YLE julkaisee agendajournalismia uutisena, ignooraa AvoinMedian oikaisuvaateen

Suomen valtiollisen median, Yleisradion uutissivustolla julkaistiin keskiviikkona uutinen, jonka otsikkokin kertoo itäisen naapurimme lainvalvontaviranomaisen olevan korruptoitunut. YLEn – STTn – uutisen mukaan Venäjän poliisi käyttää ’ammattitodistajia’ väärentääkseen todistusaineistoa etenkin huumetutkinnoissa. YLE-uutisen ainoa lähde on kahden suomalaiselle yleisölle tuntemattoman uutissivuston selvitys.

Korruptoitunut, todisteita taikova poliisi on esimerkiksi Thaimaan tai Intian turisteille (ja kansalaisille), yhdysvaltalaisista sarjoista, elokuvista ja uutisista sekä ylipäänsä globaalin arjen tuttu ilmiö. ”Ammattitodistajien avulla on tuomittu ihmisiä kymmeniksi vuosiksi vankeuteen, ja pahimmillaan tuomitut ovat kuolleet vankileireillä”, tiedottaa YLE. Suomessa samanmoinen toiminta on johtanut peräti murhatuomioon (huume)poliisin korkeimmassa johdossa – ja todennäköisesti elinkautisrangaistukseen tuomitsemiseen samasta rikoksesta väärin perustein [Raninen, Janne (2019): Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi. CrimeTime]

Lyhyt, likimain mitään kertomaton artikkeli itsestäänselvine aiheineen sopisi kesän uutistyhjiön täyttäjäksi luontevammin kuin keskelle kiihkeää koronauutisointia ja otsikoita hallituksen poikkeus- ja pakkotoimiasetuksista. Tosin Venäjä ei ole Suomen valtiollisessa mediassa vieras – eikä kiitelty – aihe. Nopeallakin YLE-haun tuloksen selailulla saattaa mahdollisesti ehkä (highly likely) tulla ajatukseen, että virallisen Venäjän – ja etenkin sen johtajan – korruptiosta ja pahuudesta kertomiseen on asetettu Pasilassa kausittainen kiintiö.

Tai kenties YLEn uutistoimituksessa on jäänyt mieleen opit (Huoltovarmuuskeskuksen ja media-alan yritysten etujärjestön Medialiiton sopimuksen pohjalta) linkkinä viranomaisten ja elinkeinoelämän välissä toimivan Mediapoolin journalistikoulutuksista. Kouluttajat ”NATOn strategisen kommunikaation keskuksesta ja EU:n strategisen informaation osastolta” ovat hyvinkin mahdollisesti – highly likely – edistäneet omia, ainakin suhteessa Venäjään läpipoliittisia agendojaan ohjaamalla suomalaisia (uutis)journalisteja resonoimaan läntisiä yhteistyökumppaneitaan.

Toinen YLEn uutisena esittämän selvityksen tehneistä uutissivustoista on vuonna 2014 synnytetty Meduza, luomisnarratiivinsa alusta – ”Kremlin aiheuttamista potkuista” – asti läpikotaisin Putin-vastainen. Brittien yleisradio BBC kertoo 12.3.2014, kuinka suositun venäläisen uutissivuston päätoimittaja Galina Timšenko sai potkut Lenta.ru:n julkaistua ukrainalaisen äärioikeistolais-nationalistin haastattelun. (Ilmeisesti uusnatsin haastattelun, “äärioikeisto” viittaisi oikeastaan uusliberaaleihin). Valtion mediansääntelyelin oli antanut Lentalle varoituksen äärimielisen materiaalin julkaisemisesta.

3 KUVAKAAPPAUSTA (25.2.2021) englanninkielisen Meduzan etusivulta

Meduzan raivokkaasti pyhittämä Aleksei Navalnyi on tullut tunnetuksi myös väkivaltaisesta suhtautumisestaan etnisiä vähemmistöjä kohtaan.

Venäjänkielistä ja Venäjän venäläisille – ja englanniksi – uutisoivaa Meduzaa ei tehdä Venäjällä, vaan Latviassa. Meduzan toimipaikaksi maa valikoitui ”monista taloudellisista” syistä, kuten verolainsäädäntö, työviisumikäytäntö ja venäjänkielen yleisyys. Osa Lentan toimitusta seurasi Timšenkoa uuteen toimitukseen, mukaan lukien vuonna 2019 Meduzan päätoimittajaksi palannut Ivan Kolpakov. Ehkäpä edesmenneen päätoimittajan, Ilja Janitskininkin olisi kannattanut toimituksineen alusta asti asua Virossa MV-lehteä tekemässä, jos olisi halunnut välttyä syytteiltä – ja tuomioilta – äärimieliseltä kiihoittelulta uutissivustonsa kommenttipalstalla ymv.

Syyskuussa 2014 Timšenko ja Kolpakov kertovat Meduzan synnystä ”informaatiosodan olosuhteissa” venäjänkieliselle Forbesille surren pienjulkaisujen, järjestöjen (NGOs) ja bloggereiden äänen katoamista perinteisen median pauhuun. Kun Galina muistutti, kuinka ”tyhmät ihmiset sanoivat Lentaa aggregaatiksi”, päätettiin Meduzasta tehdä sellainen. ”Olemme alusta, jolla muiden ja oma materiaalimme näkyvät tasa-arvoisesti – pääasia on, että sisältö muodostaa tarkoituksenmukaisen (adequate) kuvan tapahtumista.” Että ei lähdekritiikistä niin väliä, kunhan luodaan agendanmukaista mielikuvaa?

