”Yksilöstä on tullut oman elämänsä asiantuntija […]”

Suomen Kuvalehti on julkaissut uudelleen Kanavassa 4/2021 luettavissa olleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) työskentelevän kulttuurintutkijan Jonas Sivelän ja Helsingin yliopiston viestinnän professorin Esa Väliverrosen artikkelin rokotteista ja niihin liittyvistä salaliittoteorioista. Sivelä tutkii THL:lla erilaisia rokotuksiin liittyviä asenteita.

Viestinnällisesti sekava artikkeli puhuu paikoittain salaliitoista, salaliittoteorioista ja viranomaisten [toiminnan] kyseenalaistamisesta ikään kuin yhteismitallisesti.

Kriisiaikoina tutkimustieto, huhut, spekulaatiot ja suoranaiset valheet leviävät nopeasti ja myös sekoittuvat villisti. Silloin syntyy myös salaliittoteorioita, jotka ammentavat kaikista näistä aineksista. Kun ihmisten perusturvallisuus järkkyy, monimutkaisin ongelmiin aletaan kaivata yksinkertaisia ratkaisuja.

Myös koronapandemia on synnyttänyt ristiriitaisen tiedon tulvan ja nostanut esiin salaliittoteorioita. […]

Salaliittojen merkitystä helposti yliarvioidaan. Ne näyttäytyvät pelottavina osoituksina ihmisten irrationaalisuudesta ja yksinkertaisina selityksinä sille, miksi jotkut eivät luota viranomaisten ohjeisiin tai tutkijoiden näkemyksiin. Tätä ajatusta ruokkii puhe totuudenjälkeisestä ajasta, huuhaan leviämisestä ja tieteenvastaisuuden kasvusta.

Sivelän ja Väliverrosen artikkelin eräs tarkoitus on kasvattaa ns. rokoteluottamusta — mikä kuuluu Sivelän toimenkuvaan THL:lla vaikka sitä ei artikkelin tiedoissa mainitakaan — joten se jättää tarkastelematta sellaisia rokote-epäröintiin (Vaccine Hesitancy) oleellisesti liittyviä seikkoja kuin että koronapiikeillä ei ole myyntilupia, eikä varmaa tietoa niiden tehokkuudesta ja turvallisuudesta ole saatavilla, koska kliiniset kokeet ovat edelleen meneillään. Viimeiset kokeet päättyvät näillä näkymin vuonna 2025. Lääkeyhtiöiden omien asiakirjojen mukaan koronapiikkejä ei ennen niiden eräkohtaisella, väliaikaisella hätätilaluvalla (Emergency Use Authorization, EUA) mahdollistettua käyttöä ollut testattu vanhuksilla, lapsilla, raskaana olevilla tai monisairailla. Kokeisiin hyväksyttiin ainoastaan perusterveitä. Myöskään yhteisvaikutuksista muiden lääkkeiden ja rokotteiden kanssa ei ole tietoja.

Mainitsematta jää rokote-epäröintiä aiheuttava, rokotevalmistajille, viranomaisille ja poliittisia päätöksiä toteuttaville tahoille ennakolta myönnetty vastuuvapaus koronapiikeistä aiheutuvien haittavaikutusten suhteen samoin kuin se, että vakuutus ei korvaa haittoja koronapiikkien kokeellisen luonteen vuoksi.

Päinvastoin, artkkeli antaa ymmärtää, että koronapiikeillä olisi myyntilupa, ja niiden turvallisuus ja tehokkuus olisi varmistettu, todeten ilahtuneena ja rokoteluottamuksen kasvattamiseen tähdäten, laumavaistoon vedoten, halukkuuden koronapiikin ottamiseen nousseen ja epäröivien osuuden vähentyneen. ”Suomessa on perinteisesti ollut korkea rokotusluottamus, joten uudemmat tulokset myönteisistä asenteista eivät tulleet yllätyksinä.”

Artikkeli viittaa median osallisuuteen Ota koronapiikki! -kampanjoinnissa esittäen objektiivisen ja tasapuolisen raportoinnin puuttumisen myönteisenä asiana vaikka vihjaakin median toimintaa ohjaaviin taloudellisiin motiiveihin

Viime vuoden lopulta lähtien Suomessa on julkaistu useita kyselyjä ihmisten halukkuudesta ottaa koronarokote. Joissakin niistä kävi ilmi, että yli 20 prosenttia vastaajista ei aikonut ottaa rokotetta ja yhtä moni ei vielä halunnut vastata kysymykseen. Nämä tulokset synnyttivät julkisessa keskustelussa moraalisen paniikin, jossa tuloksia kauhisteltiin ja niiden syyksi epäiltiin huuhaan leviämistä ja salaliittoteorioiden suosiota. […]

Sekä uutismediaa että so[siaalista]me[di]a ohjaavat yhä enemmän algoritmit ja huomiotalouden logiikka, joka nostaa esiin voimakkaita ja mielellään ristiriitaisia tunteita herättäviä aiheita.

