symptom-tracking app claims amid signs Britain’s third Covid wave may have peaked already
    https://www.dailymail.co.uk/news/article-9790999/Symptom-tracking-app-claims-number-people-falling-ill-virus-day-FALLEN.html

    Israelin suunnalta luin jostain, että sikäläisten koronajäljittäjien mukaan eräskin tartuntaketju oli ollut sellainen, että rokotettu oli tartuttanut toisen rokotetun, joka tartutti edelleen 80 muuta henkilöä.

    Ajattelin silloin lukiessani, että ”Ja me olemme elävinämme järjen aikakautta!”

    ———–

    Lisäys: tuo DailyMailin juttu muuten on loistoesimerkki ohjailevasta uutisoinnista, jossa vedetään ”näin mieheltä miehelle” -tyylillä ja naislukijoitakin kutitellen. Ensin saadaan aloittamaan lukeminen 50/50-otsikolla, joka saa sekä rokoteintoilijat että epäilijät lukemaan jutun. Kauhistellaan mediumisti. Sitten päästää ydinviestiin: Tiedemiehet ovat koko ajan olleet tehellisiä ja sanoneet, ettei se tehoa ilman kahta annosta (milloin aiot ottaa omasi?), joten on vain järkevää olla jättämättä kuuria kesken (milloin aiot ottaa omasi?), vai mitä? Milloin aiot ottaa omasi. Aikoja saa varattua bääbää.

    Tykkää

  7. Tykkää

    • Jerusalem Post raportoi: ”At the moment, around 60% of the patients in serious conditions have been vaccinated. Moreover, according to Hebrew University researchers who advise the government, around 90% of newly infected people over the age of 50 are fully vaccinated.”
      https://www.jpost.com/breaking-news/for-first-time-since-march-855-new-coronavirus-cases-in-israel-674084

      Israelin uusista c19-tapauksista noin 90% on ”täysin suojatuilla” eli 2 piikkiannosta ottaneilla. Osa on tehohoidossa.

      —–
      Uutista lukiessa tulee mieleen että

      * rokotukset eivät estä tartuntaa
      * rokotukset eivät suojaa taudilta saati sen vakavalta muodolta
      * rokote on delta-variantti ja 4. aalto
      * rokote (alias mRNA-geeniterapiapiikki) on jos nyt ei bioase niin ainakin fiasko

      Ai niin, on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä turvallisuudesta ja tehokkuudesta. Kliiniset kokeethan päättyvät vasta 2023 ja 2025 😀

      Mistä älykkäämmät osaavat jo päätellä, että pakkorokotuksiin ei voi mennä ennen kuin vuonna 2025 päättyvien kliinisten kokeiden tulokset on analysoitu. Pakotetut ihmiskokeet on näes kielletty Nürnbergin sopimuksessa ymv. sopimuksissa.
      Hyvänä puolena näyttäytyy, että esim. Suomen eduskunnan kansanedustajat ehtivät paljastaa tietämättömyyspohjansa syvyyden (ks. esim. Hjallis Harkimo, Riikka Purra + pakkorokottajagalleria https://avoin.media/2021/02/04/pakkorokottaja-galleria/ )

      Tykkää

      • Laiton pakkorokotuspykälä on jo ujutettu Tartuntatautilakiin 47 § hyvissä ajoin ennen korona-vallankaappauksen aloitusta. Eikö laittoman pykälän hyväksyneet ole rikollisia, joita pitäisi rangaista?

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161227#L5P47

        Ja Ylen päivän vale:

        ”Aronkydön mukaan matkustusrajoituksien poistuminen ei ole ristiriidassa kasvavien tartuntalukujen kanssa.

        Esimerkiksi deltamuunnos on hänen mukaansa saapunut Suomeen lähinnä suomalaisten matkailijoiden kautta maateitse.

        – Virus ei leviä lentokentän kautta. Turistit ovat kuuliaisia. He eivät tuo koronaa tähän maahan. Aika monella tänne tulevalla matkailijalla on rokotussuoja kunnossa, Aronkytö arvioi.”

        Uutisista löytyy heti kymmeniä otsikoita, miten rokotetuilta on löytynyt tautia, joten rokotus ei ole hyväksyttävä eriarvoisen kohtelun perustelu. Maahantulon kulkuvälineellä on vielä vähemmän merkitystä. Ylipäätään ajatus, että valtion rajan ylittävä matkustus olisi ratkaisevasti tartuttavampaa kuin kotimaassa matkustus, on kestämätön. Laittomia pykäliä siis nämäkin.

        Tykkää

  8. Say what?! Ei leviä lentokentän kautta?!

    Ihmisiä pidetään todella tyhminä, muunlaiseen johtopäätökseen ei voi tulla.

    Pitäisikö laittoman pykälän hyväksyneitä rangaista? Jos pitäisi, mikä olisi sopiva rangaistus? Vaikkapa 20 annosta mRNA-koronapiikkiä per hyväksyjä?

    Tykkää

Jätä kommentti