Meduzan rahoitusta onnistui vuonna 2018 selvittelemään latvialaisen Medusa Project SIA for 2017 -yrityksen julkisten taloustietojen perusteella venäläismedia RT. Löytämänsä perusteella RT katsoo Meduzan olevan määriteltävissä ”ulkomaiseksi toimijaksi”, joiden toimintavapautta Venäjän federaation alueella on rajoitettu lainsäädännöllisin keinoin – liekö niin vahvasti kuin EUssa on pitkään haluttu alkaa rajoittaa ”rokottamattomien toimijoiden” toimintavapautta omassa kotimaassaan, lähikaupassaan ja kulmapubissa, yökerhoista ja tavarataloista puhumattakaan.

RTn tutkimusten mukaan Meduzaa rahoittaa mm. hyväntekeväisyyssäätiö The OAK. Sana ”oak” tarkoittaa tammea, mutta Wikipedia löytää haulla myös LIVE OAK -nimisen koodinimen NATOn sotilassuunnitteluryhmälle, joka kylmän sodan aikaan aprikoi vastausta mihin vain Varsovan liiton – eli Neuvostoliiton – Länsi-Berliiniä kohtaan osoittamaan aggressioon. OAK-säätiön perusti Euroopan säätiökeskuksen (European Foundation Center, EFC) mukaan brittiläinen miljardööri Alan Parker. OAK saa rahoitusta mm. Venäjällä epätoivotuksi julistetun George Soroksen säätiöltä ja sen tukijalistauksessa korostuu vahva NATO-/länsimielisyys.

Toinen Meduzan rahoittaja on Ruotsin valtio kansainvälisen kehitysyhteistyön keskusvirastonsa (SIDA) kautta.

YLE lokasi AMn nimeä – huonolla suomella

YLEn uutistoimitus – joka käytti Venäjä-uutisensa ainoana lähteenä Meduzan ja iStoriesin selvitystä – julkaisi 17.2.2021 pitkän artikkelin ”Yle selvitti: Näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa – mukana myös talousrikoksista tuomittu”. Kohde – virallisen, tunnetusti ahneen ja piittaamattoman lääketeollisuuden tuottoa kasvattavan ja oikeuttavan virallisen totuuden epäilijät – maalitetaan ja mustamaalataan jo otsikossa. Uutisen kuin uutisen laajimmin yleisön huomion saava ja oikaisujen jälkeenkin varmimmin mieleen jäävä osio on muuten otsikko.

Voinemme olettaa, että ”rokotevastaiseksi” kirjaimellinen vallanmedia ylenmalkaisesti lukee myös esimerkiksi AvoinMedian lähteistetyn informaation pikakehitellyistä, käyttöön testaamattominapainostuksen alla – myös Suomessa päästetyistä, oudon teknologian koronarokotteista. Toimittaja Anu Rummukaisen nimissä julkaistua selvitystä varten ”Yle analysoi tietoja noin kahdestasadasta henkilöstä ja ryhmästä, jotka levittävät aktiivisesti rokotevastaista tietoa”. Ajan ja energian säästämiseksi tärkeämpiin keskityn tässä – kuten oikaisupyynnössänikin – vain AvoinMedian maininneeseen kappaleeseen:

Myös Suomessa eri tahot ovat löytäneet toisensa ja tekevät yhteistyötä. Ylen selvityksessä käy ilmi, että samat aktiivit vaikuttavat eri ryhmissä, kuten terveydenhoidon henkilökuntaa kokoavassa Koronarealisteissa, verkkosivustoissa, kuten Vastavalkeassa ja Avoimessa Mediassa sekä erilaisissa koronarajoituksia vastustavissa yhteisöissä.

Yle Uutiset
Oikaisupyyntöni johdanto

Oikaisua YLEltä vaadin lyhennettynä seuraavasti:

  1. Tulee tehdä selväksi – kuten asia on – ettei AvoinMedia ole millään muotoa kaupallinen toimija eikä sen toimituksen jäsenet – allekirjoittanut ja Riikka Söyring – ole koskaan saaneet mitään rahallista tai muuta hyötyä AvoinMedian tekemisestä. Kaikki verkkolehtemme sisältö tuotetaan meidän kahden [ja toki myös vieraskirjoittajien] VAPAAEHTOISTYÖLLÄ. 
  2. AvoinMedian nimi on ”AvoinMedia”. Taipuu ”AvoinMediassa”, ei Anu Rummukaisen virheellisesti esittämällä tavalla ”Avoimessa Mediassa” 
  3. AvoinMedia ei ole ”verkkosivusto” vaan verkkolehti (vapaamedia), jonka toimituksessa on kaksi ihmistä (vapaaehtoistyössä).
Oikaisupyyntöni lopetus

Oikaisupyyntöni sai YLEltä asiallisen ensivasteen 46 minuutissa viestin lähettämisestä:

Hei,
kiitos palautteestanne. Tarkistamme uutisemme ja mainitsemanne kohdat. Jos uutisessa on virheitä niin oikaisemme ne aina asianmukaisesti. Palaamme asiaan.
Ystävällisin terveisin,

Anne Pirskanen
sisältöpäällikkö / Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta
Ja asiaan he myös palasivat…

YLEnkatseinen vastaus: vääristelyä ja virheellisyyttä

Seuraavana päivänä oikaisupyyntöni lähettämisestä, 18. helmikuuta, viestiini ”kunnioittaen” vastasi YLEn uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen. Kuten vastauksessani hänelle mainitsin, koen ristiriitaisena sen, että minulle vastataan epäkunnioittavasti, ”kunnioittaen” allekirjoittaen. Mieleen tulee Amerikan alkuperäisväestön usein eurooppalaisista käyttämä termi “kaksikieli”. Alku oli samaa maata: vaikka oikaisupyyntöni numeroituina väänsi rautalangasta asiavirheet Rummukaisen YLE-artikkelissa, Jokinen vastaa AvoinMedialle: “Vaaditte oikaisua asiavirheisiin, mutta viestissänne ei eritellä yhtäkään asiavirhettä.”