Media on osallistunut pandemian rakentamiseen julkaisemalla kontekstistaan irrotettua tietoa ja toimintaansa rahoittavien edunsaajaryhmien koronapiikki-viestintää asettamatta sitä viitekehikkoon, joka antaisi kuluttajalle laajemmat välineet kokonaiskuvan arviointiin.

Sivelän ja Väliverrosen huomio siitä, että tieteestä on tullut misinformaation lähde osuu oikeaan.

Tämä on tullut ilmi koronaan liittyvässä tutkimuksessa, kun valtava tiedon kysyntä ja tarjonta on heikentänyt perinteisiä tieteen laadunvalvonnan prosesseja. Jo julkaistuja tutkimuksia on vedetty pois arvostetuista tiedelehdistä, kun ne on jälkikäteen havaittu virheellisiksi. Vielä suuremman ongelman muodostaa vertaisarvioimattomien julkaisujen tulva.

Syy laadunvalvonnan ja uutisoinnissa esiintyvistä puutteista vieritetään kuitenkin googlaaville maallikoille ja poliittisille päättäjille, jotka väärinkäyttävät julkisessa keskustelussa tutkijoiden kirjoittamaa roskatiedettä, heiltä kun puuttuu lukutaito, jota ”yleensä on vain samaan alaan perehtyneillä tutkijoilla.” Sivelän ja Väliverrosen tulkinnan mukaan vain googlaavilla maallikoilla ja poliittisilla vaikuttajilla on keskustelussa oma agenda ajettavanaan, ja siksi he toimivat tehokkaina misinformaation ja disinformaation lähteinä. Ilmeisesti lääkeyhtiöiden myynninedistäjänä toimivilla, WHO:n ”yhteistyökumppaneilla” ja WHO:n rahoittajilla — saati sitten THL:n tutkimuksia rahoittavilla lääkeyhtiöillä — ei ole omaa agendaa ajettavanaan?

Tahattoman ironian puolelle päädytään kun kirjoittajat alkavat avata salaliittoteorioiden syntysyitä.

Salaliittoteorioiden psykologiaa on tutkittu melko paljon. On tutkittu ihmisten persoonallisuuden piirteitä, tapaa käsitellä tietoa ja hakea selityksiä uusille ilmiöille. Sen sijaan salaliittojen syntyyn ja leviämiseen liittyviä yhteiskunnallisia tekijöitä on hankalampi tutkia.

Salaliittojen synnyn yksi keskeinen käyttövoima on luottamuksen rapautuminen yhteiskunnallisiin instituutioihin.

Eräs salaliittoteorioiden synnyn keskeisiä käyttövoimia saattaa olla luottamuksen rapautuminen yhteiskunnallisiin instituutioihin, mutta salaliittojen synnyn keskeinen syy luottamuksen rapautuminen tuskin on, varsinkaan jos salaliiton toimijoita ovat siitä hyötyvät tahot.

Sekaannu(tu)s voisi olla kirjoitusvirhe, ellei se toistuisi artikkelissa. Vai onko otaksuttava, että tutkija-kirjoittajat julkaisevat huolettomasti tekstiä tarkistamatta sitä ennen julkaisua? Sellainenhan rapauttaa luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin.

Googlaavien maallikkojen ohella luottamuksen rapautumiseen ovat kirjoittajien mukaan syypäitä ”monet populistiset johtajat, puolueet ja liikkeet” kuten artikkelissa nimeltä mainitut Donald Trump ja Unkarin Victor Orban. Vaihtoehtoinen näkökulma — Trumpia ja Orbania äänestettiin, koska tunnettiin epäluottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin ja vallanpitäjiin — ei nouse tarkasteluun artikkelissa.

Yhteiskunnallisten instituutioiden ja ”eliittien” epäily ja kyseenalaistaminen palvelevat poliittista kampanjointia ja vallassa pysymistä. Siksi niiden houkuttelevuus on kasvanut […].

Vallassa olevien vallassa pysymistä palvelee myös kyseenalaistamisen leimaaminen salaliittoteoretisoinniksi, älylliseksi alamittaisuudeksi, pelon vallassa olevien ihmisten vainoharhoiksi ja väärinajatteluksi. Malli on tuttu useista totalitaristisista valtioista — ja nyt myös ns. koronapandemian ajan edustuksellisista demokratioista ja ylikansallisista organisaatioista kuten Euroopan unioni.

Se ei tunnu kuitenkaan olevan huolestumisen aihe.

Riskien kyllästämä maailma, jossa luottamus instituutioihin rapautuu, kutsuu esiin tee-se-itse-tutkijan, joka luo oman totuutensa valikoiduista ja sopivasti taivutetuista faktoista. Kriittisestä tee-se-itse-tutkijasta voi joskus olla yllättävän lyhyt matka vainoharhaisuuden poluille.

Tämä vaikuttaa kirjoittajien mukaan johtuvan mediamaiseman muutoksesta ja tutkimustiedon kasvavasta näkyvyydestä. Poliittisilla päätöksillä synnytetyn riskien kyllästämän maailman tee-se-itse -tutkiminen ei välttämättä johda vainoharhaisuuteen; useimpien kohdalla se johtaa median tarjoilemasta mustavalkoisesta maailmankuvasta sävyrikkaampaan horisonttiin — ja siinä se kipukohta tuntuu olevankin.

Kirjoittajien rivien välissä tarjoama ohje ”Ulkoista ajattelusi asiantuntijoille” on huono neuvo.

Internetin ja somejättien hallitsemassa mediamaisemassa perinteiset portinvartijat – ammattimaiset uutismediat toimittajineen tai tieteen instituutiot ja auktoriteetit – eivät enää valikoi ja suodata tietoa entiseen tapaan. ”Demokraattisessa” julkisuudessa kaikki voivat julkaista suunnilleen mitä tahansa, eikä tiedon tuotanto ole enää pelkästään yliopistojen ja tutkimuslaitosten varassa.

Ihmiset eivät enää tyydy kuuntelemaan asiantuntijoita, vaan ajattelevat itse. Kyseenalaistavat. Eivät kulje valvotusta portista sallittuun mielipidekäytävään. Narratiivi ei enää ole portinvartijana toimineiden median ja auktoriteettien hallinnassa. Vapaampi pääsy tiedon lähteille ja tiedoista keskusteleminen lisää yhteiskunnallista polarisaatiota aiempien auktoriteettien menetettyä mielipidemonopolinsa, kirjoittajat murehtivat.

Kyvyttömyys nähdä ”demokraattisessa julkisuudessa” vapaasti käyty keskustelu demokratiaa yllä pitävänä tekijänä hämmentää Sivelän ja Vähäverrosen artikkelin lukijaa. Kyvyttömyys nähdä tutkijoiden kesken vallitseva erimielisyys, konsensuksen puute, uusia tulokulmia avaavana, tiedettä eteenpäin kuljettavana voimana huolestuttaa.

Yksi harhaluulo salaliittoteorioista on, että niihin uskovat ja niitä levittävät lähinnä vain huonosti koulutetut, tiedettä vieroksuvat henkilöt, niin sanotut foliohatut. Valitettavasti ongelma on paljon monimutkaisempi ja vaikeammin ratkaistavissa. […]

Salaliitot nähdään herkästi jonakin mystisenä, todellisuudesta irrallaan olevana ilmiönä. Järkevämpää olisi ajatella niitäkin yhtenä disinformaation muotona, johon myös itseään rationaalisina pitävät ihmiset voivat hairahtua. […]

Hän järkeilee, suhtautuu kriittisesti auktoriteetteihin ja muodostaa oman käsityksensä asiasta. Siksi monet vaikkapa YouTubessa nähtävillä olevat, salaliittoteorioita hyödyntävät videot eivät ole mitään hourupäiden paatoksellista julistusta. Monet niistä on rakennettu näennäisen rationaalisen, viileän argumentoinnin varaan ja niin, että katsoja osallistetaan mukaan tutkimaan ja pohtimaan itse. […]

Älyllinen uteliaisuus, tiedon hankkiminen ja arviointi, osallistuminen ja hankitun tiedon suhteuttaminen keskustelemalla… kaikki tuollainen vaarantaa auktoriteettien asemaa, korjaan, yhteiskunnallista vakautta. Pitääkö olla ”asiantuntija”, pitääkö olla tutkinto saadakseen oikeuden osallistua julkiseen keskusteluun?