YLEn uutispäätoimittaja jatkaa kertomalla, ettei Rummukaisen jutussa väitetä, että ”Avoin Media” olisi kaupallinen toimija ja ottaa kertoakseen, mitä AMn jutussa maininnut kappale sanoo (”Myös Suomessa eri tahot…”, lainaus aiempana). Aivan kuin ei olisi oikaisupyyntöä lukenutkaan – ehkei ollutkaan – Jokinen ilmoittaa Rummukaisen kappaleen olevan ”kiistatonta ja totta”, ilmeisesti koska ”Avoimeen Mediaan liittyviä korruptiovihjailuja” YLE ei esittänyt. Vastauksessani – entistä painavammassa oikaisuvaateessani – huomautan, että jo oikaisupyyntöni johdannossa tuli esiin, että asiavirhe 1 on ylipäänsä yhdistää omarahoitteinen, epäkaupallinen kansalaismedia rahoitushuijauksia kaivelevaan artikkeliin valtionmedian uutistoimituksen auktoriteetilla.

Katsooko YLEn uutistoimitus siis voivansa uudelleenmääritellä kohteikseen listaamansa kansalaistoimijat haluamaansa tapaan ja omaavansa oikeuden esittää kansalaistoimijat suurelle yleisölle haluamaansa – vaikka sitten virheelliseen – tapaan? AvoinMedia on täysin epäkaupallinen toimija, ja mainitsemisemme kyseisessä artikkelissa on luettavissa ainoastaan tahattomaksi tai tarkoitukselliseksi virheeksi. Jälkimmäisessä tapauksessa kysymys olisi (varsinkaan uutis-)journalismiin kuulumattoman mustan pr:n harjoittamisesta yhteiskunnan julkisen keskustelun monipuolistamiseksi ja sananvapauden vahvistamiseksi tehtyä kansalaisten vapaaehtoistyötä kohtaan.

Toisen asiavirheen, AvoinMedian nimen väärinkirjoituksen ja taivutuksen, Jokinen yrittää selittää olemattomaksi linkittämällä kielitoimiston ohjepankkiin – ohjeeseen, joka yksiselitteisesti osoittaa Rummukaisen ja Jokisen olevan väärässä: ”Nimet, jotka ovat tai joiden loppuosana on tavallinen suomen kielen sana, taipuvat yleissanojen tapaan…” Josko Joukokaan on aamupalalla tullut syöneeksi ”Reissusta miestä”. Kun moniosaisen nimen alkuosana on taipuva sana, molempia osia taivutetaan. Kuten vastauksessani Jokiselle selvennän, välilyönnittömänä AvoinMedian nimi on yksiosainen – iso M-kirjain keskellä on tyylittelyseikka. YLEn uutispomon kielioppi-ohjeistuksella voimme siirtyä puhumaan valtionmediasta ”Yleisenä radiona”.

Kolmanteen erittelemääni asiavirheeseen AvoinMedia saa vastaukseksi silkkaa vääristelyä ja sivuun peippaamista: Alkuperäisessä oikaisupyynnössäni kirjoitin: ”3) AvoinMedia ei ole ‘verkkosivusto’ vaan verkkolehti (vapaamedia), jonka toimituksessa on kaksi ihmistä (vapaaehtoistyössä).” En siis kirjoittanut – kuten YLEn uutispomo virheellisesti esittää, että mielestäni ”parempi ilmaisu olisi verkkolehti”. ”Verkkosivusto” on epämääräinen käsite, jonka taustalla voi olla ihan minkäkokoinen ja -lainen toimija tahansa ja jonka tarkoitus voi olla mikä tahansa. AvoinMedia on vain ja ainoastaan poliittisesti sitoutumaton verkkolehti, epäkaupallinen kansalaismedia verkossa. 

Tämä ei ole minkäänlainen tulkintakysymys, kuten Jouko Jokinen vastauksessaan esittää: YLEn uutistoimitus ei ole ”vapaa valitsemaan käyttämäänsä ilmaisua” – ainakaan, jos valinnanvapaudella tarkoitetaan verorahoitteisessa, valtakunnallisessa uutisoinnissa virheellistä (mieli)kuvaa luovan ilmaisun käyttöä – kuten Rummukaisen artikkelin tapauksessa.

Lisään alkuperäisten oikaisuvaatimuksieni joukkoon myös neljännen, jota en katsonut tarpeelliseksi tuoda esiin alkuperäisessä vaatimuksessani, koska kohtien 1–3 oikaisu olisi tehnyt sen merkityksettömäksi: Lauseessa, jota väität “kiistattomaksi totuudeksi” on erittäin suuri asiavirhe, joka kumoaa kaiken kyseisen YLE-artikkelin AvoinMediasta väittämän – kohtien 1–3 lisäksi: 

Kumpikaan AvoinMedian toimituksen jäsenistä – allekirjoittanut ja Riikka Söyring – ei vaikuta eikä ole AvoinMedian perustamisen (huhtikuussa 2020) jälkeen vaikuttanut missään muussa verkkolehdessä (esim. Vastavalkea), ryhmässä, “verkkosivustolla” tai ylipäänsä missään muussa kokoonpanossa kuin AvoinMedia-verkkolehdessä. Riikan tekstejä (uudelleen)julkaistiin kesäkuussa myös Vastavalkean toimesta, mikä ei tarkoita Riikan toimineen, vaan Vastavalkean.

AvoinMedian kategorioiminen rokotevastaiseksi on sekin virhe. AvoinMedia kertoo koronarokoteasioista eri medioita ja tutkimusjulkaisuja siteeraten, ja myös lääkeyhtiöiden ja viranomaisten asiakirjoja käyttäen, kuvakaappauksilla vahvistaen – informoidun rokotepäätöksen helpottamiseksi. Mahdollisista haittapuolista kertominen ei ole rokotevastaisuutta, se on journalismia. 

Meidän esitteleminen “aktiiveina jotka vaikuttavat eri ryhmissä” ja “rokotevastaiseksi” leimattuna on kaikkinensa pelkkää asiavirhettä, itse asiassa perusteeton valhe. On pakko olettaa – koska allekirjoittaneelta tai Riikka Söyringiltä asiaa ei ole edes tiedusteltu – että YLEn toimittaja on kirjoittanut artikkeliin itse keksimänsä käsityksen AvoinMediasta.

Johanna Lehtonen / AvoinMedia 19.2.2021
Vastauksena Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavalle päätoimittajalle Jouko Jokiselle

YLEnkatseinen vastaus: vaikeneminen

Yllä esitellyn – oikaisupyyntöön vastaukseksi saamaani asiattomaan YLEn vastaukseen vastaavan – oikaisuvaatimukseni lähetin sähköpostiviestinä Jouko Jokiselle siis 19. helmikuuta. Melkein viikkoa myöhemmin odotan edelleen sekä vastausta että oikaisua. Rummukaisen artikkelissa pysyy maininta AvoinMediasta, jonka nimi on edelleen kirjoitettu väärin (”Avoimessa Mediassa”) ja jonka toiminta on edelleen esitetty harhaanjohtavasti.  Oikaisua YLEn uutistoimitus ei ole tehnyt.

Olisiko vaiteliaisuuteen yhtenä syynä oikaisuvaade-vastaukseni jälkikirjoitus, jossa kyseenalaistan YLEn Rummukaisen artikkelin kokoamiseksi ilmoittamien keinojen – kansalaisten listaaminen ja seuraaminen – lainmukaisuuden. YLEn esiintyminen vainoamilleen kansalaisille väärillä nimillä huijaustarkoituksessa rikkonee hyvän journalistisen tavan lisäksi myös Suomen lakia – edes viranomaiset eivät saa esiintyä ilman oikeuslaitoksen lupaa ”kaksoisagentteina”. 

Yksittäinen toimittaja voisi vielä etiikkaansa menettämättä toimia kyseisellä tavalla vallanpitäjiä kohtaan, mutta se, että valtiollinen – verorahoitteinen – media järjestelmällisesti vainoaa ja yrittää hiljentää (yleiseen epäsuosioon saattamalla) julkisesta keskustelusta tietyn yhteiskunnallisen mielipiteen omaavia kansalaisia – omia rahoittajiaan – alkaa tuoksahtamaan lähinnä autoritääristen yhteiskuntien toimintamalleilta, ei demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavan valtionmedian.

Sitä ikävämmältä tämä henkilökohtaisesti tuntuu, kun oletan AvoinMedian olleen myös tämän YLEn uutistoimituksen järjestelmällisen vainon kohteena, koska mediamme kerran on tähän artikkeliin liitetty. Tosin on vaikea ymmärtää, miksi AvoinMedia ylipäänsä artikkelissa mainittiin – jos “seurasitte” meitä, niin tiesitte ettei ollut mitään syytä.

Outoa on myös AvoinMedian esittely kaikin puolin virheellisesti. Olisittehan helposti saanut kerättyä (huijaamattakin) oikeat tiedot AMsta ja sen toimituksen jäsenistä jo AvoinMedian omasta info-osiosta, jossa kerrotaan esimerkiksi, että AvoinMedia on verkkolehti – ehkä sitten YLEn uutistoimitukselle liian vaikealla suomenkielellä… https://avoin.media/toimitus 

Johanna Lehtonen / AvoinMedia 19.2.2021
Jälkikirjoituksessa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavalle päätoimittajalle Jouko Jokiselle

Ratakiskosta: AM vaatii edelleen oikaisua YLEltä

Vaadin asiavirheen oikaisua kyseisessä artikkelissa niin, että oikaisumerkintä lisätään artikkelin loppuun. 

Oikaisun lisäksi – varsinkin tämän vastaukseksi saamani asiattoman saivartelun ja totuuden muuntelun jälkeen – olisi YLEn uutistoimituksen todellakin syytä myös pahoitella tapahtunutta samassa yhteydessä. Epäkaupallisen, vapaaehtoistyöhön täysin perustuvan kansalaismedian mustamaalaaminen ja virheellinen esittely valtiollisen median toimesta hajottaa demokraattisen järjestyksen perusrakenteita. Luotan, että näette tämän ja tulette – journalistisen etiikankin mukaan – ainoaan mahdolliseen päätökseen oikaisuvaatimuksieni suhteen. 