Sen myönnytyksen kirjoittajat sentään tekevät, että salaliittoteoria-videoiden katselu ja salaliittoteorioista keskustelu olisi yksi-yhteen-osoitus putoamisesta vainoharhaisuuden kuiluun: ”Vaikka jollakin videolla voi olla tuhansia katselukertoja, siitäkin on vielä pitkä matka siihen, että sen sanomaan uskottaisiin tai se vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen.”

Suomessa on perinteisesti ollut korkea luottamus tieteeseen ja eri viranomaisiin. Korkea luottamus on vaikuttanut siihen, että salaliittoteoriat ja harhakäsitykset eivät ole saaneet jalansijaa maassamme. Tämän vastavuoroisen luottamuksen ylläpitäminen edellyttää, ettei liioitteluun ja syyttelyyn sorruta. Meillä kaikilla on vastuu terveen keskustelukulttuurin ylläpitämisestä: niin toimittajilla, tutkijoilla kuin kenellä tahansa, joka keskusteluun osallistuu.

Artikkelin lopetuskappaleessa lohdutetaan lukijaa: meillä Suomessa ei ole suurta riskiä salaliittoteorioista ja harhakäsityksistä, luottamus viranomaisiin on korkealla — huolimatta THL:n saamasta lääkeyhtiörahoituksesta, Pandemrix-skandaalista ja viranomaisten silloisista selittelyistä kun ”parhaan tiedon” politiikan seuraukset alkoivat realisoitua, THL:n joidenkin tutkijoiden eturistiriitakytköksistä, pyöröovikäytännöistä…

Mitä hyvää siinä on, että Suomessa on vähän salaliitto-analyytikkoja, jotka yrittävät omatoimisesti selvitellä korruptiota, virallisia valheita ja politiikan harmaan talouden kansainvälisiä verkostoja?

”Meillä kaikilla on vastuu terveen keskustelukulttuurin ylläpitämisestä: niin toimittajilla, tutkijoilla kuin kenellä tahansa, joka keskusteluun osallistuu.” Kaunis toive artikkelin kirjoittajilta. Täyttikö Sivelän ja Vähäverrosen artikkelin sisältö toiveen?

Erimielisyys on voimavara, kasvun tilaisuus — ei mikään torjuttava asia. Marginalisointiin kannustaminen leimaamalla keskusteluun osallistuvia salaliittoteoreetikoiksi on vastuutonta — tekee leimaamista sitten vallanmedia tai ”asiantuntija.”

*********************************

Sana ei ole liian vapaa Suomessa. Tuoreen kansalaiskyselyn mukaan 60 prosentin mielestä keskustelukulttuuri on mennyt huonompaan suuntaan Suomessa. 24 prosenttia vastaajista kokee, ettei halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska pelkää muiden reaktioita.

”Tämä on huolestuttava kehitys. Erilaisten mielipiteiden kuuleminen ja sietäminen kuuluu demokratiaan ja kaventuva sananvapaus sen sijaan on uhka demokratialle. Kun yhteiskunta polarisoituu, tulisi lisätä mahdollisuuksia mielipiteen ilmaisuun ilman pelkoa. Julkiseen luottamustehtävään kuuluu myös arvostelu julkisen keskustelun kautta”, KD-lehti tiivistelee hallituksen vihapuhe- ja maalittamislakihankkeista eduskunnassa käytyä keskustelua.

Kommentti:

Olisipa vielä vastuu päätösten seurauksistakin. Se olisi paras tapa palauttaa rapautuvaa yhteiskunnallista luottamusta.

Aiheeseen liittyy:

Pelko on tehokas suostuttelija: koronavirus-uutisointiohjeistus käyttäytymistieteilijöiltä (AM 30.7.2020)

Marinin hallituksen mielikuvaohjaillut koronatoimet (AM 23.6.2021)

Eturistiriitakytkökset, faktat ja faktantarkistus = ”fakta” (AM 23.6.2021)

Sensuuri somessa globaali operaatio (AM 23.6.2021)

Artikkelikuva via Picryl, Biblia Pauperumin (”köyhien raamattu”) kuvitusta kertomukseen salaliitosta Jeesuksen tappamiseksi.

Kirjoitettu 5.6.2021 yhdellä, kahdella sormella näpytellen. Toinen käteni on ollut kulmakipsattuna, ja editoija Johanna Lehtonenkin on edelleen toipilaana. Siitä viive julkaisuissa. — RS