Johanna Lehtonen / AvoinMedia 19.2.2021
Vastauksena Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavalle päätoimittajalle Jouko Jokiselle

Kuva: Englanninkielisen Meduzan etusivu, YLE, Facebook. Kuvanmuokkaus: Johanna L

PÄIVITYS 25.2.2021 klo 14:46: Korjattu linkki kohtaan: ”Brittien yleisradio BBC kertoo 12.3.2014…”

25 comments

  1. STT on yhtä kuin Hesari, sillä Sanoma omistaa 75% uutistoimistosta. Hesarin Erkko oli tunnettu globalisti (Bilderberg ja Trilateral Commission). Hesarilla on aina ollut hyvät yhteydet CIA:han. Hallituksen varapuheenjohtaja Antti Herlin on myös osallistunut vapaamuurari Rockefellerin perustaman TC:n toimintaan. Että hyvissä käsissä on Sanoman omistus: Erkon säätiöllä ja globalistisuku Herlineillä. Jouko Jokinen on tietysti Hesarin toimittajakoulun kasvatti ja ollut töissä lehdessä sekä punavihertämässä Aamulehteä. Navalnyi ei ole mikään uhka Putinille. Olisi kannattanut Sanna Marinin ja monen muun kuten Amnestyn ensin tarkistaa miehen taustat. Sama virhe tehtiin BLM-liikkeen kohdalla. Tehyn hoitajista 40% aikoo ottaa koronarokotteen. Soros, joka on Rothschildien kilpimies, on rahoittanut organisaation nimeltä European Council on Foreign Relations ja on itse mukana rakentamassa ECFR:n avulla paneurooppalaista identiteettiä. Suomesta mukana ovat olleet Ahtisaari, Tuomioja, Iloniemi, Piia-Noora Kauppi ja Hanna Ojanen. Johtotehtävissä on Bilderberg-globalisti Carl Bildt.

    Liked by 1 henkilö

  2. Jarkon kaveri Antti oli töissä Valmetilla samaan aikaan kun Lipponen oli Suomen pääministeri. Silloin Antti sai palkankorotuksen. Kari Häkämiehen lanko Jukka taas oli naimisissa entisen pomoni Elinan kanssa – huomaa että Elinalla täsmälleen sama etunimi kuin E. Lepomiehellä!! Sattumaako vain? No sitä voi kukin itse arvailla. Lisäksi: Niinistön tiedetään olleen viimeisen Bilderberg-tapaamisen aikana Luganossa, missä Soros kävi kaksi vuotta aikaisemmin. Kuvio on selvä jokaiselle joka osaa nähdä.

    Liked by 1 henkilö

    • Sen verran lahjakkuutta sinusta huokuu fiktiopuolelle, että kannattaa kokeilla! Inspiraatiota voi kauhoa Hillaryn uudesta urasta

      RT 23.2: ”‘Publish your emails instead’: Hillary Clinton’s plans to pen ‘political thriller’ met with groans on social media” https://www.rt.com/usa/516377-hillary-clinton-louise-penny-book

      RT 24.2: ”Hillary Clinton is writing a political thriller about a novice secretary of state who saves the world. Here’s a sneak preview…” https://www.rt.com/op-ed/516463-hillary-clinton-state-terror/

      Tykkää

      • Kiitos kehuista, Johanna, mutta en mitenkään pystyisi kilpailemaan fiktiopuolella tämän sivuston kirjoittajien kanssa! Fabulointi ja tarinaniskentä on täällä niin huimaa, että koko spekulatiivisen fiktion genre uudistuu kertaheitolla, ja ainekset löytyy ainakin sataan salaliittotrilleriin. Tosin se on hienoinen ongelma, että pahikset ovat aina samoja naamoja…

        Tykkää

      • Luin tänään kahvilassa SS:sta, että Hillarylla on kanssakirjoittaja, joku dekkaristinainen. Oletan, että työnjako on: Hillary saa kuvansa kanteen ja dekkaristi hoitaa muun työn.

        Tykkää

      • https://steigan.no/2021/02/en-krigsforbryter-kommer-til-oslo-for-a-feire-8-mars-hvem-skal-demonstrere/

        Hillary tulee Osloon juhlistamaan naistenpäivää 8.3, tai tarkemmin ottaen ja kuten Pål Steigan jutussaan toteaa: Sotarikollinen saapuu Osloon. Tilaisuuden pääjärjestäjä on Ernst&Young ja eräänä sponsorina on Nordea.

        Kannattaa vilkaista juttua vaikka norjan kieli tuntuisi oudolta, koska tekstissä on myös englantia. Tai Orwellin englantia. Niinpä Hillaryn aikaansaamat sotarikokset mainitaan ansioina. Tilaisuuden järjestäjät kehuvat Hillaryn olevan Iraniin kohdistettujen musertavien sanktioden alulle panija. Se, että kokonaisen kansan kollektiivinen rankaiseminen on laitonta, ei näemmä konsulteilla käynyt mielessä.

        Steigan toteaa, että Hillary oli niin sotaisa, että hän ajoi jopa Pentagonista ohi saadakseen sodan Libyaa vastaan. ”Me tulimme, me näimme, hän kuoli, hahhahhaa”.

        Libyan sota on Norjassa arka asia koska Norja Jens Stoltenbergin johdolla osallistui maan pommittamiseen. Jälkeenpäin selvisi, että perustelut olivat tekaistuja ja Norjan pommit iskivät lukuisiin siviilikohteisiin tuhoisin ja tappavin seurauksin.

        Norja on avokätisesti rahoittanut Clintonin säätiötä jonka päärahoittaja on kukas muu kuin rokottaja Gates, nykyään ilmeisesti USA:n suurin maanomistaja ja patentoiduilla siemenviljalla ympäri maailman rahaa tekevä toimija.

        Liked by 2 people

  3. YLE ei ymmärrä eroa rokotevastaisuuden ja -kriittisyyden välillä. Linkitetyllä videolla keskustelevat kolme saksalaista asiantuntijaa, joista tunnetuin on Sucharit Bhakdi. Kukaan näistä ei ole rokotevastainen mutta he suhtautuvat sen sijaan varsin kriittisesti meneillään olevaan rokotushysteriaan ottaen huomioon rokotteen vähäisen testaamisen sekä uudentyyppisen rakenteen.

    Sucharit Bhakdin tasoisia asiantuntijoita ei liene Suomessa ainuttakaan, jos on ilmoittautukaa, päästään vertailemaan. Bhakdi on vaimonsa Katarina Reissin kanssa kirjoittanut aiheesta kirjan joka on luettavissa ainakin saksaksi, englanniksi sekä ruotsiksi.

    Eikö median tehtävänä pitäisi olla avata keskustelua eikä pimittää sitä ? Asianajaja Robert Kennedy junior on voittanut useita oikeusjuttuja USA:ssa rokotevalmistajia vastaan. Wikipediassa hänet ilmoitetaan salaliittoteoreetikoksi ja USA:n media hyljeksii häntä koska lääkevalmistajat ovat median suurin mainostaja. Näin koko koneisto on valjastettu yhtä totuutta toitottamaan. Suomessa ollan lapsenuskoisia.

    Linkitetty video on saksaksi, jota YLE:n toimitus tuskin osaa mutta onhan heillä poliisisarjojen kielenkääntäjät käytettävinään.

    Melinda Gates sanoi, että hän ja Bill voivat soittaa Angela Merkelille mihin vuorokauden aikaan tahansa. Merkel joka äskettäin lausui, että pandemia on ohi vasta kun maapallon koko väestö on rokotettu. Olisiko Bill keskiyöllä soitellut, hän kun on ilmoittanut kantansa olevan juuri tämän ? Vai olisiko asialla ollut terveysministeri joka on ammatiltaan pankkiiri. Vaiko professori Drosten, jonka väitöskirjan ilmoitettiin joutuneen vesivahingon tuhoamaksi. Kunnes kävi ilmi, ettei väitöskirjaa ole koskaan ollutkaan. Drosten on saanut tittelinsä poikkeusjärjestelyn kautta.

    Jos päivä tuntuu synkältä katsokaa matkavideoita Rio de Janeirosta. Ravintolakortteleiden ravintolat ovat ääriään myöten täynnä, kortteli korttelin perään. Maskeja näkee vain muutamia. Eli tauti leviää kuin kulovalkea ? Kohta Brasilia on niin heikentynyt, ettei se pärjää Suomelle edes jalkapallossa.

    Liked by 2 people

    • Sanan salaliittoteoria kehitti CIA 1964 mustamaalatakseen niitä, jotka epäilivät Warrenin komission raporttia. LBJ:n ja J. Edgar Hooverin välisistä puhelinkeskusteluista Yle näytti kaksiosaisen dokumentin ja ne on julkaistu kirjana. LBJ sanoo mm. että me tiedämme mitä Dallasissa tapahtui mutta sitä ei koskaan kerrota USA:n kansalle. Toisessa puhelussa FBI:n Hoover kertoo että Oswaldeja oli kaksi. Viittaa ilmeisesti siihen Mexico Cityn Kuuban konsulaatin episodiin.

      Liked by 1 henkilö

  4. Avohoito-media, on hyvä että viihdyt AvoinMediassa kommentoimassa.

    Luottamuksesi siihen, että ihminen on luonnostaan hyvä ja rehellinen, kaikissa olosuhteissa, ja vailla omanvoitonpyyntiä… on kaunis piirre ihmisessä — vaikka täytyy sanoa, että itselläni on vaikeuksia ihan noin suureen luottamukseen antautua.

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos Riikka, kyllähän nämä sivut välillä ihan laatuviihteestä käyvät.

      Mitään tuollaista luottamustahan minulla ei suinkaan ole, enkä ole sellaista vakaumusta ilmaissutkaan, kuten aivan mainiosti tiedät. En toisaalta usko sitäkään, että kaiken takana olisi salaliitto. Totuus on aina paljon ääripäitä arkisempi ja tavallisempi.

      Tykkää

      • En usko minäkään, että kaiken takana on aina salaliitto — mutta pidän salaliiton mahdollisuuden silti mielessäni.

        Olisi typerää jättää se huomiotta.

        Liked by 1 henkilö

      • Salaliittoteoreetikko on vielä naurettavampi termi kuin ”conspiracy theorist”, vaikka naurettavaksi sekin noin v. 1967 lanseerattiin. Sitä ennen tuntematon. Pilkallisesti sitä voi käyttää jos ei ole kuullutkaan WTC 7 -tornin räjähtämisestä. Tai sen puoleen NSA:sta, ennen tai jälkeen Snowdenin. – – – Platon ja Hegel olivat teoreetikkoja, meidän muiden pitää pärjätä miten parhaiten taidamme. Sekä liitot että salaliitot voivat tulla kysymykseen.

        Tykkää

  5. outova se,että latviassa annetaan kuitenkin toimia ton venäjänkielisen meduzan….koska kuitenkin sulkeneet siellä venäjänkielisiä medioita,ja jopa sakkoja saa ”väärien” kanavien katselusta kansalaisilleen…
    ja mites onko tänne tulossa juttua nyt uusimmista integrity iniative paljastuksista?muistaakseni juuri tämä meduza esiintyi myös niissä….grayzonella juttua asiasta ollut jo,ja moonofalabamalla,siellä oli iso liutta linkkiäkin.

    Tykkää

    • On. Olen jo kuvakaappaillut hakkeroituja materiaaleja talteen, ja lukenut niitä läpi. Blumenthalin juttu on hyvä, mutta vaikka se on pitkä, siitä saa vain aavistuksen toiminnan laajuudesta.

      Yhteen artikkeliin on mahdoton ahtaa niin paljon asiaa kuin nyt on materiaalia.

      Meduza saa toimia, koska NATO-maa ja Ison-Britannian ulkoministeriön operaatio.

      Tykkää

      • no,hienova.ja odotellaan kärsivällisesti raporttia…hiukan yritin moonofalabaman linkkejä availla,mutta niin on raskasta luettavaa,kun ei niin erinomainen ole toi englannin kielitaito.ja linkkien määrästä päätellen iso on urakka edessä sullakkin,varmaan olis ihan useamman henkilön homma pöyhiä läpi kiinnostavimmat kohdat..
        vielä noihin salaliittoteoria höpinöihin kommentti,että nehän syntyvät juurikin,koska hallinnot eivät toimi läpinäkyvästi,vaan yrittävät kaikkea pitää mieluummin salassa,kuten näissä integrity iniative hommissa,ja itse kyllä toisaalta levittävät salaliittoteorioita,puhuessaan ja levittäessään nimettömiin lähteisiin perustuvia väitteitä,eli ilman todisteita,”todennäköisesti”,ja onhan noi leimaamis yrityksetkin salaliittoteoreetikoiksi,sitä itseään

        Tykkää

  6. YLE mustamaalaa ja ignoraa teitä siksi, koska kirjoittamanne artikkelit on usein paremmin kirjoitettu, paremmin lähteistetty ja totuudenmukaisempia kuin YLEn omat.

    YLEn artikkeleista ehkä 1/100 on hyvin kirjoitettu ja lähteistetty, loput tuntuvat olevan poliittista soopaa tai vasemmisto/ilmasto/lgbt-agendan tuputusta. Valitettavasti siitä joutuu silti joka vuosi YLE veron maksamaan.

    YLEn artikkeleissa on yleensä joku/jotkut nimeltä mainitsemattomat asiantuntija(t) joiden mukaan asia x on totta niin se on totta ja piste. Taikka sitten lainataan jotain ”faktantarkastajaa” joka on yleensä joku vasemmistolaisia lähellä oleva, aiemmin valtamedian leivissä ollut, ja koska hän sanoo että se on fakta niin pulinat pois, ”faktantarkastajan” sana on paikkansapitävyydessään YLEn mukaan 100,0 % eikä tulkinnan varaa ole…

    Tykkää

    • Ilahtuneena kiitän myönteisestä arviostasi, Joku kommentoija. Se motivoi ja rohkaisee.

      Ylellä on monenlaisia ja monentasoisia artikkeleita, mikä tekee kultajyvien löytämisen täyteuutisoinnin joukosta rasittavaksi.

      Ylen puolustukseksi sanon, että yhdenkin artikkelin (kunnolla) tekeminen vaatii pirusti työtä toimittajalta, ja uutisoitavaa on paljon. Toimittajien työnkuvaa on kuitenkin muutettu lisäämällä siihen kaikenlaista suunnilleen puhelinkeskuksena toimimisesta alkaen.

      Omasta kokemuksestani tiedän (= äiti ja osa-aikainen omaishoitaja) että ns. multi-tasking rikkoo kirjoittamisen rytmin; rytmillä tarkoitan sitä, että voit keskittyä taustoittamiseen, ajattelemiseen ja kirjoittamiseen joutumatta jatkuvasti silmäilemään kelloa nähdäksesi, kuinka pian sinun täytyy olla muualla tekemässä jotain muuta. Sellainen rikkoo keskittymisen, mikä tarvitaan jos halutaan tehdä perusteellinen artikkeli.

      Yle on iso organisaatio, mutta sitä sitoo sen rahoitus: se ei voi uutisoida vapaasti koska se on ”edukskunnan ääni”, virallinen ääni.

      Tykkää

      • kyllä yle,ja muut mediapoolin osaset sitten ihan tarkoituksellakin tekee juttuja,ettei voi kiireeseen vedota.kun jos vaikka ajattelee bellingcattia,joka löytyy noista vuodoista,ja onhan sen rahoituksesta aiemminkin jo tietoo,niin jotenkin yle ja muut mediapoolin mediat osaa leimata sen positiivisella tavalla,ja kertoo niiden olevan jotain riippumattomia ”kansalaisjournalisteja”,ja toisaalta todellisia kansalaisjournalisteja ovat mustamaalaamassa,kuten teitä.ei se vahingossa tapahdu

        Tykkää

  7. A-siantuntija sanoi ”[…] vielä noihin salaliittoteoria höpinöihin kommentti,että nehän syntyvät juurikin,koska hallinnot eivät toimi läpinäkyvästi […]”

    On luonnollista, että ihminen alkaa täydentää havaitsemiaan aukkokohtia miettimällä eri vaihtoehtoja, olet oikeassa.

    —–

    Hakkeroitua materiaalia on todella paljon, ja siten myös vertailtavaa ja ajateltavaa, mutta toivon saavani 1. osan esiin viikonloppuna.

    Tykkää

    • EU:n komissio vaatii Suomeen uudet vihapuhelait ja ennakkosensuurin. Aikaa vastata 2kk. Tervetuloa EUrostoliittoon! 1% suomalaisista on sairastanut koronan. Eli WEF-Sanna voi jatkaa erilaisia poikkeustiloja ja uusintarokotuksia hamaan tappiin asti tai ainakin kun liittovaltio ja teknokratia saadaan aikaan. EU-yhteensopivat rokotepassit tulevat. Olin tosissani kun sanoin että yksityisyys, vapaus ja demokratia viedään.

      Liked by 1 henkilö

  8. Rokotevalmistajat vain hyötyvät. Pelko ja uhka ovat hyviä markkinointikeinoja. Massahysterian taustalta löytyvät media, poliitikot ja lääketieteen asiantuntijat. Uhka ei ole todellinen. Näin kirjoitti eräs Sanna Marin niminen henkilö kymmenisen vuotta sitten sikainfluenssasta blogissaan…

    Tykkää

  9. Juurikin niin! Tänään oli ainakin aamulla Ylen uutisissa juttua kuinka SUPO on nähnyt rokotovastaisten toiminnan. Ylen uutisosaajathan ovat ahkeroineet ja löytäneet ”laajan aineiston”. Jopa 200 henkilöä ja tahoa, rokotevastaisten porukaksi määritettyä. Eilen Ylen uutisissa oli tämän Erään Yleintoilija-toimittajan jutussa että tuosta 200 joukossa on vain 26 terveydenhoidon ammattilaista, jne.

    KYllä on suuri huoli? Suomessa on noin 5,5 miljoonaa päätä. Kun on löytynyt jopa 200 – jotka rokotekriittisiä, niin huoli on suuri!

    Sallittakoon nauraa? Monilla tykeillä hyttysiä tähdätään! Ihan niinkuin Suomessa ei olisi monia muita ryhmiä, joissa oikeasti kriminaalisia epäilyjä? Mutta? Täytyyhän rokotemyönteisuus saada pysymään. On isot markkinat. Myyjän markkinat. Globaalit sellaiset. Ei niitä saa riskeerata….

    Tykkää

    • ajatella,että sinäkin siis nyt saatat olla supon seurannassa,kansallisen turvallisuuden uhkana….kohti poliisivaltiota suomikin menossa
      uhka on taudissa ehkä yhdelle prosentille…ja hallinnot näyttää palvelevan toisenlaista yhtä prosenttia…

      Tykkää

      • Minua ei sureta vaikka joku supo taikka töpö taikka sapo seuraisi? Ne on seuranneet meikäakkaa jo taannoin. Ja todenneet, että vaaraton se on! Sillä ei mitään salaseuroja, verkostoja, iskujoukkoja! Ne on todennu että kun se on täysin irtonainen tyyppi, ei aattellisia, ei uskonnollisia ei poliittisia porukoita – niin antaa akan paasata! Se ei ole vaarallista ainesta. Oikeassa ovat.

        Toki ne on minut profiloineet jo 1990- luvun lopulla 200o luvun alussa.
        Kun olin hometalopetoksen syystä kaamean oikeusprosessin kurimuksessa. Ja kirjoitin, suolaisia tekstejä!! Niin suolaisia (kirjojakin) että
        ne paiskasi minut Pasilan poliisiputkan betonipedille 25.10.2007. Olen siitä kertonut, mm. Sananvapaus-sivulla, otsikko:

        Sananvapaus, selli sensuuri) ja kirjoissani.

        Ne tietää että olen pasifisti. Käytän vain verbaalista asetta. Ja sitä ne monet jo varoo? Eivät tahdo joutua sen Hiekkasen akan sanallisen suuntauksen kohteeksi. Varsinkaan nimellään… (kas kun julkista valtaa ym. saa arvostella, se ole ole ”kunnianloukkausta” – RL 24:8-9 §

        Kyllä ne seurata saa! Jos ei muuta relevanttia ole kuin koettaa ampua tykillä hyttysiä – niin siitä vain tykittämään! Minua hymyilyttää tämä psykoteatteri, jossa… ne koettaa pelotella ihmisiä. Onneksi eivät kaikkia!

        Kun itse olen sananvapauttani puolustanut – Pasilan poliisiputkan pedilläkin- ja voittanut oikeuteni – olen konkari. Korruptoituneet systeemit eivä hämää…

        Sitäpaitsi? Supohan totesi siitä Ylen uutisoinnista (17.2.2021) pani siis jäitä hattuun, ettei rokotusvastailla ole näkyvissä mitään ”kampanjointia”. (Niinkuin Ylen hyseeritoimittaja antoi ymmärtää!)

        Se siitä.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s